RAMIRENT TOIMITTAA KOKONAISRATKAISUN URBAN ESCAPE STOCKHOLM -HANKKEESEEN – RUOTSIN MIELENKIINTOISIMPAAN RAKENNUSHANKKEESEEN

Ramirent Oyj

Sijoittajauutiset

RAMIRENT TOIMITTAA KOKONAISRATKAISUN URBAN ESCAPE STOCKHOLM -HANKKEESEEN – RUOTSIN MIELENKIINTOISIMPAAN RAKENNUSHANKKEESEEN

LEHDISTÖTIEDOTE 27.3.2015 klo 10.00

Vantaa, Suomi, 2015-03-27 09:00 CET (GLOBE NEWSWIRE) —

Ramirent on allekirjoittanut AMF Fastigheter -kiinteistöyhtiön kanssa sopimuksen kokonaisratkaisun toimittamisesta Urban Escape Stockholm –hankkeeseen, joka kattaa koneet ja niihin liittyvät palvelut. Sopimus on voimassa 2014–2018, ja se on arvoltaan noin 40 miljoonaa euroa muodostuen toimituksista AMF Fastigheter sekä muille yhteistyökumppaneille.

Urban Escape Stockholm -hankkeen myötä AMF Fastigheter rakentaa uutta tulevaisuuden urbaania tilaa Hamngatanin, Regeringsgatanin ja Brunkebergstorgin väliseen kortteliin. Hankkeeseen kuuluu viisi rakennusta, neljä katua ja kaksi aukiota. Alueelle rakennetaan kesän 2014 ja kevään 2019 välisenä aikana toimistoja, hotelleja, liiketiloja, ravintoloita, tapaamispaikkoja ja palveluita, jotka lisäävät alueen rakennuspinta-alan nykyisestä 95 000 neliömetristä 130 000 neliömetriin.

Ramirentin projektitiimi vastaa työmaalla muun muassa suunnittelusta ja tarveanalyysista. Hankkeen aikana Ramirent toimittaa turvallisuus- ja työympäristöratkaisuja sekä vastaa hankkeen logistiikan, sähköntoimituksen ja lämmityksen optimoinnista. Lisäksi Ramirent kouluttaa rakennustyöntekijöitä käyttämään koneita turvallisesti. Toimitukseen sisältyy myös nostimet, hissit, rakennustelineet ja putoamissuojat. Työmaalla sijaitsevan toimipisteen kautta mahdollistamme nopeat koneiden toimitukset.

Ramirent Ruotsin toimitusjohtaja Erik Alteryd toteaa: ”Olemme hyvin iloisia AMF Fastigheter -yhtiön kanssa tekemäämme sopimukseen. Ramirentin toimeksianto vastaa hyvin strategista pyrkimystämme tarjota muutakin kuin koneita. 60 vuoden kokemuksemme, laaja konevalikoimamme ja palvelutarjontamme avulla voimme tuottaa asiakkaidemme tarpeisiin soveltuvia ratkaisuja. Nykyään osallistumme myös rakennustyömaiden turvallisuuden ja energiatehokkuuden suunnitteluun jo varhaisessa vaiheessa. Optimoimme kuljetukset, mikä lyhentää odotusaikoja. Lisäksi tarjoamme koulutusta asiakkaan henkilöstölle. Oikeanlainen ajattelu jo hankkeen alkuvaiheessa parantaa hankkeen laatua ja pienentää odottamattomien tapahtumien mahdollisuutta. Sen vuoksi Ramirent haluaa olla mukana nimenomaan Urban Escapen Stockholm kaltaisissa hankkeissa, joissa asiakas voi keskittyä ydinliiketoimintaansa ja Ramirent takaa, että hankkeen toteuttava työmaa toimii mahdollisimman tehokkaalla ja kestävällä tavalla”.

Ramirentilla on aiempaa kokemusta vastaavanlaisista hankkeista Ruotsissa esimerkiksi Bolidenin Garpenbergin kaivoksen laajennustöiden yhteydessä.

Ramirentin yhteyshenkilöt: Erik Alteryd, SVP, Ramirent Ruotsi ja Tanska, +46 8 621 29 24

AMF:n yhteyshenkilö:Cecilia Österholm, viestintävastaava, +46 8 696 33 05

Lisätietoja Urban Escape Stockholm -hankkeesta

http://urbanescape.se

https://www.youtube.com/watch?v=Bi-hE_KKpXY

RAMIRENT – MORE THAN MACHINES. Olemme johtava konevuokrauskonserni, joka yhdistää parhaat koneet, palvelun ja osaamisen vuokrausratkaisuiksi jotka yksinkertaistavat liiketoimintaa. Palvelemme laajaa asiakaskuntaa, kuten rakentamista, teollisuutta, palvelusektoria, julkista sektoria ja kotitalouksia. Vuonna 2014 konsernin liikevaihto oli 614 miljoonaa euroa. Konsernilla on 2 600 työntekijää 302 toimipaikassa 10 maassa Pohjoismaissa ja Keski- ja Itä-Euroopassa. Ramirent on listattu NASDAQ Helsinki Oy:ssä.

AMF Fastigheter kuuluu Ruotsin suurimpiin kiinteistöyhtiöihin. Yhtiöllä on 40 toimisto- ja liikekiinteistöä ja noin 90 työntekijää. Suurin osa kiinteistöistä sijaitsee Tukholman keskustan alueella. Yhtiön päätarkoituksena on tarjota tasainen tuotto AMF-eläkeyhtiön neljälle miljoonalle eläkesäästäjälle. Omistamme, kehitämme ja hallinnoimme kiinteistöjä tulevaisuutta ajatellen.

JAKELU: NASDAQ OMX Helsinki, tärkeimmät tiedotusvälineet, www.ramirent.com

Lemminkäinen on sopinut rahoitussopimuksen ehtojen muutoksista

Lemminkäinen

Pörssitiedote

Lemminkäinen on sopinut rahoitussopimuksen ehtojen muutoksista

LEMMINKÄINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.3.2015 KLO 9.00

LEMMINKÄINEN ON SOPINUT RAHOITUSSOPIMUKSEN EHTOJEN MUUTOKSISTA

Lemminkäinen Oyj on sopinut 185 miljoonan euron syndikoidun luottolimiitin (revolving credit facility) ehtojen muutoksista sekä eräpäivän pidentämisestä vuodella. Uusi eräpäivä 185 miljoonan euron syndikoidulle luottolimiitille on 27.3.2017. Luottolimiitti on tällä hetkellä kokonaan käyttämättä. Luottolimiitin järjestelyssä ovat mukana Nordea Pankki Suomi Oyj, Danske Bank A/S, Helsingin sivukonttori ja Pohjola Pankki Oyj.

Luotonantajapankkien kanssa käydyissä rahoitusneuvotteluissa kesällä 2014 Lemminkäinen sitoutui vahvistamaan tasettaan yhteensä 100 miljoonalla eurolla 30.9.2015 mennessä. Tilikauden 2014 loppuun mennessä yhtiö oli vahvistanut tasettaan yhteensä noin 50 miljoonalla eurolla mm. osakeannilla ja ydinliiketoimintaan kuulumattomien omaisuuserien ja liiketoimintojen myynneillä. Osana rahoitusneuvotteluja yhtiö myös sitoutui olla jakamatta osinkoa tilikaudelta 2014.

Luotonantajapankkien kanssa on maaliskuussa 2015 käydyissä rahoitusneuvotteluissa sovittu, että Lemminkäinen sitoutuu vahvistamaan tasettaan yhteensä 60 miljoonalla eurolla aiemman 100 miljoonan euron asemesta. Lisäksi yhtiöllä on mahdollisuus jakaa osinkoa enintään 40 prosenttia konsernin nettotuloksesta tilikausilta 2015 ja 2016.

”Viime keväänä käynnistetyt toimenpiteet taseen vahvistamiseksi ja kannattavuutemme parantamiseksi ovat tuottaneet tulosta”, toteaa Lemminkäisen talous- ja rahoitusjohtaja Ilkka Salonen. ”Myös likviditeettitilanteemme on selvästi edellisvuotta parempi. Vuonna 2015 keskitymme operatiivisen tehokkuutemme parantamiseen ja jatkamme toimenpiteitä pääomarakenteemme vahvistamiseksi. Näin luomme kestävän pohjan kilpailuasemamme vahvistamiseksi Pohjois-Euroopan inframarkkinoilla.”

LEMMINKÄINEN OYJ

Konserniviestintä

LISÄTIETOJA:

Ilkka Salonen, talous- ja rahoitusjohtaja

puh. 02071 53304

ilkka.salonen@lemminkainen.com

Katri Sundström, sijoittajasuhdejohtaja

Puh. 02071 54813

katri.sundstrom@lemminkainen.com

JAKELU:

NASDAQ OMX Helsinki Oy

Keskeiset tiedotusvälineet

www.lemminkainen.fi


Rakennamme yhdessä asiakkaidemme kanssa toimivia, turvallisia ja terveellisiä olosuhteita asumiseen, työntekoon ja liikkumiseen. Markkina-alueemme on Pohjois-Eurooppa, ja palveluksessamme on noin 5 600 ammattilaista. Vuonna 2014 liikevaihtomme oli noin 2,0 miljardia euroa. Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.lemminkainen.fi

IXONOS: TREMOKO OY AB:N IXONOS OYJ:N OSAKKEISTA JA OPTIO-OIKEUKSISTA TEKEMÄN PAKOLLISEN JULKISEN OSTOTARJOUKSEN LOPULLINEN TULOS

Ixonos

Pörssitiedote

IXONOS: TREMOKO OY AB:N IXONOS OYJ:N OSAKKEISTA JA OPTIO-OIKEUKSISTA TEKEMÄN PAKOLLISEN JULKISEN OSTOTARJOUKSEN LOPULLINEN TULOS

Helsinki, Suomi, 2015-03-26 17:30 CET (GLOBE NEWSWIRE) — Ixonos Oyj Pörssitiedote 26.03.2015 klo 18:30

IXONOS: TREMOKO OY AB:N IXONOS OYJ:N OSAKKEISTA JA OPTIO-OIKEUKSISTA TEKEMÄN PAKOLLISEN JULKISEN OSTOTARJOUKSEN LOPULLINEN TULOS

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai epäsuorasti, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa, Kiinassa, Hongkongissa, Singaporessa tai Japanissa tai missään muussa maassa, missä levittäminen tai julkistaminen olisi lainvastaista.

Tremoko Oy Ab:n Ixonos Oyj:n (”Yhtiö” tai ”Ixonos”) osakkeita (”Osakkeita”) ja Osakkeisiin oikeuttavia optio-oikeuksia (”Optio”), jotka eivät ole Yhtiön tai sen tytäryhtiöiden tai jo Tremoko Oy Ab:n omistuksessa, tekemän pakollisen julkisen ostotarjouksen (”Ostotarjous”) tarjousaika päättyi 24.3.2015. Ennen tarjousajan alkua Tremoko Oy Ab omisti yhteensä 145 678 088 Ixonosin Osaketta ja Tremoko Oy Ab:n omistus- ja ääniosuus oli siten yhteensä noin 71,8 prosenttia Ixonosin kaikista Osakkeista ja äänistä.

Tremoko Oy Ab tiedotti Ostotarjouksen alustavasta tuloksesta eilen 25.3.2015, jonka jälkeen Yhtiö julkaisi oman tiedotteensa alustavasta tuloksesta. Tremoko Oy Ab:n Ostotarjouksen lopullisen tuloksen mukaan Ostotarjouksen tarjousaikana tarjotut 20 454 656 Osaketta edustavat noin 10,1 prosenttia kaikista Ixonosin osakkeista ja osakkeiden tuottamista äänistä. Tremoko Oy Ab:n omistusosuus Ixonos Oyj:n osakkeista ja äänistä on ostotarjouksessa hyväksyttyjen Osakkeiden toteuttamiskauppojen jälkeen näin ollen yhteensä 166 132 744 Osaketta eli noin 81,8 prosenttia.

Lisäksi Ostotarjouksessa on tarjottu yhteensä 1 540 000 Optiota. Ostotarjouksessa hyväksyttyjen Optioiden toteuttamiskauppojen jälkeen Tremoko Oy Ab:llä on käyttämällä mainitut Optiot Ixonosin Osakkeiden merkintään mahdollisuus nostaa omistuksensa yhteensä noin 82,0 prosenttiin Ixonosin kaikista Osakkeista ja äänistä.

Niiden Ixonosin Osakkeiden, joiden osalta Ostotarjous on Ostotarjouksen ehtojen mukaisesti pätevästi hyväksytty eikä hyväksyntää ole pätevästi peruutettu, myynti toteutetaan arviolta 30.3.2015 (”Toteutuspäivä”). Osakkeiden kaupat selvitetään arviolta toisena (2.) yllä mainittua Toteutuspäivää seuraavana pankkipäivänä (”Selvityspäivä”). Ensimmäinen mahdollinen Selvityspäivä on 1.4.2015. Osakkeiden Tarjoushinta maksetaan Selvityspäivänä osakkeenomistajan arvo-osuustilin hoitotilille tai niiden osakkeenomistajien osalta, joiden omistus on hallintarekisteröity, hyväksymislomakkeessa määritellylle pankkitilille. Mikäli osakkeenomistajan pankkitili on eri rahalaitoksessa kuin hänen arvo-osuustilinsä, Osakkeiden tarjoushinta maksetaan osakkeenomistajan pankkitilille rahalaitosten välisen maksuliikenteen aikataulun mukaisesti siten, että se on osakkeenomistajan pankkitilillä arviolta kahden (2) pankkipäivän kuluttua Selvityspäivästä.

Optioiden kaupat toteutetaan Selvityspäivänä. Optioiden kaupat toteutetaan siten, että maksettuaan Optioiden tarjoushinnat UB Securities Oy ilmoittaa kaupan toteutumisesta Ixonosille, joka ylläpitää Optioita koskevaa omistajaluetteloa. Optioiden tarjoushinnat maksetaan Selvityspäivänä optionhaltijan hyväksymislomakkeessa ilmoittamalle pankkitilille. Optioiden tarjoushinnat maksetaan optionhaltijan pankkitilille rahalaitosten välisen maksuliikenteen aikataulun mukaisesti siten, että se on optionhaltijan pankkitilillä arviolta viimeistään kahden (2) pankkipäivän kuluttua Selvityspäivästä.

IXONOS OYJ

Esa Harju

CEO

Lisätietoja antaa:

Ixonos Oyj, Esa Harju, CEO, tel. +358 40 844 3367, esa.harju@ixonos.com

Ixonos Oyj, Mikael Nyberg, CFO, tel. +358 40 501 4401, mikael.nyberg@ixonos.com

Distribution:

NASDAQ OMX Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.ixonos.com

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

Yleiselektroniikka Oyj

Varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.3.2015 KLO 18:00

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

Yleiselektroniikka Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 26.3.2015 klo 16.00 alkaen Yleiselektroniikka Oyj:n pääkonttorissa, osoitteessa Luomannotko 6, 02200 Espoo.

Kokouskutsu on julkaistu pörssitiedotteena 24.2.2015.

Kokouksessa oli edustettuina yhteensä 1.701.633 osaketta ja ääntä. Edustetut osakkeet vastasivat kaikkiaan 66,41 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä.

Kokouksessa esitettiin ja luettiin 23.2.2015 päivätty tilintarkastuskertomus sekä toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1 – 31.12.2014.

Kokouksessa päätettiin vahvistaa konsernin ja emoyhtiön tuloslaskelma, tase ja toimintakertomus esitetyssä muodossa.

Osinkoa päätettiin jakaa hallituksen esityksen mukaisesti 0,25 euroa osakkeelta. Osingonmaksun täsmäytyspäivä on 30.3.2015 ja osingot maksetaan arvo-osuustileille 8.4.2015.

Hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle myönnettiin vastuuvapaus.

Hallitukseen päätettiin valita neljä (4) jäsentä. Hallituksen jäseniksi valittiin Jussi Aspiala, Tina Aspiala, Juha Eiro ja Matti Kairimo. Hallituksen puheenjohtajalle päätettiin maksaa palkkiona 1.500 euroa kuukaudessa ja jäsenille 1.000 euroa kuukaudessa.

Tilintarkastajiksi valittiin KHT Veikko Terho ja KHT Jukka Lahdenpää. Tilintarkastajille päätettiin maksaa palkkio kohtuullisen laskun mukaan.

Todettiin, että yhtiökokouksen kaikki päätökset on tehty yksimielisesti. Toimitusjohtajan yhtiökokouksessa esittämä katsaus on tämän pörssitiedotteen liitteenä sekä luettavissa yhtiön nettisivuilla www.yeint.fi/sijoittajainfo.

Yhtiökokouksen jälkeen hallitus kokoontui ja hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Tina Aspiala. Hallituksen jäseninä jatkavat Jussi Aspiala, Juha Eiro ja Matti Kairimo.

Espoossa, 26. päivänä maaliskuuta 2015

Yleiselektroniikka Oyj

Janne Silvennoinen

Toimitusjohtaja

Jakelu: Helsingin pörssi, keskeiset tiedotusvälineet

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Janne Silvennoinen

puh +358(0)10 2891 292 tai +358(0)400 734 422

Outokummun hallituksen järjestäytymiskokouksen päätöksiä

Outokummun hallituksen järjestäytymiskokouksen päätöksiä

OUTOKUMPU OYJ

PÖRSSITIEDOTE

26.3.2015 klo 17.50

Outokumpu Oyj:n hallitus on tänään järjestäytymiskokouksessaan asettanut keskuudestaan kaksi pysyvää valiokuntaa, tarkastusvaliokunnan ja palkitsemisvaliokunnan.

Hallituksen tarkastusvaliokunnan jäseniksi valittiin Olli Vaartimo (puheenjohtaja), Markus Akermann, Heikki Malinen ja Saila Miettinen-Lähde.

Hallituksen palkitsemisvaliokunnan jäseniksi valittiin Jorma Ollila (puheenjohtaja), Roberto Gualdoni, Stig Gustavson ja Elisabeth Nilsson.

Lisätietoja:

Sijoittajat: Johanna Henttonen, puh. (09) 421 3804, matkapuh. 040 530 0778

Media: Saara Tahvanainen, puh. 040 589 0223

Outokumpu Oyj

Outokumpu on ruostumattoman teräksen markkinajohtaja maailmassa. Valmistamme edistyksellisiä materiaaleja, jotka ovat tehokkaita, kestäviä ja kierrätettäviä ja auttavat siten rakentamaan maailmaa, joka kestää ikuisesti. Sata vuotta sitten keksitty ruostumaton teräs on ihanteellinen materiaali kestäviin ratkaisuihin vaativissa käyttökohteissa aina ruokailu- ja sairaalavälineistä siltoihin ja energialaitoksiin: se on 100-prosenttisen kierrätettävä, korroosionkestävä, hygieeninen ja vahva materiaali, jota ei tarvitse huoltaa. Outokummun palveluksessa on yli 12 000 ammattilaista yli 30 maassa. Konsernin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osake on listattu Nasdaq Helsingissä. www.outokumpu.fi

GLASTON OYJ ABP:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

Glaston Oyj Abp

Varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

GLASTON OYJ ABP:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

Helsinki, Suomi, 2015-03-26 16:30 CET (GLOBE NEWSWIRE) — Glaston Oyj Abp Pörssitiedote 26.3.2015 klo 17.30

GLASTON OYJ ABP:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

Glaston Oyj Abp:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 26.3.2015 Helsingissä. Yhtiökokous vahvisti tilikauden 1.1. – 31.12.2014 tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen. Hallituksen ehdotuksen mukaisesti yhtiökokous päätti jakaa pääomanpalautusta 0,02 euroa osakkeelta. Maksun täsmäytyspäivä on 30.3.2015 ja pääomanpalautus maksetaan 28.4.2015.

Yhtiökokous myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 1.1. – 31.12.2014.

Hallituksen jäsenten lukumääräksi päätettiin kuusi. Yhtiökokous päätti, että hallituksen nykyiset jäsenet Andreas Tallberg, Teuvo Salminen, Claus von Bonsdorff, Anu Hämäläinen, Kalle Reponen ja Pekka Vauramo valitaan uudelleen toimikaudeksi, joka päättyy seuraavaan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

Hallitus piti yhtiökokouksen jälkeen järjestäytymiskokouksen, jossa se valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi Andreas Tallbergin ja varapuheenjohtajaksi Teuvo Salmisen.

Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenten palkkiot pidetään ennallaan. Hallituksen puheenjohtajalle maksetaan vuosipalkkiona 40.000 euroa, varapuheenjohtajalle 30.000 euroa ja hallituksen muille jäsenille 20.000 euroa.

Tilintarkastajaksi yhtiökokous valitsi KHT-yhteisö Ernst & Young Oy:n, päävastuullisena tilintarkastajana Harri Pärssinen, KHT.

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Valtuutus käsittää yhteensä enintään 20.000.000 osaketta.

Valtuutuksessa ei suljeta pois hallituksen oikeutta päättää suunnatusta annista. Valtuutusta esitettiin käytettäväksi yhtiön kannalta tärkeiden järjestelyjen kuten liiketoimintaan liittyvien järjestelyjen tai investointien rahoittamiseen tai toteuttamiseen tai sellaisiin muihin hallituksen päättämiin tarkoituksiin, joissa osakkeiden, optioiden tai muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamiseen ja mahdolliseen annin suuntaamiseen on painava taloudellinen syy.

Yhtiön hallitus on valtuutettu päättämään kaikista muista osakeannin, optioiden sekä muiden osakeyhtiölain 10 luvun mukaisten erityisten oikeuksien antamisen ehdoista, mukaan lukien maksuajasta, merkintähinnan määrittelyperusteista ja merkintähinnasta tai osakkeiden, optio-oikeuksien tai erityisten oikeuksien antamisesta maksutta tai siitä, että merkintähinta voidaan maksaa paitsi rahalla myös kokonaan tai osittain muulla omaisuudella.

Valtuutus on voimassa 30.6.2016 saakka ja se kumoaa aikaisemmat valtuutukset.

Helsingissä, 26.3.2015

GLASTON OYJ ABP

Arto Metsänen

Toimitusjohtaja

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Arto Metsänen

puh. 010 500 500

Glaston Oyj Abp

Glaston on kansainvälinen lasiteknologiayhtiö, joka kehittää tuotteita arkkitehtuuri-, aurinkoenergia-, kaluste- ja laite- sekä ajoneuvoteollisuudelle. Tuotevalikoimamme vaihtelee esikäsittely- ja turvalasikoneista huoltopalveluihin. Tuemme asiakkaidemme menestystä tuottamalla palveluita kaikkiin lasinjalostusketjun tarpeisiin koko tuotteen elinkaaren ajan. Lisätietoja osoitteessa www.glaston.net. Glastonin osake (GLA1V) noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n Small Cap -listalla.

Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki Oy, Keskeiset tiedotusvälineet, www.glaston.net

KONECRANES OYJ – KONECRANES OYJ:N HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

Konecranes Oyj

Pörssitiedote

KONECRANES OYJ – KONECRANES OYJ:N HALLITUKSEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

KONECRANES OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.3.2015 klo 16:30

Ensimmäisessä yhtiökokouksen jälkeen pitämässään kokouksessa hallitus valitsi Stig Gustavsonin jatkamaan puheenjohtajana. Ole Johansson valittiin hallituksen varapuheenjohtajaksi. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Svante Adde ja jäseniksi Ole Johansson, Nina Kopola ja Malin Persson. Nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Bertel Langenskiöld ja jäseniksi Stig Gustavson, Matti Kavetvuo ja Christoph Vitzthum.

Muut jäsenet paitsi Stig Gustavson ovat Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin mukaisesti riippumattomia yhtiöstä. Hallituksen tekemän kokonaisarvioinnin perusteella Stig Gustavsonin ei katsota olevan yhtiöstä riippumaton jäsen, kun otetaan huomioon hänen aiemmat ja nykyiset tehtävänsä Konecranes-konsernissa sekä hänen merkittävä äänivaltansa yhtiössä.

Muut jäsenet paitsi Ole Johansson ja Bertel Langenskiöld ovat riippumattomia yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista. Ole Johanssonin ei katsota olevan riippumaton yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista, koska hän on Hartwall Capital Oy Ab:n hallituksen varapuheenjohtaja. Bertel Langenskiöldin ei katsota olevan riippumaton yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista perustuen hänen nykyiseen päätoimeensa Hartwall Capital Oy Ab:n toimitusjohtajana. HTT KCR Holding Oy Ab omistaa yli 10 prosenttia Konecranes Oyj:n osakkeista ja äänimäärästä. HTT KCR Holding Oy Ab on Hartwall Capital Oy Ab:n tytäryhtiö. Lisäksi K. Hartwall Invest Oy Ab, Fyrklöver-Invest Oy Ab sekä Ronnas Invest AG toimivat käytännössä yhdessä HTT KCR Holding Oy Ab:n kanssa Konecranes Oyj:n omistukseen liittyvissä asioissa.

KONECRANES OYJ

Miikka Kinnunen

Sijoittajasuhdejohtaja


LISÄTIETOJA

Miikka Kinnunen, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 020 427 2050

Konecranes on yksi maailman johtavista nostolaitevalmistajista, ja sen asiakkaita ovat muun muassa koneenrakennus- ja prosessiteollisuus, telakat, satamat ja terminaalit. Yritys toimittaa asiakkailleen toimintaa tehostavia nostoratkaisuja ja huoltopalveluita kaikille nosturimerkeille ja työstökoneille. Vuonna 2014 Konecranes-konsernin liikevaihto oli yhteensä 2 011 miljoonaa euroa. Konsernilla on 12 000 työntekijää ja 600 huoltopistettä 48 maassa. Konecranes Oyj:n osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä (osakkeen tunnus: KCR1V).

JAKELU

Nasdaq Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.konecranes.com


Outokummun varsinaisen yhtiökokouksen 2015 päätökset

Outokummun varsinaisen yhtiökokouksen 2015 päätökset

OUTOKUMPU OYJ

PÖRSSITIEDOTE

26.3.2015 klo 16.30

Outokumpu Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin tänään 26.3.2015 Espoossa. Yhtiökokous vahvisti vuoden 2014 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden yhtiön johdolle. Yhtiökokous päätti, että vuodelta 2014 ei jaeta osinkoa. Yhtiökokous hyväksyi ehdotukset hallituksen valtuuttamisesta päättämään omien osakkeiden hankinnasta sekä osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Yhtiökokous hyväksyi myös nimitystoimikunnan ehdotukset hallituksen jäsenistä ja palkkioista.

Kokouksen avasi yhtiön hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila, ja kokouksen puheenjohtajana toimi asianajaja Manne Airaksinen.

Tilinpäätös

Yhtiökokous vahvisti emoyhtiön ja konsernin tilinpäätökset sekä myönsi hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden tilikaudelta 2014.

Osinko

Yhtiökokous päätti, että 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta ei jaeta osinkoa.

Hallitus

Yhtiökokous päätti hallituksen jäsenmääräksi yhteensä kahdeksan. Yhtiökokous valitsi hallituksen jäseniksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun hallituksen nykyisistä jäsenistä uudelleen Markus Akermannin, Roberto Gualdonin, Stig Gustavsonin, Heikki Malisen, Elisabeth Nilssonin, Jorma Ollilan ja Olli Vaartimon. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Saila Miettinen-Lähde. Yhtiökokous valitsi uudelleen hallituksen puheenjohtajaksi Jorma Ollilan ja varapuheenjohtajaksi Olli Vaartimon.

Yhtiökokous päätti pitää hallituksen jäsenille maksettavat palkkiot ennallaan. Hallituksen jäsenten palkkiot ovat seuraavat: vuosipalkkio hallituksen puheenjohtajalle 140 000 euroa, varapuheenjohtajalle 80 000 euroa ja muille jäsenille 60 000 euroa. Kokouspalkkio, joka maksetaan myös hallituksen valiokuntien kokouksista, on 600 euroa/kokous Suomessa ja 1 200 euroa/kokous ulkomailla asuville hallituksen jäsenille.

Yhtiökokous päätti, että vuosipalkkio maksetaan edellytyksellä, että hallituksen jäsenet hankkivat 40 %:lla vuosipalkkiostaan Outokummun osakkeita markkinoilta julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan. Osakkeet hankitaan kahden viikon kuluessa siitä, kun Outokummun osavuosikatsaus ajalta 1.1.–31.3.2015 on julkistettu. Jos osakkeita ei sisäpiirisääntelyn johdosta voida hankkia edellä mainittuna aikana, ne hankitaan ensimmäisenä sellaisena ajankohtana, kun se soveltuvien sisäpiirisääntöjen mukaisesti on mahdollista. Nimitystoimikunta katsoo hallituksen jäsenten kasvavan ja pitkäjänteisen osakeomistuksen palvelevan osakkeenomistajien etua.

Tilintarkastaja

Yhtiökokous valitsi tilintarkastajaksi KPMG Oy Ab:n toimikaudelle, joka päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Tilintarkastajalle maksetaan palkkio hallituksen hyväksymän laskun mukaan.

Valtuutus omien osakkeiden hankkimisesta

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 40 000 000 oman osakkeen hankkimisesta. Määrä vastaa noin 9,6 % Outokummun nykyisestä rekisteröidystä osakkeiden kokonaismäärästä. Tällä hetkellä yhtiö omistaa 888 858 omaa osaketta.

Omia osakkeita voidaan valtuutuksen nojalla hankkia vain vapaalla omalla pääomalla. Osakkeista maksettava hinta määräytyy yhtiön osakkeesta julkisessa kaupankäynnissä hankintapäivänä maksetun hinnan mukaisesti. Hankittavista osakkeista maksettava hinta on vähintään yhtiön osakkeesta valtuutuksen voimassaoloaikana julkisessa kaupankäynnissä maksettu alin hinta ja enintään valtuutuksen voimassaoloaikana julkisessa kaupankäynnissä maksettu korkein hinta.

Hallitus päättää miten osakkeita hankitaan. Omia osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankkiminen). Outokummulla ja sen tytäryhteisöillä hallussaan olevien omien osakkeiden yhteenlaskettu määrä ei voi kuitenkaan ylittää 10 % yhtiön kaikista osakkeista. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen, kuitenkin enintään 31.5.2016 asti.

Valtuutus päättää osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhteensä enintään 80 000 000 osakkeen antamisesta yhdessä tai useammassa erässä osakeannilla ja/tai antamalla osakeyhtiölain 10:1:ssä tarkoitettuja osakkeisiin oikeuttavia erityisiä oikeuksia, pois lukien Outokummun johdon ja henkilöstön kannustamiseen tarkoitetut optio-oikeudet. Valtuutuksen perusteella voidaan antaa yhteensä enintään 40 000 000 uutta osaketta ja luovuttaa yhteensä enintään 40 000 000 yhtiön hallussa olevaa omaa osaketta.

40 000 000 osaketta vastaa noin 9,6 % Outokummun nykyisestä rekisteröidystä osakkeiden kokonaismäärästä. Hallitus päättää kaikista muista osakeannin ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista. Hallituksella on oikeus päättää osakeannista ja erityisten oikeuksien antamisesta osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti). Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen, kuitenkin enintään 31.5.2016 asti.

Yhtiökokouksen pöytäkirja

Yhtiökokouksen pöytäkirja on osakkeenomistajien nähtävillä yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.outokumpu.com/fi/sijoittajat/yhtiokokoukset viimeistään 9.4.2015.

Lisätietoja:

Sijoittajat: Johanna Henttonen, puh. (09) 421 3804, matkapuh. 040 530 0778

Media: Saara Tahvanainen, puh. 040 589 0223

Outokumpu Oyj

Outokumpu on ruostumattoman teräksen markkinajohtaja maailmassa. Valmistamme edistyksellisiä materiaaleja, jotka ovat tehokkaita, kestäviä ja kierrätettäviä ja auttavat siten rakentamaan maailmaa, joka kestää ikuisesti. Sata vuotta sitten keksitty ruostumaton teräs on ihanteellinen materiaali kestäviin ratkaisuihin vaativissa käyttökohteissa aina ruokailu- ja sairaalavälineistä siltoihin ja energialaitoksiin: se on 100-prosenttisen kierrätettävä, korroosionkestävä, hygieeninen ja vahva materiaali, jota ei tarvitse huoltaa. Outokummun palveluksessa on yli 12 000 ammattilaista yli 30 maassa. Konsernin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osake on listattu Nasdaq Helsingissä. www.outokumpu.fi

Elisan hallituksen puheenjohtajaksi Raimo Lind

Elisa

Pörssitiedote

Elisan hallituksen puheenjohtajaksi Raimo Lind

ELISA OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.3.2015 KLO 16.20

Elisan varsinaisessa yhtiökokouksessa valittu hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan puheenjohtajaksi Raimo Lindin ja varapuheenjohtajaksi Mika Vehviläisen.

Hallituksen kompensaatio- ja nimitysvaliokuntaan nimitettiin Raimo Lind (pj), Leena Niemistö ja Mika Vehviläinen sekä tarkastusvaliokuntaan Seija Turunen (pj), Petteri Koponen ja Jaakko Uotila.

ELISA OYJ

Vesa Sahivirta

IR-johtaja

puh. 010 262 3036

Jakelu:

Nasdaq Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.elisa.fi

Elisan varsinaisen yhtiökokouksen 2015 päätökset

Elisa

Varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

Elisan varsinaisen yhtiökokouksen 2015 päätökset

ELISA OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.3.2015 KLO 16.15

Elisa Oyj:n varsinainen yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että yhtiökokouksen vahvistaman taseen 31.12.2014 perusteella jaetaan osinkoa 1,32 euroa osakkeelta. Yhtiökokouksen päättämä osinko maksetaan osakkaalle, joka on merkitty 30.3.2015 Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osinko maksetaan 8.4.2015.

Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen. Hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle myönnettiin vastuuvapaus vuodelta 2014.

Yhtiön hallituksen jäsenmääräksi vahvistettiin kuusi (6). Hallitukseen valittiin seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen päättyväksi toimikaudeksi nykyisistä jäsenistä uudelleen Raimo Lind, Petteri Koponen, Leena Niemistö, Seija Turunen, Jaakko Uotila ja Mika Vehviläinen.

Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin KPMG Oy Ab, KHT-yhteisö. Päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Esa Kailiala.

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta tai pantiksi ottamisesta yhtiön vapaalla omalla pääomalla. Hankkiminen voidaan toteuttaa suunnattuna. Valtuutuksen enimmäismäärää on 5 miljoonaa osaketta. Valtuutus on voimassa 30.6.2016 saakka.

ELISA OYJ

Vesa Sahivirta

IR-johtaja

puh. 010 262 3036

Jakelu:

Nasdaq Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.elisa.fi