Etusivu » Nvidia osake 2022 (NVDA) – Markkinajohtaja omalla alallaan

Nvidia osake 2022 (NVDA) – Markkinajohtaja omalla alallaan

Nvidia osake 2022 (NVDA)

Nvidia osake ei juurikaan ole ollut Suomessa otsikoissa, mutta Yhdysvalloissa yhtiö on hyvin tunnettu ja viime aikoina keskustelua herättänyt osake. Mikäli et ole siis aikaisemmin kuullut yhtiöstä, kannattaa jatkaa lukemista.

Nvidia osake on ollut huimassa nousussa viimeisen viiden vuoden aikana, mutta vuonna 2022 laskenut kurssi on ollut monelle pettymys, ja moni kyseenalaistaakin voiko yhtiön pitkään jatkunut menestys jatkua?

Vastuuvapaus: Nollapalkkio tarkoittaa, että positiota avattaessa tai suljettaessa ei veloiteta välityspalkkiota. Ei koske shortattuja tai vivutettuja positioita. Muita maksuja voidaan soveltaa. Pääomasi on vaarassa. Muut maksut ovat voimassa. Lisätietoja: etoro.com/trading/fees

Sisällysluettelo

Mikä on Nvidia? Mitä Nvidia yhtiö tekee?

Nvidia on amerikkalainen grafiikkateknologiayhtiö, joka tunnetaan etenkin näytönohjaimissa käytettävien grafiikkasuorittimien valmistajana. Nvidialla on myös muita liiketoimintoja, ja yhtiö onkin kovaa vauhtia kehittymässä muille aloille, ja panostaakin tällä hetkellä esimerkiksi tekoälyyn.

Nvidia historia alkaa vuodesta 1993, jolloin yhtiön perustivat kolme amerikkalaista tietojenkäsittely ammattilaista – Jen-Hsun Huang, Curtis Priem sekä Christopher Malachowsky. Yhtiön perustajat uskoivat, että PC:stä tulee kaikkien hyödyntämä laite pelaamiseen, jonka suosio oli tällöin kasvussa. Grafiikkasiruja valmistavia yrityksiä oli yhtiön aloittaessa yli kaksi tuhatta, mutta vuoteen 2006 mennessä NVIDIA oli ainoa itsenäinen yritys, joka oli vielä toiminnassa. Nvidia julkaisi ensimmäisen tuotteensa, NV1 markkinoille vuonna 1995. Seuraavat tuotteet RIVA 128 ja RIVA TNT tuotiin markkinoille vuonna 1997, ja tuotteita myytiin 1 miljoonaa kappaletta ensimmäisen neljän vuoden aikana. NVIDIA raportoi ensimmäisestä 1 miljardin dollarin liikevaihdon neljänneksestään vuonna 2007 ja oli toimittanut miljardi grafiikkaprosessorin vuoteen 2011.

Yhtiöllä on vahva historia, eikä siihen liity juurikaan negatiivista uutisointia. Yksi ainoista viimeaikaisista huonommista yhtiötä koskevista uutisista on, että Yhdysvaltain arvopaperi- ja pörssikomissio (SEC) sopi 6. toukokuuta 2022 NVIDIAn kanssa 5,5 miljoonan dollarin suuruisesta sakosta, koska NVIDIA ei ollut vuonna 2018 ilmoittanut, että kryptovaluuttojen louhinta oli merkittävä tulonlähde sen alun perin pelaamiseen suunniteltujen näytönohjainten myynnistä.

Nvidia yhdistetään myös usein GPU:n eli grafiikkaprosessorin (eng. graphics processing unit) luomiseen, ja menestyneisyys liitetään pelaamisen suosion nousuun. Nvidia onkin hyvin tunnettu pelaajien keskuudessa, ja mikäli itse kuulut aktiivisten pelaajien joukkoon, olet luultavammin kuullut Nvidiasta. Nykypäivänä yhtiöllä on kuitenkin myös muita tuotteita, ja se keskittyy esimerkiksi data center – kategoriaansa. Nvidian suurimpia yritysasiakkaita pilvipalveluissa ovat Google Cloud, Oracle, Alibaba Cloud sekä Amazon. Yhtiön yksi perustajista, Jen-Hsun Huang toimii vieläkin yhtiön toimitusjohtajana.

Mistä Nvidia liikevaihto koostuu?

Nvdia liikevaihto vuoden 2022 toiselta vuosineljännekseltä oli 6 704 miljoonaa dollaria. Vuoden 2022 toisella vuosineljänneksellä Nvidian liikevaihdosta suurimman osan, eli 56 prosenttia, muodosti Data Center – liiketoimintaryhmä. Tässä taustalla on se, että nopeiden Ethernet-sovittimien kysyntä on vahvassa kasvussa. Perinteisesti pelisegmentti on muodostanut suuren osan Nvidian liikevaihdosta, mutta vuoden 2022 toisella vuosineljänneksellä segmentin osuus oli vain 30 prosenttia. Tämä johtuu GPU:iden kysynnän laskusta koronapandemian jälkeen. Professional Visualization ryhmä muodosti 7 prosenttia yhtiön liikevaihdosta, ja automotive ryhmä 3 prosenttia. Loput liikevaihdosta muodosti käteinen ja sijoitustuotot. Nvidia markkina-arvo vuoden 2022 lopulla on 343 miljardia dollaria.

Nvidia sijoituskohteena

Nvidia on sijoituskohteena hyvin tyypillinen teknologia-alan kasvuyhtiö. Nvidia osakkeen tunnusluvut ovat suhteellisen korkeat – yhtiön P/E on 36, ja P/B-luku 15.24. Luvut voivat kuulostaa hyvin korkeilta, mutta usein ovat tyypillisiä kasvuyhtiöille. Toisinaan korkea P/E-luku voi myös kieliä huimista odotuksista yhtiötä kohtaan, jolloin puhutaan jo yliarvostuksesta. Vaikka yhtiöllä mene vahvasti, osa sijoittajista on sitä mieltä, että Nvidia osake on hieman yliarvostettu.

Nvidia jakaa osinkoa sijoittajilleen, mutta osinkotuottoprosentti vuodelta vuodelta 2022 on 0.11 prosenttia. Matala osinkotuottoprosentti on hyvin tyypillistä teknologia-alan kasvuyhtiölle, sillä usein yhtiöt sijoittavat varansa investointeihin ja tutkimukseen, jotta saisivat uusia tuotteita markkinoille. Nvidia sijoittaja voi hyötyä osakkeesta sen tuottaman kasvun perusteella, ja etenkin viime vuosina kasvu on ollut suurta.

Nvidia on syklinen osake siinä missä tyypillisesti teknologiaosakkeet ovat, ja täten yhtiölle ovat tyypillisiä kurssin suuretkin heilahtelut. Nvidia betaluku onkin 1.62. Yleinen Nasqad indeksin laskeminen ja vähentynyt luotto teknologiaosakkeisiin voi vaikuttaa negatiivisesti myös Nvidia osakekurssiin. Näin onkin tapahtuntut vuonna 2022, kun useammat teknologiaosakkeet ovat kärsineet keskuspankkien korkojen nostoista. Usein taloudellisen epävarmuuden aikoina teknologiaosakkeet eivät ole kaikista houkuttelevin sijoituskohde, ja moni onkin siirtänyt varojaan vaihtoehtoisiin sijoituskohteisiin, tai defensiivisiin osakkeisiin.

Nvidia osakkeen ostaminen

Mikäli Nvidia osake kiinnostaa sijoituskohteena, Nvidia ostaminen onnistuu helposti monen eri alustan kautta. Kannattaakin pohtia ensiksi omia sijoitustavoitteita – onko sinulla jo arvo-osuus- tai osakesäästötili, jonka kautta voisit ostaa osakkeita? Entäpä mikä on sijoitushorisonttisi, haluatko säästää Nvidiaan pidemmällä aikavälillä vai esimerkiksi treidata Nvidiaa?

Voit ostaa Nvidia osaketta kulutehokkaasti ulkomaalaisilta osakevälittäjiltä, esimerkiksi eTorosta (suorissa osakesijoituksissa välityspalkkio 0€). Ulkomaalaiset alustat voivat sopia paremmin aktiivisemmalle treidaajalle kuin myös pidempään holdaaville, mutta on hyvä muistaa, että ulkomaalaiset osakevälittäjät eivät lähetä verottajalle tietoja kuten esimerkiksi Nordnet. Yleensä kaikki kaupankäyntitiedot on kuitenkin helposti ladattavissa alustoilta, ja ladattavan tiedoston kautta voit välittää ne suht helposti verottajalle. 

Voit ostaa Nvidia osaketta myös esimerkiksi Nordnetistä. On kuitenkin hyvä ottaa huomioon, että Nvidia osake on listattu New Yorkin pörssiin, ja täten kaupankäyntikulut Nordnetin kautta voivat kasvaa suuriksi Amerikkalaisia osakkeita ostaessa välityspalkkio on 15 euroa + valuutanvaihtokulu. Mikäli ostat Nvidia osaketta, kannattaa osaketta ostaa kerralla suuremmalla summalla, jotta kaupankäyntikulut eivät syö suurta summaa mahdollisesta tuotosta.

Osta osakkeita eTorossa – välityspalkkio 0€!

Osakkeiden ja muiden sijoitusvälineiden ostaminen ja säilöminen tapahtuu helposti ja turvallisesti suositulla eToron kaupankäyntialustalla. Saatavillasi on laaja valikoima eri osakkeita, kuten myös hyödykkeitä, indeksejä sekä ETF:iä. Alla näet miten voit avata oman eToro-tilin muutamassa minuutissa.

etoro osakkeet

Huom! eTorossa voit ostaa osakkeita 0€ välityspalkkiolla. Sijoita kotimaisiin tai ulkomaisiin osakkeisiin. 

Vaihe 1. Luo oma tilisi eToroon

Siirry eToron omille sivuille ja klikkaa sivun keskeltä löytyvää Liity hetipainiketta. Tämän jälkeen eToro pyytää sinua luomaan uuden käyttäjätunnuksen ja salasanan. Voit halutessasi myös kirjautua Facebook- tai Google-tilisi avulla.

Kirjautumisen jälkeen  ohjaudut automaattisesti eToron kaupankäyntialustalle, jossa voit kokeilla Demo-tilillä, miten alusta käytännössä toimii. Leikkirahalla voit testata miten osakkeiden ostaminen tapahtuu alusta loppuun.

Vastuunvapaus: Pääomasi on vaarassa. Muut maksut ovat voimassa. Lisätietoja on osoitteessa etoro.com/trading/fees 

Vaihe 2. Vahvista tilisi ja lisää rahaa

Kun haluat siirtyä ostamaan osakkeita oikealla rahalla, tulee sinun vahvistaa tilisi ja viedä rekisteröinti loppuun. Viereisen videon avulla näet helposti miten tilin vahvistus tapahtuu. 

Vahvistuksen jälkeen voit tallettaa tilillesi rahaa klikkaamalla vasemmasta valikosta löytyvää Talletus-painiketta. Talletuksen voit tehdä luottokortilla, pankkisiirtona, PayPalin kautta tai pikasiirtona. Minimitalletus eToro alustalle on 50 dollaria eli runsas 51 euroa.

Katso video

Vaihe 3. Osta ensimmäiset osakkeesi 0€ välityspalkkiolla!

Tilin vahvistamisen ja rahansiirron jälkeen etsi haluamasi osake eToron alustalta yläreunassa olevan haun avulla esim. Amazon tai Elisa. Kun löydät haluamasi osakkeen,  klikkaa Käy kauppaa -painiketta ja eteesi avautuu ostolomake (ks. viereltä).

Ostolomakkeeseen voit asettaa haluamasi kauppasumman, jolla haluat kyseisen yhtiön osakkeita ostaa. Tämän jälkeen voit päättää käytätkö ostossa vipuvoimaa vai et. Jos et käytä vipuvoimaa, tarkoittaa tämä, että omistat ostamasi yhtiön osakkeet ja olet oikeutettu saamaan mm. osinkoa jos yhtiö sellaista jakaa. Jos päätät hyödyntää vipuvoimaa, silloin et omista kyseisen yhtiön osakkeita, vaan käyt CFD-kauppaa, jolloin voit hinnanerotussopimuksen avulla hyötyä osakkeen hinnanmuutoksesta. 

Lopuksi klikkaa Avaa kauppa -painiketta ja olet tehnyt ensimmäisen osakkeesi (kauppa toteutuu pörssin ollessa auki).

Muista, että sijoittamiseen liittyy aina riskiä ja pääomasi on vaarassa. Muut maksut ovat voimassa. Lisätietoja on osoitteessa  etoro.com/trading/fees

79 % piensijoittajista menettää rahaa käydessään kauppaa CFD:llä tämän palveluntarjoajan kanssa. Sinun tulee harkita tarkasti, onko sinulla varaa ottaa suuri riski menettää rahasi. 

Vastuuvapauslauseke: eTorossa voit sijoittaa suoriin osakkeisiin ja myös CFD-, eli hinnanerotussopimuksiin (viputuotteet). Viputuotteet ovat monimutkaisia sijoitustuotteita, joissa on
aina riskinä pääoman menettäminen vipuvaikutuksen vuoksi. Noin 79 % piensijoittajista menettää rahaa hinnanerotussopimuksien kanssa. Sinun tulee arvioida,
ymmärräthän sijoitustuotteiden toimintalogiikan ja onko sinulla varaa menettää rahaa.

Nvidia kurssikehitys

Nvidia kurssihistoria ulottuu vuoteen 1999. Verrattuna yhtiön ensimmäiseen 15 vuoteen osakemarkkinoilla, on Nvidia osakekurssi kehittynyt huimasti viimeisten vuosien aikana. Vuoteen 2015 asti Nvidia kurssi vaihteli matalimmillaan noin 50 sentin paikkeilta 9 dollariin, mutta yli 10 dollarin kurssi ei lyönyt. Vuonna 2016 Nvidia kurssi alkoi kuitenkin nousta huimaa vauhtia, ja vaikka vuonna 2018 osake koki pienen ”dipin”, oli Nvidia osake hinta silti suhteellisen korkealla. Viimeisen viiden vuoden aikana Nvidia osake kurssi on plussalla 168 prosenttia, ja kolmen vuoden aikana 165 prosenttia. Osa jopa kutsuu Nvidian kasvua epäluonnolliseksi, ja verrattuna keskimääräiseen osakemarkkinan tuottoon, on kasvu ollut poikkeuksellisen suurta.

Vuoden 2022 alusta lähtien Nvidia osake on kuitenkin ollut laskussa, ja sen kurssi onkin miinuksella noin 50 prosenttia. Viimeisen vuoden aikana osakkeen hinta on vaihdellut 108 ja 346 dollarin välillä, joka on huima ero. Etenkin syksyllä 2022 Nvidia osake on kokenut muutamia laskuja, joista useampi on johtunut erilaisista uutisista. Esimerkiksi syyskuussa 2022, Nvidia raportoi uusista vaatimuksista, jotka koskevat sen sirujen toimituksia Kiinaan ja jotka voivat maksaa sille jopa 400 miljoonaa dollaria neljännesvuosimyynnistä. Uutisen seurauksena Nvidia osakekurssi laski jopa 12 prosenttia. Tämän lisäksi yhtiön toisen vuosineljänneksen tulos oli pettymys sijoittajille. Yhtiö itse arvioi tuloksen olevan 8.1 miljardia dollaria, missä se päätyi olemaan vain 6.7 miljardia dollaria.

Nvidia osake-ennuste – miltä tulevaisuus näyttää?

Nvidia tulevaisuus näyttää suhteellisen hyvältä, ja yhtiöllä on meneillään uusia projekteja, jotka voivat tulla pitämään Nvidia osakekurssia korkealla myös tulevaisuudessa. Avaamme näitä tekijöitä enemmän ajurit – kappaleessa.

Nvidia tulevaisuuden näkymät kuitenkin huolettavat myös joitakin sijoittajia. Sen peliliiketoiminnalla ei tällä hetkellä mene vahvasti, sillä tietokoneiden ostaminen ja pelaaminen on vähentynyt sitten koronarajoitusten poistamisen. Nvidian voitto peliliiketoiminnasta laski 33 prosentilla vuoden aikana, ja sen datakeskusliiketoiminnan voimakas kasvu kompensoi juuri ja juuri tätä laskua.

Nvidia osaketta ostaessa kannattaakin kiinnittää huomiota siihen, että osakkeen arvostustasoissa ei näy vielä mahdolliset riskit, jonka vuoksi voikin olla, että osake tulee laskemaan entisestään. Analyytikot kuitenkin uskovat osakkeen potentiaaliin kasvaa, ja Yahoo financen mukaan yhtiölle on annettu ostosuositus tavoitehinnalla 190 dollaria.

Nvidia osakkeen tulevaisuuteen tulee myös vahvasti vaikuttamaan yhtiön maine. Vaikka yhtiöllä on paikka markkinajohtajana, tämä voi aiheuttaa myös hankaluuksia tulevaisuudessa. Markkinajohtajan paikkaa voi toisinaan olla vaikeaa ylläpitää, ja mikäli Nvidia tulee menettämään sen, voi sen maine ja osakekurssi tulla kokemaan suuren kolauksen. Sijoittajana kannattaakin siis pohtia, uskooko Nvidian kykyyn pitää markkinajohtajan paikan.

Nvidia sijoittajan kannattaa myös pitää silmällä yhtiön velkaa suhteessa tuloihin. Osa sijoittajista on huolissaan yhtiön suuresta määrästä velkaa, etenkin nousevien korkojen aikana. Tällä hetkellä kuitenkin velan suhde yhtiön voittoihin on vielä terve, ja usein velkaa pidetäänkin pahana asiana, mikäli yhtiön taloudellinen tilanne kielii, ettei velkaa pystytä maksamaan takaisin.

Vastuuvapaus: Nollapalkkio tarkoittaa, että positiota avattaessa tai suljettaessa ei veloiteta välityspalkkiota. Ei koske shortattuja tai vivutettuja positioita. Muita maksuja voidaan soveltaa. Pääomasi on vaarassa. Muut maksut ovat voimassa. Lisätietoja: etoro.com/trading/fees

Jakaako Nvidia osinkoa?

Nvidia on siitä poikkeuksellinen teknologiayhtiö, että Nvidia osinkohistoria ulottuu pitkälle, ja se on tyypillisesti jakanut osinkoa sijoittajilleen. Nvidia osinko 2022 on ollut tähän mennessä yhteensä 0.16 dollaria, ja yhtiö on jakanut osinkoa sijoittajilleen jokaisella vuosineljänneksellä 0.04 dollaria. Nvidia osingonjako on tapahtunut tyypillisesti neljä kertaa vuodessa, jokaisen vuosineljänneksen aikana. Viimeisin Nvidia osinko maksettiin syyskuussa 2022.

Nvidia osinkopolitiikka on saanut hieman kritiikkiä, sillä yhtiö ei ole nostanut osinkojaan, vaikka sillä olisi varmasti varaa tehdä näin. Nvidian kassavirta on kasvanut, mutta osingot eivät ole kasvaneet linjassa, ja yhtiöllä olisikin varaa maksaa sijoittajilleen enemmän osinkoa.

Nvidia ajurit

Nvidia osaketta ajaa ylös useampi tekijä. Nvidian määräävä markkina-asema keskeisten teknologiatrendien mahdollistamisessa on yhtiön yksi suurimmista kilpailueduista, joka edistää kasvua, mikä tekee siitä houkuttelevan pitkän aikavälin sijoitusmahdollisuuden. Moni uskoo Nvidiaan, ja siihen että yhtiö tulee olemaan suuri tekijä tekoälymarkkinoilla – yhdellä tulevaisuuden megatrendeistä.

Vaikka Nvidialla on markkinoilla kilpailua, ja tänne julkaistaisiinkin tehokkaampia vaihtoehtoja, osa uskoo, että Nvidian tuotteita on vaikeaa korvata. Tämä johtuu siitä, että useat jo markkinoilla olevat pelit ja laitteet tukevat Nvidian GPU:n käyttöä.

Jo vakiintuneen ja suosituimman pelisektorin lisäksi, Nvidialla on hyvin paljon potentiaalia nousta markkinajohtajaksi myös muilla liiketoiminta-alueillaan. Yhtiön Data Center – segmentin liikevaihto on noussut huimasti, ja sijoittajien kannattaakin pitää mielessä, että tämä voi olla vasta alkua Data Center ryhmän tarjoamasta tuottopotentiaalista.

Nvidia suurimmat kilpailijat

Ostaessasi tietokonetta törmäät usein kolmeen eri nimeen: Nvidiaan Inteliin tai sekä Advanced Micro Devies:iin. Nämä kolme yhtiötä ovat tänä päivänä suurimmat grafiikka mikrosirujen tuottajat, ja kilpailevat parhaasta paikasta. Jos katsomme markkinaosuuksia, Nvidia on kuitenkin selkeä johtaja, ja sillä on hallussaan 78 prosenttia markkinasta. AMD:n osuus GPU markkinoilla on 17 prosenttia, siinä missä Intelillä on hallussaan vain 4 prosenttia markkinasta.

AMD:stä usein puhutaan Nvidian suurempana kilpailijana. Pienemmästä markkinaosuudestaan huolimatta AMD kilpailee kiivaasti alansa teknologiajättien kanssa ja etenee hälyttävää vauhtia. Vielä tällä hetkellä AMD:n on kuitenkin hyvin vaikeaa kivuta Nvidian yli, sillä moni laite laite tukee Nvidiaa, ja yksittäiset pelaajat suosivat Nvidian grafiikkaa. Verrattuna Inteliin, Nvidialla on huomattavasti hajautetumpi tuotevalikoima, ja yhtiö on kasvanut viime vuosien aikana huomattavasti enemmän kuin Intel, ja tämän vuoksi Nvidia sijoittajan kannattaakin keskittyä seuraamaan AMD:n kehitystä verrattuna Nvidiaan.

Nvidia haasteet

Vaikka Nvidia näyttää suoriutuvan vahvasti, on yhtiöllä omat haasteensa, jotka tuovat riskejä Nvidia sijoittajille. Kuten mainitsimmekin aikaisemmin, Nvidian pelisegmentti on alkanut suoriutumaan heikommin. Tämä johtuu siitä, että GPU:issa uskotaan olevan ylitarjontaa tällä hetkellä. Korona-aikana GPU:iden kysyntä oli huipussa, sillä moni tarvitsi tehokasta GPU:ta esimerkiksi kryptojen louhintaan. Tällä hetkellä kryptomarkkinalla menee heikosti, ja moni on joutunut luopumaan nykyisistä GPU:istaan sen vuoksi, että kryptojen louhinnalla ei tee enää voittoja – täten markkinoilta voi siis löytää halvalla käytettyjä GPU:ita, eikä kysyntää ole enää samalla tavalla. Tämän lisäksi toisiksi suurimman kryptovaluutan, Ethereumin, louhintaan ei vaadita GPU:ta, joka laskee kysyntää entisestään.

Myös erilaiset talouden syklit ovat vaikuttavat Nvidian toimintaan. Nvidia osake kurssi on ollut laskussa vuonna 2022, sillä yleisesti ottaen osakemarkkinoiden tunnelma on ollut synkkä verrattuna viime vuosiin kiihtyvän inflaation vuoksi. Nvidia on itse varoittanut sijoittajia siitä, että etenkin lyhyellä aikavälillä yhtiön voitot voivat jäädä odotettua matalammiksi.

Mitä tulee maailman poliittiseen tilanteeseen, Yhdysvaltojen ja Kiinan väliset kauppasuhteet voivat tulla vaikuttamaan Nvidian tuottoihin tulevaisuudessa. Yhdysvallat laajensi juuri virallisesti rajoituksiaan, jotka koskevat esimerkiksi GPU-siruja, ja määräsi Nvidian ja muut siruyhtiöt pysäyttämään toimitukset, kunnes ne saavat siihen luvan. Syyskuun lopulla yhtiön puolivuosittaisessa kehittäjätapahtumassa Nvidian toimitusjohtaja Jensen Huang oli ilmaissut luottavansa siihen, että yhtiö tulee saamaan luvan myydä tuotteitaan Kiinassa.

Nvidia osake keskustelu

Mikäli Nvidia kiinnostaa sijoituskohteena, on hyvä ottaa seurantaa Nvidia keskustelu, sillä täten pysyt perillä siitä millaiset muiden sijoittajien näkemykset ovat yhtiötä kohtaan. Koska Nvidia on amerikkalainen yhtiö, voi siitä olla hankalampaa löytää keskustelua Suomeksi. Englanniksi voit kuitenkin lukea Nvidia osake keskustelua esimerkiksi Redditistä tai Yahoo financesta. Yahoo finance on hyvä kanava ottaa seurantaan, sillä täältä voit löytää myös yhtiötä koskevia uutisia, sekä ajankohtaiset tunnusluvut ja osto – ja myyntisuositukset. Suomeksi keskusteluun voit liittyä esimerkiksi Inderesin keskustelupalstalla, jossa on yhtiöstä muutama aloitus.

> Tutustu muihin amerikkalaisiin pörssiyhtiöihin

 

Osakesijoittaja.fi suosittelee

5/5

Vastuuvapauslauseke: eTorossa voit sijoittaa myös CFD-, eli hinnanerotussopimuksiin (viputuotteet). Ne ovat monimutkaisia sijoitustuotteita, joissa on
aina riskinä pääoman menettäminen vipuvaikutuksen vuoksi. Noin 79 % piensijoittajista menettää rahaa hinnanerotussopimuksien kanssa. Sinun tulee arvioida,
ymmärräthän sijoitustuotteiden toimintalogiikan ja onko sinulla varaa menettää rahaa.

Tämän sivun sisältöä ei tule ottaa sijoitusneuvona. Jokainen sijoittaja on vastuussa omista varoistaan ja niiden sijoittamisesta. 

Usein kysytyt kysymykset

Nvidia on amerikkalainen teknologiayritys, joka tunnetaan parhaiten sen valmistamistaan grafiikkaprosessoreista pelimarkkinoille.

Nvidia osakkeen tulevaisuus näyttää suhteellisen hyvältä, vaikka yhtiön toimintaan liittyykin tiettyjä riskejä. Yleisesti ottaen yhtiöllä on kuitenkin hyvät tulevaisuudennäkymät, ja se tähtääkin korkealle innovaatioidensa ansiosta. Nvidialla on myös vakaa markkinajohtajan asema grafiikkaprosessorien valmistajana, mikä auttaa yhtiötä liikkumaan eteenpäin tulevaisuudessa. 

Nvidian suurimmat haasteet tällä hetkellä ovat GPU:iden laskenut kysyntä, ja se miten yhtiö pääsee kehittämään muita toimialojaan tulevaisuudessa. Nvidian toimintaan vaikuttavat myös erilaiset maailmantaloudelliset tapahtumat, esimerkiksi inflaatio ja sota.

Voit ostaa Nvidia osaketta helposti internetin osakevälittäjiltä, esimerkiksi eTorosta tai Nordnetistä.