Maailman tärkeimmät indeksit reaaliaikaisesti päivittyvänä graafina. Katso alta myös listaus, missä maailman pörssit on eritelty maittain ja maanosittain.
Maailman pörssit lajiteltuna alueittain
Maailman suurimpia arvopaperipörssejä ovat New Yorkin pörssi, Nasdaq, Tokion pörssi, Frankfurtin pörssi ja Lontoon pörssi. Pörssin suuruutta mitataan perinteisesti kahdella mittarilla – pörssiin listattujen yhtiöiden yhteenlasketulla markkina-arvolla tai kuukausittaisten osakekauppojen liikevaihdon määrällä. Näillä molemmilla mittareilla maailman suurimman pörssin kärkipaikkaa New Yorkin pörssi.
Olemme keränneet alle kaikki maailman pörssit yhteen listaukseen. Kyseessä ovat arvopaperipörssit, joissa osakesijoittamisen lisäksi kauppaa käydään raaka-aineilla, valuutoilla, futuureilla ja optioilla. Arvopaperipörssien lisäksi on olemassa kauppapaikkoja myös muille hyödykkeille, kuten sähkölle, öljylle ja päästöoikeuksille.
Tietoja päivitetään käsin, joten tietoja voi puuttua. Pyydämme ilmoittamaan puutteista meille, niin päivitämme listauksen ajantasalle.
Vastuuvapaus: Nollapalkkio tarkoittaa, että positiota avattaessa tai suljettaessa ei veloiteta välityspalkkiota. Ei koske shortattuja tai vivutettuja positioita. Muita maksuja voidaan soveltaa. Pääomasi on vaarassa. Muut maksut ovat voimassa. Lisätietoja: etoro.com/trading/fees
Länsi-Eurooppa
Alankomaat – Euronext Amsterdam
Britannia – London Stock Exchange
Espanja – Mercado Official Espanol de Futuros y Opciones (MEFF)
Irlanti – Irish Stock Exchange (ISE)
Islanti – Iceland Stock Exchange
Kanaalisaaret – Channel Islands Stock Exchange (CISX)
Kreikka – Athens Stock Exchange (ATHEX)
Luxemburg – Luxembourg Stock Exchange
Ruotsi – Nordic Growth Market (NGM)
Ruotsi – Stockholm Stock Exchange
Saksa – Börse Hamburg & Hannover
Suomi – Helsinki Stock Exchange
Maailman pörssit listattuna
Itä-Eurooppa
Albania – Tirana Stock Exchange (TSE)
Bosnia-Herzegovina – Banja Luka Stock Exchange (BLSE)
Bosnia-Herzegovina – Sarajevo Stock Exchange (SASE)
Bulgaria – Bulgarian Stock Exchange (BSE)
Eesti – Tallinn Stock Exchange
Kroatia – Zagreb Stock Exchange (ZSE)
Liettua – Vilnius Stock Exchange
Makedonia – Macedonia Stock Exchange (MSE)
Montenegro – Montenegro Stock Exchange (MNSE)
Puola – Warsaw Stock Exchange (WSE)
Romania – Bucharest Stock Exchange (BVB)
Romania – Sibex Stock Exchange
Slovakia – Bratislava Stock Exchange (BSSE)
Slovenia – Ljubljana Stock Exchange (LJSE)
Tsekki – Prague Stock Exchange (PSE)
Unkari – Budapest Stock Exchange (BSE)
Venäjä – Moscow Interbank Currency Exchange (MICEX)
Pohjois-Amerikka
Bermuda – Bermuda Stock Exchange (BSX)
Kanada – Canadian National Stock Exchange (CNSX)
Kanada – Canadian Stock Exchange (TSX)
Yhdysvallat – American Stock Exchange (AMEX)
Yhdysvallat – Chicago Stock Exchange (CHX)
Yhdysvallat – North American Derivatives Exchange (NADEX)
Yhdysvallat – National Stock Exchange (NSX)
Keski- ja Etelä-Amerikka
Argentiina – Buenos Aires Stock Exchange (BCBA)
Bahama – Bahamas International Securities Exchange (BISX)
Barbados – Barbados Stock Exchange (BSE)
Brasilia – Brazilian Mercantile and Futures Exchange (BM&F)
Caymansaaret – Cayman Islands Stock Exchange (CSX)
Chile – Santiago Electronic Stock Exchange
Chile – Santiago Stock Exchange (SSE)
Chile – Valparaiso Stock Exchange (BOVALPO)
Costa Rica – Bolsa Nacional de Valores de Costa Rica (BNV)
Dominikaaninen tasavalta – Bolsa de Valores de la República Dominicana (BVRD)
El Salvador – Bolsa de Valores de El Salvador (BVES)
Guatemala – Bolsa Nacional de Valores (BNV)
Guyana – Guyana Stock Exchange (GASCI)
Haiti – Haitian Stock Exchange (HSE)
Honduras – Bolsa Centroamericana de Valores (BCV)
Jamaika – Jamaica Stock Exchange (JSE)
Kolumbia – Bolsa de Valores de Colombia (BVC)
Meksiko – Bolsa Mexicana de Valores (BMV)
Nicaragua – Bolsa de Valores de Nicaragua (BVDN)
Panama – Bolsa de Valores de Panama (BVP)
Peru – Bolsa de Valores de Lima (BVL)
Saint Vincent ja Grenadiinit – Eastern Caribbean Securities Exchange (ECSE)
Trinidad ja Tobago – Trinidad and Tobago Stock Exchange (TTSE)
Aasia
Azerbaidjan – Baku Stock Exchange (BFB)
Bangladesh – Chittagong Stock Exchange
Bangladesh – Dhaka Stock Exchange
Filippiinit – Philippine Stock Exchange (PSE)
Georgia – Georgian Stock Exchange (GSE)
Hong Kong – Hong Kong Exchanges and Clearing (HKEx)
Hong Kong – Hong Kong Growth Enterprise Market (HKGEM)
Indonesia – Indonesia Stock Exchange (IDX)
Intia – Bangalore Stock Exchange
Intia – Bombay Stock Exchange (BSE)
Intia – Calcutta Stock Exchange
Intia – Coimbatore Stock Exchange (CSX)
Intia – Inter-connected Stock Exchange of India (ISE)
Intia – National Stock Exchange of India (NSE)
Intia – OTC Exchange of India (OTCEI)
Intia – Saurashtra Kutch Stock Exchange (SKSE)
Japani – Fukuoka Stock Exchange
Japani – Nagoya Stock Exchange (NSE)
Japani – Tokyo Stock Exchange (TSE)
Kazakstan – Kazakhstan Stock Exchange (KASE)
Kiina – Shanghai Futures Exchange
Kiina – Shanghai Stock Exchange
Kiina – Shenzhen Stock Exchange
Kirgisia – Kyrgyz Stock Exchange
Malediivit – Maldives Stock Exchange
Malesia – FTSE Bursa Malaysia Index
Mongolia – Mongolian Stock Exchange
Pakistan – Islamabad Stock Exchange (ISE)
Pakistan – Lahore Stock Exchange (LSE)
Singapore – Singapore Exchange (SGX)
Taiwan – Taiwan Stock Exchange
Thaimaa – Market for Alternative Investment (MAI)
Thaimaa – Stock Exchange of Thailand (SET)
Uzbekistan – Tashkent Stock Exchange
Afrikka
Egypti – Cairo & Alexandria Stock Exchange (CASE)
Etelä-Afrikka – Johannesburg Stock Exchange (JSE)
Ghana – Ghana Stock Exchange (GSE)
Kamerun – Douala Stock Exchange (DSX)
Kap Verde – Bolsa de Valores de Cabo Verde (BVC)
Kenia – Nairobi Stock Exchange (NSE)
Malawi – Malawi Stock Exchange (MSE)
Marokko – Casablanca Stock Exchange
Namibia – Namibian Stock Exchange (NSX)
Nigeria – Abuja Securities and Commodity Exchange (ASCE)
Nigeria – Nigerian Stock Exchange
Sambia – Lusaka Stock Exchange (LuSE)
Sudan – Khartoum Stock Exchange (KSE)
Swazimaa – Swaziland Stock Exchange (SSX)
Tunisia – Bourse de Tunis (BVMT)
Australia ja Oseania
Australia – Australia Pacific Exchange (APX)
Australia – Australian Securities Exchange (ASX)
Australia – Bendigo Stock Exchanhe (BSX)
Australia – National Stock Exchange of Australia (NSX)
Australia – Sydney Futures Exchange (SFE)
Fidzi – South Pacific Stock Exchange (SPSE)
Uusi-Seelanti – New Zealand Exchange (NZX)
Lähde: Wikipedia
Sijoita kotimaisiin ja ulkomaisiin osakkeisiin eTorossa!
Osta osakkeita eTorossa – välityspalkkio 0€!
Osakkeiden ja muiden sijoitusvälineiden ostaminen ja säilöminen tapahtuu helposti ja turvallisesti suositulla eToron kaupankäyntialustalla. Saatavillasi on laaja valikoima eri osakkeita, kuten myös hyödykkeitä, indeksejä sekä ETF:iä. Alla näet miten voit avata oman eToro-tilin muutamassa minuutissa.

Huom! eTorossa voit ostaa osakkeita 0€ välityspalkkiolla. Sijoita kotimaisiin tai ulkomaisiin osakkeisiin.
Vaihe 1. Luo oma tilisi eToroon
Siirry eToron omille sivuille ja klikkaa sivun keskeltä löytyvää Liity heti–painiketta. Tämän jälkeen eToro pyytää sinua luomaan uuden käyttäjätunnuksen ja salasanan. Voit halutessasi myös kirjautua Facebook- tai Google-tilisi avulla.
Kirjautumisen jälkeen ohjaudut automaattisesti eToron kaupankäyntialustalle, jossa voit kokeilla Demo-tilillä, miten alusta käytännössä toimii. Leikkirahalla voit testata miten osakkeiden ostaminen tapahtuu alusta loppuun.
Vastuunvapaus: Pääomasi on vaarassa. Muut maksut ovat voimassa. Lisätietoja on osoitteessa etoro.com/trading/fees
Vaihe 2. Vahvista tilisi ja lisää rahaa
Kun haluat siirtyä ostamaan osakkeita oikealla rahalla, tulee sinun vahvistaa tilisi ja viedä rekisteröinti loppuun. Viereisen videon avulla näet helposti miten tilin vahvistus tapahtuu.
Vahvistuksen jälkeen voit tallettaa tilillesi rahaa klikkaamalla vasemmasta valikosta löytyvää Talletus-painiketta. Talletuksen voit tehdä luottokortilla, pankkisiirtona, PayPalin kautta tai pikasiirtona. Minimitalletus eToro alustalle on 50 dollaria eli runsas 51 euroa.
Vaihe 3. Osta ensimmäiset osakkeesi 0€ välityspalkkiolla!
Tilin vahvistamisen ja rahansiirron jälkeen etsi haluamasi osake eToron alustalta yläreunassa olevan haun avulla esim. Amazon tai Elisa. Kun löydät haluamasi osakkeen, klikkaa Käy kauppaa -painiketta ja eteesi avautuu ostolomake (ks. viereltä).
Ostolomakkeeseen voit asettaa haluamasi kauppasumman, jolla haluat kyseisen yhtiön osakkeita ostaa. Tämän jälkeen voit päättää käytätkö ostossa vipuvoimaa vai et. Jos et käytä vipuvoimaa, tarkoittaa tämä, että omistat ostamasi yhtiön osakkeet ja olet oikeutettu saamaan mm. osinkoa jos yhtiö sellaista jakaa. Jos päätät hyödyntää vipuvoimaa, silloin et omista kyseisen yhtiön osakkeita, vaan käyt CFD-kauppaa, jolloin voit hinnanerotussopimuksen avulla hyötyä osakkeen hinnanmuutoksesta.
Lopuksi klikkaa Avaa kauppa -painiketta ja olet tehnyt ensimmäisen osakkeesi (kauppa toteutuu pörssin ollessa auki).
Muista, että sijoittamiseen liittyy aina riskiä ja pääomasi on vaarassa. Muut maksut ovat voimassa. Lisätietoja on osoitteessa etoro.com/trading/fees
77 % piensijoittajista menettää rahaa käydessään kauppaa CFD:llä tämän palveluntarjoajan kanssa. Sinun tulee harkita tarkasti, onko sinulla varaa ottaa suuri riski menettää rahasi.
Vastuuvapauslauseke: eTorossa voit sijoittaa suoriin osakkeisiin ja myös CFD-, eli hinnanerotussopimuksiin (viputuotteet). Viputuotteet ovat monimutkaisia sijoitustuotteita, joissa on
aina riskinä pääoman menettäminen vipuvaikutuksen vuoksi. Noin 77 % piensijoittajista menettää rahaa hinnanerotussopimuksien kanssa. Sinun tulee arvioida,
ymmärräthän sijoitustuotteiden toimintalogiikan ja onko sinulla varaa menettää rahaa.