Etusivu » Yleinen » Sivu 266

Sammon nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan ehdotus hallituksen jäsenten palkkioista

Sammon nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan ehdotus hallituksen jäsenten palkkioista

SAMPO OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.2.2021 klo 12.00

Sammon nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan ehdotus hallituksen jäsenten palkkioista

Hallituksen nimitys- ja palkitsemisvaliokunta ehdottaa 19.5.2021 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että kullekin hallituksen jäsenelle maksetaan vuotuisena palkkiona seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka 95 000 euroa ja hallituksen puheenjohtajalle 184 000 euroa. Tämän lisäksi nimitys- ja palkitsemisvaliokunta ehdottaa, että hallituksen ja sen valiokuntien jäsenille maksetaan seuraavat vuosipalkkiot:

– varapuheenjohtajalle 26 000 euroa,

– tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle 26 000 euroa, ja

– tarkastusvaliokunnan jäsenelle 6 000 euroa.

Hallituksen jäsenten palkkioita ehdotetaan korotettavan keskimäärin noin 2 prosenttia. Hallituksen jäsenten palkkioita on muutettu viimeksi 2.6.2020 pidetyssä varsinaisessa yhtiökokouksessa. Ehdotettuja palkkioita määritettäessä valiokunta on ottanut huomioon finanssi- ja rahoitusalan sääntelyn heijastumisen hallitustyöskentelyn vaativuuteen sekä liiketoiminnan laajuudelta Sampo-konsernia vastaavien yhtiöiden hallitusten palkkiotason.

Muualla kuin Suomessa vakituisesti asuvien hallituksen jäsenten lakisääteisten sosiaali- ja eläkekulujen suorittamisesta vastaa Sampo Oyj kulloinkin sovellettavan kansallisen lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Lisäksi hallituksen jäsenen matkasta ja majoituksesta aiheutuneet kulut maksetaan todellisten kustannusten mukaan.

Hallituksen jäsenen edellytetään hankkivan yhtiökokouksen päätöksen perusteella Sampo Oyj:n A-sarjan osakkeita markkinoilta julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan 50 prosentilla hallituksen jäsenen vuosipalkkiosta, joka jää jäljelle verojen, maksujen ja mahdollisten lakisääteisten sosiaali- ja eläkekulujen vähentämisen jälkeen. Yhtiö vastaa osakkeiden hankinnasta mahdollisesti aiheutuvasta varainsiirtoverosta.

Osakkeiden hankinnan hallituksen jäsen on velvollinen tekemään tammi–syyskuun 2021 osavuosiraportin julkistamisen jälkeen vuoden 2021 aikana tai, mikäli tämä ei olisi sisäpiirisäännökset huomioiden mahdollista, ensimmäisenä mahdollisena ajankohtana tämän jälkeen.

Hallituksen jäsenen edellytetään säilyttävän hankkimansa Sampo Oyj:n A-sarjan osakkeet omistuksessaan hankintahetkestä lukien kahden vuoden ajan. Luovutusrajoituksen voimassaolo päättyy kuitenkin aikaisemmin, mikäli hallituksen jäsenen toimikausi yhtiön hallituksessa päättyy. Tällöin luovutusrajoitus päättyy samanaikaisesti hallitusjäsenyyden päättymisen kanssa.

SAMPO OYJ
Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta

Lisätiedot:
Jarmo Salonen
Johtaja, sijoittajasuhteet ja konserniviestintä
puh. 010 516 0030

Alkuperäinen artikkeli

Taaleri julkistaa vuoden 2020 tilinpäätöstiedotteen torstaina 18.2.2021

Taaleri julkistaa vuoden 2020 tilinpäätöstiedotteen torstaina 18.2.2021

TAALERI OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 11.2.2021 klo 12.00

Taaleri julkistaa vuoden 2020 tilinpäätöstiedotteen torstaina 18.2.2021

Taaleri julkistaa vuoden 2020 tilinpäätöstiedotteen torstaina 18.2.2021 noin klo 8.30. Analyytikoille ja median edustajille järjestetään webcast julkaisupäivänä klo 14.00. Tilaisuus on suomenkielinen. Tuloksen esittelevät toimitusjohtaja Robin Lindahl ja talousjohtaja Minna Smedsten.

Suoraa webcast-lähetystä voi seurata osoitteessa https://taaleri.videosync.fi/2021-02-18-0q4osavuosi/register. Webcast-tallenne on myöhemmin saatavilla osoitteessa www.taaleri.com/sijoittajat/raportit-ja-esitykset.

Taaleri Oyj

Lisätietoja: Siri Markula, viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja, puh. 040 743 2177, siri.markula@taaleri.com

Taaleri lyhyesti

Taaleri on finanssiryhmä, jonka emoyhtiö Taaleri Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle pörssilistalle. Taaleri-konserni koostuu kolmesta liiketoiminta-alueesta: Varainhoito, Vakuutus ja Energia. Lisäksi konserni tekee sijoituksia omasta taseestaan. Taalerilla oli kesäkuun 2020 lopussa hallinnoitavia varoja 7,1 miljardia euroa ja varainhoidon asiakkaita 5 700. Taaleri Oyj:llä on noin 5 200 osakkeenomistajaa. Taalerin toiminta on Finanssivalvonnan valvomaa.

Lisää tietoa yrityksestämme ja palveluistamme:
www.taaleri.com
www.taalerivarainhoito.com
www.taalerienergia.com
www.taalerikapitaali.com
www.garantia.fi

www.fellowfinance.fi

Taaleri Twitterissä

Alkuperäinen artikkeli

Kesla Oyj:n vuosikertomus vuodelta 2020 julkaistu

Kesla Oyj:n vuosikertomus vuodelta 2020 julkaistu

KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.2.2021 klo 11.00

Kesla Oyj:n vuosikertomus vuodelta 2020 julkaistu

Kesla Oyj:n vuosikertomus vuodelta 2020 on luettavissa tämän tiedotteen liitteenä sekä yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.kesla.com kohdassa Sijoittajat – Vuosikertomukset. Vuosikertomus sisältää vastuullisuusraportin, tilinpäätöksen, hallituksen toimintakertomuksen, selvityksen yhtiön hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä palkitsemisraportin.

Kesla julkaisee vuosikertomuksen ensimmäistä kertaa European Single Electronic Format (ESEF) -raportointivaatimusten mukaisesti. XBRL-merkinnät ovat tilintarkastettuja.

Vuosikertomus digitaalisena julkaisuna: https://issuu.com/keslaoyj/docs/2021_2_vuosikertomus_ja_vastuullisuusraportti_fina?fr=sYmE0NjMwMTQ5OTQ

KESLA OYJ
Simo Saastamoinen
toimitusjohtaja

LISÄTIETOJA:
Toimitusjohtaja Simo Saastamoinen, 040 560 9310

JAKELU:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.kesla.com

Kesla on metsäteknologian ja materiaalikäsittelyn kehittämiseen, markkinointiin ja valmistukseen erikoistunut konepajakonserni, joka tuottaa asiakkaan alustaan integroituvia, parasta käyttökokemusta tuottavia ja asiakkaan liiketoimintaa edistäviä laadukkaita materiaalinkäsittelyratkaisuja. Keslan liiketoiminta on keskittynyt kolmeen liiketoiminta-alueeseen, jotka ovat traktorivarusteet, puunkorjuulaitteet sekä auto- ja teollisuusnosturit. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2020 40 miljoonaa euroa. Konsernin viennin osuus liikevaihdosta oli 70 %. Vuonna 1960 perustetulla Keslalla on tuotantolaitokset Joensuussa, Kesälahdella ja Ilomantsissa sekä myyntiyhtiö Appenweierissa, Saksassa. Keslan palveluksessa on noin 250 henkeä. Keslan A-osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. #yourlifetimematch.

Liitteet

Alkuperäinen artikkeli

Aktia julkaisee vuoden 2020 tilinpäätöstiedotteen torstaina 18.2.2021 klo 8.00

new_Aktia_logo_black.png

Aktia julkaisee vuoden 2020 tilinpäätöstiedotteen torstaina 18.2.2021 klo 8.00

Aktia Pankki Oyj
Lehdistötiedote
11.2.2021 klo 11.00

Aktia julkaisee vuoden 2020 tilinpäätöstiedotteen torstaina 18.2.2021 klo 8.00

Aktia julkaisee vuoden 2020 tilinpäätöstiedotteen torstaina 18.2.2021 klo 8.00. Tilinpäätöstiedote on saatavilla julkistuksen jälkeen Aktian verkkosivuilla osoitteessa www.aktia.com.

Webcast-lähetys tulostilaisuudesta

Aktian tulostilaisuudesta järjestetään suora webcast-lähetys torstaina 18.2.2021 klo 10.30. Toimitusjohtaja Mikko Ayub ja talous- ja rahoitusjohtaja Outi Henriksson esittelevät tuloksen. Tilaisuus pidetään englanniksi ja sitä voi seurata suorana webcast-lähetyksenä tai tallenteena tilaisuuden jälkeen osoitteessa https://aktia.videosync.fi/2020-q4-results. Englanninkielinen esitysmateriaali on saatavilla ennen tulostilaisuutta Aktian verkkosivuilla osoitteessa www.aktia.com.

Aktia Pankki Oyj

Lisätietoja:
Lotta Borgström, sijoittajasuhde- ja viestintäjohtaja, puh. 010 247 6838, lotta.borgstrom@aktia.fi

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Tiedotusvälineet
www.aktia.com

Aktia on suomalainen varainhoitaja, pankki ja henkivakuuttaja, joka on luonut vaurautta ja hyvinvointia sukupolvelta toiselle jo 200 vuoden ajan. Palvelemme asiakkaitamme digitaalisten kanavien kautta kaikkialla ja kasvokkain toimipisteissämme pääkaupunkiseudulla sekä Turun, Tampereen, Vaasan ja Oulun seuduilla. Palkitun varainhoitomme rahastoja myydään myös kansainvälisesti. Työllistämme noin 750 henkilöä eri puolella Suomea. Aktian hallinnoitavat asiakasvarat (AuM) 31.12.2019 olivat 9,9 miljardia euroa ja taseen arvo 9,7 miljardia euroa. Aktian osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä (AKTIA). aktia.com.

Alkuperäinen artikkeli

Osakeohjelmat 2021–2023 UPM:n osakepohjaisissa kannustejärjestelmissä

Osakeohjelmat 2021–2023 UPM:n osakepohjaisissa kannustejärjestelmissä

UPM-Kymmene Oyj Pörssitiedote (Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot) 11.2.2021 klo 10.00 EET

Osakeohjelmat 2021–2023 UPM:n osakepohjaisissa kannustejärjestelmissä

UPM:n hallitus on hyväksynyt yhtiön pitkän aikavälin kannustejärjestelmien eli tulosperusteisen osakepalkkiojärjestelmän (Performance Share Plan) sekä viivästetyn osakepohjaisen kannustepalkkiojärjestelmän (Deferred Bonus Plan) mukaiset uudet osakepalkkio-ohjelmat kaudelle 2021–2023.

Pitkän aikavälin kannustejärjestelmät koostuvat vuosittain alkavista osakepalkkio-ohjelmista. Kunkin uuden ohjelman alkaminen edellyttää UPM:n hallituksen hyväksyntää.

Tulosperusteisen osakepalkkiojärjestelmän ansaintajakson 2021–2023 ansaintakriteerinä on osakkeen kokonaistuoton kehitys ajanjaksolla 2021–2023.

Viivästetyn osakepohjaisen kannustepalkkiojärjestelmän ansaintakriteerit perustuvat konsernin käyttökatteeseen ja kunkin liiketoiminta-alueen käyttökatteeseen. Kauden 2021–2023 ohjelma koostuu yhden vuoden ansaintajaksosta (2021) ja sitä seuraavasta kahden vuoden rajoitusjaksosta (2022–2023).

Kauden 2021–2023 osakepalkkio-ohjelmien piiriin kuuluu yhteensä 456 henkilöä. Mikäli asetetut ansaintakriteerit saavutetaan kokonaisuudessaan, näiden ohjelmien perusteella luovutettavien osakkeiden enimmäismäärä on arviolta noin 1 025 000 osaketta. Edellä mainittu osakepalkkioiden arvioitu enimmäismäärä on ilmaistu palkkioiden bruttomääränä, josta vähennetään asianmukaiset verot ennen kuin osakkeet toimitetaan ohjelmien piirissä oleville henkilöille.

Osakkeet luovutetaan antamalla jo olemassa olevia osakkeita, joten ohjelmilla ei ole laimentavaa vaikutusta. Ansaintakriteerien saavuttamisen lisäksi palkkion saaminen on kummassakin ohjelmassa ehdollinen työsuhteen jatkumiselle. Kauden 2021–2023 ohjelmien perusteella ansaitut osakepalkkiot toimitetaan vuonna 2024.

Lisätietoja antaa:
Riitta Savonlahti, henkilöstöjohtaja, UPM, puh. +358 204 15 0048

UPM-Kymmene Oyj
Pirkko Harrela
Johtaja, Sidosryhmäsuhteet

UPM, Mediasuhteet
ma-pe klo 9-16
puh. 040 588 3284
media@upm.com

UPM
Tarjoamme uusiutuvia ja vastuullisia ratkaisuja ja innovoimme tulevaisuuden vaihtoehtoja fossiilisen talouden ratkaisuihin kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty Papers, UPM Communication Papers ja UPM Plywood. Alamme johtavana toimijana ja vastuullisuuden edelläkävijänä olemme allekirjoittaneet YK:n 1,5 asteen ilmastositoumuksen. Ilmastonmuutosta hillitsevät tavoitteemme ja toimenpiteemme perustuvat tieteelliseen tutkimukseen. Yhtiössämme työskentelee noin 18 000 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 8,6 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. UPM Biofore – Beyond fossils. www.upm.fi

Seuraa UPM:ää Twitter | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | #UPM #biofore #beyondfossils

Alkuperäinen artikkeli

Evli Pankki Oyj:n vuosikertomus ja palkitsemisraportti vuodelta 2020 on julkaistu

Evli Pankki Oyj:n vuosikertomus ja palkitsemisraportti vuodelta 2020 on julkaistu

EVLI PANKKI OYJ:N PÖRSSITIEDOTE 11.2.2021 KLO 10.00 (EET/EEST)

Evli Pankki Oyj on julkaissut vuoden 2020 vuosikertomuksen suomeksi ja englanniksi. Vuosikertomus sisältää yhtiön tilinpäätöksen, hallituksen toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 1.1.-31.12.2020. Evli on julkaissut vuosikertomuksen ensimmäistä kertaa European Single Electronic Format (ESEF) raportointivaatimusten mukaisena XHTML-tiedostona. ESEF-vaatimusten mukaisesti konsernitilinpäätöksen päälaskelmat on merkitty XBRL-merkeillä. XBRL-merkinnät eivät ole kuuluneet tilintarkastuksen piiriin.

Lisäksi Evli on julkaissut erillisenä dokumenttina selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2020 sekä palkitsemisraportin suomeksi ja englanniksi.

Vuosikertomus on tämän tiedotteen liitteenä sekä XHTML-tiedostona, että PDF-tiedostona ja saatavilla osoitteessa www.evli.com/sijoittajat. Myös vuoden 2020 selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä ja palkitsemisraportti on tämän tiedotteen liitteenä PDF-tiedostona ja saatavilla osoitteessa www.evli.com/sijoittajat.

EVLI PANKKI OYJ

Juho Mikola
Talousjohtaja

Lisätietoja:
Juho Mikola, talousjohtaja, Evli Pankki Oyj, p. +358 40 717 8888, juho.mikola@evli.com


Evli Pankki Oyj

Evli on sijoittamiseen erikoistunut pankki, joka auttaa yhteisöjä, yrityksiä ja yksityishenkilöitä kasvattamaan varallisuuttaan. Tuote- ja palveluvalikoima sisältää sijoitusrahastoja, varainhoitoa ja pääomamarkkinapalveluita, vaihtoehtoisia sijoitustuotteita, osakeanalyysia, kannustinjärjestelmien suunnittelu- ja hallinnointipalveluja sekä yritysjärjestelypalveluita. Yhtiö tarjoaa myös asiakkaiden sijoitustoimintaa tukevia pankkipalveluita. Evli on Suomen parhaaksi arvioitu ja suosituin yhteisövarainhoitaja*.

Evlin hallinnoitavana on 14,1 miljardia euroa asiakkaiden varoja (netto 12/2020). Evli-konsernin oma pääoma on 95,4 miljoonaa euroa ja BIS-vakavaraisuussuhde 15,2 prosenttia (31.12.2020). Yhtiön palveluksessa työskentelee noin 250 henkilöä. Evli Pankki Oyj:n B-osake on listattu Nasdaq Helsingissä.

*KANTAR SIFO Prospera External Asset Management Finland 2015, 2016, 2017, 2018, 2019 ja SFR Scandinavian Financial Research Institutional Investment Services, Finland 2015, 2016, 2017, 2018.


Jakelu: Nasdaq Helsinki Oy, keskeiset tiedotusvälineet, www.evli.com

Alkuperäinen artikkeli

Aspo-konsernin tilinpäätöstiedote 1.1.–31.12.2020

Aspo-konsernin tilinpäätöstiedote 1.1.–31.12.2020

Aspo Oyj
Tilinpäätöstiedote
11.2.2021 klo 10.00
Aspo-konsernin tilinpäätöstiedote 1.1.–31.12.2020

Aspon Q4: Vahva päätös haastavalle vuodelle, neljänneksen liikevoitto ja rahavirta ennätystasolla

Loka-joulukuu 2020
Suluissa esitetty vuoden 2019 vastaavan ajanjakson luvut.
– Aspon liikevaihto laski ja oli 133,5 Me (147,0).
– Liikevoitto kasvoi vertailukaudesta ja oli 7,6 Me (5,4).
– Katsauskauden voitto kasvoi ja oli 6,1 Me (3,7).
– Osakekohtainen tulos nousi ja oli 0,19 euroa (0,10).
– ESL Shippingin liikevoitto oli 4,8 Me (4,4), Leipurin 0,2 Me (1,1) ja Telkon 4,1 Me (0,9).
– Liiketoiminnan rahavirta oli 25,1 Me (18,9).

Tammi-joulukuu 2020

– Aspon liikevaihto laski ja oli 500,7 Me (587,7).
– Liikevoitto laski ja oli 19,3 Me (21,1).
– Katsauskauden voitto laski ja oli 13,4 Me (16,1).*
– Osakekohtainen tulos laski ja oli 0,39 euroa (0,47).*
– ESL Shippingin liikevoitto oli 7,6 Me (14,6), Leipurin 1,4 Me (3,0) ja Telkon 14,9 Me (8,0).
– Liiketoiminnan rahavirta kasvoi ja oli 65,0 Me (52,5).

* Hallinto-oikeuden vuoden 2019 päätös alentaa Telkolle vuonna 2015 määrätyn veronlisäyksen määrää kasvatti etenkin rahoitustuottoja ja paransi vuoden 2019 osakekohtaista tulosta noin viisi senttiä.

Ohjeistus vuodelle 2021

Aspon liikevoitto vuonna 2021 on suurempi kuin vuonna 2020 (19,3 Me).

Hallituksen osinkoehdotus

Hallitus ehdottaa, että tilikaudelta 2020 jaetaan osinkoa 0,35 euroa osakkeelta (0,22), ja että osinko maksetaan kahdessa erässä. Hallitus ehdottaa, että ensimmäinen erä, 0,18 euroa/osake, maksettaisiin huhtikuussa ja toinen erä, 0,17 euroa/osake, maksettaisiin marraskuussa.
Tarkemmat tiedot osinkoehdotuksesta ovat tässä tiedotteessa kohdassa ”Osinkoehdotus”.

Avainluvut

10-12/2020 10-12/2019 1-12/2020 1-12/2019
Liikevaihto, Me 133,5 147,0 500,7 587,7
Liikevoitto, Me 7,6 5,4 19,3 21,1
Liikevoitto-% 5,7 3,7 3,9 3,6
ESL Shipping, liikevoitto, Me 4,8 4,4 7,6 14,6
Leipurin, liikevoitto, Me 0,2 1,1 1,4 3,0
Telko, liikevoitto, Me 4,1 0,9 14,9 8,0
Osakekohtainen tulos (EPS), euroa 0,19 0,10 0,39 0,47
Voitto ennen veroja, Me 6,4 4,5 14,8 18,2
Katsauskauden voitto, Me 6,1 3,7 13,4 16,1
Liiketoiminnan rahavirta, Me 25,1 18,9 65,0 52,5
Vapaa rahavirta, Me 21,5 18,5 56,0 45,2
Oman pääoman tuotto (ROE), % 11,4 13,5
Omavaraisuusaste, % 30,1 30,1
Nettovelkaantumisaste, % 149,0 162,2
Osakekohtainen oma pääoma, euroa 3,63 3,92


Aspo-konsernin toimitusjohtaja Aki Ojanen kommentoi neljättä neljännestä ja koko vuotta 2020

Poikkeuksellisen haastava vuosi sai hienon päätöksen, kun Aspon liikevoitto kohosi vuoden 2020 neljännellä neljänneksellä ennätykselliseen 7,6 miljoonaan euroon. Rahtimarkkinoiden normalisoituessa ESL Shipping pääsi ulosmittaamaan investointien ja yrityskauppojen kasvattamaa potentiaaliansa ja ylsi vahvaan tulokseen. Telko-segmentti jatkoi vakuuttavaa tuloskehitystään myös vuoden viimeisellä neljänneksellä, ja segmentin koko vuoden liikevoitoksi muodostui ennätyksellinen 14,9 miljoonaa euroa. Leipurin liiketoiminta kärsi lähes koko vuoden merkittävästi pandemian aiheuttamista rajoituksista, mikä näkyi sekä liikevaihdon että liikevoiton huomattavana laskuna.

Kaiken kaikkiaan suoriuduimme hyvin harvinaislaatuisen vaativasta vuodesta. Koronapandemian vaikutuksista huolimatta Aspon koko vuoden 2020 liikevoitto oli lähes edellisvuoden tasolla ja liiketoiminnan rahavirta oli ennätyksellinen, 65 miljoonaa euroa. Tämä on mielestäni osoitus monialayhtiömme rakenteen ja strategian toimivuudesta sekä siitä, että pystymme yllättävissäkin talouden kriiseissä suojelemaan tulostamme ja toipumaan nopeasti markkinamyllerryksistä. Uskon, että Aspo nousee tästäkin kriisistä entistä vahvempana yhtiönä. Olen myös ylpeä Aspon hallituksen linjaamasta konsernin uudesta pitkän aikavälin vastuullistavoitteesta, jonka mukaan Aspon liiketoiminnot ovat alojensa edelläkävijöitä vastuullisuudessa. Viime vuosien aikana olemme ottaneet merkittäviä askeleita tällä saralla, ja nyt tavoitetasoa nostetaan entisestään liiketoiminnoissamme. Tulemme vastaisuudessa raportoimaan säännöllisesti edistymisestämme myös vastuullisuustyön osalta.

Koronapandemian aiheuttamat vaikutukset Aspon liiketoimintaympäristöön ja koko yhteiskuntaan olivat ennennäkemättömän voimakkaita. Keväällä konsernin liikevaihto laski lähes 30 % edellisvuoteen verrattuna ja kysyntä pysyi matalana aina alkusyksyyn saakka. Johtamisjärjestelmän tehostamisella sekä ripeillä ja määrätietoisilla toimenpiteillä onnistuimme kuitenkin minimoimaan heikon markkinaympäristön vaikutukset kannattavuuteemme. Sekä Telkon että ESL Shippingin liikevoittoprosentit nousivatkin vuoden neljännellä neljänneksellä pitkän aikavälin taloudellisten tavoitteiden mukaiselle tasolle. Aspon liikevoittoprosentti kohosi vuoden 2020 neljännellä neljänneksellä 5,7 %:iin – hyvin lähelle pitkän aikavälin tavoitetta 6 %:n liikevoittotasosta.

Kiitos menestyksestä kuuluu henkilökunnallemme. Henkilöstömme on työskennellyt läpi vuoden haastavissa olosuhteissa ja sopeutunut ansiokkaasti muuttuneeseen toimintaympäristöön. Osassa toimintamaitamme pandemiatilanne on edelleen varsin kriittinen ja viranomaisrajoitukset vaikuttavat yhä liiketoimintaan. Arvioimme kuitenkin toimintaedellytysten parantuvan kokonaisuudessaan vuoden 2021 aikana.


ASPO-KONSERNI

Aspo on monialayhtiö, joka omistaa, johtaa ja kehittää liiketoimintoja Pohjois-Euroopassa ja kasvumarkkinoilla. Aspon arvo syntyy sen kokonaan omistamista, vaativiin B-to-B-asiakkaisiin keskittyneistä itsenäisistä liiketoiminnoista. Aspo kehittää konsernirakennettaan ja liiketoimintojaan pitkäjänteisesti ja uskoo, että sosiaalinen vastuullisuus, taloudellisuus ja ympäristön näkökulmasta kestävä liiketoiminta on edellytys pitkän aikavälin arvonluontiin.

Aspon liiketoiminnat ESL Shipping, Leipurin, Telko ja Kauko, ovat vahvoja kaupan ja logistiikan yritysbrändejä ja tavoittelevat markkinoidensa johtavaa asemaa. Liiketoiminnat vastaavat omasta toiminnastaan, asiakassuhteistaan ja niiden kehittämisestä. Kauko raportoidaan osana Telko-segmenttiä.

Aspo tavoittelee nykyrakenteella 6 prosentin liikevoittoa, keskimäärin yli 20 prosentin oman pääoman tuottoa sekä enintään 130 prosentin nettovelkaantumisastetta. Aspo pyrkii saavuttamaan asettamansa taloudelliset tavoitteet vuonna 2023.

Liikevaihto markkina-alueittain
1-12/2020 Osuus 1-12/2019 Osuus Muutos
Me % Me % %
Suomi 176,9 35,3 195,1 33,2 -9 %
Skandinavia 77,9 15,6 84,8 14,4 -8 %
Baltia 46,1 9,2 57,9 9,9 -20 %
Venäjä, muut IVY-maat ja Ukraina 141,5 28,3 171,2 29,1 -17 %
Muut maat 58,3 11,6 78,7 13,4 -26 %
Yhteensä 500,7 100,0 587,7 100,0 -15 %

Konsernin päämarkkina-alueet ovat Suomi, Skandinavia, Baltia ja itämarkkinat, eli Venäjä, muut IVY-maat ja Ukraina. Liikevaihto on laskenut kaikilla Aspon markkina-alueilla, joista itämarkkinoilla liikevaihdon laskuun on koronapandemian lisäksi vaikuttanut merkittävästi valuuttojen heikentyminen euroa vastaan. Muut maat -markkina-alueella lasku on aiheutunut raaka-aineiden kysynnän alenemisen sekä varustamon kuljetusten vähentymisen seurauksena.


Toimintaympäristö

Toimintaympäristö vuonna 2020 oli historiallisen haastava ja hyvin vaikeasti ennakoitava. Koronaviruksen aiheuttama vaikutus toimintaympäristöön on ollut nopea ja merkittävä, sillä pandemian ja siitä seuranneiden rajoitusten vaikutus on heikentänyt sekä tavaroiden että palveluiden kysyntää voimakkaasti. Valuuttakurssien muutokset ovat vaikuttaneet liikevaihdon negatiiviseen kehitykseen. Esimerkiksi Venäjän rupla on vuoden aikana devalvoitunut yli 30 prosenttia alentaen euroiksi muunnettua liikevaihtoa. Öljyn hinnan vaihtelu vaikuttaa sekä raaka-aineiden tuotantoon että puolivalmiiden ja valmiiden tuotteiden hintoihin. Teollisuuden toimitusketjujen hidastuminen ja osittainen tyhjentyminen ovat vaikuttaneet myös logistiikkapalveluiden kysyntään. Liiketoimintaympäristö toipui syksyllä ja loppuvuotta kohden voimakkaasti, mutta edelleen on vaikea arvioida kuinka kauan liiketoimintaa heikentävät liikkumista ja taloudellista toimintaa koskevat rajoitukset ovat voimassa.


Tulos ja taloudellinen asema

Aspon tulos kääntyi nousuun vuoden 2020 neljännellä neljänneksellä. Kuljetuspalveluiden ja raaka-aineiden kysyntä lisääntyi ja raaka-aineiden hinnat nousivat. Myyntikatteiden pysyminen riittävällä tasolla liikevaihdon kasvaessa paransi konsernin kannattavuutta loppuvuotta kohti. Liiketoiminnan kannattavuus sekä varastojen ja saatavien pienentyminen ovat kasvattaneet rahavirtaa vuoden aikana.

Aspon pitkäaikaisista taloudellisista tavoitteista liikevoittoprosentti nousi vuonna 2020 ja oli 3,9 % (3,6) tavoitteen ollessa 6 %. Oman pääoman tuotto laski 11,4 prosenttiin (13,5) tuloksen heikennyttyä vertailukaudesta suhteessa omaan pääomaan. Tavoite oman pääoman tuotolle on keskimäärin yli 20 %.


Rahavirta ja rahoitus

Konsernin koko vuoden liiketoiminnan rahavirta parani vertailukaudesta ja kohosi 65,0 miljoonaan euroon (52,5). Käyttöpääoman muutoksen vaikutus koko vuoden rahavirtaan oli 23,0 miljoonaa euroa (9,3) ja sen tehostumiseen vaikutti erityisesti kohentunut varastojenhallinta Telkossa.

Vuoden viimeisen neljänneksen vapaa rahavirta oli 21,5 miljoonaa euroa (18,5). Alhaisten investointien myötä konsernin koko vuoden vapaa rahavirta kohosi 56,0 miljoonaan euroon (45,2).

12/2020 12/2019
Me Me
Korolliset velat 201,4 221,6
Rahavarat 32,3 23,7
Korollinen nettovelka 169,1 197,9

Korollinen nettovelka laski 169,1 (197,9) miljoonaan euroon ja nettovelkaantumisaste oli 149,0 % (162,2 %). Konsernin omavaraisuusaste kauden lopussa oli 30,1 % (30,1 %).

Nettorahoituskulut olivat -4,5 miljoonaa euroa (-2,9). Vertailukauden rahoitustuottoja nosti Telkon vuoden 2015 verotukseen liittynyt oikaisu 1,4 miljoonaa euroa. Korollisten velkojen keskikorko ilman vuokrasopimusvelkoja oli 1,5 % (1,4).

Konsernin likviditeettiasema säilyi vahvana. Rahavarat olivat katsauskauden päättyessä 32,3 miljoonaa euroa. Sitovat valmiusluottolimiitit, yhteensä 55,0 miljoonaa euroa, olivat vertailukauden tapaan kokonaisuudessaan käyttämättömiä. Aspon 80 miljoonan euron yritystodistusohjelmasta oli käytössä 11 miljoonaa euroa (12/2019: 21). Konsernin kassanhallintaa tehostettiin ottamalla käyttöön pohjoismainen monivaluuttainen konsernitilijärjestelmä vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Aspo toteutti vuoden aikana useita lainojen uudelleenjärjestelyitä, joilla parannettiin korollisten velkojen maturiteettirakennetta. Vuoden toisella neljänneksellä solmittiin ylimääräinen yksivuotinen 15 miljoonan euron valmiusluottolimiittisopimus sekä sovittiin vuoden toisella vuosipuoliskolla erääntymässä olleiden 20 miljoonan euron valmiusluottolimiitin ja 25 miljoonan euron velkakirjalainan erääntymisajankohtien siirtämisestä vuoden 2021 viimeiselle neljännekselle. Edellä mainitut 20 miljoonan euron valmiusluottolimiitti ja 25 miljoonan euron velkakirjalaina uudelleenrahoitettiin vuoden viimeisellä neljänneksellä. Lainojen uudet eräpäivät ovat vuonna 2023 ja 2024, minkä lisäksi molemmissa lainoissa on yhden vuoden jatko-optiot.

Aspo laski huhtikuussa liikkeeseen uuden 20 miljoonan euron hybridilainan. Uuden lainan vuotuinen kuponkikorko on 8,75 %. Lainalla ei ole eräpäivää, mutta yhtiöllä on oikeus lunastaa se takaisin aikaisintaan toukokuussa 2022. Samassa yhteydessä Aspo lunasti takaisin vanhaa 25 miljoonan euron hybridilainaansa 18,4 miljoonalla eurolla siitä tehdyn takaisinostotarjouksen mukaisesti. Takaisinosto oli ehdollinen uuden hybridilainan liikkeeseenlaskun toteuttamiselle. Vanhasta hybridilainasta lunastamatta jäänyt osa, 6,6 miljoonaa euroa, maksettiin takaisin 27.5.2020.

Vuoden viimeisellä neljänneksellä hallitus päätti toisesta osingonjaosta yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti yhteensä 0,11 euroa osakkeelta. Aspo jakoi osinkoa vuonna 2020 yhteensä 0,22 euroa/osake eli noin 6,9 miljoonaa euroa.


Liiketoiminnan lähiajan riskit ja epävarmuustekijät

Koronaviruksen aiheuttama pandemia ja sen leviämisen estämiseksi toteutetut toimenpiteet, jotka molemmat vaikuttavat kuluttajiin, kauppaan, teollisuuteen ja yhteiskuntarakenteisiin, muodostavat keskeisimmän lyhytaikaisen riskin Aspon liiketoiminnoille ja näiden tuotteiden ja palvelujen kysynnälle. Monissa maissa toteutetut sulkutoimenpiteet, epävarmuus pandemian kestosta sekä uusista ja toistuvista tartunta-alueista virusmuunnoksineen, meneillään olevat kauppajännitteet sekä geopoliittiset epävarmuustekijät vaikuttavat Aspon suurimpien asiakkaiden tuotantopäätöksiin ja logistisiin järjestelyihin. Pandemian aiheuttamat häiriöt toimitusketjuihin ovat riski kaikille Aspon liiketoiminnoille. Rahtipalveluiden vähentynyt kysyntä ja liikkumista koskevat rajoitukset vaikuttavat yleisesti varustamoiden tuloihin, mikä voi johtaa myös Aspon tuloksen ja rahavirran heikkenemiseen. Vastaavia vaikutuksia voi esiintyä kaikissa Aspon liiketoimintasegmenteissä asiakkaiden tuotantoleikkausten mahdollisesti heikentäessä kysyntää huolimatta siitä, että pandemian kokonaisvaikutukset Aspon tulokseen ovat jääneet vähäisemmiksi kuin pandemian alkuvaiheessa pelättiin.

Liikkumista koskevat rajoitukset saattavat vaikuttaa varustamoliiketoiminnan operointiin ja hidastaa muiden liiketoimintasegmenttien toimituksia. Taloudellisen toiminnan hidastumisen, valuuttakurssien heilahtelujen ja mahdollisten rahoitusta koskevien rajoitteiden seurauksena Aspon tulos ja taserakenne voivat heikentyä. Pandemian vaikutukset voivat olla kauaskantoisia ja sen vaikutus liiketoimintaympäristöön pitkäaikaista, mikä voi olla Aspolle strateginen riski.

Myös geopoliittiset jännitteet ja kauppapakotteet tai -rajoitteet luovat merkittäviä haasteita kysyntäympäristölle. Vallitsevasta kilpailuympäristöstä johtuva hintapaine on edelleen riski.


ASPON LIIKETOIMINNAT

ESL Shipping
ESL Shipping on Itämeren johtava kuivia irtolasteja kuljettava varustamo. ESL Shippingin kuljetukset perustuvat pääosin pitkäkestoisiin asiakassopimuksiin ja vakiintuneisiin asiakassuhteisiin. Katsauskauden päättyessä varustamon tonnisto koostui yhteensä 50 aluksesta kantavuudeltaan 465 000 tonnia kuollutta painoa. Aluksista 24 on kokonaan omistettuja (75 % tonnistosta), kaksi alusta on vähemmistöomistettuja (2 %) ja loput 24 alusta (23 %) ovat aikarahdattuja. ESL Shippingin kilpailuetu perustuu kykyyn varmistaa vastuullisesti teollisuuden ja energiantuotannon tuote- ja raaka-ainekuljetukset ympärivuotisesti vaikeissakin olosuhteissa. Varustamo tarjoaa erityispalveluina suurten valtamerialusten lastauksia ja kevennyksiä merellä.

10-12/2020 10-12/2019 Muutos-% 1-12/2020 1-12/2019 Muutos-%
Liikevaihto, Me 41,2 45,3 -9,1 148,4 175,0 -15,2
Liikevoitto, Me 4,8 4,4 9,1 7,6 14,6 -47,9
Liikevoitto-% 11,7 9,7 5,1 8,3

ESL Shippingin neljäs vuosineljännes oli vahva ja liikevoitto parani 4,8 miljoonaan euroon (4,4). Varustamon kuljettamien lastien määrä aleni hieman vertailukauteen nähden ja oli 3,8 miljoonaa tonnia (4,0). Liikevaihto laski 9 % vertailukaudesta ja oli 41,2 miljoonaa euroa (45,3). Varustamon alusoperointi onnistui erittäin hyvin vaativista tuuliolosuhteista huolimatta ja kulutehokkuus parani tehtyjen toimenpiteiden ja säästöohjelmien seurauksena vertailukauteen nähden. Neljännen neljänneksen liikevoittoprosentti lähestyi pitkän aikavälin tavoitetta ja oli 11,7 (9,7).

ESL Shippingin pääasiakkuuksien kysyntä ja kuljetusvolyymit kääntyivät koronaviruspandemiasta johtuneiden heikkojen toisen ja kolmannen neljänneksen jälkeen nousuun syksyllä. Erityisesti terästeollisuuden raaka-ainekuljetukset kasvoivat vuoden viimeisen neljänneksen aikana. Energiateollisuuden kuljetusmäärät laskivat poikkeuksellisen lämpimän sään seurauksena. Merellä tapahtuvan alusten lastaus- ja purkaustoiminnan kysyntä oli neljänneksellä erittäin vahvaa.

ESL Shippingin kalusto saatiin täyskäyttöön lokakuun lopusta alkaen kuljetusmäärien ja rahtimarkkinan elpyessä. Neljännellä neljänneksellä kansainvälinen rahtitaso parani etenkin Kiinan raaka-ainekysynnän ja nousevien raaka-ainehintojen vetämänä. Suurempien alusluokkien kokonaiskuljetusmäärä ylitti jo edellisen neljänneksen ja myös vertailukauden määrät. Pienempien alusluokkien kuljetusvolyymit jäivät vielä vertailukautta alhaisemmiksi, mutta myös käytössä ollut aluskapasiteetti oli vertailukautta pienempi. Kaikkien alusluokkien kannattavuus parani merkittävästi niin vertailukauteen kuin etenkin edellisiin neljänneksiin nähden. Neljännellä neljänneksellä telakoitiin yksi pienemmän kokoluokan alus.

ESL Shipping on onnistunut säilyttämään normaalin palvelukyvyn ja turvaamaan asiakkaidensa toimitusketjujen keskeytymättömyyden poikkeuksellisissa toimintaolosuhteissa, joissa alusten miehistöjen vaihtaminen, huollot tai varaosatoimitukset eivät edelleenkään toimi normaalisti lentoyhteyksien puuttumisen ja matkustusrajoitusten vuoksi. Merihenkilöstön koronavirustapaukset on suunnitelmallisten toimenpiteiden johdosta kyetty rajaamaan siten, että niillä ei katsauskaudella ollut merkittävää vaikutusta alusliikenteeseen. Miehistöjen viruksen ennakkotestaus- ja karanteenijärjestelyillä on ollut kustannuksia nostava vaikutus.

LNG-käyttöisten alusten nosturiautomaation käyttöönotto on edelleen viivästynyt laitetoimittajasta ja koronapandemiasta johtuen. ESL Shippingin neljännen neljänneksen tulos sisältää Alppila-aluksen takuukorjauksiin liittyvän 0,3 miljoonan euron saatavan alaskirjauksen telakan maksukyvyttömyyden vuoksi.

ESL Shippingin tammi-joulukuun liikevaihto supistui koronaviruspandemian aiheuttamasta kysynnän heikkenemisestä johtuen 15 % vertailukauteen nähden ja oli 148,4 (175,0) miljoonaa euroa. Hyvästä neljännestä neljänneksestä huolimatta koko vuoden liikevoitto jäi toisen ja kolmannen neljänneksen heikon tuloksen seurauksena 7,6 (14,6) miljoonaan euroon.


ESL Shippingin näkymät 2021

Kuljetuskysyntä yhtiön päämarkkina-alueella Pohjois-Euroopassa on palannut kohti tyydyttävää tasoa ja eri asiakassegmenttien kuljetusmääräennusteet ovat normalisoitumassa. Pääosa yhtiön kuljetuskapasiteetin käytöstä on varmistettu Itämerellä ja Pohjois-Euroopassa pitkäaikaisin sopimuksin. ESL Shipping arvioi kuljetusmäärien kohoavan edellisvuodesta. Rahtimarkkinoiden yleinen kehitys vaikuttaa eniten varustamon suurimpien Supramax-alusten tulokseen. Suurten alusten rahtihintatasot kohosivat syksyn aikana, mutta ovat kuitenkin edelleen historiallisesti katsottuna alhaisella tasolla.

Koronaviruspandemia vaikuttaa yhä merkittävästi toimintaan yhtiön päämarkkina-alueilla. Mahdolliset yhteiskuntien toimintaa rajaavat uudet toimenpiteet ja liikkumisrajoitukset saattavat vaikuttaa pääasiakkaiden kysyntään negatiivisesti. Lentoyhteyksien puuttuminen ja matkustusrajoitukset aiheuttavat lisähaasteita etenkin alusten miehistöjen vaihtamiseen ja huoltojen järjestämiseen. Vaikutukset ovat tähän mennessä olleet hallittavia, mutta pitkittyessään tilanne voi aiheuttaa alusliikenteeseen viiveitä ja lisäkustannuksia.

ESL Shipping pyrkii parantamaan kykyään ja joustavuuttaan sopeuttaa toimintaansa kulloinkin vallitsevaa kuljetuskysyntää vastaavaksi. Uusien asiakassopimusten ja yleisten kysyntäennusteiden parantumisen seurauksena varustamon aluskapasiteettia on kasvatettu aikarahtaamalla vuoden vaihteessa pienemmän alusluokan liikenteeseen kolme uutta 6 000 tonnin alusta. Aikarahtaussalkun kokoa ja koostumusta tarkastellaan jatkossakin asiakaskysynnän kehityksen ja sen painopisteiden muutosten mukaisesti. Pienemmässä laivaluokassa uusittujen ja uusien aikarahtisopimusten hintataso on kokonaisuudessa edellisvuotta alhaisempi, mikä parantaa varustamon kannattavuutta.

ESL Shipping tutkii eri mahdollisuuksia osallistua nykyistä laajemmin Venäjän arktisen alueen markkinoille. Pohjois-Euroopassa asiakkaiden kiinnostus ympäristöystävällisiä ja mahdollisimman vähähiilisiä merikuljetuksia kohtaan on voimakkaassa kasvussa. Varustamo jatkaa kehitystyötä markkinoiden tehokkaimpien ja ympäristöystävällisimpien tulevaisuuden kuljetusratkaisujen tarjoamiseksi. Samalla tutkitaan mahdollisuuksia käyttää liiketoiminnan kehityksen vauhdittamiseen erilaisia kansainvälisessä varustamoliiketoiminnassa yleisesti käytössä olevia alusten omistukseen ja rahoitukseen liittyviä ESL Shippingille uudenlaisia ratkaisuja.

Vuonna 2021 toteutetaan merkittävät, arvoltaan noin kahdeksan miljoonan euron ympäristöinvestoinnit yhteensä neljääntoista alukseen. Laiteasennusten vuoksi varustamo arvioi koko vuoden alusseisokkien määrän olevan normaalitasoa korkeampi ja painottuvan erityisesti kesäkauteen.


Leipurin

Leipurin on tukkukauppa, joka on erikoistunut leipomoiden, elintarviketeollisuuden sekä kodin ulkopuolisen syömisen (foodservice) ratkaisuihin. Leipurin liiketoiminta on jakaantunut kolmeen osa-alueeseen: leipomoliiketoiminta, koneliiketoiminta ja foodservice-liiketoiminta. Leipomoliiketoiminnan tarjoamat ratkaisut käsittävät raaka-aineet, reseptiikan, tuotevalikoiman kehityksen ja koulutuksen leipomoille sekä muulle elintarviketeollisuudelle. Koneliiketoiminnassa Leipurin suunnittelee, toimittaa ja huoltaa leipomoteollisuuden valmistuslinjoja, paistopisteitä sekä muita elintarviketeollisuudessa tarvittavia koneita ja laitteita. Koneliiketoimintaan kuuluu myös pakastamiseen ja jäähdyttämiseen erikoistunut konepaja Vulganus Oy. Foodservice-liiketoiminnassa Leipurin tarjooma sisältää sekä raaka-aineita että palvelukonsepteja kuten esimerkiksi hankinta- ja logistiikkapalveluita. Leipurin raaka-aineita ja koneita toimittavat kumppanit ovat alansa johtavia kansainvälisiä valmistajia. Leipurin toimii Suomessa, Venäjällä, Baltiassa, Ukrainassa, Kazakstanissa ja Valko-Venäjällä.

10-12/2020 10-12/2019 Muutos-% 1-12/2020 1-12/2019 Muutos-%
Liikevaihto, Me 26,6 31,9 -16,6 101,0 115,7 -12,7
Liikevoitto, Me 0,2 1,1 -81,8 1,4 3,0 -53,3
Liikevoitto-% 0,8 3,4 1,4 2,6

Neljännellä neljänneksellä Leipurin toimintaympäristö oli edelleen haastava koronapandemiasta johtuen. Länsi- ja itämarkkinoilla leipomoraaka-ainekauppa on normalisoitumassa, mutta foodservice- ja koneliiketoiminta ovat kärsineet voimakkaasti alueellisista rajoitteista.
Leipurin liikevaihto laski neljännellä neljänneksellä ja oli 26,6 miljoonaa euroa (31,9). Myös liikevoitto laski vertailukauteen nähden ja oli 0,2 miljoonaa euroa (1,1). Neljännen neljänneksen liikevoittoprosentti oli 0,8 % (3,4). Venäjä, muut IVY-maat ja Ukraina -markkina-alueen liikevaihto laski voimakkaasti 27 % ja oli 8,1 miljoonaa euroa (11,1) mutta markkina-alueen liikevoittoprosentti säilyi hyvänä ollen noin 8 % (11).

Leipomoliiketoiminnan liikevaihto, joka oli noin 88 % Leipurin kokonaisliikevaihdosta, laski koronaviruspandemiasta ja siitä aiheutuneista rajoituksista sekä ruplan kurssin heikkenemisestä johtuen noin 9 % vertailukaudesta. Myös liikevoitto heikkeni myynnin laskusta johtuen. Erityisesti pienleipomot sekä foodservice-sektorille leipomopakasteita ja muita tuotteita valmistavat leipomot kärsivät merkittävästi rajoitustoimenpiteistä. Foodservice-sektori kärsii edelleen sekä etätyösuosituksista että aukioloaikojen ja asiakaspaikkojen rajoituksista, joita take away -myynti ja verkkokauppa eivät ole täysin kompensoineet.

Koneliiketoiminnan liikevaihto oli edelleen heikolla tasolla erityisesti oman konetuotannon osalta. Voimakkaista sopeutustoimista huolimatta koneliiketoiminta oli selkeästi tappiollista neljännellä vuosineljänneksellä.

Foodservice-liiketoiminta oli neljännellä neljänneksellä noin 3 % Leipurin kokonaisliikevaihdosta. Liikevaihto laski koronaviruspandemiasta aiheutuneiden rajoitusten seurauksena ja oli 0,8 miljoonaa euroa (1,2).

Koronaviruspandemian seurauksena Leipurin tammi-joulukuun liikevaihto ja liikevoitto laskivat vertailukaudesta. Liikevaihto oli 101,0 miljoonaa euroa (115,7) ja liikevoitto 1,4 miljoonaa euroa (3,0). Tammi-joulukuun liikevoittoprosentti oli 1,4 % (2,6). Venäjä, muut IVY-maat ja Ukraina -markkina-alueen liikevaihto laski noin 16 % ja oli 31,7 miljoonaa euroa (37,9) ja liikevoittoprosentti oli noin 7 % (9). Koneliiketoiminta oli tappiollista ja sen toimintaa on sopeutettu sekä rakenteita muutettu pysyvästi. Leipurin lopetti koneliiketoiminnan tappiollisen myynti- ja huoltotoiminnan Venäjällä kolmannella neljänneksellä.


Leipurin näkymät 2021

Koronaviruspandemiaan liittyvät rajoitukset ovat vaihdelleet Leipurin toimintamaissa. Pandemian pitkäaikaisvaikutuksia Leipurin asiakkaisiin ja markkinoihin on vielä ennenaikaista arvioida, mutta markkinoiden sekä Leipurin asiakkaiden tilanteen odotetaan normalisoituvan hitaasti, mikäli rajoitusten purkaminen kehittyy jatkossa suotuisasti. Leipurin seuraa aktiivisesti kysyntä- ja kannattavuuskehitystä sekä valmistautuu tehostamaan toimintaansa ja vähentämään kuluja tarvittaessa edelleen.

Koneliiketoiminnan tilauskanta koheni viimeisellä neljänneksellä. Vuoden 2020 ensimmäiselle vuosipuoliskolle suunniteltujen merkittävien Venäjän konetoimitusten aikataulu on siirtynyt edelleen yhtiöstä riippumattomista syistä vuodelle 2021. Leipurin Vulganus Oy sopi neljännellä neljänneksellä merkittävästä konetoimituksesta, joka tuloutuu vuoden 2021 aikana. Koneliiketoiminnan odotetaan olevan voitollinen vuonna 2021.

Leipurin jatkaa kasvupanostuksia itämarkkinoilla. Leipomoraaka-aineiden tuotantoyksikköä Pietarissa kehitetään edelleen sekä panostetaan tuotetarjooman kehittämiseen uuden markkina- ja hintatilanteen mukaiseksi.


Telko

Telko on johtava muoviraaka-aineiden, teollisuuskemikaalien ja voiteluaineiden asiantuntija ja jakelija. Osana Telko-segmenttiä raportoitava Kauko on vaativien liikkuvien tietotyöympäristöjen asiantuntija. Liiketoiminta perustuu alan parhaiden kansainvälisten päämiesten edustuksiin sekä oman henkilöstön asiantuntemukseen ja pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin. Telko-segmentillä on yhtiöitä Suomessa, Baltiassa, Skandinaviassa, Saksassa, Puolassa, Romaniassa, Venäjällä, Valko-Venäjällä, Ukrainassa, Kazakstanissa, Uzbekistanissa, Azerbaidzhanissa sekä Kiinassa.

10-12/2020 10-12/2019 Muutos-% 1-12/2020 1-12/2019 Muutos-%
Liikevaihto, Me 65,7 69,8 -5,9 251,3 297,0 -15,4
Liikevoitto, Me 4,1 0,9 355,6 14,9 8,0 86,3
Liikevoitto-% 6,2 1,3 5,9 2,7

Maailmanlaajuinen koronaviruspandemia ja siihen liittyvät rajoitukset vaikuttivat edelleen merkittävästi liiketoimintaympäristöön vuoden viimeisellä neljänneksellä. Viimeisellä neljänneksellä kysyntä kuitenkin laski vertailukauteen nähden vähemmän kuin edellisillä vuosineljänneksillä.

Muoviraaka-aineiden ja kemikaalien hinnat nousivat edellisestä neljänneksestä ja olivat vertailukauden tasolla. Hinnat olivat kuitenkin pitkän ajan keskiarvoon nähden keskimääräistä matalammalla tasolla. Voiteluaineissa hintataso pysyi vakaana. Keväällä voimakkaasti heikentynyt teollisuuden kysyntä alkoi normalisoitua hitaasti neljännen neljänneksen aikana.

Telko-segmentin neljännen neljänneksen liikevaihto laski 6 % ja oli 65,7 miljoonaa euroa (69,8). Länsimarkkinoilla liikevaihto kasvoi 2 % ja oli 36,3 miljoonaa euroa (35,7). Venäjä, muut IVY-maat ja Ukraina -markkina-alueen liikevaihto laski 13 % ja oli 27,4 miljoonaa euroa (31,6).

Telko-liiketoiminnan liikevaihto laski neljännellä neljänneksellä 10 % vertailukauteen verrattuna. Korkeamman lisäarvon tuotteiden ja pääomatehokkaan liiketoiminnan osuus kasvoi selvästi. Liikevaihto laski kaikilla tuotealueilla ja markkinoilla voiteluaineliiketoimintaa lukuun ottamatta.

Telko vahvisti asemiaan Ruotsin ja Norjan voiteluainemarkkinoilla ostamalla 1.10.2020 ruotsalaisen ILS Nordic AB:n ja sen tytäryhtiön Autolubes Nordic AB:n osakekannan. Lisätietoa yrityskaupasta on kerrottu tilinpäätöstiedotteen Taloudelliset tiedot -osiossa.

Muoviliiketoiminnan liikevaihto laski 10 % ja oli 31,8 miljoonaa euroa (35,4). Kemikaaliliiketoiminnan liikevaihto laski 21 % ja oli 16,9 miljoonaa euroa (21,5). Voiteluaineliiketoiminnan, joka sisältää autokemikaalit, liikevaihto kasvoi 30 % ja oli 9,1 miljoonaa euroa (7,0).

Telko-segmentin liikevoitto parani neljännellä neljänneksellä merkittävästi ja oli 4,1 Me (0,9). Liikevoittoprosentti parani ja oli 6,2 (1,3). Telko-liiketoiminnan liikevoitto kasvoi ja oli 3,2 miljoonaa euroa (1,1). Kaukon liikevoitto parani ja oli 0,9 miljoonaa euroa (-0,2). Kaukon liikevaihtoa ja liikevoittoa kasvattivat viranomaisasiakkaille toimitetut IT-ratkaisut sekä julkishallinnolle toimitetut korkean laatutason suojainvälineet.

Vuonna 2020 Telko päivitti strategisia tavoitteitaan ja uudisti johtamisjärjestelmänsä. Hinnoittelua terävöitettiin, pääoman käyttöä tehostettiin ja kustannuksia karsittiin. Telko on keskittynyt toiminnassaan korkeamman lisäarvon tuotteisiin, ja osin luopunut matalakatteisesta pääomaa sitovasta liiketoiminnasta. Vuoden aikana tehdyt muutokset paransivat selkeästi Telkon kannattavuutta ja tehokkuutta. Vuonna 2020 Telko saavutti haastavasta markkinatilanteesta huolimatta kaikkien aikojen parhaan liikevoiton.

Telko-segmentin tammi-joulukuun liikevaihto laski 15 % ja oli 251,3 miljoonaa euroa (297,0). Liikevoitto kasvoi merkittävästi ja oli 14,9 miljoonaa euroa (8,0). Liikevoittoprosentti lähestyi pitkän aikavälin tavoitetta 6 % ja oli 5,9 % (2,7). Telko-segmentin itämarkkinoiden eli Venäjä, muut IVY-maat ja Ukraina -markkina-alueen liikevaihto laski 21 % ja oli tammi-joulukuussa 104,4 miljoonaa euroa (132,8). Itämarkkinoiden liikevaihtoa laskivat voimakkaasti heikentyneet idän paikallisvaluutat sekä pandemian aiheuttama kysynnän lasku. Länsimarkkinoiden liikevaihto laski 11 % ja oli 138,4 miljoonaa euroa (155,8).

Muoviliiketoiminnan liikevaihto laski 19 % ja oli 122,9 miljoonaa euroa (152,2). Kemikaaliliiketoiminnan liikevaihto laski 17 % ja oli 74,6 miljoona euroa (90,1). Voiteluaineliiketoiminnan liikevaihto laski 2 % ja oli 27,4 miljoonaa euroa (28,0).

Telko-segmentin osana raportoitavan Kaukon vaikutus tammi-joulukuun liikevaihtoon oli 26,4 miljoonaa euroa (26,7) ja liikevoittoon 2,3 miljoonaa euroa (-0,2). Kaukon kannattavuutta ja liikevaihtoa paransi suojainvälineiden merkittävästi kasvanut myynti julkishallinnolle ja terveydenhuoltosektorille. Tappiollisesta energialaitteiden liiketoiminnasta luopuminen vuoden 2019 lopussa laski Kaukon vuoden 2020 liikevaihtoa, mutta paransi sen kannattavuutta.


Telkon näkymät 2021

Tehdyt muutokset luovat vahvan lähtötilanteen alkavaan vuoteen. Telkon asiakkaiden näkymiin liittyy kuitenkin edelleen merkittävää epävarmuutta. Pandemiatilanteen heikentymisellä ja siihen mahdollisesti liittyvillä rajoituksilla voi olla negatiivinen vaikutus Telkon asiakasyritysten ja päämiesten toimintaedellytyksiin. Ensimmäisellä vuosipuoliskolla on nähtävissä haasteita tiettyjen tuotteiden sekä merikonttikapasiteetin saatavuudessa. Kysynnän kasvun ennakoidaan nostavan raaka-aineiden hintoja.

Telkon keskeisimpänä tavoitteena on säilyttää vuoden 2020 aikana saavutettu suhteellinen kannattavuustaso. Päivitetyn strategiansa mukaisesti Telko tavoittelee yhä vahvempaa roolia arvoketjussa panostaen yhteistyöhön niin asiakkaiden kuin päämiestenkin kanssa.

Useiden Telkolle tärkeiden teollisuusasiakkaiden tuotanto laski merkittävästi vuoden 2020 aikana, mutta kuluvana vuonna kysynnän ennakoidaan elpyvän. Itämarkkinoiden kysyntätilanteen odotetaan säilyvän ennallaan tai paranevan jonkin verran. Ukrainan kriisin aiheuttamien Venäjä-pakotteiden muutoksilla saattaa olla vaikutuksia Venäjän markkinaan. Ukrainan liiketoiminnan ennakoidaan pysyvän vakaana.

Kauko jatkaa panostamista vaativien työympäristöjen tietotekniikkaan sekä terveydenhuoltosektorin tietotekniikkaan ja suojainvälineisiin.

ILS Nordic AB:n integrointi osaksi Telkoa aiheutti kustannuksia neljännellä neljänneksellä, mutta Telko arvioi yrityskaupan vaikuttavan positiivisesti segmentin tulokseen vuoden 2021 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen.

Muu toiminta

Muu toiminta sisältää Aspon konsernihallinnon, talous- ja ICT-palvelukeskuksen sekä vähäisiä määriä muita toimialoille kuulumattomia toimintoja. Muun toiminnan liiketulos heikkeni viimeisellä neljänneksellä, mutta oli vuonna 2020 edellisvuoden tasolla -4,6 miljoonaa euroa (-4,5).


TIEDOT YHTIÖSTÄ

Osakepääoma ja osakkeet
Aspo Oyj:n rekisteröity osakepääoma 31.12.2020 oli 17 691 729,57 euroa ja osakkeiden kokonaismäärä 31 419 779, joista yhtiön hallussa oli 161 650 osaketta eli 0,5 % osakepääomasta.
Aspo Oyj:llä on yksi osakesarja. Kukin osake oikeuttaa yhteen ääneen yhtiökokouksessa. Aspon osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:n keskisuurten yritysten ryhmän toimialaluokassa teollisuustuotteet ja
-palvelut.

Aspo Oyj:n osakkeiden vaihto Nasdaq Helsingissä oli tammi-joulukuussa 2020 yhteensä 6 797 908 osaketta ja 46,2 miljoonaa euroa, eli 21,6 % osakekannasta vaihtoi omistajaa. Katsauskauden ylin kurssinoteeraus oli 8,56 euroa ja alin 5,50 euroa. Keskikurssi oli 6,80 euroa ja katsauskauden päätöskurssi 8,40 euroa. Katsauskauden päättyessä osakekannan markkina-arvo omat osakkeet vähennettynä oli 262,6 miljoonaa euroa.
Yhtiöllä oli katsauskauden päättyessä yhteensä 10 904 osakkeenomistajaa. Hallintarekisterissä ja ulkomaisessa omistuksessa oli 1 397 537 osaketta eli 4,5 % osakekannasta.


Osinkoehdotus

Aspon tavoitteena on pyrkiä vuosittain kasvavaan osingonmaksuun. Aspo on siirtynyt kaksi kertaa vuodessa tapahtuvaan osingonmaksuun vuonna 2017.

Hallitus ehdottaa, että tilikaudelta 2020 jaetaan osinkoa 0,35 euroa osakkeelta (0,22) ja ettei Aspo Oyj:n hallussa oleville omille osakkeille makseta osinkoa. Emoyhtiön jakokelpoiset varat 31.12.2020 olivat
44 628 058,04 euroa, josta tilikauden voitto on 7 216 598,18 euroa. Osinkoon oikeuttavien osakkeiden määrä tilinpäätöstiedotteen julkaisupäivänä on 31 258 129 kappaletta.
Osinko maksetaan kahdessa erässä. Ensimmäinen erä 0,18 euroa/osake maksetaan osakkeenomistajille, jotka ovat täsmäytyspäivänä 12.4.2021 merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon. Hallitus ehdottaa osingonmaksupäiväksi 19.4.2021. Toinen erä 0,17 euroa/osake maksetaan marraskuussa 2021 osakkeenomistajille, jotka ovat täsmäytyspäivänä merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon. Hallitus päättää 27.10.2021 pidettäväksi sovitussa kokouksessaan toisen erän osingon täsmäytyspäivän ja osingonmaksupäivän suomalaisen arvo-osuusjärjestelmän sääntöjen mukaisesti. Nykyisen järjestelmän mukaan osingon täsmäytyspäivä olisi 29.10.2021 ja osingon maksupäivä 5.11.2021.
Ennen kuin hallitus panee yhtiökokouksen päätöksen täytäntöön, sen on osakeyhtiölain edellyttämällä tavalla arvioitava, onko yhtiön maksukyky ja/tai taloudellinen asema muuttunut yhtiökokouksen päätöksenteon jälkeen niin, että osakeyhtiölain mukaiset osingonjaon edellytykset eivät enää täyty. Osakeyhtiölain mukaisten edellytysten täyttyminen on edellytys yhtiökokouksen päätöksen täytäntöönpanolle.


Palkitseminen

Aspo Oyj:n hallitus päätti 18.6.2020 uudesta konsernin avainhenkilöiden osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä. Sitouttavan osakepalkkiojärjestelmän 2020 palkkio perustuu osallistujan voimassa olevaan työ- tai toimisuhteeseen ja työssäolon jatkumiseen 36 kuukauden mittaisella sitouttamisjaksolla ja se maksetaan yhtiön osakkeina sekä enintään osakkeen arvoa vastaavana rahaosuutena. Järjestelmästä maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään 340 000 Aspo Oyj:n osakkeen arvoa (sisältäen myös rahana maksettavan osuuden).

Yhtiön osakkeiden lisäksi maksettavalla rahaosuudella pyritään kattamaan palkkiosta avainhenkilölle aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja, joiden lisäksi avainhenkilöille ei makseta muita rahaosuuksia. Jos avainhenkilö irtisanoutuu toimestaan sitouttamisjakson aikana, hänen on pääsääntöisesti palautettava palkkiona annetut osakkeet vastikkeetta yhtiölle. Palkkiona maksettuja osakkeita ei saa luovuttaa sitouttamisjakson aikana, joka päättyy kolmen vuoden kuluttua osakkeiden siirrosta. Järjestelmän kohderyhmään kuuluu noin 10 henkilöä mukaan lukien johtoryhmän jäsenet.


Varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

Osinko

Aspo Oyj:n 4.5.2020 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että tilikaudelta 2019 jaetaan osinkoa 0,11 euroa osakkeelta, ja ettei Aspo Oyj:n hallussa oleville omille osakkeille makseta osinkoa. Osingon maksupäivä oli 13.5.2020.

Lisäksi varsinainen yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 0,11 euron osakekohtaisen osingon jakamisesta yhdessä tai useammassa erässä myöhempänä ajankohtana. Valtuutukseen perustuen Aspo Oyj:n hallitus päätti 1.10.2020 toisesta osingonjaosta, 0,11 euroa/osake. Osingon maksupäivä oli 12.10.2020.


Hallitus ja toimitusjohtaja sekä tilintarkastaja

Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Mammu Kaario, Mikael Laine, Gustav Nyberg, Salla Pöyry ja Tatu Vehmas sekä uudeksi jäseneksi Heikki Westerlund. Varsinaisen yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi puheenjohtajaksi Gustav Nybergin ja varapuheenjohtajaksi Mammu Kaarion. Lisäksi hallitus valitsi palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajaksi Gustav Nybergin ja jäseniksi Salla Pöyryn ja Tatu Vehmaksen sekä tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi Mammu Kaarion ja jäseniksi Mikael Laineen, Tatu Vehmaksen ja Heikki Westerlundin.

Hallituksella oli vuoden 2020 aikana 18 kokousta. Koronapandemiasta johtuen kokouksia oli normaalia enemmän. Kokouksiin osallistumisprosentti oli 100.
Yhtiön toimitusjohtajana on toiminut eMBA Aki Ojanen. Aki Ojanen on ilmoittanut yhtiön hallitukselle käyttävänsä mahdollisuutta jäädä eläkkeelle vuonna 2021 täyttäessään kuusikymmentä vuotta.

Yhtiön tilintarkastajana on toiminut tilintarkastusyhteisö Deloitte Oy. Päävastuullisena tilintarkastajana on toiminut KHT Jukka Vattulainen. Tilintarkastajalle maksetaan palkkio hyväksytyn laskun mukaan.


Hallituksen valtuutukset
Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta

Varsinainen yhtiökokous 4.5.2020 valtuutti hallituksen päättämään enintään 500 000 oman osakkeen hankkimisesta yhtiön vapaalla omalla pääomalla, mikä vastaa noin 1,6 % yhtiön kaikista osakkeista. Valtuutus käsittää myös oikeuden ottaa omia osakkeita pantiksi. Valtuutus on voimassa vuoden 2021 varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 18 kuukautta varsinaisen yhtiökokouksen päätöksestä lukien.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista, jossa luovutetaan yhtiön hallussa olevia omia osakkeita

Varsinainen yhtiökokous 4.5.2020 valtuutti hallituksen päättämään yhdessä tai useammassa erässä osakeannista, joka toteutetaan luovuttamalla yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Valtuutuksen perusteella luovutettavien osakkeiden määrä on yhteensä enintään 900 000 osaketta. Valtuutus on voimassa vuoden 2021 varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 18 kuukautta varsinaisen yhtiökokouksen päätöksestä lukien.

Varsinaisen yhtiökokouksen antamaan osakeantivaltuutukseen perustuen Aspo Oyj luovutti 29.6.2020 yhteensä 130 000 kpl ja 14.8.2020 5 000 kpl yhtiön hallussa olevaa omaa osaketta vuoden 2020 Sitouttavaan osakepalkkiojärjestelmään kuuluville henkilöille. Osakkeet on luovutettu osakepalkkiojärjestelmän ehtojen mukaisesti vastikkeetta.
Hallituksen valtuuttaminen päättämään uusien osakkeiden osakeannista
Varsinainen yhtiökokous 4.5.2020 valtuutti hallituksen päättämään maksullisesta osakeannista. Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää kaikista muista osakeannin ehdoista ja se sisältää siten myös oikeuden päättää suunnatusta osakeannista, osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. Osakeannissa liikkeeseen laskettavien uusien osakkeiden yhteenlaskettu lukumäärä voi olla enintään 1 500 000 osaketta. Valtuutus on voimassa vuoden 2021 varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 18 kuukautta varsinaisen yhtiökokouksen päätöksestä lukien.


Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset yhtiökokoukselle

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan muodostavat neljän suurimman osakkeenomistajan edustajat. Vuoden 2021 varsinaiselle yhtiökokoukselle ehdotukset tehneeseen nimitystoimikuntaan ovat kuuluneet 31.8.2020 osakasluettelon mukaan suurimpien osakkeenomistajien edustajat: Roberto Lencioni, puheenjohtaja (Vehmaksen suku mukaan lukien AEV Capital Holding Oy); Veronica Timgren (Nybergin suku mukaan lukien Oy Havsudden Ab); Pekka Pajamo (Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma) ja Annika Ekman (Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen).

Lisäksi Aspon hallituksen puheenjohtaja Gustav Nyberg on toiminut toimikunnan asiantuntijana.

Hallituksen kokoonpano

Aspo Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa Aspo Oyj:n 8.4.2021 pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten määräksi vahvistetaan kuusi.

Nimitystoimikunta ehdottaa, että toimikaudeksi, joka päättyy vuoden 2022 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä, hallituksen jäseniksi valitaan uudelleen yhtiön nykyiset hallituksen jäsenet Mammu Kaario, Mikael Laine, Salla Pöyry, Tatu Vehmas ja Heikki Westerlund sekä uudeksi jäseneksi Patricia Allam (o.s. Nyberg).

Gustav Nyberg on ilmoittanut, että hän ei ole yhtiökokouksessa 2021 käytettävissä Aspon hallitukseen.

Kaikilta edellä mainituilta hallitukseen ehdolla olevilta henkilöiltä on saatu tehtävään suostumus. Hallitus valitsee keskuudestaan hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Ehdotetut henkilöt ovat saattaneet yhtiön tietoon, että mikäli he tulevat valituiksi, he tulevat valitsemaan hallituksen puheenjohtajaksi Heikki Westerlundin ja hallituksen varapuheenjohtajaksi Mammu Kaarion.

Hallituksen jäsenille maksettavat palkkiot

Nimitystoimikunta ehdottaa, että hallituksen jäsenten kuukausipalkkiot säilyisivät ennallaan eli olisivat seuraavat:

– hallituksen jäsen 2 700 euroa / kuukausi
– varapuheenjohtaja 4 050 euroa / kuukausi
– puheenjohtaja 5 400 euroa / kuukausi

Lisäksi nimitystoimikunta ehdottaa, että tarkastusvaliokunnan sekä palkitsemisvaliokunnan jäsenten ja puheenjohtajien kokouspalkkiot säilytetään ennallaan. Valiokuntien jäsenille ehdotetaan maksettavaksi 700 euroa / kokous ja puheenjohtajille 1 050 euroa / kokous. Mikäli valiokunnan puheenjohtaja on myös hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, valiokunnan puheenjohtajan palkkion ehdotetaan olevan sama kuin valiokunnan jäsenellä. Hallituksen jäsenelle ei makseta palkkiota, mikäli hän on työ- tai toimisuhteessa Aspo-konserniin kuuluvaan yhtiöön.

TALOUDELLISET TIEDOT

Aspo-konsernin lyhennetty laaja tuloslaskelma

10-12/2020 10-12/2019 1-12/2020 1-12/2019
Me Me Me Me
Liikevaihto 133,5 147,0 500,7 587,7
Liiketoiminnan muut tuotot 0,1 0,5 0,5 0,9
Osuus pääomaosuusmenetelmällä yhdisteltävien yhteisöjen tuloksista -0,3 0,0 -0,4 0,0
Materiaalit ja palvelut -81,7 -96,3 -315,8 -389,1
Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut -12,0 -10,5 -44,0 -45,1
Poistot ja arvonalentumiset -4,0 -4,0 -15,8 -14,9
Poistot käyttöoikeusomaisuuseristä -3,4 -3,3 -13,2 -13,7
Liiketoiminnan muut kulut -24,6 -28,0 -92,7 -104,7
Liikevoitto 7,6 5,4 19,3 21,1
Rahoitustuotot ja -kulut -1,2 -0,9 -4,5 -2,9
Voitto ennen veroja 6,4 4,5 14,8 18,2
Tuloverot -0,3 -0,8 -1,4 -2,1
Tulos 6,1 3,7 13,4 16,1
Muut laajan tuloksen erät
Erät, jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteisiksi:
Muuntoerot -0,1 0,1 -7,7 4,4
Tilikauden muut laajan tuloksen erät verojen jälkeen -0,1 0,1 -7,7 4,4
Laaja tulos 6,0 3,8 5,7 20,5
Yhtiön osakkeenomistajille kuuluva tulos 6,1 3,7 13,4 16,1
Yhtiön osakkeenomistajille kuuluva laaja tulos 6,0 3,8 5,7 20,5
Osakekohtainen tulos, euroa 0,19 0,10 0,39 0,47
Laimennettu osakekohtainen tulos, euroa 0,19 0,10 0,39 0,47

Aspo-konsernin lyhennetty tase

12/2020 12/2019
Varat Me Me
Aineettomat hyödykkeet 55,2 51,2
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 169,1 180,2
Käyttöoikeusomaisuuserät 20,1 21,5
Osuudet pääomaosuusmenetelmällä yhdisteltävissä yhteisöissä 1,0 1,4
Muut pitkäaikaiset varat 0,8 0,6
Pitkäaikaiset varat yhteensä 246,2 254,9
Vaihto-omaisuus 42,4 55,9
Myynti- ja muut saamiset 63,2 75,4
Rahavarat 32,3 23,7
Lyhytaikaiset varat yhteensä 137,9 155,0
Varat yhteensä 384,1 409,9
Oma pääoma ja velat
Osakepääoma ja ylikurssirahasto 22,0 22,0
Muu oma pääoma 91,5 100,1
Oma pääoma yhteensä 113,5 122,1
Lainat ja käytetyt luottolimiitit 149,1 141,7
Vuokrasopimusvelat 7,2 8,8
Muut velat 4,5 4,9
Pitkäaikaiset velat yhteensä 160,8 155,4
Lainat ja käytetyt luottolimiitit 32,5 58,2
Vuokrasopimusvelat 13,4 13,0
Osto- ja muut velat 63,9 61,2
Lyhytaikaiset velat yhteensä 109,8 132,4
Oma pääoma ja velat yhteensä 384,1 409,9

Aspo-konsernin lyhennetty rahavirtalaskelma

1-12/2020 1-12/2019
Me Me
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA
Liikevoitto 19,3 21,1
Oikaisut liikevoittoon 29,2 28,1
Käyttöpääoman muutos 23,0 9,3
Maksetut korot -4,4 -5,0
Saadut korot 0,7 1,7
Maksetut tuloverot -2,8 -2,7
Liiketoiminnan rahavirta 65,0 52,5
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA
Käyttöomaisuusinvestoinnit -7,2 -5,4
Investointituki 2,5
Luovutustulot käyttöomaisuushyödykkeistä 0,2 0,2
Hankitut liiketoiminnat -4,7 -2,5
Myydyt liiketoiminnat 0,3
Saadut osingot 0,1 0,1
Investointien rahavirta -9,0 -7,3
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA
Lyhytaikaisten lainojen muutos 0,8 0,7
Pitkäaikaisten lainojen nostot 30,0
Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut -18,9 -29,5
Vuokrasopimusvelan lyhennykset* -13,0 -27,7
Hybridi-instrumentin takaisinmaksu -25,0
Hybridi-instrumentin liikkeeseenlasku 20,0
Maksetut hybridi-instrumenttien korot -1,6 -1,7
Maksetut palkkiot hybridi-instrumentin liikkeeseenlaskusta -0,3
Maksetut osingot -6,9 -13,7
Rahoituksen rahavirta -44,9 -41,9
Rahavarojen muutos 11,1 3,3
Rahavarat vuoden alussa 23,7 19,3
Valuuttakurssien muutosten vaikutus -2,5 1,1
Rahavarat kauden lopussa 32,3 23,7

* Vuokrasopimusvelan lyhennys vuonna 2019 oli olennaisesti katsauskautta suurempi johtuen ESL Shippingin Alppila-aluksen leasing-sopimuksen ehtojen mukaisesta lunastuksesta elokuussa 2019.

Aspo-konsernin oman pääoman muutoslaskelma

Osake-pääoma ja ylikurssi-rahasto Muut rahastot Hybridi Muunto-erot Kertyneet voittovarat Yhteensä
Me
Oma pääoma 1.1.2020 22,0 16,4 25,0 -19,2 77,8 122,1
Tilikauden laaja tulos:
Tilikauden tulos 13,4 13,4
Muuntoerot -7,8 -7,8
Rahavirran suojaus 0,1 0,1
Laaja tulos yhteensä 0,1 -7,8 13,4 5,7
Liiketoimet omistajien kanssa:
Osingonjako -6,9 -6,9
Hybridi-instrumentti -5,0 -5,0
Hybridi-instrumenttien korot ja liikkeeseenlaskukulut -2,0 -2,0
Osakepalkitseminen -0,5 -0,5
Liiketoimet omistajien -5,0 -9,3 -14,3
kanssa yhteensä
Oma pääoma 31.12.2020 22,0 16,5 20,0 -27,0 81,9 113,5
Oma pääoma 1.1.2019 22,0 16,4 25,0 -23,6 76,9 116,6
IFRS 16 standardin vaikutus 0,0 0,0
Oikaistu oma pääoma 1.1.2019 22,0 16,4 25,0 -23,6 76,9 116,7
Tilikauden laaja tulos:
Tilikauden tulos 16,1 16,1
Muuntoerot 4,4 4,4
Rahavirran suojaus 0,0 0,0
Laaja tulos yhteensä 0,0 4,4 16,1 20,6
Liiketoimet omistajien kanssa:
Osingonjako -13,7 -13,7
Hybridi-instrumentin korot -1,7 -1,7
Osakepalkitseminen 0,2 0,2
Liiketoimet omistajien -15,2 -15,2
kanssa yhteensä
Oma pääoma 31.12.2019 22,0 16,4 25,0 -19,2 77,7 122,1

Laatimisperiaatteet
Aspo Oyj:n tilinpäätöstiedote on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardin mukaan. Yhtiö on ottanut tilikauden alusta käyttöön tiettyjä uusia tai uudistettuja IFRS-standardeja ja IFRIC-tulkintoja vuoden 2019 tilinpäätöksessä kuvatulla tavalla. Aineettomat hyödykkeet on otettu IFRS 16 Vuokrasopimukset
-standardin soveltamisen piiriin 1.1.2020 lähtien. Lisäksi myyntisaamisten ja varaston arvostusperiaatteisiin on tehty alla kuvattuja väliaikaisia muutoksia koronaviruspandemian johdosta. Muilta osin on noudatettu samoja laadinta- ja arvostusperiaatteita kuin tilinpäätöksessä 31.12.2019. Tilinpäätöstiedotteen tietoja ei ole tilintarkastettu.

Koronaviruspandemialla on vaikutuksia vaihto-omaisuuden kiertoon ja myyntisaamisten maksuaikatauluihin. Oletus on, että hitaammin kiertävien varastojen osalta koronaviruksen aiheuttamat poikkeukselliset olosuhteet voivat aiheuttaa lisää hidastumista. Myyntisaamisten osalta on varauduttava siihen, että asiakkaat voivat tarvita lisää maksuaikaa, tai jopa menettää maksukykynsä.

Arvostusperiaatteisiin on tehty väliaikaisesti seuraavat muutokset, joita on sovellettu 31.3.2020 lähtien:

  • Hitaasti kiertävästä yli 18 kuukautta vanhasta (aikaisemmin 12 kk) vaihto-omaisuudesta tehdään 100% epäkuranttiusvaraus.
  • Luottotappiovarauksia myyntisaamisista tehdään tarvittaessa IFRS 9 edellyttämän tilastollisen mallin sijaan enemmän vastapuoliriskiä painottaen. Tämä periaate on linjassa ESMA:n 25.3.2020 julkaisemaan kannanottoon.

Muutoksia arvostus- ja laadintaperiaatteisiin ei ole sovellettu takautuvasti.

Aspo Oyj noudattaa Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen (European Securities and Market Authority, ESMA) vaihtoehtoisista tunnusluvuista antamaa ohjeistusta. Yhtiö julkaisee IFRS-tunnuslukujen ohella tiettyjä yleisesti käytettyjä muita tunnuslukuja, jotka ovat pääosin johdettavissa laajasta tuloslaskelmasta ja taseesta. Johdon näkemyksen mukaan tunnusluvut selventävät laajan tuloslaskelman ja taseen antamaa kuvaa toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tunnuslukujen laskentakaavat on esitetty Aspon Vuosi 2019 -julkaisun sivulla 56.


Hankitut liiketoiminnat

Telko vahvisti asemiaan Ruotsin ja Norjan voiteluainemarkkinoilla ostamalla 1.10.2020 ruotsalaisen ILS Nordic AB:n ja sen tytäryhtiön Autolubes Nordic AB:n osakekannan. Liiketoiminnan hankintahinta oli 5,6 miljoonaa euroa, ja se maksettiin kokonaisuudessaan käteisvaroina. Kauppa kasvatti Telkon liikearvoa 2,8 miljoonaa euroa, joka perustuu odotettavissa oleviin synergiaetuihin. Hankittujen yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2020 oli 9,2 miljoonaa euroa, ja niiden tulos ennen veroja oli 0,9 miljoonaa euroa. Aspo-konsernin lukuihin sisältyy hankittujen yhtiöiden liikevaihto ja tulos vuoden kolmelta viimeiseltä kuukaudelta. Yhdistelty liikevaihto on 2,4 miljoonaa euroa ja tulos ennen veroja 0,2 miljoonaa euroa.


Henkilöstö

Aspo-konsernin oman henkilöstön määrä vuoden lopussa oli 896 (931 vuoden 2019 lopussa).


Liikevaihto ja segmentti-informaatio

Aspon raportoitavat segmentit ovat ESL Shipping, Leipurin ja Telko. Kauko raportoidaan osana Telko-segmenttiä.


Aspo-konsernin liikevaihdon jaottelu

Liikevaihto liiketoiminta-alueittain
10-12/2020 10-12/2019 1-12/2020 1-12/2019
Me Me Me Me
ESL Shipping
ESL Shipping 41,2 45,3 148,4 175,0
41,2 45,3 148,4 175,0
Leipurin
Leipomoliiketoiminta 23,4 25,7 87,4 95,7
Koneliiketoiminta 2,4 5,0 10,4 15,3
Foodservice-liiketoiminta 0,8 1,2 3,2 4,7
26,6 31,9 101,0 115,7
Telko
Muoviliiketoiminta 31,8 35,4 122,9 152,2
Kemikaaliliiketoiminta 16,9 21,5 74,6 90,1
Voiteluaineliiketoiminta 9,1 7,0 27,4 28,0
Kauko 7,9 5,9 26,4 26,7
65,7 69,8 251,3 297,0
Yhteensä 133,5 147,0 500,7 587,7
Liikevaihto tuloutusajankohdan mukaan
10-12/2020 10-12/2019 1-12/2020 1-12/2019
Me Me Me Me
ESL Shipping
Tuloutus yhtenä ajankohtana 0,7 1,6 2,3 1,6
Tuloutus ajan kuluessa 40,5 43,7 146,1 173,4
41,2 45,3 148,4 175,0
Leipurin
Tuloutus yhtenä ajankohtana 26,3 30,6 97,2 111,5
Tuloutus ajan kuluessa 0,3 1,3 3,8 4,2
26,6 31,9 101,0 115,7
Telko
Tuloutus yhtenä ajankohtana 65,4 69,6 250,7 296,1
Tuloutus ajan kuluessa 0,3 0,2 0,6 0,9
65,7 69,8 251,3 297,0
Yhteensä
Tuloutus yhtenä ajankohtana 92,4 101,8 350,2 409,2
Tuloutus ajan kuluessa 41,1 45,2 150,5 178,5
133,5 147,0 500,7 587,7

Liikevaihto markkina-alueittain
10-12/2020 10-12/2019 1-12/2020 1-12/2019
Me Me Me Me
ESL Shipping
Suomi 18,8 20,0 69,4 79,6
Skandinavia 11,4 12,1 41,3 46,9
Baltia 1,0 3,0 2,2 8,1
Venäjä, muut IVY-maat ja Ukraina 2,2 0,1 5,4 0,5
Muut maat 7,8 10,1 30,1 39,9
41,2 45,3 148,4 175,0
Leipurin
Suomi 10,7 11,8 39,8 43,9
Skandinavia 0,0 0,3 0,0 0,7
Baltia 7,4 8,1 27,9 31,5
Venäjä, muut IVY-maat ja Ukraina 8,1 11,1 31,7 37,9
Muut maat 0,4 0,6 1,6 1,7
26,6 31,9 101,0 115,7
Telko
Suomi 17,6 16,6 67,7 71,6
Skandinavia 10,3 8,6 36,6 37,2
Baltia 3,6 4,0 16,0 18,3
Venäjä, muut IVY-maat ja Ukraina 27,4 31,6 104,4 132,8
Muut maat 6,8 9,0 26,6 37,1
65,7 69,8 251,3 297,0
Yhteensä
Suomi 47,1 48,4 176,9 195,1
Skandinavia 21,7 21,0 77,9 84,8
Baltia 12,0 15,1 46,1 57,9
Venäjä, muut IVY-maat ja Ukraina 37,7 42,8 141,5 171,2
Muut maat 15,0 19,7 58,3 78,7
133,5 147,0 500,7 587,7

Segmenttitiedot
Segmenttien tuloksen täsmäytys konsernin voittoon ennen veroja
1-12/2020
ESL Shipping Leipurin Telko Kohdistamat-tomat erät Konserni
Me yhteensä
Liikevoitto 7,6 1,4 14,9 -4,6 19,3
Nettorahoituskulut -4,5
Voitto ennen veroja 14,8
1-12/2019
ESL Shipping Leipurin Telko Kohdistamat-tomat erät Konserni
Me yhteensä
Liikevoitto 14,6 3,0 8,0 -4,5 21,1
Nettorahoituskulut -2,9
Voitto ennen veroja 18,2
Investoinnit segmenteittäin
ESL Shipping Leipurin Telko Kohdistamat-tomat erät Konserni
Me yhteensä
Investoinnit 1-12/2020 4,2* 0,0 0,5 0,0 4,7
Investoinnit 1-12/2019 18,6 0,5 0,7 0,1 19,9
* EU on tukenut ESL Shippingin vuonna 2018 käyttöönottamien LNG-käyttöisten alusten energiatehokkuus- ja ympäristöinvestointeja. Tuen saannin edellytyksenä oli sopimuksessa mainittujen aktiviteettien toteuttaminen ja niistä aiheutuneiden kustannusten hyväksyttävä dokumentointi. ESL Shippingin sai marraskuussa 2020 tukea 2,5 miljoonaa euroa. Saatu tuki on kirjattu vähentämään alusten hankintamenoa ja on esitetty vuoden 2020 investointien vähennyksenä. Tuki tuloutuu pienempien poistojen muodossa laivojen taloudellisena vaikutusaikana.
Segmenttien varat ja velat
ESL Shipping Leipurin Telko Kohdistamat-tomat erät Konserni
Me yhteensä
Segmentin varat 1.1.2020 222,7 65,5 94,2 27,5 409,9
Segmentin varat 31.12.2020 210,4 59,9 77,7 36,1 384,1
Segmentin velat 1.1.2020 26,4 20,2 32,2 209,0 287,8
Segmentin velat 31.12.2020 27,7 19,9 31,9 191,1 270,6

Helsingissä 11.2.2021
Aspo Oyj
Hallitus


Tiedotustilaisuus

Lehdistö- ja analyytikkotilaisuus järjestetään tänään torstaina 11.2.2021 klo 14.

Tilaisuuteen voi osallistua suoran webcast-lähetyksen kautta osoitteessa https://aspo.videosync.fi/2020-q4-results tai puhelimitse soittamalla 5-10 minuuttia ennen tilaisuuden alkua numeroon +358 9 817 10310 (32529535#). Videotallenne on katsottavissa Aspon verkkosivuilla myöhemmin samana päivänä.


Varsinainen yhtiökokous
Aspo Oyj:n varsinainen yhtiökokous on tarkoitus pitää torstaina 8.4.2021 klo 10.00 Helsingissä.


Taloudellinen tiedottaminen 2021
Aspon tilinpäätös 2020 julkaistaan viimeistään 5.3.2021 suomeksi ja englanniksi. Tilinpäätös ja toimintakertomus on luettavissa ja tilattavissa yhtiön verkkosivuilta osoitteessa www.aspo.fi.
Aspo Oyj julkaisee vuonna 2021 kaksi osavuosikatsausta ja puolivuosikatsauksen:
– osavuosikatsaus 1-3/2021 keskiviikkona 5.5.2021
– puolivuosikatsaus 1-6/2021 keskiviikkona 11.8.2021
– osavuosikatsaus 1-9/2021 keskiviikkona 27.10.2021

Helsingissä 11.2.2021
Aspo Oyj

Aki Ojanen Arto Meitsalo
toimitusjohtaja talousjohtaja

Lisätiedot:
Aki Ojanen, 09 521 4010, 0400 106 592, sähköposti aki.ojanen@aspo.com
JAKELU:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.aspo.fi

Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintoja Pohjois-Euroopan lisäksi kasvumarkkinoilla keskittyen vaativiin B-to-B -asiakkaisiin. Vahvojen yritysbrändien, ESL Shipping, Leipurin, Telko ja Kauko, tavoitteena on olla toimialojensa markkinajohtajia. Ne vastaavat omasta toiminnastaan, asiakassuhteistaan ja niiden kehittämisestä. Kokonaisuutena ne tuottavat Aspon liikearvon. Aspon konsernirakennetta ja liiketoimintoja kehitetään pitkäjänteisesti ilman ennalta määriteltyä aikataulua.

Liite

Alkuperäinen artikkeli

Final Results

Final Results

SAMPO OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 11.2.2021 klo 9.35

Sampo-konsernin tulos vuodelta 2020

Vuosi 2020 oli kaikin tavoin erityisen vahva Sampo-konsernin suurimmalle liiketoiminta-alueelle Ifille. Yhtiön koko vuoden yhdistetty kulusuhde oli 82,1 prosenttia (84,5). Tämä on Ifin paras yhdistetty kulusuhde kautta aikain. Sampo-konsernin raportoitu tulos ennen veroja vuodelle 2020 aleni 380 miljoonaan euroon (1 541) Nordean osakkeisiin liittyvien 899 miljoonan euron arvonalentumistappion ja 262 miljoonan euron myyntitappion rasittaessa tulosta. Ilman Nordea-omistukseen liittyviä satunnaisia eriä tulos ennen veroja olisi ollut 1 541 miljoonaa euroa vuonna 2020 ja 1 696 miljoonaa vuonna 2019. Markkina-arvojen muutokset huomioiva konsernin laaja tulos oli 434 miljoonaa euroa (1 565).

– Osakekohtainen tulos oli 0,07 euroa (2,04). Markkina-arvoin laskettu osakekohtainen tulos oli 0,65 euroa (2,63). Osakekohtainen tulos ilman Nordeaan liittyviä satunnaisia eriä oli 2,16 euroa osakkeelta (2,31). Osinkopolitiikan mukaisesti tätä lukua käytettiin osinkolaskelmissa. Konsernin oman pääoman tuotto oli 3,1 prosenttia (12,0). Osakekohtainen substanssi oli joulukuun 2020 lopussa 19,82 euroa (20,71).

– Sammon hallitus on tänään päättänyt johdon huolellista harkintaa käyttäen kirjata arvonalentumistappion Nordean osakkeiden kirjanpitoarvoon, jonka seurauksena osakkeiden arvoksi Sammon konsernitaseessa 31.12.2020 kirjattiin 7,50 euroa aiemman 8,90 euron sijaan.

– Sammon hallitus on ehdottanut 19.5.2021 kokoontuvalle yhtiökokoukselle osinkoa maksettavaksi 1,70 euroa osaketta kohti (1,50). Maksettavien osinkojen yhteismäärä on 944 miljoonaa euroa (833).

– If-segmentin tulos ennen veroja nousi 901 miljoonaan euroon (884) ja vakuutustekninen tulos parani 811 miljoonaan euroon (685). Oman pääoman tuotto säilyi korkeana, 33,3 prosentissa (34,5). Maksutulo kasvoi kaikilla liiketoiminta-alueilla Pohjoismaissa ja maksutulo kasvoi kiintein valuuttakurssein lähes 5 prosenttia. If maksoi Sampo Oyj:lle osinkoa 6,3 miljardia Ruotsin kruunua (noin 600 miljoonaa euroa) joulukuussa 2020.

– Topdanmark-segmentin tulos ennen veroja oli 167 miljoonaa euroa (238). Yhdistetty kulusuhde oli 85,2 prosenttia (82,1). Liikekulusuhde oli 16,2 prosenttia (16,0).

– Topdanmarkin hallitus suosittaa 25.3.2021 kokoontuvalle yhtiökokoukselle yhteensä 20 Tanskan kruunun osakekohtaista osinkoa. Yhtiökokouksen hyväksyessä esityksen Sammon osuus osingosta on 113 miljoonaa euroa.

– Sampo omistaa 70 prosenttia Hastings Group (Consolidated) Limited -yhtiöstä, josta tuli Sammon tytäryhtiö ja joka muodostaa oman segmenttinsä konsernin taloudellisessa raportoinnissa 16.11.2020 alkaen. Konsolidoituun 6 viikon ajanjaksoon sisältyy joukko satunnaisia eriä.

– Sammolle kirjattiin Nordean vuoden 2020 tuloksesta ennen veroja 429 miljoonaa euroa (290), jos ei huomioida konsernitaseeseen tehtyjä kirjauksia, jotka liittyivät 10.11.2020 myytyjen Nordean osakkeiden myyntitappioon ja jäljelle jääneen omistusosuuden arvonalentumistappioon vuoden 2020 tilinpäätöksessä. Kun nämä huomioidaan, raportoitu tulos oli -734 miljoonaa euroa (290). Vuodelle 2022 asetettujen tavoitteiden saavuttaminen etenee hyvin.

– Nordean hallitus ehdotti 4.2.2021, että tilikaudelta 2020 osinkoa maksetaan 0,39 euroa osakkeelta. Lisäksi hallitus päättää 0,07 euron osakekohtaisen osingon maksamisesta 18.2.2021. Tämä on ensimmäinen erä tilikauden 2019 lykätystä 0,40 euron osakekohtaisesta osingosta. Hallitus ehdottaa myös, että varsinainen yhtiökokous valtuuttaa sen maksamaan jäljellä olevan osan tilikauden 2019 osingosta (0,33 euroa osakkeelta) ja tilikaudelta 2020 maksettavan osingon (0,39 euroa osakkeelta) – yhteensä 0,72 euroa osakkeelta – syyskuun 2021 jälkeen Euroopan keskuspankin suosituksen mukaisesti. Sammon osuus ehdotetusta osingosta on 508 miljoonaa euroa.

– Mandatum-segmentin tulos ennen veroja oli 154 miljoonaa euroa (280). Laskuperustekorkoinen vastuuvelka jatkoi alenemistaan suunnitellusti vuonna 2020. Korkeampikorkoinen, 4,5 ja 3,5 prosentin laskuperustekorkoinen kanta laski 268 miljoonaa euroa vuoden kuluessa ja oli 1,9 miljardia euroa vuoden 2020 lopussa. Mandatum Life on vahvistanut vastuuvelkaansa ja vastuuvelan diskonttaukseen vuosina 2021 – 2023 käytettävä korko on 0,25 prosenttia. Tämän negatiivinen tulosvaikutus oli 77 miljoonaa euroa. Oman pääoman tuotto oli 14,4 prosenttia (23,5). Mandatum Lifen hallitus ehdottaa Sampo Oyj:lle maksettavaksi osinkoa 200 miljoonaa euroa helmikuussa 2021.

AVAINLUVUT 2020 2019 Muutos, % 10-12/
2020
10-12/
2019
Muutos, %
Milj. e
Tulos ennen veroja *) 380 1 541 -75 -675 468
If 901 884 2 285 228 25
Topdanmark 167 238 -30 82 58 41
Hastings -16 -16
Osakkuusyhtiöt *) -722 298 -1 030 143
Mandatum 154 280 -45 54 68 -20
Omistusyhteisö (pl. osakkuusyhtiöt) -103 -4 -50 -29 69
Tilikauden tulos 112 1 237 -91 -769 389
Muutos Muutos
Tulos/osake, euroa 0,07 2,04 -1,97 -1,44 0,66 -2,10
Tulos/osake ilman satunnaisia eriä, euroa 2,16 2,31 -0,15
Tulos/osake markkina-arvoin, euroa 0,65 2,63 -1,88 -0,47 1,19 -1,63
Substanssi/osake, euroa 19,82 20,71 -0,89
Keskim. henkilöstömäärä (FTE) 13 227 9 813 3 414
Konsernin vakavaraisuussuhde, % 176 174 2
Oman pääoman tuotto, % 3,1 12,0 -8,9

*) Vuoden 2020 lukuun sisältyvät marraskuussa 2020 toteutuneeseen Nordean osakkeiden myyntiin liittyvä kirjanpidollinen tappio ja konsernin vuoden 2020 tilinpäätöksessä Nordea-omistuksen kirjanpitoarvoon tehty arvonalentumistappio, yhteensä 1 161 miljoonaa euroa. Vertailuajankohtaan sisältyy Nordean osakkeisiin liittyvä 155 miljoonan suuruinen arvostustappio.

Luvut eivät ole tilintarkastettuja.

Sampo noudattaa Finanssivalvonnan ohjeistusta julkaisemalla tilinpäätöstiedotteensa tähän pörssitiedotteeseen liitettynä PDF-tiedostona. Tilinpäätöstiedote on luettavissa myös osoitteessa www.sampo.com/tulos.

Tilinpäätöksessä käytetyt vaihtokurssit 1-12/2020 1-9/2020 1-6/2020 1-3/2020 1-12/2019 1-9/2019
EURSEK
Tuloslaskelma (keskikurssi) 10,4882 10,5622 10,6621 10,6649 10,5853 10,5679
Tase (raportointikauden päätöspäivänä) 10,0343 10,5713 10,4948 11,0613 10,4468 10,6958
DKKSEK
Tuloslaskelma (keskikurssi) 1,4066 1,4157 1,4280 1,4279 1,4183 1,4158
Tase (raportointikauden päätöspäivänä) 1,3485 1,4197 1,4813 1,4813 1,3982 1,4326
NOKSEK
Tuloslaskelma (keskikurssi) 0,9778 0,9857 0,9932 1,0195 1,0749 1,0816
Tase (raportointikauden päätöspäivänä) 0,9584 0,9523 0,9618 0,9610 1,0591 1,0809
EURDKK
Tuloslaskelma (keskikurssi) 7,4544 7,4581 7,4648 7,4714 7,4661 7,4644
Tase (raportointikauden päätöspäivänä) 7,4409 7,4462 7,4526 7,4674 7,4715 7,4662
EURGBP
Tuloslaskelma (keskikurssi) 0,8892
Tase (raportointikauden päätöspäivänä) 0,8990


KONSERNIJOHTAJAN KOMMENTTI

Haastavasta tilanteesta huolimatta vuosi 2020 oli Sampo-konsernille menestyksekäs. Olen erityisen tyytyväinen vahinkovakuutustoimintojemme vahvaan tulokseen. If on aivan omaa luokkaansa: Sen yhdistetty kulusuhde oli 82,1 prosenttia ja siten yhtiön kaikkien aikojen paras. Maksutulo kasvoi 5 prosenttia ja tämän myötä vakuutustekninen tulos ylsi vuositasolla 17 prosentin kasvuun. Myös päivittäisessä liiketoiminnassa oli hyvä vauhti päällä, sillä asiakasuskollisuus oli 90 prosenttia ja Henkilöasiakkaiden asiakasmäärä kasvoi kolmatta vuotta peräkkäin. Yhtiöllä on nyt yli 3 miljoonaa henkilöasiakasta. Tämä osoitus vahvuuksistamme enenevässä määrin digitaalisessa liiketoiminnassamme, jota on osaltaan hyödyttänyt internetasioinnin kasvu koronapandemian aikana.

Strategisesti Sampo keskittyi vuonna 2020 luomaan vankan perustan vakuutustoiminnan tulevalle tuloskasvulle. Jatkoimme mittavia investointeja pohjoismaisten vahinkovakuutustoimintojemme digitalisoimiseen varmistaaksemme, että palvelumme ovat jatkossakin asiakkaille paras vaihtoehto. Hastings-kauppa avaa uuden väylän pitkän aikavälin kasvulle. Hastings on kilpailukykyisenä, digitaalisena vakuutusyhtiönä mielestäni Britannian vahinkovakuutusmarkkinan henkilöasiakassegmentin pitkän aikavälin voittaja ja voi uskoakseni myös tuoda lisäarvoa pohjoismaisiin liiketoimintoihimme. Odotan kyseisen kaupan tuovan meille merkittävää arvonnousua, kunhan yhtiön liiketoimintaa kehitetään fokusoituneesti, kuten Ifissä on tehty.

Toinen merkittävä askel Sammon entistä vahvemmassa fokusoitumisessa vahinkovakuutustoimintaan oli Sammon Nordea-omistuksen pienentäminen marraskuussa 2020. Osakkeiden myynnin myötä Sammon omistusosuus aleni 4 prosenttiyksikköä 15,87 prosenttiin. Osakkeiden myyntiin liittynyt raportoitu tappio ja viimeisen vuosineljänneksen lopussa konsernitaseeseen kirjattu jäljelle jääneiden osakkeiden arvonalentumistappio alensivat konsernin nettotulosta 1,2 miljardilla eurolla. Koska näillä kirjanpidollisilla erillä ei ole vaikutusta osingonmaksukykyymme, emme ole huomioineet niitä osinkolaskelmissamme.

Sääntelyyn ja makrotalouteen liittyvät epävarmuustekijät ovat painaneet Nordean markkina-arvoa yhtiön operatiivisen tuloksen huomattavasta paranemisesta huolimatta. Nordean liiketoiminnan volyymikehityksen käännös ja kohentunut kustannustehokkuus vuonna 2020 kertovat siitä, että myös Nordean liiketoiminnassa vallitsi hyvä momentum. Yhtiön vahva tase antaa hyvät mahdollisuudet houkuttelevan suuruisten osinkojen maksuun viranomaisten asettamien rajoitusten aikanaan poistuessa. Sampo luottaa edelleen siihen, että Nordean vuodelle 2022 asettamien tavoitteiden saavuttaminen etenee hyvin, mutta konserni tarkastelee vaihtoehtoja vähentääkseen ajan mittaan osallisuuttaan pankkitoimintaan.

Sammon sijoitustoiminnassa onnistuttiin selviämään hyvin vuoden 2020 aikana nähdystä markkinoiden volatiliteetista. Sijoitussalkku tarjosi vuositasolla 3,5 prosentin tuoton. Pääomamarkkinoiden toipuminen vuoden jälkipuoliskolla edesauttoi tuottokehitystä, mutta johti tilanteeseen, jossa uusia hyvin tuottavia sijoituskohteita on vaikea löytää. Tämän seurauksena investoinnit vakuutustoimintaan ovat entistäkin tärkeämpiä.

Sampo-konsernin vahinkovakuutustoimintojen vahva positio ja tuloskehitys vuonna 2020 saavat minut luottamaan siihen, että strategiamme on oikea ja että jatkossakin kykenemme luomaan arvoa osakkeenomistajillemme. Uskon vakuutusliiketoimintojen tekevän jatkossakin hyvää toiminnallista tulosta ja työ entistä fokusoidumman konsernirakenteen luomiseksi jatkuu.

Sammon tavoitteena on jakaa osakkeenomistajilleen houkuttelevaa ja kestävällä tasolla olevaa osinkoa. Vuoden 2020 helmikuussa esitelty uusi osinkopolitiikka, jonka mukaan maksettujen osinkojen kokonaismäärä on vähintään 70 prosenttia konsernin vuotuisesta nettotuloksesta (satunnaiset erät pois lukien), oli tärkeä merkkipaalu matkalla tähän. Sammon hallitus esittää vuodelta 2020 osinkoa jaettavaksi 1,70 euroa osakkeelta (2019: 1,50). Ehdotettu osinko on 79 prosenttia 2,16 euron suuruisesta konsernin osakekohtaisesta tuloksesta, kun osinkolaskelmissa ei huomioida Nordeaan liittyviä raportoituja tappioita. Pientä Nordealta odotettavissa olevaa osinkotuloa lukuun ottamatta osinkomme on rahoitettu yksinomaan omista vakuutustoiminnoistamme tulleella rahavirralla.

Odotan suuresti 24.2.2021 järjestettävää pääomamarkkinapäiväämme, jossa pääsen esittelemään strategiaamme ja taloudellisia suunnitelmiamme yksityiskohtaisemmin.

Torbjörn Magnusson
konsernijohtaja

VUODEN 2020 NELJÄS VUOSINELJÄNNES LYHYESTI

Sampo-konsernin vuoden 2020 viimeisen neljänneksen tulos ennen veroja oli 486 miljoonaa euroa, mikäli ei huomioida Nordeaan liittyvää raportoitua tappiota. Raportoitu loka–joulukuun 2020 tulos ennen veroja oli -675 miljoonaa euroa (468). Osakekohtainen tulos -1,44 euroa (0,66) ja osakekohtainen tulos markkina-arvoin -0,47 euroa (-0,22). Osakekohtainen substanssi nousi 1,19 euroa loka-joulukuussa 2020 ja oli 19,82 euroa.

Ifin yhdistetty kulusuhde oli vuoden 2020 viimeisellä neljänneksellä 81,3 prosenttia (85,0). Tulos ennen veroja oli 285 miljoonaa euroa (228). Vakuutustekninen tulos oli 216 miljoonaa euroa (165).

Topdanmarkin loka-joulukuun yhdistetty kulusuhde oli 83,7 prosenttia (87,1) ja tulos ennen veroja 82 miljoonaa euroa (58).

Sampo on sisällyttänyt Hastingsin kirjanpitoonsa vasta kuuden viikon ajan, jolta ajalta Hastings-segmentti raportoi 16 miljoonan euron tappion. Tappio koostuu satunnaisista, kertaluonteisista eristä, kuten 9 miljoonan euron suuruisesta leimaverosta, jotka liittyvät kaupan loppuun saattamiseen.

Sammolle kirjattiin Nordean vuoden 2020 viimeisen neljänneksen nettotuloksesta 128 miljoonaa euroa. Nordean osakkeiden myynnistä marraskuussa 2020 aiheutunut myyntitappio ja Nordean osakkeiden kirjanpitoarvoon vuoden 2020 lopussa kirjattu arvonalentumistappio aiheuttivat -1 033 miljoonan euron suuruisen tappion (143).

Mandatum Lifen tulos ennen veroja oli 54 miljoonaa euroa (68). Vakuutuskannan diskonttaukseen vuosina 2021–2023 käytettävää korkoa alennettiin 0,25 prosenttiin, jolla oli 77 miljoonan euron suuruinen negatiivinen vaikutus tulokseen.

KORONAVIRUSPANDEMIAN VAIKUTUKSET SAMPO-KONSERNIIN

Kun koronaviruspandemia iski Pohjoismaihin vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä, prioriteetiksi valittiin liiketoiminnan jatkuvuus ja asiakaspalvelun tarjoaminen kaikilla markkina-alueilla parhaalla mahdollisella tavalla muuttuneet työskentelyolosuhteet huomioiden. Haastavista olosuhteista huolimatta tytäryhtiömme ovat pystyneet säilyttämään palvelutasonsa normaalina ja asiakastyytyväisyys on säilynyt erittäin hyvänä, Mandatum Lifessä asiakastyytyväisyys ylsi jopa kaikkien aikojen korkeimmalle tasolle.

Sampo-konsernin henkilöstöä ei ole lomautettu koronaviruspandemiaan liittyvistä syistä ja yksikään konsernin yhtiöistä ei ole ottanut vastaan valtion tukea koronaviruspandemian aikana.

If

Korvauskuluja kasvattivat vuonna 2020 korvaukset matkavakuutuksista, mihin oli pääosin syynä hallitusten koronaviruspandemian vuoksi asettamat matkustusrajoitukset. Korvaushakemusten määrä ylsi raportointiajankohdan lopussa noin 50 000:een, mikä vastaa noin 35 miljoonan euron bruttomääräisiä korvauskuluja. Vahingoista valtaosa kohdistui Henkilöasiakasliiketoimintaan ja Norjaan. Ifillä on tämäntyyppisten vahinkojen varalta jälleenvakuutussuoja, jossa yhtiölle itselleen jäävä osuus on noin 10 miljoonaa euroa.

Hallitusten asettamat rajoitukset ja yleisen aktiviteetin väheneminen normaaliin nähden vaikuttivat vahinkofrekvenssiin positiivisesti varsinkin toisella vuosineljänneksellä. Koronavirukseen liittyvillä muutoksilla oli Ifin riskisuhteeseen viimeisellä vuosineljänneksellä noin 4 prosenttiyksikön vaikutus ja koko vuoden tasolla noin 3 prosenttiyksikön suuruinen positiivinen vaikutus. Korjauskuluissa saattaa jatkossa olla edelleen nousupainetta hallitusten määräämien rajoitusten aiheuttaman materiaalipulan, toimitusviiveiden tai henkilöstöpulan vuoksi.

Koronakriisi vaikutti maksutulokehitykseen hieman myös viimeisellä vuosineljänneksellä vaikutuksen näkyessä varsinkin matkavakuutuksissa Henkilöasiakasliiketoiminnassa, ajoneuvojen väliaikaisten liikenteestä poistamisten jatkumisina ja vakuutusmäärien pienenemisinä Yritysasiakasliiketoiminnassa, mutta kaiken kaikkiaan näiden merkitys ei ollut suuri. Maksutulokehitykseen voivat kuitenkin vaikuttaa viipeellä epävarmuustekijät, kuten vakuutusmäärien pieneneminen ja liikevaihdon aleneminen yritysasiakassegmenteissä.

Topdanmark

Topdanmark on raportoinut koronaviruspandemian vaikutuksista 22.1.2021 julkaisemassaan tulostiedotteessa. Raportti on saatavilla englanninkielisenä osoitteessa www.topdanmark.com.

Hastings

Moottoriajoneuvovahinkojen tiheys aleni vuonna 2020 moottoriajoneuvojen käytön vähennyttyä koronaviruksen leviämisen estämiseksi asetettujen kansallisten ja paikallisten rajoituksien vuoksi. Vahinkokuluja kasvattivat koronaviruksesta johtuneet katkokset korjaamotoiminnassa ja varaosien toimituksissa sekä autonvuokrauskustannusten kasvu autonkorjaukseen kuluneen ajan oltua ennakoitua pidempi.

Hastings ei tarjoa vakuutuksia sellaisissa vakuutusluokissa, kuten matkavakuutuksissa tai keskeytysvakuutuksissa, joihin koronavirus on vaikuttanut negatiivisesti.

Mandatum Life

Poikkeuksellisen tilanteen seurauksena Mandatum Life oli pakotettu siirtämään asiakasrajapinnan painopisteen keväällä useaksi kuukaudeksi uusmyynnistä olemassa olevien asiakkuuksien hoitamiseen. Painopisteen muuttaminen ja markkinatilanteen epävarmuus johtivat siihen, että maksutulo jäi jälkeen edellisen vuoden ennätystasosta.

Korvauskuluissa ei tapahtunut mitään normaalista heilunnasta poikkeavaa. Kaiken kaikkiaan koronaviruspandemian vaikutus yhtiön liiketoimintaan jäi koko vuoden mittakaavassa lopulta pieneksi.

Sijoitustoiminta

Vuoden viimeisellä neljänneksellä, varsinkin marras-joulukuussa, koettiin voimakkaita kurssinousuja hyvien rokoteuutisten ja keskuspankkien jatkuvien elvytystoimien seurauksena. Osakesalkuista saatiin parhaat tuotot, mutta myös korkosijoitusten tuotto oli hyvä viimeisellä vuosineljänneksellä, mikä antoi Sammolle mahdollisuuden kotiuttaa voittoja varovaisesti. Merkittävä osa koko konsernin vuodelta 2020 raportoiduista erittäin hyvistä sijoitustuotoista saatiinkin lopulta nimenomaan parilta viime kuukaudelta.

Vakavaraisuus

Sampo-konsernin ja sen tytäryhtiöiden vakavaraisuusasema oli vahva vuoden 2020 lopussa. Lisätietoja on saatavilla Vakavaraisuus-osiossa.

LIIKETOIMINTA-ALUEET

If

If-segmentin tammi–joulukuun 2020 tulos ennen veroja oli 901 miljoonaa euroa (884). Verojen jälkeinen laaja tulos oli 866 miljoonaa euroa (836).

Yhdistetty kulusuhde parani 82,1 prosenttiin (84,5) ja riskisuhde 60,7 prosenttiin (62,7) vuonna 2020. Toimintakulusuhde oli 21,5 prosenttia (21,8). Koronavirustilanteen vaikutus yhdistettyyn kulusuhteeseen oli noin 3 prosenttia tammi–joulukuussa 2020 ja 4 prosenttia vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Aiempina tilikausina sattuneisiin vahinkoihin varattua korvausvastuuta purettiin 186 miljoonalla eurolla (190) vuonna 2020. Oman pääoman tuotto oli 33,3 prosenttia (33,4) ja käyvän arvon rahasto 557 miljoonaa euroa (457) joulukuun 2020 lopussa.

Vakuutustekninen tulos oli 811 miljoonaa euroa (685). Vakuutusliikkeen tuotto (vakuutusteknisen tuloksen suhde omalla vastuulla oleviin vakuutusmaksutuottoihin) oli 18,2 prosenttia (15,9).

Suurvahingoista maksettiin korvauskuluja 88 miljoonaa euroa odotettua enemmän tammi–joulukuussa 2020. Yritysasiakkailla suurvahinkoja oli 3 miljoonaa euroa odotettua enemmän ja Suurasiakkailla 85 miljoonaa euroa odotettua enemmän. Gjerdrumissa, Norjassa, joulukuun 2020 lopussa tapahtuneeseen maanvyöryyn liittyvät korvauskulut olivat 18 miljoonaa euroa.

Annuiteettien diskonttaamiseen Ruotsissa käytetty korko oli vuoden 2020 lopussa -0,72 prosenttia (-0,77) ja sillä oli 5 miljoonan euron positiivinen vaikutus koko vuoden tulokseen. Suomessa käytettävä diskonttokorko laskettiin kolmannella neljänneksellä 0,75 prosenttiin, mikä oli 51 miljoonan euron negatiivinen vaikutus tulokseen.

Bruttovakuutusmaksutulo oli 4 823 miljoonaa euroa (4 675) vuonna 2020 valuuttakurssit huomioon ottaen maksutulo kasvoi 4,7 prosenttia (5,7) tammi–joulukuussa 2020. Maksutulo kasvoi kaikilla markkinoilla ja liiketoiminta-alueilla.

Liiketoiminta-alueittain kasvu oli voimakkainta Suurasiakkaissa, 10,4 prosenttia ja seuraavaksi voimakkainta Yritysasiakkaissa, 4,2 prosenttia. Henkilöasiakkaiden maksutulo kasvoi 3,7 prosenttia. Tanskassa maksutulo kasvoi 10,6, Norjassa 5,0, Ruotsissa 4,4 ja Suomessa 2,5 prosenttia.

Asiakaspysyvyys säilyi korkealla ja vakaalla tasolla kaikilla liiketoiminta-alueilla. Asiakasmäärä kasvoi kaikissa maissa.

Ifin vakavaraisuusasemaa on kuvattu Vakavaraisuus-osiossa.

Topdanmark

Vuoden 2020 lopussa Sampo Oyj omisti 41 997 070 Topdanmarkin osaketta, mikä on 46,7 prosenttia Topdanmarkin koko osakekannasta ja 48,0 prosenttia niihin liittyvistä äänioikeuksista. Sammon omistuksen markkina-arvo oli 1 491 miljoonaa euroa 31.12.2020.

Topdanmarkin hallitus esittää 25.3.2021 pidettävälle yhtiökokoukselle, että vuodelta 2020 osinkoa jaetaan 1 035 miljoonaa Tanskan kruunua, eli 11,5 kruunua osakkeelta. Lisäksi hallitus esittää yhtiökokoukselle, että vuodelta 2019 jakamatta jäänyt 8,5 kruunun (765 miljoonaa kruunua) osinko osakkeelta jaetaan ylimääräisenä osinkona. Yhtiökokouksen hyväksyessä osinkoehdotuksen yhtiökokouksen yhteydessä jaettava kokonaisosinko on 1 800 miljoonaa kruunua eli 20 kruunua osakkeelta.

Topdanmarkin tulos ennen veroja vuodelta 2020 oli 167 miljoonaa euroa (238) Sampo-konsernin konsolidoidussa tuloslaskelmassa. Yhdistetty kulusuhde oli 85,2 prosenttia (82,1) vuonna 2020. Liikekulusuhde oli 16,2 prosenttia (16,0). Liikekulusuhteen nousuun vaikutti runsas myynti uuden yhteistyökumppanin Nordean kautta sekä koronavirustilanteeseen liittyvät kulut.

Lisätietoja Topdanmark A/S:stä ja sen tammi-joulukuun 2020 tuloksesta saatavilla osoitteessa www.topdanmark.com.

Hastings

Sampo Oyj omistaa 70 prosenttia englantilaisen vakuutuskonserni Hastingsin osakkeista ja se konsolidoitiin konsernin tytäryhtiöksi 16.11.2020. Hastings raportoidaan erillisenä segmenttinä Sampo-konsernin konsolidoiduissa raporteissa. Hastingsin tuloslaskelman erät raportoidaan rivi riviltä konsernin konsolidoidussa tuloslaskelmassa.

Seuraavan seitsemän ja puolen vuoden ajan aineettomiin hyödykkeisiin kohdistuvat poistot ovat noin 40 miljoonaa euroa vuositasolla, eli noin 10 miljoonaa euroa vuosineljänneksittäin. Vuoden 2020 lyhyt konsolidointijakso sisältää myös kertaluonteisia eriä.

Hastingsin ketteryys ja digitaalinen suorituskyky ovat mahdollistaneet toimintojen jatkumisen mahdollisimman vähäisin keskeytyksin huolimatta koronavirustilanteen ennennäkemättömistä häiriöistä Ison-Britannian yhteiskuntaan ja talouteen. Liiketoiminta on kehittynyt strategian mukaisesti luoden kannattavaa kasvua asiakasmäärän samalla kasvaessa 8 prosenttia 3,1 miljoonaan. Asiakasmäärän kasvua on tukenut koko vuoden 2020 vahvana jatkunut asiakaspysyvyys. Myös kotitalousasiakkaiden määrä jatkoi kasvuaan ja nousi 28 prosenttia 0,3 miljoonaan.

Vuoden 2020 vahinkosuhde laski vuoteen 2019 verrattuna sulkutoimien laskettua vahinkotiheyttä, joskin korvausinflaatio pienensi vaikutusta. Vuoden 2020 lopun vastuiden varaustilanne heijastaa koronaviruspandemian myötä kasvanutta epävarmuutta korvauskuluihin liittyen.

Hastings jatkaa panostuksiaan digitaaliseen suorituskykyynsä, mikä on näkynyt mobiilisovelluksen kautta solmittujen vakuutussopimusten määrän kasvuna. Mobiilisovellusta on ladattu yli 1,2 miljoonaa kertaa ja sekä asiakkaiden sitoutuminen että palaute on ollut positiivista. Etenemistä on tapahtunut myös Hastingsin vahingonehkäisyyn liittyvissä aloitteissa, mukaan lukien onnettomuuksien ennaltaehkäisy sekä kolmannen osapuolen omaisuudelle aiheutettuihin vahinkoihin ja henkilövahinkoihin liittyvät aloitteet.

Nordea

Joulukuun 2020 lopussa Sampo Oyj omisti 642 924 782 Nordean osaketta eli 15,87 prosenttia pankin osakkeista. Sammon omistusosuus aleni 4 prosenttiyksikköä Sammon myytyä 10.11.2020 nopeutetulla tarjousmenettelyllä institutionaalisille sijoittajille 162 miljoonaa Nordean osaketta.

Yhdestä osakkeesta maksettu keskimääräinen hankintahinta oli 6,46 euroa. Nordean osakkeen kirjanpitoarvo Sammon konsernitaseessa oli arvonalentumiskirjauksen jälkeen 7,50 euroa osakkeelta. Kuten 11.2.2021 tiedotettiin, Sammon hallitus päätti johdon huolellista harkintaa käyttäen tehdä alaskirjauksen aiempaan 8,90 euron osakekohtaiseen kirjanpitoarvoon. Nordean osakkeen päätöskurssi oli joulukuun 2020 lopussa 6,67 euroa.

Sammon osuus Nordean vuoden 2020 tuloksesta ennen veroja oli 429 miljoonaa euroa (290), jos ei huomioida 10.11.2020 toteutetun osakemyynnin kirjanpidollisia vaikutuksia ja Nordean osakkeiden kirjanpitoarvoon vuodelle 2020 kirjattua arvonalentumistappiota.

Nordean hallitus ehdotti 4.2.2021, että tilikaudelta 2020 osinkoa maksetaan 0,39 euroa osakkeelta. Lisäksi hallitus päättää 0,07 euron osakekohtaisen osingon maksamisesta 18.2.2021. Tämä on ensimmäinen erä tilikauden 2019 lykätystä 0,40 euron osakekohtaisesta osingosta. Hallitus ehdottaa myös, että varsinainen yhtiökokous valtuuttaa sen maksamaan jäljellä olevan osan tilikauden 2019 osingosta (0,33 euroa osakkeelta) ja tilikaudelta 2020 maksettavan osingon (0,39 euroa osakkeelta) – yhteensä 0,72 euroa osakkeelta – syyskuun 2021 jälkeen Euroopan keskuspankin suosituksen mukaisesti.

Lisätietoja Nordean tuloksesta vuodelta 2020 on saatavilla osoitteessa www.nordea.com.

Mandatum Life

Mandatum Lifen tammi–joulukuun 2020 tulos ennen veroja oli 154 miljoonaa euroa (280). Markkina-arvojen muutokset huomioiva laaja tulos verojen jälkeen oli 213 miljoonaa euroa (308). Oman pääoman tuotto oli 14,4 prosenttia (23,5).

Kustannusliikkeen tulos nousi 27 miljoonaan euroon (24) ja riskiliikkeen tulos nousi 38 miljoonaan euroon (35).

Mandatum Life -konsernin omalla vastuulla oleva maksutulo oli 1 051 miljoonaa euroa (1 596). Sijoitussidonnaisista vakuutuksista kertynyt maksutulo oli 960 miljoonaa euroa (1 476). Vuonna 2019 sekä maksutuloon että maksettuihin korvauksiin sisältyi henkivakuutustuotteiden verokohtelun muutoksesta aiheutunut 400 miljoonan euron kertaerä.

Sijoitusomaisuuden nettotuotot olivat 189 miljoonaa euroa (358) ilman sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyviä tuottoja. Sijoitussidonnaisten vakuutusten tuotot olivat 397 miljoonaa euroa (908). Käyvän arvon rahaston arvo kasvoi 534 miljoonaan euroon (438) vuonna 2020.

Mandatum Life -konsernin vastuuvelka kasvoi 12,3 miljardiin euroon (12,0). Sijoitussidonnainen vastuuvelka oli korkeimmillaan koskaan, 8,8 miljardia euroa (8,1) vuoden 2020 lopussa. Sijoitussidonnainen vastuuvelka oli 72 prosenttia (67) koko vastuuvelasta.

Laskuperustekorkoisen vastuuvelan määrä aleni vuonna 2020 suunnitelman mukaisesti ja oli 3,5 miljardia euroa (3,9) vuoden 2020 lopussa. Vakuutuskannat, joiden laskuperustekorot ovat korkeita (4,5 ja 3,5 prosenttia), pienenivät vuoden 2020 aikana 268 miljoonaa euroa 1,9 miljardiin euroon.

Mandatum Life on vahvistanut vastuuvelkaansa kokonaisuudessaan 218 miljoonalla eurolla (230). Lukuun ei sisälly eriytettyyn kantaan liittyviä eriä. Diskonttokorko vuosille 2020 – 2023 on 0,25 prosenttia. Uusi diskonttokorko vuosille 2022 ja 2023 vaikutti tulokseen negatiivisesti 77 miljoonaa euroa.

Eriytetyn ryhmäeläkevakuutuskannan laskuperustekorko oli 0,0 prosenttia ja diskonttokoron alentamiseen oli varattu 232 miljoonaa euroa (263).

Mandatum Lifen vakavaraisuusasemaa on kuvattu Vakavaraisuus-osiossa.

Omistusyhteisö

Omistusyhteisösegmentin tulos ennen veroja vuodelta 2020 aleni -826 miljoonaan euroon (139), kun huomioidaan Nordean osakkeisiin liittyvät, yhteensä 1 161 miljoonan suuruiset satunnaiset erät. Vertailuajankohtaan sisältyy 155 miljoonan suuruinen arvostustappio vuoden 2019 kolmannella vuosineljänneksellä Sammon osakkeenomistajille Nordean osakkeina jaetusta lisäosingosta.

Arvonalentumistappiokirjauksen jälkeen Nordean 31.12.2020 mukainen kirjanpitoarvo konsernitaseessa oli 4,8 miljardia euroa eli 7,50 euroa osakkeelta. Sammon Nordea-omistuksen markkina-arvo oli joulukuun 2020 lopussa 4,3 miljardia euroa eli 6,67 euroa osakkeelta.

Nordean osakkeisiin liittyvät arvonalentumistappio ja myyntitappio huomioiden Sammon osuus osakkuusyhtiöiden Nordean ja Nordaxin vuoden 2020 tuloksista oli -722 miljoonaa euroa. Ilman satunnaisia eriä tytäryhtiöiden tuloksista kirjattava osuus oli 439 miljoonaa (298), josta Nordean osuus oli 427 miljoonaa euroa (290) ja Nordaxin 12 miljoonaa (8) euroa.

MUUT TAPAHTUMAT

Nordean osakkeiden myynti

Sampo myi 10.11.2020 yhteensä 162 miljoonaa Nordean osaketta, 4 prosenttiyksikköä osakeomistuksestaan, nopeutetulla tarjousmenettelyllä institutionaalisille sijoittajille. Myyntihinta oli 7,25 euroa osakkeelta ja bruttomyyntitulo 1 174 miljoonaa euroa.

Sampo omistaa myynnin jälkeen 642 924 782 Nordean osaketta, mikä vastaa 15,9 prosenttia Nordean kaikista osakkeista ja äänioikeuksista.

Sampo kirjaa myynnistä 262 miljoonan euron raportoidun tappion vuoden 2020 viimeiselle neljännekselle. Nordean asema osakkuusyhtiönä säilyy ennallaan.

Sampo on myynnin yhteydessä, tietyin poikkeuksin, sitoutunut olemaan myymättä Nordean osakkeita ajanjaksolla, joka päättyy 9.5.2021.


Hastings-kauppa

Hastings-ostotarjous toteutettiin Englannin lain mukaisella järjestelyllä, johon liittyi tuomioistuinmenettely. Järjestelyn edellyttämä asiakirja hyväksyttiin vaadittavalla enemmistöllä Hastingsin osakkeenomistajien kokouksissa 29.9.2020. Kaikki viranomaislupiin ja kilpailuoikeudellisiin hyväksyntöihin liittyvät ehdot täytettiin 27.10.2020 mennessä ja kauppa astui voimaan 13.11.2020 järjestetyn Englannin lain mukaisen tuomioistuinkäsittelyn jälkeen.

Sammon ja RMI:n yhteisesti omistama yhtiö on nykyään nimeltään Hastings Group (Consolidated) Limited. Yhtiöstä tuli Sammon tytäryhtiö ja se muodosti erillisen segmentin konsernin taloudellisessa raportoinnissa 16.11.2020 alkaen. Hastingsin tuloslaskelmaerät on raportoitu Sampo-konsernin konsernitilinpäätöksessä rivi riviltä.


Muutoksia konsernin johdossa

Raportointikauden jo päätyttyä 20.1.2021 Ivar Martinsen jätti tehtävänsä Ifin Yritysasiakasliiketoiminnasta vastaavana johtajana ja jäi samalla pois Sammon johtoryhmästä.


Palkitseminen

Vuonna 2020 maksettiin lyhytaikaisia kannustimia sosiaalikulut mukaan lukien 50 miljoonalla eurolla (41). Pitkäaikaisten kannustinjärjestelmien perusteella maksettiin palkkioita sosiaalikuluineen samalla ajanjaksolla 6 miljoonalla eurolla (18). Pitkäaikaisten kannustinjärjestelmien tulosvaikutus vuonna 2020 oli 2 miljoonaa euroa (12).


Osakkeenomistajat

Sampo Oyj sai vuonna 2020 yhdeksän Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 5 §:n mukaisen ilmoituksen. Ilmoituksen mukaan BlackRock, Inc.:n (tax ID 32-0174421) suoraan tai sen rahastojen, välillisesti tai rahoitusvälineiden kautta omistamien Sammon A-osakkeiden ja niihin liittyvien äänioikeuksien osuus oli joko laskenut alle 5 prosentin tai noussut yli 5 prosenttiin Sampo Oyj:n kaikista osakkeista ja niihin liittyvistä äänioikeuksista.

Katsauskauden päättymisen jälkeen Sampo Oyj sai BlackRock, Inc.:ltä neljä Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 5 §:n mukaisen ilmoitusta.

Liputusilmoituksien yksityiskohdat ovat saatavilla osoitteessa www.sampo.com/liputukset.


Sisäiset osingot

Mandatum Lifen hallitus ehdottaa Sampo Oyj:lle maksettavaksi osinkoa 200 miljoonaa euroa helmikuussa 2021.

Tanskan valvontaviranomaisen suosituksen seurauksena Topdanmarkin hallitus päätti 23.3.2020 lykätä vuoden 2019 osingon loppuosan maksua 25.3.2021 järjestettävään yhtiökokoukseen saakka. Topdanmarkin hallitus ehdotti 22.1.2021 yhtiökokoukselle, että vuodelta 2020 osinkoa jaettaisiin yhteensä 1 035 miljoonaa Tanskan kruunua eli 11,5 Tanskan kruunua osakkeelta. Samalla hallitus suositti, että vuodelta 2019 maksamatta jäänyt 765 miljoonan euron osinko jaettaisiin ylimääräisenä osinkona. Yhtiökokouksen hyväksyessä ehdotuksen osinkoa maksetaan kaikkiaan 1 800 miljoonan Tanskan kruunun edestä eli 20 Tanskan kruunua osaketta kohti. Mikäli yhtiökokous hyväksyy ehdotuksen, Sampo saa Topdanmarkilta osinkoa 113 miljoonaa euroa.

Nordean hallitus ehdotti 4.2.2021, että tilikaudelta 2020 osinkoa maksetaan 0,39 euroa osakkeelta. Lisäksi hallitus päättää 0,07 euron osakekohtaisen osingon maksamisesta 18.2. Tämä on ensimmäinen erä tilikauden 2019 lykätystä 0,40 euron osakekohtaisesta osingosta. Hallitus ehdottaa myös, että varsinainen yhtiökokous valtuuttaa sen maksamaan jäljellä olevan osan tilikauden 2019 osingosta (0,33 euroa osakkeelta) ja tilikaudelta 2020 maksettavan osingon (0,39 euroa osakkeelta) – yhteensä 0,72 euroa osakkeelta – syyskuun 2021 jälkeen Euroopan keskuspankin suosituksen mukaisesti. Sammon osuus ehdotetun suuruisesta osingosta on 508 miljoonaa euroa.

If maksaa osinkonsa yleensä vuoden lopulla.


Luottoluokitukset

Sampo-konsernin keskeiset luottoluokitukset 31.12.2020 on esitetty alla olevassa taulukossa.

Yhtiö Moody’s Standard & Poor’s
Luokitus Näkymät Luokitus Näkymät
Sampo Oyj – Issuer Credit Rating A3 Vakaat A Vakaat
If Skadeförsäkring AB – Insurance Financial Strength Rating A1 Vakaat A+ Vakaat
If Skadeförsäkring Holding AB – Issuer Credit Rating A Vakaat
Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö – Issuer Credit Rating A+ Vakaat

Lisäksi Hastings Group (Finance) Plc on laskenut liikkeelle 250 miljoonan GBP:n suuruisen senioriehtoisen velkakirjan, jolle Fitch on antanut Issuer Default Rating (IDR) luokituksen A- ja jonka näkymät se on arvioinut vakaiksi.


Vakavaraisuus

Konsernin vakavaraisuus

Sampo-konsernin vakavaraisuus lasketaan Solvenssi II -direktiivin mukaisesti ja Nordeaa käsitellään vakavaraisuuslaskennassa osakesijoituksena. Konsernin Solvenssi II -säännöstön mukainen vakavaraisuus oli joulukuun 2020 lopussa 176 prosenttia (174).

Tytäryhtiöiden vakavaraisuusasema

Vakuutustytäryhtiöt noudattavat vakavaraisuuslaskelmissaan Solvenssi II -säännöstöä. If-konserniin kuuluvat yhtiöt soveltavat joko osittaista sisäistä mallia tai standardikaavaa laskiessaan vakavaraisuuttaan erillisinä yhtiöinä. Mandatum Life raportoi vakavaraisuutensa standardikaavan mukaisesti. Topdanmark käyttää vakavaraisuutensa raportoinnissa osittaista sisäistä mallia.

Hastings konsolidoidaan vakavaraisuuslaskennassa kokonaisuudessaan Sampo-konsernin omaan varallisuuteen ja vakavaraisuusvaatimukseen (SCR). Lisäksi Hastings-konsernin yhtiöistä sen vakuutustoimintaa harjoittavan Advantage Insurance Company Limited -yhtiön (AICL) vakavaraisuus lasketaan erikseen Solvenssi II -sääntöjen mukaisesti.

If-konsernilla on S&P:n luottoluokitus A+, mikä edellyttää huomattavasti enemmän pääomaa kuin Solvenssi II:n mukainen standardikaava ja siksi standardikaavan soveltamisella ei ole käytännön merkitystä Ifin pääomitukselle. If-konsernin standardikaavan mukainen pro forma Solvenssi II -vaade 31.12.2020 oli 1 916 miljoonaa euroa (1 890) ja oma varallisuus 3 623 miljoonaa euroa (3 592). Vakavaraisuusaste oli 189 prosenttia (196).

S&P:n A+-luokituksen mukainen tavoitepääoma oli joulukuun 2020 lopussa 3 083 miljoonaa euroa (3 083) ja pääomat 3 234 miljoonaa euroa (3 151).

Topdanmark soveltaa DFSA:n hyväksymää osittaista sisäistä mallia valtaosaan vahinkovakuutus- ja terveysriskien sekä näiden vakavaraisuusvaatimusten laskentaa. Muiden riskien arvioinnissa käytetään Solvenssi II:n standardikaavaa. Topdanmarkin vakavaraisuussuhde oli osittaisen sisäisen mallin mukaisesti 170 prosenttia (177) joulukuun 2020 lopussa.

Mandatum Lifen vakavaraisuussuhde oli 31.12.2020 siirtymäsäännösten jälkeen 188 prosenttia (194). Oma varallisuus oli 2 308 miljoonaa euroa (2 290) ja Solvenssi II -pääomavaade 1 230 miljoonaa euroa (1 182). Ilman siirtymäsäännöksiä oma varallisuus olisi ollut 1 977 miljoonaa euroa (1 929) ja vakavaraisuusvaade 1 245 miljoonaa euroa (1 212), ja tämän seurauksena vakavaraisuussuhde olisi ollut 159 prosenttia (159).


Velkarahoitus

Sampo Oyj:llä oli 31.12.2020 velkarahoitusta 3 934 miljoonaa euroa (3 908) ja korkoa kerryttäviä omaisuuseriä 1 529 miljoonaa euroa (1 725). Korkoa kerryttäviin omaisuuseriin sisältyvät pankkitilit, korkoinstrumentit sekä 324 miljoonan euron (359) suuruiset tytär- ja osakkuusyhtiöiden liikkeelle laskemat pääomalainat.

Vuoden 2020 lopussa nettovelka oli 2 405 miljoonaa euroa (2 183). Nettovelkalaskelmaan sisältyvät vain korkoa kerryttävät varat ja velat. Sampo Oyj:n bruttovelka oli 53 prosenttia (51) yhtiön omasta pääomasta ja velkaisuusaste oli 34 prosenttia (34).

Sampo Oyj maksoi 28.5.2020 erääntyneen 3 000 miljoonan Ruotsin kruunun suuruisen senioriehtoisen lainan.

Sampo Oyj laski 3.9.2020 liikkeeseen 1 000 miljoonan euron suuruisen toissijaisen pääoman ehtoisen Tier 2 -hybridilainan, jonka eräpäivä on 3.9.2032.

Sampo Oyj osti 1.12.2020 päättyneellä käteisostotarjouksellaan takaisin 655 miljoonan euron arvosta senioriehtoisia velkakirjojaan, jotka olisivat erääntyneet 18.9.2023, 16.9.2021, 23.5.2022 ja 30.5.2025.

Sampo Oyj:n taseessa 31.12.2020 olleet rahoitusvelat koostuivat 2 448 miljoonan euron (3 414) senioriehtoisista joukkovelkakirjalainoista. Lisäksi Sampo Oyj oli laskenut liikkeelle pääomalainoja 1 486 miljoonalla eurolla (494). Pääomalainojen lisäys selittyy Hastings-kaupan rahoituksella. Maksamattomia yritystodistuksia ei ollut (0). Sampo Oyj:n velan keskikorko oli 31.12.2020 ilman koronvaihtosopimuksia 1,6 prosenttia (1,2).

Lisätietoja Sampo-konsernin liikkeeseen laskemista lainoista on saatavilla osoitteessa www.sampo.com/velkarahoitus.

TULEVAISUUDENNÄKYMÄT

Näkymät vuodelle 2021

Sampo-konsernin vakuutusliiketoimintojen odotetaan raportoivan hyvän toiminnallisen tuloksen vuonna 2021, mutta niiden markkinaehtoiset tulokset varsinkin henkivakuutustoiminnassa ovat vahvasti sidoksissa pääomamarkkinoiden kehitykseen.

Ifin odotetaan saavuttavan alle 85 prosentin yhdistetyn kulusuhteen vuonna 2021.

Topdanmark julkaisee oman tulosennustemallinsa vuosineljänneksittäin.

Hastings on edelleen hyvässä asemassa ja arvioi vahinkosuhteensa sekä tuloksensa kohentuvan edelleen koronaviruksen luomasta epävarmuudesta, lainsäädännöllisistä uudistuksista ja Britannian EU-erosta huolimatta.

Nordea keskittyy jatkossakin luomaan erinomaisia asiakaskokemuksia, kasvattamaan tuottoja ja optimoimaan toiminnan tehokkuutta. Vuodelle 2022 asetettujen tavoitteiden saavuttaminen etenee hyvin.

Konsernin suurimmat riskit ja epävarmuustekijät lyhyellä aikavälillä

Sampo-konserni altistuu päivittäisessä liiketoiminnassaan erilaisille riskeille ja epävarmuustekijöille ensisijaisesti erillisinä johdettujen keskeisten liiketoimintayksiköidensä välityksellä.

Sampo-konsernin kannattavuuteen ja sen vaihteluihin vaikuttavat eniten markkina-, luotto- ja vakuutusriskit sekä operatiiviset riskit, joita keskeiset liiketoimintayksiköt kvantifioivat itsenäisesti. Konsernitasolla riskien lähteet ovat samoja, mutta hajautusvaikutusten takia ne eivät ole suoraan yhteenlaskettavissa.

Ennalta arvaamattomat, merkittävät tapahtumat voivat vaikuttaa Sampo-konsernin kannattavuuteen välittömästi. Epävarmuustekijöiden identifiointi on helpompaa kuin epävarmuustekijöiden todennäköisyyksien, ajoituksen ja mahdollisten taloudellisten vaikutusten laajuuden arviointi. Koronaviruspandemialla ja viruksen tukahduttamiseen liittyvillä toimilla on tällä hetkellä merkittäviä negatiivisia vaikutuksia kansantalouksiin ja pääomamarkkinoiden kehitykseen. On olemassa myös lukuisia yleisesti tunnistettuja makrotaloudellisia ja poliittisia tekijöitä sekä muita epävarmuuden lähteitä, jotka voivat vaikuttaa finanssialaan monella tavoin negatiivisesti.

Muita epävarmuuden lähteitä ovat toimintaympäristön ennalta arvaamattomat rakenteelliset muutokset sekä jo tunnistetut toimintaympäristöön vaikuttavat trendit ja mahdolliset vaikutuksiltaan suuret tapahtumat. Näillä ulkoisilla tekijöillä voi olla vaikutuksia Sampo-konsernin liiketoiminnan harjoittamiseen myös pitkällä aikavälillä. Esimerkkejä tunnistetuista trendeistä ovat teknologinen kehitys esimerkiksi keinoälyn ja digitalisaation saralla, demografiset muutokset sekä kestävän kehityksen teemat, joilla voi olla perustavanlaatuisia vaikutuksia finanssisektoriin.

VOITONJAKOEHDOTUS

Emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat 7 250 153 463,79 euroa, josta tilikauden 2020 voitto on 699 633 592,61 euroa.

Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle osinkoa maksettavaksi 1,70 euroa kullekin yhtiön 555 351 850 osakkeelle. Maksettavien osinkojen yhteismäärä on 944 098 145,00 euroa. Loput varoista jätetään yhtiön omaan pääomaan.

Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingonmaksun täsmäytyspäivänä 21.5.2021 rekisteröitynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon. Hallitus ehdottaa, että osinko maksetaan 28.5.2021.

Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Nordean osakkeiden arvonalentumiskirjauksella ei ollut vaikutusta Sampo Oyj:n voitonjakokelpoisiin varoihin. Yhtiön maksuvalmius on hyvä, eikä ehdotettu voitonjako vaaranna hallituksen näkemyksen mukaan yhtiön maksukykyä.


SAMPO OYJ
Hallitus

Lisätiedot:

Knut Arne Alsaker, talousjohtaja, puh. 010 516 0010
Jarmo Salonen, sijoittajasuhde- ja viestintäjohtaja, puh. 010 516 0030
Maria Silander, viestintäpäällikkö, mediayhteydet, puh. 010 516 0031

Puhelinkonferenssi

Analyytikoille ja sijoittajille järjestetään englanninkielinen puhelinkonferenssi klo 16.00. Puhelinkonferenssiin voi osallistua soittamalla numeroon 09 8171 0310, +1 631 913 1422, +44 33 3300 0804 tai +46 8 5664 2651. Puhelinkonferenssin tunnus: 89421852#.

Puhelinkonferenssia voi seurata samanaikaisesti osoitteessa www.sampo.com/tulos. Puhelinkonferenssin tallenne on kuunneltavissa myöhemmin samassa osoitteessa.

Tämän lisäksi tulostiedotetta täydentävä englanninkielinen esitysaineisto on nähtävissä osoitteessa www.sampo.com/tulos.

Sampo julkaisee tammi-maaliskuun 2021 osavuosiraporttinsa 5.5.2021.

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
London Stock Exchange
Keskeinen media
Finanssivalvonta
www.sampo.com

Liite

Alkuperäinen artikkeli

Cargotec Oyj, johdon liiketoimet: Vehviläinen, Mika

Cargotec Oyj, johdon liiketoimet: Vehviläinen, Mika

CARGOTEC OYJ, JOHDON LIIKETOIMET, 11. HELMIKUUTA 2021 KLO 9.30
Cargotec Oyj, johdon liiketoimet: Vehviläinen, Mika

Ilmoitusvelvollinen
Nimi: Vehviläinen Mika
Asema: Toimitusjohtaja
Ensimmäinen ilmoitus
Viitenumero: 5493002B0GOVF42KWX33_20210210153650_2
Liikkeeseenlaskija
Nimi: Cargotec Oyj
LEI: 5493002B0GOVF42KWX33
Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot
Liiketoimen päivämäärä: 2021-02-09
Kauppapaikka: NASDAQ HELSINKI LTD (XHEL)
Liiketoimen luonne: Luovutus
Instrumentti: Osake
ISIN: FI0009013429
Volyymi: 6667
Yksikköhinta: 42.72784 Euro
Liiketoimien yhdistetyt tiedot
Volyymi: 6667
Keskihinta: 42.72784 Euro

Ilmoitusvelvollinen
Nimi: Vehviläinen Mika
Asema: Toimitusjohtaja
Ensimmäinen ilmoitus
Viitenumero: 5493002B0GOVF42KWX33_20210210154519_2
Liikkeeseenlaskija
Nimi: Cargotec Oyj
LEI: 5493002B0GOVF42KWX33
Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot
Liiketoimen päivämäärä: 2021-02-09
Kauppapaikka: BCXE
Liiketoimen luonne: Luovutus
Instrumentti: Osake
ISIN: FI0009013429
Volyymi: 3680
Yksikköhinta: 42.73259 Euro
Liiketoimien yhdistetyt tiedot
Volyymi: 3680
Keskihinta: 42.73259 Euro

Lisätietoja:
Aki Vesikallio, sijoittajasuhdepäällikkö, puh. 040 729 1670
Cargotecin (Nasdaq Helsinki: CGCBV) johtavat lastin- ja kuormankäsittelyn ratkaisut lisäävät älykkyyttä tavaravirtoihin ja sujuvoittavat arkea. Cargotecin liiketoiminta-alueet Kalmar, Hiab ja MacGregor ovat alojensa edelläkävijöitä. Niiden ainutlaatuinen asema satamissa, merillä ja maanteillä takaa maailmanlaajuisten tavaravirtojen optimoinnin, ja ne luovat asiakkailleen kestävää arvoa. Cargotec on allekirjoittanut YK:n Global Compact -aloitteen 1,5 asteen ilmastositoumuksen. Yhtiön liikevaihto vuonna 2020 oli noin 3,3 miljardia euroa, ja se työllistää noin 11 500 henkilöä. www.cargotec.fi

Alkuperäinen artikkeli

Sampo kirjasi arvonalentumistappion Nordea-osakkeistaan laskemalla kirjanpitoarvon 7,50 euroon osakkeelta

Sampo kirjasi arvonalentumistappion Nordea-osakkeistaan laskemalla kirjanpitoarvon 7,50 euroon osakkeelta

SAMPO OYJ SISÄPIIRITIETO 11.2.2021 klo 9.20

Sampo kirjasi arvonalentumistappion Nordea-osakkeistaan laskemalla kirjanpitoarvon 7,50 euroon osakkeelta

Sampo Oyj:n hallitus päätti tänään tilinpäätöstiedotteen hyväksymisen yhteydessä kirjata arvonalentumistappion Nordean osakkeiden kirjanpitoarvoon. Nordean 31.12.2020 mukainen konsernin kirjanpitoarvo alennettiin 8,90 eurosta 7,50 euroon osakkeelta. Arvonalentumistappio pienentää Sampo-konsernin nettotulosta 899 miljoonalla eurolla.

Nordean neljännen kvartaalin tulososuuden yhdistelyn jälkeen 31.12.2020 Nordean osakekohtainen kirjanpitoarvo 8,90 euroa ylitti osakkeen markkina-arvon 6,67 euroa. Tämän johdosta Sampo toteutti IAS 36 Omaisuuserien arvonalentuminen -standardin mukaisen arvonalentumistestin, jossa Nordeasta kerrytettävissä olevaa rahamäärää verrattiin sen kirjanpitoarvoon Sampo-konsernissa. Kerrytettävissä oleva rahamäärä määritettiin käyttäen diskontattua rahavirtamallia. Testauksessa saadun käyttöarvon perusteella kerrytettävissä oleva rahamäärä oli 7,50 euroa osakkeelta. Tämän seurauksena omistuksesta kirjattiin tuloslaskelmaan arvonalentumistappiona -899 miljoonaa euroa. Nordean osakkeiden kirjanpitoarvo konsernissa 31.12.2020 oli 4 822 miljoonaa euroa.

Nordean markkina-arvo on pitkään alittanut arvon, jolla Nordean osakkeet on kirjattu konsernin taseeseen. Näin ollen Sammon hallitus päätti käyttää johdon harkintaa ja kirjata arvonalentumistappion Nordea-osakkeistaan.

Arvonalentumistappio ei vaikuta vuodelta 2020 jaettavaan osinkoon, koska sitä käsitellään osinkolaskelmissa osinkopolitiikan mukaisesti satunnaisena eränä. Arvonalentumistappiolla ei myöskään ole ollut vaikutusta Sampo Oyj:n voitonjakokelpoisiin varoihin. Tällä raportoidulla tappiolla ei myöskään ole vaikutusta konsernin Solvenssi II -vakavaraisuuteen tai substanssiarvoon, sillä näiden laskelmat perustuvat Nordean osakkeiden markkina-arvoon.

Nordea on Sampo Oyj:n osakkuusyhtiö ja konsernitaseessa Sammon omistamien Nordean osakkeiden kirjanpitoarvoa kasvattavat Nordeasta kirjattava tulososuus ja sitä alentavat Sammon saamat osingot. Näin ollen Nordea-osakkeiden kirjanpitoarvo konsernitaseessa ylittää selkeästi osakkeiden alkuperäisen keskimääräisen 6,46 euron hankintahinnan.

SAMPO OYJ
Hallitus

Lisätiedot:
Jarmo Salonen
Johtaja, sijoittajasuhteet ja konserniviestintä
puh. 010 516 0030

Maria Silander
viestintäpäällikkö, mediayhteydet
puh. +358 10 516 0031

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Lontoon pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
Finanssivalvonta
www.sampo.com

Alkuperäinen artikkeli