Etusivu » Yleinen » Sivu 382

Aspocomp alentaa liiketulos- ja liikevaihtoennustettaan vuodelle 2020 koronaviruspandemian vaikutusten takia

logo.jpg

Aspocomp alentaa liiketulos- ja liikevaihtoennustettaan vuodelle 2020 koronaviruspandemian vaikutusten takia

Aspocomp Group Oyj, Sisäpiiritieto, 16.7.2020 klo 13.40
Aspocomp alentaa arvioitaan vuoden 2020 liiketuloksesta ja liikevaihdosta koronaviruspandemian aiheuttamien vaikutusten takia. Aspocompin ennakoitua heikompaan tuloskehitykseen ovat vaikuttaneet etenkin maailmanlaajuisen koronaviruspandemian aiheuttamat häiriöt autoteollisuuden toimitusketjuissa sekä kysynnän yleinen heikentyminen kesäkauden alussa. Aspocomp arvioi vuoden 2020 liikevaihdon ja liiketuloksen jäävän merkittävästi vuoden 2019 tasosta.
Aiemmassa ennusteessaan (tilinpäätöstiedote 10.3.2020) Aspocomp arvioi vuoden 2020 liikevaihdon ja liiketuloksen olevan samalla tasolla kuin vuonna 2019. Vuoden 2019 liikevaihto oli 31,2 miljoonaa euroa ja liiketulos oli 3,4 miljoonaa euroa.
Aspocomp noudattaa parhaillaan 30 päivän hiljaista jaksoa ennen puolivuosikatsauksen julkaisua. Yhtiö julkistaa puolivuosikatsauksen keskiviikkona 12.8.2020.
Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Mikko Montonen, puh. 040 5011 262, mikko.montonen(at)aspocomp.com.
ASPOCOMP GROUP OYJ
Mikko Montonen
toimitusjohtaja
Aspocomp – teknologianne ydin
Piirilevy kytkee elektronisissa laitteissa komponentit toisiinsa ja toimii niiden asennusalustana. Aspocomp tarjoaa piirilevyteknologian suunnittelu-, testaus- ja logistiikkapalveluja tuotteen koko elinkaaren ajan. Oma valmistus ja laaja kansainvälinen kumppaniverkosto takaavat kustannustehokkuuden ja toimitusten luotettavuuden.
Aspocompin asiakkaita ovat tietoliikennejärjestelmiä ja -laitteita, auto- ja teollisuuselektroniikkaa sekä turvateknologian puolijohdekomponenttien testauksen järjestelmiä suunnittelevat ja valmistavat yritykset. Asiakkaita on ympäri maailman, ja valtaosa Aspocompin liikevaihdosta tulee viennistä.
Aspocompin pääkonttori sijaitsee Espoossa ja tehdas Oulussa, jossa on yksi Suomen merkittävistä teknologiakeskittymistä.
www.aspocomp.com

Alkuperäinen artikkeli

Keskisuomalainen Oyj:n osakemäärien muutokset

Keskisuomalainen Oyj:n osakemäärien muutokset

Keskisuomalainen Oyj:n osakemäärien muutokset

Keskisuomalainen Oyj pörssitiedote 16.7.2020 klo 13.00

Keskisuomalainen Oyj:n K-osakkeita on muunnettu A-osakkeiksi kolmen muuntovaatimuksen perusteella 3528 kappaletta. Nämä osakkeet on merkitty kaupparekisteriin 16.7.2020. Kaupankäynti näillä osakkeilla alkaa 20.7.2020

Osakkeet jakaantuvat muunnon jälkeen seuraavasti:

K-osakkeita 4 709 547 kappaletta ja 94 190 940 ääntä

A-osakkeita 5 332 921 kappaletta ja 5 332 921 ääntä

Muunto ei vaikuta osakkeiden kokonaismäärään, joka on 10 042 468 kappaletta eikä osakepääoman määrään, joka on 2 257 283,80 euroa. Osakkeiden kokonaisäänimäärä on 99 523 861 ääntä.

Lisätietoja: Vesa-Pekka Kangaskorpi, toimitusjohtaja, Keskisuomalainen Oyj, puh: 050 68833

Keskisuomalainen Oyj

Vesa-Pekka Kangaskorpi

toimitusjohtaja

www.keskisuomalainen.com

Alkuperäinen artikkeli

UPM sulkee pysyvästi Chapellen sanomalehtipaperitehtaansa Ranskassa

UPM sulkee pysyvästi Chapellen sanomalehtipaperitehtaansa Ranskassa

(UPM, Helsinki, 16.7.2020 klo 11:00) – UPM lopettaa tänään pysyvästi tuotannon Chapellen sanomalehtipaperitehtaallaan Grand-Couronnessa Ranskassa. Yhteistoimintaneuvottelut henkilöstön edustajien kanssa päättyivät 15.6.2020. Neuvottelut käytiin Ranskan lakien mukaisesti ja ne saivat Ranskan viranomaishyväksynnän 15.7.2020.

Tehtaan sulkeminen vaikuttaa 228 ihmiseen. UPM tarjoaa henkilöstölleen tukea lieventääkseen tehtaan sulkemisesta ja työpaikkojen menetyksestä aiheutuneita vaikutuksia.

Chapellen sulkeminen vähentää UPM:n vuosittaista sanomalehtipaperikapasiteettia 240 000 tonnia.
“Aloitimme aktiivisen myyntiprosessin ja keskustelut tehtaasta kiinnostuneiden tahojen kanssa sen jälkeen, kun julkistimme syyskuussa aikomuksemme myydä Chapellen. Emme valitettavasti ole kuitenkaan saaneet sitovaa ostotarjousta tehtaasta. Päätimme siksi sulkemisesta samalla, kun teimme tiivistä yhteistyötä henkilöstön edustajien kanssa henkilöstövaikutusten vähentämiseksi. Olemme jatkossakin sitoutuneita myymään tehtaan, mikäli saamme siitä tyydyttävän tarjouksen,” sanoo Anu Ahola, joka vastaa UPM Communication Papersin News & Retail -liiketoiminnasta.

UPM kirjaa rakennejärjestelykuluina yhteensä 78 miljoonaa euroa, josta 61 miljoonaa euroa kassakustannuksina. 45 miljoonaa euroa kirjattiin vertailukelpoisuuteen vaikuttavina erinä ensimmäisellä neljänneksellä 2020 ja 33 miljoonaa euroa toisella neljänneksellä 2020. Toimenpiteet tuovat noin 30 miljoonan euron vuosittaiset säästöt.

Lisätietoa:
Tehtaanjohtaja Jean Kubiak, UPM Chapelle, +33 614888577 tai +33 663677511.

UPM, Mediasuhteet
ma-pe 9:00-16:00
puh. 040 588 3284
media@upm.com

UPM Chapelle
UPM Chapelle valmistaa sanomalehtipaperia. Tehtaan vuosittainen tuotantokapasiteetti on 240 000 tonnia. Tehtaalla on yksi paperikone. Tehdas sijaitsee Grand Couronnessa, Ranskassa ja se työllistää 228 henkilöä.

About UPM Communication Papers
UPM Communication Papers on maailman johtava graafisten papereiden valmistaja, jolla on laaja tuotevalikoima papereita mainontaan ja julkaisuun sekä koti- ja toimistokäyttöön. UPM:n erinomaisesti toimivat paperit ja palvelukokonaisuudet tuottavat lisäarvoa asiakkaiden liiketoiminnalle, täyttäen samalla vaativat sosiaalisen ja ympäristövastuun kriteerit. UPM Communication Papers:​in pääkonttori on Saksassa, ja liiketoiminta-alue työllistää noin 7 700 henkilöä. Lue lisää: www.upmpaper.com

Seuraa UPM Communication Papers: Twitter | LinkedIn

UPM
Tarjoamme uusiutuvia ja vastuullisia ratkaisuja ja innovoimme tulevaisuuden vaihtoehtoja fossiilisen talouden ratkaisuihin kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty Papers, UPM Communication Papers ja UPM Plywood. Alamme johtavana toimijana ja vastuullisuuden edelläkävijänä olemme allekirjoittaneet YK:n 1,5 asteen ilmastositoumuksen. Ilmastonmuutosta hillitsevät tavoitteemme ja toimenpiteemme perustuvat tieteelliseen tutkimukseen. Yhtiössämme työskentelee noin 18 700 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10,2 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. UPM Biofore – Beyond fossils. www.upm.fi

Seuraa UPM:ää Twitter | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | #UPM #biofore #beyondfossils

Alkuperäinen artikkeli

Rauten puolivuosikatsauksen julkistaminen ja kutsu tiedotustilaisuuteen

Rauten puolivuosikatsauksen julkistaminen ja kutsu tiedotustilaisuuteen

RAUTE OYJ SIJOITTAJAUUTINEN 16.7.2020 KLO 11.00

RAUTEN PUOLIVUOSIKATSAUKSEN JULKISTAMINEN JA KUTSU TIEDOTUSTILAISUUTEEN

Raute Oyj julkistaa 1.1.-30.6.2020 (6 kk) puolivuosikatsauksen torstaina 23.7.2020 noin klo 9. Yhtiö järjestää tiedotustilaisuuden analyytikoille, sijoittajille ja tiedotusvälineille samana päivänä 23.7.2020 klo 14.00-15.00. Paikka: Hotelli Scandic Simonkenttä, Helsinki.

Tervetuloa tutustumaan alkuvuoden tulokseemme sekä näkymiin loppuvuodelle 2020. Aiheista kertovat Raute Oyj:n toimitusjohtaja Tapani Kiiski ja talousjohtaja Tarja Järvinen.

Tilaisuuden esitys videoidaan ja se on tilaisuuden jälkeen nähtävissä Rauten internetsivulla www.raute.com.

Ilmoittautumiset toivomme viimeistään maanantaina 20.7.2020: Raute Oyj, Eija Salminen (eija.salminen@raute.com, puh. 050 380 1517) tai GMO Goodmarketing Oy, Esa Kytö (esa.kyto@goodmarketing.fi, puh. 040 528 0050).

Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2020 (6 kk) on luettavissa torstaina 23.7.2020 julkistuksen jälkeen noin klo 9.00 osoitteessa www.raute.com. Esitysmateriaali on luettavissa tiedotustilaisuuden alettua torstaina 23.7.2020 klo 14.00 osoitteessa www.raute.com > Sijoittajat > Julkaisut.

RAUTE OYJ
Tapani Kiiski
toimitusjohtaja
LISÄTIETOJA:
Talousjohtaja Tarja Järvinen, matkapuhelin 040 658 3562

JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy, keskeiset tiedotusvälineet, www.raute.com

RAUTE LYHYESTI:
Raute on maailmanlaajuisesti toimiva teknologia- ja palveluyritys. Rauten asiakkaat ovat puutuoteteollisuudessa toimivia yrityksiä, joiden valmistamia puutuotteita ovat viilu, vaneri, LVL (Laminated Veneer Lumber, viilupalkki) ja sahatavara. Teknologiatarjonta kattaa viilun, vanerin ja LVL:n koko tuotantoprosessin sekä erityismittalaitteita sahatavaralle. Tehdaslaajuisten kokonaisuuksien toimittajana Raute on maailmanlaajuinen markkinajohtaja niin vaneri- kuin LVL-teollisuudessa. Kokonaispalvelukonseptiin kuuluvat lisäksi teknologiapalvelut varaosatoimituksista säännölliseen kunnossapitoon ja konekannan modernisointeihin. Rauten päätoimipiste sijaitsee Lahden Nastolassa. Muut omat tuotantoyksiköt ovat Kajaanissa, Vancouverin alueella Kanadassa, Shanghain alueella Kiinassa ja Pullmanissa, Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Rauten liikevaihto vuonna 2019 oli 151,3 miljoonaa euroa. Henkilöstön määrä vuoden 2019 lopussa oli 778. Lisätietoja yhtiöstä: www.raute.com.

Alkuperäinen artikkeli

KUTSU TIEDOTUSTILAISUUTEEN KOSKIEN SSH COMMUNICATIONS SECURITYN VUODEN 2020 OSAVUOSIKATSAUSTA 1.1. – 30.06.2020

KUTSU TIEDOTUSTILAISUUTEEN KOSKIEN SSH COMMUNICATIONS SECURITYN VUODEN 2020 OSAVUOSIKATSAUSTA 1.1. – 30.06.2020

SSH Communications Securityn osavuosikatsaus 1.1. – 30.6.2020 julkaistaan tiistaina 21.7.2020 noin klo 9.00.
Toimitusjohtaja Teemu Tunkelo esittelee tilinpäätöstiedotteen analyytikoille, sijoittajille ja lehdistölle suunnatussa videokokouksessa samana päivänä.

Esitys pidetään suomeksi ja sen esitysmateriaali on saatavilla SSH:n verkkosivuilta (www.ssh.com) esityksen jälkeen.
Aika: 21.7.2020 klo 10.00-11.00
Paikka: Videokokous
Tilaisuuteen osallistuvia pyydetään ilmoittautumaan maanantaihin 20.7.2020 klo 14.00 mennessä sähköpostitse osoitteeseen jussi.mononen@ssh.com. Linkki videoneuvotteluun lähetetään ilmoittatuneille osallistujille iltapäivän 20.4. aikana.
SSH COMMUNICATIONS SECURITY OYJ
Niklas Nordström
Talousjohtaja

Lisätietoja SSH.COM:ista
SSH.COM auttaa yrityksiä hallitsemaan ja turvaamaan digitaalista ydintään – kriittistä dataa, sovelluksia ja pal­veluita. Yli 3000 asiakkaamme joukossa on 40% Fortune 500 -yrityksistä, monet maailman johtavista rahoitusalojen yrityksistä ja johtavia yrityksiä monilta muilta toimi­aloilta. Autamme asiakkaitamme menes­ty­mään pilviaikakaudella tarjoamalla kitkattomia pääsynhallintaratkaisuja, jotka minimoivat pääsyoikeuksiin liittyvät riskit. SSH.COM myy sovelluksiaan maailmanlaajuisesti verkossa, toimipisteiden kautta sekä kat­tavan myynti­partneri­verkoston avulla. Yhtiön osakkeet (SSH1V) on listattu Helsingin pörssissä. Lisätietoja meistä löydät Internet-osoitteestamme www.ssh.com.

Alkuperäinen artikkeli

Kutsu UPM:n 2020 puolivuotiskatsauksen webcastiin ja lehdistötilaisuuteen

Kutsu UPM:n 2020 puolivuotiskatsauksen webcastiin ja lehdistötilaisuuteen

(UPM, Helsinki, 16.7.2020 klo 10.00 EET) – UPM julkaisee vuoden 2020 puolivuotiskatsauksensa 23. heinäkuuta 2020 klo 9.30–10.00. Julkaisun jälkeen katsaus on saatavilla yhtiön internetsivuilla osoitteessa www.upm.fi.

Analyytikoille ja sijoittajille tarkoitettu englanninkielinen webcast-lähetys ja puhelinkonferenssi alkaa klo 13.15. UPM:n tulosta esittelevät toimitusjohtaja Jussi Pesonen ja talousjohtaja Tapio Korpeinen. Webcastiä voivat seurata kaikki UPM:n verkkosivuilla, mutta kysymyksiä voivat esittää vain puhelinkonferenssiin osallistuvat. Ilmoittautuminen konferenssiin tapahtuu soittamalla alla olevaan numeroon:

Puhelinkonferenssin nimi: UPM Interim Report for January – June 2020
Puhelinnumero: +358 (0)9 817 103 10
PIN-koodi: 86281598#

Toivomme osallistujien soittavan numeroon 5–10 minuuttia ennen lähetyksen alkua, jotta lähetys voi alkaa aikataulussa. Tallenne webcastista on katsottavissa 12 kuukauden ajan osoitteessa www.upm.fi.

Sijoittajapuhelun jälkeen klo 14.30 toimitusjohtaja Pesonen esittelee tulosta medialle suomenkielisessä verkkolähetyksessä. Lähetykseen ilmoittautuminen tapahtuu tästä linkistä. Vain ilmoittautuneille lähetetään linkki itse tilaisuuteen. Verkkolähetyksessä on mahdollista esittää kysymyksiä chat-toiminnon kautta.

Lisätietoja antavat:

UPM, Sijoittajasuhteet
ma-pe klo 9-16
puh. 020 415 0033
ir@upm.com

UPM, Mediasuhteet
ma-pe klo 9-16
puh. 040 588 3284
media@upm.com

UPM
Tarjoamme uusiutuvia ja vastuullisia ratkaisuja ja innovoimme tulevaisuuden vaihtoehtoja fossiilisen talouden ratkaisuihin kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty Papers, UPM Communication Papers ja UPM Plywood. Alamme johtavana toimijana ja vastuullisuuden edelläkävijänä olemme allekirjoittaneet YK:n 1,5 asteen ilmastositoumuksen. Ilmastonmuutosta hillitsevät tavoitteemme ja toimenpiteemme perustuvat tieteelliseen tutkimukseen. Yhtiössämme työskentelee noin 18 700 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10,2 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. UPM Biofore – Beyond fossils. www.upm.fi

Seuraa UPM:ää Twitter | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | #UPM #biofore #beyondfossils

Alkuperäinen artikkeli

Plc Uutechnic Group Oyj: UTG MIXING GROUPILLE MERKITTÄVÄ TILAUS

Plc Uutechnic Group Oyj: UTG MIXING GROUPILLE MERKITTÄVÄ TILAUS

PLC UUTECHNIC GROUP OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 16.7.2020 klo 9:00

UTG MIXING GROUPILLE MERKITTÄVÄ TILAUS

UTG Mixing Groupiin kuuluva Stelzer Rührtechnik Int. GmbH on saanut merkittävän tilauksen Etelä-Amerikasta yhdeltä alansa johtavalta kansainväliseltä konsernilta. Tilaus käsittää 12 kappaletta sekoittimia vaativaan kemianteollisuuden prosessiin.

Tilauksen kokonaisarvo on noin 1,5 miljoonaa euroa. Tilaus on kirjattu vuoden 2020 toiselle vuosineljännekselle ja toimitukset ajoittuvat vuoden 2021 toiselle neljännekselle.

”Tilaus osoittaa jälleen vahvan kilpailukykymme niin teknisesti kuin hinnallisestikin haastavissa kansainvälissä projekteissa. Tämä on myös vahva näyttö organisaatioltamme, että olemme oppineet toimimaan näissä uusissa olosuhteissa, vaikka kohde on kaukana. Tilaus antaa hyvää peruskuormaa vuodelle 2021”, toteaa operatiivinen johtaja Jussi Vaarno.

Uudessakaupungissa 16.7.2020

PLC UUTECHNIC GROUP OYJ

Lisätietoja:

Jussi Vaarno, operatiivinen johtaja, +358 407 799 570

www.utgmix.com

UTG Mixing Group on maailmanlaajuisesti toimiva teknologiakonserni, joka tarjoaa kilpailukykyisiä sekoitusteknisiä ratkaisuja asiakaslähtöisesti minimoimalla elinkaarikustannukset. “Partnership built to last – and perform”, on brändilupauksemme. Palvelemme asiakasta aina parhaalla mahdollisella tavalla viemällä globaalin kyvykkyytemme paikallisesti lähelle asiakasta.

Tärkeimmät asiakassektorimme ovat kemian-, elintarvike-, metallurginen- ja lannoiteteollisuus sekä ympäristöteknologia, vesienkäsittely ja lääketeollisuus.

UTG Mixing Groupin emoyhtiö on Plc Uutechnic Group Oyj, jonka osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Liiketoimintaa harjoitetaan konsernin tytäryhtiöissä, joita ovat Uutechnic Oy ja Stelzer Rührtechnik International GmbH.

Alkuperäinen artikkeli

SATO Oyj:n puolivuosikatsaus 1.1.–30.6.2020: SATO parantaa asiakaspalvelunsa saavutettavuutta

SATO Oyj:n puolivuosikatsaus 1.1.–30.6.2020: SATO parantaa asiakaspalvelunsa saavutettavuutta

SATO Oyj, Puolivuosikatsaus 16.7.2020 klo 9.00

Yhteenveto ajalta 1.1.–30.6.2020 (1.1.–30.6.2019)

  • Taloudellinen vuokrausaste Suomessa oli 97,2 (98,0) %.
  • Liikevaihto oli 152,1 (146,5) milj. €.
  • Nettovuokratuotto oli 106,6 (97,2) milj. €.
  • Tulos ennen veroja oli 76,3 (85,5) milj. €.
  • Tulokseen sisältyvä sijoituskiinteistöjen käyvän arvon muutos oli 6,7 (39,2) milj. €.
  • Asuntoinvestoinnit olivat 59,8 (77,2) milj. €.
  • Sijoitettu pääoma katsauskauden lopussa oli 4 335,0 (4 154,2) milj. €.
  • Sijoitetun pääoman tuotto oli 4,7 (6,7) %.
  • Oma pääoma oli 2 113,1 (1 582,8) milj. €, 37,32 (27,96) €/osake.
  • Osakekohtainen tulos oli 1,07 (1,20) €.
  • Vuokra-asuntoja hankittiin ja valmistui yhteensä 608 (0) asuntoa.
  • Rakenteilla on 410 uutta vuokra-asuntoa ja 57 omistusasuntoa.

Yhteenveto ajalta 1.4.–30.6.2020 (1.4.–30.6.2019)

  • Taloudellinen vuokrausaste Suomessa oli 96,9 (98,0) %.
  • Liikevaihto oli 76,5 (73,4) milj. €.
  • Nettovuokratuotto oli 59,6 (53,7) milj. €.
  • Tulos ennen veroja oli 41,8 (39,0) milj. €.
  • Tulokseen sisältyvä sijoituskiinteistöjen käyvän arvon muutos oli 1,8 (16,5) milj. €.
  • Asuntoinvestoinnit olivat 32,5 (46,8) milj. €.
  • Sijoitettu pääoma katsauskauden lopussa oli 4 335,0 (4 154,2) milj. €.
  • Oma pääoma oli 2 113,1 (1 582,8) milj. €, 37,32 (27,96) €/osake.
  • Osakekohtainen tulos oli 0,59 (0,55) €.
  • Vuokra-asuntoja hankittiin ja valmistui yhteensä 397 (0) asuntoa.
  • Rakenteilla on 410 uutta vuokra-asuntoa ja 57 omistusasuntoa.

Toimitusjohtaja Sharam Rahi:

– Uudelleenorganisoimme SATOn asuntoliiketoiminnan 1.6.2020 alkaen vahvistaaksemme Asiakas ensin -strategiaamme. Tähtäämme muutoksella siihen, että asiakkaamme saavat yhä parempaa ja helpommin saavutettavaa palvelua. Keskeisenä osana muutosta käynnistimme katsauskaudella 11 henkilön lisärekrytoinnin uudenlaiseen palvelupäällikön tehtävään.

– Koronaviruspandemian vaikutukset näkyvät Suomen taloudessa laajasti. Vallitsevasta tilanteesta huolimatta SATOn vuokrausaste heikentyi maltillisesti ja oli katsauskaudella 97,2 prosenttia (98,0%).

– Organisaatiomme on pystynyt toimimaan tehokkaasti ja palvelemaan asiakkaitamme hyvin myös koronaviruspandemiasta johtuneen etätyöjakson aikana. Olemme edelleen huolehtineet asiakkaittemme, henkilöstömme ja kumppaneidemme turvallisuudesta, ja käyneet asiakkaittemme kodeissa suorittamassa ainoastaan välttämättömimpiä huoltotoimenpiteitä.

– Katsauskaudella SATOn asuntomäärän kasvu jatkui omalla uudistuotannolla, ja uusia vuokra-asuntoja valmistui 608 kappaletta.

– SATOn ensimmäinen JoustoKoti valmistui Helsingin Taliin 1.6. JoustoKoti on uudenlainen osaomistamisen malli, jossa omistusasuntoon pääsee kiinni pienellä pääomalla viidessä vuodessa.

– SATOn rahoitusrakenne parani katsauskaudella entisestään, kun SATO Oyj laski liikkeelle eurooppalaisille sijoittajille tarkoitetun 300 miljoonan euron vakuudettoman joukkovelkakirjalainan EMTN-ohjelmansa puitteissa.

– Lopuksi, haluan kiittää kaikkia satolaisia uskomattomasta luovuudesta ja päivittäisten tehtävien hienosta hoitamisesta tänä haastavana ajanjaksona.

Toimintaympäristö

Alkuvuonna 2020 alkanut koronaviruspandemia tulee vaikuttamaan merkittävästi Suomen talouteen. Suomen Pankin ennusteen mukaan kansantalous tulee tänä vuonna supistumaan 5-11 prosenttia. Pandemian negatiivista vaikutusta Suomen talouteen pyritään rajoittamaan Euroopan Keskuspankin, EU:n sekä Suomen valtion tukitoimenpiteillä. Tilastokeskuksen mukaan kuluttajien pessimistinen suhtautuminen Suomen talouteen kasvoi merkittävästi rajoitusten tultua voimaan.

Vuokra-asuntokysyntä on pysynyt edelleen hyvänä ja kaupungistumiskehitys on jatkunut vahvana.

KATSAUSKAUSI 1.1.–30.06.2020 (1.1.–30.6.2019)

Liikevaihto ja tulos

Tammi-kesäkuussa 2020 konsernin liikevaihto oli 152,1 (146,5) miljoonaa euroa.

Liikevoitto oli 99,7 (119,4) miljoonaa euroa. Liikevoitto ilman sijoituskiinteistöjen käyvän arvon muutosta oli 93,1 (80,2) miljoonaa euroa. Tulosvaikutteinen käyvän arvon muutos oli 6,7 (39,2) miljoonaa euroa.

Rahoitustuotot ja -kulut olivat yhteensä -23,4 (-33,9) miljoonaa euroa.

Tulos ennen veroja oli 76,3 (85,5) miljoonaa euroa. Liiketoiminnan operatiivinen kassavirta (kassaperusteinen tulos verojen jälkeen ilman käyvän arvon muutosta) oli tammi-kesäkuussa 59,1 (31,3) miljoonaa euroa.

Osakekohtainen tulos oli 1,07 (1,20) euroa.

Taloudellinen asema ja rahoitus

Konsernin taseen loppusumma oli kesäkuun lopussa yhteensä 4 915,6 (4 105,5) miljoonaa euroa. Oma pääoma oli 2 113,1 (1 582,8) miljoonaa euroa. Osakekohtainen oma pääoma oli 37,32 (27,96) euroa.

Konsernin omavaraisuusaste oli kesäkuun lopussa 43,0 (38,6) prosenttia. Uutta pitkäaikaista rahoitusta nostettiin 358,6 miljoonaa euroa ja luototusaste oli kesäkuun lopussa 43,8 (49,9) prosenttia.

Konsernin oman pääoman tuotto oli vuositasolle suhteutettuna 5,8 (8,6) prosenttia. Sijoitetun pääoman tuotto oli 4,7 (6,7) prosenttia.

Korollinen vieras pääoma oli kesäkuun lopussa 2 221,9 (2 049,6) miljoonaa euroa, josta markkinaehtoisten lainojen määrä oli 1 992,8 (1 755,0) miljoonaa euroa. Lainakannan keskikorko oli 2,0 (1,8) prosenttia. Nettorahoituskulut olivat yhteensä -23,4 (-33,9) miljoonaa euroa.

Korkosuojausten markkina-arvon muutosten laskennallinen vaikutus omaan pääomaan oli -3,1 (-11,2) miljoonaa euroa.

Reaalivakuudettoman rahoituksen osuus oli 80,6 (74,5) prosenttia kaikista lainoista. Reaalivakuudesta vapaan omaisuuden osuus oli kesäkuun lopussa 83,9 (80,2) prosenttia koko taseesta.

Asuntoliiketoiminta

Asuntoliiketoimintaamme kuuluu vuokraus, asiakaspalvelu, elinkaarihallinta ja ylläpito. Tehokkaalla vuokraustoiminnalla ja digitaalisilla palveluilla varmistetaan asunnontarvitsijoille nopea asunnon hankinta ja konsernille vakaasti kehittyvä kassavirta. Laadukkaalla ylläpitotoiminnalla varmistamme asumisviihtyvyyden, asuntojen kunnon ja arvon säilymisen. Palvelemme asiakasta asumisen arjessa asiakaslähtöisellä palveluorganisaatiolla.
Vuokratuotot olivat 152,1 (146,5) miljoonaa euroa. Asuntojen taloudellinen vuokrausaste Suomessa oli keskimäärin 97,2 (98,0) prosenttia ja vuokra-asuntojen ulkoinen vaihtuvuus 30,0 (28,2) prosenttia.

SATOn vuokra-asuntojen keskineliövuokrat Suomessa olivat katsauskauden lopussa 17,44 (17,03) euroa/m2/kk.

Asuntojen nettovuokratuotto oli 106,6 (97,2) miljoonaa euroa.

Sijoituskiinteistöt

SATOn omistuksessa oli 30.6.2020 yhteensä 26 767 (25 848) asuntoa. Katsauskaudella valmistui 608 (0) vuokra-asuntoa. Realisoituja vuokra-asuntoja ja asukkaiden lunastamia osaomistusasuntoja oli 106.

Käypä arvo

Vuokra-asuntojen arvon kehityksellä on keskeinen merkitys SATOlle. Asunto-omaisuus on keskitetty alueille ja asuntokokoihin, joihin kohdistuvan vuokra-asuntokysynnän odotetaan pitkällä tähtäimellä kasvavan. Kiinteistöjen korjausten kohdistaminen perustuu elinkaarisuunnitelmiin ja korjaustarvemäärityksiin.

Sijoituskiinteistöjen käypä arvo oli kesäkuun lopussa yhteensä 4 706,5 (4 038,2) miljoonaa euroa. Sijoituskiinteistöjen arvon muutos, johon sisältyy katsauskauden aikana hankitut ja myydyt vuokra-asunnot, oli 48,6 (163,1) miljoonaa euroa.

Kesäkuun lopussa asuntojen arvosta noin 85 prosenttia on pääkaupunkiseudun työssäkäyntialueella ja yhteensä noin 11 prosenttia Tampereella ja Turussa, 2 prosenttia Jyväskylässä ja Oulussa sekä noin 2 prosenttia Pietarissa.

Investoinnit, realisoinnit ja kiinteistökehitys

Investointitoiminnalla hallinnoidaan asuntosalkkua ja luodaan edellytykset kasvulle. SATO on 2000-luvulla investoinut vapaarahoitteisiin vuokra-asuntoihin yhteensä yli 2,0 miljardia euroa. SATO hankkii ja rakennuttaa omistukseensa sekä kokonaisia vuokrataloja että yksittäisiä vuokra-asuntoja. Kiinteistökehityksellä luodaan edellytykset SATOn uusien vuokra-asuntojen investoinneille Suomessa. Omistettujen vuokra-asuntojen vuokrattavuutta ja arvoa kehitetään peruskorjaustoiminnalla.

Investoinnit vuokra-asuntoihin olivat 59,8 (77,2) miljoonaa euroa. Katsauskauden investoinneista 89 prosenttia kohdistui pääkaupunkiseudulle. Uudisasuntojen osuus investoinneista oli 54 prosenttia. Suomessa oli 30.6.2020 lisäksi sitovia hankintasopimuksia 58,5 (79,6) miljoonan euron arvosta.

Katsauskaudella vuokra-asuntoja realisoitiin Suomessa 61 (21). Yhteisarvoltaan nämä olivat 3,9 (4,0) miljoonaa euroa.

Omistetun tonttivarannon kirjanpitoarvo oli kesäkuun lopussa 59,3 (37,7) miljoonaa euroa. Kesäkuun loppuun mennessä hankittiin omistukseen uusia tontteja arvoltaan 1,8 (0,0) miljoonaa euroa.

Oman asuntokannan tonteille on kehitteillä rakennusoikeutta noin 2 400 asuntoa varten. Näin pystytään hyödyntämään olemassa olevaa infrastruktuuria, tiivistämään kaupunkirakennetta ja siten tuomaan lisää asiakkaita palvelujen ja joukkoliikenneyhteyksien äärelle.

Suomessa valmistui 608 (0) vuokra- ja 99 (0) omistusasuntoa. Rakenteilla oli 30.6.2020 yhteensä 410 (1 090) vuokra- ja 57 (131) omistusasuntoa.

Asuntojen korjaamiseen ja laadun parantamiseen käytettiin 33,8 (31,6) miljoonaa euroa.

Pietarissa SATOlla oli kesäkuun lopussa yhteensä 533 (534) asuntoa. Pietarissa vuokra-asuntojen taloudellinen vuokrausaste oli keskimäärin 89,7 (92,8) prosenttia. SATO pidättäytyy toistaiseksi uusista investointipäätöksistä Venäjällä. Venäjän osuus konsernin asunto-omaisuudesta on rajattu 10 prosenttiin.

Henkilöstö

Konsernin palveluksessa oli kesäkuun lopussa 224 (221) henkilöä, joista vakituisessa työsuhteessa oli 205 (202). Tammi-kesäkuussa henkilöstömäärä oli keskimäärin 223 (219) henkilöä.

KAUSI 1.4.–30.06.2020 (1.4.–30.6.2019)

Liikevaihto ja tulos

Huhti-kesäkuussa 2020 konsernin liikevaihto oli 76,5 (73,4) miljoonaa euroa.

Liikevoitto oli 54,2 (61,6) miljoonaa euroa. Liikevoitto ilman sijoituskiinteistöjen käyvän arvon muutosta oli 52,4 (45,1) miljoonaa euroa. Tulosvaikutteinen käyvän arvon muutos oli 1,8 (16,5) miljoonaa euroa.

Rahoitustuotot ja -kulut olivat yhteensä -12,4 (-22,6) miljoonaa euroa.

Tulos ennen veroja oli 41,8 (39,0) miljoonaa euroa. Liiketoiminnan operatiivinen kassavirta (kassaperusteinen tulos verojen jälkeen ilman käyvän arvon muutosta) oli huhti-kesäkuussa 29,8 (11,3) miljoonaa euroa.

Osakekohtainen tulos oli 0,59 (0,55) euroa.

Asuntoliiketoiminta

Vuokratuotot olivat 76,5 (73,4) miljoonaa euroa. Asuntojen taloudellinen vuokrausaste Suomessa oli keskimäärin 96,9 (98,0) prosenttia ja vuokra-asuntojen ulkoinen vaihtuvuus 31,8 (28,0) prosenttia.

SATOn vuokra-asuntojen keskineliövuokrat Suomessa olivat katsauskauden lopussa 17,44 (17,03) euroa/m2/kk.

Asuntojen nettovuokratuotto oli 59,6 (53,7) miljoonaa euroa.

Sijoituskiinteistöt

SATOn omistuksessa oli 30.6.2020 yhteensä 26 767 (25 848) asuntoa. Katsauskaudella valmistui 397 (0) vuokra-asuntoa. Realisoituja vuokra-asuntoja ja asukkaiden lunastamia osaomistusasuntoja oli 50.

Sijoituskiinteistöjen käypä arvo oli kesäkuun lopussa yhteensä 4 706,5 (4 038,2) miljoonaa euroa. Sijoituskiinteistöjen arvon muutos, johon sisältyy katsauskauden aikana hankitut ja myydyt vuokra-asunnot, oli 17,4 (66,7) miljoonaa euroa.

Kesäkuun lopussa asuntojen arvosta noin 85 prosenttia on pääkaupunkiseudun työssäkäyntialueella ja yhteensä noin 11 prosenttia Tampereella ja Turussa, 2 prosenttia Jyväskylässä ja Oulussa sekä noin 2 prosenttia Pietarissa.

Investoinnit, realisoinnit ja kiinteistökehitys

Investoinnit vuokra-asuntoihin olivat 32,5 (46,8) miljoonaa euroa. Katsauskauden investoinneista 85 prosenttia kohdistui pääkaupunkiseudulle. Uudisasuntojen osuus investoinneista oli 41 prosenttia. Suomessa oli 30.6.2020 lisäksi sitovia hankintasopimuksia 58,5 (79,6) miljoonan euron arvosta.

Katsauskaudella vuokra-asuntoja realisoitiin Suomessa 5 (7). Yhteisarvoltaan nämä olivat 1,5 (1,3) miljoonaa euroa.

Omistetun tonttivarannon kirjanpitoarvo oli kesäkuun lopussa 59,3 (37,7) miljoonaa euroa. Kesäkuun loppuun mennessä hankittiin omistukseen uusia tontteja arvoltaan 1,8 (0,0) miljoonaa euroa.

Oman asuntokannan tonteille on kehitteillä rakennusoikeutta noin 2 400 asuntoa varten. Näin pystytään hyödyntämään olemassa olevaa infrastruktuuria, tiivistämään kaupunkirakennetta ja siten tuomaan lisää asiakkaita palvelujen ja joukkoliikenneyhteyksien äärelle.

Suomessa valmistui 397 (0) vuokra- ja 99 (0) omistusasuntoa. Rakenteilla oli 30.6.2020 yhteensä 410 (1 090) vuokra- ja 57 (131) omistusasuntoa.

Asuntojen korjaamiseen ja laadun parantamiseen käytettiin 17,9 (17,5) miljoonaa euroa.

Pietarissa SATOlla oli kesäkuun lopussa yhteensä 533 (534) asuntoa. Pietarissa vuokra-asuntojen taloudellinen vuokrausaste oli keskimäärin 88,2 (92,0) prosenttia. SATO pidättäytyy toistaiseksi uusista investointipäätöksistä Venäjällä. Venäjän osuus konsernin asunto-omaisuudesta on rajattu 10 prosenttiin.

Henkilöstö

Konsernin palveluksessa oli kesäkuun lopussa 224 (221) henkilöä, joista vakituisessa työsuhteessa oli 205 (209). Huhti-kesäkuussa henkilöstömäärä oli keskimäärin 222 (220) henkilöä.

Varsinainen yhtiökokous 23.6.2020

SATO Oyj:n hallituksen jäsenmääräksi vahvistettiin kuusi jäsentä.

Yhtiökokous valitsi hallituksen puheenjohtajaksi Erik Selinin. Hallituksen jäseninä jatkavat Jukka Hienonen, Esa Lager, Tarja Pääkkönen, Johannus (Hans) Spikker ja Timo Stenius.

Tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö Deloitte Oy. Deloitte Oy on ilmoittanut, että päävastuullisena tilintarkastajana tulee toimimaan Eero Lumme, KHT.

Yhtiökokous päätti, että SATO Oyj ei jaa osinkoa 31.12.2019 päättyneeltä tilikaudelta.

Hallituksen järjestäytyminen

Järjestäytymiskokouksessaan 23.6.2020 yhtiön hallitus valitsi keskuudestaan hallituksen varapuheenjohtajaksi Jukka Hienosen.

Nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajaksi hallitus valitsi Erik Selinin sekä jäseniksi Jukka Hienosen ja Tarja Pääkkösen.

Katsauskauden jälkeiset tapahtumat

Katsauskauden jälkeisiä olennaisia tapahtumia ei ole.

Lähiajan riskit ja epävarmuustekijät

Riskien hallinnan avulla varmistetaan, että yhtiön liiketoimintaan vaikuttavat riskit tunnistetaan, niihin vaikutetaan ja niitä seurataan. SATOn liiketoiminnan merkittävimpiä riskejä ovat liiketoimintaympäristöön liittyvät riskit sekä rahoitusriskit.

Lähiajan merkittävin riski on koronapandemia, jonka kestoa ja vaikutusta Suomen talouteen on vaikea arvioida. COVID-19-pandemian jatkuminen voi vaikuttaa merkittävän haitallisesti talouskasvuun, yritystoimintaan Suomessa sekä Suomen työllisyyteen ja työn tekemisen tehokkuuteen. Tällaisella talouden tai toiminnan heikentymisellä sekä karanteenilla tai muilla rajoittavilla toimenpiteillä voi olla haitallinen vaikutus SATOn omistamien kiinteistöjen taloudelliseen tulokseen tai toimintaan, rahoituskustannuksiin tai arvoon. Koronapandemian liiketoiminnallisten negatiivisten vaikutusten minimoiseksi yhtiö on siirtänyt joidenkin uusien hankkeiden käynnistämistä sekä käynnistänyt kulusäästöihin liittyvän toimenpideohjelman tulevaisuuden vakauden turvaamiseksi, sekä tehostanut myyntitoimenpiteitä.

Asuntojen vuokrauksen merkittävimmät riskit liittyvät kaiken kaikkiaan suhdannevaihteluihin ja kysynnän muutoksiin. Asuntomarkkinan heikentyminen voi vaikuttaa negatiivisesti SATOn asuntokannan markkina-arvoon. SATO on strategiansa mukaisesti keskittynyt sijoituksissaan kasvukeskuksiin ja siten varmistamaan asuntojen vuokrattavuuden ja arvon kehityksen.

Viranomaissääntelyn ja lainsäädännön muutoksilla ja niihin liittyvällä epävarmuudella voi olla olennainen vaikutus investointiympäristön luotettavuuteen ja siten SATOn liiketoimintaan. SATO seuraa ja ennakoi näitä sekä tuo esiin haitalliseksi katsomansa sääntelyn vaikutuksia.

Rahoitusriskien hallintaa ohjaa konsernin rahoituspolitiikka. Riskienhallinnan periaatteemme on määritetty SATOn hallituksen hyväksymässä rahoituspolitiikassa. Keskeisimpiä rahoitusriskejämme ovat maksuvalmius-, jälleenrahoitus- ja korkoriski. Maksuvalmius- ja jälleenrahoitusriskiä hallitsemme hajauttamalla velkasalkkumme rahoituslähteitä, maturiteettia sekä pitämällä riittäviä maksuvalmiusreservejä luottolimiittien ja muiden rahoitussitoumusten muodossa.

SATOn maksuvalmiusriskin hallinnan välineinä käytetään muun muassa kassavaroja, pankkitililimiittiä, sitovia luottolimiittejä sekä yritystodistusohjelmaa. Maksuvalmiusreservien määrää kasvatetaan rahoitustarpeiden kasvaessa. Tavoitteenamme on pitää aina tulevan 12 kuukauden rahoitusvaade katettuna sitovin sopimuksin.

Vaihtuvakorkoiset lainat muodostavat korkoriskin, jota hallitsemme tasapainottamalla kiinteä- ja vaihtuvakorkoisen velan suhdetta joko kiinteäkorkoisilla velkajärjestelyillä tai korkojohdannaisilla. Katsauskauden päättyessä kiinteäkorkoisten lainojen osuus oli 73,7 % velkasalkusta.

Pietarin liiketoiminnassa on liiketoimintaympäristöön liittyviä riskejä, mukaan lukien valuuttariski. Vieraassa valuutassa arvostettujen omaisuuserien yhdistelystä konsernitilinpäätökseen syntyy myös translaatioriskiä, jonka suojausmahdollisuutta tarkastelemme rahoituspolitiikan mukaisesti. SATO pidättäytyy toistaiseksi uusista investoinneista Venäjällä.

Laajempi kuvaus riskeistä ja riskienhallinnasta löytyy konsernin vuoden 2019 vuosikertomuksesta ja internetsivuilta www.sato.fi.

Näkymät

Toimintaympäristössä SATOn liiketoimintaan vaikuttavat voimakkaimmin kuluttajien luottamus, ostovoiman kehitys, asuntojen vuokra- ja hintakehitys, kilpailutilanne sekä korkotaso.

Alkuvuonna 2020 alkanut koronaviruspandemia tulee vaikuttamaan merkittävästi Suomen talouteen. Suomen Pankin ennusteen mukaan kansantalous tulee tänä vuonna supistumaan 5-11 prosenttia. Pandemian negatiivista vaikutusta Suomen talouteen pyritään rajoittamaan Euroopan Keskuspankin, EU:n sekä Suomen valtion tukitoimenpiteillä. Tilastokeskuksen mukaan kuluttajien pessimistinen suhtautuminen Suomen talouteen kasvoi merkittävästi rajoitusten tultua voimaan.

Euroopan heikosta talouskehityksestä johtuen korkotason arvioidaan pysyvän pidemmän aikaa matalalla tasolla, mikä vaikuttaa positiivisesti SATOn rahoituskustannuksiin.

Kaupungistuminen luo kuitenkin hyvät pitkän ajan edellytykset investointien jatkamiselle SATOn päätoimialueilla Suomessa. Nettomuuton osuuden väestönlisäyksestä on ennustettu olevan suurinta SATOn toiminta-alueilla. Noin 80 prosenttia SATOn asunnoista sijaitsee pääkaupunkiseudulla, jossa hintojen arvioidaan kehittyvän muuta maata positiivisemmin.

Haettujen rakennuslupien määrä on laskenut voimakkaasti, minkä vuoksi ennätysvilkkaan asuntorakentamisen odotetaan vähenevän tulevina vuosina.

SATO Oyj:n osakkeenomistajat 30.6.2020

Suurimmat osakkeenomistajat ja näiden omistusosuudet

kpl %
• Balder Finska Otas AB (Fastighets AB Balder) 31 001 003 54,6 %
• Stichting Depositary APG Strategic Real Estate Pool 12 811 647 22,6 %
• Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo 7 233 081 12,7 %
• Valtion Eläkerahasto 2 796 200 4,9 %
• Rakennusliitto ry 619 300 1,1 %
• Valkila Erkka 390 000 0,7 %
• Hengityssairauksien tutkimussäätiö 227 000 0,4 %
• Entelä Tuula 179 000 0,3 %
• SATO Oyj 160 000 0,3 %
• Heinonen Erkki 156 684 0,3 %
• Muut osakkeenomistajat (112 kpl) 1 217 349 2,1 %

SATOn osakkeiden lukumäärä 30.6.2020 oli 56 783 067 ja arvo-osuusjärjestelmään merkittyjä osakkeenomistajia oli 122. Osakkeiden vaihtuvuus oli 0,65 prosenttia 1.1.–30.6.2020.

Lisätietoja
Toimitusjohtaja Sharam Rahi, p. 0201 34 4001
Talousjohtaja Markku Honkasalo, p. 0201 34 4226
www.sato.fi

LIITTEET

Puolivuosikatsaus 1.1.–30.6.2020
Puolivuosikatsaus esitysmateriaali 1.1.–30.6.2020

JAKELU
NASDAQ Helsinki Oy, keskeiset tiedotusvälineet, www.sato.fi

SATO Oyj on yksi Suomen johtavista vuokranantajista. SATOn tavoitteena on tarjota kattavat vuokra-asumisen vaihtoehdot ja erinomainen asiakaskokemus. SATOn omistuksessa oli vuoden 2019 lopussa yhteensä yli 26 000 asuntoa Suomen suurimmissa kasvukeskuksissa ja Pietarissa.

Edistämme toiminnallamme kestävää kehitystä ja aloitteellisuutta sekä toimimme avoimessa vuorovaikutuksessa sidosryhmiemme kanssa lisäarvon tuottamiseksi. Toimimme pitkäjänteisesti ja kannattavasti. Kasvatamme asunto-omaisuuden arvoa investoinnein ja realisoinnein sekä korjaustoiminnalla.

SATO-konsernin liikevaihto vuonna 2019 oli 296 miljoonaa euroa, liikevoitto 726 miljoonaa euroa ja tulos ennen veroja 671 miljoonaa euroa. SATOn sijoitusomaisuuden arvo on noin 4,7 miljardia euroa.

Liitteet

Alkuperäinen artikkeli

DNA Oyj:n puolivuotiskatsaus 2020: Tammi–kesäkuu sujui poikkeusoloista huolimatta hyvin – käyttökate ja liiketulos kasvoivat

DNA Oyj:n puolivuotiskatsaus 2020: Tammi–kesäkuu sujui poikkeusoloista huolimatta hyvin – käyttökate ja liiketulos kasvoivat

DNA OYJ PÖRSSITIEDOTE 16.7.2020 KLO 8.30

Tämä tiedote on tiivistelmä DNA:n puolivuotiskatsauksesta 2020. Puolivuotiskatsaus kokonaisuudessaan on tämän pörssitiedotteen liitteenä pdf-tiedostona ja verkkosivuillamme, osoitteessa www.dna.fi/sijoittajat.

Yhteenveto

Suluissa olevat luvut viittaavat vastaavaan ajanjaksoon vuotta aiemmin, ellei toisin mainita. Luvut ovat tilintarkastamattomia.

DNA:n osakkeen listaus Nasdaq Helsingin pörssissä päättyi 3.2.2020 ja tämän jälkeen DNA ei ole arvopaperimarkkinalain mukaisen tiedonantovelvollisuuden piirissä osakkeiden liikkeeseenlaskijana. DNA on laskenut liikkeelle vuonna 2025 erääntyvän joukkovelkakirjalainan (ISIN: FI4000312095), joka on listattuna Nasdaq Helsingin pörssissä ja jonka suhteen DNA on edelleen tiedonantovelvollisuuden piirissä.

Tammi–kesäkuu 2020

  • Liikevaihto laski 1 % ja oli 459 miljoonaa euroa (463).
  • Matkaviestinliikevaihto kasvoi 5 % ja oli 270 miljoonaa euroa (258).
  • Käyttökate kasvoi 5 % ja oli 162 miljoonaa euroa (154).
  • Liiketulos kasvoi 8 % ja oli 76 miljoonaa euroa (71).
  • Matkaviestinnän liittymäkohtainen liikevaihto (ARPU) kasvoi 5 % ja oli 16,8 euroa (16,0).
  • Matkaviestinverkon liittymämäärä* laski ja oli 2 676 000 (2 698 000). Postpaid-liittymien määrä kasvoi 7 000 liittymällä ja prepaid-liittymien määrä laski 24 000 liittymällä.
  • Kiinteän verkon liittymämäärä (puhe, laajakaista ja kaapeli-maksu-tv) laski 1 % ja oli 880 000 liittymää (893 000). Laajakaistayhteyksien määrä kasvoi 33 000 liittymällä.

*) Matkaviestinverkon liittymämäärä sisältää postpaid-, prepaid-, Luuri- ja liikkuvan laajakaistan liittymät.

Keskeiset tunnusluvut

Taulukossa esitetyt tunnusluvut on laskettu poiketen DNA:n aikaisemmin esittämistä tunnusluvuista ja samalla tavalla kuin DNA:n emoyhtiön, Telenor ASA:n julkistamat luvut DNA:sta liikevaihtoa ja käyttökatetta lukuun ottamatta. Liikevaihto ja käyttökate eroavat tiettyjen erien luokittelueroista johtuen. Lukujen vertailukelpoisuutta ja sanastoa on avattu 28.4.2020 julkaistussa lehdistötiedotteessa, joka on nähtävissä DNA:n verkkosivuilla: https://corporate.dna.fi/lehdistotiedotteet?type=stt2&id=69879905&scrollTo=UJpEOgFgPw1f

Milj. euroa 1–6/2020 1–6/2019 Muutos-% 1–12/2019
Liikevaihto 459 463 -1 946
Käyttökate 162 154 5 306
– osuus liikevaihdosta, % 35 33 32
Vertailukelpoinen käyttökate 162 154 5 310
– osuus liikevaihdosta, % 35 33 33
Poistot ja arvonalentumiset 86 83 172
Liiketulos 76 71 8 134
– osuus liikevaihdosta, % 17 15 14
Vertailukelpoinen liiketulos 76 71 8 141
– osuus liikevaihdosta, % 17 15 15
Tulos ennen veroja 72 66 9 125
Tilikauden tulos 56 51 9 99
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % 13 13 12
Oman pääoman tuotto (ROE), % 19 18 17
Investoinnit 66 57 15 159
Rahavirta investointien jälkeen 19 8 128 61
Nettovelka 546 608 -10 559
Nettovelka/käyttökate 1,7 2,0 1,8
Nettovelkaantumisaste (gearing), % 90 118 101
Omavaraisuusaste, % 43 37 39
Osakekohtainen tulos, laimentamaton ja laimennettu, euroa 0,42 0,39 0,75
Henkilöstön määrä kauden lopussa 1 639 1 648 -1 1 624

Toimitusjohtajan katsaus

Kuluvan vuoden ensimmäinen puolisko päättyi Suomessa poikkeusolojen helpottuessa. Koronaviruksen ensimmäisen aallon huipun arvioidaan olevan jo takana ja hallituksen asettamia rajoituksia on purettu merkittävästi. Kotimaan hyvästä tilanteesta huolimatta maailmalla yhä paheneva pandemia tekee DNA:n toimintaympäristöstä ja markkinanäkymistä poikkeuksellisia ja vaikeasti ennustettavia. Pandemia voi hidastaa talouskasvua Suomessakin, millä voi olla kielteisiä vaikutuksia DNA:n palveluiden kysyntään.

Poikkeuksellinen tilanne näkyi DNA:lla maaliskuusta alkaen mm. asiakaspalvelun kontaktien kasvuna, DNA Kauppojen mobiililaitemyynnin hiljentymisenä ja merkittävänä datamäärien kasvuna DNA:n verkossa. Poikkeusoloissa viestintäverkkojen merkitys yhteiskunnalle korostuu. DNA:n verkon kapasiteetti kesti erinomaisesti datamäärän kasvun, ja verkon valmiutta on parannettu jatkuvalla 5G- ja 4G-verkkojen ylläpidolla ja lisärakentamisella. Verkonhallinta hajautettiin toimintavarmuuden takaamiseksi, ja tätä poikkeusjärjestelyä jatketaan edelleen. Toisen vuosineljänneksen päättyessä yli 95 % DNA:n henkilöstöstä on edelleen etätöissä. Pandemiatilanteen etenemistä seurataan jatkuvasti ja toimenpiteistä päätetään vallitsevan tilanteen mukaisesti. Henkilöstökyselyn perusteella etätyö on ollut sujuvaa.

Huolimatta haastavasta markkinaympäristöstä ja vallinneista poikkeusolosuhteista, oli vuoden ensimmäinen puolikas DNA:lle pääasiassa hyvä. Tammi–kesäkuun liikevaihto laski hieman vertailukaudesta ja oli 459 miljoonaa euroa (463). Lasku johtui pääasiassa antenniverkon maksu-TV-liiketoiminnan myynnistä ja laitemyynnin laskusta. DNA:n käyttökate kehittyi kuitenkin ensimmäisellä vuosipuolikkaalla myönteisesti ja kasvoi 5 prosenttia 162 miljoonaan euroon (154). Myös liiketulos parani tammi–kesäkuussa 8 % ja oli 76 miljoonaa euroa (71). Suotuisa kehitys johtui matkaviestinliikevaihdon myönteisestä kehityksestä ja operatiivisen tehokkuuden parantumisesta.

Ensimmäisen vuosipuoliskon aikana matkaviestinverkkomme kokonaisliittymämäärä laski 22 000 liittymällä vertailukauteen nähden. Lasku johtui prepaid-liittymien määrän laskusta, sillä postpaid-liittymien määrä kasvoi 7 000 liittymällä. Matkaviestinnän liittymäkohtainen liikevaihto kasvoi 5 % vertailukaudesta, ja oli 16,8 euroa (16,0). Kiinteän verkon liittymäkanta laski 13 000 liittymällä, mutta laajakaistayhteyksien määrä kasvoi 33 000 liittymällä.

DNA:n 5G-verkon rakentaminen on jatkunut aktiivisesti eri puolilla Suomea ja ensimmäisen puolen vuoden aikana DNA:n 5G-palvelut ovat saatavilla jo yli 20 paikkakunnalla. 5G-verkon päivityksen yhteydessä kasvatetaan myös 4G-verkon kapasiteettia. Kesäkuussa DNA voitti tavoittelemansa 5G-kaistan myös 26 gigahertsin taajuusalueelta. Uusi taajuusalue mahdollistaa entistä suurempien datamäärien siirron pienellä viiveellä.

5G-liittymien myynti on lähtenyt hyvin käyntiin, ja päätelaitevalmistajat ovat tuoneet toisen vuosineljänneksen aikana markkinoille runsaasti uusia 5G-malleja. Alemman hintapisteen mallien odotetaan lisääntyvän vuoden edetessä, minkä myötä liittymämyynnin arvioidaan vilkastuvan. Myös DNA Koti 5G-palvelun asennukset ovat käynnistyneet, ja asiakaspalaute palvelun toimivuudesta on ollut kiittävää. 5G-tekniikan hyödyt ja vaikutus asiakaskokemukseen lisääntyvät jatkuvasti, kun asiakkaamme käyttävät yhä rikkaampia sisältöjä ja videoiden tarkkuus kasvaa sekä viivekriittinen nettipelaaminen lisääntyy.

Jukka Leinonen
toimitusjohtaja

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Jukka Leinonen, DNA Oyj, puh. 044 044 1000, jukka.leinonen@dna.fi
Talous- ja rahoitusjohtaja Timo Karppinen, DNA Oyj, puh. 044 044 5007, timo.karppinen@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat mobiilidatan käyttömäärissä jatkuvasti maailman kärkijoukossa. Olemme Suomen suurin kaapelioperaattori. DNA:lla on yli 4 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö valittiin Suomen parhaaksi työpaikaksi vuonna 2019 Great Place To Work -tutkimuksessa suurten yritysten sarjassa. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 942 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.

Liite

Alkuperäinen artikkeli

F-Securen puolivuosikatsaus 1.1. – 30.6.2020

F-Securen puolivuosikatsaus 1.1. – 30.6.2020

F-Secure Oyj, puolivuosikatsaus, 16.7.2020, klo 08.00

F-Securen puolivuosikatsaus 1.1. – 30.6.2020

Kannattavuus vahvistui haastavassa markkinaympäristössä

Keskeiset tapahtumat huhti-kesäkuussa (Q2)

  • Liikevaihto pysyi edellisen vuoden tasolla ja oli 53,0 miljoonaa euroa (54,1 milj. eur)
  • Liikevaihto yritystietoturvasta laski 6% ja oli 28,2 miljoonaa euroa (30,1 milj.eur)
  • Liikevaihto kuluttajatietoturvasta kasvoi 3%, ja oli 24,8 miljoonaa euroa (24,0 milj.eur)
  • Oikaistu käyttökate oli 10,2 miljoonaa euroa (4,8 milj.eur) ja 19,3% liikevaihdosta (8,9%)
  • Liikevoitto oli 6,0 miljoonaa euroa (3,3 milj.eur) ja 11,4% liikevaihdosta (6,1%)
  • Osakekohtainen tulos oli 0,02 euroa (0,02)
  • Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja oli 11,4 miljoonaa euroa (6,9 milj.eur)
  • Huhtikuussa F-Secure perui vuodelle 2020 annetut taloudelliset näkymät COVID-19 -pandemian aiheuttamista markkinaepävarmuuksista johtuen

Keskeiset tapahtumat tammi-kesäkuussa (H1)

  • Liikevaihto pysyi edellisen vuoden tasolla ja oli 107,8 miljoonaa euroa (107,5 milj.eur)
  • Liikevaihto yritystietoturvasta pysyi edellisen vuoden tasolla ja oli 58,7 miljoonaa euroa (59,5 milj.eur)
  • Liikevaihto kuluttajatietoturvasta pysyi edellisen vuoden tasolla ja oli 49,2 miljoonaa euroa (48,0 milj.eur)
  • Oikaistu käyttökate oli 17,4 miljoonaa euroa (9,8 milj.eur) ja 16,2% liikevaihdosta (9,1%)
  • Liikevoitto oli 9,6 miljoonaa euroa (3,9 milj.eur) ja 8,9% liikevaihdosta (3,6%)
  • Osakekohtainen tulos oli 0,03 euroa (0,01 eur)
  • Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja oli 21,0 miljoonaa euroa (6,6 milj.eur)
  • Huhtikuussa F-Secure perui vuodelle 2020 annetut taloudelliset näkymät COVID-19 -pandemian aiheuttamista markkinaepävarmuuksista johtuen

Vuonna 2020 ei ole vertailukelpoisuuteen vaikuttavia muutoksia laadintaperiaatteissa.

Tämän katsauksen lukuja ei ole tilintarkastettu. Suluissa olevat vertailuluvut viittaavat edellisen vuoden vastaavaan jaksoon, jollei toisin mainita.

TOIMITUSJOHTAJA SAMU KONTTINEN

F-Securen liikevaihto oli toisella neljänneksellä viime vuoden tasolla ja saavutti 53,0 miljoonaa euroa. Globaali pandemia vaikutti negatiivisesti yritystietoturvan liikevaihdon kasvuun erityisesti konsultointiliiketoiminnassa, kun taas kuluttajatietoturva oli vakaa kasvaen 3 %. Käyttökatemarginaalimme näissä haastavissa markkinaoloissa oli 19 %.

Etätyöskentely on jatkunut koko neljänneksen ajan, ja olen tyytyväinen siihen, miten toimintomme sekä kykymme suojata asiakkaitamme 24/7 ovat jatkuneet tänä epätavallisena aikana. Toisella neljänneksellä pandemian negatiiviset vaikutukset liikevaihtoon rajoittuivat konsultointiliiketoimintaamme sekä hieman MDR-liiketoimintaan, joskin näistä jälkimmäinen jatkoi kasvua. COVID-19-pandemian vaikutukset F-Securen ohjelmistoliiketoimintaan ovat olleet rajalliset sekä yritys- että kuluttajamarkkinoilla. Olen tyytyväinen huolelliseen kulujen hallintaan samalla, kun vähäiset myynnin ja markkinoinnin aktiviteetit ovat myös auttaneet vahvan kannattavuuden saavuttamisessa. Odotamme toimintojen normalisoituvan tulevien neljännesten aikana nostaen kuluja takaisin pandemiaa edeltäneelle tasolle.

Hallinnoitujen tietoturvapalveluiden (MDR) liikevaihto kasvoi, joskin aiempaa hitaammin pandemian vaikuttaessa uusasiakashankintaan. Neljänneksen aikana voitimme uusia sopimuksia useissa Euroopan maissa teollisuuden, rahoituksen, kriittisen infrastruktuurin ja julkisen sektorin toimialoilla. Hallinnoitujen tietoturvapalveluiden kysyntä on edelleen hyvällä tasolla, vaikka uusasiakashankinnassa odotetaan jatkossakin nähtävän vaihtelua vuosineljännesten välillä.

Päätelaitteiden tietoturvaliiketoiminta jatkoi hienoista kasvua tilauskannan kasvaessa liikevaihtoa nopeammin. Toisen neljänneksen aikana uusmyynti onnistui hyvin useissa maissa. Pilvipohjaisia EPP- (Endpoint Protection) ja EDR-tuotteitamme (Endpoint Detection and Response) myydään entistä enemmän yhdistelmäratkaisuna, sillä asiakkaat arvostavat keskitettyä hallintakäyttöliittymää. Cloud Protection for Microsoft Office 365 lanseerattiin vastaamaan haasteisiin sähköpostiliikenteessä, joka on edelleen ensisijainen hyökkäyskohde tietomurroissa. Uusi tuote on hieno lisäys Cloud Protection for Salesforce -ratkaisumme oheen, johon markkinoilla kohdistuu lisääntyvää kiinnostusta.

COVID-19-pandemia iski konsultointiliiketoimintaamme, mikä aiheutti liikevaihdon merkittävän laskun viime vuodesta. Olemme vastanneet alhaisiin käyttöasteisiin maakohtaisesti esimerkiksi lomautuksilla. Pandemia on useissa tapauksissa estänyt pääsyn asiakaskohteisiin ja siten seisauttanut projektit, jotka vaativat konsulttien läsnäoloa. Myös uusasiakashankinta on hidastunut merkittävästi. Toisaalta uhkatekijät eivät ole vähentyneet pandemian aikana, mikä on johtanut useisiin toimeksiantoihin tietoturvahyökkäysten jälkeisissä vastatoimissa (IR, Incident Response). Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka tietoturvan kysyntä ei seuraa taloussuhdanteita. Myyntimme parani neljänneksen loppua kohden, mutta pandemia varjostaa edelleen konsultointiliiketoiminnan ennustettavuutta.

Kuluttajatietoturvan puolella vakaa operaattorikanava on pääosin säästynyt markkinaepävarmuuksien vaikutuksilta. Suoramyynti jatkui hyvänä, ja verkkokaupassa neljännes oli vakaa. Olin tyytyväinen, kun voitimme kolme uutta operaattorikumppanuutta, joista kaksi on Yhdysvalloissa ja yksi Euroopassa. F-Secure ID PROTECTIONin myynti eteni hyvin, kun varmistimme useita uusia operaattorisopimuksia neljänneksen aikana. Kesäkuussa tuote lanseerattiin myös omassa verkkokaupassamme.

Globaalin pandemian jatkumisesta huolimatta F-Securen liiketoiminnan pitkän aikavälin näkymä säilyy houkuttelevana, sillä tietoturvamarkkinan peruselementit eivät ole muuttuneet.

Taloudellinen kehitys

milj. eur 4-6/2020 4-6/2019 Muutos 1-6/2020 1-6/2019 Muutos 1-12/2019
Liikevaihto 53,0 54,1 -2% 107,8 107,5 0% 217,3
Kuluttajatietoturvatuotteet 24,8 24,0 3% 49,2 48,0 2% 94,8
Yritystietoturva 28,2 30,1 -6% 58,7 59,5 -1% 122,5
tuotteet 18,5 18,0 2% 37,0 35,8 3% 72,5
konsultointi 9,7 12,1 -19% 21,6 23,7 -9% 50,0
Myytyjä suoritteita vastaavat kulut -11,6 -12,5 -8% -24,0 -25,1 -4% -50,5
Bruttokate 41,4 41,6 0% 83,8 82,4 2% 166,8
Liiketoiminnan muut tuotot1) 0,8 0,5 55% 1,3 0,7 87% 1,5
Liiketoiminnan muut kulut 1) -31,9 -37,3 -15% -67,6 -73,3 -8% -145,1
myynti ja markkinointi -20,1 -26,5 -24% -43,8 -50,6 -13% -99,4
tutkimus ja tuotekehitys -8,7 -7,8 11% -17,5 -16,5 6% -33,2
hallinto -3,1 -3,0 4% -6,2 -6,2 0% -12,4
Oikaistu käyttökate (EBITDA) 2) 10,2 4,8 111% 17,4 9,8 78% 23,2
% liikevaihdosta 19,3% 8,9% 16,2% 9,1% 10,7%
Oikaisut liiketoiminnan muissa tuotoissa 9,1 9,1 12,5
Uudelleenjärjestelyyn liittyvät kulut 0,4 -4,6
Käyttökate 10,2 13,9 -27% 17,8 18,9 -5% 31,1
% liikevaihdosta 19,3% 25,7% 16,6% 17,6% 14,3%
Poistot -3,3 -3,4 -2% -6,5 -6,7 -3% -13,6
Arvonalentumiset -6,0 -6,0
Yrityshankinnoissa syntyneiden aineettomien hyödykkeiden poistot -0,8 -1,1 -28% -1,7 -2,3 -26% -4,1
Liikevoitto 6,0 3,3 85% 9,6 3,9 149% 7,2
% liikevaihdosta 11,4% 6,1% 8,9% 3,6% 3,3%
Oikaistu liikevoitto 2) 6,9 1,4 402% 10,9 3,1 250% 9,6
% liikevaihdosta 12,9% 2,5% 10,1% 2,9% 4,4%
Tulos per osake (EUR) 3) 0,02 0,02 -10% 0,03 0,01 155% 0,02
Saadut ennakot 72,3 71,0 2% 73,9
Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja 11,4 6,9 64% 21,0 6,6 219% 19,0
Rahavarat ja käypään arvoon kirjattavat rahoitusvarat 39,8 25,5 56% 25,5
Sijoitetun pääoman tuotto, % 22,5% 11,9% 89% 18,5% 7,7% 139% 7,8%
Omavaraisuusaste, % 46,3% 44,3% 5% 49,0%
Velkaantumisaste, % 14,3% 30,0% -52% 20,8%
Henkilöstö kauden lopussa 1 713 1 710 0% 1 696
  1. Pois lukien vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät sekä poistot ja arvonalentumiset
  2. Oikaisut ovat tavallisesta liiketoiminnasta poikkeavia olennaisia eriä liittyen yritysostoihin, integraatiokuluihin, uudelleenjärjestelyyn, liiketoimintojen myynnistä saatuihin voittoihin ja tappioihin sekä muihin vertailukelpoisuuteen vaikuttaviin eriin. Oikaistujen kulujen erittely löytyy taulukko-osan liitteestä 5.
  3. Perustuen tilikauden keskimääräiseen ulkona olevien osakkeiden lukumäärään 157 995 583 (1-6/2020)

Katsauskauden jälkeiset tapahtumat

Yhtiön liiketoiminnassa tai taloudellisessa asemassa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia vuosineljänneksen päättymisen jälkeen.

Webcast

F-Securen toimitusjohtaja Samu Konttinen esittelee tuloksen analyytikoille ja sijoittajille englanninkielisessä webcastissa, joka alkaa klo 14.00. Lähetystä voi seurata osoitteessa: https://f-secure.videosync.fi/2020-07-16-q2-report. Kysymykset pyydetään esittämään kirjallisesti webcast -portaalissa.

Esitysmateriaalit ja tallenne webcastista tulevat saataville yhtiön verkkosivuille.

Lisätietoa

Tämä tiedote on tiivistelmä F-Secure Oyj:n puolivuosikatsauksesta 2020. Katsaus kokonaisuudessaan on tämän pörssitiedotteen liitteenä pdf-tiedostona. Katsaus on saatavilla myös yhtiön verkkosivuilla.

Taloudellinen kalenteri

F-Secure Oyj julkaisee vuonna 2020 taloudelliset tiedotteet seuraavasti:

  • Osavuosikatsaus, tammi-syyskuu 2020, 29.10.2020

Yhteystiedot

Eriikka Söderström, talousjohtaja, F-Secure
+358 40 6691844

Henri Kiili, johtaja – sijoittajasuhteet ja treasury, F-Secure
+358 40 8405450
investor-relations@f-secure.com

Liite

Alkuperäinen artikkeli