Fortum ja Bonava kehittävät yhdessä ratkaisuja älykkääseen asumiseen

Fortum ja Bonava kehittävät yhdessä ratkaisuja älykkääseen asumiseen

Julkaistu: 2017-01-17 08:20:31 CET
Fortum
Lehdistötiedote
Fortum ja Bonava kehittävät yhdessä ratkaisuja älykkääseen asumiseen

FORTUM OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 17.1.2017

Fortum ja Bonava ovat aloittaneet älykkääseen asumiseen liittyvän kaupallisen yhteistyön Ruotsissa. Ratkaisua kehitetään sekä kerrostalo- että omakotiasukkaiden tarpeisiin. Ratkaisun arvioidaan olevan asennusvalmiina vuoden loppuun mennessä. Yhteistyö sai alkunsa Smart Energi -pilottihankkeesta Tukholman Norra Djurgårdstaden -kaupunginosassa, jossa Bonava on yksi alueen asuntorakennuttajista ja Fortum toimii pilottihankkeen energiakumppanina.

”Tulevaisuuden energiasysteemissä energian tuotanto on yhä enemmän riippuvainen sääolosuhteista. On tärkeää, että energiankulutusta voidaan siirtää niille tunneille, jolloin tuotantoa on runsaasti. Nyt kehitteillä olevan ratkaisun avulla asukkaiden energiankulutusta voidaan helposti säädellä asumismukavuudesta tinkimättä”, sanoo älykkäistä asumisratkaisuista Fortumissa vastaava Rami Piik.

Älykkäässä kodissa olevan näytön avulla asukkaat voivat seurata ja hallita veden, energian ja lämmön kulutusta sekä ohjata valaistusta, kodinkoneita ja sähkölaitteita. Lisäksi järjestelmä sisältää murto-, tulipalo- ja vesivahinkohälytykset. Asukkaat voivat hallita ja ohjata kotiaan joko erillisen näytön tai oman matkapuhelimensa avulla.

”Älykkäiden asumisratkaisujen tarkoituksena on luoda viihtyisiä koteja, joissa asukkaiden on helppo elää kestävällä tavalla. Kulutuksen visualisoinnin, analysoinnin ja optimoinnin avulla asukkaat voivat säästää jopa 20 % omasta energiankulutuksestaan”, Rami Piik jatkaa.

Ratkaisujen asennukset uusiin Bonava-koteihin aloitetaan vuoden viimeisen neljänneksen aikana. Bonavan suunnitelmien mukaan viiden vuoden kuluttua kaikki uudet Bonava-kodit Ruotsissa sisältävät älykkäitä asumisratkaisuja.

Fortum Oyj
Viestintä

Lisätiedot:
Rami Piik, VP, Smart Home Solutions, Fortum
puh. +358 50 453 2021

Kuvia lehdistön käyttöön: http://mediabank.fortum.com:80/public/80e57723e1EB.aspx

Fortum
Fortum on johtava puhtaan energian yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Palveluksessamme on noin 8 000 ammattilaista Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Puolassa ja Intiassa. Jo 64 % sähköntuotannostamme on päästötöntä. Vuonna 2015 liikevaihtomme oli 3,5 miljardia euroa. (NASDAQ HELSINKI: FUM1V). www.fortum.com/fi

Bonava
Bonava on yksi Pohjois-Euroopan johtavista asuntorakennuttajista. Bonava on luonut koteja ja naapurustoja jo 1930-luvulta lähtien. Yhtiön on siirtynyt NCC:stä ja kasvanut oman tiensä kulkijaksi. Nykyään Bonava on itsenäinen yritys ja toimii Ruotsissa, Suomessa, Tanskassa, Norjassa, Saksassa, Pietarissa, Virossa ja Latviassa 1 400 ammattilaisen voimin. Liikevaihto on vuosittain noin 1,4 miljardia euroa. Bonava on listattu Nasdaq Tukholmassa.

Kuvat:

Smart energy
Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

IXONOS HELSINGIN YLIOPISTON DIGITAALISEN DESINGIN KUMPPANIKSI

IXONOS HELSINGIN YLIOPISTON DIGITAALISEN DESINGIN KUMPPANIKSI

Julkaistu: 2017-01-17 08:00:00 CET
Ixonos
Lehdistötiedote
IXONOS HELSINGIN YLIOPISTON DIGITAALISEN DESINGIN KUMPPANIKSI

Helsinki, Suomi, 2017-01-17 08:00 CET (GLOBE NEWSWIRE) — Ixonos Oyj Lehdistötiedote 17.01.2017 klo 09:00

Ixonos on voittanut Helsingin Yliopiston digitaalista designia koskevan puitesopimuksen. Ixonos tulee seuraavan neljän vuoden aikana tuottamaan Helsingin Yliopistolle, palvelumuotoilun, digitaalisen käyttäjäkokemuksen ja käyttöliittymäsuunnittelun sekä visuaalisen muotoilun palveluja.

Sopimus on voimassa vuoteen 2021. Ixonosin Helsingin Yliopistolle sopimuksen puitteissa tuottamien palvelujen arvo on 930 000 euroa.

Helsingin yliopisto on yksi maailman parhaita monitieteisiä tutkimusyliopistoja. Lähes 4 000 tutkijaa ja opettajaa opettaa neljällä kampuksella Helsingissä ja 17 muulla paikkakunnalla 35 000 opiskelijaa sekä 30 000 aikuiskoulutettavaa.

Ixonosin toimitusjohtaja Sami Paihonen: “Haluamme kiittää Helsingin Yliopistoa luottamuksesta Ixonosin palkittuihin digitaalisen designin palveluihin. Helsingin Yliopiston kanssa solmittu puitesopimus jatkaa julkisen sektorin asiakasportfoliomme vahvistamista ja on erittäin tärkeä asiakkuus yhtiöllemme seuraavat neljä (4) vuotta. On myös hienoa saada olla mukana kehittämässä korkealuokkaisia digitaalisia palveluja jotka tulevaisuudessa palvelevat sekä opetusta että tiedettä.”

IXONOS OYJ

Toimitusjohtaja Sami Paihonen

Lisätietoja:

Ixonos Oyj

Toimitusjohtaja Sami Paihonen, puh. + 358 50 502 1111, sami.paihonen@ixonos.com

Operatiivinen johtaja Teppo Kuisma, puh. + 358 50 581 4075, teppo.kuisma@ixonos.com

Jakelu:

Keskeiset tiedotusvälineet

Liitteet:
Lehdistötiedote_Ixonos_Helsingin_Yliopisto_17.1.2017.pdf

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

Outokumpu – Vuoden 2016 tilinpäätöstietojen julkistaminen

Outokumpu – Vuoden 2016 tilinpäätöstietojen julkistaminen

Julkaistu: 2017-01-16 13:30:00 CET

Outokumpu – Vuoden 2016 tilinpäätöstietojen julkistaminen

OUTOKUMPU OYJ
PÖRSSITIEDOTE
16.1.2017 klo 14.30

Outokumpu-konsernin vuoden 2016 tilinpäätöstiedote julkistetaan torstaina 2.2.2017 noin klo 12.00.

Puhelinkonferenssi sijoittajille ja analyytikoille järjestetään torstaina 2.2.2017 klo 15.00. Puhelinkonferenssi on englanninkielinen. Tuloksen esittelevät Outokummun toimitusjohtaja Roeland Baan sekä talous- ja rahoitusjohtaja Christoph de la Camp. Tilaisuuteen voi osallistua soittamalla 5−10 minuuttia ennen tilaisuuden alkua numeroon (09) 2310 1620. Tunnuskoodi on 7987500.

Tilaisuutta voi seurata suorana verkossa osoitteessa http://edge.media-server.com/m/p/g98ge53a.

Pörssitiedote ja esitysmateriaali ovat saatavilla ennen tilaisuuden alkua osoitteessa

www.outokumpu.com/fi/sijoittajat.

Tilaisuuden tallenne on saatavilla 2.2.2017 arviolta klo 18.00 lähtien osoitteessa www.outokumpu.com/en/investors/IR-events/webcasts.

Lisätietoja:

Sijoittajat: Tommi Järvenpää, puh. (09) 421 3466, matkapuh. 040 576 0288

Media: Konserniviestintä, puh. (09) 421 3840

Outokumpu Oyj

Outokumpu on ruostumattoman teräksen markkinajohtaja maailmassa. Valmistamme edistyksellisiä materiaaleja, jotka ovat tehokkaita, kestäviä ja kierrätettäviä ja auttavat siten rakentamaan maailmaa, joka kestää ikuisesti. Sata vuotta sitten keksitty ruostumaton teräs on ihanteellinen materiaali kestäviin ratkaisuihin vaativissa käyttökohteissa aina ruokailu- ja sairaalavälineistä siltoihin ja energialaitoksiin: se on 100-prosenttisen kierrätettävä, korroosionkestävä, hygieeninen ja kestävä materiaali, jota ei tarvitse huoltaa. Outokummun palveluksessa on 11 000 ammattilaista yli 30 maassa. Konsernin pääkonttori sijaitsee Helsingissä ja sen osake on listattu Nasdaq Helsingissä.
www.outokumpu.fioutokumpu.com/stainless-newschoosestainless.outokumpu.com

Liitteet:
Kutsu Q4 2016 FIN.pdf

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

Suominen tuo markkinoille ammattilaisten pyyhintätuotteisiin tarkoitetun AIRLACE™ for Workplace -kuitukankaan

Suominen tuo markkinoille ammattilaisten pyyhintätuotteisiin tarkoitetun AIRLACE™ for Workplace -kuitukankaan

Julkaistu: 2017-01-16 13:30:00 CET
Suominen Oyj
Lehdistötiedote
Suominen tuo markkinoille ammattilaisten pyyhintätuotteisiin tarkoitetun AIRLACE™ for Workplace -kuitukankaan

Helsinki, 2017-01-16 13:30 CET (GLOBE NEWSWIRE) — Suominen Oyj Lehdistötiedote 16.1.2017 klo 14.30

Suominen tuo markkinoille ammattilaisten pyyhintätuotteisiin tarkoitetun AIRLACE™ for Workplace -kuitukankaan

Pyyhintään tarkoitettujen kuitukankaiden globaali markkinajohtaja Suominen tuo markkinoille AIRLACE™ for Workplace -kuitukankaan, joka on suunniteltu vaativan ammattilaiskäytön pyyhintätuotteisiin. Tämän uudentyyppisen kuitukankaan valmistamisen mahdollistavat investoinnit, joita Suominen on tehnyt hiljattain tuotantoteknologiaansa ja tuotekehityksessään.

AIRLACE™ for Workplace soveltuu käytettäväksi sekä kuivana että kosteana. Optimaalisen raaka-aineseoksensa ansiosta se on ylivoimainen yhdistelmä kestävyyttä, imukykyä ja nukkaamattomuutta, ja se on ihanteellinen vaihtoehto esimerkiksi rasva- ja öljytahrojen puhdistamiseen. Näiden ominaisuuksiensa ansiosta AIRLACE™ for Workplace on paras mahdollinen materiaali yleispyyhintään vaativissakin työympäristöissä.

Yrityksillä on tarve pitää työtilat turvallisina sekä asiakkailleen että työntekijöilleen. Lisäksi yritykset tarvitsevat pyyhintätuotteita, jotka ovat tehokkaampia käytössä ja säästävät kustannuksia. AIRLACE™ for Workplace -kuitukangas on suunniteltu vastaamaan erityisesti näihin tarpeisiin. AIRLACE™ for Workplace tuo etuja myös kuitukankaiden jatkojalostajille: se on helposti käsiteltävä ja tasalaatuinen materiaali, jonka hyvän saatavuuden takaa Suomisen hiljattain paranneltu tuotantoteknologia.

”Olemme onnistuneet tekemään AIRLACE™ for Workplace -kuitukankaasta imukyvyltään lyömättömän tuotteen. Se on myös tämänhetkistä markkinajohtajatuotetta kestävämpi sekä märkänä että kuivana käytettäessä. Niinpä voimme varmasti sanoa, että AIRLACE™ for Workplace on markkinoiden toimivin ja kustannustehokkain vaihtoehto”, sanoo Eileen Calder, Product Manager, Workplace.

AIRLACE™ for Workplace kuuluu Suominen@work-kuitukangasvalikoimaan. Se on saatavilla kolmessa eri pintapainossa (60, 65 ja 80 g/m2) ja myös värillisenä.

Lisätietoja

Eileen Calder
Product Manager, Workplace
p. +44 776 490 6735
eileen.calder@suominencorp.com

Suominen lyhyesti

Suominen valmistaa kuitukankaita rullatavarana pyyhintä- ja hygieniatuotteisiin sekä terveydenhuollon sovelluksiin. Suomisen kuitukankaista valmistetut lopputuotteet – esimerkiksi kosteuspyyhkeet, terveyssiteet ja haavataitokset – luovat lisäarvoa kuluttajien ja ammattilaisten käytössä eri puolilla maailmaa. Suominen on pyyhintään tarkoitettujen kuitukankaiden globaali markkinajohtaja ja sillä on yli 600 työntekijää Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Suomisen jatkuvien liiketoimintojen liikevaihto vuonna 2015 oli 444,0 milj. euroa ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 31,2 milj. euroa. Suomisen osake (SUY1V) noteerataan Nasdaq Helsingissä keskisuurten yhtiöiden listalla. Lue lisää: www.suominen.fi.

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

COMPTEL HAKEE 2014B OPTIO-OIKEUKSIEN LISTAAMISTA

COMPTEL HAKEE 2014B OPTIO-OIKEUKSIEN LISTAAMISTA

Julkaistu: 2017-01-16 13:00:00 CET
Comptel
Osakkeiden kokonaismäärä ja kokonaisäänimäärä
COMPTEL HAKEE 2014B OPTIO-OIKEUKSIEN LISTAAMISTA

Comptel Oyj pörssitiedote 16.1.2017 klo 14:00

Comptel Oyj hakee yhtiön hallituksen päätöksen mukaisesti vuoden 2014 optio-ohjelman 2014B optio-oikeuksien listaamista Nasdaq Helsingissä 1.2.2017 alkaen.

2014B optio-oikeuksia on laskettu liikkeelle 1 000 000 kappaletta ja kukin 2014B optio-oikeus oikeuttaa merkitsemään yhden (1) Comptel Oyj:n osakkeen. Merkintähinta on tällä hetkellä 0,88 euroa. Merkintähintaa alennetaan ennen osakemerkintää jaettavien osinkojen tai jaettavan vapaan oman pääoman määrällä kunkin osingonjaon tai pääoman palautuksen täsmäytyspäivänä. Osakkeiden merkintäaika alkaa 1.2.2017 ja päättyy 31.1.2019.

Yhtiön osakkeiden lukumäärä voi 2014B optio-oikeuksilla tehtävien merkintöjen seurauksena nousta enintään 1 000 000 uudella osakkeella. Optio-oikeuksilla 2014B merkityt uudet osakkeet haetaan listattavaksi Nasdaq Helsingin päälistalle Comptelin vanhojen osakkeiden lisäerinä uusien osakkeiden tultua rekisteröidyksi. Osakkeet tuottavat osakkeenomistajan oikeudet niiden rekisteröintipäivästä lukien.

2014 optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden merkintäpaikkana toimii Evli Pankki Oyj.

Optio-ohjelman 2014 ehdot ja lisätietoja ovat nähtävissä yhtiön Internet-sivuilla osoitteessa www.comptel.com.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Juhani Hintikka, puh. (09) 700 1131

Jakelu:

NASDAQ Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.comptel.com

Comptel Oyj

Elämä koostuu digitaalisista hetkistä. Comptel muuttaa tavan, jolla pilvipalvelusukupolven tarpeisiin voidaan vastata ja kääntää digitaaliset hetket liiketoiminnaksi.

Comptel yhdistää digitaalisen kysynnän ja tarjonnan ja lisäämme älykkyyttä, jotta asiakkaidemme kasvava digitalisoituva liiketoiminta olisi yksinkertaisempaa ja sujuvampaa. Ratkaisumme mahdollistavat sisältö- ja datapalvelujen luomisen nopeammin ja helpommin, palvelujen ja tilausten hallinnoinnin ja toimittamisen sujuvammin sekä nopean ja älykkään datan jalostamisen päätöksenteon ja toimenpiteiden automatisoinnin tueksi.

Comptel mahdollistaa digitaalisten viestintäpalveluiden tarjoamisen yli kahdelle miljardille ihmiselle. Joka päivä Comptelin ohjelmistot huolehtivat yli 20 prosentista maailman mobiilikäyttötiedosta. Lähes 300 operaattoria 90 maassa luottaa meidän tekevän kuluttajien digitaalisista hetkistä täydellisiä, ja muuttavan ne liiketoiminnaksi.

Lisätietoja www.comptel.com.

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

Uponor Oyj:n nimitystoimikunnan esitykset varsinaiselle yhtiökokoukselle 2017

Uponor Oyj:n nimitystoimikunnan esitykset varsinaiselle yhtiökokoukselle 2017

Julkaistu: 2017-01-16 08:15:00 CET
Uponor Oyj
Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot
Uponor Oyj:n nimitystoimikunnan esitykset varsinaiselle yhtiökokoukselle 2017

Uponor Oyj Pörssitiedote 16.1.2017 9.15

Uponor Oyj:n nimitystoimikunnan esitykset varsinaiselle yhtiökokoukselle 2017

Uponor Oyj:n nimitystoimikunta esittää 20.3.2017 pidettävälle yhtiökokoukselle seuraavia asioita:

HALLITUKSEN JÄSENTEN PALKKIOT

Nimitystoimikunta ehdottaa, että hallituksen palkkiot säilyvät ennallaan.

Nykyiset vuosipalkkiot ovat:

Hallituksen puheenjohtaja – 88 000 euroaHallituksen varapuheenjohtaja – 49 000 euroa Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja – 49 000 euroaHallituksen jäsen – 44 000 euroa

Palkkioista noin 40 prosenttia maksetaan markkinoilta hankittavina Uponor Oyj:n osakkeina ja loput rahana. Hallituksen kokouksiin liittyvistä matkoista aiheutuneet kulut korvataan yhtiön noudattaman matkustuskäytännön mukaisesti.

Lisäksi hallituksen jäsenille maksetaan kustakin hallituksen sekä valiokunnan varsinaisesta kokouksesta (poislukien päätökset ilman kokousta) palkkiona 600 euroa jäsenen asuinmaassa pidetystä kokouksesta, 1 200 euroa muualla samalla mantereella pidetystä kokouksesta ja 2 400 euroa toisella mantereella pidetystä kokouksesta. Puhelinkokouksesta maksetaan palkkio jäsenen asuinmaassa pidetyn kokouksen palkkion mukaisesti.

Nimitystoimikunta ehdottaa myös, että yhtiön aikaisemman käytännön mukaan luottamustoimessa oleville hallituksen jäsenille otetaan työeläkelain mukainen vakuutus.

HALLITUKSEN JÄSENTEN LUKUMÄÄRÄ

Nimitystoimikunta ehdottaa, että yhtiön hallituksen jäsenten lukumäärä säilyy kuutena.

HALLITUKSEN JÄSENTEN JA PUHEENJOHTAJAN VALITSEMINEN

Nimitystoimikunta ehdottaa, että hallituksen nykyisistä jäsenistä Jorma Eloranta, Markus Lengauer, Eva Nygren, Annika Paasikivi ja Jari Rosendal valitaan uudelle toimikaudelle. Vuodesta 2013 hallituksen jäsenenä toimineen Timo Ihamuotilan ilmoitettua, ettei hän uuden työtehtävänsä vuoksi ole käytettävissä jatkokaudelle, kuudenneksi jäseneksi ehdotetaan valittavaksi Pia Aaltonen-Forsell.

VTM Pia Aaltonen-Forsell (s. 1974) toimii pörssiyhtiö Munksjö Oyj:n talousjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä.

Nimitystoimikunta ehdottaa lisäksi, että yhtiökokous valitsee Jorma Elorannan hallituksen puheenjohtajaksi.

Uponorin nimitystoimikunta koostuu seuraavista henkilöistä: Jari Paasikivi, puheenjohtaja (edustaa Oras Investiä), Reima Rytsölä (Varma), Antti Kasi (Nordea Rahastoyhtiö) sekä Jorma Eloranta (asiantuntijajäsen).

Lisätietoja:

Jari Paasikivi, Nimitystoimikunnan puheenjohtaja
Puh. 0500 530 375

Reetta Härkki, päälakimies, Uponor Oyj
Puh. 020 129 2835

Uponor Oyj

Tarmo Anttila
viestintäjohtaja
puh. 020 129 2852

JAKELU
Nasdaq Helsinki
Tiedotusvälineet
www.uponor.fi

Uponor on johtava kansainvälinen yhtiö, joka tarjoaa tuotteita ja ratkaisuja turvalliseen veden jakeluun, energiatehokkaaseen lämmitykseen ja viilennykseen sekä luotettavaan yhdyskuntatekniikkaan. Yhtiö palvelee asuntorakentamisen, teollisuus-, liike- ja julkisen rakentamisen sekä kunnallistekniikan ja ympäristörakentamisen segmenttejä. Uponorin palveluksessa on noin 3 700 henkeä 30 maassa, etupäässä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Vuonna 2015 Uponorin liikevaihto oli noin 1 050 miljoonaa euroa. Uponor Oyj on listattu Nasdaq Helsingissä. www.uponor.fi

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

Cramo Oyj:n osakepohjainen kannustinjärjestelmä 2014 – suunnattu osakeanti

Cramo Oyj:n osakepohjainen kannustinjärjestelmä 2014 – suunnattu osakeanti

Julkaistu: 2017-01-16 08:00:00 CET
Cramo Oyj
Muutokset omien osakkeiden omistuksessa
Cramo Oyj:n osakepohjainen kannustinjärjestelmä 2014 – suunnattu osakeanti

Vantaa, Suomi, 2017-01-16 08:00 CET (GLOBE NEWSWIRE) — Cramo Oyj Pörssitiedote 16.1.2017, klo 9.00

Cramo Oyj:n osakepohjainen kannustinjärjestelmä 2014 – suunnattu osakeanti

Cramo Oyj:n hallitus on 20.12.2016 päättänyt suunnatusta maksuttomasta osakeannista liittyen Cramo-konsernin osakepohjaiseen kannustinjärjestelmään 2012 ja sen ansaintajakson 2014 palkkion maksamiseen.

Osakeannissa on luovutettu 21 211 yhtiön hallussa olevaa Cramo Oyj:n osaketta vastikkeetta osakepohjaiseen kannustinjärjestelmään kuuluville avainhenkilöille järjestelmän ehtojen mukaisesti. Ohjelman perustamisesta ja sen keskeisistä ehdoista on kerrottu 4.5.2012 julkaistussa pörssitiedotteessa.

Osakkeiden luovuttaminen suunnatulla maksuttomalla osakeannilla perustuu varsinaisen yhtiökokouksen 31.3.2016 hallitukselle antamaan valtuutukseen. Valtuutuksen perusteella enintään 400 000 osaketta voidaan antaa käytettäväksi osana yhtiön osakepohjaista kannustinjärjestelmää.

Luovutuksen jälkeen yhtiön hallussa on 218 212 omaa osaketta.

CRAMO OYJ

Leif Gustafsson
toimitusjohtaja

Lisätietoja:

Leif Gustafsson, toimitusjohtaja, puh: 010 661 10
Aku Rumpunen, talous- ja rahoitusjohtaja, puh: 040 556 3546

Jakelu:

Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.cramogroup.com

Cramo Oyj on palveluyritys, joka tarjoaa kone- ja laitevuokrauspalveluja sekä vuokraa siirtokelpoisia tiloja. Kone- ja laitevuokraus koostuu rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokrauksesta ja vuokraukseen liittyvistä palveluista. Cramo on alansa johtavia palveluntarjoajia Pohjoismaissa sekä Keski- ja Itä-Euroopassa. Cramolla on toimintaa 15 maassa noin 330 toimipisteessä ja henkilöstöä lähes 2500. Vuoden 2015 liikevaihto oli 668 miljoonaa euroa. Cramon osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.

Lue lisää: www.cramogroup.com, www.twitter.com/cramogroup

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

CAPMAN OYJ ALOITTAA PAKOLLISEN LUNASTUSMENETTELYN NORVESTIA OYJ:N VÄHEMMISTÖOSAKKEISTA

CAPMAN OYJ ALOITTAA PAKOLLISEN LUNASTUSMENETTELYN NORVESTIA OYJ:N VÄHEMMISTÖOSAKKEISTA

Julkaistu: 2017-01-13 13:45:00 CET
Norvestia
Julkinen ostotarjous
CAPMAN OYJ ALOITTAA PAKOLLISEN LUNASTUSMENETTELYN NORVESTIA OYJ:N VÄHEMMISTÖOSAKKEISTA

Helsinki, Suomi, 2017-01-13 13:45 CET (GLOBE NEWSWIRE) —

Norvestia Oyj Pörssitiedote 13.1.2017 klo 14.45

Tätä pörssitiedotetta ei saa julkaista tai levittää, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, henkilöille, jotka oleskelevat tai asuvat Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa tai muutoin näissä maissa, tai missään muussa sellaisessa maassa, jossa sen julkaiseminen tai levittäminen olisi soveltuvan sääntelyn vastaista tai edellyttäisi muita toimenpiteitä Suomen lainsäädännön mukaisten vaatimusten lisäksi.

CAPMAN OYJ ALOITTAA PAKOLLISEN LUNASTUSMENETTELYN NORVESTIA OYJ:N VÄHEMMISTÖOSAKKEISTA

CapMan Oyj (”CapMan”) on tänään 13.1.2017 tiedottanut, että se on jättänyt hakemuksen Keskuskauppakamarin lunastuslautakunnalle liittyen välimiesmenettelyn aloittamiseen koskien kaikkien Norvestia Oyj:n (”Norvestia”) vähemmistöosakkeiden lunastamista. CapMan omistaa noin 92,5 prosenttia Norvestian osakkeista ja niiden tuottamista äänistä. CapMan on ilmoittanut tarjoavansa tässä pakollisessa lunastusmenettelyssä 7,14 euroa osakkeelta käteisenä Norvestian vähemmistöosakkeenomistajille. CapManin mukaan tarjous perustuu vaihtotarjouksessa Norvestian osakkeista osakevastikkeena tarjottujen CapManin osakkeiden markkinahintaan tarjousajan viimeisenä päivänä 16.12.2016. Lopullisesta lunastushinnasta päättää Keskuskauppakamarin lunastuslautakunnan nimeämä välimiesoikeus.

Helsinki, 13.1.2017

NORVESTIA OYJ

Hallitus

Lisätietoja: Juha Kasanen, toimitusjohtaja, puh 09-6226 380

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.norvestia.fi

Tärkeä tiedotus

Tätä tiedotetta ei saa julkaista tai muutoin levittää, kokonaan tai osittain, henkilöille, jotka oleskelevat tai asuvat Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Uudessa-Seelannissa tai Etelä-Afrikassa, tai muutoin näissä maissa, tai missään muussa maassa, missä se on soveltuvien lakien tai määräysten mukaan kiellettyä. Tämä tiedote ei ole tarjousasiakirja tai esite eikä se siten ole tarjous tai kehotus myyntitarjouksen tekemiseen. Sijoittajien tulee hyväksyä vaihtotarjous osakkeista vain vaihtotarjoukseen liittyvässä tarjousasiakirjassa ja esitteessä esitetyn tiedon perusteella. Tarjousta ei tehdä suoraan tai välillisesti missään sellaisessa maassa, missä joko tarjous tai siihen osallistuminen on soveltuvan lain mukaan kiellettyä tai missä tarjousasiakirja-, rekisteröinti- tai muut vaatimukset soveltuisivat Suomen lainsäädännön mukaisten toimenpiteiden lisäksi.

Vaihtotarjoukseen liittyvää tarjousasiakirjaa ja esitettä ja niihin liittyviä hyväksymislomakkeita ei tulla toimittamaan tai lähettämään edelleen, eikä niitä saa toimittaa tai lähettää edelleen mihinkään sellaiseen maahan tai sellaisesta maasta, missä soveltuva laki kieltää sen. Erityisesti vaihtotarjousta ei tehdä, suoraan tai välillisesti, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa tai Yhdysvalloissa. Vaihtotarjousta ei voida hyväksyä Australiasta, Kanadasta, Hongkongista, Japanista, Uudesta-Seelannista, Etelä-Afrikasta tai Yhdysvalloista.

CapManin osakkeita ei ole eikä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain, muutoksineen (”Arvopaperilaki”), tai minkään Yhdysvaltain osavaltion tai muun alueen soveltuvien arvopaperilakien mukaisesti. CapManin osakkeita ei saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, paitsi Arvopaperilain rekisteröintivaatimuksista säädetyn poikkeuksen nojalla tai transaktiolla, johon Arvopaperilain rekisteröintivaatimukset eivät sovellu.

Tietyt tähän tiedotteeseen sisältyvät muut kuin historiallisiin tosiseikkoihin liittyvät lausumat, mukaan lukien muun muassa arviot yleisestä talouskehityksestä ja markkinatilanteesta, odotukset yhdistyneen yhtiön kehityksestä ja kannattavuudesta sekä synergiaetujen ja kustannussäästöjen toteutumisesta, sekä lausumat, joissa käytetään ilmauksia ”odottaa”, ”arvioi”, ”ennustaa” tai vastaavia ilmaisuja, ovat tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä lausumat perustuvat tämänhetkisiin päätöksiin ja suunnitelmiin sekä tällä hetkellä tiedossa oleviin seikkoihin. Ne sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä, joiden toteutuessa yhdistyneen yhtiön todellinen tulos voi poiketa huomattavasti tämänhetkisistä odotuksista. Näitä tekijöitä ovat muun muassa yleinen taloudellinen tilanne, mukaan lukien valuuttakurssien ja korkotasojen vaihtelut, mitkä vaikuttavat asiakkaiden toimintaympäristöön ja kannattavuuteen ja näin ollen yhdistyneen yhtiön saamiin tilauksiin ja niiden katteisiin; kilpailutilanne; yhdistyneen yhtiön oma liiketoimintatilanne, kuten tuotannon ja tuotekehityksen onnistuminen ja niiden jatkuva kehittäminen ja parantaminen; ja tulevien yrityskauppojen onnistuminen.

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

Danske Bank A/S laskee liikkeeseen 1 minifutuurisertifikaattisarjan 16.1.2017

Danske Bank A/S laskee liikkeeseen 1 minifutuurisertifikaattisarjan 16.1.2017

Julkaistu: 2017-01-13 11:00:00 CET
Danske Bank
Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot
Danske Bank A/S laskee liikkeeseen 1 minifutuurisertifikaattisarjan 16.1.2017

DANSKE BANK A/S PÖRSSITIEDOTE

Danske Bank A/S laskee liikkeeseen 1 minifutuurisertifikaattisarjan 16.1.2017

Danske Bank A/S:llä on Irlannin keskuspankin 20.6.2016 hyväksymä warrantti- ja sertifikaattiohjelmaesite, jota on täydennetty 4.8.2016 ja 4.11.2016 julkistetuilla ohjelmaesitteen täydennyksillä.

Danske Bank A/S laskee liikkeeseen warrantti- ja sertifikaattiohjelmansa alla 1 minifutuurisertifikaattisarjan 16.1.2017. Minifutuurisertifikaattien kohde-etuutena ovat Outokumpu Oyj osakkeet. Minifutuurisertifikaatit ovat myynti (Short)- minifutuureja. Minifutuurisertifikaattien erääntyessä haltijalle maksetaan lopullisissa ehdoissa määritelty selvityssumma.

Tämä tiedote sisältää ainoastaan tiivistelmän minifutuurisertifikaattien lopullisista ehdoista. Ohjelmaan liittyvä ohjelmaesite (Base Prospectus) täydennyksineen, sen suomenkielinen tiivistelmä ja liikkeeseen laskettavien minifutuurisertifikaattien lopulliset ehdot (Final Terms) ovat saatavilla verkko-osoitteessa www.danskebank.fi/warrantit. Sijoittamista harkitsevia kehotetaan tutustumaan näihin asiakirjoihin ennen sijoituspäätöstä.

Liikkeeseenlaskija Danske Bank A/S
Sijoitusinstrumentti Myyntiminifutuurisertifikaatti
Kohde-etuudet Outokumpu Oyj (OUT1V)
Markkinapaikka NASDAQ Helsinki Oy
Listalleottopäivä 16.1.2017
Valuutta EUR
Toteutustapa Liikkeeseenlaskija maksaa automaattisesti selvityssumman lopullisten ehtojen mukaisesti.
Erääntymispäivä ja viimeinen kaupankäyntipäivä Minifutuurisertifikaattien erääntymispäivä ja viimeinen kaupankäyntipäivä ovat kuten alla olevassa taulukossa, jos ennenaikaista erääntymistä ei ole tapahtunut. Ennenaikainen erääntyminen tapahtuu, jos kohde-etuuden hinta saavuttaa lopullisten ehtojen mukaisen rajatason jatkuvan kaupankäynnin aikana. Tällöin minifutuurisertifikaatti erääntyy välittömästi ja kyseinen kauppapäivä on samalla minifutuurisertifikaatin viimeinen kaupankäyntipäivä.
Lopetushinta Lopetushinta on minifutuurin kohde-etuuden päätöshinta erääntymispäivänä, jos ennenaikaista erääntymistä ei ole tapahtunut. Ennenaikainen erääntyminen tapahtuu, jos kohde-etuuden hinta saavuttaa lopullisten ehtojen mukaisen rajatason jatkuvan kaupankäynnin aikana. Tällöin lopetushinta määritellään ostominifutuurisertifikaatin kohdalla rajatason saavuttamishetken ja sen jälkeisten seuraavien 3 tunnin kaupankäynnin alimpana noteerauksena ja myyntiminifutuurisertifikaatin kohdalla vastaavasti ylimpänä noteerauksena.
Selvityssumma (Cash Settlement Amount) ja vähimmäisselvityssumma Minifutuurisertifikaatti Long (Osto-):
(a) Jos lopetushinta on korkeampi kuin viimeisen viitepäivän rahoitustaso:
(lopetushinta – viimeisen viitepäivän rahoitustaso) x kerroin [ x valuuttakurssi]
(b) muussa tapauksessa nolla.
Minifutuurisertifikaatti Short (Myynti-):
(a) Jos lopetushinta on alempi kuin viimeisen viitepäivän rahoitustaso):
(viimeisen viitepäivän rahoitustaso – lopetushinta) x kerroin [ x valuuttakurssi]
(b) muussa tapauksessa nolla.
jolloin:
”AF” on tietyn viitepäivän ja korkojakson osalta laskenta-asiamiehen seuraavan kaavan mukaisesti määrittämä summa:
AF = FLt-1 * (viitekorko [ + / -] marginaali * koronlaskuperuste.
”FLt-1” on viitepäivän (t) osalta kohde-etuuden arvo viitepäivää (t) välittömästi edeltävänä viitepäivänä
Jos minifutuurisertifikaatin selvityssumma on pienempi kuin EUR 0,00001 per minifutuurisertifikaatti, liikkeeseenlaskija ei maksa selvityssummaa ja minifutuurisertifikaatti erääntyy arvottomana.
Markkinatakaus Danske Bank A/S toimii markkinatakaajana. Markkinatakaaja sitoutuu antamaan osto- ja myyntinoteerauksen pörssin jatkuvan kaupankäynnin aikana. Jos minifutuurisertifikaatti erääntyy ennenaikaisesti, markkinatakaus päättyy erääntyneen minifutuurisertifikaatin osalta välittömästi kohde-etuuden saavutettua minifutuurisertifikaatin lopullisissa ehdoissa määritellyn rajatason.
Osto- ja myyntinoteerauksen ero on korkeintaan EUR 0,10, jos minifutuurisertifikaatin arvo on alle EUR 2,00 tai korkeintaan EUR 0,20, jos minifutuurisertifikaatin arvo on vähintään EUR 2,00. Noteeraukset annetaan vähintään 1 000 minifutuurisertifikaatille.
Tietyissä tilanteissa, joita kuvaillaan tarkemmin ohjelmaesitteessä (Base Prospectus), voi Danske Bankin olla vaikeaa tai mahdotonta pitää osto- ja myyntinoteerauksia.
Lisätietoja Lisätietoja on saatavilla yhtiöiden kotisivuilta:

www.outokumpu.com

Lisätietoja kohde-etuuksien volatiliteetista saatavilla liikkeeseenlaskijalta, puh. +358 (0)10 236 4836

Kaupankäyntitunnus Sertifikaatin ISIN Kohde-etuusosake Lisätietoja kohde-etuutena olevasta osakkeesta ja yhtiöstä
MINIS OUT DB3 DK0060784866 Outokumpu Oyj www.outokumpu.com
Kaupankäyntitunnus Tyyppi Alku-rahoitustaso EUR Rajataso % Kerroin Marginaali/
Hallinnointi-palkkio
Sertifikaattien kokonais-määrä Erääntymispäivä
MINIS OUT DB3 Myynti 11.00 97% 1 0,2%/1,8% 200 000 16.12.2022

Helsingissä 13.1.2017

Danske Bank A/S

Jukkapekka Laurila Maj van Dijk

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

eQ VAHVISTAA PRIVATE EQUITY-TIIMIÄ

eQ VAHVISTAA PRIVATE EQUITY-TIIMIÄ

Julkaistu: 2017-01-13 09:00:00 CET
Lehdistötiedote
eQ VAHVISTAA PRIVATE EQUITY-TIIMIÄ

LEHDISTÖTIEDOTE

13.1.2017, klo 10:00

eQ Varainhoidon private equity -liiketoiminta on kasvanut vahvasti vuoden 2016 aikana ja hallinnoitavat varat ovat noin 4,3 miljardia euroa. eQ Varainhoito hallinnoi yhteensä 20 private equity -rahastoa ja täyden valtakirjan salkkua. eQ:n rahastot sijoittavat rahastojen kautta pieniin ja keskisuuriin, listaamattomiin yhtiöihin Pohjois-Euroopassa, Itä-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Rahastot Pohjois-Eurooppaan ja USA:han kerätään vuorovuosin.

Private equity -liiketoiminnan kasvaessa on sijoitustiimiin rekrytoitu sijoitusjohtajaksi KTM, OTK Anne Riekki. Hän siirtyy eQ Varainhoidon palvelukseen Suomen Teollisuussijoitus Oy:stä, jossa hän toimi johtoryhmän jäsenenä ja rahastotiimin vetäjänä vastuualueenaan sijoitukset suomalaisiin ja ulkomaisiin private equity -rahastoihin. Aiemmin hän on toiminut muun muassa Eqvitec Partnersin mezzanine-tiimissä ja Euroopan investointirahastossa Luxemburgissa. Anne on myös pitkään toiminut Suomen Pääomasijoitusyhdistyksen hallituksen jäsenenä. Hän aloittaa uudessa tehtävässään viimeistään 10.2.2017.

”eQ Varainhoidon private equity -liiketoiminnan asiakasvarat kasvoivat merkittävästi vuoden 2016 aikana – keräsimme yhteensä 400 miljoonaa euroa uutta pääomaa. Tuoreimpaan eQ PE VIII North -rahastoon kerättiin 160 miljoonaa euroa 78 sijoittajalta ja teimme myös uusia täyden valtakirjan sopimuksia. Samalla vuosi 2016 oli sijoitusaktiviteetiltaan vilkkain eQ:n historiassa – sijoitimme yhteensä 240 miljoonaa euroa Euroopan ja Pohjois-Amerikan private equity -markkinoille. Koska korkotuotot pysyvät matalina ja osakemarkkinoilla riittää volatiliteettia uskomme, että vaihtoehtoisten sijoitusten suosio tulee kasvamaan entisestään ja varaudumme tulevaan kasvuun vahvistamalla tiimiä. Kansainvälisen sijoituskokemuksensa ja asiantuntemuksensa myötä Anne Riekki sopii erittäin hyvin kokeneeseen tiimiimme. Hänellä on myös vahva kokemus Credit-markkinoista. eQ tuo markkinoille ensimmäisen private credit -rahaston alkuvuonna 2017 ja tiimin credit-osaaminen vahvistuu merkittävästi rekrytoinnin myötä.” toteaa eQ Varainhoidon pääomasijoituksista vastaava johtaja Staffan Jåfs.

Helsinki 13.1.2017

eQ Varainhoito Oy

Lisätietoja:

Staffan Jåfs, johtaja, pääomasijoitukset, eQ Varainhoito Oy, puh: +358 (9) 6817 8736,

staffan.jafs@eQ.fi

eQ-konserni on kotimainen varainhoitoon ja Corporate Finance -toimintaan keskittyvä yhtiöryhmä. eQ Varainhoito tarjoaa monipuolisia varainhoitopalveluita (ml. pääomarahastot ja kiinteistövarainhoito) sekä instituutioasiakkaille että yksityishenkilöille. Konsernin hallinnoitavat varat ovat noin 8,4 miljardia euroa. Konserniin kuuluva Advium Corporate Finance tarjoaa yritys- ja kiinteistöjärjestelyihin sekä pääomajärjestelyihin liittyviä palveluja.

Lisätietoa konsernista saa sivuilta www.eQ.fi.

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company