Affecto ostaa BIGDATAPUMPin

Affecto ostaa BIGDATAPUMPin

Julkaistu: 2016-12-20 08:00:00 CET
Affecto Oyj
Pörssitiedote
Affecto ostaa BIGDATAPUMPin

Affecto Oyj – Pörssitiedote, 20.12.2016 klo 9:00, Helsinki

Affecto ostaa BIGDATAPUMPin

Affecto on sopinut ostavansa suomaisen pilvianalytiikkayhtiö BIGDATAPUMPin. Yhtiön liikevaihto oli 1,8 miljoonaa euroa vuonna 2015 ja sen arvioidaan olevan noin 3,3 miljoonaa euroa vuonna 2016.

Kauppahinta koostuu transaktion loppuunsaattamisen yhteydessä maksettavasta 3,5 miljoonan euron käteismaksusta sekä enintään 3 miljoonan euron lisäkauppahinnasta. Käteisellä maksettavan lisäkauppahinnan maksaminen on ehdollinen määriteltyjen taloudellisten tavoitteiden saavuttamiselle kolmen vuoden sisällä transaktion loppuunsaattamisesta mutta kuitenkin viimeistään viidessä vuodessa. Tämä kokonaiskauppahinta on nettovelaton hinta.

Kaupan seurauksena syntyy liiketoimintayksikkö, jolla on erityistä pilvianalytiikkaan liittyvää osaamista ja joka pystyy tarjoamaan myös jatkuvia palveluita, mukaan lukien Nearshore toimituskyvykkyyden, sekä palvelumuotoilua. Liiketoimintaa tullaan laajentamaan suunnitellusti Suomessa ja Skandinaviassa vuoden 2017 aikana.

Affecton Pohjois-Eurooppalainen verkosto tulee vahvistamaan BIGDATAPUMPin kansainvälistymistä. Juko Hakala, Affecton toimitusjohtaja kommentoi: ”Yhtiöiden yhdistetyn tarjoaman myötä Affecto ja BIGDATAPUMP pystyvät tarjoamaan ainutlaatuisia datalähtöisiä pilvipalveluita asiakkaillemme Pohjois-Euroopassa.”

Yhtiö arvioi loppuunsaattavansa transaktion 1.2.2017 mennessä.

Kaupan myötä BIGDATAPUMP tulee osaksi Affecto-konsernia, mutta tulee edelleen säilyttämään itsenäisen brändinsä ja henkilöstönsä. Yritys tulee jatkossakin rakentamaan asiakkailleen pilvianalytiikalla liiketoiminta-arvoa yhdessä teknologiakumppaneidensa kanssa.

AFFECTO OYJ
Juko Hakala
Toimitusjohtaja

Lisätietoja:

Iikka Lindroos
Varatoimitusjohtaja
+358 40 8018331
iikka.lindroos@affecto.com

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

Ilkka-Yhtymä Oyj:n toimitusjohtaja vaihtuu

Ilkka-Yhtymä Oyj:n toimitusjohtaja vaihtuu

Julkaistu: 2016-12-20 08:00:00 CET
Ilkka-Yhtymä Oyj
Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus
Ilkka-Yhtymä Oyj:n toimitusjohtaja vaihtuu

Ilkka-Yhtymä Oyj Pörssitiedote 20.12.2016, klo 9.00

ILKKA-YHTYMÄ OYJ:N TOIMITUSJOHTAJA VAIHTUU

Ilkka-Yhtymä Oyj:n toimitusjohtaja Matti Korkiatupa on ilmoittanut toimitusjohtajasopimuksensa mukaisesti omasta halustaan luopua toimitusjohtajan tehtävästä keväällä 2017 täytettyään 62 vuotta. Ilkka-Yhtymä Oyj:n hallitus on sopinut toimitusjohtaja Matti Korkiatuvan kanssa, että hän siirtyy 14.3.2017 lähtien ensin projektitehtäviin Ilkka-Yhtymä Oyj:ssä ja eläkkeelle 12.5.2017.

Hallitus on kokouksessaan 19.12.2016 valinnut palkitsemis- ja nimitysvaliokunnan esityksen mukaisesti uudeksi toimitusjohtajaksi Ilkka-Yhtymä Oyj:n nykyisen talousjohtajan KTM Olli Pirhosen (46) 14.3.2017 alkaen. Pirhonen on työskennellyt Ilkka-Yhtymän talousjohtajana 3.2.2014 alkaen. Aikaisemmin hän on toiminut Atria konsernissa mm. Group Controllerina sekä rahoitus- ja talouspäällikkönä.

Lisäksi Ilkka-Yhtymä Oyj:n hallitus on nimittänyt konsernin tulevaksi talousjohtajaksi KTM Seija Peitson (52) Seinäjoelta. Hän ottaa tehtävän vastaan maaliskuussa 2017.

Seija Peitso siirtyy Ilkka-Yhtymä Oyj:n palvelukseen Kuntayhtymä Kaksineuvoisen talousjohtajan tehtävästä. Vuosina 1985-2012 hän on toiminut Ilkka-Yhtymän taloushallinnon tehtävissä.

ILKKA-YHTYMÄ OYJ

Matti Korkiatupa
toimitusjohtaja

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Matti Korkiatupa, Ilkka-Yhtymä Oyj
puh. 0500 162 015

Talousjohtaja Olli Pirhonen, Ilkka-Yhtymä Oyj
puh. 040 766 5418

JAKELU
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ilkka-yhtyma.fi

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

Sopranon taloudellinen tiedottaminen ja yhtiökokous 2017

Sopranon taloudellinen tiedottaminen ja yhtiökokous 2017

Julkaistu: 2016-12-19 15:10:00 CET
Soprano Oyj
Tulosjulkistamisajankohdat
Sopranon taloudellinen tiedottaminen ja yhtiökokous 2017

Soprano Oyj, pörssitiedote, 19.12.2016 klo 16.10

Soprano Oyj julkaisee vuonna 2017 seuraavat taloustiedotteet:

Tilinpäätöstiedote vuodelta 2016 ja puolivuosikatsaus heinä-joulukuulta 2016 julkaistaan torstaina 2.3.2017 klo 9.00Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2017 julkaistaan keskiviikkona 23.8.2016 klo 9.00

Vuosikertomus ja tilinpäätös vuodelta 2016 sekä selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä julkaistaan yhtiön verkkosivuilla keskiviikkona 29.3. klo 9.00.

Sopranon taloudelliset raportit ovat saatavilla suomeksi yhtiön verkkosivuilla www.soprano.fi

Varsinainen yhtiökokous on suunniteltu pidettäväksi Helsingissä keskiviikkona 26.4.2016 klo 14.

Soprano Oyj
Hallitus

Lisätietoja:
Arto Tenhunen, hallituksen puheenjohtaja, arto.tenhunen@soprano.fi, +358 400 413 314
Kaisa Vikkula, toimitusjohtaja, kaisa.vikkula@soprano.fi, + 358 40 548 3554

Soprano on kehitysyhtiö, jonka emoyhtiö Soprano Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle pörssilistalle. Soprano konserni koostuu 1.1.2017 alkaen kahdesta täysin omistetusta liiketoimintasegmentistä: pohjoismainen ICT-koulutukseen erikoistunut Informator Tieturi Group ja suomalainen johtamis- ja esimieskoulutukseen erikoistunut Management Institute of Finland MIF. Kolmantena raportoidaan Soprano Oyj ja sen osakkuusyhtiöt Ambientia E-Commerce ja Brain Alliance.

Koulutustoimialalla Sopranosta on kasvanut Pohjoismaiden johtava yksityinen yritysten ja organisaatioiden kouluttaja. Juuri nyt koulutus digitalisoituu, siirtyy pilveen ja toimialajärjestelyt ovat alkaneet. Tavoitteemme on olla asiakkaalle halutuin kumppani osaamisen kehittämisessä sekä tarjota asiakkaalle paras kurssitarjonta, halutuimmat valmentajat sekä uusimmat oppimisympäristöt.

Kehitysyhtiö Soprano Oyj hakee uusia sijoituskohteita palveluliiketoiminnasta toimialoilta, joissa näemme rakennemuutoksen ja konsolidaation mahdollisuuksia. Erityisesti olemme kiinnostuneet yhtiöistä, joissa uusilla digitaalisilla palveluilla voidaan luoda merkittävää lisäarvoa.

Asiantuntijamme palvelevat Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa, Tukholmassa, Göteborgissa, Malmössä ja Pietarissa, verkoston kautta kymmenissä maissa ja virtuaalisesti ympäri maailman.

Soprano Group | MIF | Infor | Johtamistaidon Opisto | Informator | Tieturi | www.soprano.fi

Lisätietoja yrityksestämme ja palveluistamme:

Soprano Oyj
www.soprano.fi

Management Institute of Finland MIF
www.mif.fi
www.infor.fi
www.jto.fi

Informator Tieturi Group
www.informator.se
www.tieturi.fi

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

DANSKE BANK A/S:N LIIKKEESEEN LASKEMAN MINIS STE DB1 MINIFUTUURIN SELVITYSSUMMA

DANSKE BANK A/S:N LIIKKEESEEN LASKEMAN MINIS STE DB1 MINIFUTUURIN SELVITYSSUMMA

Julkaistu: 2016-12-19 14:36:24 CET
Danske Bank
Pörssitiedote
DANSKE BANK A/S:N LIIKKEESEEN LASKEMAN MINIS STE DB1 MINIFUTUURIN SELVITYSSUMMA

DANSKE BANK A/S PÖRSSITIEDOTE

DANSKE BANK A/S:N LIIKKEESEEN LASKEMAN MINIS STE DB1 MINIFUTUURIN SELVITYSSUMMA

Danske Bank A/S:n liikkeeseen laskeman MINIS STE DB1 minifutuurin markkinatakaus on päättynyt kohde-etuuden hinnan saavutettua minifutuurin rajatason (Barrier Level). Kyseisen minifutuurin juoksuaika ja kaupankäynti päättyivät 19.12.2016 kello 12:29.

Markkinatakauksen päättyminen koskee seuraavaa minifutuuria:

Liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S

Kaupankäyntitunnus: MINIS STE DB1

ISIN-koodi: DK0060771616

Kohde-etuus: Stora Enso Oyj

Rajatason saavuttamispäivä: 19.12.2016

Rajataso: 9.881206euroa

Rahoitustaso: 10.174953 euroa

Kerroin: 1

Viimeinen kaupankäyntipäivä: 18.12.2020

Kohde-etuuden vertailuhintana käytetään rajatason saavuttamishetken ja sen jälkeisten kolmen tunnin kaupankäynnin ylintä hintaa, joka on 9.92 euroa.

Selvityssummaksi muodostuu 0.254953 euroa / minifutuuri.

Minifutuuri on laskettu liikkeeseen Danske Bank A/S:n Irlannin keskuspankin 20.6.2016 hyväksymän warrantti- ja sertifikaattiohjelmaesitteen ja sen 4.8.2016 ja 4.11.2016 julkistettujen täydennysten mukaisesti. Ohjelmaesite täydennyksineen ja minifutuurin lopulliset ehdot ovat saatavilla osoitteessa www.danskebank.fi/warrantit.

Danske Bank A/S

Maj van Dijk

+ 358 (0)10 236 4836

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

CAPMAN OYJ:N VAIHTOTARJOUKSEN ALUSTAVA TULOS SEKÄ NORVESTIA OYJ:N HALLITUKSEN PÄÄTÖS YLIMÄÄRÄISESTÄ OSINGONJAOSTA

CAPMAN OYJ:N VAIHTOTARJOUKSEN ALUSTAVA TULOS SEKÄ NORVESTIA OYJ:N HALLITUKSEN PÄÄTÖS YLIMÄÄRÄISESTÄ OSINGONJAOSTA

Julkaistu: 2016-12-19 14:30:00 CET
Norvestia
Pörssitiedote
CAPMAN OYJ:N VAIHTOTARJOUKSEN ALUSTAVA TULOS SEKÄ NORVESTIA OYJ:N HALLITUKSEN PÄÄTÖS YLIMÄÄRÄISESTÄ OSINGONJAOSTA

Helsinki, Suomi, 2016-12-19 14:30 CET (GLOBE NEWSWIRE) —

Norvestia Oyj Pörssitiedote 19.12.2016 klo 15.30

Tätä pörssitiedotetta ei saa julkaista tai levittää, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, henkilöille, jotka oleskelevat tai asuvat Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa tai muutoin näissä maissa, tai missään muussa sellaisessa maassa, jossa sen julkaiseminen tai levittäminen olisi soveltuvan sääntelyn vastaista tai edellyttäisi muita toimenpiteitä Suomen lainsäädännön mukaisten vaatimusten lisäksi.

CAPMAN OYJ:N VAIHTOTARJOUKSEN ALUSTAVA TULOS SEKÄ NORVESTIA OYJ:N HALLITUKSEN PÄÄTÖS YLIMÄÄRÄISESTÄ OSINGONJAOSTA

CapMan Oyj (”CapMan”) on julkistanut 3.11.2016 arvopaperimarkkinalain (746/2012, muutoksineen) 11 luvun mukaisesti Norvestia Oyj:n (”Norvestia”) vapaaehtoisen julkisen osakevaihtotarjouksen (”Vaihtotarjous”) hankkiakseen kaikki Norvestian liikkeeseen laskemat osakkeet ja osakkeisiin oikeuttavat arvopaperit.

Vaihtotarjouksen tarjousaika päättyi 16.12.2016 klo 18.30. CapMan julkisti tänään Vaihtotarjouksen alustavan tuloksen, jonka mukaan Vaihtotarjouksessa tarjotut osakkeet edustavat noin 61,7 kaikista Norvestian osakkeista ja äänistä,mikä yhdessä CapManin tällä hetkellä omistamien Norvestian osakkeiden kanssa tekee noin 90,3 prosenttia Norvestian osakkeista ja äänistä. CapMan julkisti myös tiedon siitä, että kaikki Vaihtotarjouksen toteuttamisen edellytykset ovat täyttyneet ja että CapMan tulee toteuttamaan Vaihtotarjouksen.

CapMan tiedotti, että Vaihtotarjous toteutetaan arviolta 22.12.2016 ja tarjousvastike suoritetaan laskemalla liikkeeseen CapManin uusia osakkeita arviolta 22.12.2016. Uudet osakkeet rekisteröidään kaupparekisteriin arviolta 27.12.2016 ja ne haetaan otettaviksi kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsinki Oy:n päälistalla arviolta 28.12.2016 alkaen. CapMan ilmoitti aloittavansa jälkikäteisen tarjousajan ja jatkavansa sitä arviolta 9.1.2017 asti Vaihtotarjouksen ehtojen mukaisesti. CapMan tiedottaa jälkikäteisestä tarjousajasta tarkemmin Vaihtotarjouksen lopullisen tuloksen julkistamisen yhteydessä arviolta 20.12.2016.

CapMan tiedotti lisäksi, että osana Vaihtotarjoukseen liittyviä järjestelyjä CapManin A-osakkeet muunnetaan B-osakkeiksi suhteessa 1:1 ja yhtiöjärjestystä muutetaan CapManin 8.12.2016 pidetyn ylimääräisen yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti siten, että CapManilla on vain yksi osakesarja, ja kaikki Yhtiön osakkeet tuottavat yhden (1) äänen per osake ja yhtäläiset oikeudet osinkoon ja muuhun CapManin varojenjakoon osakkeenomistajille. CapManin A-osakkeiden muuntamiset sekä yhtiöjärjestyksen muutos rekisteröidään kaupparekisteriin arviolta 20.12.2016.

CapManin pörssitiedote kokonaisuudessaan on tämän pörssitiedotteen liitteenä.

Norvestian ylimääräinen yhtiökokous päätti 8.12.2016 jakaa ylimääräisen osingon 3,35 euroa osakkeelta ehdollisena sille, että Vaihtotarjouksen ehdot ovat täyttyneet (tai niiden täyttymisestä on luovuttu) ja että osingonjaon täsmäytyspäivä, joka määrää osinkoon oikeutetut osakkeenomistajat, on ennen Vaihtotarjouksen toteutuskauppoja. CapManin ilmoitettua Vaihtotarjouksen ehtojen täyttyneen Norvestian hallitus on ylimääräisen yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti päättänyt panna täytäntöön yhtiökokouksen päätöksen ja päättänyt osingonjaon täsmäytyspäiväksi 21.12.2016. Ylimääräinen osinko maksetaan 29.12.2016.

Helsinki, 19.12.2016

NORVESTIA OYJ

Hallitus

Lisätietoja: Hannu Syrjänen, hallituksen varapuheenjohtaja, puh. +358 400 454 885

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.norvestia.fi

Liite: CapMan Oyj:n pörssitiedote 19.12.2016

Tärkeä tiedotus

Tätä tiedotetta ei saa julkaista tai muutoin levittää, kokonaan tai osittain, henkilöille, jotka oleskelevat tai asuvat Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Uudessa-Seelannissa tai Etelä-Afrikassa, tai muutoin näissä maissa, tai missään muussa maassa, missä se on soveltuvien lakien tai määräysten mukaan kiellettyä. Tämä tiedote ei ole tarjousasiakirja tai esite eikä se siten ole tarjous tai kehotus myyntitarjouksen tekemiseen. Sijoittajien tulee hyväksyä vaihtotarjous osakkeista vain vaihtotarjoukseen liittyvässä tarjousasiakirjassa ja esitteessä esitetyn tiedon perusteella. Tarjousta ei tehdä suoraan tai välillisesti missään sellaisessa maassa, missä joko tarjous tai siihen osallistuminen on soveltuvan lain mukaan kiellettyä tai missä tarjousasiakirja-, rekisteröinti- tai muut vaatimukset soveltuisivat Suomen lainsäädännön mukaisten toimenpiteiden lisäksi.

Vaihtotarjoukseen liittyvää tarjousasiakirjaa ja esitettä ja niihin liittyviä hyväksymislomakkeita ei tulla toimittamaan tai lähettämään edelleen, eikä niitä saa toimittaa tai lähettää edelleen mihinkään sellaiseen maahan tai sellaisesta maasta, missä soveltuva laki kieltää sen. Erityisesti vaihtotarjousta ei tehdä, suoraan tai välillisesti, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa tai Yhdysvalloissa. Vaihtotarjousta ei voida hyväksyä Australiasta, Kanadasta, Hongkongista, Japanista, Uudesta-Seelannista, Etelä-Afrikasta tai Yhdysvalloista.

CapManin osakkeita ei ole eikä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain, muutoksineen (”Arvopaperilaki”), tai minkään Yhdysvaltain osavaltion tai muun alueen soveltuvien arvopaperilakien mukaisesti. CapManin osakkeita ei saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, paitsi Arvopaperilain rekisteröintivaatimuksista säädetyn poikkeuksen nojalla tai transaktiolla, johon Arvopaperilain rekisteröintivaatimukset eivät sovellu.

Tietyt tähän tiedotteeseen sisältyvät muut kuin historiallisiin tosiseikkoihin liittyvät lausumat, mukaan lukien muun muassa arviot yleisestä talouskehityksestä ja markkinatilanteesta, odotukset yhdistyneen yhtiön kehityksestä ja kannattavuudesta sekä synergiaetujen ja kustannussäästöjen toteutumisesta, sekä lausumat, joissa käytetään ilmauksia ”odottaa”, ”arvioi”, ”ennustaa” tai vastaavia ilmaisuja, ovat tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä lausumat perustuvat tämänhetkisiin päätöksiin ja suunnitelmiin sekä tällä hetkellä tiedossa oleviin seikkoihin. Ne sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä, joiden toteutuessa yhdistyneen yhtiön todellinen tulos voi poiketa huomattavasti tämänhetkisistä odotuksista. Näitä tekijöitä ovat muun muassa yleinen taloudellinen tilanne, mukaan lukien valuuttakurssien ja korkotasojen vaihtelut, mitkä vaikuttavat asiakkaiden toimintaympäristöön ja kannattavuuteen ja näin ollen yhdistyneen yhtiön saamiin tilauksiin ja niiden katteisiin; kilpailutilanne; yhdistyneen yhtiön oma liiketoimintatilanne, kuten tuotannon ja tuotekehityksen onnistuminen ja niiden jatkuva kehittäminen ja parantaminen; ja tulevien yrityskauppojen onnistuminen.

Liitteet:
Liite. CapMan Oyjn pörssitiedote 19.12.2016.pdf

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

Saga Furs Oyj:n kansainvälinen huutokauppa käynnistyy huomenna

Saga Furs Oyj:n kansainvälinen huutokauppa käynnistyy huomenna

Julkaistu: 2016-12-19 14:00:00 CET
Saga Furs Oyj
Lehdistötiedote
Saga Furs Oyj:n kansainvälinen huutokauppa käynnistyy huomenna

Saga Furs Oyj Lehdistötiedote 19.12.2016 klo 15.00

Saga Furs Oyj:n kauden ensimmäinen huutokauppa käydään Vantaalla 20.-21.12.2016. Huutokaupan aikana tarjotaan yli 334 000 Saga® -ketun- ja 30 000 sertifioitua Saga® -suomensupinnahkaa. Huutokauppaan odotetaan yli 250 ostajaa kaikilta markkina-alueilta.

Kaupankäynti alkaa tiistaina suomensupin- ja erilaisten ketunnahkojen myynnillä ja päättyy keskiviikkona Blue Shadow- ja siniketunnahkojen myyntiin. Yksityiskohtainen myyntiohjelma on nähtävissä yhtiön kotisivujen sagafurs.com -huutokauppaosiossa. Pörssitiedote julkaistaan huutokaupan päätteeksi keskiviikkona 21.12.2016.

Minkinnahat tarjotaan ensimmäisen kerran maaliskuun 2017 huutokaupassa. Sagan vastuullisuusohjelman mukaisesti, maaliskuun huutokaupassa on tarjolla kokonaan sertifioituja minkin myyntieriä. Koska kettu- ja supituotanto on jo täysin sertifioitu, on ostajalla halutessaan mahdollisuus hankkia maaliskuussa sataprosenttisesti sertifioituja nahkoja koko valikoiman osalta.

Median edustajat ovat tervetulleita tutustumaan huutokauppaan.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Muotiliiketoimintajohtaja Tia Matthews, puh. 040 8020 878

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

Etteplan päivittää strategiset ja taloudelliset tavoitteensa

Etteplan päivittää strategiset ja taloudelliset tavoitteensa

Julkaistu: 2016-12-19 12:00:00 CET
Etteplan Oyj
Pörssitiedote
Etteplan päivittää strategiset ja taloudelliset tavoitteensa

ETTEPLAN Oyj Pörssitiedote 19.12.2016 klo 13:00

Etteplan Oyj:n hallitus on päättänyt kokouksessaan 19.12.2016 päivittää yhtiön strategiset ja taloudelliset tavoitteet. Uudet tavoitteet ovat:

Kasvu: Liikevaihdon keskimääräinen vuotuinen kasvu 15 prosenttia. Kannattavuus: Operatiivinen liikevoitto 10 prosenttia liikevaihdosta. Johdetut palvelumallit: Johdettujen palvelumallien osuus liikevaihdosta (Managed Services index, MSI) 65 prosenttia vuoteen 2019 mennessä. Tase: Omavaraisuusaste >30 prosenttia.

Kasvua ja kannattavuutta koskevat tavoitteet säilyvät ennallaan. Johdettuja palvelumalleja (Managed Services) koskeva tavoite oli aiemmin 50 prosenttia liikevaihdosta. Omavaraisuusastetta koskeva tavoite on uusi.

Vantaalla 19. joulukuuta 2016

Etteplan Oyj

Hallitus

Lisätietoja:

Juha Näkki, toimitusjohtaja, puh. 0400 606 372

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.etteplan.com

Etteplanin palvelut kattavat suunnittelun, teknisen dokumentoinnin, sulautettujen järjestelmien sekä IoT:n (esineiden internet) ratkaisut. Asiakkaitamme ovat maailman johtavat valmistavan teollisuuden yritykset. Palvelumme parantavat asiakkaittemme tuotteiden ja suunnitteluprosessien kilpailukykyä tuotteen koko elinkaaren ajan. Etteplanin innovatiivisen suunnittelukyvyn tuloksia on nähtävissä lukuisissa teollisuuden ratkaisuissa ja arjen tuotteissa.

Vuonna 2015 Etteplanin liikevaihto oli 141,1 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on noin 2 500 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa, Saksassa, Puolassa ja Kiinassa. Etteplan on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETT1V. www.etteplan.com

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

DANSKE BANK A/S:N LIIKKEESEEN LASKEMAN MINIS STE DB1 MINIFUTUURIN MARKKINATAKAUS ON PÄÄTTYNYT

DANSKE BANK A/S:N LIIKKEESEEN LASKEMAN MINIS STE DB1 MINIFUTUURIN MARKKINATAKAUS ON PÄÄTTYNYT

Julkaistu: 2016-12-19 11:38:24 CET
Danske Bank
Pörssitiedote
DANSKE BANK A/S:N LIIKKEESEEN LASKEMAN MINIS STE DB1 MINIFUTUURIN MARKKINATAKAUS ON PÄÄTTYNYT

DANSKE BANK A/S PÖRSSITIEDOTE

DANSKE BANK A/S:N LIIKKEESEEN LASKEMAN MINIS STE DB1 MINIFUTUURIN MARKKINATAKAUS ON PÄÄTTYNYT

Danske Bank A/S:n liikkeeseen laskeman MINIS STE DB1 minifutuurin markkinatakaus on päättynyt kohde-etuuden hinnan saavutettua minifutuurin rajatason (Barrier Level). Kyseisen minifutuurin juoksuaika ja kaupankäynti päättyivät 19.12.2016 kello 12:29.

Markkinatakauksen päättyminen koskee seuraavaa minifutuuria:

Liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S

Kaupankäyntitunnus: MINIS STE DB1

ISIN-koodi: DK0060771616

Kohde-etuus: Stora Enso Oyj

Rajatason saavuttamispäivä: 19.12.2016

Rajataso: 9.881206euroa

Rahoitustaso: 10.174953 euroa

Kerroin: 1

Viimeinen kaupankäyntipäivä: 18.12.2020

Minifutuuri on laskettu liikkeeseen Danske Bank A/S:n Irlannin keskuspankin 20.6.2016 hyväksymän warrantti- ja sertifikaattiohjelmaesitteen ja sen 4.8.2016 ja 4.11.2016 julkistettujen täydennysten mukaisesti. Ohjelmaesite täydennyksineen ja minifutuurin lopulliset ehdot ovat saatavilla osoitteessa www.danskebank.fi/warrantit.

Danske Bank A/S

Maj van Dijk

+ 358 (0)10 236 4836

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

Vastuualuemuutoksia HKScanin johtoryhmässä

Vastuualuemuutoksia HKScanin johtoryhmässä

Julkaistu: 2016-12-19 10:00:00 CET

Vastuualuemuutoksia HKScanin johtoryhmässä

HKScan Oyj Pörssitiedote 19.12.2016, klo 11:00

Vastuualuemuutoksia HKScanin johtoryhmässä

HKScan-konsernin markkinointijohtaja (CMO) Anne Mere on 19.12.2016 nimitetty HKScanin Baltian kuluttajaliiketoiminnasta vastaavaksi johtajaksi (EVP Consumer Business Baltics). Hän jatkaa toistaiseksi myös konsernin markkinointijohtajana (CMO) ja on HKScan-konsernin johtoryhmän jäsen. Anne Mere raportoi HKScanin toimitusjohtaja Jari Latvaselle.

Anne Mere on toiminut HKScanissa 13 vuoden ajan muun muassa HKScanin Suomen ja Baltian kuluttajaliiketoiminnoista vastaavana johtajana sekä toimitusjohtajana AS Rakvere Lihakombinaatissa, joka on ollut osa AS HKScan Estoniaa.

HKScanin Suomen ja Baltian kuluttajaliiketoiminnasta vastaavaksi johtajaksi (EVP, Consumer Business Finland and Baltics) 2.11.2016 nimitetty Jyrki Karlsson vastaa jatkossa HKScanin Suomen kuluttajaliiketoiminnasta (EVP, Consumer Business Finland). Hän jatkaa HKScan-konsernin johtoryhmän jäsenenä ja raportoi toimitusjohtaja Jari Latvaselle.

HKScan Oyj
Jari Latvanen
toimitusjohtaja

Lisätietoja:
– toimitusjohtaja, Jari Latvanen, HKScan Oyj
Hänelle voi jättää soittopyynnön konsernin viestintäjohtaja Marja-Leena Dahlskogin kautta, puh. 010 570 2142

HKScan on johtava pohjoismainen lihaosaaja. Konsernimme myy, markkinoi ja valmistaa korkealaatuista ja vastuullisesti tuotettua sian-, naudan-, siipikarjan- ja lampaanlihaa, niistä valmistettuja tuotteita ja valmisruokia vahvoilla tuotemerkeillä. Asiakkaitamme ovat vähittäiskauppa-, food service-, teollisuus- ja vientisektorit. Kotimarkkinamme kattavat Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Baltian. Viemme tuotteita lähes 50 maahan. HKScanin liikevaihto vuonna 2015 oli n. 1,9 miljardia euroa ja työntekijöitä noin 7 400.

JAKELU:
Nasdaq, Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.hkscan.com

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company

Aktia Pankki ja Garantia yhteistyöhön Aktia asuntolainatakausten osalta

Aktia Pankki ja Garantia yhteistyöhön Aktia asuntolainatakausten osalta

Julkaistu: 2016-12-19 10:00:00 CET
Taaleri Oyj
Lehdistötiedote
Aktia Pankki ja Garantia yhteistyöhön Aktia asuntolainatakausten osalta

Helsinki, 2016-12-19 10:00 CET (GLOBE NEWSWIRE) —

Aktia Pankki ja Vakuutusosakeyhtiö Garantia ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka myötä Garantia tuottaa Aktian asuntolainatakaukset. Asuntolainatakaus on lisävakuus, jota voidaan hyödyntää, kun haettavan lainan määrä ylittää asunnon vakuusarvon. Asuntolainatakauksen avulla oman kodin hankinta on mahdollista entistä useammalle.

”Nykyisin monet haluavat hankkia oman kodin itsenäisesti ilman, että tarvitaan henkilötakaajia tai sukulaisten omaisuutta vakuudeksi. Toisaalta omia säästöjä ei aina haluta sitoa kokonaan asunnon hankintaan, vaan asiakkaat toivovat pankilta ratkaisuja, joiden avulla sekä säästäminen että oman kodin hankinta onnistuvat samanaikaisesti”, toteaa asuntolainatakauksista Garantiassa vastaava asiakasrahoitusjohtaja Ville Korte.

”Aktian asiakkaille uudistunut asuntolainatakaus mahdollistaa entistä kattavamman ja joustavamman asuntorahoituksen. Asuntolainatakaus helpottaa konkreettisesti asiakkaan ensimmäisen ja toisen asunnon hankintaa, jossa omarahoitusosuutta useimmiten täydennetään lisävakuuksilla”, sanoo Aktian lainaamisen tuotteista ja palveluista vastaava johtaja Erno Kiukkonen.

Aktia on viimeisen vuoden aikana panostanut kasvustrategiansa mukaisesti voimakkaasti varsinkin uusien yhteistyökumppaneiden löytämiseen, jotta voidaan taata asiakkaille kokonaisvaltainen palvelukonsepti. Lainaamisen palvelukehityksessä Aktia pyrkii Garantian yhteistyön myötä vastaamaan asuntorahoitusmarkkinoiden muuttuviin tarpeisiin sekä lisäämään joustavuutta asiakkaan rahoitusratkaisuissa.

Aktia-konserni tarjoaa asiakkailleen yksilöllisiä ratkaisuja laajasta pankki-, varainhoito-, vakuutus- ja kiinteistönvälityspalvelujen valikoimastaan. Konsernin maantieteelliseen toiminta-alueeseen kuuluvat Suomen rannikko, pääkaupunkiseutu ja sisämaan kasvukeskukset. Aktia-konsernin noin 350 000 asiakkaan palvelusta vastaavat noin 50 omaa konttoria sekä internet- ja puhelinkanavat.

Vakuutusosakeyhtiö Garantia
Viestintä

Lisätietoja:
Vakuutusosakeyhtiö Garantia, toimitusjohtaja Vesa Aho, puh 050 343 1841 ja asiakasrahoitusjohtaja Ville Korte, puh 040 657 3480

Garantia lyhyesti

Garantia on vuonna 1993 perustettu takausvakuutuksiin erikoistunut yksityinen vahinkovakuutusyhtiö. Garantia tarjoaa yrityksille lainatakauksia, kaupallisia takauksia ja jäännösarvotakauksia sekä kuluttajille yhteistyökumppaneiden kautta asuntolainojen takauksia. Lisäksi Garantia tarjoaa sijoitustakauksia. Garantian vakuutusmaksutuotot vuonna 2015 olivat 10 miljoonaa euroa, yhdistetty kulusuhde 64 prosenttia ja tulos ennen veroja 6,8 miljoonaa euroa. Takausvakuutuskanta oli 1,2 miljardia euroa. Garantian vakavaraisuus on vahva. Garantiassa työskentelee 25 asiantuntijaa. Garantian toiminta on Finanssivalvonnan valvomaa.

Garantia on Taaleri Oyj:n kokonaan omistama tytäryhtiö ja kuuluu Taaleri-konserniin. Taaleri on finanssitalo, jonka emoyhtiö Taaleri Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle pörssilistalle. Taaleri-konserni koostuu kolmesta liiketoiminta-alueesta: Varainhoito, Rahoitus ja Energia. Taalerin palvelut on suunnattu institutionaalisille sijoittajille, yrityksille sekä yksityishenkilöille. Konsernin liiketoiminnalliset tytäryhtiöt ovat: Taaleri Varainhoito Oy ja sen tytäryhtiöt, Taaleri Pääomarahastot Oy -konserni, Taaleri Sijoitus Oy -konserni, Taaleri Energia Oy sekä Vakuutusosakeyhtiö Garantia. Lisäksi Taalerilla on osakkuusyhtiöt Fellow Finance Oyj, joka tarjoaa vertaislainapalveluja, sekä Inderes Oy, joka tuottaa osakeanalyysejä ja sijoitusinformaatiota.

Lisää tietoa yrityksestämme ja palveluistamme:

www.garantia.fi
www.taaleri.com
www.fellowfinance.fi
Taaleri Twitterissä

Viestin lähettäjä GlobeNewswire, www.globenewswire.com – a Nasdaq company