Etusivu » Yleinen » Sivu 272

NIMITYSTOIMIKUNNAN EHDOTUKSET KESLA OYJ:N VUODEN 2021 VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 

NIMITYSTOIMIKUNNAN EHDOTUKSET KESLA OYJ:N VUODEN 2021 VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

KESLA OYJ PÖRSSITIEDOTE 1.2.2021 klo 11.00

NIMITYSTOIMIKUNNAN EHDOTUKSET KESLA OYJ:N VUODEN 2021 VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

Hallituksen kokoonpanoa koskeva ehdotus

Nimitystoimikunta esittää, että yhtiökokous valitsee hallitukseen viisi (5) jäsentä. Hallitukseen esitetään vanhoina jäseninä jatkamaan Veli-Matti Kärkkäinen, Jouni Paajanen, Ritva Toivonen, Ari Virtanen ja Vesa Tuomi. Kaikki ehdokkaat ovat antaneet suostumuksensa tehtäviin. Veli-Matti Kärkkäinen ja Jouni Paajanen ovat Keslan osakkeenomistajia – kaikki muut ehdokkaat ovat riippumattomia yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Lisätietoja hallitukseen ehdotetuista henkilöistä löytyy yhtiön sijoittajasivuilta http://www.kesla.fi/fi/sijoittajat/yhtiokokous/ ja tämän tiedotteen liitteestä.

Hallituspalkkiota koskeva ehdotus

Nimitystoimikunta esittää, että hallituksen puheenjohtajalle maksetaan palkkiona 33 000 euroa ja hallituksen jäsenille 16 500 euroa toimikaudelta, joka on varsinaisten yhtiökokousten välinen aika. Varapuheenjohtajalle esitetään maksettavan sama palkkio kuin hallituksen jäsenille. Matkakulut ja muut kulut esitetään korvattavaksi toteutuneen mukaisesti.

Tilintarkastusta koskeva ehdotus

Tilintarkastajaksi nimitystoimikunta esittää KHT-tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy:ä vastuullisena tilintarkastajana Juha Hilmola. Nimitystoimikunta esittää, että tilintarkastajalle maksetaan palkkiona kohtuullinen korvaus laskua vastaan.

Nimitystoimikunta

Kesla Oyj:n nimitystoimikuntaan kuuluvat osakkeenomistajien edustajina Kare Kotiranta puheenjohtajana sekä jäseninä Veli-Matti Kärkkäinen ja Jouni Paajanen.

Keslan hallitus sisällyttää nimitystoimikunnan ehdotukset vuoden 2021 yhtiökokouskutsuun. Kesla Oyj:n varsinainen yhtiökokous on suunniteltu pidettäväksi Joensuussa 9.3.2021. Yhtiön hallitus kutsuu yhtiökokouksen koolle erillisellä kutsulla myöhemmin.

Joensuu 1.2.2021

Kesla Oyj
Simo Saastamoinen
Toimitusjohtaja

LISÄTIETOJA:

Nimitystoimikunnan puheenjohtaja Kare Kotiranta, p. 040 532 2072

Kesla on metsäteknologian ja materiaalikäsittelyn kehittämiseen, markkinointiin ja valmistukseen erikoistunut konepajakonserni, joka tuottaa asiakkaan alustaan integroituvia, parasta käyttökokemusta tuottavia ja asiakkaan liiketoimintaa edistäviä laadukkaita materiaalinkäsittelyratkaisuja. Keslan liiketoiminta on keskittynyt kolmeen liiketoiminta-alueeseen, jotka ovat traktorivarusteet, puunkorjuulaitteet sekä auto- ja teollisuusnosturit. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2019 47 miljoonaa euroa. Konsernin viennin osuus liikevaihdosta oli 68 %. Vuonna 1960 perustetulla Keslalla on tuotantolaitokset Joensuussa, Kesälahdella ja Ilomantsissa sekä myyntiyhtiö Appenweierissa, Saksassa. Keslan palveluksessa on noin 250 henkeä. Keslan A-osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. #yourlifetimematch.

Liite

Alkuperäinen artikkeli

Uponor julkaisee vuoden 2020 tuloksen 11.2.2021

Uponor julkaisee vuoden 2020 tuloksen 11.2.2021

Uponor Oyj Sijoittajauutinen 1.2.2021 10.00

Uponor julkaisee vuoden 2020 tuloksen 11.2.2021

Uponor Oyj julkaisee vuoden 2020 tuloksen torstaina 11.2.2021 klo 8.00. Raportti on julkaisemisen jälkeen nähtävillä osoitteessa sijoittajat.uponor.fi.

Suora webcast-lähetys analyytikoille, rahastonhoitajille, sijoittajille ja median edustajille järjestetään klo 10.00 alkaen. Toimitusjohtaja Jyri Luomakosken ja talousjohtaja Minna Yrjönmäen englanninkielistä esitystä voi seurata osoitteessa https://platform.goodmood.fi/goodmood/uponor/financial-results-briefing-1-12-2020 tai Uponorin IR-sovelluksen kautta. Tallenne on saatavilla pian esityksen jälkeen samasta osoitteesta tai IR-sovelluksesta.

Uponor Oyj

Susanna Inkinen
Viestintä- ja yritysvastuujohtaja
Puh. 020 129 2081

JAKELU:
Nasdaq Helsinki
Tiedotusvälineet
www.sijoittajat.uponor.fi

Uponor lyhyesti
Uponor kehittää veteen liittyviä ratkaisuja tulevien sukupolvien parhaaksi. Tuotteemme ja palvelumme turvalliseen veden jakeluun, energiatehokkaaseen lämmitykseen ja viilennykseen sekä luotettavaan yhdyskuntatekniikkaan mahdollistavat kestävämmän elinympäristön. Autamme asiakkaitamme asunto-, liike- ja julkisessa rakentamisessa, teollisuudessa, kunnissa sekä vesi- ja voimalaitoksissa työskentelemään nopeammin ja tehokkaammin. Uponorin palveluksessa on noin 3 800 ammattilaista 26 maassa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Vuonna 2019 Uponorin liikevaihto oli noin 1,1 miljardia euroa. Uponor Oyj on listattu Nasdaq Helsingissä. www.uponor.fi

Alkuperäinen artikkeli

Kuntarahoitus laskee liikkeeseen 50 miljoonan euron joukkovelkakirjalainan osana joukkovelkakirjalainaohjelmaa

Kuntarahoitus laskee liikkeeseen 50 miljoonan euron joukkovelkakirjalainan osana joukkovelkakirjalainaohjelmaa

Kuntarahoitus Oyj
Pörssitiedote
1.2.2021 klo 10.00

Kuntarahoitus laskee liikkeeseen 50 miljoonan euron joukkovelkakirjalainan osana joukkovelkakirjalainaohjelmaa

Kuntarahoitus Oyj laskee liikkeeseen 50 miljoonan euron joukkovelkakirjalainan 2.2.2021. Lainan eräpäivä on 24.2.2061. Kuntarahoituksella on oikeus, mutta ei velvollisuutta eräännyttää joukkovelkakirjalaina ennenaikaisesti 24.2.2031, 24.2.2038, 24.2.2045 ja 24.2.2052. Lainalle maksetaan vuosittaista korkoa 0,815 %.

Lainan liikkeeseenlasku tapahtuu yhtiön 40 miljardin euron joukkovelkakirjalainaohjelman alla. Ohjelmaa koskeva esite ja sen täydennys ovat saatavissa englanninkielisenä yhtiön verkkosivuilta osoitteesta www.munifin.fi/investor-relations.

Kuntarahoitus on hakenut joukkovelkakirjalainan ottamista julkisen kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle. Julkisen kaupankäynnin odotetaan alkavan 2.2.2021.

Liikkeeseenlaskun järjestäjänä toimii Credit Suisse Securities Europe Limited.

KUNTARAHOITUS OYJ

Lisätietoja:
Joakim Holmström
Johtaja, Pääomamarkkinat ja vastuullisuus
puh. 09 6803 5674

Kuntarahoitus Oyj on Suomen suurimpia luottolaitoksia: yhtiön tase on noin 41 miljardia euroa. Kuntarahoituksen omistavat kunnat, Keva ja Suomen valtio.

Kuntarahoituksen tehtävänä on rakentaa vastuullisesti parempaa tulevaisuutta yhdessä asiakkaiden kanssa. Yhtiön asiakkaita ovat Suomen kunnat, kuntayhtymät, niiden määräysvallassa olevat yhteisöt sekä yleishyödylliset asuntoyhteisöt. Asiakkaamme rahoittavat Kuntarahoituksen tarjoamilla rahoitusratkaisuilla ympäristön kannalta kestäviä ja yhteiskunnallisesti vastuullisia kohteita, kuten julkisen liikenteen hankkeita, kestävää rakentamista, sairaaloita ja terveyskeskuksia, päiväkoteja ja kouluja sekä erityisryhmien asumista.

Kuntarahoituksen asiakaskunta on kotimaista, mutta toimintaympäristö on globaali. Yhtiö on aktiivisin suomalainen joukkovelkakirjalainojen liikkeeseenlaskija kansainvälisillä pääomamarkkinoilla ja ensimmäinen suomalainen vihreiden joukkovelkakirjalainojen liikkeeseenlaskija. Kuntarahoituksen varainhankinnalla on Kuntien takauskeskuksen takaus.

Kuntarahoitus-konserniin kuuluu myös tytäryhtiö Rahoituksen neuvontapalvelut Inspira Oy.

Lue lisää: www.kuntarahoitus.fi

Tärkeitä tietoja

Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkaistavaksi tai levitettäväksi, kokonaisuudessaan tai osittain, suoraan tai välillisesti missään sellaisissa valtioissa tai muutoin sellaisissa olosuhteissa, joissa julkaiseminen tai levittäminen olisi lainvastaista. Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole arvopapereita koskeva myyntitarjous eikä pyyntö ostotarjouksien saamiseksi, eikä arvopapereita myydä valtioissa, joissa myyntitarjous, ostotarjouspyyntö tai myynti olisi lainvastaista ilman rekisteröintiä, rekisteröintivaatimuksen poikkeusta tai rajausta siten kuin näistä säädetään kyseisen valtion arvopaperilainsäädännössä.

Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa. Arvopapereita ei ole rekisteröity eikä niitä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) (“Yhdysvaltain Arvopaperilaki”) eikä minkään Yhdysvaltojen osavaltion soveltuvan arvopaperilain mukaisesti, eikä niitä saa tarjota tai myydä, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa tai yhdysvaltalaisten henkilöiden hyväksi tai lukuun, ellei tämä tapahdu soveltuvan Yhdysvaltain Arvopaperilain mukaista rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen puitteissa tai järjestelyssä, johon Yhdysvaltain Arvopaperilain rekisteröintivelvollisuudet eivät sovellu.

Alkuperäinen artikkeli

Osakkeenomistajien ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle Marimekon hallituksen jäsenmääräksi, kokoonpanoksi ja palkkioiksi

Osakkeenomistajien ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle Marimekon hallituksen jäsenmääräksi, kokoonpanoksi ja palkkioiksi

Marimekko Oyj, Pörssitiedote, 1.2.2021 klo 9.30

Osakkeenomistajien ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle Marimekon hallituksen jäsenmääräksi, kokoonpanoksi ja palkkioiksi
Osakkeenomistajat, jotka edustavat noin 26 %:a kaikista Marimekko Oyj:n osakkeista ja äänistä, ovat tehneet ehdotuksen 14.4.2021 pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle hallituksen jäsenmäärästä, kokoonpanosta ja palkkioista.
Ehdotus hallituksen jäsenten lukumääräksi
Osakkeenomistajat, jotka edustavat noin 26 %:a kaikista Marimekko Oyj:n osakkeista ja äänistä, ovat ilmoittaneet ehdottavansa yhtiökokoukselle, että hallitukseen valitaan seitsemän (7) jäsentä.
Ehdotus hallituksen kokoonpanoksi
Edellä mainitut osakkeenomistajat ovat lisäksi ilmoittaneet esittävänsä, että hallituksen jäseniksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun valitaan uudelleen Elina Björklund, Mika Ihamuotila, Mikko-Heikki Inkeroinen ja Catharina Stackelberg-Hammarén. Hallituksen nykyisistä jäsenistä Arthur Engel ja Helle Priess ovat ilmoittaneet, etteivät ole käytettävissä uudelleenvalintaan.
Samat osakkeenomistajat ehdottavat, että uusina jäseninä hallitukseen valitaan Carol Chen, Jussi Siitonen ja Tomoki Takebayashi. Kaikki ehdotetut henkilöt ovat osakkeenomistajien arvion mukaan riippumattomia yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista.
Carol Chen (s. 1967, markkinoinnin maisteri) toimii kiinalaisen muotiyhtiön Semirin toimitusjohtajana (co-CEO). Aiemmin Chen on työskennellyt kiinalaisen Alibaban omistaman Tmall-verkkokaupan urheiluliiketoiminnan johtajana sekä urheiluvaate- ja jalkineyhtiö Niken palveluksessa monissa eri ylimmän johdon tehtävissä muun muassa Kiinassa ja Yhdysvalloissa vastaten esimerkiksi Converse-brändistä Aasian-Tyynenmeren alueella.
Jussi Siitonen (s. 1969, kauppatieteiden maisteri) työskentelee urheiluvälineyhtiö Amer Sportsin talous- ja rahoitusjohtajana. Ennen Amer Sportsia Siitonen työskenteli metsäyhtiö Stora Ensossa talousjohtajana ja muissa taloushallinnon tehtävissä. Hän on myös toiminut Suunto Oy:n ja Peak Performance AB:n hallituksien puheenjohtajana.
Tomoki Takebayashi (s. 1976, MBA) toimii Kering-konserniin kuuluvan muotitalon Bottega Venetan Japanin-toimitusjohtajana. Aiemmin Takebayashi on työskennellyt muun muassa muotitalo Kate Spaden Japanin-toimitusjohtajana ja liikkeenjohdon konsulttina McKinsey & Companyssä Yhdysvalloissa.
”Marimekon tavoitteena on vahvistaa asemaansa nopeasti kasvavilla Aasian markkinoilla. Sen vuoksi pidämme tärkeänä, että hallituksessamme on vahvaa osaamista erityisesti vaatetusalalta ja verkkokaupasta tältä markkina-alueelta. Tomokin ja Carolin syvällinen tuntemus Japanin ja Kiinan kulttuureista ja verkostoista tuo Marimekkoon arvokkaan uuden näkökulman. Kasvu ja kansainvälistyminen ovat olleet Marimekon fokuksessa jo useiden vuosien ajan, ja haluankin kiittää Helleä ja Arthuria heidän korvaamattomasta panoksestaan tässä työssä”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Mika Ihamuotila.
Ehdotetut hallituksen jäsenet ovat saattaneet yhtiön tietoon, että mikäli he tulevat valituiksi, he valitsevat keskuudestaan hallituksen puheenjohtajaksi Mika Ihamuotilan ja varapuheenjohtajaksi Elina Björklundin ja tarkastus- ja palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajaksi Elina Björklundin ja jäseniksi Mikko-Heikki Inkeroisen, Catharina Stackelberg-Hammarénin ja Jussi Siitosen.
Kaikki ehdotetut ovat antaneet suostumuksensa tehtävään. Hallitukseen ehdolla olevat uudet jäsenet esitellään tarkemmin yhtiön kotisivuilla osoitteessa company.marimekko.fi kohdassa Sijoittajat/Hallinto/Yhtiökokous.
Ehdotus hallituksen palkkioiksi
Edellä mainitut osakkeenomistajat ovat ilmoittaneet esittävänsä yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenille ja puheenjohtajalle maksetaan samansuuruiset palkkiot kuin vuonna 2020 eli puheenjohtajan palkkio olisi 48 000 euroa, varapuheenjohtajan palkkio 35 000 euroa ja jäsenten 26 000 euroa vuodessa. Valiokuntatyöstä ehdotetaan lisäksi suoritettavaksi valiokuntaan valittaville henkilöille erillinen kokouskohtainen palkkio seuraavanlaisesti: puheenjohtajalle 2 000 euroa ja jäsenille 1 000 euroa. Kokouspalkkiot ovat samansuuruiset kuin vuonna 2020.
Samat osakkeenomistajat ehdottavat, että edellä mainituista hallituksen jäsenten vuosipalkkioista noin 40 % maksettaisiin markkinoilta hankittavina Marimekko Oyj:n osakkeina ja loput rahana. Osakkeet hankittaisiin suoraan hallituksen jäsenten lukuun kahden viikon kuluessa siitä, kun osavuosikatsaus ajalta 1.1.–31.3.2021 on julkistettu, tai mikäli tämä ei olisi sisäpiirisäännökset huomioiden mahdollista, ensimmäisenä mahdollisena ajankohtana tämän jälkeen. Palkkio maksettaisiin kokonaan rahana, mikäli hallituksen jäsenellä on yhtiökokouspäivänä 14.4.2021 hallussaan yli 1 000 000 euron arvosta yhtiön osakkeita.
Yllä mainitut ehdotukset sisällytetään yhtiökokouskutsuun, joka julkaistaan erikseen.
Kuvat: https://mediabank.marimekko.fi/l/KgDf2DCZnJ7t
Lisätietoja:
Hallituksen puheenjohtaja Mika Ihamuotila, puh. 09 758 71
MARIMEKKO OYJ
Konserniviestintä
Anna Tuominen
Puh. 040 584 6944
anna.tuominen@marimekko.com
JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
Marimekko on suomalainen lifestyle-designyritys, joka tunnetaan ennen kaikkea omaleimaisista kuvioista ja väreistä. Yhtiön tuotevalikoimaan kuuluu korkealuokkaisia vaatteita, laukkuja ja asusteita sekä kodintavaroita sisustustekstiileistä astioihin. Kun Marimekko vuonna 1951 perustettiin, sen ennennäkemättömät painokankaat antoivat sille vahvan ja ainutlaatuisen identiteetin. Marimekko-tuotteita myydään noin 40 maassa. Vuonna 2019 tuotteiden brändimyynti oli 251 miljoonaa euroa ja yhtiön liikevaihto 125 miljoonaa euroa. Marimekko-myymälöitä on noin 150 eri puolilla maailmaa. Keskeisiä markkinoita ovat Pohjois-Eurooppa, Pohjois-Amerikka ja Aasian-Tyynenmeren alue. Konsernin palveluksessa on noin 450 henkeä. Yhtiön osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.marimekko.com

Alkuperäinen artikkeli

Privanet Group Oyj: Northern Star Partners Oy:n osakekannan hankinta peruuntuu

Privanet Group OyjPrivanet Group Oyj: Northern Star Partners Oy:n osakekannan hankinta peruuntuu

1.2.2021 16:45:01 EET | Privanet Group Oyj | Yhtiötiedote

Privanet Group Oyj
YHTIÖTIEDOTE, SISÄPIIRITIETO
01.02.2021 kello 16.45

Privanet Group Oyj: Northern Star Partners Oy:n osakekannan hankinta peruuntuu

Privanet Group Oyj tiedotti 14.5.2020 Northern Star Partners Oy:n osakekannan hankinnasta ja toiminnan laajentamisesta varainhoitopalveluihin. Kaupan ehtojen edellyttämän omistajavalvontailmoituksen käsittelyn ollessa edelleen vireillä Finanssivalvonnassa, yritysjärjestely on päätetty peruuttaa yhteistyössä Northern Star Partnersin nykyisten omistajien kanssa.

Privanet ja Northern Star Partners neuvottelevat jatkaakseen liiketoimintayhteistyötä uudessa muodossa. Northern Star Partners laajentaa nykyistä varainhoitopalveluiden tarjontaansa. Privanetin konserniyhtiö Privanet Securities Oy:n tarkoituksena on puolestaan aloittaa Northern Star Partnersin hallinnoimien rahastojen välittäminen asiakkailleen ja keskittyä siten strategiansa keskiössä olevaan rahoitusvälineiden välitykseen sähköisellä kaupankäyntialustallaan. Yhtiöiden tarkoituksena on tehdä yhteistyötä myös Northern Star Partnersin muiden varainhoitopalveluiden markkinoinnissa.

Suunnitellun yhteistyön myötä kummallakin osapuolella on mahdollisuus hyödyntää omia vahvuuksiaan ja henkilöstönsä erityisosaamista. Privanet arvioi Northern Star Partnersin hallinnoimien rahastojen tarjoavan sille hyvät mahdollisuudet kasvattaa välitystoimintansa laajuutta, kun asiakkaille voidaan tarjota listaamattomien yhtiöiden arvopapereiden ohella myös listattuihin tuotteisiin sidottuja vaihtoehtoja. Privanetin alkuperäisenä tarkoituksena oli hyödyntää rahastoja varainhoidon työkaluna, joten sen palveluksessa toimineet henkilöt ovat kattavasti perehtyneet niiden toimintaan, ja yhteistyön jatkumiselle on siten hyvät edellytykset.

Suunniteltu yhteistyö Northern Star Partnersin kanssa on osa Privanetin laajempaa strategiaa sijoitustuotteiden sekä muiden palveluiden välityksessä ja tarjoamisessa. Yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa Privanetin digitaalinen alusta mahdollistaa aiempaa laajempien tuote- ja palvelukokonaisuuksien tarjoamisen sekä sijoittaja-asiakkaille että kohdeyrityksille. Sijoitustuotteiden välityksen lisäksi Privanet tarjoaa kohdeyrityksille yhteistyökumppaneidensa palveluita yritysten elinkaaren eri vaiheissa, mikä luo Privanetille uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja syventää asiakkuuskokonaisuuksia.

Yhteyshenkilöt

Riku Lindström

toimitusjohtaja, Privanet Group Oyj

Puh:

+358 (0)40 864 4483

riku.lindstrom@privanet.fi

Tietoja julkaisijasta Privanet Group Oyj

Privanet Group Oyj on suomalainen sijoituspalvelukonsernin emoyhtiö. Konsernin tytäryhtiö Privanet Securities Oy harjoittaa sijoituspalveluyrityksen toimiluvan mukaista liiketoimintaa keskittyen Suomen johtavan listaamattomien arvopapereiden jälkimarkkinan ylläpitämiseen sekä erinäisiin rahoitusjärjestelyihin. Privanet Groupin toiminnan tarkoituksena on saattaa yhteen suomalaiset rahoitusta tarvitsevat yritykset ja sijoittajat. Yhtiön asiakkaita ovat yksityishenkilöt, yhteisöt sekä institutionaaliset sijoittajat. www.privanet.fi.

Privanet Group Oyj:n Hyväksyttynä Neuvonantajana toimii Valkia Advisors Oy, puh. +358 (0)50 368 6866.

Liitteet

Tilaa pörssitiedotteemme

Pysy ajan tasalla tilaamalla pörssitiedotteemme sähköpostiisi.

Tilaa

Kaikki tiedotteet on koottu uutishuoneeseen.

UutishuoneAlkuperäinen tiedote

Suomen Hypoteekkiyhdistys: Hypo-konsernin tammi–joulukuu 2020

Suomen HypoteekkiyhdistysSuomen Hypoteekkiyhdistys: Hypo-konsernin tammi–joulukuu 2020

1.2.2021 15:00:00 EET | Suomen Hypoteekkiyhdistys | Tilinpäätöstiedote

Suomen Hypoteekkiyhdistys: Hypo-konsernin tammi–joulukuu 2020
Suomen Hypoteekkiyhdistys
Tilinpäätöstiedote
1.2.2021 Helsinki klo 15:00

Hypo-konsernin tammi–joulukuu 2020

Asuntorahoitukseen erikoistuneen Hypo-konsernin korkokate kasvoi ja vakavaraisuus vahvistui.

Toimitusjohtaja Ari Pauna:

Keskittyminen alhaisen riskitason vakuudelliseen asuntorahoitukseen kaupungistuvassa Suomessa tuottaa edelleen turvaa myös koronakriisin jatkuessa. Korkokate ja palkkiotuotot jatkoivat kasvuaan ja ydinvakavaraisuus vahvistui. Arvonalentumiset pysyivät edelleen alhaisella tasollaan. Maksuvalmius on erittäin vahva.”

  • Liikevoitto oli 8,0 miljoonaa euroa (8,4 milj. € 1–12/2019)
  • Korkokate kasvoi 14,6 miljoonaan euroon (14,5 milj. € 1­–12/2019)
  • Järjestämättömät saamiset pysyivät alhaisella tasolla ollen 0,11 % lainakannasta (0,10 % 31.12.2019)
  • Odotetut luottotappiot olivat 0,01 % lainakannasta
  • Nettopalkkiotuotot olivat 3,7 miljoonaa euroa (3,6 milj. € 1–12/2019)
  • Muut tuotot kasvoivat 4,2 miljoonaan euroon (2,7 milj. € 1–12/2019) sisältäen arvostuksista aiheutuneet arvopaperikaupan nettotuotot 0,8 miljoonaa euroa (-0,2 milj. € 1–12/2019)
  • Kokonaiskulut olivat 14,4 miljoonaa euroa (12,3 milj. € 1–12/2019) sisältäen vuoden 2020 vakausmaksun 1,7 miljoonaa euroa (0,9 milj. € 1–12/2019)
  • Standardi- ja perusmenetelmällä laskettava ydinvakavaraisuus oli 13,9 % (13,4 % 31.12.2019)
  • Maksuvalmiussuhdeluku (LCR) oli 194,5 % (163,8 %).

KONSERNIN AVAINLUVUT

(1000 €)

1-12/2020

1-12/2019

10-12/2020

10-12/2019

Korkokate

14 562

14 452

3 787

4 019

Palkkiotuotot netto

3 675

3 562

921

854

Muut tuotot yhteensä

4 236

2 689

1 617

631

Kulut yhteensä

-14 429

-12 296

-3 418

-3 483

Liikevoitto

8 044

8 407

2 906

2 021

Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä

2 510 910

2 586 147

2 510 910

2 586 147

Talletukset

1 562 234

1 628 793

1 562 234

1 628 793

Taseen loppusumma

3 213 082

3 230 657

3 213 082

3 230 657

Oman pääoman tuotto % (ROE)

4,9

5,5

7,1

5,3

Ydinpääoma (CET1) suhteessa kokonaisriskin määrään, %

13,9

13,4

13,9

13,4

Kulu-tuotto -suhde, %

63,9

59,6

53,6

63,5

Järjestämättömät saamiset, % lainakannasta

0,11

0,10

0,11

0,10

Luototusaste (painotettu LTV-keskiarvo), %

33,8

35,3

33,8

35,3

Luotot / talletukset, %

160,7

158,8

160,7

158,8

Maksuvalmiussuhde (LCR), %

194,5

163,8

194,5

163,8

Hypo-konsernin tilinpäätöstiedote on luettavissa kotisivuilla osoitteessa: https://www.hypo.fi/tietoa-hyposta/sijoittajille/taloudelliset-tiedot/

Jakelu: Nasdaq Helsinki Oy, Keskeiset tiedotusvälineet, www.hypo.fi

Yhteyshenkilöt

Ari Pauna

Toimitusjohtaja

Puh:

+358 50 353 4690

Mikko Huopio

Varatoimitusjohtaja

Puh:

+358 50 400 2990

Tietoja julkaisijasta Suomen Hypoteekkiyhdistys

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konserni on ainoa asuntorahoitukseen keskittynyt valtakunnallinen luottolaitos Suomessa. Hypo-konserni myöntää asuntolainoja oman kodin hankkimiseen ja asunnon vaihtamiseen sekä asuntovakuudellisia remontointi- ja kulutusluottoja. Hypo-konserni kehittää asumiseen ja asumisen rahoittamiseen jatkuvasti uusia tapoja ja malleja.

Lue lisää: www.hypo.fi

Pörssitiedote muilla kielillä

Liitteet

Tilaa pörssitiedotteemme

Pysy ajan tasalla tilaamalla pörssitiedotteemme sähköpostiisi.

Tilaa

Kaikki tiedotteet on koottu uutishuoneeseen.

UutishuoneAlkuperäinen tiedote

Suomen Hypoteekkiyhdistys: Suomen Hypoteekkiyhdistyksen katettujen joukkolainojen näkymät vakaiksi

Suomen HypoteekkiyhdistysSuomen Hypoteekkiyhdistys: Suomen Hypoteekkiyhdistyksen katettujen joukkolainojen näkymät vakaiksi

29.1.2021 15:30:01 EET | Suomen Hypoteekkiyhdistys | Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Suomen Hypoteekkiyhdistys: Suomen Hypoteekkiyhdistyksen katettujen joukkolainojen näkymät vakaiksi
Suomen Hypoteekkiyhdistys
Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot
29.1.2021 Helsinki klo 15:30

S&P Global Ratings (S&P) muutti 29.1.2021 Suomen Hypoteekkiyhdistyksen katettujen joukkolainojen näkymät negatiivisista vakaiksi. Samalla S&P vahvisti 'AAA' luottoluokituksen. Katettujen joukkolainojen näkymien muutos on seurausta S&P:n 22.1.2021 julkaisemasta Suomen pankkijärjestelmän taloudellisen riskin muuttumisesta vakaalle uralle (Banking Industry Country Risk, BICRA) ja siitä johtuneesta Suomen Hypoteekkiyhdistyksen näkymien muuttumisesta negatiivisista vakaiksi.

S&P:n luottoluokitusarvio on luettavissa sivuilla www.hypo.fi

Jakelu: Nasdaq Helsinki, Keskeiset tiedotusvälineet sekä www.hypo.fi

Yhteyshenkilöt

Ari Pauna

Toimitusjohtaja

Puh:

+358 50 353 4690

Petteri Bollmann

Treasury- ja varainhankintajohtaja

Puh:

+358 50 5504 355

Tietoja julkaisijasta Suomen Hypoteekkiyhdistys

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konserni on ainoa asuntorahoitukseen keskittynyt valtakunnallinen luottolaitos Suomessa. Hypo-konserni myöntää asuntolainoja oman kodin hankkimiseen ja asunnon vaihtamiseen sekä asuntovakuudellisia remontointi- ja kulutusluottoja. Hypo-konserni kehittää asumiseen ja asumisen rahoittamiseen jatkuvasti uusia tapoja ja malleja.

Lue lisää: www.hypo.fi

Pörssitiedote muilla kielillä

Liitteet

Tilaa pörssitiedotteemme

Pysy ajan tasalla tilaamalla pörssitiedotteemme sähköpostiisi.

Tilaa

Kaikki tiedotteet on koottu uutishuoneeseen.

UutishuoneAlkuperäinen tiedote

Innofactor toteuttaa pilviratkaisun norjalaiselle rahoituspalvelualan yritykselle

logo.png

Innofactor toteuttaa pilviratkaisun norjalaiselle rahoituspalvelualan yritykselle

Innofactor Oyj:n sisäpiiritieto 29.1.2021 klo 16.35

Innofactor ja norjalainen rahoituspalvelualan yritys ovat allekirjoittaneet sopimuksen koskien palveluiden siirtämistä ja toteuttamista Microsoft Azure -pilvipalvelualustalla. Toimitus perustuu Innofactor Virtual Data Center -ratkaisuun.

Sopimuksen arvonlisäveroton hinta on noin 500 000 euroa ja palvelut toimitetaan vuoden 2021 aikana.

Espoossa 29.1.2021

INNOFACTOR OYJ

Sami Ensio, toimitusjohtaja

Lisätietoja:
Sami Ensio, toimitusjohtaja
Innofactor Oyj
Puh. 050 584 2029
sami.ensio@innofactor.com

Jakelu:
NASDAQ Helsinki
Keskeiset mediat
www.innofactor.com

Innofactor
Innofactor on johtava yritysten, julkishallinnon ja kolmannen sektorin modernin digitaalisen organisaation edistäjä Pohjoismaissa yli 1 500 asiakkaalleen. Innofactorilla on Pohjoismaiden laajin Microsoft-ekosysteemin ratkaisutarjonta ja johtava osaaminen. Innofactorilla työskentelee yli 500 innostunutta ja motivoitunutta huippuasiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Vuosina 2015–2019 Innofactorin liikevaihdon vuotuinen kasvu on ollut keskimäärin 10 %. Innofactor Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ Helsinki Oy:n päälistalla toimialalla teknologia. www.innofactor.fi #ModernDigitalOrganization #PeopleFirst #CreatingSmiles

Alkuperäinen artikkeli

Harvia Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle 2021

Harvia Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle 2021

Harvia Oyj, Pörssitiedote, 29.1.2021 klo 14.00

Harvia Oyj:n nimitystoimikunnan ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle 2021

Harvia Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa 8.4.2021 pidettäväksi suunnitellulle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiön hallitukseen valitaan viisi jäsentä ja että hallitukseen valitaan uudelleen sen nykyiset jäsenet Ia Adlercreutz, Olli Liitola ja Sanna Suvanto-Harsaae. Nimitystoimikunta ehdottaa, että uutena jäsenenä hallitukseen valitaan Hille Korhonen ja Anders Holmén.

Kaikki valittavaksi ehdotetut henkilöt ovat antaneet suostumuksensa ehdokkuudelle ja ovat riippumattomia yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista.

Tekniikan lisensiaatti Hille Korhonen, s. 1961, toimi Nokia Renkaat Oyj:n toimitusjohtajana 2017–2020 ja hallituksen jäsenenä 2006–2017. Vuosina 2012–2017 Hille Korhonen toimi Alko Oy:n toimitusjohtajana ja 2008–2012 Fiskars Oyj:n tuotanto-, hankinta- ja logistiikkajohtajana. Vuosina 2003–2008 hän toimi johtajana Iittala Groupissa ja vuosina 1996–2003 Nokia-konsernissa logistiikan johtotehtävissä, sekä 1993–1996 Outokumpu Copperissa logistiikan ja markkinoinnin kehitys- ja johtotehtävissä. Hille Korhonen on Suomen kansalainen. Ehdotus valita hallitukseen kokenut yritysjohtaja Hille Korhonen vahvistaa hallituksen asiantuntijuutta ja kokemusta tuotannosta ja logistiikasta.

Kauppatieteen maisteri Anders Holmén, s. 1977, toimii Fyrklöver-Invest Oy AB:n toimitusjohtajana vuodesta 2013 lähtien, 2007-2013 hän toimi erilaisissa yrityskauppoihin ja pääomasijoittamiseen liittyvissä tehtävissä CapMan Oyj:ssä, tämän jälkeen 2013-2020 osa-aikaisesti ulkopuolisena asiantuntijana CapManin sijoituskohteissa, 2002-2007 Nordic Environment Finance Corporationissa sijoituspäällikkönä, 1999-2002 Stålbox Ltd myyntitehtävissä. Anders Holmén on Suomen kansalainen. Hänen nykyisiä hallitustehtäviä: K Hartwall AB, Etukodit Oy. Anders Holmén vahvistaa hallituksen kokemusta yrityskaupoista ja pääomasijoitustoiminnasta, hänellä on myös vahva kokemus perheyrityksistä.

Nimitystoimikunta toteaa, että ehdotetut muutokset hallituksen kokoonpanossa vastaavat Yhtiön hyväksyttyjä monimuotoisuusperiaatteita. Hallituksen jäsenten valinnassa kiinnitetään huomiota jäsenten toisiaan täydentävään kokemukseen ja asiantuntemukseen. Ehdotuksen mukaisesti hallituksessa olisi kolme naisjäsentä ja kaksi miesjäsentä.

Nimitystoimikunta ehdottaa, että hallituksen jäsenille maksettavat palkkiot pidetään ennallaan. Kuukausipalkkiot: puheenjohtajan palkkio on 3 500 euroa kuukaudessa, varapuheenjohtajan ja muiden hallituksen jäsenten palkkiot 2 000 euroa kuukaudessa. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajan kuukausipalkkio on 1 300 euroa ja muiden jäsenten palkkiot 750 euroa kuukaudessa.

Matkustuskustannukset ehdotetaan korvattavaksi yhtiön matkustuspolitiikan mukaan.

Nimitystoimikunnan puheenjohtajana toimii Onvest Oy:n hallituksen jäsen Juho Lipsanen ja jäseninä WestStar Oy:n toimitusjohtaja Heikki Savolainen, SEB Investment Management AB:n Helsingin sivukonttorin johtaja Antti Katajisto ja Tiipeti Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pertti Harvia. Lisäksi Olli Liitola, Harvian hallituksen puheenjohtaja, on toiminut asiantuntijana nimitystoimikunnassa olematta toimikunnan jäsen.

Lisätietoja:

Juho Lipsanen, Harvia Oyj:n nimitystoimikunnan puheenjohtaja, puh. 040 183 3404

Ari Vesterinen, talousjohtaja, nimitystoimikunnan sihteeri, puh. 050 505 0440

Harvia lyhyesti:

Harvia on liikevaihdolla mitattuna yksi maailman johtavista sauna- ja spa-markkinoilla toimivista yhtiöistä. Yhtiön tuotemerkit ja tuotevalikoima ovat markkinalla hyvin tunnettuja ja yhtiön kokonaisvaltainen tuotevalikoima pyrkii vastaamaan kansainvälisen sauna- ja spa-markkinan tarpeisiin, sekä alan ammattilaisille että kuluttajille.

Harvian liikevaihto vuonna 2019 oli 74,1 miljoonaa euroa, ja EOSin kanssa yhteen laskettu liikevaihto on arviolta yli 90 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa työskenteli vuoden 2019 lopussa yli 500 alan ammattilaista Suomessa, Kiinassa ja Hongkongissa, Romaniassa, Itävallassa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Virossa ja Venäjällä. Muuramessa Harvian pääkonttorin yhteydessä sijaitsee myös yhtiön suurin saunojen ja saunakomponenttien tuotantolaitos.

Alkuperäinen artikkeli

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotus Oma Säästöpankki Oyj:n hallituksen kokoonpanosta ja palkitsemisesta

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotus Oma Säästöpankki Oyj:n hallituksen kokoonpanosta ja palkitsemisesta

OMA SÄÄSTÖPANKKI OYJ, PÖRSSITIEDOTE 29.1.2021 KLO 14.00, MUUT PÖRSSIN SÄÄNTÖJEN NOJALLA JULKISTETTAVAT TIEDOT

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotus Oma Säästöpankki Oyj:n hallituksen kokoonpanosta ja palkitsemisesta


Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa Oma Säästöpankki Oyj:n (OmaSp tai Yhtiö) 30.3.2021 kokontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle seuraavaa:

Hallituksen jäsenten lukumääräksi ehdotetaan vahvistettavan edelleen seitsemän.

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa, että hallituksen jäseniksi valitaan uudelleen heidän suostumuksellaan nykyiset hallituksen jäsenet Aila Hemminki, Aki Jaskari, Timo Kokkala, Jyrki Mäkynen, Jarmo Salmi ja Jaana Sandström sekä uutena jäsenenä Jarmo Partanen.

Kaikki ehdokkaat ehdotetaan valittavaksi vuoden 2021 varsinaisessa yhtiökokouksessa alkavalle kaudelle, joka päättyy vuoden 2022 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Kaikki ehdotetut henkilöt ovat antaneet suostumuksensa valinnalle ja ovat valintahetkellä riippumattomia suhteessaan yhtiöön ja sen merkittäviin osakkeenomistajiin.

Tarkemmat tiedot valittaviksi ehdotettavista hallituksen jäsenistä:

AILA HEMMINKI
Aila Hemminki (synt. 1966) on ollut OmaSp:n hallituksen jäsen vuodesta 2017 lähtien. Hemminki on toiminut omistajanvaihdosasiantuntijana Etelä-Pohjanmaan Yrittäjillä vuodesta 2018 lähtien. Hemminki on perustanut Vauvatarvike Huvikumpu ky:n (nykyään Hevihill ky) vuonna 1990 ja toiminut kivijalkakaupan kauppiaana vuoteen 2008. Siitä lähtien yrittäjyys on sisältänyt vuokrakiinteistöjen hallintaan liittyviä tehtäviä. Aila Hemminki on toiminut Kuortaneen Säästöpankkisäätiössä eri tehtävissä vuosina 2009-2017. Hän on ollut 1999 lähtien Hemimotors Oy:n hallituksen varajäsen sekä 2017 lähtien Into Seinäjoen hallituksen jäsen. Koulutukseltaan Hemminki on kauppatieteiden maisteri.

AKI JASKARI
Aki Jaskari (synt. 1961) on ollut OmaSp:n hallituksen jäsen vuodesta 2014 lähtien. Jaskari on toiminut toimitusjohtajana Nerkoon Höyläämö Oy:ssä vuodesta 1995 lähtien. Lisäksi Jaskari on toiminut neuvottelukunnan jäsenenä Leppäkosken Sähkö Oy:ssä vuodesta 2001 lähtien ja alueneuvottelukunnan jäsenenä Pohjola Vakuutus Oy:ssä vuosina 2001-2015. Koulutukseltaan Jaskari on kauppatieteiden maisteri.

TIMO KOKKALA
Timo Kokkala (synt. 1960) on ollut OmaSp:n hallituksen jäsen vuodesta 2014 lähtien. Kokkala on toiminut maatalousyrittäjänä vuodesta 1989 lähtien. Lisäksi Kokkala on toiminut hallituksen puheenjohtajana Hauhon Säästöpankissa vuosina 1998-2008 ja Kantasäästöpankki Oy:ssä vuosina 2009-2014, hallintoneuvoston jäsenenä Säästöpankkiliitossa vuosina 2012-2014. Koulutukseltaan Kokkala on maatalous- ja metsätieteiden maisteri.

JYRKI MÄKYNEN
Jyrki Mäkynen (synt. 1964) on ollut OmaSp:n hallituksen varapuheenjohtaja vuodesta 2014 lähtien ja toiminut hallituksen puheenjohtajana vuosina 2009-2014. Mäkynen on toiminut yrittäjänä Oy HM Profiili Ab:ssa vuodesta 1992 lähtien ja Oy HM Profiili Ab:n myyntijohtajana vuosina 1992-2002 ja toimitusjohtajana vuodesta 2003 lähtien. Lisäksi Mäkynen on toiminut valtuuston puheenjohtajana Suomen Yrittäjät ry:ssä vuodesta 2020 lähtien, hallituksen puheenjohtajana Suomen Yrittäjät ry:ssä vuosina 2014-2020, Etelä-Pohjanmaan Korkeakoulusäätiössä vuodesta 2010 lähtien sekä hallituksen jäsenenä Vakuutusyhtiö Fenniassa vuodesta 2017 lähtien, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedussa vuodesta 2017 lähtien, Yrittäjän Päivä -säätiössä vuodesta 2014 lähtien, SMEunited:ssa vuodesta 2014 lähtien, Seinäjoen ammattikorkeakoulu Oy:ssä vuodesta 2013 lähtien ja Seinäjoen kaupungin kaupunginvaltuuston jäsenenä vuodesta 2004 lähtien. Koulutukseltaan Mäkynen on ekonomi.

JARMO PARTANEN
Jarmo Partanen (synt. 1956) on ollut OmaSp:n hallituksen puheenjohtaja vuosina 2014-2019. Partanen on toiminut toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana Etelä-Karjalan Säästöpankissa vuosina 2004-2014, toimitusjohtajana Someron Säästöpankissa vuosina 2003-2004, liiketoimintajohtajana Dynexco Oy:ssä vuosina 2001-2003, toimitusjohtajana Energiameklarit Oy:ssä vuosina 1998-2001, toimitusjohtajana Mäntsälän Osuuspankissa vuosina 1986-1998, aluemarkkinointipäällikkönä Osuuspankkien Keskusliitossa vuosina 1985-1986 ja nuorempana tutkijana / ekonomistina Osuuspankkien Keskuspankissa vuosina 1984-1985. Lisäksi Partanen on toiminut hallituksen jäsenenä Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiössä vuodesta 2015 lähtien. Partanen on aiemmin toiminut hallituksen puheenjohtajana Etelä-Karjalan Kauppakamarissa vuosina 2015-2017, hallituksen puheenjohtajana Sp-Koti Oy:ssä vuosina 2011-2014, pankkijohtokunnan jäsenenä Finanssialan Keskusliitossa vuosina 2015-2017, valtuuskunnan jäsenenä Keskuskauppakamarissa vuosina 2007-2017 sekä hallituksen jäsenenä Oy Samlink Ab:ssa vuosina 2008-2014 ja hallituksen varajäsenenä Säästöpankkiliitossa vuosina 2005-2014. Koulutukseltaan Partanen on filosofian maisteri ja hänellä on eMBA-tutkinto.

JARMO SALMI
Jarmo Salmi (synt. 1963) on ollut OmaSp:n hallituksen jäsen vuodesta 2014 lähtien. Salmi on toiminut toimitusjohtajana Asianajotoimisto Jarmo Salmi Oy:ssä vuodesta 2014 lähtien ja asianajajana ja vastuunalaisena yhtiömiehenä Asianajotoimisto Lasse Salmi Ky:ssä vuosina 1991-2014. Lisäksi Salmi on toiminut hallituksen puheenjohtajana Kiinteistö Oy Kosken-Keskuksessa vuodesta 2014 lähtien ja hallituksen jäsenenä Suomen asianajajaliitossa vuosina 2012-2015. Koulutukseltaan Salmi on oikeustieteen kandidaatti.

JAANA SANDSTRÖM
Jaana Sandström (synt. 1963) on ollut OmaSp:n hallituksen jäsen vuodesta 2019 lähtien. Sandström on strategisen johdon laskentatoimen professori LUT-Yliopistossa ja koulutuksen vararehtori. Ennen vararehtorikausia hän oli LUT:n kauppakorkeakoulun dekaani (2009-2014). Ennen akateemista uraansa Sandström toimi metsäteollisuudessa vuosina 1987-1991. Tämän hetkisistä luottamustehtävistä keskeisimpiä ovat Liikesivistysrahaston hallituksen toinen varapuheenjohtaja ja diplomi-insinöörien ja arkkitehtien valintojen ohjausryhmän puheenjohtaja. Sandström toimi Etelä-Karjalan Osuuskaupan hallituksessa vuosina 2013-2019 ja oli eurooppalaisen kauppakorkeakoulujen akkreditointiorganisaation (EFMD) EPAS-boardissa vuosina 2013-2019. Akateemisissa luottamustehtävissä Sandström on toiminut vastaväittäjänä, tieteellisten artikkeleiden ja konferenssien arvioijana sekä asiantuntijana professorien virantäytöissä vuodesta 2000 lähtien. Sandström on koulutukseltaan tekniikan tohtori.

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotus Oma Säästöpankki Oyj:n hallituksen palkitsemisesta:

Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa, että hallituksen jäsenten palkkiot maksetaan seuraavasti:

Vuosipalkkiot:
• puheenjohtaja 50 000 euroa
• varapuheenjohtaja 37 500 euroa
• jäsen 25 000 euroa

Kokouspalkkiot:
• 1 000 euroa/kokous
• 500 euroa/yhden asian sähköpostikokous ja valiokunnan kokous

Nimitystoimikunta ehdottaa kiinteän vuosipalkkion saamisen ja maksamisen edellytykseksi, että hallituksen jäsen sitoutuu hankkimaan suoraan yhtiökokouksen päätökseen perustuen 40 %:lla kiinteästä vuosipalkkiostaan Oma Säästöpankki Oyj:n osakkeita säännellyllä markkinalla (Nasdaq Helsinki Oy) julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan. Nimitystoimikunta suosittaa, että hallituksen jäsen ei luovuttaisi vuosipalkkiolla hankkimiaan osakkeita ennen kuin hänen jäsenyytensä hallituksessa on päättynyt.

Nimitystoimikunnan ehdotukset sisällytetään yhtiökokouskutsuun.

Oma Säästöpankki Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan puheenjohtajana toimii Raimo Härmä (Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiön nimeämänä), jäseninä toimivat Ari Lamminmäki (Parkanon Säästöpankkisäätiön nimeämänä), Aino Lamminmäki (Töysän Säästöpankkisäätiön nimeämänä), Jukka Sysilampi (Kuortaneen Säästöpankkisäätiön nimeämänä), Jukka Kuivaniemi (Hauhon Säästöpankkisäätiön nimeämänä), ja asiantuntijana toimii Oma Säästöpankki Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Jarmo Salmi.

Lisätietoja:
Nimitystoimikunnan puheenjohtaja Raimo Härmä, puh. +358 44 363 7063
Minna Sillanpää, viestintäjohtaja, puh. +358 50 66592, minna.sillanpaa@omasp.fi


JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.omasp.fi

OmaSp on kasvava suomalainen pankki ja taseen loppusummalla mitattuna Suomen suurin säästöpankki. OmaSp palvelee ympäri Suomen 32 konttorissa ja digitaalisten palvelukanavien kautta yli 140 000 henkilö- ja yritysasiakasta noin 300 asiantuntijan voimin. OmaSp keskittyy pääasiassa vähittäispankkitoimintaan ja tarjoaa asiakkailleen monipuolisia pankkipalveluja sekä oman taseensa kautta, että välittäen yhteistyökumppaneidensa tuotteita. Välitetyt tuotteet käsittävät luotto-, sijoitus- ja lainaturvatuotteita. OmaSp harjoittaa myös kiinnitysluottopankkitoimintaa.

OmaSp:n keskeisenä tavoitteena on palvella asiakkaita henkilökohtaisesti ja olla lähellä ja läsnä sekä digitaalisissa että perinteisissä kanavissa. OmaSp pyrkii ensiluokkaiseen asiakaskokemukseen henkilökohtaisen palvelun ja helpon saavutettavuuden kautta. Myös toiminnan ja palvelujen kehittäminen tapahtuu asiakaslähtöisesti. Henkilöstö on sitoutunutta, ja sen urakehitystä pyritään tukemaan monipuolisten tehtävien ja jatkuvan kehittymisen avulla. Merkittävä osa henkilöstöstä omistaa myös OmaSp:n osakkeita.

Alkuperäinen artikkeli