Sampo julkistaa uudet taloudelliset tavoitteensa ja keskittyy luomaan arvoa vahinkovakuutustoiminnoillaan pitkällä aikavälillä

Sampo julkistaa uudet taloudelliset tavoitteensa ja keskittyy luomaan arvoa vahinkovakuutustoiminnoillaan pitkällä aikavälillä

SAMPO OYJ SISÄPIIRITIETO 24.2.2021 klo 10.30

Sampo julkistaa uudet taloudelliset tavoitteensa ja keskittyy luomaan arvoa vahinkovakuutustoiminnoillaan pitkällä aikavälillä

Sampo Oyj:n hallitus on tänään päättänyt Sampo-konsernin uusien taloudellisten tavoitteiden käyttöönotosta vuosille 2021–2023 sekä Nordea-omistuksen merkittävästä vähentämisestä seuraavan 18 kuukauden aikana.

Taloudelliset tavoitteet ja päivitetty strateginen viitekehys esitellään yksityiskohtaisesti Sampo-konsernin pääomamarkkinapäivässä tänään klo 11 alkaen.

Strategia ja tavoitteet

Sampo vahvistaa edelleen uudelleensuuntautumistaan vakuutusliiketoimintaan painopisteenään menestyvät vahinkovakuutustoiminnot, joissa on yhtiön hallituksen ja johdon arvion mukaan suurin pitkän aikavälin arvonluontipotentiaali. Tähän strategiaan sisältyy kolme tavoitetta.

Ensiksi pyritään kasvattamaan Sammon vahinkovakuutustoiminnan toiminnallista tulosta orgaanisesti vuositasolla keskimäärin 4–6 prosenttia vuoden 2020 tasosta koronaviruksen vaikutukset pois lukien. Konsernitason tavoitteena on alle 86 prosentin yhdistetty kulusuhde vuositasolla, ja suurimman liiketoiminnon Ifin tavoitteena on alle 85 prosentin yhdistetty kulusuhde. Mahdollisissa yritysostoissa konsernin kiinnostus rajoittuu nykyisiä liiketoimintoja täydentäviin tai konsernirakennetta selkiyttäviin yrityskauppoihin nykyisillä markkinoilla.

Toiseksi keskitytään entistä vahvemmin vahinkovakuutustoimintaan vähentämällä Nordea-omistusta merkittävästi seuraavan 18 kuukauden aikana.

Kolmanneksi konserni tarjoaa sijoitetulle pääomalle houkuttelevan tuoton. Sampo on edelleen sitoutunut maksamaan osinkoina vähintään 70 prosenttia konsernin vuotuisesta nettotuloksesta (satunnaiset erät pois lukien). Vuodelta 2020 hallitus on ehdottanut osinkoa jaettavaksi 1,7 euroa osakkeelta, josta konsernin vakuutustoiminnoilla rahoitettiin noin 1,6 euroa osakkeelta. Jatkossa tätä osaa konsernin osingosta kutsutaan ”vakuutusosingoksi”. Tämä osuus Sampo-konsernin osingosta kasvaa progressiivisesti vahinkovakuutustoimintojen tuottojen mukaisesti. Loppuosa konsernin osingosta muodostuu Nordeasta saatavista tuotoista ja osingosta.

Osinkonsa ohella Sampo sitoutuu säilyttämään taseensa vahvana varmistaen samalla pääoman tehokkaan käytön ja palauttamaan osakkeenomistajille finanssisijoitusten myynneistä mahdollisesti kertyvän ylimääräisen pääoman. Konserni tavoittelee 170–190 prosentin suuruista Solvenssi II -säännöstön mukaista vakavaraisuussuhdetta ja alle 30 prosentin velkaisuusastetta.

TALOUDELLISET TAVOITTEET VUOSILLE 2021–2023

Konsernin vahinkovakuutustoiminnot

• Pyrkimys kasvattaa toiminnallista tulosta vuositasolla keskimäärin 4–6 prosenttia (mid-single digits) vuoden 2020 tasosta koronaviruksen vaikutukset pois lukien

• Konsernitason yhdistetty kulusuhde alle 86 prosenttia

If

Yhdistetty kulusuhde alle 85 prosenttia

Hastings

• Operatiivinen kulusuhde* alle 88 prosenttia

• Tilikauden riskisuhde** alle 76 prosenttia

*) Laskentakaava: (korvauskulut + liikekulut + operatiiviset poistot)/nettotuotot pl. sijoitustuotot
**) Laskentakaava vastaava kuin Hastingsin perinteisesti raportoimassa tunnusluvussa, vastaa Ifin riskisuhdetta

Konsernin pääomitus

Solvenssi II:n mukainen vakavaraisuussuhde 170–190 prosenttia

• Velkaisuusaste* alle 30 prosenttia

• Osingonjakosuhde vähintään 70 nettotuloksesta satunnaiset erät pois lukien

• Progressiivinen vakuutusosinko

• Ylimääräisen pääoman palauttaminen osakkeenomistajille

*) Laskentakaava: rahoitusvelat/(rahoitusvelat + oma pääoma (IFRS))

PÄÄOMAMARKKINAPÄIVÄ

Pääomamarkkinapäivää voi seurata live-lähetyksenä osoitteessa www.sampo.com/cmd. Tilaisuus on englanninkielinen. Osallistujilla on mahdollisuus esittää johdolle kysymyksiä esitysten yhteydessä.

Pääomamarkkinapäivän esityksien tallenne julkaistaan myöhemmin osoitteessa www.sampo.com.

SAMPO OYJ

Lisätiedot:

Jarmo Salonen
johtaja, Sijoittajasuhteet ja konserniviestintä
p. 010 516 0030

Mirko Hurmerinta
Sijoittajasuhde- ja viestintäasiantuntija
p. 010 516 0032

Maria Silander
viestintäpäällikkö, mediayhteydet
p. 010 516 0031

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Lontoon pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
Finanssivalvonta
www.sampo.com

Alkuperäinen artikkeli

Admicom Oyj – Johdon liiketoimet

Admicom Oyj – Johdon liiketoimet

Admicom Oyj – Johdon liiketoimet
____________________________________________

Ilmoitusvelvollinen
Nimi: Arttu Ruotsalainen
Asema: Muu ylin johto
Liikkeeseenlaskija: Admicom Oyj
LEI: 743700T7K2K149J4GB17

Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS
Viitenumero: 743700T7K2K149J4GB17_20210224091323_3
____________________________________________

Liiketoimen päivämäärä: 2021-02-23
Kauppapaikka: FIRST NORTH FINLAND (FNFI)
Instrumenttityyppi: OSAKE
ISIN: FI4000251830
Liiketoimen luonne: LUOVUTUS

Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot
(1): Volyymi: 5 000 Yksikköhinta: 103,1193 EUR

Liiketoimien yhdistetyt tiedot
(1): Volyymi: 5 000 Keskihinta: 103,1193 EUR

Alkuperäinen artikkeli

Hiab toimittaa MV Commercialille 100 HIAB-kuormausnosturia

Hiab_logo

Hiab toimittaa MV Commercialille 100 HIAB-kuormausnosturia

Multiple HIAB loader cranes

Multiple HIAB loader cranes

Multiple HIAB loader cranes

HIAB X-HiPro 658

HIAB X-HiPro 658

HIAB X-HiPro 658

CARGOTEC OYJ, LEHDISTÖTIEDOTE, 24. HELMIKUUTA 2021 KLO 10.00

Cargoteciin kuuluva Hiab toimittaa MV Commercialille Isossa-Britanniassa 100 kevyen, keskitason ja raskaan nostokapasiteetin HIAB-kuormausnosturia varustettuna HiConnect™-palvelulla. Kaupan arvo on yli 5,7 miljoonaa euroa sisältäen 60 nosturin asennuksen. Kaupan on määrä toteutua vuoden 2021 ensimmäisellä neljänneksellä.

MV Commercial harjoittaa hyötyajoneuvojen myyntiä ja leasingia, ja siitä on tullut yksi suurimmista kansallisista ammattikäyttöön tarkoitettujen kuormausnostureiden toimittajista. Vuonna 2001 perustettu yritys nimettiin viime vuonna UK Independent Dealer of the Year 2020 -jälleenmyyjäksi.

”Tämä sopimus on osoitus erinomaisesta työsuhteestamme Hiabin tiimin kanssa. MV Commercialin ammattikäyttöön tarkoitettu nosturiyksikkökalusto on yksi Ison-Britannian parhaista, ja tarjoomaamme kuuluu satoja ammattikäyttöön tarkoitettuja kuorma-autoja. On siis liiketoiminallemme elintärkeää, että pystymme tarjoamaan riittävästi korkealaatuisia laitteita asiakkaidemme tarpeiden mukaan. Tämä kauppa vahvistaa yrityksemme johtavaa asemaa toimialallamme ja laajentaa kalustoamme laadukkailla, asiakkaidemme tarpeisiin vastaavilla laitteilla”, kertoo MV Commercialin toimitusjohtaja Steven Cairns.
”Yhteistyö Hiabin kanssa antaa meille mahdollisuuden tarjota asiakkaillemme huippuluokan laitteita, joihin me kaikki voimme luottaa. Palvelupaketit tuovat asiakkaillemme mielenrauhaa riippumatta siitä, missä päin Isoa-Britanniaa he toimivatkin”, jatkaa Steven Cairns.

”Olemme tehneet tiivistä yhteistyötä MV Commercialin kanssa strategisen kumppanuutemme kehittämisen merkeissä, ja se on ollut ratkaisevan tärkeää koko Britanniaa koskevien kasvusuunnitelmiemme kannalta. Uskon kuorma-autoihin asennettujen nostureiden vuokraamisen lisääntyvän, kun yritykset toipuvat COVID-19:n ja Brexitin vaikutuksista. Olemme ylpeitä voidessamme tehdä yhteistyötä yhden Ison-Britannian johtavan leasing-yrityksen kanssa. Tällä tavoin pystymme tarjoamaan yrityksille enemmän valinnanvaraa”, sanoo Hiabin Ison-Britannian ja Irlannin myynti- ja palvelujohtaja Ian Mitchell.

Tällä hetkellä 60 prosenttia nostureista on sovittu asennettavaksi Hiabin omissa asennuspaikoissa Isossa-Britanniassa. MV Commercial ja sen asiakkaat saavat käyttöönsä Hiabin laajan huoltoverkoston ja jälkimarkkinoinnin palvelut Isossa-Britanniassa ja Irlannissa laitteiden koko käyttöiän ajan.

”Tämä on Hiabille merkittävä kauppa, joka työllistää meitä niin osien, huoltopalvelujen kuin korjaustenkin osalta jopa kymmenen vuoden ajan”, Ian Mitchell lisää.

HiConnect™ parantaa Hiabin asiakkaiden liiketoiminnan tuottavuutta liitettyjen Hiab-laitteiden avulla. Teknologia tarjoaa reaaliaikaista tietoa laitteiden käytöstä, toiminnasta ja kunnosta. Tietojen avulla voidaan aktiivisesti optimoida suorituskykyä ja turvallisuutta sekä välttää tarpeettomia seisokkeja. Verkkopohjaisten koontinäyttöjen selkeät ja yksinkertaiset yleisnäkymät mahdollistavat laitteiden tilan seurannan ja huoltojen suunnittelun, ja ne auttavat parantamaan kunkin yksikön ja käyttäjän toimintaa.

Lisätietoja:

Ian Mitchell, myynti- ja palvelujohtaja, Iso-Britannia ja Irlanti, Hiab, puh.: +44 7967 337 436, ian.mitchell@hiab.com

Nils Gjerstad, viestintäpäällikkö, Hiab, puh: +46 706 005 288, nils.gjerstad@hiab.com

Hiab lyhyesti
Hiab on maailman johtava ajoneuvojen kuormankäsittelylaitteiden sekä älykkäiden palvelujen ja digitaalisten ratkaisujen toimittaja. Hiabin noin 3400 työntekijää maailmanlaajuisesti työskentelevät intohimoisesti sen puolesta, että Hiab on asiakkaidensa paras kumppani ja ensisijainen ratkaisutoimittaja kuormankäsittelyssä. Alan edelläkävijänä ja ylpeänä 75-vuotisen historiansa aikana Hiab on sitoutunut innoittamaan ja muovaamaan älykkään kuormankäsittelyn tulevaisuutta.

Hiabin tuotevalikoimaan kuuluvat luokkansa parhaat kuormankäsittelylaitteet, kuten HIAB-, EFFER- ja ARGOS-kuormausnosturit, LOGLIFT- ja JONSERED-puutavara- ja kierrätysnosturit, MOFFETT- ja PRINCETON-ajoneuvotrukit, MULTILIFT-vaihtolavalaitteet sekä ZEPRO-, DEL- ja WALTCO- takalaitanostimet. Hiab ProCare™ -huoltopalvelu, palkittu HiVision™ -nosturinohjausjärjestelmä ja HiConnect™ -alusta osoittavat, että Hiab haluaa jatkuvasti kehittää älykkäitä palveluja ja liitettäviä ratkaisuja, jotka tuovat lisäarvoa sen asiakkaille. www.hiab.com
Hiab on osa Cargotec-konsernia. Cargotecin (Nasdaq Helsinki: CGCBV) liikevaihto oli vuonna 2020 noin 3,3 miljardia euroa, ja yhtiö työllistää noin 11 500 henkilöä. www.cargotec.fi

Liitteet

Alkuperäinen artikkeli

Efecte Oyj: Osakkeita merkitty optioilla

Efecte Oyj: Osakkeita merkitty optioilla

EFECTE OYJ — YHTIÖTIEDOTE — 24.2.2021 KLO 9.45

Efecte Oyj: Osakkeita merkitty optioilla

Efecte Oyj:n 2011- optio-oikeuksilla on merkitty 28.500 yhtiön uutta osaketta. Osakkeet on rekisteröity kaupparekisteriin 24.2.2021, minkä jälkeen ne tuottavat samat oikeudet kuin yhtiön vanhat osakkeet. Uudet osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä Nasdaq First North Growth-markkinapaikalla yhdessä vanhojen osakkeiden kanssa 25.2.2021.

Osakkeiden yhteenlaskettu merkintähinta 16.530,00 euroa kirjataan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon, eikä yhtiön osakepääoma muutu. Osakkeilla ei ole nimellisarvoa.

Merkintöjen seurauksena Efecten osakkeiden lukumäärä nousee 6.085.123 osakkeeseen.

Lisätietoja optio-ohjelmista on nähtävissä yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.efecte.com

Lisätietoja:

Taru Mäkinen
Talousjohtaja
Efecte Oyj
taru.makinen@efecte.com
040 507 1085

Hyväksytty neuvonantaja:
Evli Pankki Oyj, puh. 040 579 6210

Efecte Oyj

Efecte auttaa palveluorganisaatioita digitalisoimaan ja automatisoimaan työtään. Eurooppalaiset asiakkaamme käyttävät pilvipalveluitamme toimiakseen ketterämmin, parantaakseen loppukäyttäjäkokemusta ja säästääkseen kustannuksissa. Ratkaisuitamme käytetään muun muassa IT-palvelunhallintaan ja tiketöintiin sekä työtekijäkokemuksen, liiketoiminnan työnkulkujen ja asiakaspalvelun parantamiseen. Olemme eurooppalainen vaihtoehto alamme globaaleille toimijoille. Pääkonttorimme sijaitsee Suomessa ja alueelliset toimipisteemme Saksassa ja Ruotsissa. Efecte on listattu Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla.

www.efecte.com

Alkuperäinen artikkeli

Cargotec aloittaa omien osakkeiden ostot

Cargotec aloittaa omien osakkeiden ostot

CARGOTEC OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 24. HELMIKUUTA 2021 KLO 9.45

Cargotec aloittaa omien osakkeiden ostot

Cargotec Oyj:n hallitus on päättänyt käyttää varsinaisen yhtiökokouksen 27.5.2020 antamaa valtuutusta omien osakkeiden hankintaan. Cargotec ostaa yhteensä enintään 75 691 B-sarjan osaketta, jotka käytetään yhtiön osakepalkkio-ohjelmien palkkioiden maksuun. Osakkeet hankitaan markkinahintaan julkisessa kaupankäynnissä Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Osakeostot alkavat aikaisintaan 25.2.2021. Yhtiökokouksen hallitukselle antaman valtuutuksen mukaan hankittavien osakkeiden määrä voi olla enintään 952 000 A-sarjan osaketta ja enintään 5 448 000 B-sarjan osaketta.

Cargotec Oyj
Hallitus

Lisätietoja:
Mikko Puolakka, talous- ja rahoitusjohtaja, puh. 020 777 4105
Hanna-Maria Heikkinen, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 020 777 4084

Cargotecin (Nasdaq Helsinki: CGCBV) johtavat lastin- ja kuormankäsittelyn ratkaisut lisäävät älykkyyttä tavaravirtoihin ja sujuvoittavat arkea. Cargotecin liiketoiminta-alueet Kalmar, Hiab ja MacGregor ovat alojensa edelläkävijöitä. Niiden ainutlaatuinen asema satamissa, merillä ja maanteillä takaa maailmanlaajuisten tavaravirtojen optimoinnin, ja ne luovat asiakkailleen kestävää arvoa. Cargotec on allekirjoittanut YK:n Global Compact -aloitteen 1,5 asteen ilmastositoumuksen. Yhtiön liikevaihto vuonna 2020 oli noin 3,3 miljardia euroa, ja se työllistää noin 11 500 henkilöä. www.cargotec.fi

Alkuperäinen artikkeli

Elecster -konsernin tilinpäätöstiedote 1.1. – 31.12.2020

Elecster -konsernin tilinpäätöstiedote 1.1. – 31.12.2020

ELECSTER OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 24.2.2021 KLO 8:45

ELECSTER-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. – 31.12.2020

Elecsterin tulos parani reilusti, liikevaihto edellisen vuoden tasolla

Yhteenveto luvuista

Loka-joulukuu:

  • Liikevaihto 10,3 MEUR (10–12/2019: 9,3 MEUR)
  • Liikevoitto 0,6 MEUR (0,2 MEUR)
  • Tulos ennen veroja 0,3 MEUR (0,1 MEUR)
  • Tulos/osake 0,02 EUR (-0,01 EUR)

Tammi-joulukuu:

  • Liikevaihto 39,4 MEUR (1-12/2019: 39,4 MEUR)
  • Liikevoitto 3,9 MEUR (2,2 MEUR)
  • Tulos ennen veroja 3,8 MEUR (1,5 MEUR)
  • Tulos/osake 0,73 EUR (0,26 EUR)
  • Oma pääoma/osake 6,68 euroa (7,06)
  • Omavaraisuusaste 52,8 % (53,3 %)
  • Osinkoehdotus 0,28 euroa (0,23 euroa)

TOIMINTAYMPÄRISTÖ

EKP:n vuoden 2020 viimeisessä talouskatsauksessa todettiin, että vaikka uutiset koronavirusrokotteisiin liittyvästä kehityksestä ovat herättäneet rahoitusmarkkinoilla toiveikkuutta, lyhyen aikavälin talousnäkymät ovat edelleen pandemian varjostamat. Uusien tartuntojen määrän merkittävää kasvua erityisesti kehittyneissä talouksissa on ryhdytty jälleen hillitsemään, joskin nykyisiä toimenpiteitä pidetään talouden kannalta vähemmän haitallisina kuin ensimmäisen aallon aikaisia sulkutoimia. Eurojärjestelmän asiantuntijoiden joulukuun 2020 kokonaistaloudellisten arvioiden mukaan maailmantalouden BKT ilman euroaluetta supistui vuonna 2020 3,0 %. Maailmankauppa (ilman euroaluetta) supistui vuonna 2020 BKT:tä enemmän,mutta myös sen elpymisestä vuonna 2021 odotetaan vastaavasti voimakkaampaa.
Maailmantalouden näkymiin liittyviä riskejä pidetään nyt kokonaisuutena tarkastellen vähemmän negatiivisina, koska uutiset useiden rokotteiden tehokkuudesta tekevät eurojärjestelmän asiantuntijoiden ankaran skenaarion toteutumisesta entistä epätodennäköisenpää.

Elecsterin viimeinen vuosineljännes oli liikevaihdon osalta vertailukautta parempi. Liikevaihto kasvoi vertailukauteen nähden
10,7 %, mitä voidaan pitää hyvänä suorituksena olosuhteet huomioon ottaen. Koko vuoden liikevaihdon osalta emme kuitenkaan aivan yltäneet tavoitteeseen liikevaihdon kasvusta, vaan koko vuoden osalta liikevaihto jäi edellisvuoden tasolle. Konsernin kokonaisliikevaihtoon vaikutti konsernin liiketoiminnan kannalta merkittävien valuuttojen heikentyminen euroon nähden.
Viimeisen vuosineljänneksen tulos oli vertailuvuotta parempi huolimatta konsernin tulokseen tehdystä Kiinan liiketoimintaan kohdistuvasta noin 300 tuhannen euron alaskirjauksesta. Alaskirjauksen vaikutus osakekohtaiseen tulokseen oli noin 8 eurosenttiä. Osakekohtaisen tuloksen osalta saavutimme koko vuoden kasvutavoitteen poikkeusolosuhteista huolimatta.

Elecsterin toiminta on hyvin kansainvälistä. Pandemiasta johtuvat voimakkaat rajoitukset ympäri maailmaa vaikeuttivat huomattavasti toimintaamme olennaisesti liittyvää matkustamista. Matkustamisen ollessa hankalaa panostimme toiminnassamme digitaaliseen viestintään ja kehitimme virtuaalisia keinoja viestiä ja esitellä tuotteitamme potentiaalisille asiakkaille.

Tuotannontekijöiden saatavuuteen liittyviä ongelmia kohtasimme yllättävänkin vähän. Ajoittaisia vaikeuksia joidenkin raaka-aineiden saatavuuden osalta esiintyi ja kuljetuksissa ilmeni muun muassa konttipulasta, Brexitistä ja hirmumyrskyistä johtuvia viivästyksiä. Voimme kuitenkin olla suhteellisen tyytyväisiä vuoden 2020 suoritukseemme. Tärkeimpänä tekijänä tässä on ollut henkilöstömme säilyminen pääosin terveenä kaikissa toimipaikoissamme.

LIIKETOIMINNAN KEHITYS JA TALOUDELLINEN ASEMA

Loka-joulukuu
Konsernin neljännen kvartaalin liikevaihto oli 10,3 milj. euroa (9,3 milj. euroa). Liikevaihto kasvoi 10,7 % edelliseen vuoteen verrattuna. Katsauskauden liikevoitto oli 0,6 milj. euroa (0,2 milj. euroa). Tulos ennen veroja oli 0,3 milj. euroa (0,1 milj. euroa).

Tammi-joulukuu
Konsernin koko vuoden liikevaihto pysyi samalla tasolla kuin edellisvuonna ollen 39,4 milj. euroa (39,4 milj. euroa). Liikevoitto oli 3,9 milj. euroa (2,2 milj. euroa) eli 9,9 % (5,6 %). Tulos ennen veroja oli 3,8 milj. euroa (1,5 milj. euroa).

SEGMENTTIEN TULOS
Teollisuustuotesegmentin liikevaihto kasvoi 1,0 % ja oli 32,4 milj. euroa (32,1 milj. euroa). Liikevoitto oli 3,9 milj. euroa (2,3 milj. euroa) eli 11,9 % (7,2 % ).

Teollisuustuotesegmentissä maidon prosessointi- ja pakkauslinjatoimitusten määrä kasvoi vertailuvuodesta sekä vuoden viimeisellä neljänneksellä että koko vuotena. Muovikalvojen osalta toimitusmäärät kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna Kenian yksikkömme kasvattaessa edelleen myyntiään merkittävästi.
Kuluttajatuotesegmentissä vuoden 2020 liikevaihto oli 4,2 milj. euroa ollen vertailuvuoden tasolla. Positiivista kehitystä kuluttajatuotteisssa oli mattotuotteiden liikevaihdon kasvu sekä segmentin tuloksen kääntyminen voitolliseksi. Toimenpiteet sekä liikevaihdon kasvattamiseksi että tuloksen parantamiseksi jatkuvat.
Alihankintapalveluja tarjoavan muut toiminnot-segmentin liikevaihto pieneni edellisestä vuodesta ja oli 3,2 milj. euroa (3,4 milj. euroa). Segmentin liikevoitto oli niukasti positiivinen. Segmentin ongelmana on epätasainen kuormitus, joka tekee tuloksekkaan liiketoiminnan tekemisen haastavaksi.

SEGMENTTIEN TULOS

Liikevaihto liiketoimintasegmenteittäin

Liikevaihto (1000 €) 1-12/2020 1-12/2019
Teollisuustuotteet 32.450 32.143
Kuluttajatuotteet 4.216 4.255
Muut 3.159 3.367
Segmenttien välinen -423 -379
Konserni yhteensä 39.401 39.385

Liikevoiton jakautuminen liiketoimintasegmenteittäin

Liikevoitto (1000 €) 1-12/2020 1-12/2019
Teollisuustuotteet 3.876 2.318
Kuluttajatuotteet 9 -116
Muut 16 -5
Segmenttien välinen 19 19
Konserni yhteensä 3.920 2.215

Varallisuuden jakautuminen liiketoimintasegmenteittäin

Varallisuus (1000 €) 1-12/2020 1-12/2019
Teollisuustuotteet 32.215 35.771
Kuluttajatuotteet 4.407 4.522
Muut 3.385 3.144
Eliminoinnit -113 -54
Kohdistamaton 7.913 6.729
Konserni yhteensä 47.806 50.112

INVESTOINNIT
Konsernin bruttoinvestoinnit olivat 1,8 miljoonaa euroa (2,9).

HENKILÖSTÖ
Konsernin henkilömäärä oli keskimäärin 292 (302), josta ulkomailla 164 (171). Katsauskauden lopussa konsernin henkilömäärä oli 284 (296). Vuoden lopussa henkilöstön keskimääräinen ikä oli 46 vuotta.

YHTIÖKOKOUS
Elecster Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 23.4.2020. Yhtiökokouksen ja hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset mukaan lukien hallituksen valtuudet omien osakkeiden hankkimisesta sekä luovuttamisesta on julkaistu 23.4.2020 päivätyssä pörssitiedotteessa.
OSAKKEET
Elecster Oyj:n osakepääoma 31.12.2020 oli 3.151.939,29 euroa ja osakkeiden lukumäärä 3.748.116. Osake on nimellisarvoton.

Emoyhtiö Elecster Oyj:llä on kaksi osakesarjaa, K-sarja ja A-sarja. A-osake noteerataan Nasdaq OMX Helsingin Pörssissä. Osakkeen ylin kurssi katsauskauden aikana oli 12,30 euroa ja alin 4,90 euroa. Katsauskauden päättyessä kurssi oli 11,30 euroa. Katsauskauden aikana A-osakkeiden vaihto oli 329 493 kpl (18,1 % A-osakkeiden määrästä).

Yhtiöllä ei ole hallussaan yhtiön omia osakkeita.
Hallituksella ei ole voimassa olevia osakeantivaltuutuksia eikä valtuutusta vaihtovelkakirja- tai optiolainan liikkeelle laskemiseen.

Yhtiö ei ole saanut katsauskaudella liputusilmoituksia.

HALLITUKSEN ESITYS VOITTOVAROJEN KÄYTTÄMISESTÄ

Emoyhtiön jakokelpoinen oma pääoma 31.12.2020 oli 6.774.550 euroa,
josta tilikauden voitto oli 2.006.953 euroa. Elecster Oyj:n hallitus esittää 27.4.2021 kokoontuvalle yhtiökokoukselle, että 31.12.2020 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan osinkona 0,28 euroa kutakin A- ja K-sarjan osaketta kohti, eli yhteensä 1.049.472 euroa ja että jäljelle jäävät voittovarat jätetään vapaaseen omaan pääomaan.

NÄKYMÄT JA LÄHIAJAN EPÄVARMUUSTEKIJÄT

EKP:n asiantuntijoiden kokonaistaloudellisiin arvioihin perustuva ennuste globaalin BKT:n (ilman euroaluetta) kasvusta vuonna 2021 on 5,8 %. Vuoden 2021 ennusteeseen sisältyy oletus rajoitusten asteittaisesta helpottamisesta sitä mukaa, kun lääketieteellisiä ratkaisuja, kuten tehokkaita rokotteita, tulee laajemmin saataville ja otetaan käyttöön väestölle. Elpymisen nopeus kuitenkin vaihtelee alueittain, ja kehittyvien markkinatalouksien ennakoidaan myötävaikuttavan voimakkaimmin globaalin BKT:n kasvuun ennustejakson aikana.

Uskomme, että maailmanlaajuinen epävarmuus on saanut asiakkaamme lykkäämään lopullisten investointipäätösten tekemistä. Samoin epävarmuudesta johtuva rahoittajien tiukka luottopolitiikka on myös vaikeuttanut kauppojen syntymistä. Lähtökohdat alkaneelle vuodelle ovat samankaltaiset kuin edellisenä vuonna. Aivan viime aikoina on alkanut viime vuoden tapaan näkyä merkkejä koneiden kysynnän vilkastumisesta ja uskomme tilauskannan kehittyvän positiivisesti loppuvuotta kohden. Pakkausmateriaalien osalta odotamme myynnin volyymin olevan edellisen vuoden tasolla, mutta kohonneista raaka-ainekustannuksista johtuen kannattavuus ei ole vertailuvuoden tasolla.

Koronaviruksella oli vaikutusta konsernin liiketoimintaan vuonna 2020. Erityisesti uusiin projekteihin kytkeytyvät henkilökohtaiset tapaamiset vaikeutuivat huomattavasti maailmanlaajuisten matkustusrajoitusten vuoksi. Odotamme, että tilanne ei tule helpottumaan ennen vuoden 2021 jälkimmäistä vuosipuoliskoa ja näin ollen tilanne tulee heijastumaan liiketoimintaamme myös vuonna 2021. Merkittävä osa liikevaihdostamme kertyy kehittyviltä markkinoilta, joissa taudin kukistamiseen käytettävissä olevat resurssit ovat selkeästi vähäisemmät kuin kehittyneissä talouksissa. Rokotteiden tuoman helpotuksen epämääräinen aikataulu aiheuttaa näkymiimme huomattavaa epävarmuutta. Poikkeuksellisissa olosuhteissa katsomme, että vertailuvuoden liikevaihdon ja osakekohtaiseen tuloksen saavuttamista voidaan pitää realistisena tavoitteena vuodelle 2021.

Taloudellinen ohjeistus

Koko vuoden osalta arvioimme liikevaihdon ja osakekohtaisen tuloksen olevan edellisen vuoden tasolla.

KONSERNITULOSLASKELMA, IFRS

Tuhatta euroa 10-12/2020 10-12/2019 1-12/2020 1-12/2019
LIIKEVAIHTO 10.349 9.346 39.401 39.385
Valmiiden ja keskeneräisten varastojen muutos -658 116 -872 -170
Valmistus omaan käyttöön 0 57 65 85
Liiketoiminnan muut tuotot 40 85 417 504
Materiaalit ja palvelut -4.799 -4.694 -18.266 -19.252
Henkilöstökulut -2.354 -2.614 -8.978 -9.462
Poistot ja arvonalentumiset -434 -493 -2.138 -1.960
Liiketoiminnan muut kulut -1.508 -1.587 -5.710 -6.915
LIIKEVOITTO 635 217 3.920 2.215
Rahoitustuotot ja – kulut -306 -157 -120 -736
TULOS ENNEN VEROJA 329 60 3.801 1.479
Tuloverot -275 -146 -1.050 -507
TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO 54 -86 2.750 972
TILIKAUDEN TULOKSEN JAKAUTUMINEN
Emoyhtiön osakkeenomistajille 67 -22 2.748 985
Määräysvallattomille omistajille -14 -64 3 -13
Tulos/osake 0,02 -0,01 0,73 0,26

LAAJA KONSERNITULOSLASKELMA, IFRS

TILIKAUDEN TULOS 54 -86 2.750 972
MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT:
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot 44 130 -3.311 1.579
Rahavirran suojaus 0 0 0 2
TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ 97 44 -561 2.553
TILIKAUDEN LAAJAN TULOKSEN JAKAUTUMINEN
Emoyhtiön osakkeenomistajille 111 108 -561 2.564
Määräysvallattomille omistajille -14 -64 0 -12

KONSERNITASE, IFRS

Tuhatta euroa 31.12.2020 31.12.2019
VASTAAVAA
PITKÄAIKAISET VARAT
Aineettomat oikeudet 163 166
Aineelliset hyödykkeet 13.117 15.158
Muut osakkeet ja osuudet 420 420
Pitkäaikaiset saamiset 1.866 1.941
Laskennalliset verosaamiset 433 409
Pitkäaikaiset varat yhteensä 15.998 18.094
LYHYTAIKAISET VARAT
Vaihto-omaisuus 16.565 16.637
Myyntisaamiset ja muut saamiset 7.754 9.047
Tuloverosaaminen 151 55
Rahavarat 7.339 6.279
Lyhytaikaiset varat yhteensä 31.809 32.018
VASTAAVAA 47.806 50.112
VASTATTAVAA
OMA PÄÄOMA
Osakepääoma 3.152 3.152
Ylikurssirahasto 4.239 4.239
Arvonmuutosrahasto 0
Muut rahastot 90 95
Muuntoerot -209 169
Kertyneet voittovarat 16.749 17.792
Määräysvallattomat omistajat 1.023 1.022
Oma pääoma yhteensä 25.044 26.468
VIERAS PÄÄOMA
Laskennallinen verovelka 372 381
Pitkäaikainen vieras pääoma 11.671 12.029
Lyhytaikainen vieras pääoma 10.719 11.234
VASTATTAVAA 47.806 50.112

KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA

Tuhatta euroa 1-12/2020 1-12/2019
Liiketoiminnan rahavirta
Tilikauden voitto 2.750 972
Oikaisut tilikauden tulokseen 3.396 3.297
Käyttöpääoman muutos 413 462
Maksetut korot ja muut rahoituserät -499 -449
Saadut korot 59 51
Maksetut verot -1.007 -437
Liiketoiminnan rahavirta 5.112 3.896
Investointien rahavirta
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin -1.521 -2.799
Käyttöomaisuuden myynti 58 198
Pitkäaikaisten saamisten muutos 15 -2
Investointien rahavirta yhteensä -1.448 -2.603
Rahoituksen rahavirta
Pitkäaikaisten lainojen muutos -162 167
Lyhytaikaisten lainojen muutos -905 -1.435
Maksetut osingot -861 -1.285
Rahoituksen rahavirta -1.928 -2.553
Rahavarojen muutos 1.736 -1.261
Rahavarat kauden alussa 6.279 7.140
Rahavarojen kurssimuutosten vaikutus 400
Rahavarat kauden lopussa 7.339 6.279

LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA

  1. Osakepääoma
  2. Ylikurssirahasto
  3. Arvonmuutosrahasto
  4. Muut rahastot
  5. Muuntoerot
  6. Voittovarat
  7. Yhteensä
  8. Vähemmistöosuus
  9. Yhteensä
Tuhatta euroa a. b. c. d. e. f. g. h. i.
OMA PÄÄOMA 1.1.2020 3.152 4.239 0 95 169 17.792 25.446 1.022 26.468
Osingonjako -862 -862 -862
Kokonaistulos 0 -3 -377 -181 -561 0 -561
Muut muutokset -1 -1 -1
OMA PÄÄOMA
31.12.2020
3.152 4.239 0 90 -209 16.749 24.021 1.023 25.044

Tuhatta euroa a. b. c. d. e. f. g. h. i.
OMA PÄÄOMA 1.1.2019 3.152 4.239 -2 93 49 16.587 24.118 1.084 25.202
Osingonjako -1.237 -1.237 -50 -1.287
Kokonaistulos 2 1 120 2.441 2.564 -12 2.553
OMA PÄÄOMA
31.12.2019
3.152 4.239 0 95 169 17.792 25.446 1.022 26.468

KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET

Tuhatta euroa 31.12.2020 31.12.2019
Vakuudeksi annetut
Kiinteistökiinnitykset 5.013 5.013
Yrityskiinnitykset 11.301 11.133

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

Tuhatta euroa 1-12/2020 1-12/2019
Liikevaihto 39.401 39.385
Liikevaihdon kasvu, % 0,04 -6,6
Liikevoitto 3.920 2.215
% liikevaihdosta 9,9 5,6
Tulos ennen veroja 3.801 1.479
% liikevaihdosta 9,6 3,8
Tilikauden tulos (emoyhtiön osakkeenomistajille) 2.748 985
% liikevaihdosta 7,0 2,5
Oman pääoman tuotto, % 10,7 3,8
Sijoitetun pääoman tuotto, % 8,4 5,0
Korollinen vieras pääoma 17.832 18.842
Rahavarat 7.339 6.279
Nettovelkaantumisaste, % 41,9 47,5
Omavaraisuusaste, % 52,8 53,3
Taseen loppusumma 47.806 50.112
Bruttoinvestoinnit 1.754 2.904
Tilauskanta 5.197 5.875
Tulos/osake, euroa 0,73 0,26
Oma Pääoma/osake, euroa 6,68 7,06
Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä 3.748.116 3.748.116
Konsernin vastuusitoumukset 16.314 16.146

LUKUJA NELJÄNNESVUOSITTAIN

Tuhatta euroa Q4/20 Q3/20 Q2/20 Q1/20 Q4/19 Q3/19 Q2/19 Q1/19
Liikevaihto 10.349 8.925 10.892 9.236 9.346 9.176 10.975 9.889
Liikevoitto 635 1.169 1.340 776 217 673 783 543
Liikevoitto, % 6,1 13,1 12,3 8,4 2,3 7,3 7,1 5,5
Kauden tulos 67 998 718 964 -22 469 376 162
Tulos/osake, euroa 0,02 0,27 0,19 0,26 -0,01 0,13 0,10 0,04

TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT:

Oman pääoman tuotto, %

Tulos ennen satunnaisia eriä, varauksia ja veroja
– tilikauden verot
—————————————————- * 100
Oma pääoma + vähemmistöosuus (keskiarvo)

Sijoitetun pääoman tuotto, %

Voitto ennen satunnaisia eriä, varauksia ja veroja +
korko- ja muut rahoituskulut
—————————————————- * 100
Taseen loppusumma – korottomat velat (keskiarvo)

Omavaraisuusaste, %

Oma pääoma + vähemmistöosuus
———————————- * 100
Taseen loppusumma – saadut ennakot

Nettovelkaantumisaste, %

Korolliset velat – rahat, pankkisaamiset ja rahoitusarvopaperit
————————————————————— *100
Oma pääoma + vähemmistöosuus

Tulos / osake
Tulos ennen satunnaisia eriä – verot +/- vähemmistöosuus
——————————————————————
Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä keskimäärin tilikauden
aikana

Oma pääoma / osake

Oma pääoma
———————————————————
Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä tilinpäätöspäivänä

Hinta / voittosuhde (P/E)

Osakeantioikaistu tilikauden viimeisen kauppapäivän kurssi
———————————————————-
Tulos / osake

Efektiivinen osinkotuotto, %

Osinko / osake
———————————————————- * 100
Osakeantioikaistu tilikauden viimeisen kauppapäivän kurssi

Osavuosikatsaus on laadittu IAS 34-standardin vaatimusten mukaisesti. Tässä pörssitiedotteessa esitetyt taloustiedot perustuvat Elecsterin tilintarkastettuun tilinpäätökseen, joka on laadittu EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaan.

Tilintarkastuskertomus on annettu 23.2.2021.

Kaikki tässä pörssitiedotteessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden tilasta ja kehittymisestä. Tästä syystä tulokset voivat erota merkittävästi johtuen muutoksista taloudessa, kilpailuolosuhteissa, markkinoilla tai lainsäädännössä.

Taulukoiden luvut on pyöristetty, minkä vuoksi yksittäisten lukujen summat saattavat poiketa loppusummasta.

Vuosikertomus julkaistaan viikolla 13.
Varsinainen yhtiökokous pidetään 27.4.2021.
Osingonmaksun täsmäytyspäivä on 29.4.2021 ja osinko ehdotetaan maksettavaksi 6.5.2021.

Konsernin osavuosikatsaus kaudelta 1.1. – 31.3.2021 julkaistaan
12.5.2021.

Vuosikooste vuoden 2020 julkaistuista tiedotteista on luettavissa yhtiön kotisivuilta osoitteesta www.elecster.fi. Vuoden 2020 tiedotteiden sisältö saattaa olla osittain vanhentunutta.

Lisätiedot: toimitusjohtaja Arto Kinnunen, puh. 0400 191 980
ELECSTER OYJ
Hallitus

JAKELU
Nasdaq OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.elecster.fi

Alkuperäinen artikkeli

Incap Oyj: Incap-konsernin tilinpäätöstiedote tammi–joulukuulta 2020 (tilintarkastamaton): Liikevaihdon kasvu ja hyvä kannattavuus jatkuivat

Incap Oyj: Incap-konsernin tilinpäätöstiedote tammi–joulukuulta 2020 (tilintarkastamaton): Liikevaihdon kasvu ja hyvä kannattavuus jatkuivat

Incap Oyj
Tilinpäätöstiedote 2020 24.2.2021 kello 8.30

Incap-konsernin tilinpäätöstiedote tammi–joulukuulta 2020 (tilintarkastamaton): Liikevaihdon kasvu ja hyvä kannattavuus jatkuivat

Tämä tiedote on tiivistelmä Incapin tilinpäätöstiedotteesta tammi–joulukuulta 2020. Koko raportti löytyy tämän pörssitiedotteen liitteenä pdf-tiedostona sekä yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.incapcorp.com.

Loka–joulukuun 2020 kohokohdat

  • Vuoden 2020 neljännen vuosineljänneksen liikevaihto oli 31,5 milj. euroa (10–12/2019:16,3 milj. euroa). Kasvu oli 94 %.
  • Tammikuussa 2020 hankitun AWS Electronics Groupin liikevaihto pois lukien liikevaihto kasvoi orgaanisesti 45 %.
  • Oikaistu liikevoitto (EBIT) oli 5,6 milj. euroa (2,7 milj. euroa) eli 17,7 % liikevaihdosta (16,3 %).
  • AWS Electronics Groupin yritysoston hankintamenon kohdistamiseen (PPA) liittyvät poistot olivat 0,4 milj. euroa (0 milj. euroa) ja kertaluonteiset kulut 0 milj. euroa (0,5 milj. euroa).
  • Liikevoitto (EBIT) kasvoi 139 % ja oli 5,1 milj. euroa (2,1 milj. euroa) eli 16,2 % liikevaihdosta (13,0 %).
  • Katsauskauden tulos oli 4,2 milj. euroa (0,2 milj. euroa).
  • Incapin merkintäetuoikeusanti toteutettiin onnistuneesti marraskuussa 2020, ja annilla kerättiin noin 10,9 miljoonan euron bruttovarat.

Tammi–joulukuun 2020 kohokohdat

  • AWS Electronics Groupin hankinta, johon sisältyivät Isossa-Britanniassa ja Slovakiassa sijaitsevat tuotantolaitokset, saatiin päätökseen tammikuussa 2020.
  • Intian tehtaan sulkeminen ja COVID-19-pandemia vaikuttivat huhti–kesäkuussa 2020 negatiivisesti liikevaihdon orgaaniseen kasvuun ja kannattavuuteen.
  • Incap-konsernin liikevaihto oli 106,5 milj. euroa; kasvu viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta oli 50 % (tammi–joulukuu 2019: 71,0 milj. euroa).
  • AWS Electronics Groupin liikevaihto pois lukien liikevaihto kasvoi orgaanisesti 0,5 %.
  • Oikaistu liikevoitto (EBIT) oli 14,6 milj. euroa (10,8 milj. euroa) eli 13,7 % liikevaihdosta (15,2 %).
  • AWS Electronics Groupin yritysoston hankintamenon kohdistamiseen (PPA) liittyvät poistot olivat 1,9 milj. euroa (0 milj. euroa) ja kertaluonteiset kulut 0,1 milj. euroa (0,7 milj. euroa).
  • Liikevoitto (EBIT) kasvoi 25 % vertailukaudesta ja oli 12,6 milj. euroa (10,1 milj. euroa) eli 11,8 % liikevaihdosta (14,2 %).
  • Katsauskauden tulos oli 9,2 milj. euroa (6,3 milj. euroa); kasvua vertailukaudesta oli 47 %.
  • Osinkoehdotus: Kasvustrategiansa mukaisesti Incap Oyj:n hallitus tulee esittämään yhtiökokoukselle, ettei osinkoa jaeta vuosien 2019 ja 2020 tuloksesta.

Ellei toisin mainittu, vertailuluvut viittaavat vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2019. Luvut ovat tilintarkastamattomia.

Avainluvut

Milj. euroa 10–12/2020 10–12/2019 Muutos 1–12/2020 1–12/2019 Muutos
Liikevaihto 31,5 16,3 94 % 106,5 71,0 50 %
Kertaluonteiset erät 0,0 0,5 -96 % 0,1 0,7 -89 %
Liikevoitto (EBIT) 5,1 2,1 139 % 12,6 10,1 25 %
EBIT, % liikevaihdosta 16,2 % 13,0 % 11,8 % 14,2 %
Oikaistu liikevoitto (EBIT)* 5,6 2,7 110 % 14,6 10,8 35 %
Oikaistu EBIT*, % liikevaihdosta 17,7 % 16,3 % 13,7 % 15,2 %
Katsauskauden tulos 4,2 0,2 9,2 6,3 47 %

* Oikaistu liikevoitto (EBIT) on vaihtoehtoinen tunnusluku. Oikaistu liikevoitto ei sisällä kertaluonteisia kuluja eikä hankintamenojen allokointeihin liittyviä poistoja. Oikaistu liikevoitto antaa eri tilikausien välillä vertailukelpoista tietoa liikevoitosta, josta on oikaistu yritysostoon liittyvät menot.

Vuoden 2021 näkymät

Incap arvioi, että vuoden 2021 liikevaihto ja oikaistu liikevoitto (EBIT) ovat suurempia kuin vuonna 2020.

Arviot perustuvat oletukseen, ettei COVID-19-pandemiatilanteessa, valuuttakursseissa tai komponenttien saatavuudessa tapahdu merkittäviä muutoksia sekä Incapin asiakkaiden ennusteisiin ja yhtiön omaan arvioon liiketoiminnan kehityksestä.

Otto Pukk, Incap-konsernin toimitusjohtaja:

”Meille kaikille, niin yrityksille kuin yksityishenkilöillekin, 2020 oli haastava vuosi koronaviruspandemian puhkeamisen takia. Incapille toimintaympäristö aiheutti jonkin aikaa merkittävää epävarmuutta. Vuoden aikana toimintamme keskittyi henkilöstömme turvallisuuden ja asiakastoimitusten varmistamiseen. Pandemiasta johtuva liikkumiskielto ja siitä seuranneet tehtaiden sulkemiset olivat haaste, joka olisi saattanut hidastaa suunnitelmiemme toteutumista, mutta yleisesti voin tyytyväisenä todeta, että onnistuimme löytämään ratkaisut haasteisiin ja pysymään kasvustrategiamme mukaisella polulla.

Vuonna 2020 liikevaihtomme kasvoi 50 prosenttia edellisvuodesta, ja oikaistu liikevoittomme kasvoi 35 prosenttia. Tämä johtui etupäässä AWS Electronics Groupin ostosta, mutta toisella vuosipuoliskolla kasvoimme myös vahvasti orgaanisesti. Kannattavuuden parantuminen johtui ennen kaikkea Intian tehtaan positiivisesta kehityksestä ja osaltaan myös AWS:n onnistuneen integraation tuomista synergiavaikutuksista. Intian tehtaan pandemiasta johtuneen sulkemisen jälkeen saimme tilausruuhkan nopeasti purettua, ja toiminta kasvoi aiemmin arvioitua voimakkaammin nykyisten asiakkaiden kysynnän kasvun ansiosta.

Vuonna 2020 kasvustrategiamme pääetapit olivat AWS Electronics Groupin osto ja menestyksekäs integrointi, ylimerkitty osakeanti ja vahva orgaaninen kasvu sekä ilmoituksemme kapasiteettilisäyksistä tehtaillamme, ennen kaikkea Intiassa.

Tammikuussa Isosta-Britanniasta ostamamme AWS Electronics Groupin integrointi toteutettiin suunnitelmien mukaisesti.

Marraskuussa toteutimme onnistuneesti 10,9 miljoonan euron suuruisen merkintäetuoikeusantimme. Annin avulla pystyimme vahvistamaan pääomarakennettamme, tasettamme ja rahoitusasemaamme ja näin luomaan edellytykset kasvustrategiamme toteuttamiselle. Ylimerkitty anti kertoo vahvasta luottamuksesta kasvustrategiaamme. Elektroniikan sopimusvalmistus on edelleen erittäin fragmentoitunut ala, jolla haluamme olla aktiivinen toimija.

Yritysostojen avulla tapahtuvan kasvun mahdollisuuksien lisäksi olemassa olevien ja uusien asiakkaidemme kysyntä jatkuu erityisesti Intiassa hyvänä. Elokuussa ilmoitimme Intian tehtaamme lisälaajennuksesta. Laajennus etenee hyvin. Arvioimme alkuperäisen laajennuksen valmistuvan alkuvuodesta 2021. Lisälaajennuksen arvioimme valmistuvan loppuvuodesta 2021, jolloin kokonaispinta-ala kasvaa 16 000 neliömetriin. Vuoden 2020 aikana investoimme myös Slovakiassa uusiin laitteistoihin ja Virossa uusiin kokoonpanolinjoihin.

Koska olemme globaalisti toimiva elektroniikan sopimusvalmistaja ja kasvava organisaatio, toimintamme on oltava kestävää, jotta saavutamme tavoitteemme. Siksi aloitimme vuonna 2020 yritysvastuuohjelman. Haluamme ottaa sidosryhmiemme tarpeet ja odotukset entistäkin paremmin huomioon, ja tavoitteenamme on maksimoida toimintamme positiiviset vaikutukset sekä minimoida negatiiviset taloudelliset, sosiaaliset ja ympäristövaikutukset. Ohjelman tuloksena otimme käyttöön myös päivitetyn eettisen ohjeistuksen, ja aiomme vuoden 2021 aikana tarjota siihen liittyvää koulutusta kaikille Incapin työntekijöille. Yritysvastuuohjelma toimi myös ostettujen tehtaiden integraation apuna ja pohjana yhteisten prosessien luomiselle. Olen varma, että ohjelmasta on apua meille myös tulevaisuudessa edistäessämme ainutlaatuista yrityskulttuuriamme. Vastuunkanto on olennainen osa yrittäjähenkistä kulttuuriamme ja päivittäisen toimintamme perusta.

AWS Electronics Groupin oston ja Intian sekä Viron rekrytointien ansiosta Incapin henkilöstön määrä on kasvanut 834:sta 1 902:een. On hienoa nähdä, kuinka Incap-perhe kasvaa, ja toivotan kaikki tervetulleiksi mukaan. Haluan myös kiittää kaikkia työntekijöitämme heidän suurenmoisesta sitkeydestään ja joustavuudestaan tämän vaikean vuoden aikana sekä asiakkaitamme ja muita sidosryhmiämme heidän Incapia kohtaan osoittamastaan luottamuksesta.

Aloitamme vuoden 2021 vahvan tilauskannan turvin, mikä tukee kasvutavoitteitamme. Kartoitamme edelleen mahdollisuuksia ostaa yrityksiä, joiden yrityskulttuuri sopisi omaamme, ja jotka tarjoaisivat mahdollisuuden maantieteelliselle laajentumiselle. Merkintäetuoikeusantimme ja sitä seuranneen lainojen takaisinmaksun jälkeen taloudellinen asemamme on vahva, mikä valmistaa meitä kasvustrategiamme toteuttamiseen ja investoimiseen sekä orgaaniseen että epäorgaaniseen kasvuun.”

Helsingissä 24.2.2021

INCAP OYJ
Hallitus

Lisätietoja (englanniksi):
Otto Pukk, toimitusjohtaja, puh. +372 508 0798

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
Yhtiön kotisivut www.incapcorp.com

INCAP LYHYESTI
Incap Oyj on globaali elektroniikan sopimisvalmistaja, joka tarjoaa valmistuspalveluita keskitetysti. Luotettuna kumppanina Incap on asiakkaidensa tukena koko valmistusarvoketjun läpi – oli kyse sitten suurista monikansallisista yhtiöistä, keskisuurista yrityksistä tai pienistä startupeista. Incap tarjoaa uusinta teknologiaa vahvan yrittäjähenkisen ilmapiirin ja erittäin osaavan henkilöstönsä voimin. Yhtiöllä on toimintaa Suomessa, Virossa, Intiassa, Slovakiassa, Isossa-Britanniassa ja Kiinassa ja sen palveluksessa on noin 1 900 työntekijää. Incapin osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä vuodesta 1997 lähtien.

(LIITE: INCAP-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2020)

Liite

Alkuperäinen artikkeli

Sievi Capitalin vuoden 2020 selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä toimielinten palkitsemisraportti julkaistu:

logo_new.jpg

Sievi Capitalin vuoden 2020 selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä toimielinten palkitsemisraportti julkaistu:

Sievi Capital Oyj
Pörssitiedote 24.2.2021 klo 8.05

Sievi Capitalin vuoden 2020 selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä toimielinten palkitsemisraportti julkaistu

Sievi Capital Oyj:n vuoden 2020 selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä toimielinten palkitsemisraportti on julkaistu tämän pörssitiedotteen liitteinä sekä yhtiön verkkosivuilla www.sievicapital.fi/sijoittajat.

Yhtiön vuosikertomus vuodelta 2020 julkaistaan viikolla 10.

SIEVI CAPITAL OYJ

Päivi Marttila
toimitusjohtaja

LISÄTIETOJA:
toimitusjohtaja Päivi Marttila, puh. 0400 285 358

JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.sievicapital.fi

Sievi Capital on pörssilistattu (Nasdaq Helsinki) pääomasijoitusyhtiö, joka tekee sijoituksia pieniin ja keskisuuriin suomalaisiin yrityksiin. Sievi Capital on kohdeyritysten johdon ja kanssaomistajien kumppani, joka aktiivisena omistajana tukee kohdeyritysten kasvua, tuloksellisuutta ja arvon rakentamista.

Liitteet

Alkuperäinen artikkeli

Sievi Capital Oyj:n tilinpäätöstiedote 1.1.-31.12.2020

logo_new.jpg

Sievi Capital Oyj:n tilinpäätöstiedote 1.1.-31.12.2020

Sievi Capital Oyj
Pörssitiedote 24.2.2021 klo 8.00

Sievi Capital Oyj:n tilinpäätöstiedote 1.1.-31.12.2020

Sievi Capitalin vuoden 2020 tulos olosuhteisiin nähden vahva, useita yritysjärjestelyjä toteutettu

Tämä on tiivistelmä vuoden 2020 tilinpäätöstiedotteesta. Tilinpäätöstiedote on kokonaisuudessaan tämän tiedotteen liitteenä sekä saatavissa yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.sievicapital.fi.

Loka-joulukuu 2020

  • Liikevoitto oli 6,0 (8,5) milj. euroa
  • Tilikauden tulos oli 5,0 (6,7) milj. euroa
  • Tulos / osake (laimentamaton ja laimennettu) oli 0,09 (0,12) euroa

Tammi-joulukuu 2020

  • Liikevoitto oli 11,7 (16,0) milj. euroa
  • Tilikauden tulos oli 9,9 (12,8) milj. euroa
  • Tulos / osake (laimentamaton ja laimennettu) oli 0,17 (0,22) euroa
  • Substanssiarvo / osake katsauskauden lopussa oli 1,33 (1,35) euroa
  • Oman pääoman tuotto oli 12,7 (17,7) %
  • Nettovelkaantumisaste katsauskauden lopussa oli -11,1 (-41,2) %
  • Sievi Capital sijoitti Nordic Rescue Groupiin helmikuussa ja Logistikakseen joulukuussa
  • Suvanto Trucks -sijoitus myytiin joulukuussa
  • Sievi Capital maksoi osakkeenomistajilleen osinkoja yhteensä 0,19 euroa osakkeelta

Suluissa esitetyt luvut ovat edellisen vuoden vastaavan tarkastelukauden vertailulukuja, ellei toisin ole mainittu. Tilinpäätöstiedotteen luvut ovat tilintarkastettuja. Sievi Capital ei yhdistele tytäryrityksiään konsernilaskelmiin rivikohtaisesti, vaan sijoitukset yhtiöihin arvostetaan käypään arvoon tulosvaikutteisesti.

Voitonjakoehdotus

Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että päättyneeltä tilikaudelta maksetaan osinkoa 0,04 euroa osakkeelta (edelliseltä tilikaudelta maksettu osinkoa 0,04 euroa osakkeelta).

Toimitusjohtaja Päivi Marttila:

” Vuosi 2020 oli Sievi Capitalille poikkeuksellinen, kuten koko yhteiskunnalle. Koronakriisistä huolimatta vuodesta tuli meille kokonaisuutena katsoen hyvä. Lähdimme vuoteen erittäin vahvalla taseella edellisen vuoden lopulla toteutetun merkittävän irtautumisen jälkeen. Vuoden aikana saimme Sievi Capitalin tasetta tehokkaampaan käyttöön jakamalla 11,0 milj. euroa osinkoina osakkeenomistajille sekä sijoittamalla 14,8 milj. euroa uusiin ja nykyisiin kohdeyhtiöihin. Johtuen edellisen vuoden lopun ylivahvasta taseesta, oman pääoman tuotto 12,7 % jäi hienoisesti alle pitkällä aikavälillä tavoittelemamme 13 % tason.

Vuoden 2020 suurin menestyjä kohdeyhtiöistämme oli Indoor Group. Indoor Groupin toiminta oli erinomaista kevään vaikeassa markkinatilanteessa, ja yhtiö jatkoi vahvaa kehitystä myös markkinatilanteen parannuttua. Indoor Groupin liikevoitto kasvoi noin 70 % edellisvuodesta. Tähän vaikuttivat loppukeväästä suotuisana olleen markkinatilanteen lisäksi erityisesti yhtiön omat aktiiviset toimenpiteet katteen parantamiseksi.

KH-Koneet Groupin toimintaympäristö oli edellistä vuotta haasteellisempi ja yhtiön Ruotsin liiketoiminta oli vahvasti rakennusvaiheessa, minkä vuoksi yhtiön käyttökate vuonna 2020 laski jonkin verran edellisestä vuodesta. Yhtiö eteni vuonna 2020 kuitenkin merkittävästi strategisissa tavoitteissaan laajentamalla vuoden 2019 lopulla hankittua Ruotsin liiketoimintaa maanrakennuskonevuokraamon hankinnalla ja tärkeillä uusilla edustussopimuksilla.

Teimme vuonna 2020 kaksi uutta sijoitusta. Alkuvuonna muodostetun pelastusajoneuvokonsernin Nordic Rescue Groupin vuosi oli uuden perustan rakentamista. Yhtiöön rekrytoitiin uutta johtoa, jonka johdolla toimintaa lähdettiin kehittämään ja tuotantokapasiteettia laajentamaan mahdollistamaan tulevina vuosina tavoiteltu kasvu. Tämä työ eteni hyvin ja vaikka Nordic Rescue Groupin talouskehitys vuonna 2020 ei vastannut tavoitteita olemme luottavaisia yhtiön tulevan kehityksen suhteen.

Toisen uuden sijoituksen teimme loppuvuodesta Logistikakseen. Tämä logistiikka-alan palveluyhtiö on menestynyt viime vuodet hyvin ja vuosi 2020 oli jatkoa tällä kehitykselle yhtiön pro forma -käyttökatteen noustua huomattavasti edellisestä vuodesta. Yhtiö muodostaa hyvän pohjan, josta lähteä kasvattamaan toimintaa ja laajentamaan sitä uusille alueille.

Toteutimme tapahtumarikkaan vuoden 2020 aikana myös yhden irtautumisen myymällä omistuksemme Suvanto Trucksista joulukuussa. Tämä sijoitus ei ollut meille menestyksekäs omistusajan tuoton ollessa heikko. Olen kuitenkin tyytyväinen, että tämä järjestely saatiin toteutettua. Nyt voimme kohdistaa resurssimme hankkeisiin, joihin meillä on mahdollisuus vaikuttaa eniten. Uskon myös, että Suvanto Trucksilla on hyvät kehittymisen edellytykset henkilöstön omistuksessa.”

Tulevaisuuden näkymät

Sievi Capital jatkaa uusien sijoitusmahdollisuuksien selvittämistä strategiansa mukaisesti. Uusia sijoituksia suunnitellaan tehtävän keskimäärin 1-2 vuodessa, mutta toteutuvien sijoitusten määrä voi vaihdella vuosittain. Nykyisten sijoituskohteiden osalta jatketaan yhtiöiden liiketoimintojen aktiivista kehittämistä. Myös irtautumissuunnittelua ja irtautumismahdollisuuksien arviointia sijoituskohteiden osalta tullaan jatkamaan.

Sievi Capital ei yhdistele tytäryrityksiään konsernilaskelmiin rivikohtaisesti, vaan sijoitukset yhtiöihin arvostetaan käypään arvoon tulosvaikutteisesti. Sijoitusten käypien arvojen muutoksella on olennainen vaikutus Sievi Capitalin tulokseen. Sijoitusten käypien arvojen kehitykseen vaikuttavat kohdeyhtiöiden oman kehityksen lisäksi muun muassa toimialojen ja kansantalouksien yleinen kehitys sekä näiden näkymien muutos, osake- ja korkomarkkinoiden kehitys sekä muut Sievi Capitalista riippumattomat tekijät. Lisäksi koronaviruspandemia lisää epävarmuutta kehityksen ennakoimisessa.

Sievi Capitalin taloudellisena tavoitteena on vähintään 13 % oman pääoman tuotto, jonka saavuttamista yhtiö pitää pitkällä aikavälillä realistisena. Liiketoiminnan luonteen takia yhtiön lyhyen aikavälin tuloskehitykseen liittyy vaikeasti ennakoitavissa olevaa vaihtelua. Tämän vuoksi Sievi Capital ei anna arviota vuoden 2021 tuloskehityksestä.

Tulosjulkistustilaisuus

Sievi Capital järjestää analyytikoille, sijoittajille ja medialle suunnatun suomenkielisen webcast-tilaisuuden 24.2.2021 klo 10.00. Suoraa webcast-lähetystä voi seurata osoitteessa https://sievicapital.videosync.fi/2020-q4-tulos. Tallenne tiedotustilaisuudesta ja tilaisuuden esitysaineisto ovat saatavilla myöhemmin samana päivänä Sievi Capitalin verkkosivuilla.

SIEVI CAPITAL OYJ

Päivi Marttila
Toimitusjohtaja

LISÄTIETOJA:
toimitusjohtaja Päivi Marttila, puh. 0400 285 358

JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.sievicapital.fi

Sievi Capital on pörssilistattu (Nasdaq Helsinki) pääomasijoitusyhtiö, joka tekee sijoituksia pieniin ja keskisuuriin suomalaisiin yrityksiin. Sievi Capital on kohdeyritysten johdon ja kanssaomistajien kumppani, joka aktiivisena omistajana tukee kohdeyritysten kasvua, tuloksellisuutta ja arvon rakentamista.

Liite

Alkuperäinen artikkeli

Kreate Group Oyj: Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 pykälän mukainen ilmoitus omistusosuuden muutoksesta

Kreate Group OyjKreate Group Oyj: Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 pykälän mukainen ilmoitus omistusosuuden muutoksesta

24.2.2021 15:00:01 EET | Kreate Group Oyj | Suurimmat osakkeenomistajat – tiedote

Kreate Group Oyj Pörssitiedote 24.2.2021 klo 15:00 EET

Kreate Group Oyj: Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 pykälän mukainen ilmoitus omistusosuuden muutoksesta

Kreate Group Oyj ("Kreate") on tänään 24.2.2021 vastaanottanut Intera Partners Oy:ltä ("Intera") arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 §:n mukaisen ilmoituksen, jonka mukaan Interan välillinen omistusosuus rahoitusvälineiden kautta alitti 5 prosentin rajan, ja osakkeiden ja äänten välillisen omistuksen ja rahoitusvälineiden kautta olevan välilisen omistusosuuden yhteismäärä alitti 15 prosentin rajan tänään 24.2.2021.

Muutos johtui Interan määräysvaltayhteisön Intera Fund II Ky:n ("Intera Fund") ja Danske Bank A/S, Suomen sivuliikkeen ("Danske Bank") Kreaten listautumisannin yhteydessä 19.2.2021 solmimasta osakelainaussopimuksesta, jonka mukaisesti Intera Fund on lainannut 19.2.2021 Danske Bankille 632.437 Kreaten osaketta. Danske Bank on käyttänyt Kreaten 5.2.2021 päivätyssä esitteessä kuvatun lisäosakeoption kokonaisuudessaan. Danske Bank osti Intera Fundilta 632.437 Kreaten osaketta lisäosakeoption nojalla. Tämän seurauksena Interan välillinen omistus rahoitusvälineiden kautta laski nollaan eli alle 5 prosentin rajan, ja osakkeiden ja äänten välillisen omistuksen ja rahoitusvälineiden kautta olevan välilisen omistusosuuden yhteismäärä alitti 15 prosentin rajan.

Interan kokonaisosuus Kreaten osakkeista ja äänistä ilmoituksen mukaan:

% osakkeista ja äänistä

% osakkeista ja äänistä rahoitusvälineiden kautta

Yhteenlaskettu %-osuus

Kohdeyhtiön osakkeiden ja äänten kokonaismäärä

Osuus liputusrajan saavuttamisen tai rikkoutumisen jälkeen

12,47 %

0 %

12,47 %

8.984.772

Edellisessä liputusilmoituksessa ilmoitettu osuus (jos liputettu)

12,54 %

7,08 %

19,62 %

Tiedot omistus- ja ääniosuudesta liputusrajan rikkoutumisen jälkeen:

A: Osakkeet ja äänet

Osakkeiden ja äänten lukumäärä

Osakkeiden ja äänten lukumäärä

Osakkeiden ja äänten %-osuus

Osakkeiden ja äänten %-osuus

Osakesarja / osakelaji

Suora
(AML 9:5)

Välillinen
(AML 9:6 ja 9:7)

Suora
(AML 9:5)

Välillinen
(AML 9:6 ja 9:7)

FI4000476866

1.119.973

12,47 %

A YHTEENSÄ

1.119.973

12,47 %

Yhteyshenkilöt

Antti Heinola

Talousjohtaja

Kreate Group Oy

Puh:

+358 40 352 1033

antti.heinola@kreate.fi

Tietoja julkaisijasta Kreate Group Oyj

Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin ja ratoihin, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Vaativien kohteiden erikoisosaaja panostaa kokonaisvaltaiseen laatuun ja kustannustehokkuuteen. Konsernin liikevaihto vuonna 2019 oli noin 220 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 400 henkilöä.

Pörssitiedote muilla kielillä

Liitteet

Tilaa pörssitiedotteemme

Pysy ajan tasalla tilaamalla pörssitiedotteemme sähköpostiisi.

Tilaa

Kaikki tiedotteet on koottu uutishuoneeseen.

UutishuoneAlkuperäinen tiedote