CARGOTEC OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 28.10.2021 KLO 13.20 Cargotecin taloudelliset tiedotteet vuonna 2022
Cargotec Oyj julkaisee vuonna 2022 seuraavat taloudelliset tiedotteet:
Tilinpäätöstiedote 2021 torstaina 3. helmikuuta 2022
Osavuosikatsaus tammi–maaliskuulta 2022 keskiviikkona 27. huhtikuuta 2022
Puolivuosikatsaus tammi–kesäkuulta 2022 keskiviikkona 27. heinäkuuta 2022
Osavuosikatsaus tammi–syyskuulta 2022 keskiviikkona 26. lokakuuta 2022
Cargotecin vuoden 2021 tilinpäätös ja vuosikertomus julkaistaan viikolla 8 osoitteessa www.cargotec.fi.
Cargotec Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään torstaina 17.3.2022. Osakkeenomistajan, joka vaatii yhtiökokouksen käsiteltäväksi tiettyä yhtiökokoukselle kuuluvaa asiaa, on ilmoitettava siitä kirjallisesti yhtiön hallitukselle 3.1.2022 mennessä osoitteella Cargotec Oyj, Hallitus, PL 61, 00501 Helsinki.
Cargotecin ja Konecranes Oyj:n hallitukset allekirjoittivat 1. lokakuuta 2020 yhdistymissopimuksen ja sulautumissuunnitelman yhtiöiden yhdistämiseksi sulautumisella. Kummankin yhtiön 18.12.2020 pidetyt ylimääräiset yhtiökokoukset päättivät hyväksyä Cargotecin ja Konecranesin sulautumisen. Eri kilpailuviranomaiset muun muassa EU:ssa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Yhdysvalloissa arvioivat tällä hetkellä ehdotettua järjestelyä. Cargotec ja Konecranes ovat luottavaisia, että tarvittavat hyväksynnät saadaan siten, että sulautuminen voidaan toteuttaa vuoden 2022 ensimmäisen vuosipuoliskon loppuun mennessä. Siihen saakka Cargotec ja Konecranes toimivat täysin erillisinä ja itsenäisinä yhtiöinä. Lisätietoja sulautumisesta löytyy osoitteesta www.sustainablematerialflow.com.
Lisätietoja: Aki Vesikallio, sijoittajasuhdepäällikkö, aki.vesikallio(at)cargotec.com, puh. 040 729 1670
Cargotecin (Nasdaq Helsinki: CGCBV) johtavat lastin- ja kuormankäsittelyn ratkaisut lisäävät älykkyyttä tavaravirtoihin ja sujuvoittavat arkea. Cargotecin liiketoiminta-alueet Kalmar, Hiab ja MacGregor ovat alojensa edelläkävijöitä. Niiden ainutlaatuinen asema satamissa, merillä ja maanteillä takaa maailmanlaajuisten tavaravirtojen optimoinnin, ja ne luovat asiakkailleen kestävää arvoa. Cargotec on allekirjoittanut YK:n Global Compact -aloitteen 1,5 asteen ilmastositoumuksen. Yhtiön liikevaihto vuonna 2020 oli noin 3,3 miljardia euroa, ja se työllistää noin 11 500 henkilöä. www.cargotec.fi
TÄRKEITÄ TIETOJA SULAUTUMISTA JA SULAUTUMISVASTIKEARVOPAPEREITA EI OLE REKISTERÖITY EIKÄ REKISTERÖIDÄ YHDYSVALTAIN ARVOPAPERILAIN MUKAISESTI EIKÄ NIITÄ SAA TARJOTA, MYYDÄ TAI TOIMITTAA YHDYSVALTOIHIN TAI YHDYSVALLOISSA, PAITSI YHDYSVALTAIN ARVOPAPERILAIN REKISTERÖINTIVAATIMUKSISTA SÄÄDETYN POIKKEUKSEN NOJALLA TAI TRANSAKTIOSSA, JOHON YHDYSVALTAIN ARVOPAPERILAIN REKISTERÖINTIVAATIMUKSET EIVÄT SOVELLU.
Solidiumin varsinainen yhtiökokous pidettiin Helsingissä 28.10.2021. Kokous vahvisti yhtiön tilinpäätöksen tilikaudelta 1.7.2020–30.6.2021 ja myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että Solidium jakaa osinkoa omistajalle yhteensä 368 miljoonaa euroa. Hallitukseen valittiin uudelleen seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka puheenjohtajaksi Harri Sailas, varapuheenjohtajaksi Aaro Cantell sekä varsinaisiksi jäseniksi Timo Ahopelto, Jannica Fagerholm, Marjo Miettinen ja Laura Raitio sekä uusiksi jäseniksi Jouko Karvinen ja Jukka Ohtola. Yhtiökokous päätti pitää hallituksen palkkiot ennallaan ja vahvisti hallituksen puheenjohtajan palkkioksi 5 500 euroa kuukaudessa, varapuheenjohtajan palkkioksi 3 000 euroa kuukaudessa ja jäsenten palkkioksi 2 500 euroa kuukaudessa. Lisäksi vahvistettiin 600 euron suuruinen kokouspalkkio kustakin kokouksesta. Solidiumin tilintarkastajiksi valittiin uudelleen KHT-yhteisö KPMG Oy Ab, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Marcus Tötterman seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka.
Solidium Oy
Lisätietoja: hallituksen puheenjohtaja Harri Sailas; soittopyynnöt Inka Virtanen, puh. 010 830 8901
Solidium on Suomen valtion kokonaan omistama osakeyhtiö, jonka tehtävänä on vahvistaa ja vakauttaa kotimaista omistusta kansallisesti merkittävissä yrityksissä ja kasvattaa pitkäjänteisesti omistustensa taloudellista arvoa. Solidium on omistajana yhdessätoista merkittävässä pörssilistatussa yhtiössä, joissa kaikissa Solidium on vähemmistöomistajana (Elisa Oyj, Kemira Oyj, Konecranes Oyj, Metso Outotec Oyj, Nokia Oyj, Nokian Renkaat Oyj, Outokumpu Oyj, Sampo Oyj, Stora Enso Oyj, TietoEVRY Oyj ja Valmet Oyj). Solidiumin sijoitusvarallisuuden arvo on noin 9,7 miljardia euroa. Lisätietoja: www.solidium.fi.
Vaisala Oyj Pörssitiedote (Osavuosikatsaus) 28.10.2021 klo 11.30
Korjaus suomenkieliseen tammi–syyskuun 2021 osavuosikatsaukseen Vaisala Oyj:n 28.10.2021 klo 9.00 julkaiseman tammi–syyskuun 2021 osavuosikatsauksen suomenkielisen version ”kolmas neljännes 2021 lyhyesti” -osiossa oli neljä väärä vertailulukua. Oikeat tammi–syyskuun 2020 vertailuluvut olivat seuraavat: saadut tilaukset 85,3 miljoonaa euroa, tilauskanta kauden lopussa 134,6 miljoonaa euroa, liikevaihto 94,0 miljoonaa euroa ja liiketulos (EBIT) 19,5 miljoonaa euroa.
Lisäksi vuoden 2022 talouskalenterissa oli väärä vuosiluku. Tilinpäätöstiedote 2021 julkaistaan 18.2.2022.
Alla korjattu osavuosikatsaus:
Vaisala Oyj osavuosikatsaustammi–syyskuu 2021 Vahva kysyntä ja erinomainen suoritus jatkuivat kolmannella neljänneksellä
Kolmasneljännes 2021 lyhyesti
Saadut tilaukset 109,9 (85,3) miljoonaa euroa, kasvua 29 %
Tilauskanta kauden lopussa 164,8 (134,6) miljoonaa euroa, kasvua 22 %
Liikevaihto 111,5 (94,0) miljoonaa euroa, kasvua 19 %
Liiketulos (EBIT) 19,2 (19,5) miljoonaa euroa, 17,3 (20,7) % liikevaihdosta
Osakekohtainen tulos 0,44 (0,40) euroa
Liiketoiminnan rahavirta 19,6 (12,5) miljoonaa euroa
Tammi–syyskuu 2021 lyhyesti
Saadut tilaukset 336,2 (270,9) miljoonaa euroa, kasvua 24 %
Liikevaihto 312,9 (272,6) miljoonaa euroa, kasvua 15 %
Liiketulos (EBIT) 38,3 (32,6) miljoonaa euroa, 12,2 (11,9) % liikevaihdosta
Osakekohtainen tulos 0,87 (0,68) euroa
Liiketoiminnan rahavirta 48,9 (16,7) miljoonaa euroa
Markkinakehitys ja liiketoiminnan näkymät vuodelle 2021 Teollisten mittausten, life science – ja sähkönsiirtomarkkinoiden odotetaan jatkavan kasvua. Nestemittausmarkkinan elpymisen odotetaan jatkuvan.
Kehittyneiden maiden meteorologiamarkkinan odotetaan olevan vakaa, kun taas kehittyvissä maissa kysynnän odotetaan edelleen kärsivän ja elpymisen odotetaan kestävän kauemmin kuin kehittyneillä markkinoilla. Lentosäämarkkina laski merkittävästi vuonna 2020, ja markkinan odotetaan elpyvän asteittain. Tiesäämarkkinan odotetaan olevan vakaa. Uusiutuvan energian markkinan odotetaan kasvavan edelleen.
Globaalin talouden elpymisen odotetaan jatkuvan, vaikkakin komponenttipulan arvioidaan jatkuvan neljännellä neljänneksellä ja ensi vuoden ensimmäisellä puoliskolla.
Vaisala toistaa 19.10.2021 julkaistut liiketoiminnan näkymät: Vaisala arvioi vuoden 2021 liikevaihdon olevan 425–440 miljoonaa euroa ja liiketuloksen (EBIT) 48–58 miljoonaa euroa.
Aikaisemmin Vaisala arvioi vuoden 2021 liikevaihdon olevan 400–420 miljoonaa euroa ja liiketuloksen (EBIT) 40–50 miljoonaa euroa.
Avainluvut
Milj. euroa
7–9/ 2021
7–9/ 2020
Muutos
1–9/ 2021
1–9/ 2020
Muutos
1–12/ 2020
Saadut tilaukset
109,9
85,3
29 %
336,2
270,9
24 %
382,8
Tilauskanta
164,8
134,6
22 %
164,8
134,6
22 %
137,8
Liikevaihto
111,5
94,0
19 %
312,9
272,6
15 %
379,5
Bruttokate
64,3
54,2
19 %
175,3
153,2
14 %
212,9
Bruttokateprosentti
57,7
57,7
56,0
56,2
56,1
Kiinteät kulut
42,8
36,7
17 %
132,7
121,3
9 %
169,2
Liiketulos
19,2
19,5
38,3
32,6
44,8
Liiketulosprosentti
17,3
20,7
12,2
11,9
11,8
Tulos ennen veroja
18,8
18,2
36,8
30,1
41,3
Kauden tulos
16,0
14,5
31,7
24,3
32,8
Osakekohtainen tulos
0,44
0,40
9 %
0,87
0,68
28 %
0,91
Oman pääoman tuotto, %
19,9
16,4
16,3
Investoinnit aineettomiin ja
aineellisiin hyödykkeisiin
4,6
6,7
-32 %
13,9
24,0
-42 %
31,0
Poistot ja arvonalentumiset
5,5
5,2
6 %
16,0
15,7
2 %
21,1
Liiketoiminnan rahavirta
19,6
12,5
56 %
48,9
16,7
193 %
41,0
Rahavarat
51,9
39,1
33 %
45,4
Korolliset velat
50,7
67,7
-25 %
57,0
Nettovelkaantumisaste, %
-0,6
14,5
5,7
Vaisalan toimitusjohtaja Kai Öistämö “Vaisalan erinomainen suoritus jatkui kolmannella neljänneksellä. Vaisalan tuotteiden ja ratkaisujen kysyntä jatkui vahvana molemmilla liiketoiminta-alueilla ja sen seurauksena liikevaihdon kasvu oli vahva 19 %. Tilauskanta pysyi kaikkien aikojen korkeimmalla 165 miljoonan euron tasolla. Komponenttien rajallisesta saatavuudesta huolimatta saavutimme erinomaisen tuloksen ja liiketulosmarginaalimme oli 17,3 %.
Kolmannen neljänneksen saadut tilauksemme kasvoivat 29 % vuoden takaiseen verrattuna ja kasvu oli tasaisen vahva molemmilla liiketoiminta-alueilla. Lentosäämarkkinalla oli nähtävissä varhaisia elpymisen merkkejä, kun sen saadut tilaukset yli kaksinkertaistuivat vertailuvuoteen verrattuna. Saadut tilaukset olivat hyvin vahvat myös teollisten instrumenttien, life science – ja uusiutuvan energian markkinoilla.
Olen erittäin ylpeä siitä, miten tiimimme on onnistunut löytämään ratkaisut vaikeisiin komponenttien saatavuusongelmiin yhdessä toimittajien kanssa etsimällä vaihtoehtoisia komponentteja sekä toimimalla aktiivisesti spottimarkkinoilla. Tämän ansioista toimitusvolyymimme jatkuivat korkealla tasolla. Teollisten mittausten liiketoiminta-alueen liikevaihdon kasvu oli jälleen erinomaiset 35 % ja sitä ajoivat teollisten instrumenttien ja life science -markkinasegmentit. Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alue saavutti hyvän 9 %:n liikevaihdon kasvun, joka tuli uusiutuvan energian markkinalta ja lentosäämarkkinalta.
Kolmannella neljänneksellä päivitimme strategiamme ja nostimme pitkän aikavälin taloudellisia tavoitteitamme seuraavalle kolmelle vuodelle. Strategiamme tähtää pitkäjänteiseen kasvuun sekä globaalisti johtavaan asemaan sään, ympäristön ja teollisuuden mittauksissa. Tuotteemme ja teknologiamme edistävät asiakkaidemme liiketoiminnan päätöksentekoa ja toimintojen kehittämistä. Näin vaikutamme merkittävästi ilmastonmuutokseen, resurssitehokkuuteen sekä hyvinvointiin ja terveyteen liittyvien globaalien haasteiden ratkaisemiseen. Tavoittelemme aina markkinajohtajuutta markkinoilla, joilla toimimme.
Olen myös hyvin ylpeä kahdesta tunnustuksesta, jotka Vaisala sai kolmannella neljänneksellä. Suomalaiset yksityissijoittajat arvostivat Vaisalan vastuullisimmaksi suomalaiseksi pörssiyhtiöksi. Vaisala sai myös erinomaiset tulokset vastuullisuusmittareilla mitattuna Sustainalyticsin tekemässä globaalissa tutkimuksessa. Nämä ovat hyviä osoituksia vuosia jatkuneesta työstämme.
Komponenttipulaan liittyvistä riskeistä huolimatta nostimme vuoden 2021 liiketoiminnan näkymiämme 19.10.2021 vahvan tammi–syyskuun suorituksen perusteella. Arvioimme nyt vuoden 2021 liikevaihdon olevan 425–440 miljoonaa euroa ja liiketuloksen (EBIT) 48–58 miljoonaa euroa.”
Tuloskehitys Q3 2021
Saadut tilaukset ja tilauskanta
Milj. euroa
7–9/ 2021
7–9/ 2020
Muutos
FX*
1–12/ 2020
Saadut tilaukset
109,9
85,3
29 %
28 %
382,8
Tilauskanta kauden lopussa
164,8
134,6
22 %
137,8
* Muutos vertailukelpoisilla valuuttakursseilla
Vuoden 2021 kolmannen neljänneksen saadut tilaukset kasvoivat 29 % edelliseen vuoteen verrattuna ja olivat 109,9 (85,3) miljoonaa euroa. Saadut tilaukset kasvoivat eniten teollisten instrumenttien markkinalla, life science -markkinalla, lentosäämarkkinalla ja uusiutuvan energian markkinalla. Saadut tilaukset kasvoivat molemmilla liiketoiminta-alueilla. Vertailukaudella Argentiina-sopimuksen arvo aleni 5,6 miljoonalla eurolla kohteen supistumisen takia.
Syyskuun 2021 lopussa tilauskanta oli 164,8 (134,6) miljoonaa euroa ja kasvoi 22 % edelliseen vuoteen verrattuna. Tilauskanta kasvoi molemmilla liiketoiminta-alueilla. Tilauskannasta 79,8 (66,5) miljoonaa euroa on aikataulutettu toimitettavaksi vuonna 2021.
Taloudellinen kehitys
Milj. euroa
7–9/ 2021
7–9/ 2020
Muutos
FX**
1–12/ 2020
Liikevaihto
111,5
94,0
19 %
18 %
379,5
Tuotteet
81,7
70,2
16 %
267,3
Projektit
16,0
11,3
41 %
59,3
Palvelut
12,9
12,5
4 %
52,9
Vuokratuotot
0,8
–
–
–
Bruttokateprosentti
57,7
57,7
56,1
Kiinteät kulut
42,8
36,7
17 %
169,2
T&K-menot
12,5
11,5
9 %
53,2
Poistot*
2,0
1,9
7,5
Liiketulos
19,2
19,5
44,8
% liikevaihdosta
17,3
20,7
11,8
* Yritysostoihin liittyvät aineettomien hyödykkeiden poistot ** Muutos vertailukelpoisilla valuuttakursseilla
Vuoden 2021 kolmannen neljänneksen liiketulos laski edellisestä vuodesta 19,2 (19,5) miljoonaan euroon ja oli 17,3 (20,7) % liikevaihdosta.
Liikevaihto kasvoi 19 % edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 111,5 (94,0) miljoonaa euroa. Vertailukelpoisilla valuuttakursseilla liikevaihdon kasvu oli 18 %. Liikevaihto kasvoi eniten teollisten instrumenttien markkinalla, life science -markkinalla, uusiutuvan energian markkinalla ja lentosäämarkkinalla. Liikevaihto kasvoi molemmilla liiketoiminta-alueilla.
Bruttokateprosentti oli vertailukauden tasolla 57,7 (57,7) %. Spottimarkkinoilta tehtyjen komponenttiostojen lisäkustannukset kompensoituivat skaalaetujen vaikutuksesta.
Liiketulos sisälsi kuluja, jotka aiheutuivat yrityskauppoihin liittyvien ehdollisten kauppahintavastikkeiden arvon kasvusta vuoden 2021 taloudellisten suunnitelmien päivityksen perusteella, sekä yhdysvaltalaiselle liikekumppanille maksetusta sovintosopimusmaksusta ja liitännäisistä lakikuluista. Nämä kulut olivat yhteensä 2,5 miljoonaa euroa. Vertailukausi sisälsi yrityskauppoihin liittyvien ehdollisten kauppahintavastikkeiden arvon laskuun liittyneen 1,8 miljoonan euron positiivisen erän.
Vuoden 2021 kolmannen neljänneksen rahoitustuotot ja -kulut olivat -0,5 (-1,3) miljoonaa euroa. Nämä tulivat pääasiassa Yhdysvaltain dollarimääräisten saamisten arvostuksista, Yhdysvaltain dollarimääräisistä valuuttasuojauksista sekä korkokuluista. Tulos ennen veroja oli 18,8 (18,2) miljoonaa euroa ja kauden tulos 16,0 (14,5) miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos oli 0,44 (0,40) euroa.
Tuloskehitys tammi–syyskuu 2021
Saadut tilaukset ja tilauskanta
Milj. euroa
1–9/ 2021
1–9/ 2020
Muutos
FX*
1–12/ 2020
Saadut tilaukset
336,2
270,9
24 %
26 %
382,8
Tilauskanta kauden lopussa
164,8
134,6
22 %
137,8
* Muutos vertailukelpoisilla valuuttakursseilla
Vuoden 2021 tammi–syyskuussa saadut tilaukset olivat 336,2 (270,9) miljoonaa euroa ja niiden kasvu oli vahva 24 % edelliseen vuoteen verrattuna. Saadut tilaukset kasvoivat eniten teollisten instrumenttien markkinalla, life science -markkinalla, meteorologiamarkkinalla, uusiutuvan energian markkinalla ja lentosäämarkkinalla. Saadut tilaukset kasvoivat molemmilla liiketoiminta-alueilla. Toisen neljänneksen saadut tilaukset sisälsivät lokakuussa 2019 tiedotetun 13 miljoonan euron sopimuksen sääinfrastruktuuriprojektin toimittamisesta Etiopian Ilmatieteen laitokselle.
Taloudellinen kehitys
Milj. euroa
1–9/ 2021
1–9/ 2020
Muutos
FX**
1–12/ 2020
Liikevaihto
312,9
272,6
15 %
17 %
379,5
Tuotteet
227,1
190,1
19 %
267,3
Projektit
46,6
43,7
7 %
59,3
Palvelut
37,9
38,9
-3 %
52,9
Vuokratuotot
1,4
–
–
–
Bruttokateprosentti
56,0
56,2
56,1
Kiinteät kulut
132,7
121,3
9 %
169,2
T&K-menot
39,7
38,6
3 %
53,2
Poistot*
5,7
5,6
7,5
Liiketulos
38,3
32,6
44,8
% liikevaihdosta
12,2
11,9
11,8
* Yritysostoihin liittyvät aineettomien hyödykkeiden poistot ** Muutos vertailukelpoisilla valuuttakursseilla
Vuoden 2021 tammi–syyskuun liiketulos parani edellisestä vuodesta 38,3 (32,6) miljoonaan euroon ja oli 12,2 (11,9) % liikevaihdosta. Liiketulos parani liikevaihdon kasvun myötä.
Liikevaihto kasvoi 15 % edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 312,9 (272,6) miljoonaa euroa. Vertailukelpoisilla valuuttakursseilla liikevaihdon kasvu oli 17 %. Liikevaihto kasvoi eniten teollisten instrumenttien markkinalla, life science -markkinalla, uusiutuvan energian markkinalla ja meteorologiamarkkinalla. Vertailukauden palveluliiketoiminnan liikevaihto sisälsi lopetetut uusiutuvan energian asiakassegmentille tarjotut arviointipalvelut sekä vuokratuotot.
Bruttokateprosentti oli edellisen vuoden tasolla 56,0 (56,2) %.
Liiketulos sisälsi kuluja, jotka aiheutuivat yrityskauppoihin liittyvien ehdollisten kauppahintavastikkeiden arvon kasvusta vuoden 2021 taloudellisten suunnitelmien päivityksen perusteella, sekä yhdysvaltalaiselle liikekumppanille maksetusta sovintosopimusmaksusta ja liitännäisistä lakikuluista. Nämä kulut olivat yhteensä 5,8 miljoonaa euroa.
Vuoden 2021 tammi–syyskuussa rahoitustuotot ja -kulut olivat -1,5 (-2,4) miljoonaa euroa. Nämä tulivat pääasiassa Yhdysvaltain dollarimääräisten saamisten arvostuksista, Yhdysvaltain dollarimääräisistä valuuttasuojauksista sekä korkokuluista. Tuloverot olivat 5,1 (5,8) miljoonaa euroa 14,0 (19,3) %:n arvioituun efektiiviseen veroasteeseen perustuen. Arvioitu efektiivinen veroaste laski vuoden takaiseen verrattuna, koska Vaisala odottaa voivansa hyödyntää yritysostoissa saatuja verotuksellisia tappioita. Tulos ennen veroja oli 36,8 (30,1) miljoonaa euroa ja kauden tulos 31,7 (24,3) miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos oli 0,87 (0,68) euroa.
Tase, rahavirta ja rahoitus Vaisalan tase säilyi vahvana tammi–syyskuussa 2021. Rahavarat kasvoivat 51,9 (31.12.2020: 45,4) miljoonaan euroon syyskuun lopussa huolimatta 22 miljoonan euron osingonmaksusta ja 5 miljoonan euron valmiusluoton takaisinmaksusta. Taseen loppusumma oli syyskuun lopussa 379,5 (31.12.2020: 351,8) miljoonaa euroa.
Tammi–syyskuussa 2021 liiketoiminnan rahavirta kasvoi 48,9 (16,7) miljoonaan euroon pääasiassa velkojen kasvun ja parantuneen kauden tuloksen seurauksena.
Vaisalalla oli 30.9.2021 korollisia velkoja 40,1 (31.12.2020: 45,2) miljoonaa euroa, josta 40,0 miljoonaa euroa oli pitkäaikaista lainaa. Tällä lainalla on yksi taloudellinen kovenantti (nettovelkaantumisaste), jota testataan puolivuosittain. Vaisalalla on myös yritystodistusohjelma kotimaisilta markkinoilta lyhyen aikavälin likviditeettitarpeisiin sekä valmiusluottolimiitti, jotka molemmat olivat käyttämättä 30.9.2021 (31.12.2020: 0 miljoonaa euroa ja 5 miljoonaa euroa). Näiden lisäksi korollisia vuokrasopimusvelkoja oli yhteensä 10,6 (31.12.2020: 11,9) miljoonaa euroa.
Investoinnit Tammi–syyskuussa 2021 investoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin olivat 15,0 (24,1) miljoonaa euroa. Investoinnit liittyivät pääosin koneisiin ja kalustoon, joilla kehitetään ja ylläpidetään Vaisalan tuotanto- ja palvelutoimintoja, sekä T&K-laboratorioiden laitteisiin.
Poistot ja arvonalentumiset olivat 16,0 (15,7) miljoonaa euroa. Tämä sisälsi 5,7 (5,6) miljoonaa euroa yritysostojen yhteydessä tunnistettujen aineettomien hyödykkeiden poistoja.
Henkilöstö Tammi–syyskuussa 2021 Vaisalassa työskenteli keskimäärin 1 964 (1 926) henkilöä. Syyskuun 2021 lopussa henkilöstön määrä oli 1 965 (31.12.2020: 1 939). Henkilöstöstä 77 (77) % työskenteli EMEA-alueella, 14 (14) % Americas-alueella ja 8 (9) % APAC-alueella. Henkilöstöstä 65 (65) % työskenteli Suomessa.
Vaisala aloitti toukokuussa 2021 yt-neuvottelut Suomessa Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alueen Project and Customer Services -yksikössä projektitilausten vähenemisestä johtuen. Neuvottelut koskivat 57 työntekijää. Neuvottelujen tuloksena yhdeksän työtehtävää lopetettiin. Irtisanomisilta vältyttiin, koska henkilöt työllistyivät yhtiössä avoimena olleisiin tehtäviin.
Q3ja tammi–syyskuu 2021 liiketoiminnan kehitys liiketoiminta-alueittain
Teollisten mittausten liiketoiminta-alue
Milj. euroa
7–9/ 2021
7–9/ 2020
Muutos
FX**
1–9/ 2021
1–9/ 2020
Muutos
FX**
1–12/ 2020
Saadut tilaukset
45,1
35,3
28 %
27 %
136,2
104,9
30 %
34 %
146,0
Tilauskanta kauden lopussa
24,5
17,4
41 %
24,5
17,4
41 %
18,0
Liikevaihto
47,1
34,8
35 %
35 %
130,9
104,1
26 %
29 %
143,9
Tuotteet
43,3
31,2
39 %
119,7
93,6
28 %
129,9
Palvelut
3,8
3,6
5 %
11,2
10,5
7 %
14,1
Bruttokateprosentti
64,4
64,2
63,9
64,9
64,4
Kiinteät kulut
16,1
13,8
17 %
49,6
44,4
12 %
61,5
T&K-menot
5,0
4,2
18 %
15,1
14,0
8 %
19,2
Poistot*
0,4
0,4
1,2
1,2
1,7
Liiketulos
14,2
8,6
34,1
23,3
31,6
% liikevaihdosta
30,2
24,7
26,1
22,4
21,9
* Yritysostoihin liittyvät aineettomien hyödykkeiden poistot ** Muutos vertailukelpoisilla valuuttakursseilla
Q3 2021 kehitys Teollisten mittausten liiketoiminta-alueen vuoden 2021 kolmannen neljänneksen saadut tilaukset kasvoivat 28 % edelliseen vuoteen verrattuna ja olivat 45,1 (35,3) miljoonaa euroa. Saatujen tilausten kasvu oli vahva teollisten instrumenttien markkinalla ja life science -markkinalla. Saadut tilaukset kasvoivat myös sähkönsiirto- ja nestemittausmarkkinoilla.
Syyskuun 2021 lopussa Teollisten mittausten liiketoiminta-alueen tilauskanta oli 24,5 (17,4) miljoonaa euroa ja se kasvoi 41 % edelliseen vuoteen verrattuna. Tilauskannasta 19,1 (14,0) miljoonaa euroa on aikataulutettu toimitettavaksi vuonna 2021. Tilauskanta kasvoi kaikilla markkinoilla.
Teollisten mittausten liiketoiminta-alueen vuoden 2021 kolmannen neljänneksen liiketulos parani edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 14,2 (8,6) miljoonaa euroa eli 30,2 (24,7) % liikevaihdosta. Liikevaihdon kasvu paransi liiketulosta.
Kolmannen neljänneksen liikevaihto oli 47,1 (34,8) miljoonaa euroa ja se kasvoi 35 % edelliseen vuoteen verrattuna. Vertailukelpoisilla valuuttakursseilla liikevaihdon kasvu oli 35 %. Liikevaihdon kasvu oli vahva teollisten instrumenttien markkinalla ja life science -markkinalla sekä hyvä sähkönsiirtomarkkinalla. Nestemittausmarkkinalla liikevaihto oli edellisen vuoden tasolla.
Bruttokateprosentti oli edellisen vuoden tasolla 64,4 (64,2) %. Spottimarkkinoilta tehdyillä komponenttiostoilla oli noin kahden prosenttiyksikön negatiivinen vaikutus bruttokateprosenttiin, joka kompensoitui skaalaeduilla.
Tammi–syyskuu 2021 kehitys Teollisten mittausten liiketoiminta-alueen vuoden 2021 tammi–syyskuun saadut tilaukset kasvoivat 30 % edelliseen vuoteen verrattuna ja olivat 136,2 (104,9) miljoonaa euroa. Saatujen tilausten kasvu oli vahva teollisten instrumenttien markkinalla ja life science -markkinalla, ja hyvä sähkönsiirto- ja nestemittausmarkkinoilla.
Teollisten mittausten liiketoiminta-alueen vuoden 2021 tammi–syyskuun liiketulos parani edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 34,1 (23,3) miljoonaa euroa eli 26,1 (22,4) % liikevaihdosta. Liikevaihdon kasvu paransi liiketulosta.
Tammi–syyskuun liikevaihto oli 130,9 (104,1) miljoonaa euroa ja se kasvoi 26 % edelliseen vuoteen verrattuna. Vertailukelpoisilla valuuttakursseilla liikevaihdon kasvu oli 29 %. Liikevaihdon kasvu oli vahva teollisten instrumenttien markkinalla ja life science -markkinalla, sekä hyvä sähkönsiirtomarkkinalla. Nestemittausratkaisujen liikevaihto oli yhä edellisvuotta alemmalla tasolla.
Bruttokateprosentti laski 63,9 (64,9) %:iin pääasiassa tuotemiksin muutoksen ja spottimarkkinoilta tehtyjen komponenttiostojen tuomien lisämateriaalikustannusten seurauksena.
Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alue
Milj. euroa
7–9/ 2021
7–9/ 2020
Muutos
FX**
1–9/ 2021
1–9/ 2020
Muutos
FX**
1–12/ 2020
Saadut tilaukset
64,8
50,0
29 %
29 %
200,0
166,1
20 %
22 %
236,9
Tilauskanta kauden lopussa
140,4
117,2
20 %
140,4
117,2
20 %
119,8
Liikevaihto
64,4
59,2
9 %
9 %
182,0
168,5
8 %
10 %
235,5
Tuotteet
38,4
39,0
-1 %
107,4
96,5
11 %
137,4
Projektit
16,0
11,3
41 %
46,6
43,7
7 %
59,3
Palvelut
9,2
8,9
3 %
26,6
28,4
-6 %
38,8
Vuokratuotot
0,8
–
–
1,4
–
–
–
Bruttokateprosentti
52,9
53,8
50,3
50,9
51,0
Kiinteät kulut
26,5
22,7
17 %
81,8
76,6
7 %
106,3
T&K-menot
7,6
7,3
3 %
24,6
24,7
0 %
34,1
Poistot*
1,6
1,5
4,5
4,3
5,8
Liiketulos
5,3
11,1
5,3
9,4
14,6
% liikevaihdosta
8,2
18,7
2,9
5,6
6,2
* Yritysostoihin liittyvät aineettomien hyödykkeiden poistot ** Muutos vertailukelpoisilla valuuttakursseilla
Q3 2021 kehitys Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alueen vuoden 2021 kolmannen neljänneksen saadut tilaukset kasvoivat 29 % edelliseen vuoteen verrattuna ja olivat 64,8 (50,0) miljoonaa euroa. Saatujen tilausten kasvu oli vahva lentosäämarkkinalla ja uusiutuvan energian markkinalla. Tiesäämarkkinan saadut tilaukset olivat vertailuvuoden tasolla ja laskivat hieman meteorologiamarkkinalla. Vertailukaudella Argentiina-sopimuksen arvo aleni 5,6 miljoonalla eurolla kohteen supistumisen takia.
Syyskuun 2021 lopussa Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alueen tilauskanta oli 140,4 (117,2) miljoonaa euroa ja se kasvoi 20 % edelliseen vuoteen verrattuna. Tilauskannasta 60,7 (52,5) miljoonaa euroa on aikataulutettu toimitettavaksi vuonna 2021. Tilauskanta kasvoi meteorologiamarkkinalla ja uusiutuvan energian markkinalla, kun taas lentosää- ja tiesäämarkkinoiden tilauskanta laski.
Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alueen vuoden 2021 kolmannen neljänneksen liiketulos laski edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 5,3 (11,1) miljoonaa euroa eli 8,2 (18,7) % liikevaihdosta.
Kolmannen neljänneksen liikevaihto oli 64,4 (59,2) miljoonaa euroa ja se kasvoi 9 % edelliseen vuoteen verrattuna. Vertailukelpoisilla valuuttakursseilla liikevaihdon kasvu oli 9 %. Liikevaihto kasvoi uusiutuvan energian markkinalla ja lentosäämarkkinalla, ja oli meteorologiamarkkinalla edellisen vuoden tasolla. Tiesääsäämarkkinan liikevaihto laski.
Bruttokateprosentti laski 52,9 (53,8) %:iin johtuen pääasiassa myyntimiksin muutoksesta.
Liiketulos sisälsi kuluja, jotka aiheutuivat yrityskauppoihin liittyvien ehdollisten kauppahintavastikkeiden arvon kasvusta vuoden 2021 taloudellisten suunnitelmien päivityksen perusteella, sekä yhdysvaltalaiselle liikekumppanille maksetusta sovintosopimusmaksusta. Nämä kulut olivat yhteensä 2,3 miljoonaa euroa. Vertailukausi sisälsi yrityskauppoihin liittyvien ehdollisten kauppahintavastikkeiden arvon laskuun liittyneen 1,8 miljoonan euron positiivisen erän.
Tammi–syyskuu 2021 kehitys Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alueen vuoden 2021 tammi–syyskuun saadut tilaukset kasvoivat 20 % edelliseen vuoteen verrattuna ja olivat 200,0 (166,1) miljoonaa euroa. Saatujen tilausten kasvu oli vahva meteorologiamarkkinalla, uusiutuvan energian markkinalla ja lentosäämarkkinalla, kun taas tiesäämarkkinan saadut tilaukset laskivat. Toisen neljänneksen saadut tilaukset sisälsivät lokakuussa 2019 tiedotetun 13 miljoonan euron sopimuksen sääinfrastruktuuriprojektin toimittamisesta Etiopian Ilmatieteen laitokselle.
Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alueen vuoden 2021 tammi–syyskuun liiketulos laski edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 5,3 (9,4) miljoonaa euroa eli 2,9 (5,6) % liikevaihdosta.
Vuoden 2021 tammi–syyskuun liikevaihto oli 182,0 (168,5) miljoonaa euroa ja se kasvoi 8 % edelliseen vuoteen verrattuna. Vertailukelpoisilla valuuttakursseilla liikevaihdon kasvu oli 10 %. Liikevaihto kasvoi uusiutuvan energian markkinalla ja meteorologiamarkkinalla, ja oli lentosäämarkkinalla edellisen vuoden tasolla. Tiesäämarkkinan liikevaihto laski. Vertailukauden palveluliiketoiminnan liikevaihto sisälsi lopetetut uusiutuvan energian asiakassegmentille tarjotut arviointipalvelut sekä vuokratuotot.
Bruttokateprosentti oli edellisen vuoden tasolla 50,3 (50,9) %.
Liiketulos sisälsi kuluja, jotka aiheutuivat yrityskauppoihin liittyvien ehdollisten kauppahintavastikkeiden arvon kasvusta vuoden 2021 taloudellisten suunnitelmien päivityksen perusteella, sekä yhdysvaltalaiselle liikekumppanille maksetusta sovintosopimusmaksusta. Nämä kulut olivat yhteensä 4,5 miljoonaa euroa.
COVID-19-pandemian vaikutukset COVID-19-pandemian vaikutukset lentosäämarkkinaan ja kehittyviin markkinoihin jatkuivat vuoden 2021 tammi–syyskuussa. Muilla markkinoilla globaalin maailmantalouden elpyminen on ollut ennakoitua voimakkaampaa ja nopeampaa. Elpymisellä oli myönteinen vaikutus kolmannen neljänneksen kysyntään. Kysynnän kasvu näkyi erityisesti Teollisten mittausten liiketoiminta-alueella. On kuitenkin vaikeaa arvioida pandemian vaikutusta taloudelliseen tulokseen.
Vaisala kävi yt-neuvottelut Suomessa Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alueen Project and Customer Services -yksikössä projektitilausten vähenemisestä johtuen. Neuvottelujen tuloksena yhdeksän työtehtävää lopetettiin. Irtisanomisilta vältyttiin, koska henkilöille löydettiin korvaavat työtehtävät yhtiön sisältä.
Komponenttipulalla ei ollut vaikutusta Vaisalan toimituskykyyn vuoden 2021 tammi–syyskuussa. Komponenttipulasta aiheutuneilla lisämateriaalikustannuksilla oli noin yhden prosenttiyksikön negatiivinen vaikutus Vaisalan kolmannen neljänneksen bruttokateprosenttiin. Näkyvyys komponenttien saatavuuteen on heikentynyt, ja globaalin komponenttipulan arvioidaan jatkuvan neljännellä neljänneksellä ja ensi vuoden ensimmäisellä puoliskolla.
Vaisalan tase ja rahavirta pysyivät vahvoina. Nettovelkaantumisaste (gearing) oli -0,6 % syyskuun 2021 lopussa. Asiakkaiden maksukäyttäytymisessä ei ole havaittu olennaista muutosta eikä luottotappiovaraus muuttunut olennaisesti tammi–syyskuussa.
Päivitetty strategia ja taloudelliset tavoitteet Vaisalan hallitus hyväksyi syyskuussa yhtiön strategian ja päivitetyt pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet seuraavalle kolmelle vuodelle.
Vaisalan strategia tähtää pitkäjänteiseen kasvuun sekä globaalisti johtavaan asemaan sään, ympäristön ja teollisuuden mittauksissa. Tuotteillaan ja teknologioillaan Vaisala edistää asiakkaidensa liiketoiminnan päätöksentekoa ja toimintojen kehittämistä. Näin Vaisala myös merkittävästi vaikuttaa ilmastonmuutokseen, resurssitehokkuuteen sekä hyvinvointiin ja terveyteen liittyvien globaalien haasteiden ratkaisemiseen.
Vaisala tavoittelee markkinajohtajuutta markkinoilla, joilla se toimii. Yhtiö on tunnistanut neljä ajuria strategian onnistuneeseen toteuttamiseen: • Tuote- ja teknologiajohtajuus antureista digitaalisiin ratkaisuihin • Asiakasymmärryksen ja sovellusosaamisen korkea taso • Liiketoimintamallin skaalautuvuus: laaja tuotevalikoima, alhaiset volyymit (high-mix, low-volume) • Sitoutuneet ja ammattitaitoiset työntekijät
Pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet Vaisalan päivitetyt strategiset tavoitteet korostavat kasvua ja operatiivisen toiminnan kehittämistä. Näiden perusteella Vaisala päivittää pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteensa. Vaisalan pitkän aikavälin tavoitteena on saavuttaa keskimäärin 7 %:n vuotuinen liikevaihdon kasvu ja 15 %:n liiketulosmarginaali (EBIT) strategiakaudella.
Aiemmin Vaisala tavoitteli yli 5 %:n keskimääräistä vuotuista kasvua ja yli 12 %:n liiketulosmarginaalia (EBIT).
Vaisala ei pidä pitkän aikavälin taloudellisia tavoitteita markkinaohjeistuksena yhdellekään vuodelle.
Muutokset johtoryhmässä Timo Leskinen nimitettiin heinäkuussa henkilöstöjohtajaksi. Hän aloitti tehtävässään 1.10.2021. Hän on Vaisalan johtoryhmän jäsen ja hän raportoi toimitusjohtaja Kai Öistämölle.
Olli Nastamo nimitettiin tammikuussa kehitysjohtajaksi. Hän aloitti tehtävässään 1.3.2021. Hän on Vaisalan johtoryhmän jäsen ja hän raportoi toimitusjohtaja Kai Öistämölle.
Varsinainen yhtiökokous 2021 Vaisala Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin tiistaina 30.3.2021. Kokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle tilikaudelta 1.1.–31.12.2020.
Osinko Osingoksi vahvistettiin 0,61 euroa osakkeelta. Osingonmaksun täsmäytyspäivä oli 1.4.2021 ja maksupäivä 12.4.2021.
Hallitus Hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin kahdeksan. Hallituksen jäseninä jatkavat Petri Castrén, Antti Jääskeläinen, Petra Lundström, Jukka Rinnevaara, Kaarina Ståhlberg, Tuomas Syrjänen, Raimo Voipio ja Ville Voipio.
Hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkioksi vahvistettiin 55 000 euroa ja jäsenten palkkioksi 40 000 euroa. Vuosipalkkiosta noin 40 % maksetaan markkinoilta hankittavina Vaisala Oyj:n A-sarjan osakkeina ja loput rahana. Lisäksi yhtiökokous päätti, että tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan kokouspalkkiona 1 500 euroa per osallistuttu kokous, ja että kullekin tarkastusvaliokunnan jäsenelle, palkitsemis- ja henkilöstövaliokunnan tai muun hallituksen perustaman valiokunnan puheenjohtajalle ja kullekin jäsenelle maksetaan 1 000 euroa per osallistuttu kokous toimikaudelta, joka päättyy vuoden 2022 varsinaiseen yhtiökokoukseen. Kokouspalkkiot maksetaan rahana. Mahdolliset matkakulut korvataan yhtiön matkustussäännön mukaisesti.
Tilintarkastaja Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin uudelleen tilintarkastusyhteisö Deloitte Oy, jonka päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Reeta Virolainen. Tilintarkastajan palkkio maksetaan laskun mukaisesti.
Valtuutus omien A-sarjan osakkeiden suunnattuun hankkimiseen Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 500 000 yhtiön oman A-sarjan osakkeen suunnatusta hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä yhtiön vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla varoilla. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 30.9.2022 saakka.
Valtuutus omien osakkeiden luovuttamiseen Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 835 794 oman A-sarjan osakkeen luovuttamisesta. Omien osakkeiden luovuttaminen voi tapahtua osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti). Osakkeita voidaan luovuttaa suunnatusti maksutta osana yhtiön osakepohjaista kannustinjärjestelmää. Osakkeiden merkintähinta voidaan maksaa rahan sijasta myös kokonaan tai osittain apporttiomaisuudella. Valtuutus on voimassa 30.9.2022 saakka. Valtuutus kannustinjärjestelmiä varten on kuitenkin voimassa 30.3.2025 saakka.
Hallituksen järjestäytymiskokous Hallitus valitsi yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa hallituksen puheenjohtajaksi Ville Voipion ja varapuheenjohtajaksi Raimo Voipion.
Kaarina Ståhlberg valittiin tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi ja Petri Castrén, Antti Jääskeläinen ja Raimo Voipio jäseniksi. Ville Voipio valittiin palkitsemis- ja henkilöstövaliokunnan puheenjohtajaksi ja Petra Lundström, Jukka Rinnevaara ja Tuomas Syrjänen jäseniksi. Tarkastusvaliokunnan sekä palkitsemis- ja henkilöstövaliokunnan puheenjohtaja ja kaikki jäsenet ovat yhtiöstä ja yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista riippumattomia.
Osakkeet ja osakkeenomistajat Osakepääoma ja osakkeet Vaisalan osakepääoma 30.9.2021 oli 7 660 808 euroa. Vaisalalla on 36 436 728 osaketta, joista 6 731 092 kuuluu sarjaan K ja 29 705 636 sarjaan A. K- ja A-sarjan osakkeet eroavat toisistaan siten, että jokainen K-sarjan osake tuottaa oikeuden äänestää yhtiökokouksessa 20 äänellä ja jokainen A-sarjan osake 1 äänellä. A-sarjan osakkeet edustivat 81,5 % kaikista osakkeista ja 18,1 % äänimäärästä. K-sarjan osakkeet puolestaan edustivat 18,5 % kaikista osakkeista ja 81,9 % äänimäärästä.
Osakevaihto ja kurssikehitys Vaisalan A-sarjan osakkeita vaihdettiin Nasdaq Helsinki Oy:ssä tammi–syyskuussa 2021 yhteensä 2 110 731 kappaletta 75,1 miljoonan euron kokonaishintaan. A-sarjan osakkeen viimeinen kauppa tehtiin Nasdaq Helsingissä hintaan 37,55 euroa. Osakkeen ylin kurssi oli 44,95 euroa ja alin 30,00 euroa. Osakkeen volyymilla painotettu keskikurssi oli 35,61 euroa.
A-sarjan osakkeiden markkina-arvo 30.9.2021 ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita oli 1 102,8 miljoonaa euroa. Kaikkien osakkeiden markkina-arvo, jossa pörssissä noteeraamattomat K-sarjan osakkeet on arvostettu A-sarjan osakkeen syyskuun viimeisen kaupankäyntipäivän päätöskurssiin, oli 1 355,6 miljoonaa euroa ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita.
Omat osakkeet Maaliskuussa 2021 Vaisala luovutti yhteensä 87 100 yhtiön hallussa ollutta A-sarjan osaketta vastikkeetta yhtiön osakepalkkiojärjestelmään 2018 kuuluneille 28 avainhenkilölle osakepalkkiojärjestelmän ehtojen mukaisesti. Näistä osakkeista 4 000 luovutettiin toimitusjohtaja Kai Öistämölle ja 13 850 entiselle toimitusjohtaja Kjell Forsénille. Lisäksi Kjell Forsénille luovutettiin 11 520 osaketta osakepalkkiojärjestelmästä 2019–2021 ja 2 764 osaketta osakepalkkiojärjestelmästä 2020–2022 osakepalkkiojärjestelmien ehtojen mukaisesti. Osakkeiden luovuttaminen suunnatulla maksuttomalla osakeannilla perustui Vaisalan yhtiökokouksen 3.6.2020 hallitukselle antamaan valtuutukseen.
Tämän luovutuksen jälkeen 30.9.2021 yhtiön hallussa oli 335 655 omaa A-sarjan osaketta, mikä vastaa 1,1 % A-sarjan osakkeista ja 0,9 % kaikista osakkeista.
Osakkeenomistajat Syyskuun 2021 lopussa Vaisalalla oli 12 676 (10 399) rekisteröityä osakkeenomistajaa. Suomen ulkopuolella olevat omistajat ja hallintarekisteröidyt omistajat omistivat osakkeista 19,5 (18,3) %. Kotitaloudet omistivat osakkeista 40,5 (40,4) %, yksityiset yritykset 13,2 (13,3) %, rahoitus- ja vakuutuslaitokset 13,0 (13,5) %, voittoa tavoittelemattomat yhteisöt 10,6 (10,8) % ja julkisyhteisöt 3,4 (3,7) %.
Lisää tietoa Vaisalan osakkeista ja osakkeenomistajista on yhtiön verkkosivuilla osoitteessa vaisala.fi/sijoittajat.
Lähiajan riskit ja epävarmuustekijät COVID-19-pandemian vaikutukset Vaisalan liiketoimintaan riippuvat tämän poikkeuksellisen tilanteen kestosta ja vakavuudesta. Komponenttipula voi viivästyttää tai keskeyttää toimituksia tai aiheuttaa lisämateriaalikustannuksia. Vaisalan toimituskyky voi heikentyä johtuen tavarantoimittajien tuotantokatkoksista, oman tuotantohenkilökunnan poissaoloista tai häiriöistä sisääntulevassa ja/tai ulosmenevässä logistiikassa. Kysyntä voi vaihdella merkittävästi maittain tai markkinasegmenteittäin. Myös asiakkaiden toipuminen poikkeuksellisesta tilanteesta vaihtelee paljon. Pandemian vaikutukset asiakkaiden rahavirtoihin voivat olla merkittäviä ja johtaa luottotappioihin. Poikkeuksellinen tilanne voi myös aiheuttaa viivästymisiä tai keskeytyksiä Vaisalan toiminnoissa, esimerkiksi projektitoimituksissa sekä tutkimuksessa ja kehityksessä.
Epävarmuudet kansainvälisessä kauppapolitiikassa tai poliittisessa tilanteessa voivat heikentää tai viivästyttää Vaisalan tuotteiden ja palveluiden kysyntää. Paikallisen tuotannon suosiminen voi heikentää Vaisalan tuotteiden ja palveluiden kysyntää.
Markkinoiden hyväksymiseen, myyntikanavien kehittämiseen tai uusien tuotteiden ja palveluiden lakisääteiseen sertifiointiin liittyvät vaikeudet voivat viivästyttää Vaisalan kasvu- ja kannattavuustavoitteiden toteutumista. Asiakkaiden budjettirajoitukset, monimutkaiset päätöksentekoprosessit, rahoitusjärjestelyt ja muutokset sopimusten laajuudessa voivat viivästyttää infrastruktuurisopimusten solmimista Sää- ja ympäristöliiketoiminta-alueella. Kyberriski ja tietojärjestelmien häiriöt voivat vaikuttaa tuotantoon ja digitaalisten ratkaisujen toimittamiseen.
Toteutetut toimenpiteet COVID-19-pandemian vaikutusten lievittämiseksi Työntekijät Työntekijöiden hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden takaaminen on ollut tärkein asia COVID-19-pandemian aikana. Tehtaalle pääsyä rajoitettiin turvallisen työympäristön takaamiseksi tehdastyöntekijöille ja koronarajoitusten toteuttamiseksi. COVID-19-pandemian jälkeiset työkäytännöt suunniteltiin ja niiden käyttöönotto tapahtuu vuoden 2021 toisella puoliskolla.
Asiakkaat Etäpalaverit asiakkaiden kanssa, sähköiset allekirjoitukset, toimitusten uudelleenreitittämiset, käyttöönottotestaukset etänä ja yhteistyö paikallisten kenttäpalveluntarjoajien kanssa mukaan lukien heidän etätukensa ovat esimerkkejä toimenpiteistä, jotka Vaisala on ottanut käyttöön täyttääkseen asiakkaidensa tarpeet.
Toimittajasuhteet ja yhteistyö Liiketoiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi strategiset toimittajat on arvioitu heidän liiketoimintansa jatkuvuuden ja informaation luotettavuuden kannalta. Komponenttipulan vaikutuksia on minimoitu tiiviillä yhteistyöllä toimittajien kanssa, ostamalla komponentteja spot-markkinoilta sekä vaihtoehtoisten komponenttien käytöllä.
Viestintä Vaisala on kommunikoinut säännöllisesti useiden sidosryhmiensä kanssa mukaan lukien työntekijät, asiakkaat, toimittajat ja viranomaiset, varmistaakseen avaintoimintojen, kuten asiakastuki ja -palvelut, jatkuvuuden. Digitaalista markkinointia on tehostettu kompensoimaan tavanomaisten markkinointitapahtumien peruuntumisia.
Likviditeetti Vaisala on arvioinut taseensa ja likviditeettiasemansa säännöllisesti.
Skenaarioiden valmistelu Vaisala on valmistellut vaihtoehtoisia skenaarioita ja varautumissuunnitelmia pystyäkseen tekemään perusteltuja päätöksiä epävakaassa toimintaympäristössä. Vaisala on tunnistanut toimituskykyyn ja kysyntänäkymiin liittyviä riskejä sekä toimintaympäristössä orastavia haasteita. Suunnitelmia sekä niiden pohjana olevia oletuksia on päivitetty ja seurattu jatkuvasti.
Lisää tietoa Vaisalan riskienhallinnasta löytyy Vuosiraportista sekä yrityksen verkkosivuilta osoitteesta vaisala.fi/sijoittajat.
Tämän katsauksen sisältämät tulevaisuuteen suuntautuneet lausumat perustuvat tällä hetkellä johdon tiedossa oleviin oletuksiin ja tekijöihin sekä tämänhetkisiin päätöksiin ja suunnitelmiin. Vaikka johto uskoo näiden oletusten olevan perusteltuja, ei ole varmuutta, että ne osoittautuvat oikeiksi. Tämän vuoksi tulokset voivat erota merkittävästi tulevaisuuteen suuntautuneisiin lausumiin sisältyneistä oletuksista. Syynä voivat olla mm. talouden, markkinoiden, kilpailuolosuhteiden, lakien, säännöksien ja valuuttakurssien muutokset.
Taloudelliset tiedot ja muutokset laskentaperiaatteissa Tämä osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardin mukaisesti, käyttäen samoja menettelytapoja ja laadintaperiaatteita kuin vuoden 2020 vuositilinpäätöksessä. Kaikki osavuosikatsauksen luvut ovat konsernilukuja. Kaikki esitetyt luvut on pyöristetty, mistä johtuen yksittäisten lukujen summa voi poiketa puolivuosikatsauksessa esitetystä. Tämä osavuosikatsaus on tilintarkastamaton.
IFRS-standardin mukaisen osavuosikatsauksen valmistelu vaatii Vaisalan johdolta arvioiden ja oletusten tekemistä, jotka vaikuttavat raportoidun omaisuuden ja velkojen arvoon sekä tulojen ja menojen kirjaamiseen tuloslaskelmassa. Vaikka arviot perustuvat johdon parhaaseen tietämykseen osavuosikatsauksen päiväyksenä, toteutunut tulos voi erota arvioista.
Vuokralle antajan laatimisperiaatteet Vuonna 2021 Vaisala muuttaa sen tilinpäätöksessään esittämiään laatimisperiaatteita sisältämään vuokralle antajaa koskevat laatimisperiaatteet johtuen kasvaneista vuokrajärjestelyistä, joissa Vaisala toimii vuokralle antajana.
Vaisalassa kaikki vuokrasopimukset luokitellaan operatiivisiksi vuokrasopimuksiksi, koska ne eivät kaikilta olennaisilta osin siirrä kohdeomaisuuserän omistamiselle ominaisia riskejä ja etuja. Vuokramaksut kirjataan tasaerinä vuokratuotoiksi. Vuokratuotot esitetään liikevaihdossa ja eritellään liitetiedoissa. Vuokrasopimuksen kohteena olevat omaisuuserät sisältyvät koneisiin ja kalustoon ja ne poistetaan samankaltaisiin omaisuuseriin sovelletun poistopolitiikan mukaisesti. Vaisala kirjaa vuokratuoton ansaitsemisesta syntyneet menot kuluiksi myytyjä suoritteita vastaaviin kuluihin. Vuokrasopimuksen kohteena oleville kohdeomaisuuserille tehdään arvonalentumistesti IAS 36-standardin (Omaisuuserien arvon alentuminen) mukaisesti.
Vuonna 2021 voimaan tulleet uudet ja muutetut IFRS-standardit Viitekorkouudistuksen vaiheen 2 myötä IFRS 9, IAS 39, IFRS 7, IFRS 4 ja IFRS 16 -standardeihin tehdyt muutokset on otettu käyttöön 1.1.2021 alkaen. Muutosten käyttöönotolla ei arvioida olevan merkittävää vaikutusta konsernin tilinpäätöksiin tulevina tilikausina.
Konsernituloslaskelma
Milj. euroa
7–9/ 2021
7–9/ 2020
1–9/ 2021
1–9/ 2020
1–12/ 2020
Liikevaihto
111,5
94,0
312,9
272,6
379,5
Myytyjä suoritteita vastaavat kulut
-47,1
-39,8
-137,6
-119,4
-166,6
Bruttokate
64,3
54,2
175,3
153,2
212,9
Myynnin, markkinoinnin ja hallinnon kulut
-30,3
-25,1
-93,0
-82,6
-116,0
Tutkimus- ja kehityskulut
-12,5
-11,5
-39,7
-38,6
-53,2
Liiketoiminnan muut tuotot ja kulut
-2,3
1,9
-4,3
0,6
1,1
Liiketulos
19,2
19,5
38,3
32,6
44,8
Osuus osakkuusyhtiön tuloksesta
–
–
–
–
0,2
Rahoitustuotot ja -kulut
-0,5
-1,3
-1,5
-2,4
-3,6
Tulos ennen veroja
18,8
18,2
36,8
30,1
41,3
Tuloverot
-2,8
-3,6
-5,1
-5,8
-8,5
Kauden tulos
16,0
14,5
31,7
24,3
32,8
Kauden tuloksen jakautuminen
Emoyhtiön omistajille
15.9
14.5
31.3
24.3
32.8
Määräysvallattomille omistajille
0.1
0.1
0.4
-0.0
0.0
Kauden tulos
16.0
14.5
31.7
24.3
32.8
Emoyhtiön omistajille kuuluvasta tuloksesta laskettu osakekohtainen tulos
Osakekohtainen tulos, euroa
0.44
0.40
0.87
0.68
0.91
Laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos, euroa
0.44
0.40
0.86
0.67
0.91
Konsernin laaja tuloslaskelma
Milj. euroa
7–9/ 2021
7–9/ 2020
1–9/ 2021
1–9/ 2020
1–12/ 2020
Erät, joita ei siirretä tulosvaikutteisiksi (verojen jälkeen)
Etuuspohjaiset vakuutusmatemaattiset tuotot ja kulut
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
Yhteensä
0,0
0,0
0,0
0,0
0,0
Erät, jotka saatetaan siirtää myöhemmin tulosvaikutteisiksi
Muuntoerot
1,4
-1,7
3,0
-2,2
-4,0
Yhteensä
1,4
-1,7
3,0
-2,2
-4,0
Muut laajan tuloksen erät yhteensä
1,4
-1,7
3,0
-2,2
-4,0
Kauden laaja tulos
17,4
12,8
34,7
22,1
28,9
Kauden laajan tuloksen jakautuminen
Emoyhtiön omistajille
17,3
12,8
34,3
22,1
28,8
Määräysvallattomille omistajille
0,1
0,1
0,4
-0,0
0,0
Kauden laaja tulos
17,4
12,8
34,7
22,1
28,9
Konsernitase
Milj. euroa
Varat
30.9.2021
30.9.2020
31.12.2020
Pitkäaikaiset varat
Aineettomat hyödykkeet
58,4
66,3
63,6
Aineelliset hyödykkeet
91,8
79,6
83,9
Käyttöoikeusomaisuuserät
11,5
13,5
12,5
Osakesijoitukset
0,1
0,1
0,1
Osuus osakkuusyhtiössä
1,1
1,1
1,1
Pitkäaikaiset saamiset
0,9
0,8
0,9
Laskennalliset verosaamiset
8,2
8,3
7,3
Pitkäaikaiset varat yhteensä
172,0
169,7
169,5
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus
48,7
49,7
44,5
Myyntisaamiset ja muut saamiset
71,9
61,1
64,0
Sopimuksiin perustuvat omaisuuserät ja muut
myynnin jaksotukset
30,3
29,7
24,2
Tuloverosaamiset
4,7
5,9
4,3
Rahavarat
51,9
39,1
45,4
Lyhytaikaiset varat yhteensä
207,5
185,5
182,4
Varat yhteensä
379,5
355,2
351,8
Oma pääoma ja velat
30.9.2021
30.9.2020
31.12.2020
Oma pääoma
Osakepääoma
7,7
7,7
7,7
Muut rahastot
4,4
4,7
5,6
Muuntoerot
0,2
-1,0
-2,8
Omat osakkeet
-4,6
-6,3
-6,3
Kertyneet voittovarat
210,3
192,0
200,8
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma, yhteensä
218,0
197,0
205,1
Määräysvallattomien omistajien osuus
0,6
0,3
0,4
Oma pääoma yhteensä
218,6
197,3
205,5
Pitkäaikaiset velat
Korolliset velat
40,0
40,0
40,0
Korolliset vuokrasopimusvelat
8,0
9,7
9,2
Eläkevelvoitteet
2,4
2,3
2,3
Laskennalliset verovelat
6,8
7,0
7,7
Varaukset
0,3
0,2
0,1
Muut pitkäaikaiset velat
1,0
2,3
2,6
Pitkäaikaiset velat yhteensä
58,5
61,6
62,0
Lyhytaikaiset velat
Korolliset velat
0,1
15,2
5,2
Korolliset vuokrasopimusvelat
2,5
2,7
2,7
Ostovelat ja muut velat
69,2
48,9
52,3
Sopimuksiin perustuvat velat ja muut
myynnin jaksotukset
27,9
24,5
20,9
Tuloverovelat
0,9
3,0
1,5
Varaukset
1,7
1,8
1,7
Lyhytaikaiset velat yhteensä
102,4
96,2
84,3
Velat yhteensä
160,9
157,7
146,2
Oma pääoma ja velat yhteensä
379,5
355,2
351,8
Konsernin rahavirtalaskelma
Milj. euroa
1–9/ 2021
1–9/ 2020
1–12/ 2020
Kauden tulos
31,7
24,3
32,8
Poistot ja arvonalentumiset
16,0
15,7
21,1
Rahoitustuotot ja -kulut
1,5
2,4
3,6
Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden myyntivoitot ja -tappiot
Investoinnit aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin
-13,9
-24,0
-31,0
Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden luovutustulot
0,1
0,1
0,1
Osakkeiden luovutustulot
–
0,1
0,1
Investointien rahavirta
-13,8
-23,9
-31,0
Maksetut osingot
-22,0
-22,0
-22,0
Lainasaamisten muutos
-0,1
0,1
0,1
Korollisten velkojen nostot
45,0
80,0
100,1
Korollisten velkojen takaisinmaksut
-50,3
-64,9
-95,0
Vuokrasopimusvelan pääoman maksut
-2,3
-2,5
-3,3
Rahoituksen rahavirta
-29,7
-9,3
-20,0
Rahavarojen muutos lisäys ( + ) / vähennys ( – )
5,5
-16,5
-10,0
Rahavarat kauden alussa
45,4
56,4
56,4
Rahavarojen muutos
5,5
-16,5
-10,0
Valuuttakurssien muutosten vaikutus
1,0
-0,8
-1,0
Rahavarat kauden lopussa
51,9
39,1
45,4
Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista
Milj. euroa
Osakepääoma
Muut rahastot
Muuntoerot
Omat osakkeet
Kertyneet voittovarat
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä
Määräysvallattomien omistajien osuus
Yhteensä
Oma pääoma 31.12.2019
7,7
7,0
1,3
-7,9
190,0
198,0
0,3
198,3
Kauden tulos
24,3
24,3
-0,0
24,3
Muut laajan tuloksen erät
-0,0
-2,2
-2,2
-2,2
Osingonjako
-22,0
-22,0
-22,0
Osakeperusteiset maksut
-2,7
1,6
-1,1
-1,1
Siirrot erien välillä
0,4
-0,4
Oma pääoma 30.9.2020
7,7
4,7
-1,0
-6,3
192,0
197,0
0,3
197,3
Milj. euroa
Osakepääoma
Muut rahastot
Muuntoerot
Omat osakkeet
Kertyneet voittovarat
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä
Määräysvallattomien omistajien osuus
Yhteensä
Oma pääoma 31.12.2020
7,7
5,6
-2,8
-6,3
200,8
205,1
0,4
205,5
Kauden tulos
31,3
31,3
0,4
31,7
Muut laajan tuloksen erät
0,0
3,0
3,0
3,0
Osingonjako
-22,0
-22,0
-22,0
Osakeperusteiset maksut
-1,2
1,7
0,4
0,4
Siirrot erien välillä
0,0
-0,0
Määräysvallattomien omistajien
osuuksien muutokset, jotka eivät
johtaneet muutokseen määräysvallassa
0,2
0,2
-0,2
Oma pääoma 30.9.2021
7,7
4,4
0,2
-4,6
210,3
218,0
0,6
218,6
Katsauksen liitetiedot
Saadut tilaukset liiketoiminta-alueittain
Milj. euroa
7–9/ 2021
7–9/ 2020
1–9/ 2021
1–9/ 2020
1–12/ 2020
Teolliset mittaukset
45,1
35,3
136,2
104,9
146,0
Sää ja ympäristö
64,8
50,0
200,0
166,1
236,9
Yhteensä
109,9
85,3
336,2
270,9
382,8
Liikevaihto liiketoiminta-alueittain
Milj. euroa
7–9/ 2021
7–9/ 2020
1–9/ 2021
1–9/ 2020
1–12/ 2020
Teolliset mittaukset
Tuotteet
43,3
31,2
119,7
93,6
129,9
Palvelut
3,8
3,6
11,2
10,5
14,1
Yhteensä
47,1
34,8
130,9
104,1
143,9
Sää ja ympäristö
Tuotteet
38,4
39,0
107,4
96,5
137,4
Projektit
16,0
11,3
46,6
43,7
59,3
Palvelut
9,2
8,9
26,6
28,4
38,8
Vuokratuotot
0,8
–
1,4
–
–
Yhteensä
64,4
59,2
182,0
168,5
235,5
Liikevaihto yhteensä
111,5
94,0
312,9
272,6
379,5
Liiketulos liiketoiminta-alueittain
Milj. euroa
7–9/ 2021
7–9/ 2020
1–9/ 2021
1–9/ 2020
1–12/ 2020
Teolliset mittaukset
14,2
8,6
34,1
23,3
31,6
Sää ja ympäristö
5,3
11,1
5,3
9,4
14,6
Muu toiminta
-0,2
-0,2
-1,2
-0,1
-1,4
Yhteensä
19,2
19,5
38,3
32,6
44,8
Liikevaihto regioonittain
Milj. euroa
7–9/ 2021
7–9/ 2020
1–9/ 2021
1–9/ 2020
1–12/ 2020
Americas
39,1
33,0
107,7
97,1
134,9
APAC
35,7
29,5
102,7
78,4
110,4
EMEA
36,6
31,6
102,5
97,1
134,2
Yhteensä
111,5
94,0
312,9
272,6
379,5
Myyntituottojen kirjaamisen ajoitus
Milj. euroa
7–9/ 2021
7–9/ 2020
1–9/ 2021
1–9/ 2020
1–12/ 2020
Suoritevelvoitteet, jotka tuloutettu yhtenä ajanhetkenä
88,5
76,9
246,6
211,1
295,5
Suoritevelvoitteet, jotka tuloutettu ajan kuluessa
22,2
17,1
64,9
61,5
84,0
Tasaerinä kirjatut vuokratuotot
0,8
–
1,4
–
–
Yhteensä
111,5
94,0
312,9
272,6
379,5
Henkilöstö
7–9/ 2021
7–9/ 2020
1–9/ 2021
1–9/ 2020
1–12/ 2020
Henkilöstö, keskimäärin
1 984
1 953
1 964
1 926
1 929
Henkilöstö, kauden lopussa
1 965
1 938
1 965
1 938
1 939
Johdannaisinstrumentit
Milj. euroa
30.9.2021
30.9.2020
31.12.2020
Johdannaissopimuksien nimellisarvot
39,0
30,8
31,4
Johdannaissopimuksien käyvät arvot, varat
0,0
0,7
1,2
Johdannaissopimuksien käyvät arvot, velat
1,3
0,1
0,2
Johdannaisinstrumentit koostuvat valuuttatermiinisopimuksista. Käyvät arvot lasketaan johtamalla ne aktiivisilta markkinoilta saaduista hintatiedoista ja käyttämällä yleisesti tunnettuja arvostusmalleja (käypien arvojen taso 2). Johdannaissopimuksia solmitaan vain vastapuolten kanssa, joilla on korkea luottoluokitus.
Puhelinkonferenssi Analyytikoille, sijoittajille ja medialle järjestetään englanninkielinen puhelinkonferenssi samana päivänä klo 16.00 alkaen. Puhelinkonferenssiin, jonka aikana voi esittää kysymyksiä, voi osallistua soittamalla numeroon 09 8171 0310, rekisteröintitunnus 80167267#.
Audiocast Toimitusjohtaja Kai Öistämön esitystä voi seurata myös reaaliaikaisena verkkolähetyksenä (audiocast) osoitteessa vaisala.fi/sijoittajat klo 16.00 alkaen. Esitys julkaistaan tallenteena klo 18.00 mennessä samassa osoitteessa.
Jakelu Nasdaq Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet vaisala.fi
Vaisala on maailman johtava ympäristön ja teollisuuden mittausratkaisuihin erikoistunut yritys. Yli 85-vuotiseen kokemukseemme pohjaten tarjoamme asiakkaillemme luotettavia mittaratkaisuja ja palveluja paremman päätöksenteon, turvallisuuden ja tehokkuuden tueksi. Vaisalan pääkonttori sijaitsee Suomessa, ja yhtiön palveluksessa on yli 1 900 ammattilaista eri puolilla maailmaa. Yhtiön A-sarjan osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki arvopaperipörssissä. Vaisala.fi twitter.com/VaisalaSuomi
Vincit on Suomen viidenneksi houkuttelevin IT-alan työnantaja Universumin ammattilaistutkimuksen mukaan
Työnantajakuvaan keskittyneen tutkimus- ja konsultointiyhtiö Universumin toteuttaman ammattilaistutkimuksen mukaan Vincit on Suomen viidenneksi houkuttelevin IT-alan työnantaja. Vuosittain toteutettava tutkimus listaa ammattilaisten vastausten perusteella useamman eri toimialan houkuttelevimmat työpaikat. IT-ala on yksi tutkittavista toimialoista. Tutkimuksessa selvitetään, mitä ammattilaiset haluavat ihanteelliselta työnantajalta, mitä urahaaveita heillä on ja mitä ominaisuuksia he yhdistävät tunnistamiinsa työnantajiin. Tutkimukseen vastasi lähes 800 IT-alan ammattilaista ja se toteutettiiin marraskuun 2020 ja elokuun 2021 välisenä aikana.
Vincit Oyj:n toimitusjohtaja Julius Manni: “Universumin tutkimuksen tulos on upea osoitus siitä, että Vincitin työnantajabrändi on vahva ja kiinnostava. Meillä on rento ja joustava huippuosaajien työkulttuuri, jossa huomioidaan työntekijöiden hyvinvointi, merkityksellinen työ ja osaamisen kehittäminen. Kiitos tästä tunnustuksesta kuuluu vincitläisten erityislaatuiselle yhteisölle.”
Tutustu tarkemmin Universumin tutkimukseen täältä.
Lisätietoja:
Kati Lindholm, markkinointijohtaja, puhelin: 040 543 6978
Vincit Oyj lyhyesti:
Vincit on huippuasiantuntijaorganisaatio, joka tarjoaa asiakkailleen aina toimivinta digitaalisuutta ymmärrettävässä paketissa, jotta huominen ei pelota. Vincit Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla, kaupankäyntitunnus VINCIT. www.vincit.fi
ROBIT OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 28.10.2021 KLO 11.15 ROBITIN KANNATTAVUUS PARANI MERKITTÄVÄSTI
Robit saavutti ennätysliikevaihdon kolmannella vuosineljänneksellä, joka oli jo kymmenes peräkkäinen vuosineljännes, jolloin Robit kasvoi vertailukauteen nähden. Myös yhtiön kannattavuus parani merkittävästi.
Robitin liikevaihto oli vuoden kolmannella neljänneksellä 26,4 miljoonaa euroa (24,2). Kasvua vertailukauteen oli 8,9 prosenttia. Vertailukelpoisin valuutoin muutos oli 5,9 prosenttia. EBITDA-kannattavuus parani samanaikaisesti 51,0 prosenttia ollen 2,5 miljoonaa euroa (1,7). Yhtiön tilauskertymä kasvoi 4,6 prosenttia vertailukauteen nähden ollen 25,6 miljoonaa euroa.
Tammi-syyskuussa yhtiön liikevaihto kasvoi 9,6 prosenttia vertailukauteen nähden ja oli 74,5 miljoonaa euroa (67,9). Vertailukelpoisin valuutoin muutos oli 7,2 prosenttia. EBITDA-kannattavuus parani tammi-syyskuussa ollen 5,9 miljoonaa euroa (3,1).
Top Hammer -liiketoiminnan 15,1 prosentin kasvua tukivat erityisesti uudet voitetut kaivosasiakkuudet yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana. Down-the-Hole-segmentissä vastaava kasvu (3,7 prosenttia) oli tasaista kaikissa asiakassegmenteissä.
Maantieteellisesti tammi-syyskuussa yhtiön kasvu tuli erityisesti Americas- ja EMEA-alueista. Asia- ja East-alueet jäivät vertailukaudesta.
Yhtiön toimitusjohtaja, Tommi Lehtonen on tyytyväinen yhtiön positiiviseen kehitykseen ja odottaa markkinan jatkuvan aktiivisena.
Yhtiö päivitti myös ohjeistustaan seuraavasti: Robit arvioi markkinatilanteen säilyvän hyvällä tasolla loppuvuoden ajan. Yhtiö arvioi liikevaihdon kasvavan ja vertailukelpoisen kannattavuuden parantuvan vuonna 2021 seuraavasti: liikevaihdon olevan välillä 97,0–101,0 miljoonaa euroa ja vertailukelpoisen EBITDA:n olevan vähintään 7,0 miljoonaa euroa, olettaen, että valuuttakurssit pysyvät syyskuun 2021 tasolla.
Jakelu: Nasdaq Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet www.robitgroup.com
Robit on voimakkaasti kansainvälistynyt kasvuyhtiö, joka myy kulutusosia eli porakalustoa globaalisti asiakkailleen seuraavilla markkinasegmenteillä: kaivosteollisuus, rakentaminen, geotekniikka sekä kaivonporaus. Yhtiön tarjonta jakaantuu kolmeen tuote- ja palvelualueeseen: Top Hammer, Down the Hole ja Geotechnical. Yhtiöllä on 8 maassa myynti- ja palvelupisteet sekä aktiivinen myyntiverkosto yli 100 maassa. Robitilla on tuotantoyksiköt Suomessa, Etelä-Koreassa, Australiassa ja Englannissa. Robitin osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja osoitteessa: www.robitgroup.com.
ROBIT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.–30.9.2021: KANNATTAVUUS PARANI MERKITTÄVÄSTI
Tekstissä katsauskaudella tai vuoden kolmannella neljänneksellä viitataan ajanjaksoon 1.7.–30.9.2021 (Q3) ja tammi-syyskuulla viitataan ajanjaksoon 1.1.–30.9.2021. Vastaavan ajanjakson tiedot vuodelta 2020 on esitetty sulkeissa. Kaikki esitetyt luvut ovat euroissa. Prosenttiluvut on laskettu tuhansista euroista.
1.7.–30.9.2021 lyhyesti
Liikevaihto 26,4 miljoonaa euroa (24,2), muutos 8,9 prosenttia
EBITDA 2,5 miljoonaa euroa (1,7)
EBITA 1,4 miljoonaa euroa (0,3)
Liiketulosprosentti (EBIT) 4,4 prosenttia liikevaihdosta (0,5)
Katsauskauden tulos 0,8 miljoonaa euroa (-0,6)
Liiketoiminnan nettorahavirta 0,4 miljoonaa euroa (0,6)
1.1.–30.9.2021 lyhyesti
Liikevaihto 74,5 miljoonaa euroa (67,9), muutos 9,6 prosenttia
EBITDA 5,9 miljoonaa euroa (3,1)
EBITA 2,4 miljoonaa euroa (-0,9)
Liiketulosprosentti (EBIT) 2,4 prosenttia liikevaihdosta (-2,2)
Katsauskauden tulos 1,0 miljoonaa euroa (-3,4)
Liiketoiminnan nettorahavirta -3,7 miljoonaa euroa (0,2)
Omavaraisuusaste katsauskauden lopussa 44,2 prosenttia (45,1)
Keskeiset tunnusluvut
Q3 2021
Q3 2020
Muutos%
Q1–Q3 2021
Q1–Q3 2020
Muutos%
2020
Liikevaihto, 1 000 euroa
26 359
24 194
8,9 %
74 469
67 940
9,6 %
91 631
EBITDA*, 1 000 euroa
2 504
1 658
51,0 %
5 945
3 064
94,0 %
5 116
EBITDA, osuus liikevaihdosta %
9,5 %
6,9 %
8,0 %
4,5 %
5,6 %
EBITA, 1 000 euroa
1 382
324
-326,9 %
2 397
-880
372,3 %
-48
EBITA, osuus liikevaihdosta %
5,2 %
1,3 %
3,2 %
-1,3 %
-0,1 %
EBIT, 1 000 euroa
1 171
118
896,1 %
1 754
-1 493
217,4 %
-868
EBIT, osuus liikevaihdosta %
4,4 %
0,5 %
2,4 %
-2,2 %
-0,9 %
Katsauskauden tulos, 1 000 euroa
814
-568
243,2 %
1 038
-3 409
130,5 %
-2 894
Katsauskauden tulos, osuus liikevaihdosta %
3,1 %
-2,3 %
1,4 %
-5,0 %
-3,2 %
Osakekohtainen tulos (EPS), 1 000 euroa
0,04
-0,03
252,3 %
0,04
-0,16
122,0 %
-0,14
Oman pääoman tuotto (ROE), %**
2,5 %
-9,2 %
-5,9 %
Sijoitetun pääoman tuotto (ROCE), %**
2,7 %
-7,4 %
-2,6 %
*Ei vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä Q1-Q3/2021 tai Q1-Q3/2020 **Laskentatapaa korjattu vastaamaan määritettyä tunnuslukukaavaa
ROBITIN NÄKYMÄT VUODELLE 2021
Robit arvioi markkinatilanteen pysyvän vahvana. Kaivossegmentin kysyntää tukee positiivinen metallien hinnan kehitys. Rakennusteollisuuden kysyntää tukee hyvä työtilanne Robitille merkityksellisillä rakennusteollisuuden markkina-alueilla sekä rakennusteollisuudelle globaalisti päätetyt merkittävät rahoitukset. Yhtiö arvioi COVID-19-rajoitusten vaikuttavan rajallisesti Robitin tuotteiden kysyntään vuoden 2021 aikana.
Kaivosteollisuuden kysyntä on korkealla tasolla vuonna 2021. Kulutusosien kysyntä yli syklien on luonteeltaan vakaampaa suhteessa investointituotteisiin. Positiivinen mineraalien hintojen kehitys ja hyvät näkymät heijastuvat hyvin kehittyvään tutkimusporausaktiviteettiin. Tutkimusporaus on teollisuuden syklinen osa, joka heijastaa kaivosteollisuuden halukkuutta investoida tulevaisuuden kapasiteetin lisäyksiin. Yhtiöllä on kaivossegmentissä hyvät kasvumahdollisuudet.
Rakennusteollisuus on aina paikallisesti syklistä ja markkinatilanne voi muuttua nopeasti. Robitin asiakkaiden näkymät ovat hyvät ja infrarakentamiseen liittyvät projektit, jotka ovat meneillään tai käynnistymässä 2021, tukevat loppuvuoden näkymiä.
OHJEISTUS VUODELLE 2021
Robit päivitti koko vuoden tulosohjeistusta 22.10.2021.
Uusi ohjeistus
Robit arvioi markkinatilanteen säilyvän hyvällä tasolla loppuvuoden ajan. Robit arvioi liikevaihdon kasvavan ja vertailukelpoisen kannattavuuden parantuvan v. 2021 seuraavasti: liikevaihdon olevan välillä 97,0–101,0 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen EBITDA:n olevan vähintään 7,0 miljoonaa euroa. Olettaen, että valuuttakurssit pysyvät syyskuun 2021 tasolla.
Aiempi ohjeistus
Robit arvioi markkinatilanteen kehittyvän positiivisesti ja uskoo COVID-19 rajoitusten vaikuttavan rajallisesti Robitin tuotteiden kysyntään vuoden 2021 aikana. Robit arvioi vuoden 2021 liikevaihdon kasvavan ja euromääräisen vertailukelpoisen EBITDA-kannattavuuden paranevan vuoteen 2020 verrattuna.
TOIMITUSJOHTAJA TOMMI LEHTONEN:
Saavutimme kolmannella vuosineljänneksellä ennätysliikevaihdon ja otimme samalla askeleen kohti pitkän aikavälin kannattavuustavoitteitamme. Vuosineljännes oli kymmenes peräkkäinen, jolloin kasvoimme vertailukauteen nähden. Vuosineljänneksen kasvu toteutui pääosin kaivossegmentillä. Myyntikatteen parannukseen liittyvät toimenpiteet tukivat kannattavuuden kehitystä. Projektitoimitusten määrä laski vahvaan vertailukauteen nähden. Robitin tarjonnan asiakaskysyntä oli kokonaisuudessaan edelleen hyvällä tasolla. Merirahdin logistiikkaongelmat aiheuttivat toimitushaasteita. Olemme halunneet varmistaa tuotteiden saatavuuden ja asiakkaiden tyytyväisyyden kasvattamalla varastotasoja, aikaistamalla investointeja sekä raaka-aineostoja ja vahvistamalla toimitusketjun kyvykkyyksiä.
Liikevaihto vuoden kolmannella neljänneksellä oli 26,4 miljoonaa euroa (24,2). Kasvua vertailukauteen nähden oli 8,9 prosenttia ja vertailukelpoisin valuutoin 5,9 prosenttia. EBITDA oli 2,5 miljoonaa euroa ja kasvoi 51 prosenttia vertailukauteen nähden. Saadut tilaukset olivat 25,6 miljoonaa euroa. Kasvua vertailukauteen nähden oli 4,6 prosenttia.
Vuosineljänneksen kasvun veturi oli Americas-alue. Pohjois-Amerikan osuus myynnistä kasvoi merkittävästi ja kehitys oli myönteistä kaikissa asiakassegmenteissä. Etelä-Amerikan alueella palasimme kasvu-uralle ja näimme edistystä varsinkin kaivossegmentillä. EMEA-alueella kehitys vaihteli maittain, mutta kokonaisuudessaan vuosineljänneksellä nähtiin hitaamman kasvun hetki. Kasvupotentiaali alueella on hyvä. Asia-alueella tilanne kehittyi parempaan suuntaan pandemiahaasteiden lieventyessä haasteellisen alkuvuoden jälkeen. Olimme tyytymättömiä kehitykseen Australasiassa. Tulemme vahvistamaan myynnin resurssointia Australasiassa. East-alueella liikevaihto laski. Alueella oli vertailukaudella merkittäviä projektitoimituksia.
Top Hammer -liiketoiminnan kehitys kaivossegmentissä oli tavoitteiden mukaista. Onnistuimme parantamaan Top Hammer -tarjonnan toimituskykyä ja saatavuuteen liittyvät haasteet helpottivat alkuvuoteen nähden. TH-tarjonnalla on edelleen hyvät kasvunäkymät. Down the Hole -liiketoiminta kasvoi odotettua vähemmän, koska kaudella ei tapahtunut merkittäviä projektitoimituksia. Työ Down the Hole -liiketoiminnan kehittämiseksi kaivossegmenttiin jatkuu systemaattisesti ja aloitimme muun muassa toimitukset uudelle merkittävälle kaivosasiakkaalle Americas-alueella.
Aloitimme kolmannella vuosineljänneksellä hankkeen, jossa tehtaille luodaan uusia ja yhteisiä toimintatapoja, jotka tukevat jatkuvaa kehitystä kohti strategisia tavoitteita palvelu- ja kilpailukyvyn suhteen. Samalla vahvistetaan käytäntöjä, jotka tukevat käyttöpääoman hallintaa. Investoimme ohjelmistoon, joka vahvistaa Robitin varastojen ja saatavuuden hallintaa. Investoimme myös osaamisen vahvistamiseen tällä alueella.
Myyntikatteen parantamiseksi tehdyt toimenpiteet tuottivat tulosta kolmannella vuosineljänneksellä. Katteen vahvistaminen oli pääajuri vuosineljänneksen parantuneen kannattavuuden takana. Myös kiinteät kustannukset pysyivät suunnitellusti hyvin kurissa, vaikka maailman avautuessa matkustus- ja messukulut nousivat alkuvuoteen nähden.
Toteutimme kolmannella vuosineljänneksellä merkittävän määrän koulutuksia omalle henkilöstölle sekä jakelijoille. Koulutukset keskittyivät erityisesti neuvoa-antavan myynnin taitoihin, joissa tavoitteena on luoda kyvykkyyksiä auttamaan asiakkaita valintoihin ja toimintatapoihin, jotka laskevat kokonaiskustannuksia ja parantavat energiatehokkuutta.
Robit toteutti perusteellisen ESG-selvityshankkeen ja esitteli ESG-tiekartan ja -tavoitteet pääomamarkkinapäivässä 23.9.2021. Tiekartta keskittyy neljään avainteemaan: vastuulliset kumppanuudet, CO2 päästöjen vähentäminen arvoketjussa, tyytyväinen ja hyvinvoiva työyhteisö sekä tehokkuus läpi tuotteen elinkaaren.
LIIKEVAIHTO
Liikevaihto liiketoimintayksiköittäin
Tuhatta euroa
Q3 2021
Q3 2020
Muutos%
Q1–Q3 2021
Q1–Q3 2020
Muutos%
2020
Top Hammer
14 077
12 235
15,1 %
40 377
35 065
15,1 %
46 348
Down the Hole
12 282
11 959
2,7 %
34 092
32 876
3,7 %
45 283
Yhteensä
26 359
24 194
8,9 %
74 469
67 940
9,6 %
91 631
Konsernin liikevaihto vuoden kolmannella vuosineljänneksellä oli 26,4 miljoonaa euroa (24,2). Nousua vertailukauteen oli 8,9 prosenttia. Vertailukelpoisin valuutoin muutos oli 5,9 prosenttia.
Konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 74,5 miljoonaa euroa (67,9). Nousua vertailukauteen oli 9,6 prosenttia. Vertailukelpoisin valuutoin muutos oli 7,2 prosenttia.
Top Hammer -liiketoiminta jatkoi vahvaa kasvua vuoden kolmannella vuosineljänneksellä liikevaihdon kasvaessa 15,1 prosenttia. Tammi-syyskuussa Top Hammer -liikevaihto kasvoi 15,1 prosenttia liikevaihdon päätyessä 40,4 miljoonaan euroon (35,1). Liiketoiminnan kasvua ovat tukeneet erityisesti uudet voitetut kaivosasiakkuudet.
Down the Hole -liiketoiminta kasvoi vuoden kolmannella vuosineljänneksellä 2,7 prosenttia. Tammi-syyskuussa liikevaihto kasvoi 3,7 prosenttia liikevaihdon ollessa 34,1 miljoonaa euroa. Kasvu oli tasaista kaikissa asiakassegmenteissä. Vahvinta kasvu oli Americas-alueella.
Liikevaihto markkina-alueittain
Tuhatta euroa
Q3 2021
Q3 2020
Muutos%
Q1–Q3 2021
Q1–Q3 2020
Muutos%
2020
EMEA
11 446
10 982
4,2 %
34 022
30 739
10,7 %
40 028
Americas
5 948
3 389
75,5 %
14 222
10 008
42,1 %
14 008
Asia
2 627
2 605
0,9 %
7 644
8 608
-11,2 %
11 397
Australasia
3 560
3 712
-4,1 %
10 352
10 135
2,1 %
13 654
East
2 779
3 507
-20,8 %
8 230
8 450
-2,6 %
12 544
Yhteensä
26 359
24 194
8,9 %
74 469
67 940
9,6 %
91 631
Yhtiön kasvu oli vuoden kolmannella vuosineljänneksellä vahvaa Americas-alueella, jossa liikevaihto kasvoi 75,5 prosenttia. Kasvu oli vahvaa sekä Etelä- että Pohjois-Amerikassa. Liikevaihto kasvoi myös EMEA- ja Asia-alueilla. Australasiassa liikevaihto laski 4,1 prosenttia isoimpien asiakkaiden toimitusten ajoituksesta johtuen. East-alue jäi selkeästi poikkeuksellisen vahvasta vertailuneljänneksestä. Vertailukaudella oli merkittäviä projektitoimituksia.
Tammi-syyskuussa yhtiön kasvu on tullut erityisesti America- ja EMEA-alueen vetämänä. East-alueella matala projektiaktiviteetti Geotechnical-segmentissä on vaikuttanut laskevaan liikevaihtoon. Muut segmentit East-alueella ovat kasvaneet. Asia-alueen liikevaihto laski 11,2 prosenttia alkuvuoden matalan kysynnän vuoksi.
KANNATTAVUUS
Tunnusluvut
Tuhatta euroa
Q3 2021
Q3 2020
Muutos%
Q1–Q3 2021
Q1–Q3 2020
Muutos%
2020
EBITDA, 1 000 euroa
2 504
1 658
51,0 %
5 945
3 064
94,0 %
5 116
EBITDA, osuus liikevaihdosta %
9,5 %
6,9 %
8,0 %
4,5 %
5,6 %
EBIT, 1 000 euroa
1 171
118
896,1 %
1 754
-1 493
217,4 %
-868
EBIT, osuus liikevaihdosta %
4,4 %
0,5 %
2,4 %
-2,2 %
-0,9 %
Katsauskauden tulos, 1 000 euroa
814
-568
243,2 %
1 038
-3 409
130,5 %
-2 894
Katsauskauden tulos, osuus liikevaihdosta %
3,1 %
-2,3 %
1,4 %
-5,0 %
-3,2 %
Yhtiön katsauskauden kannattavuus parani selvästi. Vuoden kolmannen vuosineljänneksen EBITDA oli 2,5 miljoonaa euroa (1,7). EBITDA:n osuus liikevaihdosta parani selvästi ollen 9,5 prosenttia (6,9). Yhtiön liiketulos (EBIT) oli 1,2 miljoonaa euroa (0,1). Liiketulos oli 4,4 prosenttia (0,5) katsauskauden liikevaihdosta.
Tammi-syyskuussa EBITDA oli 5,9 miljoonaa euroa (3,1). EBITDA:n osuus liikevaihdosta oli 8,0 prosenttia (4,5). Yhtiön liiketulos (EBIT) oli 1,8 miljoonaa euroa (-1,5). Liiketulos oli 3,1 prosenttia (-2,3) tammi-syyskuun liikevaihdosta.
Parantunutta liikevoittoa tukivat kasvanut liikevaihto, hinnoittelussa ja hinnoittelun hallinnassa tehdyt toimenpiteet sekä hankinnan säästöjen asteittainen realisoituminen. Korkeat rahtikustannukset sekä globaalisti nousseet raaka-ainekustannukset loivat kustannuspainetta, mutta yhtiö on toimenpiteillään pystynyt kompensoimaan näiden kustannustekijöiden vaikutukset.
Vuoden kolmannen vuosineljänneksen rahoitustuotot ja -kulut olivat -0,4 miljoonaa euroa (-0,9), josta korkokulujen osuus oli -0,3 miljoonaa euroa (-0,2) ja valuuttakurssimuutosten -0,1 miljoonaa euroa (-0,7). Kolmannen vuosineljänneksen tulos parani ollen 0,8 miljoonaa euroa (-0,6).
Tammi-syyskuussa rahoitustuotot ja -kulut olivat -1,0 miljoonaa euroa (-2,3), josta korkokulujen osuus oli -0,9 miljoonaa euroa (-0,8) ja valuuttakurssimuutosten 0,0 miljoonaa euroa (-1,3). Tammi-syyskuun tulos parani ollen 1,0 miljoonaa euroa (-3,4).
RAHAVIRTA JA INVESTOINNIT
Konsernin rahavirtalaskelma
Tuhatta euroa
Q3 2021
Q3 2020
Q1–Q3 2021
Q1–Q3 2020
2020
Liiketoiminnan nettorahavirrat
Rahavirrat ennen käyttöpääoman muutoksia
2 510
1921
6 119
4 777
7 160
Liiketoiminnan rahavirrat ennen rahoituseriä ja veroja
722
759
-2 549
1 154
5 555
Liiketoiminnasta kertynyt nettorahavirta
359
554
-3 724
156
4 263
Investointien nettorahavirta
-1 144
395
-2 431
-182
-1 173
Rahoituksen nettorahavirta
408
-207
701
-1 442
-3 626
Rahavarojen nettolisäys (+) / -vähennys (-)
-376
741
-5 455
-1 468
-536
Rahavarat tilikauden alussa
9 372
12 689
14 339
15 248
15 248
Valuuttakurssierot rahavaroista
-70
-197
41
-544
-370
Rahavarat tilikauden lopussa
8 926
13 235
8 926
13 235
14 339
Vuoden kolmannen vuosineljänneksen konsernin rahavirta ennen käyttöpääoman muutoksia parani ollen 2,5 miljoonaa euroa (1,9). Liiketoiminnan nettorahavirta oli 0,4 miljoonaa euroa (0,6). Käyttöpääoman muutosten vaikutus oli -1,8 miljoonaa euroa (-1,2). Myynti- ja muiden saamisten kasvu vaikutti kassavirtaan negatiivisesti 0,8 miljoonaa euroa ja vaihto-omaisuuden kasvu 1,9 miljoonaa euroa. Kasvanut laskutus nosti myyntisaamisten määrää. Vaihto-omaisuuden kasvu tuli pääosin Top hammer -liiketoiminnan varastojen kasvusta. Ostovelkojen ja muiden velkojen lisäyksellä oli 0,9 miljoonan euron positiivinen vaikutus liiketoiminnan rahavirtaan.
Vuoden kolmannen vuosineljänneksen investointien nettorahavirta oli -1,1 miljoonaa euroa (0,4). Tuotannolliset bruttoinvestoinnit olivat 1,3 miljoonaa euroa (0,1). Investointien osuus liikevaihdosta oli 5,1 prosenttia (0,6). Investoinnit kohdistuivat pääosin yhtiön Etelä-Korean ja Lempäälän tehtaisiin. Investoinneilla pyritään vastaamaan Top Hammer -liiketoiminnan kasvuun. Kasvuinvestointien toteutus jatkuu vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä.
Vuoden kolmannen vuosineljänneksen rahoituksen nettorahavirta oli 0,4 miljoonaa euroa (-0,2). Lainojen nettomuutokset olivat 0,8 miljoonaa euroa (0,4). Luotollisten tilien muutos oli 0,0 miljoonaa euroa (-0,3). Rahoituksen nettorahavirtaan IFRS 16 mukaisesti raportoituja vuokravelkojen lyhennyksiä oli 0,4 miljoonaa euroa (0,4).
Poistot ja arvonalennuskirjaukset olivat 1,3 miljoonaa euroa (1,5). Poistoista 0,2 miljoonaa euroa liittyi ostettujen yritysten asiakkuus- ja brändiarvojen poistoihin.
TALOUDELLINEN ASEMA
30.9.2021
30.9.2020
31.12.2020
Rahavarat, tuhatta euroa
8 926
13 235
14 339
Korolliset velat, tuhatta euroa
36 319
37 118
35 567
joista lyhytaikaisia korollisia rahoitusvelkoja
3 566
10 984
11 154
Korolliset nettovelat, tuhatta euroa
27 393
23 883
21 228
Käyttämätön luottolimiitti, tuhatta euroa
6 000
388
261
Velkaantumisaste, %
57,0 %
52,2 %
45,2 %
Omavaraisuusaste, %
44,2 %
45,1 %
45,5 %
Konsernilla oli korollisia velkoja 36,3 miljoonaa euroa (37,1), josta 5,4 miljoonaa euroa (5,8) IFRS 16 mukaisia korollisia velkoja. Likvidejä varoja yhtiöllä oli 8,9 miljoonaa euroa (13,2). Korolliset nettovelat olivat 27,4 miljoonaa euroa (23,9) ja korolliset nettopankkivelat ilman IFRS 16 velkojen osuutta olivat 22,0 miljoonaa euroa (18,0).
Konsernin oma pääoma oli katsauskauden lopussa 48,1 miljoonaa euroa (45,8). Konsernin omavaraisuusaste oli 44,2 prosenttia (45,1) ja nettovelan suhde omaan pääomaan (gearing) oli 57,0 prosenttia (52,2).
HENKILÖSTÖ JA JOHTO
Henkilöstön määrä kasvoi vertailukauden loppuun verrattuna 7 henkilöllä ja oli katsauskauden päättyessä 267 (260). Katsauskauden lopussa yhtiön henkilöstöstä 73 prosenttia oli Suomen ulkopuolella.
Yhtiön johtoryhmään kuuluivat katsauskauden lopussa Tommi Lehtonen (toimitusjohtaja), Jaana Rinne (henkilöstöjohtaja) sekä Arto Halonen (talousjohtaja).
TALOUDELLISET TAVOITTEET
Robitin pitkän aikavälin tavoitteet ovat liikevaihdon orgaaninen kasvu 15 prosenttia vuodessa sekä 13 prosenttia vertailukelpoisen EBITDA-kannattavuuden saavuttaminen.
Pitkän aikavälin tavoite
2019
2020
1–9 2021
Liikevaihdon kasvu, p.a.
15 %
4,6 %
6,0 %
9,6 %
Vertailukelpoinen EBITDA, osuus liikevaihdosta %
13 %
3,1 %
5,6 %
8,0 %
VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2021
Robit Oyj:n varsinainen yhtiökokous 25.3.2021 hyväksyi esitetyn tilinpäätöksen 1.1.-31.12.2020 ja päätti, että tilikaudelta 2020 vahvistetun taseen perusteella ei jaeta osinkoa.
Yhtiökokous päätti myöntää vastuuvapauden yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajille 31.12.2020 päättyneeltä tilikaudelta.
Yhtiökokous päätti hyväksyä toimielinten palkitsemisraportin. Päätös oli neuvoa-antava.
Yhtiökokous päätti yhtiön hallituksen jäsenten lukumääräksi kuusi (6). Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Kim Gran, Mammu Kaario, Mikko Kuitunen, Anne Leskelä, Kalle Reponen ja Harri Sjöholm.
Hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio on 45 000 euroa, joka maksetaan 40 % osakkeina ja loput 60 % on ennakkoveroa, jonka yhtiö pidättää ja maksaa verottajalle. Kokouspalkkio on lisäksi 500 euroa per kokous. Palkkio maksetaan kokouksista, joihin hallituksen puheenjohtaja on osallistunut. Lisäksi korvataan matka-, yöpymis- ja muut kulut.
Hallituksen jäsenen vuosipalkkio on 30 000 euroa, joka maksetaan 40 % osakkeina ja loput 60 % on ennakkoveroa, jonka yhtiö pidättää ja maksaa verottajalle. Kokouspalkkio on lisäksi 500 euroa per kokous. Palkkio maksetaan kokouksista, joihin hallituksen jäsen on osallistunut. Lisäksi korvataan matka-, yöpymis- ja muut kulut.
Työ-, henkilöstö- ja tarkastusvaliokuntien jäsenille maksetaan rahallinen korvaus 500 euroa per kokous, johon jäsen on osallistunut. Lisäksi korvataan matka-, yöpymis- ja muut kulut. Hallituksen puheenjohtajan ja hallituksen jäsenen koko toimikauden vuosipalkkio maksetaan joulukuussa 2021. Palkkion osakeosuuden maksaminen voi tapahtua antamalla uusia yhtiön osakkeita tai hankkimalla osakkeita yhtiökokouksen hallitukselle antamien valtuutuksien nojalla. Maksettavasta varainsiirtoverosta vastaa palkkion saaja.
Tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy valittiin uudelleen yhtiön tilintarkastajaksi toimikaudelle, joka jatkuu seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka. Tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy on ilmoittanut, että sen päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Toni Halonen.
Yhtiökokous päätti, että tilintarkastajan palkkio maksetaan yhtiön hyväksymän laskun mukaan.
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 2 108 390 oman osakkeen hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta yhdessä tai useammassa erässä yhtiön vapaalla omalla pääomalla. Hankittavien ja/tai pantiksi otettavien osakkeiden enimmäismäärä vastaa 10 % yhtiön kaikista osakkeista kokouskutsupäivän tilanteen mukaan. Yhtiö ei kuitenkaan voi yhdessä tytäryhteisöjensä kanssa omistaa ja ottaa omia osakkeita pantiksi millään hetkellä sellaista määrää, joka olisi yhteenlaskettuna yli yksi kymmenesosa yhtiön kaikista osakkeista. Omia osakkeita voidaan valtuutuksen nojalla hankkia vain vapaalla omalla pääomalla.
Osakkeet hankitaan muuten kuin osakkeenomistajien omistusten mukaisessa suhteessa Nasdaq Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä hankintahetken markkinahintaan tai muuten markkinoilla muodostuvaan hintaan. Valtuutusta esitetään käytettäväksi esimerkiksi yhtiön osakepohjaisten kannustinjärjestelmien toteuttamiseen tai muihin hallituksen päättämiin tarkoituksiin.
Päätettiin, että valtuutus kumoaa yhtiökokouksen 22.4.2020 antaman valtuutuksen päättää omien osakkeiden hankkimisesta.
Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2022 asti.
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeannista sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:n tarkoittamien osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta yhdessä tai useammassa erässä, joko maksua vastaan tai maksutta.
Annettavien osakkeiden määrä, mukaan lukien erityisten oikeuksien perusteella saatavat osakkeet, voi olla yhteensä enintään 2 108 390 osaketta, mikä määrä vastaa 10 % yhtiön kaikista osakkeista kokouskutsupäivän tilanteen mukaan. Hallitus voi päättää antaa joko uusia osakkeita tai yhtiön hallussa mahdollisesti olevia omia osakkeita.
Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään kaikista osakeannin sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista, mukaan lukien oikeuden osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamiseen. Valtuutusta esitetään käytettäväksi yhtiön taseen ja rahoitusaseman vahvistamiseen, yhtiön osakepohjaisten kannustinjärjestelmien toteuttamiseen tai muihin hallituksen päättämiin tarkoituksiin.
Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2022 asti. Valtuutus kumoaa aikaisemmat käyttämättömät osakeantia ja optio-oikeuksien sekä muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamista koskevat valtuutukset.
OSAKKEET JA OSAKEVAIHTO
Yhtiön osakemäärä 30.9.2021 oli 21 179 900 osaketta ja osakkeenomistajien määrä oli 4 099. Osakevaihto oli tammi-syyskuussa 4 470 406 osaketta (4 963 639).
Yhtiöllä on hallussaan omia osakkeita 112 464 (0,5 prosenttia osakemäärästä). Yhtiön osakkeiden markkina-arvo 30.9.2021 oli 83,7 miljoonaa euroa. Osakkeen päätöskurssi oli 3,95 euroa. Tammi-syyskuussa ylin kurssi oli 6,46 euroa ja alin kurssi 3,65 euroa.
RISKIT JA LIIKETOIMINNAN EPÄVARMUUSTEKIJÄT
Robit seuraa tarkkaan koronaviruksen vaikutusta alan kysyntään. Yleisesti ottaen asiakkaiden toiminta on palannut normaalille tasolle. Vaikutukset Robitin toimintaan ovat enää rajalliset ja kohdistuvat yksittäisiin maihin tai alueisiin. COVID-19 rajoittaa edelleen matkustamista ja näin muutamien testi- ja myynnin kasvuhankkeiden implementointia. Robit jatkaa toimenpiteitä turvatakseen henkilöstön terveyden sekä varmistaakseen yhtiön toiminnan jatkumisen. Raportointihetkellä yhtiön kaikki tehtaat toimivat suunnitellulla kapasiteetilla. Toimitusketjussa ei ole havaittu sellaisia häiriöitä, joita ei pystytä hallitsemaan esimerkiksi nykyisten varastotasojen ja toimittajayhteistyön avulla.
Lisäksi epävarmuustekijöitä ovat valuuttojen kurssikehitys, uusien tietojärjestelmien toimivuus ja käyttöönotto, yritysostojen integrointi, toimitusvarmuuteen ja logistiikkaan liittyvät riskit sekä IPR-riskit. Raaka-ainekustannusten nousun siirtäminen täysimääräisesti asiakashintoihin saattaa aiheuttaa taloudellisen riskin. Vientimaiden vero- ja tullilainsäädännöissä tapahtuvat muutokset voivat vaikeuttaa yhtiön harjoittamaa vientikauppaa tai sen kannattavuutta. Myös tietoturvaan ja kyberuhkiin liittyvillä riskeillä voi olla haitallinen vaikutus Robitin liiketoiminnalle. Liiketoimintaympäristön mahdolliset muutokset voivat vaikuttaa kielteisesti konsernin asiakkaiden maksukäyttäytymiseen sekä lisätä Robitin tuotteisiin ja muihin toimintoihin liittyvien oikeudenkäyntien, oikeudellisten vaatimusten ja erimielisyyksien riskiä.
MUUTOKSET KONSERNIRAKENTEESSA
Katsauskaudella ei tehty muutoksia konsernirakenteessa.
MUUT TAPAHTUMAT HEINÄ-SYYSKUUSSA 2021
Yhtiö julkaisi 10.8.2021 puolivuosikatsauksen 1.1.–30.6.2021.
Robit Oyj tiedotti 3.9.2021, että yhtiön neljä suurinta rekisteröityä osakkeenomistajaa (Euroclear Finland Oy:n ylläpitämän yhtiön osakasluettelo 1.9.2021) ovat nimittäneet osakkeenomistajien nimitystoimikuntaan seuraavat edustajat: Harri Sjöholm (Five Alliance Oy, Hallituksen puheenjohtaja), Timo Sallinen (Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma, Sijoitusjohtaja), Jukka Vähäpesola (Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, Osakesijoitusjohtaja) ja Tuomas Virtala (OP Yrityspankki Oyj, Johtaja, Omaisuudenhoito). Toimikunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ensimmäisessä kokouksessaan. Osakkeenomistajien nimitystoimikunta valmistelee ja esittelee yhtiökokoukselle ehdotukset hallituksen jäsenten palkitsemisesta, lukumäärästä ja hallitukseen valittavista jäsenistä. Lisäksi nimitystoimikunta valmistelee ja esittelee hallitukselle hyväksyttäväksi hallituksen monimuotoisuutta koskevat periaatteet. Osakkeenomistajien nimitystoimikunta perustetaan toimimaan toistaiseksi, kunnes yhtiökokous toisin päättää. Nyt valittu nimitystoimikunta toimittaa yhtiön hallitukselle ehdotuksensa vuosittain viimeistään 31. tammikuuta ennen seuraavaa varsinaista yhtiökokousta. Nimitystoimikunnan tehtäviä ja kokoonpanoa on kuvattu tarkemmin yhtiön verkkosivuilla osoitteessa: https://www.robitgroup.com/investor/hallinnointi/nimitysvaliokunta/.
Jakelu: Nasdaq Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet www.robitgroup.com
Robit on voimakkaasti kansainvälistynyt kasvuyhtiö, joka myy kulutusosia eli porakalustoa globaalisti asiakkailleen seuraavilla markkinasegmenteillä: kaivosteollisuus, rakentaminen, geotekniikka sekä kaivonporaus. Yhtiön tarjonta jakaantuu kolmeen tuote- ja palvelualueeseen: Top Hammer, Down the Hole ja Geotechnical. Yhtiöllä on 8 maassa myynti- ja palvelupisteet sekä aktiivinen myyntiverkosto yli 100 maassa. Robitilla on tuotantoyksiköt Suomessa, Etelä-Koreassa, Australiassa ja Englannissa. Robitin osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja osoitteessa: www.robitgroup.com.
Edellä esitetyt tiedot sisältävät tulevaisuudennäkymistä annettuja lausumia, jotka liittyvät tuleviin tapahtumiin tai yhtiön tulevaan taloudelliseen kehitykseen. Joissakin tapauksissa tällaiset lausumat voi tunnistaa ehdollisesta ilmaisutavasta (”saattaa”, ”odotetaan”, ”arvioidaan”, ”uskotaan”, ”ennustetaan” jne.) tai muista vastaavista ilmaisuista. Tällaiset lausumat perustuvat Robitin johdon tiedossa oleviin oletuksiin ja tekijöihin sekä sen tämänhetkisiin päätöksiin ja suunnitelmiin. Tulevaisuudennäkymistä annettuihin lausumiin liittyy aina riskejä ja epävarmuustekijöitä, koska ne liittyvät tapahtumiin ja riippuvat olosuhteista, joiden ilmenemisestä tulevaisuudessa ei ole varmuutta. Tämän vuoksi tulevat tulokset voivat erota merkittävästikin tulevaisuudennäkymistä annetuissa lausumissa esitetyistä tai oletetuista tuloksista. TILINPÄÄTÖSLYHENNELMÄ
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA
EUR tuhatta
7–9/2021
7–9/2020
1–9/2021
1–9/2020
2020
Liikevaihto
26 359
24 194
74 469
67 940
91 631
Liiketoiminnan muut tuotot
612
858
1 414
1 530
2 524
Materiaalit ja palvelut*
-16 847
-15 725
-48 088
-43 191
-58 773
Henkilöstökulut
-3 980
-3 694
-12 086
-11 616
-15 747
Poistot ja arvonalentumiset
-1 333
-1 541
-4 191
-4 558
-5 984
Liiketoiminnan muut kulut*
-3 640
-3 975
-9 765
-11 598
-14 520
EBIT (Liikevoitto/-tappio)
1 171
118
1 754
-1 493
-868
Rahoitustuotot ja -kulut
Korko- ja rahoitustuotot
80
24
667
358
286
Korko- ja rahoituskulut
-435
-902
-1 682
-2618
-2 936
Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä
-356
-878
-1 015
-2 259
-2 650
Katsauskauden voitto/tappio ennen veroja
815
-760
738
-3 752
-3 518
Verot
Tulovero
-36
-6
-73
-8
-380
Laskennallisten verojen muutos
35
198
373
352
1 004
Tuloverot
-1
192
300
343
624
Katsauskauden tulos
814
-568
1 038
-3 409
-2 894
Tilikauden tuloksen jakautuminen:
Emoyhtiön osakkeenomistajille
741
-568
867
-3 409
-2 894
Määräysvallattomille omistajille**
73
0
171
0
0
814
-568
1 038
-3 409
-2 894
Muut laajan tuloksen erät
Erät, jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteisiksi:
Rahavirran suojaukset
-13
0
-13
0
0
Muuntoerot***
-648
-257
-58
-2 029
-1 088
Muut laajan tuloksen erät verojen jälkeen
-662
-257
-71
-2 029
-1 088
Tilikauden laaja tulos yhteensä
152
-826
967
-5 438
-3 981
Tilikauden laajan tuloksen jakautuminen:
Emoyhtiön osakkeenomistajille
79
-826
796
-5 438
-3 981
Määräysvallattomille omistajille**
73
0
171
0
0
Konsernin laaja tulos
152
-826
967
-5 438
-3 981
Osakekohtainen tulos
Laimentamaton osakekohtainen tulos
0,04
-0,03
0,04
-0,16
-0,14
*Tuloslaskelmalyhennelmässä varastojen muutokset on esitetty materiaalit ja palvelut erässä ja valmistus omaan käyttöön liiketoiminnan muissa kuluissa. **Robit SA:n vuonna 2015 perustama säätiö nimeltä Black Employees Empowerment Trust omistaa 26 % Robit SA:n osakkeista *** Konsernissa on sisäisiä lainoja, joita käsitellään IAS 21 ”Valuuttakurssien muutosten vaikutukset” -standardin mukaisesti nettosijoituksina ulkomaisiin yksiköihin.
KONSERNITASE
EUR tuhatta
30.9.2021
30.9.2020
31.12.2020
VARAT
Pitkäaikaiset varat
Liikearvo
5 360
5 060
5 134
Muut aineettomat hyödykkeet
2 945
4 096
3 809
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet
24 007
24 109
24 641
Lainasaamiset
295
127
386
Muut saamiset
3
235
3
Laskennalliset verosaamiset
1 755
1 230
1 528
Pitkäaikaiset varat yhteensä
34 366
34 857
35 500
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus
41 689
32 886
34 857
Myyntisaamiset ja muut saamiset
24 457
21 508
18 621
Lainasaamiset
93
123
125
Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset
40
81
81
Rahavarat
8 926
13 235
14 339
Lyhytaikaiset varat yhteensä
75 205
67 832
68 023
Varat yhteensä
109 569
102 689
103 523
OMA PÄÄOMA JA VELAT
Oma pääoma
Osakepääoma
705
705
705
Ylikurssirahasto
202
202
202
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto
82 570
82 452
82 570
Muuntoerot
-2 856
-3 739
-2 798
Arvonmuutosrahasto
-13
0
0
Kertyneet voittovarat
-33 795
-30 432
-30 796
Tilikauden voitto/tappio
867
-3 409
-2 894
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä
47 680
45 779
46 989
Määräysvallattomien omistajien osuus*
415
0
0
Oma pääoma yhteensä
48 096
45 779
46 989
Velat
Pitkäaikaiset velat
Lainat
28 879
21 564
19 247
Vuokrasopimusvelat
3 874
4 571
5 166
Laskennalliset verovelat
641
1 052
798
Henkilöstövelvoitteet
677
592
628
Pitkäaikaiset velat yhteensä
34 088
27 779
25 838
Lyhytaikaiset velat
Lainat
2 002
9 714
9 941
Vuokrasopimusvelat
1 563
1 270
1 213
Ennakkosaamiset
663
1 169
130
Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat
37
12
283
Ostovelat ja muut velat
23 002
16 884
19 029
Muut varaukset
117
83
100
Lyhytaikaiset velat yhteensä
27 385
29 131
30 696
Velat yhteensä
61 473
56 910
56 534
Oma pääoma ja vieras pääoma yhteensä
109 569
102 689
103 523
* Robit SA:n vuonna 2015 perustama säätiö nimeltä Black Employees Empowerment Trust omistaa 26 % Robit SA:n osakkeista
Suoraan omaan pääomaan kirjatut liiketoimet omistajien kanssa
0
0
183
0
122
305
Oma pääoma 30.9.2020
705
202
82 452
-3 739
-33 840
45 779
EUR Tuhatta
A
B
C
D
E
F
G
H
I
Oma pääoma 1.1.2021
705
202
82 570
-2 798
0
-33 690
46 989
Katsastuskauden tulos
867
171
1 038
Muut laajan tuloksen erät
Rahavirran suojaukset
-13
-13
Muuntoerot
-58
5
-53
Laaja tulos
0
0
0
-58
-13
867
176
972
Osakepohjaiset palkkiot työntekijöille
-105
-105
Muutos määräysvallattomien omistajien osuudessa
240
240
Suoraan omaan pääomaan kirjatut liiketoimet omistajien kanssa
-105
240
135
Oma pääoma 30.9.2021
705
202
82 570
-2 856
-13
-33 795
867
415
48 096
LIITETIEDOT
Sisältö
Laatimisperiaatteet
Tunnusluvut ja laskentakaavat
Liikevaihdon jaottelu
Rahoitusjärjestelyt
Muutokset aineellisissa käyttöomaisuushyödykkeissä
Annetut takaukset
Yrityshankinnat
Johdannaiset
1. LAATIMISPERIAATTEET
Tämä osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 'Osavuosikatsaukset' -standardin mukaisesti käyttäen samoja laatimisperiaatteita kuin vuositilinpäätöksessä. Osavuosikatsaus on tilintarkastamaton.
Kaikki tilinpäätöslyhennelmän ja liitetietojen luvut ovat pyöristettyjä, minkä vuoksi yksittäisten lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa esitetystä summasta.
2.1 TUNNUSLUVUT
Tunnuslukutaulukko
Q3 2021
Q3 2020
1–9 2021
1–9 2020
2020
Liikevaihto, 1000 euroa
26 359
24 194
74 469
67 940
91 631
EBIT, 1000 euroa
1 171
118
1 754
-1 493
-868
EBIT, osuus liikevaihdosta %
4,4 %
0,5 %
2,4 %
-2,2 %
-0,9 %
Osakekohtainen tulos (EPS), euroa
0,04
-0,03
0,04
-0,16
-0,14
Oman pääoman tuotto (ROE) %
2,5 %
-9,2 %
-5,9 %
Sijoitetun pääoman tuottoprosentti (ROCE) %
2,7 %
-7,4 %
-2,6 %
Omavaraisuusaste %
44,2 %
45,1 %
45,5 %
Nettovelkaantumisaste %
57,0 %
52,2 %
45,2 %
Bruttoinvestoinnit, 1 000 euroa
1 333
133
2 720
335
1 281
Bruttoinvestoinnit, osuus liikevaihdosta %
5,1 %
0,6 %
3,7 %
0,5 %
1,4 %
Osakkeiden lukumäärä (ulkona olevat osakkeet)
21 067 436
21 027 107
21 058 936
Omat osakkeet (konsernin hallussa)
112 464
152 793
120 964
Osuus äänistä / osakkeista %
0,53 %
0,72 %
0,57 %
2.2 VAIHTOEHTOISTEN TUNNUSLUKUJEN TÄSMÄYTYS
Robit esittää vaihtoehtoisia tunnuslukuja lisätietona IFRS-standardien mukaisesti laadituissa konsernin tuloslaskelmissa, konsernin taseissa ja konsernin rahavirtalaskelmissa esitetyille tunnusluvuille. Robitin näkemyksen mukaan vaihtoehtoiset tunnusluvut antavat merkittävää lisätietoa Robitin toiminnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta ja rahavirroista ja ovat usein analyytikkojen, sijoittajien ja muiden tahojen käyttämiä.
Vaihtoehtoisia tunnuslukuja ei tulisi tarkastella erillisenä IFRS:n mukaisista tunnusluvuista tai IFRS:n mukaisesti määriteltyjä tunnuslukuja korvaavina tunnuslukuina. Kaikki yhtiöt eivät laske vaihtoehtoisia tunnuslukuja yhdenmukaisella tavalla, ja siksi Robitin vaihtoehtoiset tunnusluvut eivät välttämättä ole vertailukelpoisia muiden yhtiöiden esittämien samannimisten tunnuslukujen kanssa.
Vertailukelpoinen EBITDA ja EBITA
EUR tuhatta
7–9/2021
7–9/2020
1–9/2021
1–9/2020
2020
EBIT (Liikevoitto)
1 171
118
1 754
-1 493
-868
Poistot ja arvonalentumiset
1 333
1 541
4 191
4 558
5 984
EBITDA (Käyttökate)
2 504
1 658
5 945
3 064
5 116
EBIT (Liikevoitto)
1 171
118
1 754
-1 493
-868
Yritysjärjestelyihin liittyvät poistot
212
208
643
613
820
EBITA
1 382
324
2 397
-880
-48
2.3 TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT
EBITDA
EBIT + poistot ja arvonalentumiset
EBITA
EBIT + yritysjärjestelyihin liittyvät poistot
Nettokäyttöpääoma
varasto + myyntisaamiset ja muut saatavat – ostovelat ja muut velat
Osakekohtainen tulos (EPS), euroa
tilikauden voitto (tappio)
osakeantioikaistu osakkeiden lukumäärä (keskimäärin tilikauden aikana)
Oman pääoman tuotto (ROE), %
tilikauden voitto (tappio)
x 100
oma pääoma (keskimäärin tilikauden aikana)
Sijoitetun pääoman tuotto (ROCE), %
voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja + korkokulut ja muut rahoituskulut
x 100
oma pääoma (keskimäärin tilikauden aikana) + korolliset rahoitusvelat (pitkäaikaiset ja lyhytaikaiset lainat rahoituslaitoksilta, keskimäärin tilikauden aikana)
Korolliset nettovelat
lyhytaikaiset ja pitkäaikaiset lainat rahoituslaitoksilta – rahat ja pankkisaamiset – lyhytaikaiset rahoitusarvopaperit
Omavaraisuusaste, %
oma pääoma
x 100
taseen loppusumma – saadut ennakot
Nettovelkaantumisaste, %
korolliset nettovelat
x 100
oma pääoma
3. LIIKEVAIHDON JAOTTELU
IFRS 15:n mukainen tuloutus on kunkin liiketoimintayksikön ja markkina-alueen sisällä samanlainen.
LIIKEVAIHTO
Liikevaihto liiketoimintayksiköittäin
Tuhatta euroa
7–9/2021
7–9/2020
Muutos %
1–9/2021
1–9/2020
Muutos %
2020
Top Hammer
14 077
12 235
15,1 %
40 377
35 065
15,1 %
46 348
Down the Hole
12 282
11 959
2,7 %
34 092
32 876
3,7 %
45 283
Yhteensä
26 359
24 194
8,9 %
74 469
67 940
9,6 %
91 631
Liikevaihto markkina-alueittain
Tuhatta euroa
7–9/2021
7–9/2020
Muutos %
1–9/2021
1–9/2020
Muutos %
2020
EMEA
11 446
10 982
4,2 %
34 022
30 739
10,7 %
40 028
Americas
5 948
3 389
75,5 %
14 222
10 008
42,1 %
14 008
Asia
2 627
2 605
0,9 %
7 644
8 608
-11,2 %
11 397
Australasia
3 560
3 712
-4,1 %
10 352
10 135
2,1 %
13 654
East
2 779
3 507
-20,8 %
8 230
8 450
-2,6 %
12 544
Yhteensä
26 359
24 194
8,9 %
74 469
67 940
9,6 %
91 631
4. RAHOITUSJÄRJESTELYT
Yhtiön rahavarat olivat 8,9 miljoonaa euroa 30.9.2021 ja näin ollen yhtiö pystyy huolehtimaan velkojen hoidostaan sekä maksuvalmiudestaan. Lisäksi yhtiöllä on 8.6.2021 solmitusta 30,0 miljoonan euron rahoitussopimuksen nostamatta 3,5 miljoonaa euroa.
Emoyhtiön lainojen kovenantit perustuvat yhtiön nettovelkojen ja käyttökatteen suhteeseen sekä yhtiön omavaraisuusasteeseen. Kovenantit testataan kvartaaleittain.
LAINOJEN KIRJANPITOARVOT
Tuhatta euroa
30.9.2021
30.9.2020
31.12.2020
Pitkäaikaiset lainat
Lainat rahoituslaitoksilta
28 848
20 760
19 060
Muut lainat
12
584
41
Vuokravelat
3 893
4 791
5 312
Pitkäaikaiset lainat yhteensä
32 753
26 135
24 413
Lyhytaikaiset lainat
Lainat rahoituslainoksilta
1 780
5 870
5 850
Muut lainat
0
0
86
Luotolliset tilit
0
3 612
3 739
Vuokravelat
1 786
1 502
1 479
Lyhytaikaiset lainat yhteensä
3 566
10 983
11 154
Lainat yhteensä
36 319
37 118
35 567
5. MUUTOKSET AINEELLISISSA KÄYTTÖOMAISUUSHYÖDYKKEISSÄ
Tuhatta euroa
30.9.2021
30.9.2020
31.12.2020
Hankintameno kauden alussa
47 323
45 952
45 952
Muut muutokset*
-1 376
Lisäykset
2 694
1 756
4 230
Vähennykset
-137
-485
-496
Erien väliset siirrot
37
0
0
Valuuttakurssierot
-188
-1 769
-1 007
Hankintameno kauden lopussa
49 729
45 454
47 323
Kertyneet poistot ja arvonalentumiset kauden alussa
-22 682
-19 193
-19 193
Muut muutokset*
349
Poistot
-3 169
-3 392
-4 385
Vähennykset
81
223
235
Erien väliset siirrot
0
330
0
Valuuttakurssierot
49
667
311
Kertyneet poistot ja arvonalentumiset kauden lopussa
-25 721
-21 345
-22 682
Kirjanpitoarvo kauden alussa
24 642
26 759
26 759
Kirjanpitoarvo kauden lopussa
24 008
24 110
24 642
*Muut muutokset sisältää korjaukset vuoden 2019 IFRS 16 laskelmiin
6. ANNETUT TAKAUKSET
Tuhatta euroa
30.9.2021
30.9.2020
31.12.2020
Omista veloista annetut takaukset ja kiinnitykset
47 684
43 868
45 119
Muut takausvastuut
1 085
83
94
Yhteensä
48 769
43 951
45 213
7. YRITYSHANKKINAT
Katsauskaudella ei tehty muutoksia konsernirakenteessa.
8. JOHDANNAISET
Yhtiö suojaa merkittävimmät nettovaluuttapositiot, jotka voidaan ennustaa ajan, volyymin ja korkoriskin osalta.
Katsauskauden lopussa ei ollut avoimia valuuttajohdannaisia.
Yhtiö on 8.6. solminut 30,0 miljoonan euron rahoitussopimuksen ja tähän liittyen solminut 10,0 miljoonan euron koronvaihtosopimuksen korkokatolla suojatakseen osan altistumisestaan vaihteleville koroille. Yhtiö soveltaa suojauslaskentaa IFRS 9: n mukaisesti. Suojauslaskentaa käytetään poistamaan suojausvälineen ja suojatun erän välinen kirjanpitoero. Tämä johtaa tehokkaasti siihen, että suojatun vaihtuvakorkoisen lainan korkokulut kirjataan kiinteällä korolla.
Yhtiön pääasiallinen korkoriski syntyy pitkäaikaisista lainoista, joiden korot vaihtelevat ja jotka altistavat konsernin rahavirran korkoriskille. Konsernin politiikkana on käyttää tarvittaessa koronvaihtosopimusta vaihtuvasta kiinteään.
Tässä osavuosikatsauksessa sulkeissa esitetyt luvut viittaavat viime vuoden vastaavaan ajankohtaan, ellei muuta ole mainittu.
Heinä–syyskuu 2021 lyhyesti: – Liikevaihto laski 14,5 % edellisvuoden vastaavasta kaudesta ja oli 98,7 milj. euroa (115,4) – Vertailukelpoinen käyttökate laski ja oli 4,2 milj. euroa (18,1) – Liiketoiminnan rahavirta heikkeni -8,9 milj. euroon (20,1)
Tammi–syyskuu 2021 lyhyesti: – Liikevaihto laski 5,8 % edellisvuoden vastaavasta kaudesta ja oli 327,6 milj. euroa (347,8) – Vertailukelpoinen käyttökate laski ja oli 38,1 milj. euroa (47,4) – Liiketoiminnan rahavirta heikkeni ja oli 8,2 milj. euroa (39,1)
Näkymät vuodelle 2021
Suominen toistaa näkymänsä vuodelle 2021, mutta markkinoiden ja Suomisen tuloksen volatiliteetin vuoksi antaa tarkempia tietoja näkymistä.
Suominen odottaa, että sen vertailukelpoinen käyttökate (EBITDA) vuonna 2021 laskee vuodesta 2020 johtuen kuitukankaiden kysynnän hidastumisesta vuoden 2021 toisella puoliskolla sekä edelleen jossain määrin jatkuvasta volatiliteetista raaka-aine- ja kuljetusmarkkinoilla, ja on 47–53 milj. euroa. Vuonna 2020 Suomisen vertailukelpoinen käyttökate oli 60,9 milj. euroa.
Toimitusjohtaja Petri Helsky: “Suomisen liikevaihto oli 98,7 milj. euroa (115,4) vuoden 2021 kolmannella neljänneksellä. Myyntivolyymit laskivat odotetusti selvästi vertailukaudesta johtuen äkillisestä kysynnän hidastumisesta, josta kerroimme Suomisen edellisessä osavuosikatsauksessa.
Vertailukelpoinen käyttökatteemme (EBITDA) oli 4,2 milj. euroa (18,1). Tulokseen vaikuttivat erityisesti alhaisemmat myynti- ja tuotantovolyymit mutta myös korkeammat raaka-aineiden hinnat, jota korkeammat myyntihinnat onnistuivat kompensoimaan vain osittain. Kustannussäästötoimenpiteet paransivat tulosta jonkin verran.
Aikaisempi odotuksemme oli, että kysynnän lasku olisi luonteeltaan väliaikaista. Tilanne näyttäisi olevan juuri tämä ja kysynnän elpyminen alkoi jo kolmannen neljänneksen loppupuolella, joissain tapauksissa jopa oletettua aikaisemmin. Arvioimme, että Suomisen viimeisen neljänneksen volyymit tulevat olemaan hieman alemmat kuin 2021 toisella vuosineljänneksellä, mutta selvästi korkeammalla kuin ennen koronapandemiaa. Myös globaali markkinaodotus on, että pitkällä aikavälillä pyyhintätuotteiden loppukäyttäjäkysyntä jää korkeammalle tasolle kuin ennen koronapandemiaa.
Investointiprojekti olemassa olevan tuotantolinjamme päivittämiseksi ja uudelleenkäynnistämiseksi Cressassa, Italiassa saatiin päätökseen neljänneksen aikana, hieman alkuperäistä aikataulua edellä. Tämä investointi vahvistaa kyvykkyyksiämme Euroopassa ja se on tehty kasvuun tähtäävän strategiamme mukaisesti. Kaksi muuta käynnissä olevaa investointiprojektia, yksi Italiassa ja toinen Yhdysvalloissa, etenevät suunnitelmien mukaisesti ja valmistuvat vuoden loppuun mennessä.
Olemme edenneet vahvasti kohti vastuullisuustavoitteitamme. Osana jatkuvaa työtämme hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi siirrymme kokonaan fossiilivapaaseen sähköön Euroopan tehtaillamme. Tuotetarjoomassamme tavoitteemme on lanseerata vähintään 10 vastuullista tuotetta vuodessa. Vuonna 2021 olemme edellä tässä tavoitteessa, sillä olemme lanseeranneet jo 13 vastuullista tuotetta tänä vuonna. Lisäksi tutkimme myös aktiivisesti uusia vastuullisia kuituja voidaksemme palvella asiakkaidemme tarpeita entistäkin paremmin. Kolmannella neljänneksellä teimme tuotannon koeajoja esimerkiksi hampulla ja olemme saaneet tuotteista erinomaista palautetta asiakkailtamme. Jo toisena peräkkäisenä vuonna saimme tunnustusta Rocklinelta, joka on yksi suurista asiakkaistamme. Rockline myönsi Suomiselle RRITE Supplier Award 2021 -palkinnon, joka annetaan toimittajalle, joka toiminnassaan ilmentää heidän arvojaan; uudistustuminen, kunnioitus, rehellisyys, tiimityö sekä erinomainen suorituskyky.
Taloudellinen tuloksemme oli pettymys kolmannella neljänneksellä, mutta olemme tyytyväisiä, että elpyminen on jo käynnissä. Keskitymme jatkossakin palvelemaan asiakkaitamme, ajamaan tehtaitamme turvallisesti ja tehokkasti ja parantamaan tulostamme sekä vuoden viimeisellä neljänneksellä että sen jälkeen.”
LIIKEVAIHTO
Heinä–syyskuu 2021 Suomisen liikevaihto laski heinä–syyskuussa 2021 vertailukaudesta 14,5 % ja oli 98,7 milj. euroa (115,4). Valuuttakurssien vaikutus liikevaihtoon oli 0,7 milj. euroa. Suomisella on kaksi liiketoiminta-aluetta, Amerikat ja Eurooppa. Amerikat-liiketoiminta-alueen liikevaihto oli 57,0 milj. euroa (71,9) ja Eurooppa-liiketoiminta-alueen 41,6 milj. euroa (43,5). Tammi–syyskuu 2021
Suomisen liikevaihto laski tammi–syyskuussa 2021 vertailukaudesta 5,8 % ja oli 327,6 milj. euroa (347,8). Valuuttakurssien vaikutus liikevaihtoon oli -13,9 milj. euroa. Amerikat-liiketoiminta-alueen liikevaihto oli 196,4 milj. euroa (222,3) ja Eurooppa-liiketoiminta-alueen 131,3 milj. euroa (125,6).
KÄYTTÖKATE, LIIKEVOITTO JA TULOS
Heinä–syyskuu 2021 Käyttökate oli 4,2 milj. euroa (18,1). Valuuttakurssien vaikutus käyttökatteeseen oli -0,2 milj. euroa.
Liikevoitto heikkeni vertailukaudesta ja oli -0,8 milj. euroa (12,9).
Voitto ennen tuloveroja oli -1,8 milj. euroa (11,1) ja raportointikauden voitto -1,7 milj. euroa (10,9). Kauden verot olivat 0,1 milj. euroa (-0,3). Vertailukauden tuloveroihin vaikuttivat positiivisesti verotuksellisista tappioista kirjatut laskennalliset verosaamiset, kun todennäköisyys tappioiden käytettävyyteen kasvoi.
Tammi–syyskuu 2021 Käyttökate oli 38,1 milj. euroa (47,4). Valuuttakurssien vaikutus käyttökatteeseen oli -1,9 milj. euroa.
Liikevoitto heikkeni ja oli 23,1 milj. euroa (31,0).
Voitto ennen tuloveroja oli 23,8 milj. euroa (25,4) ja raportointikauden voitto 18,2 milj. euroa (22,8).
Kauden tuloverot olivat -5,6 milj. euroa (-2,6). Vertailukauden tuoveroihin vaikuttivat positiivisesti edellisten vuosien verotuksellisista tappioista kirjatut laskennalliset verosaamiset, kun todennäköisyys tappioiden käytettävyyteen kasvoi. Vuoden 2020 tuloveroihin vaikuttivat lisäksi positiivisesti ensimmäisellä vuosineljänneksellä Yhdysvalloissa säädetyt verohelpotukset COVID-19 -pandemian johdosta.
RAHOITUS Konsernin korolliset nettovelat nimellisarvoon olivat katsauskauden lopussa 48,2 milj. euroa (43,1). Velkaantumisaste oli 30,2 % (29,9 %) ja omavaraisuusaste 42,5 % (46,0 %). Nettorahoituskulut olivat tammi–syyskuussa +0,7 milj. euroa (-5,5) eli +0,2 % (-1,6 %) liikevaihdosta. Valuuttakurssien vaihtelu pienensi rahoituskuluja 1,2 milj. eurolla (2020: kasvatti rahoituskuluja 1,6 milj. eurolla). Suominen myi maaliskuussa vähemmistöosuutensa Amerplastissa (Bright Maze Oy). Transaktiolla oli 3,7 milj. euron positiivinen vaikutus Suomisen nettorahoituskuluihin. Tämä vaikutus koostuu sekä osakkeiden myyntivoitosta että lainasaamisista tehtyjen alaskirjausten peruutuksesta. Rahavirtavaikutus oli 11,6 milj. euroa, koostuen sekä osakkeiden kauppahinnasta että lainasaamisten ja kertyneiden korkojen maksusta. Liiketoiminnan rahavirta oli heinä–syyskuussa -8,9 milj. euroa (20,1) ja tammi–syyskuussa 8,2 milj. euroa (39,1). Osakekohtainen liiketoiminnan rahavirta oli 0,14 euroa (0,68). Liiketoiminnan rahavirran heikkenemiseen vaikutti käyttöpääoman kasvu sekä heikompi tulos.
Kolmannella neljänneksellä nettokäyttöpääoman muutos oli -11,4 milj. euroa (+6,4). Nettokäyttöpääoman muutos oli tammi–syyskuussa -23,2 milj. euroa (-2,3 milj. euroa).
Toukokuussa 2021 Suominen pidensi yhdellä vuodella heinäkuussa 2020 solmitun kolmivuotisen 100 milj. euron syndikoidun luottolimiittijärjestelyn (revolving credit facility) voimassaoloaika. Voimassaoloaika piteni heinäkuuhun 2024 asti.
Suominen laski kesäkuussa 2021 liikkeeseen 50 milj. euron suuruisen vakuudettoman joukkovelkakirjalainan. Lainan maturiteetti on kuusi vuotta ja se erääntyy 11.6.2027. Lainalle maksetaan kiinteää 1,50 %:n korkoa. Lainaa merkitsi yhteensä 19 sijoittajaa. Joukkovelkakirjalaina on kaupankäynnin kohteena Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalla. Vuonna 2017 liikkeelle laskettu joukkovelkakirjalaina erääntyy lokakuussa 2022.
INVESTOINNIT Suomisen bruttoinvestoinnit olivat tammi-syyskuussa 14,0 milj. euroa (4,9) ja ne liittyivät pääasiassa meneillään olevaan kasvuinvestointeihin Italiassa ja Bethunen tehtaalla Yhdysvalloissa. Muut investoinnit olivat pääosin ylläpitoinvestointeja. Katsauskauden poistot olivat 15,0 milj. euroa (16,4).
COVID-19-PANDEMIAN VAIKUTUKSET SUOMISEEN
Pandemia on lisännyt tuotteidemme kysyntää kaikilla markkinoilla. Vuoden 2021 toisen vuosineljänneksen loppua kohti kysyntä alkoi hidastua etenkin Pohjois-Amerikassa, mutta kysyntä alkoi palautua kolmannen neljänneksen lopulla. Pitkällä aikavälillä sekä markkina että Suominen odottavat kysynnän pysyvän korkeammalla tasolla kuin ennen koronapandemiaa.
Suomisen taloudellinen asema on pysynyt vahvana pandemian aikana.
COVID-19-pandemiaan liittyviä riskejä on kuvattu osiossa Lähiajan riskit ja epävarmuudet.
EDISTYMINEN VASTUULLISUUDESSA
Edistyimme hyvin yritysvastuuohjelmassamme määritellyissä toimenpiteissä vuoden kolmannella neljänneksellä.
Keskitymme vahvasti turvallisuuteen ja tapaturmien ennaltaehkäisyyn, ja pitkän aikavälin tavoitteemme on nolla poissaoloon johtanutta tapaturmaa. Vuoden 2021 kolmannella neljänneksellä toimipaikoillamme ei tapahtunut yhtään poissaoloon johtanutta työtapaturmaa (0 Q3/2020). Yhteensä syyskuun loppuun mennessä poissaoloon johtaneita tapaturmia on ollut 3 (1 Q1–Q3/2020).
Henkilöstötutkimuksemme, Suominen Vibe, on työkalumme jolla mittaamme ja kehitämme systemaattisesti henkilöstön sitoutumista. Tämänvuotinen tutkimus on meneillään. Olemme sitoutuneet jatkuvasti parantamaan toimintamme tehokkuutta sekä luonnonvarojen tehokasta hyödyntämistä. Jatkoimme aktiivisia toimenpiteitämme tavoitteidemme saavuttamiseksi. Tavoitteemme on vuoteen 2025 mennessä vähentää energiankulutustamme, kasvihuonekaasupäästöjämme, vedenkulutustamme ja kaatopaikkajätettämme 20 % tuotettua tonnia kohti verrattuna vertailuvuoteen 2019. Osana aktiivista työtämme hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi siirrymme kaikilla Euroopan tehtaillamme fossiilittomaan sähköön.
Tarjoamme asiakkaillemme kattavan valikoiman vastuullisia kuitukankaita ja kehitämme jatkuvasti uusia ja innovatiivisia ratkaisuja, joiden ympäristövaikutukset ovat entistä pienemmät. Tavoitteemme on kasvattaa vastuullisten kuitukankaiden myyntiä 50 % vuoteen 2025 mennessä vuoteen 2019 verrattuna ja lanseerata yli kymmenen vastuullisten tuottetta vuodessa. Kolmannen vuosineljänneksen aikana lanseerasimme neljä tuotetta. Vuoden 2021 aikana olemme lanseeranneet yhteensä 13 vastuullista tuotetta.
Pakollinen koulutusohjelma uudistetuista liiketapaperiaatteistamme on meneillään ja tavoite on, että kaikki Suomisen työntekijät ovat suorittaneet koulutuksen marraskuun loppuun mennessä.
Suominen raportoi edistymisestään tärkeimmissä vastuullisuusmittareissa (KPI) vuosittain.
Suominen raportoi edistymisestään vastuullisuustyössä osana vuoden 2020 vuosikertomusta, joka julkaistiin 3.3.2021. Suomisen vuoden 2020 vastuullisuusraportointi on laadittu Global Reporting Initiativen GRI-standardien ”Core”-laajuuden mukaisesti.
OSAKETIEDOT Osakepääoma Suominen Oyj:n kaupparekisteriin rekisteröityjen osakkeiden määrä 30.9.2021 oli 58 259 219 osaketta ja osakepääoma oli 11 860 056,00 euroa.
Vaihto ja kurssi Suominen Oyj:n osakkeiden vaihto Nasdaq Helsingissä 1.1.–30.9.2021 oli 15 570 116 osaketta eli 27,0 % osakkeiden keskimääräisestä määrästä ilman omia osakkeita. Osakkeen ylin kurssi oli 6,41 euroa, alin 4,37 euroa ja kaupankäyntivolyymilla painotettu keskikurssi 5,57 euroa. Katsauskauden päätöskurssi oli 4,41 euroa. Yhtiön osakekannan markkina-arvo ilman omia osakkeita 30.9.2021 oli 254,1 milj. euroa.
Omat osakkeet Suominen Oyj:n hallussa oli 634 661 omaa osaketta 30.9.2021.
Osakeperusteisen kannustinjärjestelmän ansaintajakson päätyttyä ohjelmaan osallistuneille siirrettiin helmikuussa yhteensä 34 872 osaketta. 25.3.2021 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti yhteistilillä olevat 4 049 osaketta siirtyivät yhtiön hallussa oleviksi omiksi osakkeiksi.
Yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti katsauskauden aikana luovutettiin yhteensä 16 042 osaketta hallituksen jäsenille osakkeina suoritettavana osuutena vuosipalkkioista. Sitouttavan lisäosakejärjestelmän ehtojen mukaisesti syyskuussa 2021 luovutettiin 9 352 osaketta ohjelman osallistujille.
Hallituksen palkkioiden osakkeina maksettava osuus Suomisen 25.3.2021 pidetty yhtiökokous päätti pitää hallituksen jäsenten palkkiot ennallaan. Vuosipalkkioista 60 % maksetaan rahana ja 40 % maksetaan Suominen Oyj:n osakkeina. Vuosipalkkioista osakkeina luovutettava osakemäärä määritetään Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämässä pörssikaupankäynnissä määräytyneen osakkeen arvon perusteella seuraavasti: osakkeen arvona käytetään osakkeen kaupankäyntimäärillä painotettua keskikurssia Suominen Oyj:n tammi–maaliskuun 2021 osavuosikatsauksen julkaisupäivää seuraavan kuukauden ajalla. Osakkeet luovutettiin hallituksen päätöksellä yhtiön hallussa olevista omista osakkeista 31.5.2021. Johdon ja avainhenkilöiden osakeperusteiset kannustinjärjestelmät Suomisen johto ja avainhenkilöt kuuluvat yhtiön osakeperusteiseen pitkän aikavälin kannustinjärjestelmään. Kannustinjärjestelmiä on kuvattu tarkemmin tilinpäätöksessä sekä palkitsemisraportissa, joka on saatavana yhtiön verkkosivuilta osoitteessa www.suominen.fi.
Yhtiön osakepalkkiojärjestelmä on kolme kolmivuotista ansaintajaksoa, kalenterivuodet 2019–2021, 2020–2022 ja 2021–2023. Kannustinjärjestelmän tavoitteena on yhdistää osakkeenomistajien sekä johdon ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon lisäämiseksi pitkällä aikavälillä, sitouttaa osallistujat yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen, yhtiön osakkeiden ansaitsemiseen ja kerryttämiseen perustuva palkkiojärjestelmä.
Osakeperusteinen kannustinjärjestelmä: meneillään olevat ansaintajaksot
Maksetaan osittain Suomisen osakkeina ja osittain rahana keväällä 2022
Maksetaan osittain Suomisen osakkeina ja osittain rahana keväällä 2023
Maksetaan osittain Suomisen osakkeina ja osittain rahana keväällä 2024
Osallistujat
16 henkilöä
17 henkilöä
19 henkilöä
Osakkeiden maksimimäärä
546 000
756 500
470 000
Suomisen toimitusjohtajan on omistettava puolet järjestelmistä saamastaan netto-osakemäärästä, kunnes hänen osakeomistuksensa vastaa yhteensä hänen yhden vuoden bruttovuosipalkkaansa. Johtoryhmän jäsenen on omistettava puolet järjestelmän perusteella saamastaan netto-osakemäärästä, kunnes hänen osakeomistuksensa vastaa yhteensä puolta hänen vuotuisesta bruttopalkastaan. Tämä osakemäärä on omistettava niin kauan kuin osallistujan työ- tai toimisuhde konserniyhtiöön jatkuu.
Sitouttava lisäosakejärjestelmä 2019–2021
Suomisella oli myös sitouttava lisäosakejärjestelmä, joka oli suunnattu valikoiduille Suomisen avainhenkilöille. Sen tavoitteena oli yhdenmukaistaa osakkeenomistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon kasvattamiseksi pitkällä aikavälillä, sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen palkitsemisohjelma, joka perustuu yhtiön osakkeiden hankintaan, vastaanottamiseen ja kerryttämiseen.
Lisäosakejärjestelmän toinen ansaintajakso päättyi syyskuussa 2021 ja yhteensä 9 352 osaketta siirrettiin osallistujille.
VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Suominen Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 25.3.2021. Yhtiökokous vahvisti yhtiön ja konsernin tilinpäätöksen tilikaudelta 2020 ja myönsi vastuuvapauden yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous hyväksyi toimielinten palkitsemisraportin 2020 ja hallituksen ehdotukset, jotka koskivat yhteistilillä olevien osakkeiden ja niihin perustuvien oikeuksien menettämistä.
Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että tilikaudelta 2020 maksetaan osinkoa 0,10 euroa osakkeelta ja lisäksi pääoman palautusta 0,10 euroa osakkeelta. Suomisen yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenten palkkiot pysyvät ennallaan. Hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio on 66 000 euroa, hallituksen varapuheenjohtajan ja muiden hallituksen jäsenten vuosipalkkio 31 000 euroa. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan 10 000 euron lisäkorvaus. Lisäksi hallituksen jäsenille maksetaan kokouspalkkioita siten, että kullekin hallituksen jäsenelle maksetaan 500 euron kokouspalkkio kokouksesta, joka pidetään hallituksen jäsenen kotimaassa ja 1 000 euron kokouspalkkio kokouksesta, joka pidetään muualla kuin hallituksen jäsenen kotimaassa ja puhelinkokouksesta 500 euroa.
Hallituksen jäsenten vuosipalkkioista 60 % maksetaan rahana ja 40 % Suominen Oyj:n osakkeina. Kulukorvaukset maksetaan yhtiön voimassa olevan matkustussäännön mukaisesti. Yhtiön hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin kuusi (6). Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Andreas Ahlström, Björn Borgman, Nina Linander, Sari Pajari-Sederholm ja Laura Raitio. Hallituksen uudeksi jäseneksi valittiin Jaakko Eskola.
Hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Jaakko Eskola.
Suominen Oyj:n tilintarkastajaksi valittiin Ernst & Young Oy, tilintarkastusyhteisö, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Toni Halonen. Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta sekä osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien optio- ja muiden erityisten oikeuksien antamisesta. Valtuutuksen ehdot on kuvattu jäljempänä tässä osavuosikatsauksessa.
Suominen julkaisi 25.3.2021 pörssitiedotteen yhtiökokouksen päätöksistä sekä hallituksen järjestäytymiskokouksen päätöksistä. Pörssitiedote sekä uusien hallituksen jäsenten esittelyt löytyvät yhtiön verkkosivuilta www.suominen.fi.
Yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti Suominen maksoi 8.4.2021 osinkoja ja pääoman palautusta yhteensä 11,5 milj. euroa vuodelta 2020, joka vastaa 0,20 euroa osakkeelta.
Hallituksen järjestäytyminen ja valiokunnat Yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi varapuheenjohtajaksi Andreas Ahlströmin. Hallitus valitsi keskuudestaan myös tarkastusvaliokunnan ja henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan jäsenet. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Nina Linander. Andreas Ahlström ja Laura Raitio valittiin uudelleen tarkastusvaliokunnan jäseniksi. Henkilöstö- ja palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Jaakko Eskola ja jäseneksi uudelleen Björn Borgman ja Sari Pajari-Sederholm.
Hallituksen valtuutukset Hallituksella on 25.3.2021 pidetyn yhtiökokouksen antama valtuutus päättää enintään 400 000 yhtiön oman osakkeen hankkimisesta. Omat osakkeet hankitaan muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa yhtiön vapaalla omalla pääomalla osakkeiden hankintahetken markkinahintaan Nasdaq Helsinki Oy:n säännellyllä markkinalla järjestämässä kaupankäynnissä. Osakkeet hankitaan ja maksetaan Nasdaq Helsinki Oy:n ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjen mukaisesti. Osakkeita hankitaan käytettäväksi yhtiön osakepohjaisiin kannustinjärjestelmiin, hallituksen jäsenyyspalkkioiden maksamiseksi, vastikkeena liiketoimintaan liittyvissä hankinnoissa tai yhtiöllä pidettäväksi, muutoin luovutettaviksi tai mitätöitäviksi. Hallitus päättää muista omien osakkeiden hankkimiseen liittyvistä ehdoista. Valtuutus on voimassa 30.6.2022 saakka ja se kumoaa kaikki aiemmat omien osakkeiden hankintavaltuutukset.
Hallituksella on 25.3.2021 pidetyn yhtiökokouksen antama valtuutus päättää uusien osakkeiden hankkimisesta ja/tai yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta ja/tai osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien optio ja muiden erityisten oikeuksien antamista. Uudet osakkeet voidaan antaa ja yhtiöllä olevat omat osakkeet luovuttaa yhtiön osakkeenomistajille siinä suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita; tai osakkeenomistajan etuoikeudesta poiketen suunnatulla osakeannilla, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten esimerkiksi osakkeiden käyttäminen vastikkeena mahdollisissa yrityshankinnoissa tai muissa yhtiön liiketoimintaan kuuluvissa järjestelyissä, investointien rahoittaminen, osakkeiden käyttäminen osana yhtiön kannustinjärjestelmää tai osakkeiden käyttäminen hallituksen jäsenten palkkioiden osakeosuuden suorittamiseksi. Uudet osakkeet voidaan antaa myös maksuttomana osakeantina yhtiölle itselleen. Uusia osakkeita voidaan antaa ja/tai yhtiön tai sen konserniyhtiön hallussa olevia yhtiön omia osakkeita voidaan luovuttaa yhteensä enintään 5 000 000 kappaletta.
Hallitus voi antaa osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja optio- ja muita erityisiä oikeuksia, jotka oikeuttavat maksua vastaan saamaan uusia osakkeita tai yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Oikeus voidaan antaa myös yhtiön velkojalle siten, että oikeuteen liittyy ehto velkojan saatavan käyttämisestä osakkeen merkintähinnan kuittaamiseen (vaihtovelkakirjalaina). Osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja optio- ja muita erityisiä oikeuksia ei kuitenkaan anneta osana yhtiön palkitsemisjärjestelmää.
Yhtiön antamien optio- ja muiden erityisten oikeuksien nojalla merkittävien uusien osakkeiden ja yhtiön hallussa olevien luovutettavien omien osakkeiden lukumäärä voi olla enintään yhteensä 5 000 000 kappaletta, joka määrä sisältyy yllä mainittuun enimmäismäärään.
Valtuutukset kumoavat kaikki aikaisemmat osakeantia sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamista koskevat valtuutukset. Hallitus päättää kaikista muista valtuutuksiin liittyvistä seikoista. Valtuutukset ovat voimassa 30.6.2022 saakka.
ARVOPAPERIMARKKINALAIN 9. LUVUN 5 § MUKAISET ILMOITUKSET Suominen Oyj ei vastaanottanut katsauskaudella Arvopaperimarkkinalain 9. luvun 5 § mukaisia ilmoituksia.
NIMITYSTOIMIKUNTA
Suomisen kolme suurinta osakkeenomistajaa Ahlstom Capital B.V., Oy Etra Invest Ab ja Nordea Nordic Small Cap Fund ovat nimittäneet osakkeenomistajien nimitystoimikuntaan seuraavat edustajat:
Lasse Heinonen, toimitusjohtaja, Ahlström Capital Oy, Ahlstom Capital B.V:n edustajana;
Mikael Etola, toimistusjohtaja, Etola-yhtiöt, Oy Etra Invest Ab:n edustajana,
Jukka Perttula, hallituksen puheenjohtaja, Nordea Nordic Small Cap Fundin edustajana.
Suomisen hallituksen puheenjohtaja Jaakko Eskola toimii nimitystoimikunnan neljäntenä jäsenenä. Nimeämiseen oikeutetut osakkeenomistajat määräytyivät 1.9.2021 rekisteröityinä olevien omistustietojen perusteella.
LYHYEN AIKAVÄLIN RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT
Tällä hetkellä COVID-19-pandemia aiheuttaa edelleen epävarmuutta Suomisen toimintaympäristössä. Virukseen liittyvät merkittävimmät riskit ovat koskeneet Suomisen henkilöstön sekä asiakkaiden terveyttä ja turvallisuutta, mahdollista raaka-ainepulaa sekä mahdollisia asiakkaiden tai omien tuotantolaitostemme sulkemisia virusinfektioiden tai viranomaispäätösten takia, sekä kuljetukseen liittyviä ongelmia. Nämä riskit ovat edelleen olemassa ainakin niin kauan kunnes riittävä rokotekattavuus saavutetaan Suomisen toimintamaissa.
Olemme implementoineet laajoja varotoimenpiteitä suojellaksemme henkilöstömme terveyttä ja turvallisuutta sekä varmistaaksemme liiketoimintamme jatkuvuuden ja strategisten projektiemme etenemisen pandemian aikana. Seuraamme raaka-aineiden saatavuutta tarkasti ja olemme määritelleet niihin liittyen riskienhallintatoimia, kuten vaihtoehtoisia raaka-ainetoimittajia.
Viimeaikainen kysynnän hidastuminen on luonnollisesti vaikuttanut myös joihinkin asiakkaisiimme. Toistaiseksi meillä ei ole ollut merkittäviä ongelmia asiakkaiden maksuissa ja siten emme näe, että luottoriskimme olisi merkittävästi kasvanut. Jatkamme asiakkaidemme taloudellisen tilanteen ja maksukäyttäytymisen seuraamista. COVID-19-pandemia ei ole lisännyt Suomisen riskiä pitkäaikaisten omaisuuserien arvonalentumistappiohin.
Suomisen muut riskit sisältävät muun muassa valmistukseen liittyvät riskit, kilpailuun, raaka-aineiden hintaan ja saatavuuteen sekä asiakkaiden ostomääriin ja luottoihin liittyvät riskit, riskit liittyen muutoksiin lainsäädännössä, poliittisessa ympäristössä sekä taloudellisissa olosuhteissa ja taloudelliset riskit.
Tarkempi kuvaus riskeistä löytyy Suomisen vuoden 2020 vuosikertomuksesta sekä ensimmäisen vuosineljänneksen osavuosikatsauksesta osoitteesta suominen.fi.
TOIMINTAYMPÄRISTÖ Suomisen valmistamia kuitukankaita käytetään pääosin kuluttajille suunnatuissa päivittäistavaroissa, kuten erilaisissa kosteuspyyhkeissä sekä hygieniatuotteissa ja terveydenhuollon tuotteissa. Näillä Suomisen kohdemarkkinoilla yleinen taloudellinen tilanne sääntelee kulutuskysynnän kehitystä, vaikka päivittäistavaroiden kysyntä ei ole luonteeltaan kovin syklistä. Suomisen suurimmat markkina-alueet ovat Pohjois-Amerikka ja Eurooppa. Lisäksi yhtiö toimii Etelä-Amerikan markkinoilla. Kuitukankaiden kysynnän kasvu on tyypillisesti ylittänyt bruttokansantuotteen kasvun muutamalla prosenttiyksiköllä.
Globaali markkinanäkemys on, että pitkällä aikavälillä pyyhintätuotteiden loppukäyttäjäkysyntä jatkuu korkeammalla tasolla kuin ennen koronaviruspandemiaa. Toisen vuosineljänneksen loppua kohti kuitenkin erityisesti pohjoisamerikkalaiset asiakkaamme alkoivat kokea yllättävää kysynnän hidastumista, joka yhdistettynä poikkeukselliseen varastojen kasvattamiseen läpi koko hankintaketjun sai varastotasot epätasapainoon. Tämä vaikutti myös Suomisen tilauksiin, vaikka monessa tapauksessa hyödyimme siitä, että olemme asiakkaidemme ensisijainen toimittaja. Kysyntä alkoi palautua jo kolmannen neljänneksen lopussa, joissain tapauksissa jopa ennalta oletettua aikaisemmin.
Euroopassa toinen kysyntään vaikuttava tekijä on aikaisempi epävarmuus EU:n kertakäyttömuovidirektiivin (SUPD) lopullisesta muodosta, joka siirsi asiakkaidemme tuotekehitysprojekteja. Nyt kun direktiivin lopullinen sisältö on selvä, tilauksiimme on vaikuttanut se, että valmistajat ja vähittäiskauppa pyrkineet tyhjentämään olemassa olevia varastojansa.
NÄKYMÄT VUODELLE 2021 Suominen toistaa näkymänsä vuodelle 2021, mutta markkinoiden ja Suomisen tuloksen volatiliteetin vuoksi antaa tarkempia tiedoja näkymistä.
Suominen odottaa, että sen vertailukelpoinen käyttökate (EBITDA) vuonna 2021 laskee vuodesta 2020 johtuen kuitukankaiden kysynnän hidastumisesta vuoden 2021 toisella puoliskolla sekä edelleen jossain määrin jatkuvasta volatiliteetista raaka-aine- ja kuljetusmarkkinoilla ja on 47–53 milj. euroa. Vuonna 2020 Suomisen vertailukelpoinen käyttökate oli 60,9 milj. euroa.
SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ SEKÄ PALKITSEMISRAPORTTI
Suominen on laatinut vuodelta 2020 erillisen selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä palkitsemisraportin suomalaisten listayhtiöiden hallinnointikoodin suositusten mukaisesti. Selvitykset kattavat myös muita keskeisiä hallinnoinnin osa-alueita. Ne on julkaistu erillään hallituksen toimintakertomuksesta Suomisen verkkosivuilla osoitteessa www.suominen.fi.
AUDIOCAST-LÄHETYS JA PUHELINKONFERENSSI Suomisen toimitusjohtaja Petri Helsky ja talousjohtaja Toni Tamminen esittelevät tuloksen analyytikoille, sijoittajille ja medialle englanninkielisessä audiocast-lähetyksessä ja puhelinkonferenssissa 28.10.2021 klo 11.00. Lähetystä on mahdollista seurata osoitteessa https://suominen.videosync.fi/2021-q3-results. Lähetyksen tallenne ja esitysaineistot ovat saatavilla tilaisuuden jälkeen osoitteessa www.suominen.fi.
Tilaisuuteen voi osallistua myös puhelinkonferenssin kautta. Puhelinkonferenssiin osallistutaan soittamalla numeroon 09 81 710 310 ja syöttämällä vahvistuskoodi 25932019#. Kysymykset tulee esittää englanniksi. SEURAAVA TALOUDELLINEN KATSAUS Suominen Oyj julkaisee vuoden 2021 tilinpäätöstiedotteensa 3.2.2022 noin klo 9.30.
SUOMINEN-KONSERNI 1.1.–30.9.2021 Tässä osavuosikatsauksessa esitettävät luvut on pääosin esitetty tuhansina euroina. Pyöristyseroista johtuen taulukoiden luvut eivät yhteenlaskettuina välttämättä täsmää taulukoiden loppusummiin.
Tässä osavuosikatsauksessa esitettävät tiedot ovat tilintarkastamattomia.
Tämä osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardin mukaisesti. Vuoden 2021 alussa Suominen otti käyttöön uusia IFRS-standardeja sekä niiden tulkintoja. Muilta osin osavuosikatsauksessa käytetyt laatimisperiaatteet ovat samat kuin vuoden 2020 konsernitilinpäätöksessä.
Uusilla tai uudistetuilla standardeilla tai tulkinnoilla, jotka tulivat voimaan 1.1.2021, ei ole merkittävää vaikutusta Suomisen konsernitilinpäätökseen. TASE
1 000 euroa
30.9.2021
30.9.2020
31.12.2020
Varat
Pitkäaikaisetvarat
Liikearvo
15 496
15 496
15 496
Aineettomat hyödykkeet
14 320
17 613
16 748
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet
113 162
106 082
104 666
Käyttöoikeusomaisuuserät
16 344
14 309
17 784
Lainasaamiset
−
3 650
3 978
Oman pääoman ehtoiset instrumentit
421
777
768
Muut pitkäaikaiset saamiset
71
69
73
Laskennalliset verosaamiset
1 299
2 647
4 034
Pitkäaikaisetvaratyhteensä
161 112
160 642
163 548
Lyhytaikaisetvarat
Vaihto-omaisuus
50 714
37 977
35 431
Myyntisaamiset
52 959
53 671
51 128
Lainasaamiset
−
3 256
3 476
Muut lyhytaikaiset saamiset
5 615
5 693
5 675
Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verosaamiset
2 855
3 652
247
Rahavarat
103 182
48 742
57 877
Lyhytaikaisetvaratyhteensä
215 325
152 991
153 833
Varatyhteensä
376 437
313 633
317 381
Oma pääoma ja velat
Oma pääoma
Osakepääoma
11 860
11 860
11 860
Ylikurssirahasto
24 681
24 681
24 681
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto
75 692
81 361
81 361
Omat osakkeet
−
-44
-44
Arvonmuutos- ja muut rahastot
-7
2
-7
Kurssierot
-7 801
-8 131
-13 933
Kertyneet voittovarat
55 257
34 344
41 962
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma
159 682
144 074
145 882
Velat
Pitkäaikaisetvelat
Laskennalliset verovelat
14 006
13 444
13 320
Velat etuuspohjaisista järjestelyistä
662
769
774
Pitkäaikaiset varaukset
1 885
1 665
1 797
Pitkäaikaiset vuokrasopimusvelat
13 706
10 914
14 892
Muut pitkäaikaiset velat
4
17
17
Joukkovelkakirjalainat
132 857
82 563
82 862
Pitkäaikaiset velat yhteensä
163 119
109 372
113 662
Lyhytaikaisetvelat
Lyhytaikaiset varaukset
−
−
250
Lyhytaikaiset vuokrasopimusvelat
2 723
2 817
2 539
Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat
1 018
787
415
Ostovelat ja muut lyhytaikaiset velat
49 894
56 584
54 634
Lyhytaikaiset velat yhteensä
53 636
60 188
57 838
Velatyhteensä
216 755
169 559
171 499
Oma pääoma ja velat yhteensä
376 437
313 633
317 381
TULOSLASKELMA
1 000 euroa
7-9/2021
7-9/2020
1-9/2021
1-9/2020
1-12/2020
Liikevaihto
98 654
115 435
327 634
347 808
458 893
Hankinnan ja valmistuksen kulut
-93 182
-95 751
-285 220
-295 320
-389 123
Bruttokate
5 472
19 684
42 414
52 488
69 770
Liiketoiminnan muut tuotot
696
694
2 404
2 031
2 584
Myynnin, markkinoinnin ja hallinnon kulut
-6 034
-6 450
-19 562
-20 740
-27 946
Tutkimus- ja kehityskulut
-678
-807
-1 872
-2 131
-2 767
Liiketoiminnan muut kulut
-298
-215
-317
-685
-2 150
Liikevoitto
-842
12 907
23 067
30 962
39 492
Nettorahoituskulut
-969
-1 761
684
-5 518
-5 582
Voittoennentuloveroja
-1 811
11 146
23 751
25 444
33 910
Tuloverot
112
-270
-5 554
-2 622
-3 794
Raportointikaudenvoitto
-1 699
10 877
18 197
22 822
30 116
Osakekohtainentulos, euroa
Laimentamaton
-0,03
0,19
0,32
0,40
0,52
Laimennettu
-0,03
0,19
0,31
0,40
0,52
LAAJA TULOSLASKELMA
1 000 euroa
7-9/2021
7-9/2020
1-9/2021
1-9/2020
1-12/2020
Raportointikaudenvoitto
-1 699
10 877
18 197
22 822
30 116
Muut laajantuloksenerät:
Erät, jotka siirretään myöhemmin tulosvaikutteisiksi
Kurssierot
1 968
-5 976
6 691
-9 252
-15 504
Tulosvaikutteisiksi siirretyt erät
−
−
−
-327
-327
Muihin laajan tuloksen eriin liittyvät tuloverot
-255
447
-559
479
929
Yhteensä
1 713
-5 529
6 132
-9 100
-14 902
Erät, joita ei siirretä tulosvaikutteisiksi
Oman pääoman ehtoisten instrumenttien käyvän arvon muutos
−
−
−
−
-8
Etuuspohjaisten järjestelyiden uudelleen määrittämisestä johtuvat erät
−
−
−
−
-10
Muihin laajan tuloksen eriin liittyvät tuloverot
−
−
−
−
3
Yhteensä
−
−
−
−
-15
Muut laajan tuloksen erät yhteensä
1 713
-5 529
6 132
-9 100
-14 917
Raportointikaudenlaajatulosyhteensä
14
5 347
24 329
13 722
15 199
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
1 000 euroa
Osake-pääoma
Ylikurssi-rahasto
SVOP-rahasto
Omat osakkeet
Oma pääoma 1.1.2021
11 860
24 681
81 361
-44
Raportointikauden voitto
−
−
−
−
Muut laajan tuloksen erät
−
−
−
−
Laajatulosyhteensä
−
−
−
−
Osakeperusteiset maksut
−
−
−
−
Omien osakkeiden luovutus
−
−
90
44
Osingonjako ja varojen jako
−
−
-5 759
−
Oma pääoma 30.9.2021
11 860
24 681
75 692
−
1 000 euroa
Kurssierot
Arvonmuutos- ja muut rahastot
Kertyneet voittovarat
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä
Oma pääoma 1.1.2021
-13 933
-7
41 962
145 882
Raportointikauden voitto
−
−
18 197
18 197
Muut laajan tuloksen erät
6 132
−
−
6 132
Laajatulosyhteensä
6 132
−
18 197
24 329
Osakeperusteiset maksut
−
−
900
900
Omien osakkeiden luovutus
−
−
-44
90
Osingonjako ja varojen jako
−
−
-5 759
-11 519
Oma pääoma 30.9.2021
-7 801
-7
55 257
159 682
1 000 euroa
Osake-pääoma
Ylikurssi-rahasto
SVOP-rahasto
Omat osakkeet
Oma pääoma 1.1.2020
11 860
24 681
81 269
-44
Raportointikauden voitto
−
−
−
−
Muut laajan tuloksen erät
−
−
−
−
Laajatulosyhteensä
−
−
−
−
Osakeperusteiset maksut
−
−
−
−
Omien osakkeiden luovutus
−
−
92
−
Osingonjako
−
−
−
−
Oma pääoma 30.9.2020
11 860
24 681
81 361
-44
1 000 euroa
Kurssierot
Arvonmuutos- ja muut rahastot
Kertyneet voittovarat
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä
Oma pääoma 1.1.2020
707
264
13 715
132 452
Raportointikauden voitto
−
−
22 822
22 822
Muut laajan tuloksen erät
-8 838
-262
−
-9 100
Laajatulosyhteensä
-8 838
-262
36 537
13 722
Osakeperusteiset maksut
−
−
684
684
Omien osakkeiden luovutus
−
−
−
92
Osingonjako
−
−
-2 876
-2 876
Oma pääoma 30.9.2020
-8 131
2
34 344
144 074
1 000 euroa
Osake-pääoma
Ylikurssi-rahasto
SVOP-rahasto
Omat osakkeet
Oma pääoma 1.1.2020
11 860
24 681
81 269
-44
Raportointikauden voitto
−
−
−
−
Muut laajan tuloksen erät
−
−
−
−
Laajatulosyhteensä
−
−
−
−
Osakeperusteiset maksut
−
−
−
−
Omien osakkeiden luovutus
−
−
92
−
Osingonjako
−
−
−
−
Oma pääoma 31.12.2020
11 860
24 681
81 361
-44
1 000 euroa
Kurssi-erot
Arvon-muutos- ja muut rahastot
Kertyneet voittovarat
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä
Oma pääoma 1.1.2020
707
264
13 715
132 452
Raportointikauden voitto
−
−
30 116
30 116
Muut laajan tuloksen erät
-14 640
-270
-7
-14 917
Laajatulosyhteensä
-14 640
-270
30 109
15 199
Osakeperusteiset maksut
−
−
1 015
1 015
Omien osakkeiden luovutus
−
−
−
92
Osingonjako
−
−
-2 876
-2 876
Oma pääoma 31.12.2020
-13 933
-7
41 962
145 882
RAHAVIRTALASKELMA
1 000 euroa
1-9/2021
1-9/2020
1-12/2020
Liiketoiminnanrahavirta
Raportointikauden voitto
18 197
22 822
30 116
Oikaisut raportointikauden voittoon yhteensä
20 919
25 672
34 626
Rahavirta ennen nettokäyttöpääoman muutosta
39 116
48 494
64 742
Nettokäyttöpääoman muutos
-23 203
-2 251
-1 023
Rahoituserät
-2 272
-3 224
-4 289
Tuloverot
-5 449
-3 882
-2 438
Liiketoiminnanrahavirta
8 192
39 137
56 991
Investointienrahavirta
Investoinnit aineellisiin käyttöomaisuushyödykkeisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin
-13 609
-6 474
-10 885
Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden ja aineettomien hyödykkeiden myynnit
4
−
12
Rahavirta oman pääoman ehtoisten instrumenttien myynnistä
TUNNUSLUKUJEN JA VAIHTOEHTOISTEN TUNNUSLUKUJEN LASKENTA Osakekohtaiset tunnusluvut ovat joko IFRS-tunnuslukuja (osakekohtainen tulos), valtiovarainministeriön asetuksen edellyttämiä tunnuslukuja tai vaihtoehtoisia tunnuslukuja (osakekohtainen liiketoiminnan rahavirta).
Osa Suomisen esittämistä muista tunnusluvuista on vaihtoehtoisia tunnuslukuja. Vaihtoehtoinen tunnusluku on taloudellinen tunnusluku, joka on muu kuin IFRS-normistossa määritelty tai nimetty taloudellinen tunnusluku. Suomisen käsityksen mukaan vaihtoehtoisten tunnuslukujen käyttö antaa esimerkiksi sijoittajille hyödylllistä tietoa konsernin taloudellisesta toiminnasta ja tilasta ja helpottaa raportointikausien välistä vertailua.
Konsernitilinpäätöksen ja osakekohtaisten tunnuslukujen komponenttien välinen yhteys on esitetty vuoden 2020 konsernitilinpäätöksessä. Konsernitilinpäätöksen ja vaihtoehtoisten tunnuslukujen komponenttien välinen yhteys on esitetty Suomisen vuoden 2020 vuosikertomuksessa.
Osakekohtaisten tunnuslukujen laskenta
Osakekohtainen tulos
Laimentamaton osakekohtainen tulos (EPS)
Raportointikauden voitto oikaistuna hybridilainan korkovaikutuksella verojen jälkeen
=
Keskimääräinen osakeantioikaistu osakemäärä ilman omia osakkeita
Laimennettu osakekohtainen tulos (EPS)
Raportointikauden voitto
=
Keskimääräinen laimennettu osakeantioikaistu osakemäärä ilman omia osakkeita
1 000 euroa
30.9.2021
30.9.2020
31.12.2020
Raportointikauden voitto
18 197
22 822
30 116
Keskimääräinen osakeantioikaistu osakemäärä ilman omia osakkeita
57 601 008
57 543 631
57 549 842
Keskimääräinen laimennettu osakeantioikaistu osakemäärä ilman omia osakkeita
58 019 324
57 727 013
57 796 591
Osakekohtainentulos
euroa
Laimentamaton
0,32
0,40
0,52
Laimennettu
0,31
0,40
0,52
Osakekohtainen liiketoiminnan rahavirta
Osakekohtainen liiketoiminnan rahavirta
Liiketoiminnan rahavirta
=
Osakeantioikaistu osakemäärä raportointikauden lopussa ilman omia osakkeita
30.9.2021
30.9.2020
31.12.2020
Liiketoiminnan rahavirta, tuhatta euroa
8 192
39 137
56 991
Osakeantioikaistu osakemäärä raportointikauden lopussa ilman omia osakkeita
57 624 558
57 568 341
57 568 341
Osakekohtainen liiketoiminnan rahavirta, euroa
0,14
0,68
0,99
Osakekohtainen oma pääoma
Osakekohtainen oma pääoma
Oma pääoma yhteensä
=
Osakeantioikaistu osakemäärä raportointikauden lopussa ilman omia osakkeita
30.9.2021
30.9.2020
31.12.2020
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä, tuhatta euroa
159 682
144 074
145 882
Osakeantioikaistu osakemäärä raportointikauden lopussa ilman omia osakkeita
57 624 558
57 568 341
57 568 341
Osakekohtainen oma pääoma, euroa
2,77
2,50
2,53
Osakekannan markkina-arvo
Osakekannan markkina-arvo
=
Osakkeiden lukumäärä raportointikauden lopussa ilman omia osakkeita x raportointikauden viimeinen pörssikurssi
30.9.2021
30.9.2020
31.12.2020
Osakkeiden lukumäärä raportointikauden lopussa ilman omia osakkeita
57 624 558
57 568 341
57 568 341
Raportointikauden viimeinen pörssikurssi, euroa
4,41
4,95
5,08
Osakekannan markkina-arvo, milj. euroa
254,1
285,0
292,4
Osakkeiden vaihto
Osakkeiden vaihto
=
Kauden aikana vaihdettujen osakkeiden lukumäärän suhteellinen osuus keskimääräisestä osakemäärästä ilman omia osakkeita
30.9.2021
30.9.2020
31.12.2020
Vaihdettujen osakkeiden lukumäärä raportointikaudella
15 570 116
6 483 441
12 937 753
Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä ilman omia osakkeita
57 601 008
57 543 631
57 549 842
Osakkeiden vaihto, %
27,0
11,3
22,5
Tunnuslukujen ja vaihtoehtoisten tunnuslukujen laskenta
Liikevoitto ja vertailukelpoinen liikevoitto
Liikevoitto (EBIT)
=
Voitto ennen tuloveroja + nettorahoituskulut
Vertailukelpoinen likevoitto (EBIT)
=
Voitto ennen tuloveroja + nettorahoituskulut oikaistuna tuloksen vertailukelpoisuuteen vaikuttavilla erillä
Eri raportointikausien tuloksen vertailukelpoisuuden parantamiseksi Suominen esittää vaihtoehtoisena tunnuslukuna vertailukelpoisen liikevoiton. Liikevoittoa oikaistaan merkittävillä liiketapahtumilla, joiden katsotaan vaikeuttavan eri raportointikausien välistä vertailua. Tällaisia eriä ovat muun muassa arvonalentumistappiot tai niiden peruutukset, merkittävät omaisuuserien luovutusvoitot ja -tappiot sekä uudelleenjärjestelykulut. Vuosina 2021 ja 2020 Suomisella ei ollut tuloksen vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä.
Käyttökate (EBITDA) ja vertailukelpoinen käyttökate
Käyttökate (EBITDA)
=
Liikevoitto + poistot ja arvonalentumiset
Vertailukelpoinen käyttökate (EBITDA)
=
Liikevoitto + poistot ja arvonalentumiset, oikaistuna tuloksen vertailukelpoisuuteen vaikuttavilla erillä
Suominen katsoo, että korollisten velkojen ilmoittaminen paitsi jaksotettuun hankintamenoon, myös nimellisarvostaan, antaa sijoittajille hyödyllistä lisätietoa Suomisen velkaantumisesta.
Joukkovelkakirjalainojen lunastus- ja liikkeellelaskukulut
2 143
2 437
2 138
Korolliset saamiset
−
-6 905
-7 454
Rahavarat
-103 182
-48 742
-57 877
Korolliset nettovelat
48 247
43 084
37 101
Korolliset velat
149 286
96 295
100 293
Joukkovelkakirjalainojen lunastus- ja liikkeellelaskukulut
2 143
2 437
2 138
Korollisten velkojen nimellisarvo
151 429
98 731
102 431
Oman pääoman tuotto (ROE), %
Oman pääoman tuotto (ROE), %
=
Raportointikauden voitto (rullaava 12 kuukautta) x 100
Oma pääoma yhteensä (vuosineljännesten keskiarvo)
1 000 euroa
30.9.2021
30.9.2020
31.12.2020
Raportointikauden voitto (rullaava 12 kuukautta)
25 491
21 627
30 116
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä 30.9.2020 / 30.9.2019 / 31.12.2019
144 074
136 871
132 452
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä 31.12.2020 / 31.12.2019 / 31.3.2020
145 882
132 452
135 868
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä 31.3.2021 / 31.3.2020 / 30.6.2020
152 227
135 868
138 551
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä 30.6.2021/ 30.6.2020 / 30.9.2020
159 386
138 551
144 074
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä 30.9.2021 / 30.9.2020 / 31.12.2020
159 682
144 074
145 882
Keskiarvo
152 250
137 563
139 365
Oman pääoman tuotto (ROE), %
16,7
15,7
21,6
Sijoitettu pääoma
Sijoitettu pääoma
=
Oma pääoma yhteensä + korolliset velat
1 000 euroa
30.9.2021
30.9.2020
31.12.2020
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä
159 682
144 074
145 882
Korolliset velat
149 286
96 295
100 293
Sijoitettu pääoma
308 968
240 368
246 175
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), %
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), %
=
Liikevoitto + rahoitustuotot (rullaava 12 kuukautta) x 100
Sijoitettu pääoma, vuosineljännesten keskiarvo
1 000 euroa
30.9.2021
30.9.2020
31.12.2020
Liikevoitto (rullaava 12 kuukautta)
31 596
32 367
39 492
Rahoitustuotot (rullaava 12 kuukautta)
476
942
925
Yhteensä
32 073
33 310
40 416
Sijoitettu pääoma 30.9.2020 / 30.9.2019 / 31.12.2019
240 368
246 660
241 615
Sijoitettu pääoma 31.12.2020 / 31.12.2019 / 31.3.2020
246 175
241 615
240 761
Sijoitettu pääoma 31.3.2021 / 31.3.2020 / 30.6.2020
252 608
240 761
238 195
Sijoitettu pääoma 30.6.2021/ 30.6.2020 / 30.9.2020
308 615
238 195
240 368
Sijoitettu pääoma 30.9.2021 / 30.9.2020 / 31.12.2020
308 968
240 368
246 175
Keskiarvo
271 347
241 520
241 423
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), %
11,8
13,8
16,7
Rahoitustuottoihin ei sisällytetä käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattujen varojen käyvän arvon muutosta.
Omavaraisuusaste, %
Omavaraisuusaste, %
=
Oma pääoma yhteensä x 100
Taseen loppusumma – saadut ennakot
1 000 euroa
30.9.2021
30.9.2020
31.12.2020
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä
159 682
144 074
145 882
Taseen loppusumma
376 437
313 633
317 381
Saadut ennakot
-430
-248
-23
376 008
313 385
317 358
Omavaraisuusaste, %
42,5
46,0
46,0
Velkaantumisaste, %
Velkaantumisaste, %
=
Korolliset nettovelat x 100
Oma pääoma yhteensä
1 000 euroa
30.9.2021
30.9.2020
31.12.2020
Korolliset nettovelat
48 247
43 084
37 101
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä
159 682
144 074
145 882
Velkaantumisaste, %
30,2
29,9
25,4
LIIKEVAIHTO MARKKINA-ALUEITTAIN
1 000 euroa
1-9/2021
1-9/2020
1-12/2020
Suomi
2 087
2 473
3 180
Muu Eurooppa
124 512
115 215
156 060
Pohjois- ja Etelä-Amerikka
199 523
227 180
295 975
Muut maat
1 512
2 941
3 678
Yhteensä
327 634
347 808
458 893
LIIKETOIMINTA-ALUEIDEN MYYNNIN KEHITYS NELJÄNNESVUOSITTAIN
2021
2020
1 000 euroa
7-9
4-6
1-3
10-12
7-9
4-6
1-3
Amerikat
57 048
67 402
71 904
66 829
71 947
77 162
73 170
Eurooppa
41 634
46 251
43 432
44 276
43 542
45 047
37 054
Kohdistamattomat kurssierot ja konsernieliminoinnit
-28
-6
-2
-19
-54
-38
-21
Yhteensä
98 654
113 647
115 333
111 086
115 435
122 170
110 203
KEHITYS NELJÄNNESVUOSITTAIN
2021
2020
1 000 euroa
7-9
4-6
1-3
10-12
7-9
4-6
1-3
Liikevaihto
98 654
113 647
115 333
111 086
115 435
122 170
110 203
Vertailukelponen käyttökate
4 240
15 277
18 534
13 546
18 107
17 989
11 282
% liikevaihdosta
4,3
13,4
16,1
12,2
15,7
14,7
10,2
Käyttökate
4 240
15 277
18 534
13 546
18 107
17 989
11 282
% liikevaihdosta
4,3
13,4
16,1
12,2
15,7
14,7
10,2
Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät
−
−
−
−
−
−
−
Liikevoitto
-842
10 317
13 592
8 530
12 907
12 391
5 664
% liikevaihdosta
-0,9
9,1
11,8
7,7
11,2
10,1
5,1
Nettorahoituskulut
-969
-1 613
3 266
-64
-1 761
-1 813
-1 945
Voitto ennen tuloveroja
-1 811
8 704
16 858
8 466
11 146
10 579
3 719
% liikevaihdosta
-1,8
7,7
14,6
7,6
9,7
8,7
3,4
LÄHIPIIRITIEDOT Suomisen lähipiiriin kuuluvat hallitus, toimitusjohtaja ja johtoryhmän jäsenet sekä heidän perheenjäsenensä ja määräysvaltayhtiönsä. Myös osakkeenomistajat, jolla on osakeomistuksen kautta huomattava vaikutusvalta Suomisessa, kuuluvat lähipiiriin. Suomisella ei ole osakkuusyhtiöitä. Liiketoimissaan lähipiiriin kuuluvien kanssa Suominen noudattaa samoja kaupallisia ehtoja kuin liiketoimissaan ulkopuolisten osapuolten kanssa.
Suominen Oyj:n 25.3.2021 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenten vuosipalkkiosta 40 % suoritetaan Suominen Oyj:n osakkeina. Hallituksen jäsenille vuodelta 2021 osakkeina suoritetun palkkio-osuuden määrä oli yhteensä 16 042 osaketta. Osakkeet luovutettiin 31.5.2021 ja niiden luovutusarvo oli yhteensä 90 445 euroa.
Yksi Suomisen osakeperusteisista kannustinjärjestelmistä päättyi ja osakkeet luovutettiin järjestelmän osallistujille helmikuussa. Toimitusjohtajalle luovutettiin 12 002 osaketta, ja osakkeiden sekä rahana maksettavan osuuden yhteissumma oli 128 tuhatta euroa. Muille johtoryhmän jäsenille luovutettiin yhteensä 14 742 osaketta. Osakkeiden ja rahana maksettavan osuuden yhteissumma oli 146 tuhatta euroa.
Sitouttavan lisäosakejärjestelmän 2019 ehtojen mukaisesti syyskuussa luovutettiin vastikkeetta 9 352 osaketta ansaintajakson 2020–2021 osallistujille. Luovutetuista osakkeista 4 676 osaketta luovutettiin toimitutusjohtaja Petri Helskylle ja 4 676 toiselle johtoryhmän jäsenelle.
AINEELLISTEN KÄYTTÖOMAISUUSHYÖDYKKEIDEN, AINEETTOMIEN HYÖDYKKEIDEN JA KÄYTTÖOIKEUSOMAISUUSERIEN MUUTOKSET
30.9.2021
30.9.2020
31.12.2020
1 000 euroa
Aineellisetkäyttö–omaisuus-hyödykkeet
Aineet–tomathyödyk–keet
Aineelliset käyttö-omaisuus-hyödykkeet
Aineet-tomat hyödyk-keet
Aineelliset käyttö-omaisuus-hyödykkeet
Aineet-tomat hyödyk-keet
Kirjanpitoarvo kauden alussa
104 666
16 748
121 584
20 020
121 584
20 020
Investoinnit ja lisäykset
13 894
122
4 583
283
10 100
306
Myynnit ja vähennykset
−
−
0
−
0
−
Poistot ja arvonalentumiset
-9 969
-2 615
-11 077
-2 675
-14 354
-3 549
Kurssierot ja muut muutokset
4 571
65
-9 008
-15
-12 664
-29
Kirjanpitoarvo kauden lopussa
113 162
14 320
106 082
17 613
104 666
16 748
Aineettomat hyödykkeet on esitetty ilman liikearvoa.
Lyhytaikaisten lainojen lisäykset, ei vaikutusta rahavirtaan
226
201
276
Lyhytaikaisten lainojen vähennykset, ei vaikutusta rahavirtaan
-41
-291
-625
Siirrot pitkäaikaisista lainoista
1 936
2 309
3 001
Kurssiero, ei vaikutusta rahavirtaan
61
-72
-130
Lyhytaikaiset lainat kauden lopussa
2 723
2 817
2 539
Pitkäaikaiset lainat kauden alussa
14 892
10 464
10 464
Pitkäaikaisten lainojen lisäykset, ei vaikutusta rahavirtaan
380
2 929
7 744
Pitkäaikaisten lainojen vähennykset, ei vaikutusta rahavirtaan
-29
−
-3
Siirrot lyhytaikaisiin lainoihin
-1 936
-2 309
-3 001
Kurssiero, ei vaikutusta rahavirtaan
399
-169
-312
Pitkäaikaiset lainat kauden lopussa
13 706
10 914
14 892
Pitkäaikaiset joukkovelkakirjalainat kauden alussa
82 862
81 714
81 714
Joukkovelkakirjalainojen nostot
50 000
−
−
Joukkovelkakirjalainojen jaksotus jaksotettuun hankintamenoon, ei vaikutusta rahavirtaan
933
850
1 148
Joukkovelkakirjalainojen lunastus- ja liikkeellelaskukulut, rahavirtavaikutteiset
-939
−
−
Pitkäaikaiset joukkovelkakirjalainat kauden lopussa
132 857
82 564
82 862
Korolliset velat yhteensä kauden lopussa
149 286
96 294
100 293
VASTUUSITOUMUKSET
1 000 euroa
30.9.2021
30.9.2020
31.12.2020
Muut vastuut
Vuokravastuut
101
135
104
Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden hankintaa koskevat sopimukselliset sitoumukset
1 883
4 872
6 586
Alkamattomat vuokrasopimukset, joihin on sitouduttu
251
−
34
Takausvastuut ja muutvastuut
Takaukset omista sitoumuksista
3 967
8 083
4 317
Muut omat vastuut
26 911
28 055
33 452
Yhteensä
30 878
36 137
37 769
JOHDANNAISSOPIMUSTEN NIMELLISARVOT JA KÄYVÄT ARVOT
30.9.2021
30.9.2020
31.12.2020
1 000 euroa
Nimellis-arvo
Käypä arvo
Nimellis-arvo
Käypä arvo
Nimellis-arvo
Käypä arvo
Valuuttatermiinit
suojauslaskentaa ei sovelleta
1 917
-43
3 965
-12
2 991
60
RAHOITUSVAROJEN LUOKITTELU
a. Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat varat
b. Jaksotettuun hankintamenoon arvostetut rahoitusvarat
c. Käypään arvoon laajan tuloksen kautta kirjattavat rahoitusvarat
d. Kirjanpitoarvo
e. Käypä arvo
Luokittelu
1 000 euroa
a.
b.
c.
d.
e.
Oman pääoman ehtoiset instrumentit
−
−
421
421
421
Myyntisaamiset
−
52 959
−
52 959
52 959
Johdannaissaamiset
5
−
−
5
5
Korko- ja muut rahoitussaamiset
−
284
−
284
284
Rahavarat
−
103 182
−
103 182
103 182
Yhteensä 30.9.2021
5
156 426
421
156 851
156 851
1 000 euroa
a.
b.
c.
d.
e.
Oman pääoman ehtoiset instrumentit
347
−
421
768
768
Lainasaamiset
3 476
3 978
−
7 454
7 454
Myyntisaamiset
−
51 128
−
51 128
51 128
Johdannaissaamiset
61
−
−
61
61
Korko- ja muut rahoitussaamiset
−
378
−
378
378
Rahavarat
−
57 877
−
57 877
57 877
Yhteensä 31.12.2020
3 885
113 360
421
117 666
117 666
Suominen on käyttänyt vuonna 2021 samoja käyvän arvon määrittämisperiaatteita kuin konsernitilinpäätöksessään 2020.
RAHOITUSVELAT
30.9.2021
31.12.2020
1 000 euroa
Kirjanpito–arvo
Käypäarvo
Nimellis–arvo
Kirjanpito-arvo
Käypä arvo
Nimellis-arvo
Pitkäaikaisetrahoitusvelat
Joukkovelkakirjalainat
132 857
136 738
135 000
82 862
87 661
85 000
Vuokrasopimusvelat
13 706
13 706
13 706
14 892
14 892
14 892
Yhteensä pitkäaikaiset rahoitusvelat
146 562
150 444
148 706
97 754
102 553
99 892
Lyhytaikaisetrahoitusvelat
Vuokrasopimusvelat
2 723
2 723
2 723
2 539
2 539
2 539
Korkovelat
2 353
2 353
2 353
522
522
522
Johdannaisvelat
47
47
47
1
1
1
Muut lyhytaikaiset velat
679
679
679
552
552
552
Ostovelat
36 158
36 158
36 158
42 024
42 024
42 024
Yhteensä lyhytaikaiset rahoitusvelat
41 961
41 961
41 961
45 639
45 639
45 639
Yhteensä
188 523
192 405
190 667
143 393
148 191
145 531
Suominen on käyttänyt vuonna 2021 samoja käyvän arvon määrittämisperiaatteita kuin konsernitilinpäätöksessään 2020.
KÄYPIEN ARVOJEN LUOKITTELUPERUSTEET
1 000 euroa
Taso 1
Taso 2
Taso 3
Käypään arvoon arvostetut varat ja velat
Valuuttatermiinit, saamiset
−
5
−
Oman pääoman ehtoiset instrumentit
−
−
421
Yhteensä
−
5
421
Käypään arvoon arvostetut johdannaiset
Valuuttatermiinit, velat
−
-47
−
Yhteensä
−
–47
−
Suominen on käyttänyt vuonna 2021 samoja käypien arvojen luokitteluperusteita kuin konsernitilinpäätöksessään 2020.
Tasojen välillä ei ole tapahtunut muutoksia katsauskaudella. SUOMINEN OYJ Hallitus Lisätietoja antavat: Toimitusjohtaja Petri Helsky, puh. 010 214 3080 Talousjohtaja Toni Tamminen, puh. 010 214 3051 Suominen valmistaa kuitukankaita rullatavarana pyyhintätuotteisiin sekä muihin sovelluksiin. Visiomme on olla edelläkävijä innovatiivisissa ja vastuullisissa kuitukankaissa. Suomisen kuitukankaista valmistetut lopputuotteet ovat läsnä ihmisten jokapäiväisessä elämässä ympäri maailmaa. Suomisen liikevaihto vuonna 2020 oli 458,9 milj. euroa ja työllistämme lähes 700 ammattilaista Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Suomisen osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. Lue lisää: www.suominen.fi. Jakelu: Nasdaq Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.suominen.fi
Rovio lyhyesti Rovio Entertainment Oyj on maailmanlaajuinen mobiilipeleihin keskittyvä peliyhtiö, joka luo, kehittää ja julkaisee mobiilipelejä, joita on ladattu jo yli 4,5 miljardia kertaa. Rovio tunnetaan parhaiten Angry Birds -brändistään, joka sai alkunsa mobiilipelistä vuonna 2009, ja on sittemmin laajentunut peleistä lisensoinnin kautta erilaisiin viihde-, animaatio- ja kuluttajatuotekategorioihin. Rovio on tuottanut Angry Birds -elokuvan vuonna 2016, ja jatko-osa, Angry Birds -elokuva 2 julkaistiin vuonna 2019. Rovio tarjoaa useita mobiilipelejä ja yhtiöllä on seitsemän pelistudiota – kaksi Espoossa (Suomi), yksi Tukholmassa (Ruotsi), Kööpenhaminassa (Tanska), Montrealissa ja Torontossa (Kanada) sekä vuonna 2021 ostettu tytäryhtiö Ruby Games Izmirissä (Turkki). Roviolla on toimipisteet myös Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Suurin osa henkilöstöstä on Suomessa, jossa myös Rovion pääkonttori sijaitsee. Rovio on listattu NASDAQ Helsingin päälistalla tunnuksella ROVIO.
Suluissa esitetyt luvut viittaavat edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon, ellei toisin ilmoiteta.
Liikevaihto kasvoi 16,4 % – yli sadan hengen kasvu painoi kannattavuutta
Vincitin ensimmäisen yhdeksän kuukauden liikevaihto 1.1.–30.9.2021 oli 44,1 (37,9) miljoonaa euroa. Liikevaihdon kasvu oli 6,2 miljoonaa euroa eli 16,4 %. Liikevaihdon kasvu vertailukelpoisin valuuttakurssein oli 17,3 %. Oikaistu liikevoitto (liikevoitto ennen liikearvopoistoja) oli 4,2 (5,3) miljoonaa euroa eli 9,4 % (14,1 %) liikevaihdosta.
Liikevaihto vuoden 2021 kolmannella vuosineljänneksellä oli 13,4 (11,1) miljoonaa euroa. Liikevaihdon kasvu edellisvuoden kolmanteen vuosineljännekseen nähden oli 2,3 miljoonaa euroa eli 20,3 %. Oikaistu liikevoitto oli 0,6 (2,0) miljoonaa euroa eli 4,8 % (18,0 %) liikevaihdosta.
Henkilöstömäärä katsauskauden päättyessä oli 589 (31.12.2020: 478).
Tammi-syyskuu 2021:
Palveluliiketoiminnan liikevaihto oli 42,0 (36,4) miljoonaa euroa. Oikaistu liikevoitto oli 3,9 (5,9) miljoonaa euroa eli 9,2 % (16,2 %) liikevaihdosta.
Tuoteliiketoiminnan liikevaihto oli 2,1 (1,8) miljoonaa euroa. Oikaistu liikevoitto oli 0,3 (-0,6) miljoonaa euroa eli 12,6 % (-31,6 %) liikevaihdosta.
Vincit Suomen liikevaihto oli 37,0 (32,9) miljoonaa euroa. Oikaistu liikevoitto oli 3,1 (5,1) miljoonaa euroa eli 8,3 % (15,6 %) liikevaihdosta.
Vincit USA:n liikevaihto oli 6,0 (4,2) miljoonaa euroa. Oikaistu liikevoitto oli 0,8 (0,8) miljoonaa euroa eli 13,6 % (18,3 %) liikevaihdosta.
Heinä-syyskuu 2021:
Palveluliiketoiminnan liikevaihto oli 12,9 (10,7) miljoonaa euroa. Oikaistu liikevoitto oli 0,8 (2,1) miljoonaa euroa eli 6,0 % (19,4 %) liikevaihdosta.
Tuoteliiketoiminnan liikevaihto oli 0,5 (0,6) miljoonaa euroa. Oikaistu liikevoitto oli -0,1 (-0,1) miljoonaa euroa eli -25,9 % (-14,7 %) liikevaihdosta.
Vincit Suomen liikevaihto oli 10,9 (9,5) miljoonaa euroa. Oikaistu liikevoitto oli 0,5 (1,8) miljoonaa euroa eli 4,9 % (19,0 %) liikevaihdosta.
Vincit USA:n liikevaihto oli 2,2 (1,4) miljoonaa euroa. Oikaistu liikevoitto oli 0,2 (0,3) miljoonaa euroa eli 11,1 % (20,3 %) liikevaihdosta.
Elokuussa Julius Manni aloitti Vincitin toimitusjohtajana Mikko Kuitusen siirtyessä hallituksen puheenjohtajaksi.
Vincit USA sai tunnustuksen yhtenä Yhdysvaltojen nopeimmin kasvavista yrityksistä ja nousi mukaan maineikkaalle 2021 Inc. 5000 -listalle.
Vincitille myönnettiin lääkinnällisten laitteiden ISO 13485 -sertifikaatti
Metsähallitus valitsi Vincitin kehittämään uutta ratkaisua erälupien myyntiin
Syyskuun lopussa Vincit päivitti ohjeistustaan vuodelle 2021.
Toimitusjohtaja Julius Manni: "Toimitusjohtajakauteni ensimmäiset kuukaudet ovat keskittyneet Vincitläisten hyvinvoinnin ja koronopandemian jälkeisen yhteisöllisyyden vahvistamiseen sekä yhtiön strategisten kasvusuuntien kirkastamiseen. Kuumentuneilla huippuosaajien markkinoilla Vincit on selvinnyt selvänä voittajana houkuttelevana työnantajana. Laajentunut toimituskyky avaa yhtiölle uusia mahdollisuuksia entistä laajemman asiakasarvon tuottamiseen ja työntekijöille monipuolisempia kasvupolkuja.
Syyskuussa kerroimme Metsähallituksen valinneen Vincitin kehittämään 1,4 miljoonan euron sopimuksella uuden sukupolven Eräluvat-palvelua, jonka avulla pystytään vastaamaan entistä paremmin erilaisten käyttäjäryhmien tarpeisiin. Elokuussa Vincitille myönnettiin lääkinnällisten laitteiden ISO 13485 -laatusertifikaatti, joka vahvistaa entisestään Vincitin roolia strategisena tuotekehityskumppanina ja mahdollistaa kansainvälisen liiketoiminnan kasvun lääkinnällisten laitteiden toimialalla. Lisäksi entistä vahvempi sillanpääasema Yhdysvaltojen markkinoilla avaa Vincitille mahdollisuuksia koko palvelukyvykkyytensä hyödyntämiseen laajamittaisesti ja kansainvälisen kasvun kiihdyttämiseen.
Vincit jatkoi kolmannella vuosineljänneksellä vahvaa kasvua ensimmäisen vuosipuoliskon yritysjärjestelyiden tukemana. Erityisesti USA:n liikevaihto kasvoi merkittävästi vertailukauteen verrattuna. Palveluliiketoiminnan kannattavuus puolestaan jäi edelleen selvästi heikoksi ennen kaikkea yhtiön kasvupyrähdykseen liittyvien kulujen sekä yksittäisten kustannustekijöiden yhteisvaikutuksesta.
Syyskuussa julkaistun päivitetyn ohjeistuksen yhteydessä kerroimme, että vincitläisten työhyvinvointi ja jaksaminen pitkittyneen koronapandemian aikana on ollut periaatteidemme mukaisesti etusijalla. Yhtenä linjauksena kannustimme työntekijöitämme mahdollisuuksien mukaan vaihtamaan lomarahat vapaaksi. Kesän lomarahavapaiden pitäminen on laskenut kolmannen neljänneksen laskutusastetta edellisvuoteen verrattuna. Lisäksi tänä vuonna toteutetut palkka- ja palkitsemismallien muutokset ovat aiheuttaneet kertaluonteisia vaikutuksia kolmannelle vuosineljännekselle.
Palveluliiketoiminnan kasvun ja kannattavuuden kehityssuunta näyttäytyy edelleen vahvana kysynnän kasvaessa ja Vincitin ollessa yksi houkuttelevimmista työnantajista IT-palvelusektorilla.
Tuoteliiketoiminnan (VincitEAM) kehitys on ollut suunnitelmien mukaista ja tarjouskanta on vahva, vaikkakin kolmannelle vuosineljännekselle alun perin kohdennettujen uusien kauppojen päätöksenteko on pitkittynyt. VincitEAM:in tarina kiinnostaa tuoteliiketoiminnan osaajia ja tiimi on tällä hetkellä hyvin resursoitu.”
Ohjeistus vuodelle 2021 (päivitetty 30.9.2021)
Vuonna 2021 Vincitin liikevaihdon kasvun arvioidaan olevan välillä 17 % ja 21 % vertailukelpoisin valuuttakurssein verrattuna vuoden 2020 liikevaihtoon. Oikaistun liikevoiton (liikevoitto ennen liikearvopoistoja) arvioidaan olevan välillä 9 % ja 13 % liikevaihdosta.
Aikaisempi ohjeistus julkaistu 29.4.2021:
Vuonna 2021 Vincitin liikevaihdon kasvun arvioidaan olevan välillä 15 % ja 22 % vertailukelpoisin valuuttakurssein verrattuna vuoden 2020 liikevaihtoon. Arvioidun liikevaihdon kasvun tärkeimmät ajurit tulevat olemaan henkilöstömäärän kasvu sekä onnistumiset yrityskauppojen integraatioissa. Oikaistun liikevoiton (liikevoitto ennen liikearvopoistoja) arvioidaan olevan välillä 11 % ja 16 % liikevaihdosta.
Tämä ei ole IAS 34 –standardin mukainen osavuosikatsaus. Yhtiö noudattaa arvopaperimarkkinalain mukaista puolivuotisraportointia ja julkistaa vuoden kolmen ja yhdeksän ensimmäisen kuukauden osalta liiketoimintakatsaukset, joissa esitetään yhtiön taloudellista kehitystä kuvaavat keskeiset tiedot. Tässä liiketoimintakatsauksessa esitettävät taloudelliset tiedot ovat tilintarkastamattomia. Luvut sulkeissa viittaavat edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan, ellei muuta mainita.
Lisätietoja:
Vincit Oyj, toimitusjohtaja Julius Manni, puhelin: 050 424 3932
Hyväksytty neuvonantaja: Alexander Corporate Finance Oy, puhelin: 050 520 4098
Vincit Oyj lyhyesti:
Vincit on huippuasiantuntijaorganisaatio, joka tarjoaa asiakkailleen aina toimivinta digitaalisuutta ymmärrettävässä paketissa, jotta huominen ei pelota. Vincit Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla, kaupankäyntitunnus VINCIT. www.vincit.fi