Etusivu » Yleinen » Sivu 279

Valoe Oyj:n ja Winancen välisen rahoitusjärjestelyn mukaisten vaihtovelkakirjalainojen vaihtaminen osakkeiksi

Valoe Oyj:n ja Winancen välisen rahoitusjärjestelyn mukaisten vaihtovelkakirjalainojen vaihtaminen osakkeiksi

Valoe Oyj Pörssitiedote 21.1.2021 klo 10.00

Valoe Oyj:n ("Yhtiö") hallitus on 22.4.2020 julkistetun Yhtiön ja Winancen välisen rahoitusjärjestelyn ehtojen mukaisesti päättänyt hyväksyä Winacen pyynnön vaihtaa 74.000 euron vaihtovelkakirjalainaosuus Yhtiön osakkeiksi merkintähinnalla 0,05 euroa per osake. Vaihto toteutetaan siirtämällä Winancelle yhteensä 1.480.000 kappaletta Yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Siirron jälkeen Yhtiön hallussa on yhteensä 12.285.616 kappaletta Yhtiön omia osakkeita.

Mikkelissä 21. päivänä tammikuuta 2021

Valoe Oyj

HALLITUS

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Iikka Savisalo, Valoe Oyj
p. 0405216082
email: iikka.savisalo@valoe.com

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.valoe.com

Valoen toimiala muodostuu uusiutuvaan energiaan, erityisesti aurinkosähköön, liittyvistä sovellutuksista. Valoe myy sen omaan teknologiaan pohjautuvaa automaattista aurinkosähkömodulien valmistustekniikkaa, modulien valmistuslinjoja, moduleita sekä modulien avainkomponentteja. Valoen pääkonttori on Mikkelissä.

Alkuperäinen artikkeli

Kuntarahoitus laskee liikkeeseen 50 miljoonan euron lisäyksen viitelainaan osana joukkovelkakirjalainaohjelmaa

Kuntarahoitus laskee liikkeeseen 50 miljoonan euron lisäyksen viitelainaan osana joukkovelkakirjalainaohjelmaa

Kuntarahoitus Oyj
Pörssitiedote
21.1.2021 klo 10.00

Kuntarahoitus laskee liikkeeseen 50 miljoonan euron lisäyksen viitelainaan osana joukkovelkakirjalainaohjelmaa

Kuntarahoitus Oyj laskee 22.1.2021 liikkeeseen 50 miljoonan euron lisäyksen 22.4.2020 liikkeeseen laskettuun viitelainaan. Lisäyksen jälkeen viitelainan koko on 1,925 miljardia euroa. Viitelainan eräpäivä on 22.4.2025 ja sille maksetaan vuosittaista korkoa 0,00 %.

Viitelainan lisäyksen liikkeeseenlasku tapahtuu yhtiön 40 miljardin euron joukkovelkakirjalainaohjelman alla. Ohjelmaa koskeva esite ja sen täydennys ovat saatavissa englanninkielisinä yhtiön verkkosivuilta osoitteesta www.munifin.fi/investor-relations.

Kuntarahoitus on hakenut viitelainan lisäyksen ottamista julkisen kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle. Julkisen kaupankäynnin odotetaan alkavan 22.1.2021. Alkuperäinen viitelaina ja sen kanssa vaihtokelpoiset joukkovelkakirjat on otettu kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle.

Liikkeeseenlaskun järjestäjänä toimii Deutsche Bank.

KUNTARAHOITUS OYJ

Lisätietoja:
Joakim Holmström
Johtaja, Pääomamarkkinat ja vastuullisuus
puh. 09 6803 5674

Kuntarahoitus Oyj on Suomen suurimpia luottolaitoksia: yhtiön tase on noin 41 miljardia euroa. Kuntarahoituksen omistavat kunnat, Keva ja Suomen valtio.

Kuntarahoituksen tehtävänä on rakentaa vastuullisesti parempaa tulevaisuutta yhdessä asiakkaiden kanssa. Yhtiön asiakkaita ovat Suomen kunnat, kuntayhtymät, niiden määräysvallassa olevat yhteisöt sekä yleishyödylliset asuntoyhteisöt. Asiakkaamme rahoittavat Kuntarahoituksen tarjoamilla rahoitusratkaisuilla ympäristön kannalta kestäviä ja yhteiskunnallisesti vastuullisia kohteita, kuten julkisen liikenteen hankkeita, kestävää rakentamista, sairaaloita ja terveyskeskuksia, päiväkoteja ja kouluja sekä erityisryhmien asumista.

Kuntarahoituksen asiakaskunta on kotimaista, mutta toimintaympäristö on globaali. Yhtiö on aktiivisin suomalainen joukkovelkakirjalainojen liikkeeseenlaskija kansainvälisillä pääomamarkkinoilla ja ensimmäinen suomalainen vihreiden ja yhteiskunnallisten joukkovelkakirjalainojen liikkeeseenlaskija. Kuntarahoituksen varainhankinnalla on Kuntien takauskeskuksen takaus.

Kuntarahoitus-konserniin kuuluu myös tytäryhtiö Rahoituksen neuvontapalvelut Inspira Oy.

Lue lisää: www.kuntarahoitus.fi

Tärkeitä tietoja

Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkaistavaksi tai levitettäväksi, kokonaisuudessaan tai osittain, suoraan tai välillisesti missään sellaisissa valtioissa tai muutoin sellaisissa olosuhteissa, joissa julkaiseminen tai levittäminen olisi lainvastaista. Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole arvopapereita koskeva myyntitarjous eikä pyyntö ostotarjouksien saamiseksi, eikä arvopapereita myydä valtioissa, joissa myyntitarjous, ostotarjouspyyntö tai myynti olisi lainvastaista ilman rekisteröintiä, rekisteröintivaatimuksen poikkeusta tai rajausta siten kuin näistä säädetään kyseisen valtion arvopaperilainsäädännössä.

Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa. Arvopapereita ei ole rekisteröity eikä niitä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) (“Yhdysvaltain Arvopaperilaki”) eikä minkään Yhdysvaltojen osavaltion soveltuvan arvopaperilain mukaisesti, eikä niitä saa tarjota tai myydä, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa tai yhdysvaltalaisten henkilöiden hyväksi tai lukuun, ellei tämä tapahdu soveltuvan Yhdysvaltain Arvopaperilain mukaista rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen puitteissa tai järjestelyssä, johon Yhdysvaltain Arvopaperilain rekisteröintivelvollisuudet eivät sovellu.

Alkuperäinen artikkeli

Cargotec julkaisee vuoden 2020 tilinpäätöstiedotteen torstaina 4.2.2021

Cargotec julkaisee vuoden 2020 tilinpäätöstiedotteen torstaina 4.2.2021

CARGOTEC OYJ, LEHDISTÖTIEDOTE, 21. TAMMIKUUTA 2021 KLO 9.30

Cargotec julkaisee vuoden 2020 tilinpäätöstiedotteen torstaina 4.2.2021

Cargotec Oyj julkaisee vuoden 2020 tilinpäätöstiedotteen torstaina 4.2.2021 noin klo 13.30. Raportti on saatavilla julkaisun jälkeen osoitteessa www.cargotec.fi.

Kansainvälinen puhelinkonferenssi analyytikoille, sijoittajille ja toimittajille järjestetään julkaisupäivänä klo 15.00. Tilaisuus on englanninkielinen. Raportin esittelevät toimitusjohtaja Mika Vehviläinen ja talous- ja rahoitusjohtaja Mikko Puolakka. Esitysmateriaalit ovat saatavilla osoitteessa www.cargotec.fi klo 14.30 mennessä.

Puhelinkonferenssiin voi osallistua rekisteröitymällä ennen tiedotustilaisuuden alkua tässä osoitteessa. Rekisteröityminen avautuu 15 minuuttia ennen tilaisuuden alkua. Puhelinkonferenssijärjestelmä soittaa tietonsa rekisteröineelle osallistujalle annettuun puhelinnumeroon ja lisää osallistujan tilaisuuteen.

Puhelinkonferenssiin voi osallistua myös ilman ennakkorekisteröitymistä soittamalla numeroon 09 7479 0360 ja esittämällä tunnuksen 507254. Konferenssin aikana voi esittää kysymyksiä.

Tilaisuutta voi myös seurata osoitteessa https://cargotec.videosync.fi/2020-q4-results. Tilaisuus nauhoitetaan, ja tallenne on saatavilla Cargotecin verkkosivuilla myöhemmin samana päivänä.

Huomaa että osallistumalla puhelinkonferenssiin osallistuja suostuu siihen, että keräämme hänestä henkilökohtaisia tietoja, kuten nimen ja yritystiedot.

Lisätietoja:

Hanna-Maria Heikkinen, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 020 777 4084, hanna-maria.heikkinen@cargotec.com

Cargotecin (Nasdaq Helsinki: CGCBV) johtavat lastin- ja kuormankäsittelyn ratkaisut lisäävät älykkyyttä tavaravirtoihin ja sujuvoittavat arkea. Cargotecin liiketoiminta-alueet Kalmar, Hiab ja MacGregor ovat alojensa edelläkävijöitä. Niiden ainutlaatuinen asema satamissa, merillä ja maanteillä takaa maailmanlaajuisten tavaravirtojen optimoinnin, ja ne luovat asiakkailleen kestävää arvoa. Cargotecin liikevaihto vuonna 2019 oli noin 3,7 miljardia euroa, ja yhtiö työllistää noin 12 000 henkilöä. www.cargotec.fi

Alkuperäinen artikkeli

Huhtamäki investoi uuteen moderniin tuotantoyksikköön Malesiassa

Huhtamäki investoi uuteen moderniin tuotantoyksikköön Malesiassa

HUHTAMÄKI OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 21.1.2021 KLO 9.00

Huhtamäki investoi uuteen moderniin tuotantoyksikköön Malesiassa

Maailmanlaajuisesti johtava vastuullisten pakkausratkaisujen toimittaja Huhtamaki investoi uuteen tuotantolaitokseen Malesiassa. Yhtiö siirtää tuotantonsa Penangista Malesian pääkaupunkiseudulla Selangorin osavaltiossa sijaitsevaan Port Klangiin palvellakseen paremmin asiakkaitaan ja vastatakseen toimialan kasvuun Kaakkois-Aasiassa. Uuden tuotantolaitoksen odotetaan olevan täysin toimintavalmis vuoden 2021 toisen vuosineljänneksen loppuun mennessä.

"Investoimalla maailmanluokan tuotantolaitokseen Malesiassa luomme pohjaa tulevaisuuden kasvulle Kaakkois-Aasiassa. Uuden tuotantoyksikön sijainti on strategisesti hyvä, sillä se on lähellä avainasiakkaitamme ja siitä on hyvät logistiset yhteydet naapurimaihin. Tuotannon siirtäminen on meille myös hyvä tilaisuus modernisoida tuotantolaitteitamme sekä lisätä automaatiota tehokkuuden parantamiseksi. Uudessa yksikössä keskitytään aluksi nykyisen lailla kartonkipikarien valmistukseen. Kasvun myötä pystymme kuitenkin laajentamaan tuotevalikoimaa sekä ottamaan käyttöön uusia kestävän kehityksen mukaisia paperipohjaisia ​​teknologioita ja hyödyntämään maailmanlaajuista pakkausosaamistamme”, sanoo Eric Le Lay, Fiber Foodservice EAO -segmentin johtaja.

Kokonaisinvestoinnin arvo, mukaan lukien infrastruktuurin parannukset sekä koneinvestoinnit ja asennukset, on noin 10 miljoonaa euroa. Suurin osa investoinnista tehdään vuoden 2021 ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Huhtamäen nykyiselle henkilöstölle Malesiassa, noin 150 työntekijälle, tarjotaan mahdollisuus siirtyä uuteen yksikköön.

Lisätietoja:
Katariina Hietaranta, lehdistösuhteet, puh. 010 686 7863

HUHTAMÄKI OYJ
Konserniviestintä

Huhtamäestä
Huhtamäki on maailmanlaajuisesti johtava vastuullisten pakkausratkaisujen toimittaja, joka mahdollistaa hyvinvointia ja sujuvaa arkea kuluttajille ympäri maailmaa. Innovatiiviset tuotteemme suojaavat noutoruokaa ja elintarvikkeita, varmistaen niiden hygieenisyyden ja turvallisuuden, sekä ehkäisevät ruokahävikkiä. Toimimme kaikessa kestävää kehitystä edistäen. Olemme sitoutuneet saavuttamaan hiilineutraalin tuotannon ja suunnittelemaan kaikki tuotteemme kierrätettäviksi, kompostoitaviksi tai uudelleenkäytettäviksi vuoteen 2030 mennessä.

Olemme mukana UN Global Compact -yritysvastuualoitteessa ja vuonna 2020 MSCI ESG Ratings antoi meille A-luokituksen asteikolla AAA ─ CCC. Tehdäksemme osamme ilmastonmuutoksen torjumiseksi olemme sitoutuneet asettamaan Science Based Targets ‑aloitteen hyväksymät tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet. EcoVadis on myöntänyt Huhtamäelle hopeatason tunnustuksen vastuullisuustyöstämme.

Meillä on sadan vuoden historia ja vahva pohjoismainen perintö, ja toimimme 36 maassa ja 81 tuotantolaitoksessa ympäri maailmaa. Arvomme Välitä, Uskalla, Tee valmiiksi ohjaavat toimintaamme ja auttavat 18 600 työntekijäämme saamaan aikaan muutosta siellä missä sitä tarvitaan. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 3,4 miljardia euroa. Huhtamäki-konsernin pääkonttori on Espoossa, ja emoyhtiö Huhtamäki Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja siitä, kuinka kannamme vastuuta ruoan, ihmisten ja maapallon suojelemisesta löydät osoitteesta www.huhtamaki.com.

Alkuperäinen artikkeli

Muutos Sampo-konsernin johtoryhmän kokoonpanoon

Muutos Sampo-konsernin johtoryhmän kokoonpanoon

SAMPO OYJ PÖRSSITIEDOTE 20.1.2021 klo 12.00

Muutos Sampo-konsernin johtoryhmän kokoonpanoon

Sammon tytäryhtiön Ifin sisäisen organisaatiomuutoksen seurauksena Ivar Martinsen on jättänyt tänään tehtävänsä yritysasiakasliiketoiminnasta vastaavana johtajana ja samalla hän on Sammon hallituksen päätöksellä jäänyt pois Sammon johtoryhmästä.

Martinsen työskentelee tästä päivästä alkaen Ifissä neuvonantajana. Uudessa tehtävässään Martinsen toimii Ifin toimitusjohtajan ja Sammon konsernijohtajan tukena vahinkovakuutusliiketoimintaan liittyvissä kysymyksissä. Martinsen vastasi Ifin yritysasiakasliiketoiminnasta vuodesta 2003 alkaen ja toimi Sammon johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2005 alkaen.

Yritysasiakasliiketoiminnasta vastaavaksi johtajaksi on nimitetty Klas Svensson, joka siirtyy uuteen toimeen henkilöasiakasliiketoiminnan Digital Sales & Customer Experience -liiketoimintayksikön johtotehtävistä. Svensson on toiminut Ruotsin ja Tanskan henkilöasiakasliiketoiminnan eri tehtävissä vuodesta 2012 alkaen.

SAMPO OYJ
Sijoittajasuhteet ja konserniviestintä

Lisätiedot:
Jarmo Salonen
Johtaja, sijoittajasuhteet ja konserniviestintä
puh. 010 516 0030

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Lontoon pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
Finanssivalvonta
www.sampo.com

Alkuperäinen artikkeli

Orion julkaisee vuoden 2020 tilinpäätöstiedotteen tiistaina 9.2.2021

Orion julkaisee vuoden 2020 tilinpäätöstiedotteen tiistaina 9.2.2021

ORION OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 20.1.2021 KLO 11.00

Orion julkaisee vuoden 2020 tilinpäätöstiedotteen tiistaina 9.2.2021

Orion julkaisee vuoden 2020 tilinpäätöstiedotteen tiistaina 9.2.2021 noin klo 12.00. Tiedote ja esitysmateriaali ovat julkistuksen jälkeen saatavilla yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.orion.fi/sijoittajat.
Webcast ja puhelinkonferenssi

Englanninkielinen webcast sekä puhelinkonferenssi analyytikoille, sijoittajille ja toimittajille järjestetään tiistaina 9.2.2021 klo 13.30. Tiedotustilaisuus järjestetään vain verkkolähetyksenä ja puhelinkonferenssina.

Linkki suoraan webcast-lähetykseen löytyy Orionin verkkosivuilta osoitteesta www.orion.fi/sijoittajat. Tilaisuuden taltiointi on saatavilla kyseisellä sivulla myöhemmin samana päivänä.
Puhelinkonferenssiin voi osallistua soittamalla:
Suomi: 09 8171 0310
Ruotsi: +46 8 566 426 51
Iso-Britannia: +44 333 300 0804
Yhdysvallat: +1 631 913 1422
Osallistujatunnus: 46768214#


Hiljainen kausi

Tilinpäätöstiedotteen julkistamista edeltävä hiljainen kausi on meneillään ja jatkuu katsauksen julkistukseen saakka.

Yhteyshenkilö:

Tuukka Hirvonen, sijoittajasuhteet, Orion Oyj
p.010 426 2721

Julkaisija:
Orion Oyj
Viestintä
Orionintie 1A, 02200 Espoo
Kotisivu: www.orion.fi

Orion on suomalainen lääkeyhtiö – hyvinvoinnin rakentaja, joka toimii maailmanlaajuisesti. Orion kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmis- ja eläinlääkkeitä sekä lääkkeiden vaikuttavia aineita. Yhtiö panostaa jatkuvasti uusien lääkkeiden sekä hoitotapojen tutkimiseen ja kehittämiseen. Orionin lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat neurologiset sairaudet, syöpäsairaudet, suomalaisen tautiperimän harvinaissairaudet sekä hengityselinsairaudet, joiden hoitoon Orion kehittää inhaloitavia keuhkolääkkeitä Easyhaler®-laiteportfolion alla. Orionin liikevaihto vuonna 2019 oli 1 051 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllisti vuoden lopussa noin 3 300 henkilöä. Orionin A- ja B- osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.

Alkuperäinen artikkeli

LEHDISTÖTIEDOTE: Euroopan patenttivirasto myöntänyt SSH Communications Security Oyj:lle PrivX®-teknologiaa koskevan lisäpatentin

LEHDISTÖTIEDOTE: Euroopan patenttivirasto myöntänyt SSH Communications Security Oyj:lle PrivX®-teknologiaa koskevan lisäpatentin

Euroopan patenttivirasto myöntänyt SSH Communications Security Oyj:lle PrivX®-teknologiaa koskevan lisäpatentin

Helsinki – 20.01.2021 – Euroopan patenttivirasto (EPO) on myöntänyt SSH:lle patentin EP 3495976, joka kattaa SSH:n PrivX-teknologian mahdollistaman virtuaalisten älykorttien käytön lyhytkestoisten sertifikaattien kanssa salasanattomaan pääsynhallintaan.

Salasanojen käyttö on hankalaa ja ne ovat merkittävä tietoturvariski käyttäjille ja kaiken kokoisille organisaatioille: tutkimusten mukaan yksi yritystili 250:stä vaarantuu joka kuussa. World Economic Forum (WEF) arvio, että kyberrikollisuuden aiheuttamat kustannukset maailmantaloudelle ovat noin 2,9 miljoonaa USD joka minuutti, ja että 80 % hyökkäyksistä kohdistuu juuri salasanoihin. Salasanojen hallitseminen on myös kallista: tutkimusyritys Gartnerin mukaan jopa 20–50 % kaikista yhteydenotoista tukipalveluihin on salasanojen uusintapyyntöjä.

PrivX:n käyttämä lyhytkestoisiin sertifikaatteihin perustuva pääsynhallintamenetelmä poistaa kokonaan tarpeen käyttää salasanoja tai muita pysyviä pääsytunnisteita, mikä auttaa asiakkaita ottamaan käyttöön asiantuntijoiden suositteleman reaaliaikaisen salasanattoman zero standing privileges -pääsynhallintamallin (ZSP).

Patentoitu keksintö mahdollistaa perinteisen älykorttipohjaisen pääsynhallinnan tarjoaman erittäin korkean tietoturvan ilman fyysisten korttien luomisen, ylläpitämisen ja pääsytunnisteiden vaihtamisen aiheuttamia suuria kustannuksia. Keksintö mahdollistaa laajasti sovellettavan älykortti-infrastruktuurin käyttämisen PrivX:n kanssa, mikä entuudestaan laskee kustannuksia ja työmäärää PrivX:n käyttämisessä kriittisten järjestelmien, sovelluksien ja tietojen suojaamiseksi.

PrivX autentikoi käyttäjät käyttöhetkellä heidän roolinsa ja oikeuksiensa perusteella ja myöntää pääsyn järjestelmiin käyttämällä lyhytkestoisia sertifikaatteja, joiden voimassaolo päättyy automaattisesti autentikoinnin jälkeen. Tämä patentoitu innovaatio ei edellytä pysyviä pääsytunnisteita tai salasanoja eivätkä käyttäjät missään tilanteessa käsittele tai näe pääsytunnisteita. Tämä eliminoi tunnisteiden väärinkäytön mahdollisuuden, parantaa tuottavuutta ja vähentää pääsynhallinnan monimutkaisuutta.

“Olemme ylpeitä siitä, että EPO on jälleen tunnistanut PrivX-teknologian ainutlaatuisuuden ja myöntänyt meille tämän patentin”, sanoo SSH.COM:in toimitusjohtaja Teemu Tunkelo. “Patentti tunnistaa PrivX:n keskeisten suunnitteluperiaatteiden ainutlaatuisuuden ja antaa sille tärkeän erottelevan piirteen Privileged Access Management -markkinoilla (PAM). Patentti myös osoittaa, että PrivX tukee tunnustettuja suosituksia kuten Gartnerin Zero Standing Privileges -viitekehystä ja Zero Trust -pohjaista pääsynhallintaa.”

SSH.COM:illa on kattava salkku patentteja ja patenttihakemuksia, joka kattaa kaikki yrityksen avaintuotteet ja kasvattaa omistaja-arvoa varmistamalla SSH:lle toiminnanvapauden (freedom to operate) sekä differoi tuotteita markkinoilla.

SSH COMMUNICATIONS SECURITY OYJ

Teemu Tunkelo
toimitusjohtaja

Lisätiedot:
Teemu Tunkelo, toimitusjohtaja, tel. +358 40 5499605

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ssh.com

SSH Communications Security:
SSH.COM auttaa yrityksiä hallitsemaan ja turvaamaan digitaalista ydintään – kriittistä dataa, sovelluksia ja palveluita. Yli 3000 asiakkaamme joukossa on 40 % Fortune 500 -yrityksistä, monet maailman johtavista rahoi­tusalojen yrityksistä ja johtavia yrityksiä monilta muilta toimi­aloilta. Autamme asiakkaitamme menes­tymään pilviaikakaudella tarjoamalla kitkattomia pääsynhallintaratkaisuja, jotka minimoivat pääsyoikeuksiin liittyvät riskit. SSH.COM myy sovelluksiaan maailmanlaajuisesti verkossa, toimipisteiden kautta sekä kattavan myynti­partneri­verkoston avulla. Yhtiön osakkeet (SSH1V) on listattu Helsingin pörssissä. Lisätietoja meistä löydät Internet-osoitteestamme www.ssh.com.

Alkuperäinen artikkeli

Nexstim Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan päätös

Nexstim Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan päätös

Yhtiötiedote, Helsinki, 20.1.2021 klo 9.30 (EET)

Nexstim Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan päätös

Nexstim Oyj (NXTMH:HEX, NXTMS:STO) (”Nexstim” tai ”Yhtiö”) ilmoittaa Osakkeenomistajin Nimitystoimikunnan päätöksistä.

Nexstimin hallituksen jäsenenä vuodesta 2016 toiminut Rohan Hoare sekä Nexstimin hallituksen jäsenenä vuodesta 2017 toiminut Tomas Holmberg ovat ilmoittaneet etteivät ole enää käytettävissä yhtiön hallitukseen kaudelle 2021-2022. Yhtiön Osakkeenomistajien Nimitystoimikunta on päättänyt kokouksessaan ehdottaa yhtiökokoukselle uusiksi hallituksen jäseniksi Timo Hildéniä sekä Tero Weckrothia.

Nexstimin hallituksen puheenjohtaja Leena Niemistö kommentoi: ”Olen todella ilahtunut, että Timo Hildén ja Tero Weckroth ovat ilmoittaneet olevansa käytettävissä Nexstimin hallitusjäseniksi. He ovat molemmat tunnettuja syvästä ja monipuolisesta osaamisestaan terveysteknologian ja lääketeollisuuden parista: Timo Hildénillä on todella kattava kokemus lääkintä- ja terveysteknologian alalta sekä operationaaliselta että johtoryhmä- ja hallitustasolta. Tero Weckroth on lääketeollisuuden ammattilainen, joka toiminut pitkään myös kansainvälisellä rahoitussektorilla. Näillä taustoilla he molemmat pystyisivät tukemaan loistavasti Nexstimin kasvua yhä merkittävämmäksi kansainväliseksi yritykseksi. Samalla kiitän lämpimästi Rohan Hoarea ja Tomas Holmbergia heidän pitkäaikaisesta työstään Nexstimin hallituksessa. Toivotan heille kaikkea hyvää tulevaisuudessa.

Lisätietoja saa verkkosivulta www.nexstim.com tai ottamalla yhteyttä:

Leena Niemistö, Hallituksen puheenjohtaja, Osakkeenomistajien Nimitystoimikunnan puheenjohtaja
+358 9 2727 170
leena.niemisto@nexstim.com

Erik Penser Bank AB (Certified Adviser)
+46 8 463 83 00
certifiedadviser@penser.se

Tietoja Nexstim Oyj:stä

Nexstim on suomalainen, kansainvälisillä markkinoilla toimiva lääkintäteknologiayritys. Missionamme on mahdollistaa haastavien aivosairauksien yksilöllinen ja tehokas diagnostiikka ja hoito.

Nexstim on kehittänyt uraauurtavan noninvasiivisen aivostimulaatioteknologian nimeltä SmartFocus®. SmartFocus® perustuu kallon ulkopuoliseen aivostimulaatioon (TMS eli transcranial magnetic stimulation), johon on yhdistetty 3D-navigointijärjestelmä. Uniikki teknologia mahdollistaa halutun aivoalueen tarkan ja yksilöllisen stimuloinnin.

SmartFocus® TMS teknologiaa käytetään Nexstimin kehittämässä NBT® (Navigated Brain Therapy) -laitteistossa, jolla on FDA:n markkinointi- ja jakelulupa vakavan masennuksen hoitoon Yhdysvalloissa. NBT®-laitteisto on CE-hyväksytty Euroopassa käytettäväksi vakavan masennuksen ja kroonisen neuropaattisen kivun hoidossa.

Lisäksi Nexstim markkinoi kehittämäänsä, SmartFocus® TMS teknologiaan perustuvaa NBS (Navigated Brain Stimulation) -laitteistoa. Nexstimin NBS-laitteisto on ainoa FDA:n hyväksymä ja CE-merkitty navigoiva TMS-laitteisto liikeaivokuoren ja aivojen puhealueiden leikkausta edeltävää kartoitusta varten. Nexstimin osakkeet on listattu Nasdaq First North Growth Market Finlandin ja Nasdaq First North Growth Market Swedenin markkinapaikoilla.

Lisätietoja on osoitteessa www.nexstim.com

Liite

Alkuperäinen artikkeli

Siri Markula nimitetty Taalerin viestintä- ja sijoittajasuhdejohtajaksi

Taaleri Oyj.jpg

Siri Markula nimitetty Taalerin viestintä- ja sijoittajasuhdejohtajaksi

TAALERI OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 20.1.2021 KLO 9.00

Siri Markula nimitetty Taalerin viestintä- ja sijoittajasuhdejohtajaksi

Siri Markula on nimitetty Taaleri-konsernin viestintä- ja sijoittajasuhdejohtajaksi. Hänen tehtäviinsä kuuluvat Taalerin ulkoinen ja sisäinen viestintä, sijoittajasuhteet sekä vastuullisuus. Markula siirtyi Taalerille Hill+Knowlton Strategiesin palveluksesta. Sitä ennen hän toimi Pihlajalinna Oyj:n viestintä- ja sijoittajasuhdejohtajana. Markula aloitti tehtävässään 18.1.2021, ja hän raportoi toimitusjohtaja Robin Lindahlille.

”Sirillä on erittäin laaja viestinnän kokemus ja vankka sijoittajasuhde- ja vastuullisuusasioiden osaaminen. Tavoitteemme on kehittää Taalerin viestintää kaikilla osa-alueilla, ja Sirin rekrytoinnilla on tärkeä rooli siinä”, sanoo Taaleri Oyj:n toimitusjohtaja Robin Lindahl.

Taaleri Oyj

Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Robin Lindahl, Taaleri Oyj, puh. 050 595 9616, robin.lindahl@taaleri.com

Taaleri lyhyesti

Taaleri on finanssiryhmä, jonka emoyhtiö Taaleri Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle pörssilistalle. Taaleri-konserni koostuu kolmesta liiketoiminta-alueesta: Varainhoito, Vakuutus ja Energia. Lisäksi konserni tekee sijoituksia omasta taseestaan. Taalerilla oli kesäkuun 2020 lopussa hallinnoitavia varoja 7,1 miljardia euroa ja varainhoidon asiakkaita 5 700. Taaleri Oyj:llä on noin 5 200 osakkeenomistajaa. Taalerin toiminta on Finanssivalvonnan valvomaa.

Lisää tietoa yrityksestämme ja palveluistamme:
www.taaleri.com
www.taalerivarainhoito.com
www.taalerienergia.com
www.taalerikapitaali.com
www.garantia.fi

www.fellowfinance.fi

Taaleri Twitterissä

Alkuperäinen artikkeli

Ovaro Kiinteistösijoitus ja POP Pankki yhteistyöhön

Ovaro Kiinteistösijoitus ja POP Pankki yhteistyöhön

OVARO KIINTEISTÖSIJOITUS OYJ

Lehdistötiedote

20.1.2021 klo 8.30

Ovaro Kiinteistösijoitus ja POP Pankki yhteistyöhön

Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj laajentaa rahoituspohjaa ja käynnistää yhteistyön POP Pankki ryhmään kuuluvan Reisjärven Osuuspankin kanssa. Ensimmäisessä vaiheessa pankki on myöntänyt noin kahden miljoonan euron kiinteistövakuudellisen luoton. Uusi luotto on olemassa olevia rahoituksia edullisempi.

”Ovaro julkisti joulukuussa strategian päivityksen vuosille 2021–2023. Siinä yhtenä tavoitteena on rahoituksen uudelleenjärjestäminen. POP Pankin ensimmäisen luoton myötä Ovaro pystyy lyhentämään korkeakorkoisia lainojaan ja pienentämään rahoituskulujaan. Näistä lähtökohdista on voimme hyvin suunnitella uusia kiinteistöhankkeita”, sanoo Ovaron toimitusjohtaja Marko Huttunen.

”POP Pankki tekee mielellään yhteistyötä kasvuhakuisten ja vakavaraisten yhtiöiden kanssa. Pörssinoteerattu Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj on mielenkiintoinen ja kehittyvässä vaiheessa oleva yhtiö. Jatkamme mielellämme keskusteluja asiakkuuden laajentamisesta lähitulevaisuudessa”, kertoo POP Pankki Reisjärven asiakkuusjohtaja Juha-Matti Kujala.

Ovaron rahoituspohja kostuu noin 30 miljoonan euron emoyhtiölainoista ja noin 20 miljoonan taloyhtiölainoista. Viimeisen kahden vuoden aikana lainoja on lyhennetty lähes 50 miljoonalla eurolla. Yhtiö ilmoitti strategiapäivityksen yhteydessä siirtyvänsä aktiiviseen kiinteistöjen hoitoon ja hankekehitykseen. Ovaron tavoitteena on lähiaikoina käynnistää sekä uusia kiinteistöhankkeita että nykyisen kiinteistökannan modernisointeja, jotka voivat vaatia uutta rahoitusta.

Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj

Lisätiedot: Toimitusjohtaja Marko Huttunen, puh. +358 50 329 2563.

Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet ja www.ovaro.fi

Alkuperäinen artikkeli