Etusivu » Yleinen » Sivu 153

Boreon Raskas Kalusto -liiketoiminta kasvaa Ruotsissa yritysostolla

Boreon Raskas Kalusto -liiketoiminta kasvaa Ruotsissa yritysostolla

| Source:

Boreo Oyj

Boreo Oyj

Espoo, FINLAND

BOREO OYJ Pörssitiedote 30.6.2021 klo 13:30

Boreon Raskas Kalusto -liiketoiminta kasvaa Ruotsissa yritysostolla

Boreo Oyj on allekirjoittanut 30.6.2021 sopimuksen, jonka mukaisesti se ostaa Floby Nya Bilverkstad AB:n (”FNB”) koko osakekannan yhtiön omistaijlta Hasse Erikssonilta ja Magnus Thorildilta (”Myyjät”). Myyjät jatkavat yhtiön palveluksessa kaupan jälkeen. FNB jatkaa kaupan jälkeen operointia itsenäisesti osana Boreo-konsernia ja vahvistaa konsernin Raskas Kalusto -liiketoiminta-aluetta Ruotsissa.

”FNB:lla on pitkäaikainen vahva asema sen asiakkaiden kumppanina ja yhtiöllä on merkittävää edistyksellistä osaamista räätälöityjen puutavara-autojen päällerakenteiden suunnittelussa, varustelussa ja rakentamisessa. Yhtiön toiminnan kasvua ja kehitystä tukee Pohjoismaisen metsäteollisuuden positiiviset tulevaisuudennäkymät ja kasvavat puunkäyttömäärät. Tämä yritysosto täydentää erinomaisesti Raskas Kalusto -liiketoiminta-aluettamme ja tuo sen kokoonpano- ja valmistustoimintojen myötä uutta osaamista betoniteollisuuden ja maanrakentamisen toiminnoillemme. Kaupan myötä jatkamme vuoden 2021 alussa aloittamaamme laajentumista Ruotsin markkinoille ja luomme edellytyksiä kasvulle Pohjoismaissa” sanoo Boreon toimitusjohtaja Kari Nerg.

Vuonna 1953 perustettu FNB on yksi Ruotsin johtavista puutavara-autojen päällerakentajista. Yhtiön palveluvalikoima kattaa päällerakenteiden suunnittelun, komponenttien valmistuksen, varustelun, myynnin sekä jälkimarkkinapalvelut. Yhtiön avainasiakkaita ovat ruotsalaiset puutavara-autoyrittäjät, jotka varmistavat metsäteollisuuden toimivan puuhuollon. FNB työllistää 26 henkilöä ja sen toiminnot sijaitsevat Flobyssä, Ruotsissa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2020 oli noin 91 miljoonaa Ruotsin kruunua ja käyttökate noin 10 miljoonaa Ruotsin kruunua.

Osakkeista maksettava kiinteä kauppahinta on noin 33 miljoonaa Ruotsin kruunua ja sen perustana oleva velaton kauppahinta (yritysarvo) on noin 40 miljoonaa Ruotsin kruunua. Kiinteä kauppahinta maksetaan kaupan toteutushetkellä käteisellä ja toteuttamalla yhteensä noin 6 miljoonan Ruotsin kruunun suuruinen suunnattu osakeanti Myyjille.

Kiinteän kauppahinnan lisäksi Boreo voi maksaa enintään 15 miljoonan Ruotsin kruunun suuruisen lisäkauppahinnan, joka perustuu FNB:n liiketoiminnan kehitykseen vuosina 2022-2024. Lisäkauppahinta maksetaan käteisenä.

Boreo rahoittaa käteiskauppahinnan maksun ja FNB:n korollisten velkojen takaisinmaksun Boreon päärahoittajan kanssa sovitulla 4 miljoonan euron suuruisella lainalla sekä konsernin kassavaroilla. Osana nostettavan velkarahoituksen ehtoja, yhtiön pääomistaja Preato Capital AB on sopinut takaavansa nostettavan lainan Boreon puolesta täysimääräisesti. Lainan takauksesta perittävä vuosittainen provisio on 1,5 % lainan kokonaismäärästä.

Uusien liikkeellelaskettavien osakkeiden lukumäärä on 13 822 kappaletta ja niiden merkintähinta, perustuen 30 päivän kaupankäyntimäärällä painotettuun keskikurssiin Nasdaq Helsinki Oy:n päälistalla 28.6.2021 saakka, on 42,91 euroa osakkeelta ja ne edustavat noin 0,53 prosenttia Boreon osakkeista ja äänistä osakeannin jälkeen. Uusien osakkeiden rekisteröinnin jälkeen Boreon liikkeeseen laskettujen osakkeiden kokonaislukumäärä on 2 617 322. Suunnatulle osakeannille on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, joka on yrityskaupan rahoittaminen ja konsernin liiketoimintojen strateginen kehittäminen.

Kaupan toteutumisen jälkeen Boreo tulee hakemaan uusien osakkeiden ottamista kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsinki Oy:n päälistalla samanlajisina sen vanhojen osakkeiden kanssa uusien osakkeiden kaupparekisteriin merkitsemisen jälkeen.

Kaupalla ei ole vaikutusta Boreon strategisiin tavoitteisiin ja sen arvioidaan toteutuvan 1.9.2021. Boreo raportoi FNB:n osana sen Raskas Kalusto -liiketoiminta-aluetta.

Vantaalla, 30. päivänä kesäkuuta 2021

Boreo Oyj

Kari Nerg
Toimitusjohtaja

Jakelu:
Helsingin pörssi
keskeiset tiedotusvälineet,
www.boreo.com

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Kari Nerg
+358 44 341 8514

Talous- ja rahoitusjohtaja Aku Rumpunen
+358 40 556 3546

Floby Nya Bilverkstad AB:n avainluvut1

2020 2019 2018
Liikevaihto, SEKm 91.0 85.5 75.8
Käyttökate, SEKm 9.8 7.5 7.1
Käyttökate, % 10.7 8.8 9.4
Taseen loppusumma, SEKm 52.8 49.2 44.2
Oma pääoma, SEKm 21.0 13.0 7.3
Nettovelka, SEKm 16.5 18.8 17.5

[1] Avainluvut Ruotsin kirjanpitonormiston mukaisesti.

Boreo lyhyesti:

Boreo on Helsingin pörssissä listattu yhtiö, joka luo arvoa omistamalla, hankkimalla ja kehittämällä B2B-liiketoimintoja Pohjois-Euroopassa, Boreon liiketoiminnot on organisoitu kolmeen liiketoiminta-alueeseen: i) Elektroniikka, ii) Tekninen kauppa, ja iii) Raskas kalusto.

Boreon päätavoite on omistaja-arvon luominen pitkällä aikavälillä. Tämän se pyrkii saavuttamaan yritysostovetoisella strategialla, luomalla optimaaliset olosuhteet sen yhtiöille myynnin kasvattamiseen ja kannattavuuden parantamiseen sekä olemalla paras mahdollinen koti sen yhtiöille ja henkilöstölle.

Konsernin pro forma -liikevaihto vuonna 2020 oli 103,6 milj, euroa ja se työllistää noin 380 henkilöä – Suomessa, Ruotsissa, Venäjällä ja Baltiassa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Vantaalla.

Boreo – Paikka Kasvaa ja Kukoistaa.

Alkuperäinen artikkeli

Vincit Oyj myy merkittävän osan tytäryhtiöstään LaaS Company Oy:stä johdolle, henkilöstölle ja strategisille sijoittajille

Vincit Oyj myy merkittävän osan tytäryhtiöstään LaaS Company Oy:stä johdolle, henkilöstölle ja strategisille sijoittajille

| Source:

Vincit Oyj

Vincit Oyj

Tampere, FINLAND

Vincit Oyj

Yhtiötiedote 30.6.2021 kello 12:00

Vincit Oyj myy merkittävän osan tytäryhtiöstään LaaS Company Oy:stä johdolle, henkilöstölle ja strategisille sijoittajille

Vincit Oyj myy merkittävän osan tytäryhtiöstään Leadership as a Service Company Oy:stä (LaaS Company) sijoittajaryhmälle, joka koostuu 12 yksityishenkilöstä ja kolmesta sijoitusyhtiöstä. Sijoittajien joukossa on mm. LaaS Companyn toimitusjohtaja Johanna Pystynen, Vincitin toimitusjohtaja Mikko Kuitusen 100 %:sti omistama yhtiö Cloudberry Capital Oy sekä LaaS Companyn henkilöstö.

Osakekaupan yhteydessä LaaS Company toteuttaa 0,2 miljoonan euron maksullisen suunnatun osakeannin samalle sijoittajaryhmälle. Osakeannin tarkoituksena on vahvistaa yhtiön pääomarakennetta ja taloudellista asemaa. Osakekaupan ja maksullisen suunnatun osakeannin jälkeen Vincitin omistus LaaS Companyssä on noin 44 %. Vincitin suunnitelma on vähentää omistustaan LaaS Companyssä myös tulevaisuudessa joko osakemyyntien tai muiden rahoitusjärjestelyiden kautta.

Osakkeiden kauppahinta on 0,7 miljoonaa euroa mistä Vincit kirjaa alustavan arvion mukaan noin 0,8 miljoonan euron myyntivoiton konsernin H1/2021 tulokseen.

LaaS Company Oy on 30.6.2021 alkaen Vincit Oyj:n osakkuusyhtiö eikä sen tulosta jatkossa yhdistellä Vincit-konsernissa, vaan se esitetään osuutena osakkuusyhtiön tuloksesta osana rahoitustuottoja ja -kuluja.

Vincit Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Artti Aurasmaa: “LaaSin potentiaali on ollut meille ilmeistä alusta asti. Eriytimme LaaS Companyn omaksi yhtiökseen puolitoista vuotta sitten rahoitusratkaisuja hakiessamme ja tämä irtiotto on pitkään suunnitteilla ollut askel LaaSin kasvupolulla. Osakekaupan ansiosta molemmilla yhtiöillä on nyt mahdollisuus keskittyä paremmin omaan ydintekemiseensä. Vincit säilyy yhä LaaSin merkittävänä omistajana ja koska LaaS kehitettiin aikanaan tukemaan Vincitin johtamismallia, jatkamme luonnollisesti LaaSin asiakkaana myös tulevaisuudessa. Siirrämme ylpeänä ohjakset uudelle johdolle ja seuraamme innolla LaaS Companyn matkaa kansainvälisille markkinoille.”

LaaS Company Oy:n toimitusjohtaja Johanna Pystynen: “LaaSissa tiivistyvät Vincitin johtamisfilosofian tärkeimmät elementit: yksilöllisten tarpeiden huomioiminen, itse- ja yhteisöohjautuvuus, valmentava esihenkilötyö ja hyvinvoinnin kokonaisvaltainen tukeminen. Nämä teemat ovat tällä hetkellä organisaatioille tärkeämpiä kuin koskaan aikaisemmin, joten LaaSissa ollaan ydinkysymysten äärellä. Olen kiitollinen, että saan nyt jatkaa näiden teemojen viemistä Vincitin ulkopuolelle ottaen samalla yhä enemmän omistajuutta yhtiöön. Seuraavaksi LaaSilla on tavoitteena kansainvälinen läpimurto ja kaikki edellytykset siihen ovat nyt olemassa."

Lisätietoja:

Vincit Oyj, hallituksen puheenjohtaja Artti Aurasmaa, puhelin: 045 186 1775

Laas Company Oy, toimitusjohtaja Johanna Pystynen, puhelin: 050 441 2126

Hyväksytty neuvonantaja: Alexander Corporate Finance Oy, puhelin: 050 520 4098

Vincit Oyj lyhyesti:

Vincit on huippuasiantuntijaorganisaatio, joka tarjoaa asiakkailleen aina toimivinta digitaalisuutta ymmärrettävässä paketissa, jotta huominen ei pelota. Vincit Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla, kaupankäyntitunnus VINCIT. www.vincit.fi

LaaS Company Oy lyhyesti:

LaaS Company syntyi intohimosta jakaa lukuisia tunnustuksia kerännyt Vincitin johtamismalli maailmalle. LaaS Companyn HR-teknologia tukee valmentavaa esihenkilötyötä ja rakentaa muutosta kohti yksilöiden itseohjautuvuutta, tiimien yhteisöohjautuvuutta sekä jatkuvaa osaamisen kehittämistä ja jakamista. www.laas.fi

Alkuperäinen artikkeli

Investors Housen hallinnoima rahasto solminut hotellikiinteistöä koskevan vuokrasopimuksen Porissa

Investors Housen hallinnoima rahasto solminut hotellikiinteistöä koskevan vuokrasopimuksen Porissa

| Source:

Investors House Oyj

Investors House Oyj

Helsinki, FINLAND

Investors House Oyj

Lehdistötiedote 30.6.2021 klo 11:30

Investors Housen hallinnoima rahasto solminut hotellikiinteistöä koskevan vuokrasopimuksen Porissa

Investors Housen tytäryhtiö Investors House Rahastot Oy:n hallinnoima rahasto ja Camelot Suomi ovat solmineet sopimuksen edullisten majoitusratkaisujen tarjoamisesta hotellikiinteistössä Porissa. Sopimus astuu voimaan 1.7.2021.

“Porin majoitustarjonta laajenee, kun hallinnoimamme rahasto ja Camelot päättivät solmia sopimuksen majoituspalvelujen tarjoamisesta aikaisemmin Hotel Bepop:in nimellä tunnetussa hotellikiinteistössä. Hotellissa on 70 huonetta jotka varustellaan soveltuvaksi niin vapaa-ajan tarpeisiin kuin yritysmajoitukseen.”, sanoo Investors House Rahastot Oy:n toimitusjohtaja Antti Lahtinen.

“Mosaic World konserniin kuuluva Camelot tarjoaa konseptinsa mukaisesti erittäin kilpailukykyisesti hinnoiteltuja huoneita kaikkiin tilapäisiin majoitustarpeisiin. Hinnoittelu mukautuu myös edullisemmaksi majoituksen keston mukaan ja onkin parhaimillaan alle 10€ yöltä per henkilö.”, toteaa puolestaan Camelot Suomen liiketoimintajohtaja Benjamin Sundberg.

Helsinki 30.6.2021

Investors House Oyj

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Antti Lahtinen, Investors House Rahastot Oy, puh 040 538 6931
Liiketoimintajohtaja Benjamin Sundberg, Camelot Suomi, puh 040 137 3793

Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.investorshouse.fi

Investors House luo omistaja-arvoa yhdistämällä osaamisensa kiinteistö- ja finanssimarkkinan koko arvoketjussa. Toimintamalli tarjoaa useita kasvu- ja ansaintamahdollisuuksia, minkä lisäksi yhtiö pystyy hyödyntämään tehokkaasti markkinoilla avautuvia mahdollisuuksia ja allokoimaan pääomia parhaaksi katsomallaan tavalla.

Alkuperäinen artikkeli

Kuntarahoitus laskee liikkeeseen 50 miljoonan euron lisäyksen viitelainaan osana joukkovelkakirjalainaohjelmaa

Kuntarahoitus laskee liikkeeseen 50 miljoonan euron lisäyksen viitelainaan osana joukkovelkakirjalainaohjelmaa

| Source:

Kuntarahoitus Oyj

Kuntarahoitus Oyj

Helsinki, FINLAND

English
Finnish

Kuntarahoitus Oyj
Pörssitiedote
30.6.2021 klo 10.30

Kuntarahoitus laskee liikkeeseen 50 miljoonan euron lisäyksen viitelainaan osana joukkovelkakirjalainaohjelmaa

Kuntarahoitus Oyj laskee 1.7.2021 liikkeeseen 50 miljoonan euron lisäyksen 21.4.2021 liikkeeseen laskettuun viitelainan. Lisäyksen jälkeen viitelainan koko on 550 miljoonaa euroa. Viitelainan eräpäivä on 21.4.2028. Viitelainalle maksetaan vuosittaista korkoa 0 %.

Viitelainan lisäyksen liikkeeseenlasku tapahtuu yhtiön 40 miljardin euron joukkovelkakirjalainaohjelman alla. Ohjelmaa koskeva esite on saatavilla englanninkielisenä yhtiön verkkosivuilta osoitteesta www.munifin.fi/investor-relations.

Kuntarahoitus on hakenut viitelainan lisäyksen ottamista julkisen kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle. Julkisen kaupankäynnin odotetaan alkavan 1.7.2021. Alkuperäinen viitelaina on otettu kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalla.

Liikkeeseenlaskun järjestäjänä toimii Danske Bank A/S.

KUNTARAHOITUS OYJ


Lisätietoja:

Joakim Holmström
Johtaja, Pääomamarkkinat ja vastuullisuus
puh. 050 444 3638

Kuntarahoitus Oyj on Suomen suurimpia luottolaitoksia: yhtiön tase on noin 44 miljardia euroa. Kuntarahoituksen omistavat kunnat, Keva ja Suomen valtio.

Kuntarahoituksen tehtävänä on rakentaa vastuullisesti parempaa tulevaisuutta yhdessä asiakkaiden kanssa. Yhtiön asiakkaita ovat Suomen kunnat, kuntayhtymät, niiden määräysvallassa olevat yhteisöt sekä yleishyödylliset asuntoyhteisöt. Asiakkaamme rahoittavat Kuntarahoituksen tarjoamilla rahoitusratkaisuilla ympäristön kannalta kestäviä ja yhteiskunnallisesti vastuullisia kohteita, kuten julkisen liikenteen hankkeita, kestävää rakentamista, sairaaloita ja terveyskeskuksia, päiväkoteja ja kouluja sekä erityisryhmien asumista.

Kuntarahoituksen asiakaskunta on kotimaista, mutta toimintaympäristö on globaali. Yhtiö on aktiivisin suomalainen joukkovelkakirjalainojen liikkeeseenlaskija kansainvälisillä pääomamarkkinoilla sekä ensimmäinen suomalainen vihreiden ja yhteiskunnallisten joukkovelkakirjalainojen liikkeeseenlaskija. Kuntarahoituksen varainhankinnalla on Kuntien takauskeskuksen takaus.

Kuntarahoitus-konserniin kuuluu myös tytäryhtiö Rahoituksen neuvontapalvelut Inspira Oy.

Lue lisää: www.kuntarahoitus.fi

Tärkeitä tietoja

Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkaistavaksi tai levitettäväksi, kokonaisuudessaan tai osittain, suoraan tai välillisesti missään sellaisissa valtioissa tai muutoin sellaisissa olosuhteissa, joissa julkaiseminen tai levittäminen olisi lainvastaista. Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole arvopapereita koskeva myyntitarjous eikä pyyntö ostotarjouksien saamiseksi, eikä arvopapereita myydä valtioissa, joissa myyntitarjous, ostotarjouspyyntö tai myynti olisi lainvastaista ilman rekisteröintiä, rekisteröintivaatimuksen poikkeusta tai rajausta siten kuin näistä säädetään kyseisen valtion arvopaperilainsäädännössä.

Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa. Arvopapereita ei ole rekisteröity eikä niitä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) (“Yhdysvaltain Arvopaperilaki”) eikä minkään Yhdysvaltojen osavaltion soveltuvan arvopaperilain mukaisesti, eikä niitä saa tarjota tai myydä, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa tai yhdysvaltalaisten henkilöiden hyväksi tai lukuun, ellei tämä tapahdu soveltuvan Yhdysvaltain Arvopaperilain mukaista rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen puitteissa tai järjestelyssä, johon Yhdysvaltain Arvopaperilain rekisteröintivelvollisuudet eivät sovellu.

Alkuperäinen artikkeli

Investors House Oyj: johtohenkilöiden liiketoimet

Investors House Oyj: johtohenkilöiden liiketoimet

| Source:

Investors House Oyj

Investors House Oyj

Helsinki, FINLAND

Investors House Oyj – Johdon liiketoimet
____________________________________________

Ilmoitusvelvollinen
Nimi: Rautiainen, Tapani
Asema: Hallituksen jäsen/varajäsen
Liikkeeseenlaskija: Investors House Oyj
LEI: 74370058ZYOB0GIYUT38

Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS
Viitenumero: 74370058ZYOB0GIYUT38_20210628164431_2
____________________________________________

Liiketoimen päivämäärä: 2021-06-28
Kauppapaikka ei sovellu
Instrumenttityyppi: OSAKE
ISIN: FI0009900559
Liiketoimen luonne: SAATU LAHJA, LAHJOITUS TAI PERINTÖ

Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot
(1): Volyymi: 1 332 Yksikköhinta: 5,8 EUR

Liiketoimien yhdistetyt tiedot
(1): Volyymi: 1 332 Keskihinta: 5,8 EUR

Alkuperäinen artikkeli

INVESTORS HOUSE SOLMINUT ESISOPIMUKSEN ASUNTOKEHITYSKOHTEEN MYYNNISTÄ VANTAALLA

INVESTORS HOUSE SOLMINUT ESISOPIMUKSEN ASUNTOKEHITYSKOHTEEN MYYNNISTÄ VANTAALLA

| Source:

Investors House Oyj

Investors House Oyj

Helsinki, FINLAND

Investors House Oyj

Sisäpiiritieto 30.6.2021 klo 9.45

INVESTORS HOUSE SOLMINUT ESISOPIMUKSEN ASUNTOKEHITYSKOHTEEN MYYNNISTÄ VANTAALLA

Investors House Oyj on solminut esisopimuksen K Oy IVH Vantaan myynnistä Suomen Kaupunkikodit Oy:lle. Esisopimuksen kohteena oleva yhtiö omistaa asemakaavoituksen kohteena olevan maa-alueen Tikkurilan keskustassa.

Solmittu esisopimus on ehdollinen vahvistettavalle asemakaavalle ja sen sisällölle. Osapuolet arvioivat ja pyrkivät siihen, että kauppa voisi toteutua ennen vuoden 2024 loppua. Myytävän yhtiön osakkeiden tuleva kauppahinta määräytyy vahvistettavan asemakaavan asuntorakennusoikeuden, maankäyttömaksun ja yhtiölainojen perusteella. Investors House arvioi kaupasta tuloutuvan asemakaavasta, maankäyttömaksusta ja lainoituksesta riippuen suuruusluokkana noin 2-3 M€ tulos.

Investors Housen ohjeistamaan vuoden 2021 operatiiviseen tulokseen esisopimus vaikuttaa myönteisesti siten, että H1 2021 tulokseen syntyy noin 0,2 M€ suuruinen hankekehityspalkkio. Yhtiö pitää ennallaan ohjeistuksensa, jonka mukaan vuoden 2021 operatiivinen tulos on parempi kuin vuonna 2020.

Investors House hankki lokakuussa 2019 kiinteistökaupalla Tikkurilasta toimistokiinteistön ja asuntokehitysalueen yhdistelmän. Sen jälkeen kohteet on yhtiöitetty, niiden rahoitus järjestetty, toimitiloja vuokrattu sekä käynnistetty asuntorakennusalueen hankekehitys. Esisopimuksen jälkeen yhtiö jatkaa edelleen samassa korttelissa sijaitsevan toimistokiinteistön omistamista ja vuokraamista.

Esisopimus on ns lähipiirikauppa kun Suomen Kaupunkikodit on Investors Housen hallituksen puheenjohtaja Tapani Rautiaisen määräysvaltayhteisö.

Toimitusjohtajan Petri Roininen:

’’Investors Housen strategisena tavoitteena on tasainen osakekohtaisten osinkojen kasvu ja sitä tukeva tuloskehitys. Tässä olemme onnistuneet kuuden peräkkäisen vuoden ajan. Pyrkimyksenä on ns osinkoaristokraattiasema, mikä tarkoittaa 10 peräkkäistä vuotta nousevia osakekohtaisia osinkoja ja sitä tukevaa tuloskehitystä. Tehdyllä esisopimuksella pyrimme osaltaan varmistamaan tulevien vuosien tuloskehitystä sekä osinkoaristokraattiaseman saavuttamista’’.

Helsinki 30.6.2021

Investors House Oyj

Lisätiedot: Petri Roininen, puh 040 761 9669

Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.investorshouse.fi

Investors House luo omistaja-arvoa yhdistämällä osaamisensa kiinteistö- ja finanssimarkkinan koko arvoketjussa. Toimintamalli tarjoaa useita kasvu- ja ansaintamahdollisuuksia, minkä lisäksi yhtiö pystyy hyödyntämään tehokkaasti markkinoilla avautuvia mahdollisuuksia ja allokoimaan pääomia parhaaksi katsomallaan tavalla.

Alkuperäinen artikkeli

Oma Säästöpankki Oyj: Johdon liiketoimet – Timo Kokkala

Logo_lokakuu_2017.png

Oma Säästöpankki Oyj: Johdon liiketoimet – Timo Kokkala

| Source:

Oma Säästöpankki Oyj

Oma Säästöpankki Oyj

Seinäjoki, FINLAND

Finnish
English

OMA SÄÄSTÖPANKKI OYJ, PÖRSSITIEDOTE 30.06.2021 KLO 9.30, JOHTOHENKILÖIDEN LIIKETOIMET

Oma Säästöpankki Oyj: Johdon liiketoimetTimo Kokkala

Ilmoitusvelvollinen:

Nimi: Kokkala Timo
Asema: Hallituksen jäsen/varajäsen

Liikkeeseenlaskija: Oma Säästöpankki Oyj
LEI: 743700LE1ECAPXC5UT18
Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS
Viitenumero: 743700LE1ECAPXC5UT18_20210629182043_2
Liiketoimen päivämäärä: 29.06.2021
Kauppapaikka: NASDAQ HELSINKI LTD (XHEL)
Liiketoimen luonne: HANKINTA
Instrumenttityyppi: OSAKE
ISIN: FI4000306733

Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot
(1): Volyymi: 800 Yksikköhinta: 13,65 EUR

Liiketoimien yhdistetyt tiedot
(1): Volyymi: 800 Keskihinta: 13,65 EUR


Oma Säästöpankki Oyj

Lisätiedot:
Pasi Sydänlammi, toimitusjohtaja, puh +358 45 657 5506
Minna Sillanpää, viestintäjohtaja, puh +358 50 665 92

JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.omasp.fi

OmaSp on kasvava suomalainen pankki ja taseen loppusummalla mitattuna Suomen suurin säästöpankki. OmaSp palvelee ympäri Suomen 32 konttorissa ja digitaalisten palvelukanavien kautta 140 000 henkilö- ja yritysasiakasta noin 300 asiantuntijan voimin. OmaSp keskittyy pääasiassa vähittäispankkitoimintaan ja tarjoaa asiakkailleen monipuolisia pankkipalveluja sekä oman taseensa kautta, että välittäen yhteistyökumppaneidensa tuotteita. Välitetyt tuotteet käsittävät luotto-, sijoitus- ja lainaturvatuotteita. OmaSp harjoittaa myös kiinnitysluottopankkitoimintaa.

OmaSp:n keskeisenä tavoitteena on palvella asiakkaita henkilökohtaisesti ja olla lähellä ja läsnä, sekä digitaalisissa että perinteisissä kanavissa. OmaSp pyrkii ensiluokkaiseen asiakaskokemukseen henkilökohtaisen palvelun ja helpon saavutettavuuden kautta. Myös toiminnan ja palvelujen kehittäminen tapahtuu asiakaslähtöisesti. OmaSp:n henkilöstö on sitoutunutta, ja sen urakehitystä pyritään tukemaan monipuolisten tehtävien ja jatkuvan kehittymisen avulla. Merkittävä osa henkilöstöstä omistaa myös OmaSp:n osakkeita.

Alkuperäinen artikkeli

eQ on kerännyt Pohjois-Amerikka PE-rahastoihin jo lähes 700 miljoonaa dollaria

eQ on kerännyt Pohjois-Amerikka PE-rahastoihin jo lähes 700 miljoonaa dollaria

| Source:

eQ Oyj

eQ Oyj

Helsinki, FINLAND

English
Finnish

Lehdistötiedote
30.6.2021, klo 09:00

eQ Varainhoidon neljäs Pohjois-Amerikkaan sijoittava Private Equity -rahasto eQ PE XIII US on tammikuussa 2021 alkaneen varainkeruunsa aikana kerännyt ennätykselliset 293 miljoonaa dollaria. eQ:n edellinen, 2019 perustettu eQ PE XI US -rahasto on kooltaan 217 miljoonaa dollaria eli kasvua edelliseen on yli 35 prosenttia. Yhteensä US PE-rahastoihin on vuodesta 2015 lähtien kerätty lähes 700 miljoonaa dollaria.

Erikoissijoitusrahasto eQ PE XIII US tekee sijoituksia pääomasijoitusrahastoihin, joiden strategiana on tehdä oman pääoman ehtoisia sijoituksia listaamattomiin pieniin ja keskisuuriin yhtiöihin Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Rahaston sijoitussalkussa tulee olemaan noin 15 rahastoa, joiden avulla sijoitukset hajautuvat noin 200 yhtiöön useille eri toimialoille ja osavaltioihin. Kaikkien neljän rahaston hallinnointiyhtiönä toimii eQ ja neuvonantajana RCP Advisors Chicagossa. RCP vastaa sijoituskohteiden valinnasta ja mahdollistaa allokaation kiinnostavimpiin rahastoihin.

Staffan Jåfs, johtaja, pääomasijoitukset, kommentoi:
”eQ on kerännyt Pohjois-Amerikkaan sijoittaviin PE-rahastoihin lähes 700 miljoonaa dollaria. Yhteistyö strategisen kumppanimme RCP:n kanssa toimii erinomaisesti. Kokenut paikallinen kumppani on välttämätön edellytys sille, että löydämme kiinnostavimmat rahastot ja saamme allokaatiota niistä. Olemme viimeisen kuuden vuoden aikana tehneet sijoitussitoumuksia yli 40 rahastoon ja ensimmäisissä US-rahastoissa näkyy jo erittäin vahvaa arvonluotia asiakkaillemme. eQ PE XIII US -rahaston osalta sijoitussitoumuksia on jo tehty 60 %:lla sijoituskapasiteetista.”

eQ Varainhoidon hallinnoitavat varat olivat maaliskuun 2021 lopussa 9,9 miljardia euroa, josta 2,0 miljardia euroa oli eQ:n private equity -rahastoissa. Perustamme vuorovuosin Eurooppa- ja USA -rahastoja. eQ PE XIII US:n jälkeen vuonna 2022 vuorossa on taas Pohjois-Eurooppaan sijoittava pääomarahasto eQ PE XIV North ja sen lisäksi myös neljäs jälkimarkkinarahastomme eQ PE SF IV. eQ:n Private Equity -rahastot on tarkoitettu ainoastaan ammattimaisille sijoittajille.

Helsinki 30.6.2021

eQ Varainhoito Oy

Lisätietoja:

Staffan Jåfs, johtaja, pääomasijoitukset, eQ Varainhoito Oy
+358 (9) 6817 8736, staffan.jafs@eQ.fi

eQ-konserni on kotimainen, vastuulliseen varainhoitoon ja Corporate Finance -toimintaan keskittyvä yhtiöryhmä. eQ Varainhoito tarjoaa monipuolisia varainhoitopalveluita (ml. pääomarahastot ja kiinteistövarainhoito) sekä instituutioasiakkaille että yksityishenkilöille. Konsernin hallinnoitavat varat ovat 9,9 miljardia euroa. Konserniin kuuluva Advium Corporate Finance tarjoaa yritys- ja kiinteistöjärjestelyihin sekä pääomajärjestelyihin liittyviä palveluja.

Lisätietoa konsernista saa sivuilta www.eQ.fi.

Alkuperäinen artikkeli

NORDIC ID OYJ:N YLIMÄÄRÄISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET 29. KESÄKUUTA 2021 JA HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN VALINTA

NORDIC ID OYJ:N YLIMÄÄRÄISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET 29. KESÄKUUTA 2021 JA HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN VALINTA

| Source:

Nordic ID Oyj

Nordic ID Oyj

SALO, FINLAND

NORDIC ID OYJ

YHTIÖTIEDOTE 30.6.2020 KELLO 09.00

NORDIC ID OYJ:N YLIMÄÄRÄISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET 29. KESÄKUUTA 2021 JA HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN VALINTA

Nordic ID Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous pidettiin 29.6.2021 Salossa.

Hallituksen kokoonpano ja hallituksen jäsenten palkkiot

Osakkeenomistaja Brady S.á.r.l:in yhtiökokoukselle tekemän ehdotuksen mukaisesti yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten lukumääräksi neljä.

Brady S.á.r.l:in ehdotuksen mukaisesti hallituksen jäseniksi valittiin Michael Nauman, Aaron J. Pearce, Brett Wilms ja Juuso Lehmuskoski. Hallituksen jäsenten toimikausi alkaa ylimääräisen yhtiökokouksen päättyessä.

Yhtiökokous päätti Brady S.a.r.l.:in ehdotuksen mukaisesti, että hallituksen jäsenille ei makseta palkkiota ylimääräisen yhtiökokouksen päättyessä alkavalta toimikaudelta.

Nordic ID:n hallituksen ylimääräisen yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Michael Nauman.

Yhtiökokouksen pöytäkirja

Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä yhtiön internetsivuilla viimeistään 13.7.2021.

NORDIC ID OYJ

Lisätietoja:

Juuso Lehmuskoski, toimitusjohtaja, puh. 040 510 3790
Hyväksytty neuvonantaja: Translink Corporate Finance Oy, puh. 0400 735 835

Jakelu:

Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet www.nordicid.fi

Nordic ID Oyj lyhyesti:

Nordic ID Oyj on suomalainen RFID-teknologiayhtiö, joka tarjoaa asiakkailleen pilvipohjaista, palveluratkaisua (PaaS, Platform as a Service) tavaravirtojen ja tuotteiden reaaliaikaiseen seurantaan ja hallintaan. Yhtiön liikevaihto tilikaudella 1.1.- 31.12.2020 oli 6,7 miljoonaa euroa. Liikevaihdosta 78 % muodostuu viennistä; yhtiön tavoitteena on vahvistaa entisestään asemaansa Euroopassa sekä kasvattaa markkinaosuuttaan Pohjois-Amerikassa. Yhtiö on listattu Nasdaq First North Growth Market-markkinapaikalla. www.nordicid.fi

Tags

#FirstNorth

#NordicID

Related Links

Alkuperäinen artikkeli