Etusivu » Yleinen » Sivu 110

ROBIT YHTEISTYÖHÖN HIIHTÄJÄ HILLA NIEMELÄN KANSSA

ROBIT YHTEISTYÖHÖN HIIHTÄJÄ HILLA NIEMELÄN KANSSA

| Source:

Robit Oyj

Robit Oyj

Lempäälä, FINLAND

English
Finnish

ROBIT OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 27.8.2021 KLO 9.30

ROBIT YHTEISTYÖHÖN HIIHTÄJÄ HILLA NIEMELÄN KANSSA

Robit on solminut sponsorointi- ja yhteistyösopimuksen 20-vuotiaan hiihtäjälupauksen Hilla Niemelän kanssa.

Lempäälästä kotoisin oleva, nykyään Vuokatissa asuva ja harjoitteleva Hilla Niemelä on yksi Suomen hiihtopiirien nopeimmin nousevista nuorista lupauksista. Niemelä aloitti hiihtouransa Lempäälän Kisan riveissä, josta hänet myöhemmin napattiin vahvistamaan Ikaalisten Urheilijoita, jonka riveissä hän on tänäkin päivänä. Niemelä on ehtinyt olla osana Suomen nuorten maajoukkuetta sekä edustanut Suomea mm. kahdesti U20 MM -kilpailuissa Lahdessa ja Vuokatissa sekä U18 Euroopan Olympiafestivaaleilla Sarajevossa.

Robit haluaa olla tukemassa paitsi huippu-urheilua, myös lasten ja nuorten liikuntaa. Robitin ja Niemelän yhteistyön pohjana onkin yhteinen arvopohja sekä yhdessä tuotetut sisällöt. Käytännössä yhteistyöhön kuuluvat perinteisen logonäkyvyyden lisäksi merkittävässä määrin Niemelän harjoittelua, kilpauraa, kehittymistä, tavoitteita, ajankohtaisia asioita sekä tulevaisuuden odotuksia koskevat säännölliset päivitykset medioissa.

”Hienoa päästä mukaan tukemaan Hillan uraa. Huippu-urheilussa ja Robitin kehityksessä on paljon yhteistä. Molemmat vaativat pitkäjänteistä työtä ja vahvaa arvopohjaa. Robitin brändilupaus Further.Faster. sopii hyvin kuvaamaan myös nuoren urheilijan pyrkimystä kohti omaa huipputasoaan”, toteaa Tommi Lehtonen, Robit Oyj:n toimitusjohtaja.

”Olen erittäin innoissani ja kiitollinen alkavasta yhteistyöstä Robitin kanssa. On hienoa saada lähiyritykseni mukaan tukemaan ja mahdollistamaan urheiluani huipputasolla”, toteaa Hilla Niemelä.

Kilpailukauden alkaessa Niemelän katse on etenkin U23 MM -kilpailuissa Zakopanessa talvella 2022. Myös aikuisten ja nuorten SM-kilpailut ovat ensi talven pääkilpailuja, joihin Niemelä keskittyy. Tulevaisuudessa Niemelä tavoittelee omaa maksimaalista suorituskykyä hiihtäjänä ja tämän myötä mahdollisesti edustaa ja menestyy talviolympialaisissa 2026 Milanossa ja Cortina d’Ampezzossa.

Kuva: Hilla Niemelä (oikealla), 20-vuotias hiihtäjälupaus, ja Kari Alenius (vasemmalla), Robit VP Finland, iloitsevat sponsorointi- ja yhteistyösopimuksen myötä alkavasta yhteistyöstä.

ROBIT OYJ
Tommi Lehtonen

Lisätietoja:
Tommi Lehtonen, toimitusjohtaja
+358 40 724 9143
tommi.lehtonen@robitgroup.com

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.robitgroup.com

Robit on voimakkaasti kansainvälistynyt kasvuyhtiö, joka myy kulutusosia eli porakalustoa globaalisti asiakkailleen seuraavilla markkinasegmenteillä: kaivosteollisuus, rakentaminen, geotekniikka sekä kaivonporaus. Yhtiön tarjonta jakaantuu kolmeen tuote- ja palvelualueeseen: Top Hammer, Down the Hole ja Geotechnical. Yhtiöllä on 8 maassa myynti- ja palvelupisteet sekä aktiivinen myyntiverkosto yli 100 maassa. Robitilla on tuotantoyksiköt Suomessa, Etelä-Koreassa, Australiassa ja Englannissa. Robitin osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja osoitteessa: www.robitgroup.com.

Alkuperäinen artikkeli

Soprano Oyj konserni puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2021: Koronapandemian uudet aallot heikensivät myyntiä, koulutuskysynnän nopea piristyminen on mahdollista

Soprano Oyj konserni puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2021: Koronapandemian uudet aallot heikensivät myyntiä, koulutuskysynnän nopea piristyminen on mahdollista

| Source:

Soprano Oyj

Soprano Oyj

Helsinki, FINLAND

Soprano Oyj puolivuosikatsaus 27.8.2021 klo 09.00

Soprano Oyj konserni puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2021: Koronapandemian uudet aallot heikensivät myyntiä, koulutuskysynnän nopea piristyminen on mahdollista

Soprano Oyj konsernin vuoden 2021 ensimmäisen vuosipuoliskon liiketulosta painoi edelleen koronapandemia ja sen vaikutukset toimintaympäristöömme. Koulutuskysynnässä oli touko-kesäkuussa 2021 nähtävissä jo elpymistä. Koronapandemian neljäs aalto ja uudet rajoitustoimet ovat kuitenkin vähentämässä selvästi vuoden 2021 toiselle vuosipuoliskolle realisoituvaa koulutusmyyntiä, kun koulutuksia siirtyy ja peruuntuu. Koronapandemian vuoksi myöskään koulutusviennin ja uusien liiketoimintojen myynti ei ole kehittynyt toivotulla tavalla. Uskomme patoutuneen koulutuskysynnän heijastuvan koulutusmyynnin kasvuun, kun pandemiatilanne helpottuu.

Tammi-kesäkuu 2021

  • Konsernin tammi-kesäkuun 2021 liikevaihto oli 5 828 (tammi-kesäkuu 2020: 6 661) tuhatta euroa, muutos -12,5 prosenttia.
  • Liiketulos 1-6 2021 oli -415 (-617) tuhatta euroa. Tulokseen sisältyy vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä 1-6 2021 138 (-234) tuhatta euroa.
  • Omavaraisuusaste oli 30,8 (35,2) prosenttia, nettovelkaantumisaste 124,4 (68,2) prosenttia ja sijoitetun pääoman tuotto oli -9,3 (-12,0) prosenttia.
  • Konsernin liiketoiminnan rahavirta oli -388 (1 265) tuhatta euroa, koko rahavirta -931 (1 847) tuhatta euroa.
  • Laimentamaton osakekohtainen tulos oli -0,03 (-0,05) euroa.
  • Konsernin tuotekehitysmenot 1-6 2021 olivat 0,4 (0,4) miljoonaa euroa.

Taloudellinen ohjeistus vuodelle 2021
Soprano Oyj konsernin liiketuloksen ennakoidaan olevan selvästi parempi kuin vuoden 2020 liiketulos -992 tuhatta euroa.
Toimitusjohtaja Pauliina Lautanen-Nissi
”Myynti oli touko-kesäkuussa jo elpymässä, mutta pandemiatilanteen heikentyminen uudelleen katkaisi myönteisen kehityksen. Olemme proaktiivisesti käynnistäneet säästötoimia koronapandemian hankalien rajoitustoimien keskellä. Liiketoiminnan kulut ja henkilöstökulut olivatkin noin kahdeksan prosenttia pienemmät kuin vuosi sitten. Työ kannattavuuden parantamiseksi jatkuu edelleen.

Tilauskannat ovat pysyneet kohtuullisella tasolla. MIF-segmentin tilauskanta on kahdeksan prosenttia korkeampi ja IT GROUP -segmentin tilauskanta on samalla tasolla verrattuna edellisen vuoden vastaavaan aikaan. Iso kiitos tästä kuuluu sitoutuneelle henkilökunnallemme.

Laajaan koulutustarjontaamme koronapandemia on vaikuttanut eri tavoin. Pitkät tutkinto-ohjelmat ovat kiinnostaneet asiakkaita edelleen. Suomessa ICT-koulutuskysyntä on elpynyt selkeästi nopeammin kuin Ruotsissa. Useiden lyhytkurssien osalta asiakkaat edelleen odottavat lähikoulutuksien alkamista molemmissa maissa. Myös kehittyvissä talouksissa koulutusviennin edellytykset ovat pandemiasta johtuen heikentyneet oleellisesti.
Koulutuskysyntä voi elpyä nopeasti, kun rokotekattavuus paranee ja rajoitustoimet poistuvat.”

Avainluvut 1-6/2021 1-6/2020 2020
Liikevaihto 5 828 6 661 11 848
Käyttökate 212 67 375
Liiketulos -415 -617 -992
Liiketulos % -7,1 -9,3 -8,4
Kauden tulos -565 -790 -1 495
Tulos/osake -0,03 -0,05 -0,09
Liiketoiminnan rahavirta -388 1 265 781
Sijoitetun pääoman tuotto, % -9,3 -12,0 -11,1
Oman pääoman tuotto, % -27,7 -29,1 -27,5
Omavaraisuusaste, % 30,8 35,2 32,8
Nettovelkaantumisaste, % 124,4 68,2 91,5
Henkilöstö kauden lopussa, 82 94 81
– josta Suomen ulkopuolella 15 22 16

Soprano on soveltanut European Securities and Market Authority:n (ESMA) 3.7.2016 voimaantullutta ohjetta vaihtoehtoisten tunnuslukujen esittämisestä. Soprano käyttää vaihtoehtoisia tunnuslukuja kuvaamaan liiketoiminnan ja rahoitusrakenteen kehittymistä sekä parantamaan vertailukelpoisuutta eri raportointikausien välillä. Käytetyt vaihtoehtoiset tunnusluvut eivät kuitenkaan korvaa IFRS:n mukaan raportoituja tunnuslukuja. Soprano käyttää nimitystä ”vertailukelpoinen” aiemmin käyttämänsä ilmaisun ”ilman kertaluonteisia eriä” sijaan.

Sopranon puolivuosikatsaus 1.1.–30.6.2021 on pdf-muodossa tämän tiedoston liitteenä. Se on myös saatavissa yhtiön internet-sivuilta osoitteessa www.soprano.fi

Sopranon seuraava tuloskatsaus on tilinpäätöstiedote vuodelta 2021, joka julkistetaan myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

SOPRANO OYJ
Hallitus

Liite

Attachments


Soprano Oyj konsernin puolivuosikatsaus 1-6 2021

Soprano Oyj konsernin puolivuosikatsaus 1-6 2021…Alkuperäinen artikkeli

DIGITALIST GROUP –KONSERNIN PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.-30.06.2021

DIGITALIST GROUP –KONSERNIN PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.-30.06.2021

| Source:

Digitalist Group Oyj

Digitalist Group Oyj

Helsinki, FINLAND

English
Finnish

DIGITALIST GROUP OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS 27.8.2021 klo: 9:00

DIGITALIST GROUP –KONSERNIN PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.-30.06.2021

YHTEENVETO

Huhtikuu – kesäkuu 2021 (vuoden 2020 vertailuluvut suluissa):

  • Liikevaihto 4,8 milj. euroa (4,7 milj. euroa), kasvua 1,0%.
  • EBITDA – 1,1 milj. euro (-0,8 milj. euroa), -24,0% liikevaihdosta (-16,9%).
  • EBIT -2,2 milj. euroa (-5,2 milj. euroa), -45,7% liikevaihdosta (-110,7%).
  • Katsauskauden tulos -2,8 milj. euroa (-5,7 milj. euroa), -57,8% liikevaihdosta (-119,8%).
  • Tulos per osake (laimennettu ja laimentamaton) -0,00 euroa (-0,01 euroa).

Katsauskausi tammikuu – kesäkuu 2021 (vuoden 2020 vertailuluvut suluissa):

  • Liikevaihto 9,6 milj. euroa (11,2 milj. euroa), laskua 14,9%.
  • EBITDA -1,8 milj. euroa (-1,5 milj.euroa), -19,1% liikevaihdosta, (-13,3%).
  • EBIT -3,4 milj. euroa (-6,7 milj.euroa), -35,9% liikevaihdosta (-59,8%).
  • Katsauskauden tulos -3,5 milj. euroa (-7,8 milj.euroa), -36,7% liikevaihdosta ( -69,5%).
  • Tulos per osake (laimennettu ja laimentamaton) -0,01 (-0,01) euroa.
  • Liiketoiminnan rahavirta -1,9 milj.euroa (-0,3 milj. euroa).
  • Henkilökunnan lukumäärä katsauskauden lopussa 175 (208), vähennystä 15,9%.

Katsauskauden liiketulos ja nettotulos sisältävät liikearvon alaskirjauksen -0,5 milj. euroa (-3,7 milj. euroa)

Tulevaisuuden näkymät

Vuonna 2021 liikevaihdon odotetaan laskevan verrattuna vuoteen 2020 ja käyttökatteen (EBITDA) odotetaan pysyvän suurinpiirtein samalla tasolla verrattuna vuoteen 2020.

Toimitusjohtajan katsaus

Kasvavassa määrin yrityksen brändi ja asiakkaiden kokemukset vuorovaikutuksesta brändin kanssa ovat tärkein voimavara kilpailtaessa asiakkaiden huomiosta. Digitalist Group auttaa useita maailman vahvimpia brändejä varmistamaan, että ne erottuvat kilpailijoista.

Monimuotoisuus on tärkeä osa kulttuuriamme. Studioissamme Vancouverissa, Helsingissä, Lontoossa ja Tukholmassa työskentelee 175 henkilöä ja yli 30 kansallisuutta. Jatkuneiden Covid-19 -pandemiasäännösten mukaisesti suurin osa työntekijöistämme on jatkanut etätyötä, mikä on auttanut meitä työskentelemään tiiviimmin yhteistyössä eri studioidemme välillä.

Digitalist tekee yhteistyötä pohjoismaisten ja globaalien asiakkaiden kanssa. Asiakkaitamme ovat mm. Finning, Honda, Spotify, Posti, Electrolux ja Tetra Pak. Toisella vuosineljänneksellä Digitalist Group hankki useita uusia asiakkaita, kiinnostavia startup-yrityksiä, kuten Wayout Internationalin, sekä tunnettuja yrityksiä, kuten Stora Enso. Liikevaihto Suomen ulkopuolella katsauskaudella oli 78% (74%).

Vuoden 2021 alkupuoliskolla Digitalist Group on jatkanut muutosta toimintojen virtaviivaistamiseksi. Aloittaessani uutena toimitusjohtajana kesäkuun lopulla tavoitteenamme on luoda tehokkaat toimintamallit samalla vahvistaen omaa brändiämme ja tarjontaamme. Tulokset eivät ole vielä tyydyttäviä. Jatkamme toimenpiteitä kannattavuuden parantamista sekä pyrimme säilyttämään ja lisäämään edelleen joustavuutta rahoituksessamme.

Uskomme vakaasti, että Digitalist Groupilla on tärkeä rooli auttaa asiakkaitamme erottautumaan luomalla ainutlaatuisia asiakaskokemuksia.

/ Toimitusjohtaja Magnus Leijonborg

SEGMENTTIRAPORTOINTI

Digitalist Group raportoi liiketoimintansa yhdessä segmentissä.

LIIKEVAIHTO

Toisella vuosineljänneksellä konsernin liikevaihto oli 4,8 milj. euroa (4,7 milj. euroa), mikä on 1,0% enemmän kuin edellisvuonna. Liikevaihdon kehitykseen vaikutti edelleen Covid -19 -pandemia, asiakasprojektien määrä ei ole palannut pandemiaa edeltäneelle tasolle.

Konsernin liikevaihto katsauskaudella oli 9,6 milj. euroa (11,2 milj. euroa), mikä oli 14,9% vähemmän kuin edellisvuonna. Covid -19 -pandemian vaikutukset näkyvät edelleen liikevaihdossa. Toteutetut tehostamistoimenpiteet ovat vähentäneet kapasiteettia eikä tavoiteltua liikevaihtotasoa ole vielä saavutettu. Suomen ulkopuolisen liikevaihdon osuus muodosti katsauskaudella yli kolme neljäsosaa liikevaihdosta, ollen 78% (74%).

TULOS

Toisella vuosineljänneksellä käyttökate (EBITDA) oli -1,1 milj. euroa (-0,8 milj. euroa), liiketulos (EBIT) oli -2.2 milj. euroa (-5,2 milj. euroa) ja tulos ennen veroja -2,8 milj. euroa (-5,7 milj. euroa). EBITDA:ta heikensi kertaluontoinen 0,3 milj. euron kulu. Toisen vuosineljänneksen tulos oli -2,8 milj. euroa (-5,7 milj. euroa), tulos per osake oli 0,00 euroa (-0,01 euroa). Toisen vuosineljänneksen liiketulokseen ja tulokseen vaikutti yhtiön liikearvon alaskirjaus -0,5 milj. euroa (-3,7 milj. euroa).

Katsauskaudella EBITDA oli -1,8 milj. euroa (-1,5 milj. euroa), EBIT -3,4 milj. euroa (-6,7 milj. euroa) ja tulos ennen veroja -3,4 milj. euroa (-7,9 milj. euroa). Katsauskauden EBITDA:an kehittymiseen vaikutti liikevaihdon pienentyminen ja kertaluontoinen 0,3 milj. euron kulu. Tase-eristä kirjatut valuuttakurssivoitot vaikuttivat rahoituseriin merkittävästi, rahoituserät nettona olivat 0,0 milj. euroa (-1,2 milj. euroa). Katsauskauden tulos oli –3,5 milj. euroa (-7,8 milj. euroa), tulos per osake oli -0,01 euroa (-0,01 euroa) ja liiketoiminnan rahavirta/osake oli -0,00 euroa (-0,00 euroa). Katsauskauden liiketulokseen ja tulokseen vaikutti yhtiön liikearvon alaskirjaus -0,5 milj. euroa (-3,7 milj. euroa).

PÄÄOMAN TUOTTO

Konsernin oma pääoma oli -20,9 milj. euroa (-15,5 milj. euroa). Oman pääoman tuotto (ROE) oli negatiivinen. Sijoitetun pääoman tuotto (ROI) oli -64,2 (-153,2) prosenttia.

INVESTOINNIT

Katsauskaudella ei tehty merkittäviä investointeja (0,2 milj. euroa).

TASE JA RAHOITUS

Taseen loppusumman oli 16,6 milj. euroa (20,0 milj. euroa). Oma pääoma oli -20,9 milj. euroa (-15,5 milj. euroa). Omavaraisuusaste oli -126,5% (-77,5%). Konsernin likvidit varat olivat katsauskauden lopussa 0,5 milj. euroa (1,5 milj.).

Konsernin taseessa oli katsauskauden lopussa 10,3 milj. euroa (8,6 milj. euroa) rahoituslaitoslainoja sisältäen käytössä olevat pankkitililimiitit.

Korolliset velat 30.06.2021 olivat yhteensä 30,4 milj. euroa (27,3 milj. euroa). Katsauskauden aikana lähipiirilainoja on konvertoitu vaihtovelkakirjalainoiksi, joiden yhteismäärä 30.6.2021 oli 20,1 milj. euroa (17,8 milj. euroa). Tiedot lähipiiriyhtiöiden kanssa katsauskauden aikana solmituista lainasopimuksista ovat katsauksen kohdassa: Lähipiiritapahtumat.

RAHAVIRTA

Konsernin liiketoiminnan rahavirta oli katsauskaudella -1,9 milj. euroa (-0,3 milj. euroa), muutosta -1,6 milj. euroa. Yhtiön likvidien varojen kehittymiseen on vaikuttanut liikevaihdon pieneneminen. Vertailukauden rahavirtaan vaikutti positiivisesti viranomaisten kanssa sovitut maksujärjestelyt ja valtioiden myöntämät Covid-19 avustukset.

Myyntisaamisten kiertoajan lyhentämiseksi konserni myy osan suomalaisista myyntisaatavistaan. Toisella vuosineljänneksellä myytiin myyntisaamisia 0,8 milj. euroa (1,8 milj. euroa).

LIIKEARVOT

Konsernin taseessa oli 30.6.2021 liikearvoa 6,9 milj. euroa (7,2 milj. euroa) tilikaudella kirjatun arvonalennuksen jälkeen. Yhtiö on testannut liikearvot IAS 36:n mukaisesti tilanteessa 30.6.2021 ja kirjannut testin perusteella arvonalennusta liikearvoon -0,5 milj. euroa. Tehty arvonalennus johtuu siitä, että yhtiö olettaa sen taseessa olevien, aiemmin hankittujen liiketoimintojen kasvuun liittyvän riskejä siitä, että kasvu toteutuu aiempaa oletettua maltillisemmin sekä hitaammin. Tämä muutos oletuksissa on osaltaan vaikuttanut testauksessa käytettyihin rahavirtoihin.

Liikearvon testauksessa on käytetty seuraavia parametreja:
– Tarkastelujakson pituus 4 vuotta
– WACC diskonttokorko 13 prosenttia
– Kasvuolettama (”terminal value”) 1 prosentti.

HENKILÖSTÖ

Henkilöstön määrä oli katsauskauden aikana keskimäärin 177 (227) ja kauden lopussa 175 (208). Katsauskauden lopussa konsernin henkilöstöstä 64 henkeä (74) oli työsuhteessa Suomen yhtiöissä ja 111 (134) henkeä konsernin ulkomaisissa yhtiöissä. Katsauskauden aikana henkilöstön määrä väheni 7 henkilöllä.

OSAKKEET JA OSAKEPÄÄOMA

Vaihto ja kurssi

Katsauskauden yhtiön osakkeen ylin kurssi oli 0,05 (0,05) euroa, alin 0,03 (0,03) euroa ja päätöskurssi 30.06.2021 oli 0,05 (0,03) euroa. Katsauskauden keskikurssi oli 0,04 (0,04) euroa. Osakkeita vaihdettiin katsauskauden aikana 47 442 662 (19 328 777) kappaletta, mikä vastaa 7,29 (2,97) prosenttia osakkeiden lukumäärästä katsauskauden lopussa. Osakekannan markkina-arvo katsauskauden päätöskurssilla 30.06.2021 oli 30 337 660 (22 134 776) euroa.

Osakepääoma

Yhtiön rekisteröity osakepääoma oli katsauskauden alussa 585 394,16 euroa ja osakkeiden lukumäärä 651 022 746 kappaletta. Kauden lopussa osakepääoma oli 585 394,16 euroa ja osakkeiden lukumäärä 651 022 746. Yhtiöllä on yksi osakesarja ja katsauskauden lopussa yhtiöllä on hallussaan omia osakkeita 7 664 943, 1,2% kaikista osakkeista.

Optio-ohjelmat 2019 ja 2021

Yhtiön hallitus on todennut optio-ohjelmaan 2019 kuuluvat optio-oikeudet jakamattomilta osin rauenneiksi. Yhtiön optio-ohjelmaan 2019 kuuluvista optioista on jaettu 2019A1 ja 2019A2 –sarjaan kuuluvia optio-oikeuksia yhteensä 3.580.000 kappaletta, joiden perustella on mahdollista merkitä optio-ohjelman ehtojen mukaan enintään 3.580.000 kappaletta Yhtiön uusia osakkeita.

Digitalist Group Oyj:n hallitus 25.1.2021 päätti varsinaisen yhtiökokouksen 14.4.2020 antamaan valtuutukseen perustuen optio-oikeuksien antamisesta. Optio-oikeudet on merkitty tunnuksilla 2021A1, 2021A2, 2021B1, 2021B2 ja 2021C1. Optio-oikeuksia annetaan yhteensä enintään 60.000.000 kappaletta ja ne oikeuttavat merkitsemään yhteensä enintään 60.000.000 Yhtiön uutta osaketta.
Katsauskauden päättymiseen mennessä allokoitujen optioiden teoreettinen markkina-arvo on noin 1,0 miljoonaa euroa, joka kirjataan kuluksi IFRS 2 mukaan vuosina 2021-2025. Kulukirjauksesta 0,2 miljoonaa euroa kohdistuu vuodelle 2021. Kulukirjauksella ei ole kassavirtavaikutusta.
Kuvaukset optio-ohjelmista on luettavissa yhtiön verkkosivuilta https://digitalist.global.

Osakkeenomistajat

Osakkeenomistajien lukumäärä 30.06.2021 oli 4 813 (4 173). Yksityishenkilöt omistivat 9,3 (8,9) prosenttia ja yhteisöt 90,3 (91,0) prosenttia. Hallintarekisteröityjä oli yhteensä 2,7 (4,4) prosenttia osakkeista.

LÄHIPIIRITAPAHTUMAT JA JOHDON LIIKETOIMET

Rahoitusjärjestelyt lähipiirin kanssa:

Vaihtovelkakirjalainat 30.3.2021

Digitalist Group Oyj hallitus 30.3.2021 päätti varsinaisen yhtiökokouksen 14.4.2020 antaman valtuutuksen nojalla Yhtiön osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen suunnata Turret Oy Ab:lle vaihdettavan lainan (”Vaihtovelkakirjalaina 2021/1”) ja Holdix Oy Ab:lle vaihdettavan lainan (”Vaihtovelkakirjalaina 2021/2”) sekä niihin liitetyt osakeyhtiölain 10 luvun 1 pykälän 2 momentin mukaiset erityiset oikeudet Turretin ja Holdixin merkittäväksi lainoja koskevien sopimuksen ehtojen mukaisesti.
Vaihtovelkakirjalaina 2021/1 sekä Vaihtovelkakirjalaina 2021/2 summaltaan yhteensä 1,0 MEUR voidaan niitä koskevien ehtojen mukaisesti vaihtaa yhteensä enintään 33 333 332 Digitalist Groupin uuteen osakkeeseen. Vaihtovelkakirjolainoja koskevat ehdot ovat luettavissa yhtiön verkkosivuilla osoitteessa https://investor.digitalistgroup.com/fi/investor/releases.Yhtiö on tiedottanut vaihtovelkakirjalainoihin liittyvät yksityiskohdat 30.3.2021 ja julkaissut pörssitietiedotteen johdon liiketoimista 1.4.2021.

Vaihtovelkakirjalainat 20.4.2021

Digitalist Group Oyj varsinainen yhtiökokous 20.4.2021 päätti Yhtiön osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen suunnata Turret Oy Ab:lle vaihdettavan lainan (”Vaihtovelkakirjalaina 2021/3”) ja Holdix Oy Ab:lle vaihdettavan lainan (”Vaihtovelkakirjalaina 2021/4”) sekä niihin liitetyt osakeyhtiölain 10 luvun 1 pykälän 2 momentin mukaiset erityiset oikeudet Turret Oy Ab:n ja Holdix Oy Ab:n merkittäväksi lainoja koskevien sopimuksen ehtojen mukaisesti. Turret Oy Ab on merkinnyt ja maksanut Vaihtovelkakirjalaina 2021/3:n ja siihen liitetyt Erityiset Oikeudet täysimääräisesti ehtojen mukaisesti. Holdix Oy Ab on merkinnyt ja maksanut Vaihtovelkakirjalaina 2021/4:n ja siihen liitetyt Erityiset Oikeudet täysimääräisesti Ehtojen mukaisesti.
Vaihtovelkakirjat erääntyvät maksettavaksi 30.6.2024 ja kuittaavat Turret Oy Ab:n ja Holdix Oy Ab:n ehdoissa yksilöidyt yhtiöltä olevat aiemmat saatavat. Vaihtovelkakirjalaina 2021/3 sekä Vaihtovelkakirjalaina 2021/4 summaltaan yhteensä 19,1 MEUR voidaan niitä koskevien ehtojen mukaisesti vaihtaa yhteensä enintään 635 725 754 Digitalist Groupin uuteen osakkeeseen. Vaihtovelkakirjalainoja koskevat Ehdot ovat luettavissa yhtiön verkkosivuilla osoitteessa https://investor.digitalistgroup.com/fi/investor/releases. Yhtiö on tiedottanut vaihtovelkakirjalainoihin liittyvät yksityiskohdat ja julkaissut pörssitiedotteen johdon liiketoimista 20.4.2021.

Konsernitilin rahoituslimiitin nosto 23.6.2021

Digitalist Group Oyj sopi Nordea Pankki Oyj:n kanssa Yhtiön konsernitilin rahoituslimiitin nostamisesta kahdella miljoonalla eurolla. Rahoituslimiitin vakuutena on Turret Oy Ab:n ja Holdix Oy Ab:n antama omavelkainen takaus.

MUITA TOISEN VUOSINELJÄNNEKSEN TAPAHTUMIA

28.6.2021 Yhtiön hallitus tiedotti sopineensa Petteri Poutiaisen kanssa hänen siirtymisestään syrjään yhtiön toimitusjohtajan tehtävistä. Toimitusjohtajan tehtävät siirrettiin Magnus Leijonborgille, joka toimii Yhtiön väliaikaisena toimitusjohtajana. Magnus Leijonborg on johtoryhmän jäsen ja toiminut aiemmin Digitalistin Pohjois-Amerikan liiketoimintojen vetäjänä sekä Digitalist Sweden AB:n toimitusjohtajana.

Katsauskauden pörssitiedotteet ovat luettavissa yhtiön verkkosivuilla osoitteessa https://digitalist.global/investors/releases

Yhtiökokous 20.4.2021

Yhtiö piti 20.4.2021 varsinaisen yhtiökokouksen. Yhtiökokouksen pöytäkirja sekä päätökset ovat luettavissa yhtiön verkkosivuilla https://digitalist.global/investors/hallinnointi/yhtiökokous

Yhtiökokous valitsi hallituksen varsinaisiksi jäseniksi Johan Almquistin, Paul Ehrnroothin, Peter Erikssonin, Esa Matikaisen, Maria Olofssonin sekä Andreas Rosenlewin. Hallitus valitsi yhtiökokouksen jälkeen 20.4.2021 pitämässään kokouksessa hallituksen puheenjohtajaksi Esa Matikaisen sekä varapuheenjohtajaksi Andreas Rosenlewin.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeanneista ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään maksullisesta osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta tai kaikkien tai joidenkin edellä mainittujen yhdistelmistä yhdessä tai useammassa erässä seuraavin ehdoin:
Valtuutuksen nojalla annettavien uusien osakkeiden määrä voi olla yhteensä enintään 325.511.370 osaketta.

Hallitukselle annettiin oikeus päättää em. valtuutuksen rajoissa kaikista osakeannin ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien ehdoista, kuten siitä, että merkintähinnan maksu voi tapahtua paitsi rahalla myös kuittaamalla merkitsijällä yhtiöltä olevaa saatavaa.
Hallitus valtuutettiin päättämään merkintähinnan merkitsemisestä joko osakepääoman korotukseksi tai kokonaan tai osittain sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.
Osakeanti ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antaminen voi tapahtua myös suunnatusti osakkeenomistajan etuoikeudesta poiketen, jos tähän on osakeyhtiölain mukainen yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. Valtuutusta voidaan tällöin käyttää yrityskauppojen tai muiden yhtiön liiketoimintaan kuuluvien investointien rahoittamiseksi sekä konsernin vakavaraisuuden ylläpitämiseksi ja kasvattamiseksi ja kannustinjärjestelmän toteuttamiseksi.
Valtuutus on voimassa vuonna 2022 pidettävään varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2022 saakka. Valtuutusta ei ole käytetty puolivuosikatsauksen julkaisupäivään mennessä.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 65.102.000 oman osakkeen hankkimisesta tai pantiksi ottamisesta yhtiön jakokelpoisilla varoilla. Hankkiminen voi tapahtua yhdessä tai useammassa erässä. Osakkeiden hankintahinta on enintään hankintahetkellä osakkeesta julkisessa kaupankäynnissä maksettava korkein hinta. Omien osakkeiden hankinnan toteuttamisessa voidaan tehdä pääomamarkkinoilla tavanomaisia johdannais-, osakelainaus- tai muita sopimuksia lain ja määräysten puitteissa. Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään hankkimisesta muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankkiminen).
Osakkeet voidaan hankkia käytettäväksi yrityshankintojen tai muiden yhtiön liiketoimintaan kuuluvien järjestelyiden toteuttamiseksi, yhtiön rahoitusrakenteen parantamiseksi tai muutoin edelleen luovutettavaksi tai mitätöitäväksi.

Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää kaikista muista osakkeiden hankkimiseen liittyvistä seikoista. Valtuutus on voimassa vuonna 2022 pidettävään varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 30.6.2022 saakka. Valtuutusta ei ole käytetty puolivuosikatsauksen julkaisupäivään mennessä.

RAPORTOINTIKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT

Yhtiö tiedotti 17.8.2021 alentavansa aiemmin antamaansa ohjeistusta tulevaisuuden näkymistä.
Uusi ohjeistus on: Vuonna 2021 liikevaihdon odotetaan laskevan verrattuna vuoteen 2020 ja käyttökatteen (EBITDA) odotetaan pysyvän suurinpiirtein samalla tasolla verrattuna vuoteen 2020.

Yhtiön aiempi ohjeistus oli: Vuonna 2021 liikevaihdon ja käyttökatteen (EBITDA) odotetaan kehittyvän positiivisesti verrattuna vuoteen 2020.

Johdon liiketoimet

Katsauskauden päättymisen jälkeen Yhtiö on vastaanottanut yhden Johdon liiketoimet (MAR 19 artikla) mukaisen ilmoituksen. Pörssitiedote osakeoptioiden hyväksymisestä on julkaistu 22.7.2021.

RISKIENHALLINTA JA LÄHIAJAN EPÄVARMUUSTEKIJÖITÄ

Digitalist Group Oyj:n riskienhallinnan tavoitteena on varmistaa yhtiön toimintojen häiriötön jatkuvuus ja kehittyminen sekä tukea yhtiön asettamien liiketoiminnallisten tavoitteiden toteutumista ja yhtiön arvon kasvattamista. Riskienhallinnan organisoinnista, prosessista sekä tunnistetuista riskeistä on tarkempia tietoja yhtiön verkkosivuilla https://digitalist.global.

Vuonna 2019 aloitetut tehostamistoimenpiteet luovat kestävämmän kulurakenteen tuleville ajoille. Tappiollisella tuloksella on välitön vaikutus yhtiön käyttöpääoman sekä rahoituksen riittävyyteen. Riskiä hallitaan ylläpitämällä valmiutta erilaisiin rahoitusratkaisuihin. Yhtiössä pyritään jatkuvasti arvioimaan ja seuraamaan liiketoiminnan vaatimaa rahoituksen määrää, jotta yhtiöllä olisi tarpeeksi likvidejä varoja toiminnan rahoittamiseksi ja erääntyvien lainojen takaisinmaksuun. Mahdolliset häiriöt rahoitusjärjestelyissä heikentäisivät Digitalist Groupin taloudellista asemaa.
Alkuvuonna 2020 pandemiaksi kehittynyt Covid -19 virus ja sen leviämisen estämiseksi tehdyt rajoitustoimenpiteet vaikuttavat edelleen yhtiön asiakkaiden liiketoimintaan ja sitä kautta vähentävät joidenkin asiakkaiden projekteja ja tilauksia, mikä näkyy liikevaihdon kehityksessä. Asiakasprojektien määrä ei ole palautunut pandemiaa edeltäneelle tasolle.

Yhtiö on tällä hetkellä riippuvainen ulkopuolisesta rahoituksesta, jota on hankittu pääasiassa sen lähipiiriin kuuluvilta yhtiöiltä ja rahoituslaitoksilta. Digitalist Groupin kyky rahoittaa toimintojaan ja pienentää sen velkojen määrää riippuu useista tekijöistä, kuten liiketoiminnan rahavirrasta sekä velkarahoituksen ja oman pääoman rahoituksen saatavuudesta, eikä voi olla varmuutta siitä, että tällaista rahoitusta on saatavilla tulevaisuudessa. Ei voi olla varmuutta myöskään siitä, että Digitalist Group pystyy saamaan lisää velkaa tai uudelleen rahoittamaan nykyiset velkansa hyväksyttävillä ehdoilla tai ollenkaan. Yhtiö järjesteli alkuvuonna 2021 sekä pääomistajan että rahoituslaitoksen kanssa lyhytaikaisia lainojaan uudelleen. Uudelleenjärjestellyt lainat ovat nyt yhtiön pitkäaikaisia velkoja ja siten lähiajan lainanmaksuvelvoitteet kevenivät.

Merkittävä osa konsernin liikevaihdosta muodostuu kahdenkymmenen suurimman asiakkaan tuomasta liikevaihdosta. Avainasiakkuuksissa tapahtuvilla muutoksilla voi olla huomattava vaikutus Digitalist Group:n toimintaan, tuloksentekokykyyn ja taloudelliseen asemaan. Mikäli jokin suurimmista asiakkaista siirtäisi ostonsa Digitalist Group:lta sen kilpailijoille tai muuttaisi voimakkaasti toimintamalliaan, mahdollisuudet korvaavan asiakasvolyymin löytymiseen lyhyellä ajanjaksolla olisivat rajoitettuja.

Konsernin liiketoiminta koostuu pääosin yksittäisistä asiakassopimuksista, jotka ovat usein verrattain lyhytkestoisia. Lisäksi osa projektisopimuksista on kiinteä- tai tavoitehintaisia. Toimitussopimusten pituus vaikeuttaa luotettavien arvioiden tekemistä konsernin liiketoiminnan, liiketoiminnan tuloksen ja taloudellisen aseman tilauskantaa pidemmän aikavälin kehityksestä Kiinteähintaisten projektien osalta riittävän kannattavuuden varmistaminen edellyttää, että projektin edellyttämä työmäärä ja/tai sopimusriskit osataan arvioida oikein. Edellä mainitut asiakassopimuksiin liittyvä seikat voivat aiheuttaa ennakoimatonta vaihtelua liikevaihdossa ja sen kautta kannattavuudessa.

Digitalist Groupin toimialan tietyistä asiantuntijoista on markkinatilanteesta riippumatta pula. Lisäksi Digitalist Groupin toimialalla vallitseva aggressiivinen rekrytointipolitiikka saattaa lisätä henkilöstön kilpailijoille siirtymisen riskiä. Ei ole olemassa takeita Yhtiön mahdollisuuksista pitää nykyinen henkilöstö palveluksessaan ja palkata kasvun ylläpitämiseksi uutta henkilöstöä. Jos Digitalist Group menettää nykyistä henkilöstöään, voi siitä aiheutua vaikeuksia toteuttaa loppuun nykyisiä projekteja ja hankkia uusia. Tällä voi olla epäedullinen vaikutus Digitalist Groupin liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan.

Konsernin liikevaihdosta osa laskutetaan muuna kuin euroina. Valuuttakurssien muutoksiin liittyvää riskiä hallitaan eri toimenpitein, mm. nettopositioimalla ja valuuttasuojaussopimuksin. Vuosien 2021 ja 2020 katsauskausilla ei ollut suojaussopimuksia.

Konsernilla on taseessaan liikearvoa, johon kohdistuu alaskirjausriski siinä tapauksessa, että konsernin kassavirran tulevaisuuden tuotto-odotukset laskevat joko sisäisten tai ulkoisten tekijöiden takia. Liikearvo testataan puolivuosittain ja myös muulloin, jos tarvetta ilmenee.

PITKÄN AIKAVÄLIN TAVOITTEISTA JA STRATEGIASTA

Digitalist Group tavoittelee pitkällä aikavälillä vähintään 10 prosentin liikevoittotasoa. Pitkän aikavälin tavoitteiden saavuttamiseksi Digitalist Group pyrkii kasvamaan kansainvälisesti ja kannattavasti muotoilemalla uutta ajattelua, palveluita ja teknologiaratkaisuja digitalisoituville toimialoille. Näitä toimialoja ovat teknologiateollisuus, energiateollisuus, liikenne ja logistiikka sekä kuluttajapalvelut yksityisellä ja julkisella sektorilla. Digitalist Group keskittyy strategiassaan palvelu- ja ratkaisuliiketoimintansa syventämiseen, sekä käyttäjä- ja käyttötutkimuksen, brandingin, designin ja teknologian saumattomaan yhdistämiseen.

SEURAAVA KATSAUS

Johdon osavuotinen selvitys 1-9/2021 julkaistaan torstaina 29.10.2021.

DIGITALIST GROUP OYJ
Hallitus

Lisätietoja antaa:
Digitalist Group Oyj
– Toimitusjohtaja Magnus Leijonborg, puh. +46 76 315 8422, magnus.leijonborg@digitalistgroup.com
– Talousjohtaja Mervi Södö, puh. 040 136 5959, mervi.sodo@digitalistgroup.com

Jakelu:
NASDAQ Helsinki Ltd.
Keskeiset tiedotusvälineet
https://digitalist.global

DIGITALIST GROUP -KONSERNI

PUOLIVUOSI KATSAUSLYHENNELMÄ JA LIITETIEDOT 1.1.-30.06.2021

KONSERNIN LYHENNETTY TULOSLASKELMA, 1000 EUR

1.4.-30.6.21 1.4.-30.6.20 Muutos % 1.1.-30.6.21 1.1.-30.6.20 Muutos %
Liikevaihto 4 781 4 735 1,0 % 9 574 11 244 -14,9 %
Liiketoiminnan muut tuotot 150 295
Liiketoiminnan kulut -7 116 -9 976 29 % -13 302 -17 967 -26 %
LIIKETULOS -2 185 -5 241 58 % -3 433 -6 723 -49 %
Rahoitustuotot ja -kulut -651 -490 -33 % -4 -1 215 -100 %
Tulos ennen veroja -2 836 -5 730 51 % -3 437 -7 938 -57 %
Tuloverot 60 59 -1 % -90 123 -173 %
TILIKAUDEN TULOS -2 776 -5 671 51 % -3 527 -7 815 -55 %
Jakautuminen:
Emoyhtiön omistajille -2 721 -5 671 52 % -3 373 -7 815 -57 %
Määräysvallattomille omistajille -55 -154
Osakekohtainen tulos:
Laimentamaton, euroa -0,00 -0,01 100 % -0,01 -0,01 0 %
Laimennettu, euroa -0,00 0,00 0 % -0,01 -0,01 0 %

LAAJA TULOSLASKELMA, 1000 EUR

1.4.-30.6.21 1.4.-30.6.20 Muutos % 1.1.-30.6.21 1.1.-30.6.20 Muutos%
Tilikauden tulos -2 776 -5 671 -51 % -3 527 -7 815 -55 %
Muut laajan tuloslaskelman erät
Muuntoeron muutos 277 854 -68 % -804 620 -230 %
TILIKAUDEN LAAJA TULOS -2 499 -4 817 -48 % -4 331 -7 196 – 40 %
Emoyhtiön omistajat -2 446 -4 817 -49 % -4 208 -7 196 – 42 %
Määräysvallattomat omistajat -53 -123

KONSERNIN LYHENNETTY TASE, 1000 EUR

VARAT 30.6.2021 30.6.2020 31.12.2020
PITKÄAIKAISET VARAT
Aineettomat hyödykkeet 2 120 3 842 2 741
Liikearvo 6 937 7 206 7 485
Aineelliset hyödykkeet 676 2 201 1 116
Rakennukset ja rakennelmat, käyttöoikeus 555 1 887 958
Koneet ja kalusto 80 265 101
Muut aineelliset hyödykkeet 41 49 57
Muut pitkäaikaiset rahoitusvarat 1 410 2 1 127
PITKÄAIKAISET VARAT 11 143 13 252 12 469
LYHYTAIKAISET VARAT
Myyntisaamiset ja muut saamiset 4 698 4 963 5 945
Tuloverosaaminen 192 263 223
Rahavarat 523 1525 1 008
LYHYTAIKAISET VARAT 5 413 6 751 7 176
VARAT 16 556 20 003 19 645
OMA PÄÄOMA JA VELAT
OMA PÄÄOMA
Emoyhtiön omistajat
Osakepääoma 585 585 585
Ylikurssirahasto 219 219 219
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 72 972 73 185 72 972
Kertyneet voittovarat -92 492 -81 681 -79 904
Tilikauden tulos -3 373 -7 815 -11 820
Määräysvallattomien omistajien osuudet 1 139 0 1 262
Emoyhtiön omistajat -22 088 -15 507 -17 949
OMA PÄÄOMA -20 950 -15 507 -16 686
PITKÄAIKAISET VELAT 23 328 22 126 12 513
LYHYTAIKAISET VELAT 14 178 13 383 23 818
OMA PÄÄOMA JA VELAT 16 556 20 003 19 645

LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA, 1000 EUR
A: Osakepääoma
B: Ylikurssirahasto
C: Sijoitetun vapaan pääoman rahasto
D: Muuntoero
E: Kertyneet voittovarat
F: Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma yhteensä
G: Määräysvallattomien omistajille kuuluva osuus
H: Oma pääoma yhteensä

A B C D E F G H
Oma pääoma 1.1.2020 585 219 73 186 -129 -82 182 -8 321 -8 321
Siirrot oman pääoman erien välillä -290 290
Tilikauden tulos -11 820 -11 820 -73 -11 893
Omien osakkeiden hankinta -214 -214 -214
Muut laajan tuloksen erät
Muuntoeron muutos 1 481 1 481 15 1 496
Osakeperusteinen palkitseminen 25 25 25
Liiketoimet määräysvallattomien omistajien kanssa 901 901 1 320 2 221
Oma pääoma 31.12.2020 585 219 72 972 1 062 -92 786 -17 948 1 262 -16 686

Oma pääoma 1.1.2020 585 219 73 186 -129 -82 182 -8 321 -8 321
Muut muutokset
Tilikauden tulos -7 815 -7 815 -7 815
Muut laajan tuloksen erät
Muuntoeron muutos -639 -639
Osakeperusteinen palkitseminen -10 -10 -10
Oma pääoma 30.6.2020 585 219 73 186 510 -90 007 -15 507 -15 507

A B C D E F G H
Oma pääoma 1.1.2021 585 219 72 972 1 062 -92 786 -17 948 1 262 -16 686
Muut muutokset
Tilikauden tulos -3 373 -3 373 -154 -3 527
Omien osakkeiden hankinta 0 0
Muut laajan tuloksen erät
Muuntoeron muutos -835 -835 31 -804
Osakeperusteinen palkitseminen 67 67 67
Liiketoimet määräysvallattomien omistajien kanssa
Oma pääoma 30.6.2021 585 219 72 972 227 -96 092 -22 089 1 139 -20 950

KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA, 1000 EUR

1.1.-30.6.2021 1.1.-30.6.2020 1.1.-31.12.2020
Liiketoiminnan rahavirta
Tilikauden tulos ennen veroja -3 437 -7 938 -12 057
Liiketoiminnan rahavirran oikaisut:
Muut tuotot ja kulut, joihin ei liity maksutapahtumaa -711 0 649
Poistot, arvonalentumiset 1 601 5 229 7 037
Rahoitustuotot ja –kulut 4 1 215 2 998
Muut oikaisut 916 200 -816
Tulorahoitus ennen käyttöpääoman muutosta -1 628 -1 295 -2 189
Käyttöpääoman muutos -243 1 010 661
Saadut korot 6 7 10
Maksetut korot -24 -9 -9
Maksetut verot -24 -6 220
Liiketoiminnan nettorahavirta -1 913 -292 -1 305
Investointien rahavirta
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin -18 -198 -248
Saadut investointiavustukset 0 318 333
Investointien nettorahavirta -18 119 85
Nettorahavirta ennen rahoitusta -1 931 -173 -1 220
Rahoituksen rahavirta
Omien osakkeiden hankinta 0 0 -215
Transaktiot määräysvallattomien omistajien kanssa 0 0 1 096
Pitkäaikaisten lainojen nostot 1 000 1 000 1 000
Pitkäaikaisten lainojen lyhennykset -33 -53
Lyhytaikaisten lainojen nostot 1 087 1 000 1 286
Lyhytaikaisten lainojen lyhennykset -207
Maksetut korot ja maksut -196 -234 -409
Vuokrasopimusvelkojen takaisinmaksut -412 -648 -1 266
Rahoituksen nettorahavirta 1 446 911 1 441
Rahavarojen muutos -485 739 221
Rahavarat kauden alussa 1 008 787 787
Rahavarat kauden lopussa 523 1 525 1 008

Osavuosikatsauksen laadintaperiaatteet

Tämä osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardin mukaisesti. Osavuosikatsauksessa on noudatettu samoja laadintaperiaatteita ja laskentamenetelmiä kuin vuoden 2020 tilinpäätöksessä
Koskien uusia tai muuttuneita standardeja IFRS tulkintakomitea antoi huhtikuussa 2021 lopullisen agendapäätöksen pilvipalvelujärjestelyiden konfigurointi- ja räätälöintimenojen kirjanpitokäsittelystä (IAS 38 Aineettomat hyödykkeet). Tässä agendapäätöksessä tulkintakomitea tarkasteli, kirjaako asiakas IAS 38-standardia soveltaen sovelluksen konfiguroinnista ja räätälöinnistä aineettoman hyödykkeen, ja mikäli aineetonta hyödykettä ei kirjata, kuinka asiakas kirjaa kyseiset konfigurointi- ja räätälöintimenot. IFRIC:n agendapäätöksillä ei ole voimaantuloaikaa, joten niitä odotetaan sovellettavan niin pian kuin mahdollista. Koska Konsernilla on käytössään pilvipalvelujärjestelyitä, se on aloittanut analysoinnin siitä, onko tällä agendapäätöksellä vaikutusta pilvipalveluiden käyttöönottomenoihin sovellettuihin laatimisperiaatteisiin. Analysointi tehdään konsernissa syksyn 2021 aikana, ja mahdolliset vaikutukset otetaan huomioon takautuvasti viimeistään vuoden 2021 tilinpäätöksessä.

Osavuosikatsauksen laatiminen IFRS-standardien mukaisesti edellyttää yhtiön johdolta sellaisten arvioiden ja oletusten käyttämistä, jotka vaikuttavat taseen laadintahetken varojen ja velkojen sekä katsauskauden tuottojen ja kulujen määriin. Lisäksi joudutaan käyttämään harkintaa laatimisperiaatteiden soveltamisessa. Koska arviot ja olettamukset perustuvat raportointihetken näkemyksiin, ne sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Toteumat voivat poiketa tehdyistä arvioista ja oletuksista.

Tuloslaskelman ja taseen luvut ovat konsernilukuja. Konsernin taseeseen on yhdistelty kaikki konserniyhtiöt. Alkuperäinen tiedote on suomenkielinen. Englanninkielinen tiedote on käännös alkuperäisestä.

Tiedotteen luvut on pyöristetty, joten yksittäisten lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa esitetystä summaluvusta. Puolivuosikatsastus on tilintarkastamaton.

Toiminnan jatkuvuus

Osavuosikatsaus on laadittu toiminnan jatkuvuuden periaatteen mukaisesti. Oletus toiminnan jatkuvuudesta perustuu johdon arvioon ja mm. seuraaviin asioihin:

  • Konserni on saattanut loppuun merkittäviä kulusäästöohjelmia, joiden vaikutukset ovat parantaneet konsernin kannattavuutta vuoden 2020 loppupuoliskolta eteenpäin. Operatiiviset kulut pienenivät katsauskauden aikana 1,3 milj. euroa verrattuna edellisen vuoden vastaavaan kauteen.
  • Konserni on panostanut avainasiakkaisiinsa strategiansa mukaisesti ja sen uskotaan vaikuttavan positiivisesti myynnin kehittymiseen.
  • Yhtiö on uudelleenjärjestellyt rahoitustaan katsauskauden aikana lähipiiriltä saatujen lainojensa maksuaikaa pidentämällä sekä muuttamalla niitä vaihtovelkakirjalainoiksi. Rahoituslaitoslainojen takaisinmaksuaikaa on pidennetty.
  • Yhtiö on nostanut konsernitilin luottolimiittiä 2 miljoonalla eurolla.

Puolivuosikatsauksen julkistamishetkellä yhtiö arvioi, että sen käyttöpääoma riittää seuraavan 12 kuukauden tarpeisiin pääomistajan kanssa suunnitellut järjestelyt huomioiden.

Liikearvon arvonalentumistestaus ja kirjattu arvonalennus

Digitalist Group suoritti liikearvon arvonalentumistestauksen 30.06.2021. Liikearvo on kohdistettu yhdelle kassavirtaa tuottavalle yksikölle.

Tehdyn liikearvon testauksen perusteella testattavan omaisuuden käyttöarvo alitti testattavien erien kirjanpidollisen summan 0,5 milj. eurolla, joten liikearvosta kirjattiin vastaava arvonalennus. Kirjatun arvonalennuksen jälkeen liikearvon määrä katsauskauden lopun taseessa on 6,9 milj. euroa.

Yhtiö testaa liikearvoaan omaisuuden käyttöarvoon perustuen. Osavuosikatsauksen 30.6.2021 yhteydessä tehdyssä testauksessa kassavirtaennusteen ennustejakso koostui ennusteesta ajalle 2021-2025.
Ennusteperiodilla 2021-2025 uskotaan päästävän keskimäärin 18 prosentin liikevaihdon kasvuun digitalisoitumisen koskettaessa yhä suurempaa osaa liike-elämästä. Liikevoittoprosentin ennustetaan nousevan siten, että se on ennusteperiodin lopulla n. 5 prosenttia.

Menetelmässä testattavia varoja verrataan niiden tuottamaan rahavirtaan valitulla aikajaksolla, huomioiden diskonttokorko ja ennustejakson jälkeisten rahavirtojen kasvukerroin. Diskonttokorkona on käytetty 13%:n korkokantaa. Ennustejakson jälkeisiä rahavirtoja laskettaessa kasvukertoimena on käytetty 1%:a. Terminaalikauden arvoa laskettaessa on käytetty ennustejakson painotettua keskimääräistä liikevoittoprosenttia.
Laskelmissa käytettyjen merkittävien yksittäisten oletusten negatiivinen muutos johtaisi liikearvon lisäalaskirjaus- tarpeeseen.

TUNNUSLUKUJA

1.1.-30.6.2021 1.1.-30.6.2020 1.1.-31.12.2020
Tulos/osake, EUR laimennettu -0,01 -0,01 -0,02
Tulos/osake, EUR -0,01 -0,01 -0,02
Omapääoma/osake, EUR -0,03 -0,00 -0,03
Liiketoiminnan rahavirta/osake, EUR laimennettu 0,00 0,00 -0,00
Liiketoiminnan rahavirta/osake, EUR 0,00 0,00 -0,00
Sijoitetun pääoman tuotto, % -64,2 -153,2 -75,9
Oman pääoman tuotto, % neg neg neg
Liikevoitto/liikevaihto, % -19,1 -59,8 -44,2
Gearing koko omasta pääomasta, % -145,1 -175,8 -162,2
Omavaraisuusaste koko omasta pääomasta, % -126,5 -77,5 -84,9
Käyttökate (EBITDA), 1000 EUR -1 832 -1 495 -2 021

RAHOITUSVELKOJEN JA LAINAKORKOJEN ERÄÄNTYMINEN

31.12.2020 Tasearvo Rahavirta Alle vuosi 1-5 vuotta yli 5 vuotta
Rahalaitoslainat 3 364 3 483 759 2 724 0
Lainalimiitit 5 513 0 0 0 0
Vaihtovelkakirjalainat 17 881 19 475 9 437 10 038 0
Muut lainat lähipiiriltä 0 0 0 0 0
Vuokrasopimusvelat IFRS 16 965 950 805 146 0
Ostovelat 1 525 1 525 1 525 0 0

30.6.2021 Tasearvo Rahavirta Alle vuosi 1-5 vuotta yli 5 vuotta
Rahalaitoslainat 3 493 3 639 718 2 920 0
Lainalimiitit 6 793 0 0 0 0
Vaihtovelkakirjalainat 20 072 23 885 0 23 885 0
Muut lainat lähipiiriltä 0 0 0 0 0
Vuokrasopimusvelat IFRS 16 557 567 468 99 0
Ostovelat 1 190 1 190 1 190 0 0

Yhtiö on sopinut rahalaitoslainoista päärahoittajansa kanssa lainojen lyhennysvapaasta 30.4.2022 saakka. Vaihtovelkakirjalainojen lyhennykset alkavat vuonna 2024. Lainalimiitit ovat toistaiseksi voimassa olevia.

MUITA TIETOJA

1.1.-30.6.2021 1.1.-30.6.2020 1.1.-31.12.2020
HENKILÖSTÖ, keskimäärin 177 227 208
Henkilöstö kauden lopussa 175 208 182
VASTUUT, 1000 EUR
Omista sitoumuksistaan annetut vakuudet
Yrityskiinnitykset 13 300 13 300 13 300
Korolliset velat yhteensä
Pitkäaikaiset lainat rahoituslaitoksilta 2 837 2 871 2 632
Muut pitkäaikaiset velat 20 127 17 881 9 410
Lyhytaikaiset korolliset velat 7 950 5 678 16 033
Yhteensä 30 914 26 430 28 075

TUNNUSLUKUJEN LASKENTAPERIAATTEET

Käyttökate/EBITDA = Tulos ennen korkoja, veroja, poistoja

Laimennettu osakekohtainen tulos = Tilikauden voitto / Laimennusvaikutuksella oikaistu osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä keskimäärin

Osakekohtainen tulos = Tilikauden voitto / Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä keskimäärin

Oma pääoma osaketta kohti = Oma pääoma / Osakkeiden laimentamaton lukumäärä tilinpäätöspäivänä

Liiketoiminnan rahavirta / osake, EUR laimennettu = Liiketoiminnan nettorahavirta / Laimennusvaikutuksella oikaistu osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä keskimäärin

Sijoitetun pääoman tuotto (ROI) =
(voitto ennen veroja + korkokulut + muut rahoituskulut) /
(Taseen loppusumma – korottomat velat (keskimäärin)) x 100

Oman pääoman tuotto (ROE) = nettotulos / Oma pääoma yhteensä (keskimäärin) x 100

Gearing = korolliset velat – likvidit varat / oma pääoma yhteensä x 100



Liite

Attachments


Digitalist Group Oyj puolivuosikatsaus 1.1.-30.06.2021

Digitalist Group Oyj puolivuosikatsaus 1.1.-30.06.2021…Alkuperäinen artikkeli

Scanfil suunnittelee Kiinan Suzhoun tehtaansa kaksinkertaistamista

logo.jpg

Scanfil suunnittelee Kiinan Suzhoun tehtaansa kaksinkertaistamista

| Source:

Scanfil Oyj

Scanfil Oyj

Sievi, FINLAND

Finnish
English

Scanfil Oyj Pörssitiedote 27.8.2021 klo 8.00

Scanfil suunnittelee Kiinan Suzhoun tehtaansa kaksinkertaistamista
Scanfil on päättänyt aloittaa Kiinan Suzhoun tehtaan laajennushankkeen suunnittelun. Nykyisen tehtaan mahdollisen laajennusinvestoinnin koko on arvioilta 6 milj. euroa ja rakennustöiden arvioitu aloitus tapahtuisi vuonna 2022.

”Asiakaskysyntä on kasvanut koko vuoden ja meillä on selkeitä merkkejä vahvasta kysynnästä myös tuleville vuosille”, sanoo Scanfilin toimitusjohtaja Petteri Jokitalo. ”Meidän investointimallimme Suzhoussa on joustava. Asiakaskysynnän kasvaessa pystymme kasvattamaan investointeja sekä tuotantoa asteittain. Vuonna 2018 toteutimme Puolassa Sieradzissa vastaavanlaisen investoinnin ja se on ollut menestys.”

Suzhoun tehtaan nykyinen kokonaispinta-ala on noin 17 000 m², josta tuotanto- ja varastotilaa on noin 10 000 m². Mahdollinen laajennusinvestointi nostaa tuotanto- ja varastotilan määrää noin 11 000 m². Suzhoun tehdas tekee elektroniikkaa sekä järjestelmäintegraatioita. Se palvelee laajasti erilaisia globaaleja asiakkuuksia etenkin Advance Consumer Applications – ja Medtech & Life -asiakkuuksia

Suzhou on moderni ns. close-to-customer-market -tehdas, joka on erikoistunut palvelemaan vaativia globaaleja ja paikallisia asiakkaita.
Scanfil Oyj

Lisätiedot:
Petteri Jokitalo
Toimitusjohtaja
puh. 08 4882 111
s-posti: petteri.jokitalo@scanfil.com

Pasi Hiedanpää
Sijoittajasuhteiden ja ulkoisen viestinnän johtaja
puh. 050 378 2228
s-posti: pasi.hiedanpaa@scanfil.com

Scanfil Oyj on kansainvälinen elektroniikkateollisuuden valmistuskumppani ja järjestelmätoimittaja, jolla on yli 40 vuoden kokemus vaativista asiakkuuksista. Scanfil tarjoaa asiakkaiden käyttöön laajan palvelukokonaisuuden, joka ulottuu tuotesuunnittelusta tuotteen valmistukseen, materiaalien hallintaan sekä logistisiin ratkaisuihin. Vertikaalisesti integroitu tuotanto ja kokonaisvaltainen toimitusketju luovat pohjan Scanfilin kilpailuvalteille: nopeudelle, joustavuudelle ja luotettavuudelle.

Tyypillisiä Scanfilin valmistamia tuotteita ovat mobiili- ja tietoliikenneverkkolaitteet, automaatiojärjestelmien moduulit, taajuusmuuttajat, hissien ohjausjärjestelmät, analysaattorit, erilaiset peli- ja itsepalveluautomaatit sekä hoitoteknologiaan ja säähavainnointiin liittyvät laitteet. Scanfilin palveluita käyttävät monet kansainväliset automaatio-, energia-, tietoliikenne- ja terveystekniikan alan toimijat sekä kaupungistumiseen liittyvien toimialojen yritykset. Scanfilin tehdasverkostoon kuuluu Euroopassa, Aasiassa sekä Pohjois-Amerikassa sijaitsevat 10 tuotantoyksikköä. www.scanfil.com

Liitteet

Scanfil Suzhou aerial image

Scanfil Suzhou aerial image
Ilmakuva Scanfilin Suzhoun tehtaasta. Suunniteltu laajennus tulisi oikeaan alalaitaan ruohokentän ti…

Scanfil Suzhou expansion plan image

Scanfil Suzhou expansion plan image
Scanfil Suzhoun tehtaan laajennussuunnitelma. Oranssi on suunniteltua tulevaa tuotantoaluetta ja vih…

Tags

investointi

tehtaan laajennus

kiina

factory expansion

china

EMSAlkuperäinen artikkeli

Huhtamäki yhteistyössä RiverRecyclen ja VTT:n kanssa jokien puhdistamisessa käytettävän teknologian kehittämiseksi. Uutta teknologiaa hyödyntävä laitteisto toiminnassa Mithi-joella Mumbaissa, Intiassa

Huhtamäki yhteistyössä RiverRecyclen ja VTT:n kanssa jokien puhdistamisessa käytettävän teknologian kehittämiseksi. Uutta teknologiaa hyödyntävä laitteisto toiminnassa Mithi-joella Mumbaissa, Intiassa

| Source:

Huhtamäki Oyj

Huhtamäki Oyj

Espoo, FINLAND

English
Finnish

HUHTAMÄKI OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 27.8.2021 KLO 7.00

Huhtamäki yhteistyössä RiverRecyclen ja VTT:n kanssa jokien puhdistamisessa käytettävän teknologian kehittämiseksi. Uutta teknologiaa hyödyntävä laitteisto toiminnassa Mithi-joella Mumbaissa, Intiassa

Kyky edistää innovaatioita ja ajaa systeemisiä muutoksia on edellytys sille, että ympäristöhaasteisiin löydetään uusia ratkaisuja. Tukeakseen tällaista innovaatiotoimintaa ja edistääkseen kestävää kehitystä, Huhtamäki lahjoitti 600 000 euroa suomalaisen cleantech startupin, RiverRecyclen, kehittämän joenpuhdistuslaitteiston viimeistelemiseksi ja pilotoimiseksi. Laitteisto on olennainen osa RiverRecyclen kehittämää ratkaisua merien muoviongelmaan, yhteen tämän päivän suurimmista maailmanlaajuisista haasteista. Huhtamäen tuella joenpuhdistuslaitteistosta rakennettiin prototyyppi, jota testattiin ensin Suomessa, sitten kuljetettiin ja koottiin Mumbaissa, missä se on nyt toiminnassa ja kerää seuraavat 12 kuukautta jätettä Mithi-joella.

“Kannamme vastuuta ruoan, ihmisten ja maapallon suojelemisesta. Uskomme myös, että globaalien kestävyysongelmien ratkaisemiseksi, kuten esimerkiksi tässä tapauksessa mereen päätyvät muovit, tarvitaan kaikkien arvoketjun toimijoiden välistä yhteistyötä. Jos haluamme edistää systeemistä muutosta, ei riitä että tuemme sellaisten innovaatioiden kehittämistä ja kaupallistamista, jotka auttavat estämään jätteiden pääsyn valtameriin, vaan meidän täytyy myös löytää tapoja kaupallistaa jäte ja kannustaa paikallisyhteisöjä jätehuoltokäytäntöjen kehittämisessä”, sanoo Thomasine Kamerling, Huhtamäen vastuullisuus- ja viestintäjohtaja.

”Kiertotaloudessa eri toimijoiden yhteistyö on olennaista kestävän kehityksen kannalta. Huhtamäen rahoituksen ansiosta olemme saaneet päätökseen kaksi osaa kolmesta työssä, jossa muutamme yhteistyössä paikallisen yhteisön kanssa muovijätteet raaka-aineeksi. Huhtamäen sitoutuminen on esimerkki siitä miten maailmanlaajuisia ongelmia, kuten muovijätteen aiheuttamaa saastumista, voidaan ratkaista”, sanoo Anssi Mikola, RiverRecyclen toimitusjohtaja ja perustaja.

Mithi-joen projektia johtaa kansainvälinen yhteistyöverkosto, jossa ovat mukana YK:n teknologia- ja innovaatiolaboratorio UNTIL (nykyään YK:n Global Pulse -yksikkö), Teknologian tutkimuskeskus VTT, RiverRecycle ja Earth5R, intialainen kansalaisvetoinen ympäristöliike. Joenpuhdistuslaitteiston kehittämisen ja operoimisen lisäksi Huhtamäen lahjoituksella on rahoitettu jätteen käsittelyyn sekä kierrätykseen liittyviä työpajoja, tavoitteena edistää systeemistä muutosta. Projektissa myös kerätään VTT:lle dataa kelluvan jätteen liikkeistä ja sen kausivaihteluista. Datan avulla voidaan tulevaisuudessa optimoida puhdistusoperaatioita ja kierrätysprosesseja.

”Huhtamäen rahoituksen avulla olemme mukauttaneet optisia antureita ja drooneja siten, että ne havaitsevat kelluvat muoviesineet ja erottavat muovit orgaanisesta aineksesta. VTT:n osuus projektissa sisältää myös pyrolyysikoeajot ja talteenotettujen muovijätejakeiden kemiallisen kierrätyksen arvioinnin. Laajemmin ajateltuna tavoitteemme on kehittää kiertotalousratkaisuja muovijätteen aiheuttamaan maailmanlaajuiseen haasteeseen. Teknologian lisäksi olennainen osa hankkeen onnistunutta toteutusta on yhteistyö paikallisten kumppaneiden ja yhteisöjen kanssa”, sanoo erikoistutkija Jukka Sassi, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy.

Huhtamäen tavoitteena on, että kaikki sen tuotteet suunnitellaan kierrätettäviksi, uudelleenkäytettäviksi tai kompostoitaviksi vuoteen 2030 mennessä. Intiassa, missä Huhtamäellä on 16 tuotantolaitosta, joissa valmistetaan pääasiassa korkealaatuisia joustopakkauksia, jotka suojaavat esimerkiksi elintarvikkeita, lääkkeitä sekä hygienia- ja kodinhoitotuotteita, yhtiöllä on jo useita kierrätettäviä joustopakkausrakenteita markkinoilla Huhtamaki blueloop -konseptinsa mukaisesti. Mithi-joen projektin lisäksi Huhtamäki osallistuu tarvittavan kierrätysinfrastruktuurin rakentamiseen perustamalla Intiaan joustopakkausten kierrätyslaitoksen, jonka suunnitellaan aloittavan toimintansa vuoden 2021 loppuun mennessä.

‘’Olemme iloisia saadessamme olla osa tätä globaalia yhteistöverkostoa ja Mithin puhdistamisen mahdollistavan teknologian kehittämistä. Mithi on ainoa Mumbain läpi virtaava joki. Projekti edistää kestävää kehitystä kokonaisvaltaisesti, sillä samalla kun kerätään muovijätettä helpotetaan paikallisyhteisöjen tiedonsaantia ja työllistymistä’’, lisää Sudip Mall, toimitusjohtaja, Flexible Packaging India, Huhtamäki.

Mithi-joen projekti on yksi kolmesta hankkeesta, joita Huhtamäki rahoitti osana 100-vuotisjuhlavuottaan. Tavoitteena on vastata maailmanlaajuisiin kestävän kehityksen haasteisiin, sekä rakentaa ja oppia kiertotaloutta edistävistä hankkeista.

Lisätietoja:
Katariina Hietaranta, lehdistösuhteet, puh. 010 686 7863
Lisätietoja projektista ja kuvamateriaalia: https://www.riverrecycle.com/india-mithi-river-cleanup/

HUHTAMÄKI OYJ
Konserniviestintä

Huhtamäestä
Huhtamäki on maailmanlaajuisesti johtava vastuullisten pakkausratkaisujen toimittaja, joka mahdollistaa hyvinvointia ja sujuvaa arkea kuluttajille ympäri maailmaa. Innovatiiviset tuotteemme suojaavat noutoruokaa ja elintarvikkeita, varmistaen niiden hygieenisyyden ja turvallisuuden, sekä ehkäisevät ruokahävikkiä. Toimimme kaikessa kestävää kehitystä edistäen. Olemme sitoutuneet saavuttamaan hiilineutraalin tuotannon ja suunnittelemaan kaikki tuotteemme kierrätettäviksi, kompostoitaviksi tai uudelleenkäytettäviksi vuoteen 2030 mennessä.

Olemme mukana UN Global Compact -yritysvastuualoitteessa ja vuonna 2020 MSCI ESG Ratings antoi meille A-luokituksen asteikolla AAA ─ CCC. Tehdäksemme osamme ilmastonmuutoksen torjumiseksi olemme sitoutuneet asettamaan Science Based Targets -aloitteen hyväksymät tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet. EcoVadis on myöntänyt Huhtamäelle kultatason tunnustuksen vastuullisuustyöstämme.

Meillä on sadan vuoden historia ja vahva pohjoismainen perintö, ja toimimme 36 maassa ja 82 tuotantolaitoksessa ympäri maailmaa. Arvomme Välitä, Uskalla, Tee valmiiksi ohjaavat toimintaamme ja auttavat 18 200 työntekijäämme saamaan aikaan muutosta siellä missä sitä tarvitaan. Vuonna 2020 liikevaihtomme oli 3,3 miljardia euroa. Huhtamäki-konsernin pääkonttori on Espoossa, ja emoyhtiö Huhtamäki Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja siitä, kuinka kannamme vastuuta ruoan, ihmisten ja maapallon suojelemisesta löydät osoitteesta www.huhtamaki.com.

Liitteet

Asennus valmiina

Asennus valmiina
Työntekijät juhlivat joenpuhdistuslaitteiston asennuksen valmistumista Mumbaissa Mithi -joen rannall…

Yash Dadhwadia asennuspaikalla

Yash Dadhwadia asennuspaikalla
RiverRecyclen Intian edustaja Yash Dadhwadia joenpuhdistusjärjestelmän asennuspaikalla.Alkuperäinen artikkeli

SELIGSON & CO OMX25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO UCITS ETF:N PUOLIVUOTISKATSAUS JULKAISTU

SELIGSON & CO OMX25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO UCITS ETF:N PUOLIVUOTISKATSAUS JULKAISTU

| Source:

Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj

Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj

Helsinki, FINLAND

English
Finnish

Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj
PÖRSSITIEDOTE 26.8.2021

SELIGSON & CO OMX25 PÖRSSINOTEERATTU RAHASTO UCITS ETF:N PUOLIVUOTISKATSAUS JULKAISTU

Seligson & Co OMX 25 pörssinoteerattu rahasto UCITS ETF:n puolivuotiskatsaus 30.6.2021 on julkaistu. Katsaus löytyy liitteenä sekä
internet-osoitteesta www.seligson.fi/sco/suomi/rahastot/omx-helsinki-25-vuosikertomukset-ja-katsaukset.

Lisätietoja: Mari Rautanen, sähköposti: mari.rautanen@seligson.fi, puh. +358 (0)9 68178 224.

Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj
Ari Kaaro
toimitusjohtaja
email: ari.kaaro@seligson.fi
puh. +358 (0)9 68178 217

Liite

Attachments


OMXH25_06_2021

OMXH25_06_2021…Alkuperäinen artikkeli

UUSI JÄLLEENMYYJÄPARTNERI KORVAA ROBITIN MYYNTIYHTIÖN KAZAKSTANISSA

UUSI JÄLLEENMYYJÄPARTNERI KORVAA ROBITIN MYYNTIYHTIÖN KAZAKSTANISSA

| Source:

Robit Oyj

Robit Oyj

Lempäälä, FINLAND

English
Finnish

ROBIT OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 26.8.2021 KLO 14.15
UUSI JÄLLEENMYYJÄPARTNERI KORVAA ROBITIN MYYNTIYHTIÖN KAZAKSTANISSA

Robit Oyj on allekirjoittanut uuden jälleenmyyjäsopimuksen Eurasian Machinery LLP:n kanssa, joka tulee jatkossa palvelemaan Robitin asiakkaita Kazakstanissa.

Robit Oyj ja Eurasian Machinery LLP ovat yhdessä luoneet vahvan perustan yhteistyölle palvellakseen porausteollisuutta Kazakstanissa ja Kirgisiassa. Näin ollen, Robit Oyj lopettaa myyntiyhtiönsä (TOO Robit Kazakhstan) toiminnan Ust-Kamenogorskissa (Öskemen), Kazakstanissa.

Eurasian Machinery LLP on suurin laite- ja välinetoimittaja Kazakstanin ja Keski-Aasian kaivos-, rakennus- sekä öljy- ja kaasualan teollisuudessa. Eurasian Machinery LLP on Hitachi Construction Machineryn (HCM) virallinen jälleenmyyjä Kazakstanissa ja Keski-Aasiassa. Yhtiö toimii myös lukuisten muiden tunnettujen brändien jälleenmyyjänä, joihin lukeutuvat mm. Furukawa, SWEDFAN, BELL ja Powerscreen.

Eurasian Machinery LLP työllistää yli 600 henkilöä sekä tarjoaa asiakkailleen asiantuntevaa teknistä palvelua yhteensä 10 palvelupisteellään, sisältäen huipputeknisen Component Repair Center -keskuksen Karagandassa, Kazakstanissa. Yhtiön henkilöstön korkea asiantuntemus ja pätevyys sekä laaja alueellinen edustajaverkosto tarjoavat yhdessä korkeatasoista teknistä tukea ja palvelua.

Tällä Robit Oyj:n ja Eurasian Machinery LLP:n yhteistyöllä Robit jatkaa edelleen aktiivista myyntityötä Kazakstanissa. Robit näkee tulevaisuuden erittäin positiivisena Kazakstanissa, joka on merkittävä kaivosvaltio ja jonka myötä Robit edelleen vahvistaa kasvustrategiaansa East-alueella.

ROBIT OYJ
Tommi Lehtonen

Lisätietoja:
Tommi Lehtonen, toimitusjohtaja
+358 40 724 9143
tommi.lehtonen@robitgroup.com

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.robitgroup.com

Robit on voimakkaasti kansainvälistynyt kasvuyhtiö, joka myy kulutusosia eli porakalustoa globaalisti asiakkailleen seuraavilla markkinasegmenteillä: kaivosteollisuus, rakentaminen, geotekniikka sekä kaivonporaus. Yhtiön tarjonta jakaantuu kolmeen tuote- ja palvelualueeseen: Top Hammer, Down the Hole ja Geotechnical. Yhtiöllä on 8 maassa myynti- ja palvelupisteet sekä aktiivinen myyntiverkosto yli 100 maassa. Robitilla on tuotantoyksiköt Suomessa, Etelä-Koreassa, Australiassa ja Englannissa. Robitin osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja osoitteessa: www.robitgroup.com.

Alkuperäinen artikkeli

Kalmarille viides perättäinen suuri ekotehokkaiden hybridikonttilukkien tilaus Port of Virginialta

kalmar_logo

Kalmarille viides perättäinen suuri ekotehokkaiden hybridikonttilukkien tilaus Port of Virginialta

| Source:

Cargotec Oyj

Cargotec Oyj

Helsinki, FINLAND

English
Finnish

CARGOTEC OYJ, LEHDISTÖTIEDOTE, 26. ELOKUUTA 2021, KLO 14

Cargoteciin kuuluva Kalmar toimittaa 18 hybridikonttilukkia Port of Virginialle, joka on syvänmeren satama Yhdysvaltain itärannikolla. Viides peräkkäinen hybridikonttilukkitilaus osoittaa Port of Virginian luottamuksen Kalmariin ja Kalmarin johtavaan hybriditeknologiaan. Edelliset vastaavat tilaukset on saatu vuosittain vuodesta 2017 lähtien. Cargotecin vuoden 2021 kolmannelle neljännekselle kirjattu tilaus on tarkoitus toimittaa vuoden 2022 kesäkuun loppuun mennessä.

Laitteista 15 toimitetaan Norfolk International Terminalsiin (NIT) ja kolme Virginia International Gatewayhin (VIG). NIT ja VIG ovat sataman pääterminaaleja, ja molemmat pystyvät käsittelemään suurimpia Atlantilla liikkuvia aluksia. Port of Virginia on käyttänyt Kalmarin hybridikuljetuslukkeja elokuusta 2015 alkaen. Tämän tilauksen toimittamisen jälkeen asiakkaan terminaaleissa on käytössä yhteensä 92 Kalmarin hybridikonttilukkia. Kalmarin ammattitaitoinen paikallinen teknikkotiimi tukee ja huoltaa sataman laitteita vuosien kokemuksella ja kattavan paikallisen varaosavaraston turvin.

Rich Ceci, Sr. Vice President of Technology and Projects, Port of Virginia: “Olemme olleet tyytyväisiä hedelmälliseen ja tiiviiseen yhteistyöhömme Kalmarin kanssa. Kalmarin hybriditeknologia auttaa meitä vähentämään polttoaineenkulutusta ja päästöjä. Se myös lisää käyttömukavuutta ja parantaa toimintamme yleistä kestävyyttä.”

Troy Thompson, myyntijohtaja, Kalmar Americas: “Yhteistyömme Port of Virginian kanssa jatkaa menestyskulkuaan. Tämä jatkotilaus on todiste sekä ekotehokkaiden hybridikuljetuslukkiemme että omistautuneen ja sitoutuneen paikallisen tuotetukitiimimme ylivoimaisesta suorituskyvystä. Laaja ja korkeasti koulutettu tiimimme paikallisten asiakkaiden tukemiseen Yhdysvalloissa takaa asiakkaiden laitteiston luotettavuuden ja tekee Kalmarista alan johtavan hybridilaitteiden toimittajan.”

Lisätietoja medialle:

Troy Thompson, myyntijohtaja, Kalmar Americas, puh. +1 919 949 1192

Maija Eklöf, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Kalmar, puh. 020 777 4096, maija.eklof@kalmarglobal.com

Kalmar tarjoaa markkinoiden kattavimman valikoiman lastinkäsittelyratkaisuja ja -palveluja satamiin, terminaaleihin, jakelukeskuksiin ja raskaan teollisuuden käyttöön. Kalmar on edelläkävijä terminaalien automatisoinnissa ja energiatehokkaassa konttien käsittelyssä. Joka neljäs kontti ympäri maailman siirretään Kalmar-ratkaisun avulla. Kalmarin laaja tuotevalikoima, maailmanlaajuinen palveluverkosto ja kyky integroida terminaalien eri prosessit saumattomasti toisiinsa tehostavat asiakkaan liiketoiminnan tuottavuutta kaikilla osa-alueilla. www.kalmarglobal.com

Kalmar on osa Cargotec-konsernia. Cargotecin (Nasdaq Helsinki: CGCBV) liikevaihto vuonna 2020 oli noin 3,3 miljardia euroa, ja konserni työllistää noin 11 500 henkilöä. www.cargotec.com

Liite

Kuva: Kalmar-kuljetuslukkeja

Kalmar-kuljetuslukkeja
Kuva: Kalmar-kuljetuslukkeja

kalmar_logo

kalmar_logo
kalmar_logo

Tags

Kalmar

Automation Solutions

Hybrid

Shuttle Carrier

kuljetuslukit

Automaatioratkaisut

hybridiAlkuperäinen artikkeli