Norrhydro aloittaa uuden toimitusjohtajan haun

Älykkään liikkeenohjauksen edelläkävijä ja Pohjoismaiden johtava energiatehokkaiden hydraulisylinterien tarjoaja Norrhydro Group Oyj käynnistää uuden toimitusjohtajan avoimen hakuprosessin nykyisen toimitusjohtajan Yrjö Trögin siirtyessä yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi. Norrhydro tiedotti aiemmin tänään, että sen hallitus valitsi yhtiökokouksen jälkeisessä järjestäytymiskokouksessaan Yrjö Trögin (s. 1963) hallituksen puheenjohtajaksi 17.3.2022 alkaen. Trög jatkaa toimitusjohtajana, kunnes uusi toimitusjohtaja aloittaa tehtävässään. Norrhydron hallituksen puheenjohtajana toiminut Juhani Kangas (s. 1944) jatkaa hallituksen jäsenenä vielä tämän vuoden ajan.Alkuperäinen tiedote

Vincit Oyj:n toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2021 julkaistu

Vincit Oyj

Yhtiötiedote 24.2.2022 kello 10:00

Vincit Oyj:n toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2021 julkaistu

Vincit Oyj on julkaissut hallituksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2021.
Hallituksen toimintakertomus ja tilinpäätös 2021 on saatavilla PDF-muotoisena tämän tiedotteen liitteenä sekä yhtiön verkkosivuilta osoitteessa http://www.vincit.fi/fi/sijoittajille/raportit-ja-esitykset/.

Lisätietoja:

Vincit Oyj, toimitusjohtaja Julius Manni, puhelin: 050 424 3932

Hyväksytty neuvonantaja: Alexander Corporate Finance Oy, puhelin: 050 520 4098

Vincit Oyj lyhyesti:

Vincit on huippuasiantuntijaorganisaatio, joka tarjoaa asiakkailleen aina toimivinta digitaalisuutta ymmärrettävässä paketissa, jotta huominen ei pelota. Vincit Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla, kaupankäyntitunnus VINCIT. www.vincit.fi

Vincit Oyj:n yhtiökokouskutsu

Vincit Oyj

Yhtiötiedote 24.2.2022 kello 10:00

Vincit Oyj:n yhtiökokouskutsu

Vincit Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 23.3.2022 klo 12:00 osoitteessa Visiokatu 1, 33720 Tampere. Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan klo 11:00.

COVID-19-pandemian leviämisen rajoittamiseksi Vincit ryhtyy lukuisiin varotoimiin voidakseen järjestää yhtiökokouksensa suunnitellusti sekä varmistaakseen Yhtiön osakkeenomistajien ja henkilöstön turvallisuuden. Kokouspaikalla osallistujilla on mahdollisuus käsien puhdistamiseen ja kokoustilojen puhdistamista on tehostettu. Paikalle saapuvia osallistujia kehotetaan kasvomaskin käyttöön ja käsien puhdistamiseen saapuessa kokoustilaan sekä muistutetaan riittävän etäisyyden pitämisestä muihin osallistujiin, yhtiön edustajiin ja kokousvirkailijoihin.

Kokouspaikalle saapumisen sijaan osakkeenomistajilla on mahdollisuus seurata yhtiökokousta suoran verkkolähetyksen välityksellä. Äänioikeutensa käyttämiseksi osakkeenomistajalla on mahdollisuus valtuuttaa haluamansa henkilö edustamaan itseään ja käyttämään äänivaltaa puolestaan kokouksessa tai mahdollisuus käyttää yhtiön tarjoamaa valtakirjapalvelua. Ohjeet osakkeenomistajille löytyvät tämän kutsun osasta C Ohjeita kokoukseen osallistujalle.

A. Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat

Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1 Kokouksen avaaminen

2 Kokouksen järjestäytyminen

3 Pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

4 Kokouksen laillisuuden toteaminen

5 Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

6 Vuoden 2021 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

  • Toimitusjohtajan katsaus

7 Tilinpäätöksen vahvistaminen

8 Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 2021 yhtiön voitonjakokelpoisista varoista maksetaan osinkoa 0,20 euroa osakkeelta.

Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingonmaksun täsmäytyspäivänä 25.3.2022 merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon. Osinko maksetaan 1.4.2022. Osakkeenomistajat, jotka edustavat yhteensä noin 31 prosenttia yhtiön äänivallasta, ovat ilmoittaneet kannattavansa hallituksen ehdotusta yhtiökokouksessa.

9 Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle

10 Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallituksen puheenjohtajalle maksetaan palkkiona 7 000 euroa kuukaudessa, hallituksen varapuheenjohtajalle maksetaan 30 000 euroa vuodessa ja muille jäsenille kullekin 18 000 euroa vuodessa. Lisäksi hallituksen jäsenille maksetaan kokouksesta aiheutuneet kohtuulliset matkakustannukset.

Hallituksen puheenjohtajan palkkio ehdotetaan maksettavaksi kuukausittain rahana. Hallituksen varapuheenjohtajan ja hallituksen muiden jäsenten palkkiot ehdotetaan maksettavaksi siten, että vuosipalkkiosta 50 prosenttia maksetaan yhtiön hallussa olevina, tai mikäli tämä ei ole mahdollista, markkinoilta hankittavina Vincit Oyj:n osakkeina ja 50 prosenttia maksetaan rahana. Osakkeet luovutetaan hallituksen jäsenille ja tarvittaessa hankitaan markkinoilta suoraan hallituksen jäsenten lukuun kuukauden sisällä yhtiökokouksen päätöksestä.

Osakkeenomistajat, jotka edustavat yhteensä noin 31 prosenttia yhtiön äänivallasta, ovat ilmoittaneet kannattavansa hallituksen ehdotusta yhtiökokouksessa.

11 Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle yhtiön hallituksen jäsenten lukumääräksi kuusi (6).

Osakkeenomistajat, jotka edustavat yhteensä noin 31 prosenttia yhtiön äänivallasta, ovat ilmoittaneet kannattavansa hallituksen ehdotusta yhtiökokouksessa.

12 Hallituksen jäsenten valitseminen

Osakkeenomistajat, jotka edustavat yhteensä noin 31 prosenttia yhtiön äänivallasta, ovat ilmoittaneet ehdottavansa yhtiökokoukselle, että hallitukseen valitaan uudelleen nykyiset jäsenet Mervi Airaksinen, Artti Aurasmaa, Mikko Kuitunen, Eka Ruola ja Pekka Vähähyyppä ja uutena jäsenenä Frank Korsström.

Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy vaalia ensiksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Kaikki ehdotetut henkilöt ovat antaneet suostumuksensa valintaan.

Uudelleen valittavaksi ehdotettujen hallitusten jäsenten tiedot ovat nähtävissä Vincit Oyj:n internet-sivuilla osoitteessa www.vincit.fi/fi/sijoittajille/hallinnointi/hallitus/ ja ehdotetun uuden jäsenen tiedot osoitteessa www.vincit.fi/sijoittajille/yhtiokokous-2022/.

13 Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että valittavalle tilintarkastajalle maksetaan palkkio yhtiön hyväksymän laskun mukaan.

14 Tilintarkastajan valitseminen

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiön tilintarkastajaksi valitaan tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab. Tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab on ilmoittanut, että yhtiön tilintarkastuksesta päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT Kirsi Jantunen.

15 Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallitus valtuutettaisiin päättämään osakeannista sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta yhdessä tai useammassa erässä seuraavasti:

Valtuutuksen perusteella voidaan antaa enintään 2 000 000 osaketta (mukaan lukien erityisten oikeuksien perusteella annettavat osakkeet), mikä määrä vastaa noin 16 prosenttia yhtiön kaikkien osakkeiden tämänhetkisestä lukumäärästä.

Hallitus päättää osakeannin sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista. Valtuutuksen nojalla voidaan antaa sekä uusia osakkeita että yhtiön hallussa olevia osakkeita. Osakkeiden sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisessa voidaan poiketa osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta (suunnattu anti).

Valtuutus on voimassa 30.6.2023 asti ja kumoaa aikaisemmat käyttämättömät osakeantia sekä optio-oikeuksien ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamista koskevat valtuutukset.

16 Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai pantiksi ottamisesta seuraavin ehdoin:

Osakkeita voidaan hankkia ja/tai ottaa pantiksi enintään 1 000 000 kappaletta. Osakkeet hankitaan Nasdaq Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla hankintahetken markkinahintaan. Omia osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistusten mukaisessa suhteessa. Osakkeiden hankinta alentaa yhtiön jakokelpoista vapaata omaa pääomaa. Hallitus päättää miten osakkeita hankitaan ja/tai otetaan pantiksi.

Valtuutus on voimassa 30.6.2023 asti ja kumoaa aikaisemmat käyttämättömät omien osakkeiden hankintavaltuutukset.

17 Kokouksen päättäminen

B. Yhtiökokousasiakirjat

Yhtiökokouksen esityslista, hallituksen ehdotukset sekä tämä kokouskutsu ovat saatavilla Vincit Oyj:n internet-sivuilla osoitteessa www.vincit.fi/sijoittajille/yhtiokokous-2022. Tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus ovat saatavilla yhtiön internet-sivuilla viikolla 8. Asiakirjat ovat myös nähtävillä yhtiökokouksessa. Yhtiökokouksen pöytäkirja on saatavilla yhtiön internet-sivuilla viimeistään 6.4.2022.

C. Ohjeita kokoukseen osallistujille

Osakkeenomistajilla on kokouspaikalle tulemisen sijaan mahdollisuus seurata kokousta suoran verkkolähetyksen välityksellä. Verkkolähetyksen kautta kokousta seuraavan osakkeenomistajan ei kuitenkaan katsota osallistuvan yhtiökokoukseen, eikä sitä kautta voi esittää puheenvuoroja eikä äänestää. Linkki verkkolähetykseen lisätään Vincit Oyj:n internet-sivuille osoitteeseen www.vincit.fi/sijoittajille/yhtiokokous-2022.

Osakasluetteloon merkitty osakkeenomistaja

Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on 11.3.2022 rekisteröity Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon.

Yhtiön osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua viimeistään 18.3.2022 klo 10:00, mihin mennessä ilmoittautumisen on oltava perillä. Yhtiökokoukseen voi ilmoittautua:

  • internet-sivuilla: www.vincit.fi/fi/sijoittajille/yhtiokokous-2022
  • sähköpostitse: yhtiokokous2022@vincit.fi
  • kirjeitse: Vincit Oyj, Yhtiökokous, Visiokatu 1, 33720 Tampere

Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa osakkeenomistajan nimi, henkilö- tai y-tunnus, osoite, puhelinnumero sekä mahdollisen avustajan tai asiamiehen nimi ja asiamiehen henkilötunnus. Osakkeenomistajien Vincit Oyj:lle luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä.

Osakkeenomistajan, hänen edustajansa tai asiamiehensä tulee kokouspaikalla tarvittaessa pystyä osoittamaan henkilöllisyytensä ja/tai edustusoikeutensa.

Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja

Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon 11.3.2022. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeen omistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon viimeistään 18.3.2022 klo 10:00 mennessä. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen.

Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet rekisteröitymisestä tilapäiseen osakasluetteloon, valtakirjojen antamisesta ja ilmoittautumisesta yhtiökokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeenomistaja, joka haluaa osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen, merkittäväksi tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan mennessä.

Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat

Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan asiamiehen välityksellä. Asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa.

Kokouspaikalle saapumisen sijaan Vincit tarjoaa osakkeenomistajille mahdollisuutta valtakirjapalvelun käyttämiseen. Osakkeenomistajilla on mahdollisuus valtuuttaa asianajaja Anni Ala-Mettälä Asianajotoimisto Applex Oy:stä, tai hänen määräämänsä henkilö, edustamaan itseään ja käyttämään äänivaltaa puolestaan kokouksessa. Valtakirjapohjat äänestysohjeineen löytyvät osoitteesta www.vincit.fi/fi/sijoittajille/yhtiokokous-2022/. Osakkeenomistajia pyydetään huomioimaan, että osakkeenomistajan tulee olla ilmoittautunut yhtiökokoukseen voidakseen hyödyntää valtakirjapalvelua. Lisätietoja valtakirjan käytöstä saa yhtiön talousjohtajalta osoitteesta niklas.wasenius@vincit.fi.

Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan PDF-tiedostona sähköpostitse osoitteeseen yhtiokokous2022@vincit.fi tai postitse osoitteeseen Vincit Oyj, Yhtiökokous, Visiokatu 1, 33720 Tampere, viimeistään 18.3.2022 mennessä.

Muut ohjeet

Yhtiökokouksessa läsnä olevalla osakkeenomistajalla on yhtiökokouksessa osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:n mukainen kyselyoikeus kokouksessa käsiteltävistä asioista. Osakkeenomistajat voivat lisäksi esittää kysymyksiä yhtiökokouksen esityslistan asiakohdista sekä etukäteismateriaalista 18.3.2022 saakka. Kysymykset voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen yhtiokokous2022@vincit.fi. Etukäteen toimitettuihin kysymyksiin vastataan kokouksessa.

Vincit Oyj:llä on yhtiökokouskutsun päivänä yhteensä 12 625 889 osaketta ja ääntä.

Helsingissä 24.2.2022

Vincit Oyj

Hallitus

TRAINERS’ HOUSE -KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.–31.12.2021

TRAINERS' HOUSE OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 24.2.2022 KLO 8:30

Trainers’ House kasvoi kannattavasti.
Tammi-joulukuu 2021 lyhyesti

  • liikevaihto 10,3 milj. euroa (9,4 milj. euroa), muutos 10,0 % edellisen vuoden vastaavaan kauteen verrattuna
  • operatiivinen liiketulos 1,3 milj. euroa (1,0 milj. euroa), 12,7 % liikevaihdosta (11,1 %)
  • liiketulos 1,3 milj. euroa (-4,1 milj. euroa), 12,7 % liikevaihdosta (-43,3 %)
  • liiketoiminnan rahavirta 1,8 milj. euroa (1,8 milj. euroa)
  • osakekohtainen tulos 0,06 euroa (-0,14 euroa)

Heinä-joulukuu 2021 lyhyesti

  • liikevaihto 4,6 milj. euroa (4,4 milj. euroa), muutos 5,9 % edellisen vuoden vastaavaan kauteen verrattuna
  • liiketulos 0,3 milj. euroa (0,4 milj. euroa), 6,6 % liikevaihdosta (9,9 %)
  • osakekohtainen tulos 0,01 euroa (0,03 euroa)

Tunnuslukuja vuoden 2021 päättyessä

  • rahavarat 3,4 milj. euroa (3,3 milj. euroa)
  • korollinen velka 0,7 milj. euroa (1,0 milj. euroa) ja korolliset nettovelat -2,7 milj. euroa (-2,2 milj. euroa)
  • omavaraisuusaste 69,8 % (65,1 %)

NÄKYMÄT VUODELLE 2022
Yhtiö arvioi vuoden 2022 operatiivisen tuloksen olevan 1,0–1,5 miljoonaa euroa.
HALLITUKSEN ESITYS OSINGONJAOSTA
Trainers’ Housen tavoitteena on olla sijoittajille toistuvaa ja ennakoitavaa tuottoa tuova yhtiö.
Aikaisemmin kerrotulla tavalla yhtiön tavoitteena on jakaa osinkoa useammassa kuin yhdessä erässä yhteensä 1,0–1,5 miljoonaa euroa vuodessa. Voitonjakopäätökset perustuvat kulloisenkin vuoden hallituksen esitykseen yhtiökokoukselle sekä yhtiökokouksen päätöksiin. Reunaehtoja voitonjaon toteutumiselle tavoitteen mukaisesti ovat kannattava liiketoiminta, vahva kassa, kyky investoida järkevästi kasvuun ja vakaa tulevaisuuden näkymä.
Tilikauden 2021 lopussa konsernin emoyhtiön jakokelpoinen oma pääoma on 4,3 milj. euroa.
Hallitus ehdottaa 30. maaliskuuta 2022 kokoontuvalle yhtiökokoukselle, että yhtiö maksaa osinkoa yhteensä noin 1,5 miljoonaa euroa. Aikaisemmin kerrotulla tavalla hallitus ehdottaa samalle varsinaiselle yhtiökokoukselle myös osakemäärän leikkaamista siten, että osakkeet yhdistetään 10:1 suhteella. Mikäli yhtiökokous hyväksyy hallituksen ehdotuksen osakkeiden yhdistämisestä, toteutetaan osingonjako yhdistämisen jälkeisen osakemäärän mukaisesti. Nykyiselle osakemäärälle laskettuna voitonjakoesitys olisi 0,07 euroa kutakin yhtiön osaketta kohden, ja 10:1 yhdistämisen jälkeiselle osakemäärälle 0,70 euroa kutakin yhtiön osaketta kohden.
Hallitus ehdottaa, että osinko maksetaan kahdessa erässä seuraavasti (osakekohtaiset osingot on esitetty sillä oletuksella, että yhtiökokous päättää osakkeiden yhdistämisestä 10:1 suhteessa)
Osinko maksetaan kahdessa erässä:

  • 0,60 euroa 14.4.2022 (täsmäytyspäivä 7.4.2022)
  • 0,10 euroa 22.12.2022 (täsmäytyspäivä 15.12.2022)

Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingonmaksun täsmäytyspäivänä merkittynä yhtiön osakasluetteloon.
TOIMITUSJOHTAJA ARTO HEIMONEN
Vuoden 2021 aikana talouden suhdanteen riippuvuus tartuntatilanteesta on Covid 19-pandemian edetessä pienentynyt. Trainers’ House on jatkanut pandemiatilanteen vauhdittamaa toiminnan uudistamista.
Trainers’ Housen liikevaihto kasvoi ja tulos vahvistui vuonna 2021. Yhtiön liikevaihto oli 10,3 miljoonaa euroa. Operatiivinen tulos oli 1,3 miljoonaa euroa, joka on 13 prosenttia liikevaihdosta. Ignis-palveluiden kannattavuus oli erinomainen. Kassatilanne vahvistui vuoden 2021 aikana.
Trainers’ Housen rahoitusasema on vahva. Yhtiön tavoitteena on jakaa osinkoa useammassa kuin yhdessä erässä yhteensä 1,0–1,5 miljoonaa euroa vuodessa. Yhtiön markkina-arvo kaksinkertaistui vuonna 2021.
Trainers’ Housen tehtävä on auttaa ihmistä eteenpäin. Yhtiön strategiana on koskettaa ihmistä, sähköistää johtamista ja tuottaa todennettavia tuloksia.
Trainers’ House yhdisti vuonna 2021 Stronghold Suksee Oy:n toiminnan osaksi tarjoomaansa. Jatkossa yhtiöllä on kolme liiketoimintayksikköä: Media, Ignis ja Training. Asiakasratkaisuissa yhdistämme liiketoimintakriittisesti tilanteen vaatimat oikeat vivut. Näitä ovat mainetta kasvattava tarinankerronta, mahdollisuuksia luovat kohtaamiset sekä metodit, jotka parantavat käytäntöjä. Tavoitteena on vahvistaa asiakkaan kassavirtoja.
Liiketoimintamallin uudistaminen tarkoittaa asiakkaille paitsi todennettavia tuloksia, myös uusia jatkuvia palveluita ja sisältöjä. Näistä esimerkkejä ovat uutuustuotteet Growth Academy ja Lean Leadership – sivistystä, edistystä ja liikuntakasvatusta. Tavoitteena on testatun perustekemisen ohella kokeilla myös hallitusti uusia tuloksiin sidottuja ja pääomavivutettuja pitkäkestoisia asiakashankkeita.
Terve kassavirta ja kannattavuus ovat liiketoimintamme tärkeimpiä mittareita. Yhtiö jatkaa Ignis-liiketoiminnan vahvistamista. Valmennusliiketoiminnassa jatkamme myynti- ja lunastustyön tuotteistamista siten, että työ on vakioitua, sujuvaa ja tehokasta.
Kiitos asiakkaille, että olette luottaneet meihin. Kiitos työtovereille venymisestä.
Lisätietoja:
Arto Heimonen, toimitusjohtaja, 0404 123 456
Saku Keskitalo, talousjohtaja, 0404 111 111
TOIMINTAKATSAUS
Vuosi 2021 oli yhtiölle erittäin hyvä.
Covid 19-pandemia vaikutti yhtiön toimintaympäristöön, joka muuttui pysyvästi. Valtaosa asiakaskohtaamisista toteutettiin etänä.
Trainers’ House jatkoi uudistumistaan tekemällä skaalautuvia asiakasratkaisuja ja virtaviivaistamalla myyntityötään. Osana valmennuksen vallankumousta yhtiö hankki vuoden 2020 lopulla Stronghold Suksee Oy:n osakekannan. Kaupan tarkoituksena oli vahvistaa Trainers’ Housen kyvykkyyttä valmennustoiminnan tulevaisuuden kannalta keskeisillä alueilla sekä vauhdittaa Trainers’ Housen valmennustoiminnan digitalisaatiota ja mediallistamista. Ostetun yhtiön integrointi Trainers’ Housen toimintaan onnistui.
Loppuvuodesta Trainers’ House avasi uudestaan Covid 19-pandemian takia suljetun toimiston Espanjan Torreviejassa.
Varsinainen yhtiökokous toteutettiin Covid 19-pandemian takia poikkeusjärjestelyin 31.3.2021. Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että yhtiö maksaa osinkoa 0,02 euroa kutakin yhtiön osaketta kohden. Osinko maksettiin huhtikuussa 2021. Lisäksi yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään myöhemmin vuonna 2021 harkintansa mukaan yhteensä enintään 0,03 euron osakekohtaisesta osingon jakamisesta yhdessä tai useammassa erässä. Hallitus käytti saamansa valtuutuksen täysimääräisesti. Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenmääräksi neljä henkilöä. Jäseniksi valittiin Aarne Aktan, Jarmo Hyökyvaara, Jari Sarasvuo ja Elma Palsila. Yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi puheenjohtajakseen Jari Sarasvuon.
Katsauskaudella yhtiö aktivoitui sijoittajaviestinnässään. Yhtiö muun muassa järjesti virtuaalisen pääomamarkkinapäivän. Lisäksi Trainers’ House julkisti osingonjakopolitiikkansa, jonka mukaan tavoitteena on jakaa osinkoa 1,0–1,5 miljoonaa euroa vuodessa. Yhtiö tiedotti siirtyvänsä kvartaalikohtaisiin tulosjulkistuksiin ja julkaisevansa tiedotteet myös englanniksi vuoden 2022 suorituksesta. Yhtiö kertoi lisäksi suunnittelevansa osakkeiden yhdistämistä (ns. käänteinen osakesplit) ja valmistelevansa esityksen osakkeiden yhdistämisestä vuoden 2022 varsinaiselle yhtiökokoukselle. Tavoitteena on, että yhtiön osakemäärää pienentämällä saadaan kohennettua yhtiön osakkeella tapahtuvan kaupankäynnin edellytyksiä ja tuotua joustavuutta osingonmaksun toteuttamiseen.
Trainers’ Housen taloushallinto on nostettu uudelle tasolle vuoden 2020 lopulla aloittaneen kumppanin BDO Oy:n myötä. Kumppanin tekemisessä korostuvat tarkkuus, osaaminen ja luotettavuus. Taloushallinnon rooli on keskeinen pörssiyhtiön toiminnassa. Yhtiö on kiitollinen saadessaan tehdä töitä ammattitaitoisen kumppanin kanssa.
Henkilöstö osoitti jälleen uudistumiskykyä ja omistautumista asiakastyöhön. Yhtiö maksoi kaksi kertaa kiitosrahan henkilöstölleen vuoden 2021 onnistuneesta suorituksesta.
TULOSKEHITYS
Raportointikauden liikevaihto oli 10,3 milj. euroa (9,4 milj. euroa). Liiketulos oli 1,3 milj. euroa, 12,7 % liikevaihdosta (-4,1 milj. euroa, -43,3 %). Kauden tulos oli 1,3 milj. euroa, 12,5 % liikevaihdosta (-3,0 milj. euroa, -31,6 %).
Eritellyt konsernin luvut (yksikkö tuhat euroa) on esitetty seuraavassa taulukossa:

(Teur) 1-12/2021 1-12/2020
Liikevaihto 10 340 9 400
Liiketoiminnan muut tuotot 0 132
Kulut:
Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut -5 916 -5 402
Muut kulut -2 574 -2 684
EBITDA 1 851 1 445
Poistot ja arvonalentumiset *) -535 -5 518
EBIT 1 316 -4 073
% liikevaihdosta 12,7 -43,3
Rahoitustuotot ja –kulut -26 -17
Tulos ennen veroja 1 291 -4 090
Tuloverot **) 0 1 117
Kauden tulos 1 291 -2 972
% liikevaihdosta 12,5 -31,6

*) Vuoden 2020 poistot ja arvonalentumiset sisältävät tavaramerkeistä tehdyn alaskirjauksen 5,1 milj. euroa.
**) Tuloslaskelman verot ovat laskennallisia. Tulokseen kirjatuilla veroilla ei ole vaikutusta rahavirtaan. Tavaramerkkien alaskirjaukseen kohdistuva laskennallisen verovelan muutos 1,0 milj. euroa on kirjattu tulosvaikutteisesti vuonna 2020.
PITKÄN AIKAVÄLIN TAVOITTEET
Yhtiön pitkän aikavälin tavoitteena on kannattava kasvu.
RAHOITUS, INVESTOINNIT JA VAKAVARAISUUS
Rahavirta ja rahoituksen tunnusluvut (milj. euroa)

MERKITTÄVIMMÄT RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT
Trainers’ Housen liiketoiminta on suhdanneherkkää.
Yleinen taloudellinen tilanne kansainvälisesti ja Suomessa sisältää merkittäviä riskejä. Covid-19 pandemian kehitys ja sen vaikutus taloudelliseen toimeliaisuuteen sisältää edelleen epävarmuuksia. Jännittynyt maailmanpoliittinen tilanne voi aiheuttaa nopeita muutoksia toimintaympäristössä. Inflaation kasvu saattaa saada aikaan odotettua nopeamman rahapolitiikan kiristymisen. Työmarkkinoiden ylikuumentuminen vaikeuttaa rekrytointia ja avainhenkilöiden sitouttamista. Edellä mainitut riskit toteutuessaan yksin tai yhdessä vaikuttavat merkittävästi yhtiön toimintaan.
Muutokset Euroopan avoimuudessa, maailmankaupan vapaudessa ja maailmanpoliittisessa tilanteessa vaikuttavat suomalaisten yritysten vientiin, mikä näkyy kotimarkkinoiden kysynnässä. Tämä heijastuu Trainers’ Housen toimeksiantojen määrään.
Yhtiö jakaa liiketoimintaan, tulokseen ja pörssiarvoon vaikuttavat riskitekijät viiteen pääkategoriaan: markkina- ja liiketoimintariskit, henkilöstöön liittyvät riskit, teknologia- ja tietoturvariskit, rahoitusriskit sekä juridiset riskit.
Muiden riskien haitallista vaikutusta vastaan Trainers’ House on pyrkinyt suojautumaan kattavilla vakuutussopimuksilla. Näitä ovat esimerkiksi lakisääteiset vakuutukset, vastuu- ja omaisuusvakuutukset ja oikeusturvavakuutukset. Vakuutusten kattavuus, vakuutusarvot ja omavastuut tarkistetaan vuosittain yhdessä vakuutusyhtiön kanssa.
Johtoryhmä raportoi hallitukselle kuukausittain keskeiset liiketoimintaan liittyvät riskit ja tarpeen mukaan riskien hallitsemiseen liittyvät toimenpiteet.
Konsernissa on liiketoiminnan tehokkaan seurannan edellyttämät raportointijärjestelmät. Sisäinen valvonta kytkeytyy yrityksen visioon, strategisiin tavoitteisiin ja niiden pohjalta asetettuihin liiketoiminnallisiin tavoitteisiin.
Liiketoiminnan tavoitteiden toteutumista ja konsernin taloudellista kehitystä seurataan kuukausittain konsernin ohjausjärjestelmän avulla. Olennaisena osana ohjausjärjestelmää toteumatiedot ja ajantasaiset ennusteet käydään läpi kuukausittain konsernin johtoryhmässä. Ohjausjärjestelmä sisältää muun muassa myynnin raportoinnin, tuloslaskelman, rullaavan liikevaihto- ja tulosennusteen sekä toiminnalle tärkeitä tunnuslukuja.
Trainers’ House on asiantuntijaorganisaatio. Markkina- ja liiketoimintariskien suuruutta on vaikea määrittää. Tyypilliset riskit tällä alueella liittyvät esimerkiksi yleiseen taloudelliseen kehitykseen, asiakasjakaumaan, teknologiavalintoihin, kilpailutilanteen kehittymiseen ja henkilöstökulujen hallintaan.
Riskejä hallitaan myynnin, henkilöresurssien ja liikekulujen suunnittelulla ja säännöllisellä seurannalla, mikä mahdollistaa nopeat toimenpiteet olosuhteiden muuttuessa. Myyntisaamisten riskit on huomioitu saatavien ikään ja yksittäisiin riskianalyyseihin perustuvalla kulukirjauksella.
Trainers’ Housen rahoitusriskien hallinnan tavoitteena on turvata oman ja vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen saatavuus kilpailukykyisin ehdoin ja vähentää markkinoiden haitallisten liikkeiden vaikutuksia yhtiön toiminnassa.
Rahoitusriskit on jaettu neljään kategoriaan, joita ovat maksuvalmius, korkoriskit, valuuttariskit ja luottoriskit. Jokaista riskiä seurataan erikseen. Maksuvalmius- ja korkoriskiä vähennetään riittävillä kassavaroilla ja saatavien tehokkaalla perinnällä. Valuuttariskit ovat vähäisiä, koska Trainers’ House toimii pääasiallisesti euromarkkinoilla. Rahoitusriskien hallinnassa keskeinen huomio kiinnittyy likviditeettiin.
Trainers’ Housen menestys asiantuntijaorganisaationa riippuu sen kyvystä houkutella ja pitää palveluksessa osaavaa henkilökuntaa. Henkilöstöriskejä hallitaan kilpailukykyisen palkan lisäksi kannustusjärjestelmillä ja panostuksilla henkilöstön koulutukseen, uramahdollisuuksiin ja yleiseen viihtyvyyteen.
Teknologia on keskeinen osa Trainers’ Housen liiketoimintaa. Teknologiariskeihin kuuluvat muun muassa toimittajariski, sisäisiin järjestelmiin liittyvät riskit, teknologiamuutosten tuomat haasteet ja tietoturvariskit. Riskejä vastaan suojaudutaan pitkäjänteisellä yhteistyöllä teknologiatoimittajien kanssa, asianmukaisilla tietoturvajärjestelmillä, henkilöstön koulutuksella ja säännöllisillä tietoturva-auditoinneilla.
Trainers’ Housen juridiset riskit painottuvat pääosin yhtiön ja asiakkaiden tai palveluntoimittajien välisiin sopimussuhteisiin. Tyypillisimmillään ne liittyvät toimitusvastuuseen ja immateriaalioikeuksien hallintaan. Sopimuksiin ja immateriaalioikeuksiin liittyvien riskien hallitsemiseksi yhtiössä on sisäinen sopimusmenettelyohjeistus. Yhtiön käsityksen mukaan sopimusriskit eivät poikkea tavanomaisesta.
Katsauskauden päättyessä taseeseen kirjatut liikearvo ja muut aineettomat hyödykkeet on testattu normaalilla tavalla.
Trainers’ Housen konsernitaseessa on jäljellä liikearvoa 2,1 milj. euroa. Muiden aineettomien hyödykkeiden tasearvo on 1,1 milj. euroa. Mikäli konsernin kannattavuus ei kehity ennustetulla tavalla tai muut konsernin toiminnasta riippumattomat ulkoiset tekijät, kuten korkotaso, muuttuvat oleellisesti, on mahdollista, että liikearvoa ja muita aineettomia hyödykkeitä joudutaan kirjaamaan alas. Arvonalennustappion kirjaamisella ei olisi vaikutusta konsernin rahavirtaan.
Toiminnan projektiluonteen vuoksi tilauskanta on lyhyt ja ennustettavuus siksi haasteellista.
Selostus mahdollisista riskeistä ei ole kattava. Trainers’ House tekee operatiiviseen toimintaan liittyen jatkuvaa riskikartoitusta ja pyrkii suojautumaan tunnistetuilta riskeiltä.
Riskeistä on kerrottu myös yhtiön vuosikatsauksessa sekä verkkosivuilla osoitteessa www.trainershouse.fi – sijoittajille.
HENKILÖSTÖ
Katsauskauden lopussa konsernin palveluksessa työskenteli 126 (112) henkilöä. Kuten aikaisemminkin yhtiön määritelmänä on raportoida henkilömäärä täysipäiväisiksi työntekijöiksi muutettuna.
VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET
Trainers' House Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 31.3.2021 Helsingissä poikkeusjärjestelyin Covid 19-pandemiasta johtuen. Osakkeenomistajilla ja heidän asiamiehillään oli mahdollisuus osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää oikeuksiaan ainoastaan äänestämällä ennakkoon sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon. Kokoukseen ei ollut mahdollista tulla paikan päälle.
Kokous vahvisti tilikauden 2020 tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden toimitusjohtajalle ja hallituksen jäsenille. Yhtiökokous myös hyväksyi esitetyn toimielinten palkitsemisraportin.
Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että yhtiö maksaa osinkoa 0,02 euroa kutakin yhtiön osaketta kohden. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingonmaksun täsmäytyspäivänä 6.4.2021 merkittynä yhtiön osakasluetteloon. Maksupäiväksi päätettiin 13.4.2021. Lisäksi yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään myöhemmin vuonna 2021 harkintansa mukaan yhteensä enintään 0,03 euron osakekohtaisesta osingon jakamisesta yhdessä tai useammassa erässä.
Hallituksen jäsenmääräksi vahvistettiin neljä (4) jäsentä. Jäseniksi valittiin Aarne Aktan, Jarmo Hyökyvaara, Jari Sarasvuo ja Elma Palsila. Yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi puheenjohtajakseen Jari Sarasvuon.
Yhtiökokous päätti hallituksen jäsenen palkkioksi 1500 euroa kuukaudessa ja puheenjohtajan palkkioksi 3500 euroa kuukaudessa.
Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin uudelleen tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy. Tilintarkastajalle maksetaan palkkio tilintarkastajan kohtuullisen laskun mukaan.
OSAKKEET JA OSAKEPÄÄOMA
Yhtiön osake on noteerattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä nimellä Trainers’ House Oyj (TRH1V).
Raportointikauden päättyessä Trainers’ House Oyj:n osakekanta oli 21.471.412 osaketta ja rekisteröity osakepääoma oli 880.743,59 euroa. Yhtiöllä ei ole hallussaan omia osakkeita. Kauden aikana osakepääomassa ei ole tapahtunut muutoksia.
Osakevaihdon ja -kurssin kehitys
Katsauskaudella yhtiön osakkeiden vaihto Helsingin pörssissä oli 10,3 milj. osaketta, 48,1 % osakkeiden keskimääräisestä lukumäärästä (4,6 milj. osaketta, 21,2 %) ja 7,2 milj. euroa (1,4 milj. euroa). Ylin noteeraus oli 1,09 euroa (0,45 euroa), alin 0,36 euroa (0,21 euroa) ja päätöskurssi 0,78 euroa (0,39 euroa). Painotettu keskikurssi oli 0,70 euroa (0,31 euroa). Osakekannan markkina-arvo katsauskauden päätöskurssilla 31.12.2021 oli 16,7 milj. euroa (8,3 milj. euroa).
TILINPÄÄTÖSLYHENNELMÄ JA LIITETIEDOT
Katsaus on laadittu IAS 34 mukaisesti. Katsausta laadittaessa on noudatettu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä, 1.1.2021 voimassa olevia IFRS-standardeja ja tulkintoja.
Trainers’ House on tässä tilinpäätöstiedotteessa noudattanut samoja
laatimisperiaatteita ja laskentamenetelmiä kuin 2020 vuositilinpäätöksessä
lukuun ottamatta 1.1.2021 voimaantulleita uusia ja muutettuja standardeja.
Tunnuslukujen laskentakaavat löytyvät vuoden 2021 vuosikatsauksen
tilinpäätösliitteestä.
Tilinpäätöstiedotteessa esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia.

TULOSLASKELMA IFRS (Teur) Konserni Konserni Konserni Konserni
7-12/2021 7-12/2020 1-12.2021 1-12/2020
LIIKEVAIHTO 4 641 4 384 10 340 9 400
Liiketoiminnan muut tuotot 0 90 0 132
Kulut:
Materiaalit ja palvelut -296 -367 -717 -825
Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut -2 827 -2 461 -5 916 -5 402
Poistot ja arvonalentumiset *) -276 -200 -535 -5 518
Liiketoiminnan muut kulut -936 -1 010 -1 856 -1 860
Liiketulos 306 436 1 316 -4 073
Rahoitustuotot ja kulut -14 7 -26 -17
Tulos ennen veroja 293 444 1 291 -4 090
Tuloverot**) -6 95 0 1 117
KAUDEN TULOS 287 539 1 291 -2 972
Kauden tuloksen jakautuminen:
Emoyhtiön omistajille 287 539 1 291 -2 972
Osakekohtainen tulos:
Emoyhtiön omistajille kuuluva osakekohtainen tulos 0,01 0,03 0,06 -0,14
Kauden tuloksesta laskettu osakekohtainen tulos 0,01 0,03 0,06 -0,14

*) Vuoden 2020 poistot ja arvonalentumiset sisältävät tavaramerkeistä tehdyn alaskirjauksen 5,1 milj. euroa.
**) Tuloslaskelman verot ovat laskennallisia. Tulokseen kirjatuilla veroilla ei ole vaikutusta rahavirtaan. Tavaramerkkien alaskirjaukseen kohdistuva laskennallisen verovelan muutos 1,0 milj. euroa on kirjattu tulosvaikutteisesti vuonna 2020.

TASE IFRS (Teur) Konserni Konserni
12/2021 12/2020
VARAT
Pitkäaikaiset varat
Aineelliset hyödykkeet 907 1 097
Liikearvo 2 129 2 129
Muut aineettomat hyödykkeet 1 123 1 180
Muut saamiset* 104 104
Laskennalliset verosaamiset 200 203
Pitkäaikaiset varat yhteensä 4 463 4 713
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus 0 6
Myyntisaamiset ja muut saamiset* 1 045 1 330
Rahavarat 3 378 3 267
Lyhytaikaiset varat yhteensä* 4 424 4 603
VARAT YHTEENSÄ 8 887 9 316
OMA PÄÄOMA JA VELAT
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma
pääoma
Osakepääoma 881 881
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 37 37
Kertyneet voittovarat 3 752 7 798
Tilikauden tulos 1 291 -2 972
Oma pääoma yhteensä 5 961 5 744
Pitkäaikaiset velat
Laskennalliset verovelat 229 236
Pitkäaikaiset muut velat 408 621
Lyhytaikaiset ostovelat ja muut velat 2 288 2 715
Velat yhteensä 2 925 3 572
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 8 887 9 316

*Vertailuluvut korjattu vastaamaan tilikauden 2021 esitystapaa.

Konserni Konserni
RAHAVIRTALASKELMA IFRS (Teur) 12/2021 12/2020
Tilikauden tulos 1 291 -2 972
Oikaisut tilikauden tulokseen 543 4 402
Käyttöpääoman muutos -11 427
Rahoituserät ja verot -30 -18
Liiketoiminnan rahavirta 1 793 1 838
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin -175 -78
Investoinnit tytäryrityksiin 0 -256
Myönnetyt lainat 0 -264
Investointien rahavirta -175 -598
Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut
Lyhytaikaisten lainojen
takaisinmaksut
Käyttöoikeusomaisuusvelan lyhennys -433 -270
Maksetut osingot -1 074 0
Rahoituksen rahavirta -1 507 -270
Rahavarojen muutos 111 970
Rahavarat kauden alussa 3 267 2 297
Rahavarat kauden lopussa 3 378 3 267

LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (Teur)
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma

Osakepääoma SVOP-rahasto Kertyneet voittovarat Yhteensä
Oma pääoma 1.1.2020 881 37 7 798 8 716
Laaja tulos -2 972 -2 972
Maksetut osingot 0 0
Oma pääoma 31.12.2020 881 37 4 826 5 744
Oma pääoma 1.1.2021 881 37 4 826 5 744
Laaja tulos 1 291 1 291
Maksetut osingot -1 074 -1 074
Oma pääoma 31.12.2021 881 37 5 043 5 961

LÄHIPIIRITAPAHTUMAT
Konserni harjoitti vuonna 2021 liiketoimintaa hallituksen jäsenen Jari Sarasvuon määräysvaltayhtiön Causa Prima Oy:n kanssa.
Vuonna 2020 konserni harjoitti liiketoimintaa lisäksi Jari Sarasvuon määräysvaltayhtiön Stronghold Suksee Oy:n kanssa. Stronghold Suksee Oy:stä tuli osa Trainers' House -konsernia joulukuussa 2020
Stronghold Suksee Oy oli Trainers' House Oyj:n alivuokralaisena Helsingin Salmisaaren toimitiloissa 14.12.2020 asti.
Lisäksi konserni on harjoittanut liiketoimintaa vuosina 2020-2021 yhtiön lähipiiriin kuuluvien Pro Vividus Oy:n ja Anorin Liekki Oy:n kanssa. Vertailukauden luvut on korjattu sisältämään Pro Vividus Oy:n ja Anorin Liekki Oy:n kanssa tehdyt liiketoimet. Vaikutus ostoihin oli 8 Teur vuonna 2020.
Lähipiirin kanssa toteutuivat seuraavat liiketapahtumat:

Konserni Konserni
1-12/2021 1-12/2020
Vuokratuotot 0 17
Myynnit 0 57
Ostot 164 411
Pääomalainojen hankinta 0 264
Saamiset 31.12. 0 0
Velat 31.12. 45 36

UUDELLEENJÄRJESTELYVARAUS (Teur) Konserni Konserni
12/2021 12/2020
Varaukset 1.1. 17 26
Varausten käyttö -17 -9
Varaukset 31.12. 0 17
HENKILÖSTÖ 2021 2020
Henkilöstö keskimäärin 118 116
Henkilöstö kauden lopussa 126 112
VASTUUSITOUMUKSET 12/2021 12/2020
Omista sitoumuksista annetut vakuudet ja vastuut 136 138
MUITA TUNNUSLUKUJA 12/2021 12/2020
Omavaraisuusaste (%) 69,8 % 65,1 %
Oma pääoma/osake (eur) 0,28 0,27

Tunnuslukujen laskentakaavat
Osakekohtainen tulos = Emoyhtiön omistajille kuuluva kauden tulos
Ulkona olevien osakkeiden osakeantioikaistu
keskimääräinen lukumäärä tilikaudella
Korolliset nettovelat = Korolliset velat – rahavarat
Omavaraisuusaste (%) = Oma pääoma x 100
Taseen loppusumma – saadut ennakot
Oma pääoma / osake = Oma pääoma
Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä
tilinpäätöspäivänä

Tunnuslukujen laskentaan vaikuttavat erät Konserni Konserni Konserni Konserni
7-12/2021 7-12/2020 1-12/2021 1-12/2020
Saadut ennakot (Teur) 344 495 344 495
Korolliset velat (Teur) 725 1 045 725 1 045
Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä keskimäärin kauden aikana (Tkpl) 21 471 21 471 21 471 21 471
Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä kauden lopussa (Tkpl) 21 471 21 471 21 471 21 471

Helsingissä 24.2.2022
TRAINERS’ HOUSE OYJ
HALLITUS
Lisätietoja:
Arto Heimonen, toimitusjohtaja, 0404 123 456
Saku Keskitalo, talousjohtaja, 0404 111 111
JAKELU
Nasdaq Helsinki
Keskeiset mediat
www.trainershouse.fi – Sijoittajille

Nokia Oyj: Omien osakkeiden takaisinosto 23.02.2022

Nokia Oyj
Pörssitiedote
23.2.2022 klo 21.00

Nokia Oyj: Omien osakkeiden takaisinosto 23.02.2022

Espoo – Nokia Oyj (LEI: 549300A0JPRWG1KI7U06) on 23.2.2022 hankkinut omia osakkeitaan (ISIN FI0009000681) omistukseensa seuraavasti:

* Kahden desimaalin tarkkuuteen pyöristettynä

Nokia ilmoitti 3. helmikuuta 2022, että yhtiön hallitus on käynnistämässä osakkeidensa takaisinosto-ohjelman Nokian varsinaisen yhtiökokouksen 8. huhtikuuta 2021 antaman valtuutuksen perusteella palauttaakseen yhtiön osakkeenomistajille enintään 600 miljoonaa euroa vaiheittain kahden vuoden kuluessa. Takaisinosto-ohjelman ensimmäinen vaihe noudattaen Euroopan parlamentin ja neuvoston antamaa markkinoiden väärinkäyttöasetusta (EU) 596/2014 (MAR) sekä Euroopan komission delegoitua asetusta (EU) 2016/1052 aloitettiin 14. helmikuuta 2022 ja se päättyy viimeistään 22. joulukuuta 2022. Ensimmäisessä vaiheessa osakkeiden hankintaan käytettävä kokonaissumma on enintään 300 miljoonaa euroa.

23.02.2022 toteutettujen hankintojen kokonaishinta on 1 549 506,50 euroa. Nokian Oyj:n omistuksessa on nyt ilmoitettujen hankintojen jälkeen 51 847 729 omaa osaketta.

Yksityiskohdat hankinnoista ovat tämän tiedotteen liitteenä.

Nokia Oyj:n puolesta

BNP Paribas Exane

Nokia
Nokia luo teknologiaa, joka auttaa maailmaa toimimaan yhdessä.

Olemme luotettava kumppani kriittisissä verkoissa ja sitoutuneet jatkuvaan innovaatioon sekä teknologiajohtajuuteen matkapuhelin-, kiinteissä ja pilvipalveluverkoissa. Luomme arvoa immateriaalioikeuksilla ja pitkäaikaisella tutkimus- ja kehitystyöllä palkitun Nokia Bell Labsin johdolla.

Sitoutumalla korkeimpiin eettisiin liiketoimintaperiaatteisiin ja turvallisuusstandardeihin olemme mukana rakentamassa tuottavampaa, vastuullisempaa ja monimuotoisempaa maailmaa.

Lisätietoja:

Nokia
Sijoittajasuhteet
Puh. +358 40 803 4080
Sähköposti: investor.relations@nokia.com
David Mulholland, sijoittajasuhdejohtaja

Sampo Oyj:n omien osakkeiden ostot 23.2.2022

SAMPO OYJ PÖRSSITIEDOTE 24.2.2022 klo 08:30

Sampo Oyj:n omien osakkeiden ostot 23.2.2022

Sampo Oyj (Y-tunnus 0142213-3, LEI 743700UF3RL386WIDA22) on hankkinut omia A-osakkeitaan (ISIN-koodi FI0009003305) omistukseensa 23.2.2022 seuraavasti:

*kahden desimaalin tarkkuuteen pyöristettynä

Sampo ilmoitti 1.10.2021 enintään 750 miljoonan euron suuruisen omien osakkeiden osto-ohjelman käynnistämisestä markkinoiden väärinkäyttöasetuksen (EU) 596/2014 (MAR) ja Euroopan komission delegoidun asetuksen (EU) 2016/1052 mukaisesti. 4.10.2021 aloitetulla osto-ohjelmalla on Sammon varsinaisen yhtiökokouksen 19.5.2021 myöntämä valtuutus.

Sammon omistuksessa on nyt ilmoitettujen transaktioiden jälkeen 13 783 123 Sammon A-osaketta, mikä on 2,48 prosenttia Sampo Oyj:n kaikista liikkeeseen laskemista osakkeista.

Tämän tiedotteen liitteenä on lisätiedot tehdyistä transaktioista.

Sampo Oyj:n puolesta,

Exane BNP Paribas

Lisätiedot:

Sami Taipalus
johtaja, sijoittajasuhteet
puh. 010 516 0030

Jakelu:

Nasdaq Helsinki
Lontoon pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
Finanssivalvonta
www.sampo.com