Etusivu » Enedon hallitus on päättänyt merkintäetuoikeusannista ja suunnatusta annista sekä julkistaa niiden ehdot

Enedon hallitus on päättänyt merkintäetuoikeusannista ja suunnatusta annista sekä julkistaa niiden ehdot

Enedon hallitus on päättänyt merkintäetuoikeusannista ja suunnatusta annista sekä julkistaa niiden ehdot

ENEDO OYJ Pörssitiedote 11.3.2021 klo 15:40

EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, AUSTRALIASSA, HONGKONGISSA, ETELÄ-AFRIKASSA, SINGAPORESSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA

Enedon hallitus on päättänyt merkintäetuoikeusannista ja suunnatusta annista sekä julkistaa niiden ehdot

Enedo Oyj:n (”Yhtiö”) 9.3.2021 pidetty ylimääräinen yhtiökokous valtuutti Yhtiön hallituksen päättämään osakkeenomistajien merkintäetuoikeuden mukaisesta osakeannista ja osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeavasta suunnatusta annista. Yhtiön hallitus on tänään päättänyt tarjota edellä mainitun valtuutuksen nojalla enintään 25 090 458 Yhtiön uutta osaketta (”Tarjottavat Osakkeet”) osakkeenomistajien merkintäetuoikeutta noudattaen (”Merkintäetuoikeusanti”) ja enintään 35 000 000 Yhtiön uutta osaketta (”Suunnattavat Osakkeet”) osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (”Suunnattu Anti”) (Merkintäetuoikeusanti ja Suunnattu Anti yhdessä ”Annit”).

Antien tausta ja varojen käyttö

Yhtiö pyrkii keräämään Anneilla yhteensä 12 miljoonan bruttovarat. Annit liittyvät Yhtiön 16.2.2021 tiedottamaan 8,6 miljoonan euron lainojen järjestelyyn, jolla Yhtiö maksaa näistä lainoistaan 5,3 miljoonaa euroa ja lainoista mitätöidään yhteensä 3,3 miljoonaa euroa (”Lainojen Järjestely”). Anneilla kerättävistä varoista 5,3 miljoonaa euroa käytetään Lainojen Järjestelyn toteuttamiseen. Loput kerättävistä varoista käytetään Yhtiön yleisiin käyttöpääomatarpeisiin ja Yhtiön käänneohjelman toteuttamiseen.

Antien ehtojen mukaan Yhtiön hallitus voi päättää olla hyväksymättä merkintöjä ja olla toteuttamatta Anteja, jos hallitus katsoo, että Antien toteuttaminen ei enää ole Yhtiön edun mukaista. Hallitus aikoo toteuttaa Annit, mikäli niillä saadaan kerättyä vähintään jo annettujen merkintäsitoumusten mukaiset 7,3 miljoonan euron bruttovarat. Tällöin hallitus joutuisi kuitenkin etsimään lisärahoitusta Yhtiön käyttöpääomatarpeen turvaamiseksi ja käänneohjelman toteuttamiseksi.

Annit lyhyesti

  • Yhtiö pyrkii keräämään Merkintäetuoikeusannilla ja Suunnatulla Annilla yhteensä 12 miljoonan bruttovarat tarjoamalla enintään 25 090 458 Tarjottavaa Osaketta ja enintään 35 000 000 Suunnattavaa Osaketta.
  • Tarjottavat Osakkeet tarjotaan Yhtiön osakkeenomistajien merkittäviksi niiden olemassa olevien osakkeiden (”Olemassa Olevat Osakkeet”) omistuksen mukaisessa suhteessa.
  • Osakkeenomistaja, joka on Merkintäetuoikeusannin täsmäytyspäivänä 15.3.2021 (”Täsmäytyspäivä”) merkitty Euroclear Finland Oy:n (”Euroclear Finland”) ylläpitämään Yhtiön osakasluetteloon tai hallintarekisteröityjen Olemassa Olevien Osakkeiden osalta osakkeenomistaja, jonka lukuun osakkeet on Täsmäytyspäivänä kirjattu Yhtiön osakasluetteloon, saa automaattisesti kolme (3) vapaasti luovutettavissa olevaa arvo-osuusmuotoista merkintäoikeutta kutakin Täsmäytyspäivänä omistamaansa yhtä (1) Olemassa Olevaa Osaketta kohden (”Merkintäoikeus”).
  • Merkintähinta on 0,20 euroa Tarjottavalta Osakkeelta ja Suunnattavalta Osakkeelta (”Merkintähinta”).
  • Tarjottavien Osakkeiden ja Suunnattavien Osakkeiden merkintäaika alkaa 18.3.2021 klo 10.00 Suomen aikaa ja päättyy 1.4.2021 klo 16.30 Suomen aikaa (”Merkintäaika”).
  • Merkintäoikeudet ovat kaupankäynnin kohteena Helsingin Pörssin pörssilistalla 18.3.2021 klo 10.00 ja 26.3.2021 klo 18.30 välisenä aikana Suomen aikaa.
  • Tarjottavat Osakkeet ja Suunnattavat Osakkeet oikeuttavat Yhtiön mahdollisesti jakamaan täyteen osinkoon ja muuhun varojenjakoon sekä tuottavat muut osakkeenomistajan oikeudet Yhtiössä siitä lähtien, kun Tarjottavat Osakkeet ja Suunnattavat Osakkeet on rekisteröity kaupparekisteriin arviolta 9.4.2021 sekä merkitty Euroclear Finlandin ylläpitämään Yhtiön osakasluetteloon arviolta 12.4.2021.
  • Yhtiön osakkeenomistajat Rausanne Oy, Rausatum Oy, Adafor Oy, Soinitilat Oy, 4capes Oy, Jaakko Heininen ja Pekka Heininen ovat sitoutuneet tietyin tavanomaisin edellytyksin merkitsemään Merkintäetuoikeusannissa Tarjottavia Osakkeita yhteensä 1 659 617 eurolla. Joensuun Kauppa ja Kone Oy (”Joensuun Kauppa ja Kone”) on sitoutunut merkitsemään yhteensä 4 781 127 Merkintäetuoikeusannissa Tarjottavaa Osaketta Jussi Capital Oy:n Yhtiön osakkeiden omistukseen perustuvilla Merkintäoikeuksilla. Lisäksi Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tuomo Lähdesmäki, Yhtiön hallituksen jäsenet Matti Miettunen ja Taru Narvanmaa sekä Yhtiön toimitusjohtaja Vesa Leino ovat sitoutuneet tietyin tavanomaisin edellytyksin merkitsemään Tarjottavia Osakkeita yhteensä 149 080,60 eurolla.
  • Saadut merkintäsitoumukset vastaavat yhteensä 13 824 614 osaketta eli yhteensä 55,1 prosenttia kaikista Merkintäetuoikeusannissa Tarjottavista Osakkeista.
  • Lainojen Järjestelyn toteutumisen jälkeen Jussi Capital Oy myy kaikki omistamansa yhteensä 1 593 709 (318 742 euroa) Yhtiön osaketta Joensuun Kauppa ja Koneelle 0,20 euron osakekohtaiseen hintaan.
  • Inission AB (publ) (”Inission”) on sitoutunut merkitsemään tietyin Suunnatun Annin ehdoissa kuvatuin edellytyksin enintään 34 000 000 osaketta Yhtiön Suunnatussa Annissa tarjoamista Suunnattavista Osakkeista tietyin edellytyksin, ja Joensuun Kauppa ja Kone on sitoutunut merkitsemään 1 000 000 Yhtiön Suunnatussa Annissa tarjoamista Suunnattavista Osakkeista tietyin edellytyksin. Mikäli Annit ja siihen liittyvät järjestelyt toteutuvat täysimääräisinä, Inissionista tulee Yhtiön suurin osakkeenomistaja noin 49,6 prosentin osuudella.
  • Yhtiö julkaisee Anteja koskevan Finanssivalvonnan hyväksymän esitteen arviolta 11.3.2021.
  • UB Securities Oy on Antien pääjärjestäjä.

Antien ehdot lyhyesti

Osakkeenomistaja, joka on Merkintäetuoikeusannin Täsmäytyspäivänä 15.3.2021 merkitty Euroclear Finlandin ylläpitämään Yhtiön osakasluetteloon tai hallintarekisteröityjen Olemassa Olevien Osakkeiden osalta osakkeenomistaja, jonka lukuun osakkeet on Täsmäytyspäivänä kirjattu Yhtiön osakasluetteloon, saa automaattisesti kolme (3) vapaasti luovutettavissa olevaa arvo-osuusmuotoista Merkintäoikeutta kutakin Täsmäytyspäivänä omistamaansa yhtä (1) Olemassa Olevaa Osaketta kohden. Osakkeenomistaja tai se henkilö tai yhteisö, jolle Merkintäoikeudet ovat siirtyneet, on oikeutettu merkitsemään yhtä (1) Merkintäoikeutta kohden yhden (1) Tarjottavan Osakkeen (”Ensisijainen Merkintä”).

Osakkeenomistajalla ja muulla sijoittajalla on oikeus merkitä Tarjottavia Osakkeita, joita ei ole merkitty Ensisijaisen Merkinnän perusteella (”Toissijainen Merkintä”). Mikäli kaikkia Tarjottavia Osakkeita ei ole merkitty Toissijaisen Merkinnän jälkeen, jäljelle jääneet Tarjottavat Osakkeet voidaan allokoida merkittäväksi hallituksen päättämällä tavalla.

Tarjottavien Osakkeiden merkintäaika alkaa 18.3.2021 klo 10.00 Suomen aikaa ja päättyy 1.4.2021 klo 16.30 Suomen aikaa. Merkintäetuoikeutta tulee käyttää Merkintäaikana. Käyttämättömät Merkintäoikeudet raukeavat Merkintäajan päättymisen jälkeen, ja ne poistetaan haltijan arvo-osuustililtä ilman erillistä ilmoitusta.

Suunnattavien Osakkeiden merkintäaika alkaa 18.3.2021 klo 10.00 Suomen aikaa ja päättyy 1.4.2021 klo 16.30 Suomen aikaa.

Merkintäpaikat eli tilinhoitajat, omaisuudenhoitajat ja hallintarekisteröinnin hoitajat voivat asettaa merkinnän tekemiselle merkintäajan päättymistä aikaisemmin päättyviä aikarajoja.

Merkintähinta on 0,20 euroa Tarjottavalta Osakkeelta ja Suunnattavalta Osakkeelta.

Merkintäsitoumukset

Yhtiön osakkeenomistajat Rausanne Oy, Rausatum Oy, Adafor Oy, Soinitilat Oy, 4capes Oy, Jaakko Heininen ja Pekka Heininen ovat sitoutuneet tietyin tavanomaisin edellytyksin merkitsemään Merkintäetuoikeusannissa Tarjottavia Osakkeita yhteensä 1 659 617 eurolla. Joensuun Kauppa ja Kone on sitoutunut merkitsemään yhteensä 4 781 127 Merkintäetuoikeusannissa Tarjottavaa Osaketta Jussi Capital Oy:n Yhtiön osakkeiden omistukseen perustuvilla Merkintäoikeuksilla. Lisäksi Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tuomo Lähdesmäki, Yhtiön hallituksen jäsenet Matti Miettunen ja Taru Narvanmaa sekä Yhtiön toimitusjohtaja Vesa Leino ovat sitoutuneet tietyin tavanomaisin edellytyksin merkitsemään Tarjottavia Osakkeita yhteensä 149 080,6 eurolla. Saadut merkintäsitoumukset vastaavat yhteensä 13 824 614 osaketta eli yhteensä 55,1 prosenttia kaikista Merkintäetuoikeusannissa Tarjottavista Osakkeista. Annettujen merkintäsitoumusten mukaisesti Joensuun Kauppa ja Kone, Rausanne Oy, 4Capes Oy ja Soinitilat Oy merkitsevät kukin erikseen yli 5,0 prosenttia Merkintäetuoikeusannissa Tarjottavista Osakkeista. Lainojen Järjestelyn toteutumisen jälkeen Jussi Capital Oy myy kaikki omistamansa yhteensä 1 593 709 (318 742 euroa) Yhtiön osaketta Joensuun Kauppa ja Koneelle 0,20 euron osakekohtaiseen hintaan.

Lisäksi Inission on sitoutunut merkitsemään enintään 34 000 000 osaketta Yhtiön Suunnatussa Annissa tarjoamista Suunnattavista Osakkeista tietyin edellytyksin, ja Joensuun Kauppa ja Kone on sitoutunut merkitsemään 1 000 000 Yhtiön Suunnatussa Annissa tarjoamista Suunnattavista Osakkeista tietyin edellytyksin. Mikäli Annit ja siihen liittyvät järjestelyt toteutuvat täysimääräisinä, Inissionista tulee Yhtiön suurin osakkeenomistaja noin 49,6 prosentin osuudella.

Anteihin liittyviä tärkeitä päivämääriä

Viimeinen kaupankäyntipäivä Merkintäoikeuksia sisältävillä osakkeilla 11.3.2021
Merkintäoikeuksien irtoamispäivä 12.3.2021
Merkintäetuoikeusannin ja Suunnatun Annin Täsmäytyspäivä 15.3.2021
Merkintäoikeudet kirjataan osakkeenomistajien arvo-osuustileille 16.3.2021
Merkintäaika alkaa 18.3.2021 klo 10.00
Kaupankäynti Merkintäoikeuksilla Helsingin Pörssissä alkaa 18.3.2021 klo 10.00
Kaupankäynti Merkintäoikeuksilla Helsingin Pörssissä päättyy 26.3.2021 klo 18.30
Merkintäaika päättyy 1.4.2021 klo 16.30
Tämä on viimeinen mahdollinen päivä, jolloin Tarjottavia Osakkeita voi merkitä Merkintäoikeuden perusteella. Merkintäpaikat ja tilinhoitajat saattavat edellyttää merkintätoimeksiannon antamista tiettynä päivänä jo ennen kuin kaupankäynti Merkintäoikeuksilla päättyy.
Kaupankäynti merkittyjä Tarjottavia Osakkeita vastaavilla Väliaikaisilla Osakkeilla Helsingin Pörssissä alkaa Arviolta 6.4.2021
Tarjottavat Osakkeet ja Suunnattavat Osakkeet merkitään Kaupparekisteriin ja Väliaikaiset Osakkeet yhdistetään Olemassa Oleviin Osakkeisiin Arviolta 9.4.2021
Kaupankäynti Tarjottavilla Osakkeilla ja Suunnattavilla Osakkeilla Helsingin Pörssissä alkaa Arviolta 12.4.2021

Yhtiö on jättänyt Anteja koskevan Esitteen hyväksyttäväksi Finanssivalvonnalle. Esite hyväksytään arviolta 11.3.2021. Esite on saatavilla Antien pääjärjestäjän UB Securities Oy:n verkkosivustolta osoitteesta www.unitedbankers.fi/fi/annit/enedo arviolta 11.3.2021 alkaen. Esite on saatavilla myös Yhtiön verkkosivustolta osoitteesta https://enedopower.com/sijoittajille/annit arviolta 11.3.2021 alkaen.

Merkintäetuoikeusannin ja Suunnatun Annin ehdot ovat kokonaisuudessaan tämän tiedotteen liitteenä.

UB Securities Oy on Merkintäetuoikeusannin ja Suunnatun Annin pääjärjestäjä. Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy on Yhtiön oikeudellinen neuvonantaja.

ENEDO OYJ

Vesa Leino
toimitusjohtaja

Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Vesa Leino, puh. 040 759 8956.

JAKELU
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet

ENEDO LYHYESTI

Enedo on korkealuokkaisten tehoelektroniikkatuotteiden ja -systeemien eurooppalainen suunnittelija ja valmistaja, jonka tuotteet soveltuvat kriittisiin toimintoihin vaativimmissakin ympäristöissä. Enedon tehtävänä on tehdä sähkövirrasta parempaa – luotettavampaa, turvallisempaa ja energiatehokkaampaa – ja juuri käyttötarkoitukseensa sopivaa. Enedon kolme päätuotekategoriaa ovat LED Drivers, Power Supplies ja Power Systems. Vuonna 2020 konsernin liikevaihto oli 38,5 milj. euroa. Enedossa työskentelee 354 henkilöä ja sen päätoiminnot sijaitsevat Suomessa, Italiassa, Tunisiassa ja Yhdysvalloissa. Konsernin pääkonttori sijaitsee Suomessa ja emoyhtiö Enedo Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.enedopower.com

TÄRKEITÄ TIETOJA

Tätä tiedotetta ei tule pitää tarjouksena myydä arvopapereita Yhdysvalloissa. Arvopapereita ei saa myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvovassa viranomaisessa (Securities and Exchange Commission) tai Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain, muutoksineen, rekisteröinnistä säädetyn poikkeuksen mukaisesti. Yhtiön aikomuksena ei ole rekisteröidä mitään osaa osakeanneista Yhdysvalloissa eikä tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa.

Tämän tiedotteen levittäminen voi olla lailla rajoitettua, ja henkilöiden, jotka saavat haltuunsa tässä tiedotteessa mainittuja asiakirjoja tai muita tietoja, on hankittava tiedot näistä rajoituksista ja noudatettava niitä. Tämän tiedotteen sisältämiä tietoja ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Hongkongissa, Etelä-Afrikassa, Singaporessa, Japanissa tai Uudessa-Seelannissa. Näiden rajoitusten noudattamatta jättäminen voi johtaa näiden maiden arvopaperilakien rikkomiseen. Tätä tiedotetta ei ole suunnattu eikä tarkoitettu levitettäväksi millekään henkilölle tai taholle, jolla on kansalaisuus tai joka asuu tai oleskelee missä tahansa paikassa, osavaltiossa, maassa tai muulla alueella, jossa tällainen levittäminen, julkistaminen, saatavilla olo tai käyttäminen olisi lakien tai määräysten vastaista tai mikäli kyseisellä alueella vaaditaan rekisteröintejä tai lupia.

Lukuun ottamatta Suomea, tämä tiedote on tarkoitettu Euroopan talousalueen jäsenvaltioissa vain asetuksessa (EU) 2017/1129 (”Esiteasetus”) määritellyille kokeneille sijoittajille.

Tämä tiedote voidaan jakaa ja on suunnattu vain henkilöille, jotka ovat (i) Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella; tai (ii) vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen (”Määräys”) artiklan 19(5) piiriin kuuluvia sijoitusalan ammattilaisia; tai (iii) Määräyksen artiklan 49(2)(a)-(d) piiriin kuuluvia korkean varallisuusaseman yhtiöitä (high net worth companies) ja muita henkilöitä, joille se voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä ”Relevantit henkilöt”). Kaikki tässä tiedotteessa mainitut arvopaperit on tarkoitettu vain Relevanteille henkilöille, ja jokainen kutsu, tarjous tai sopimus merkitä, ostaa tai muutoin hankkia sanottuja arvopapereita tehdään ainoastaan Relevanteille henkilöille. Kenenkään, joka ei ole Relevantti henkilö, ei tule toimia tämän tiedotteen perusteella tai luottaa siihen tai sen sisältöön.

Tämä tiedote ei ole Esiteasetuksessa tarkoitettu esite eikä sellaisenaan tai osaksi muodosta eikä sitä tule pitää tarjouksena myydä tai tarjouspyyntönä ostaa, hankkia tai merkitä arvopapereita tai kehotuksena sijoitustoimintaan ryhtymiseen.

Mitään sopimusta, sitoumusta tai sijoituspäätöstä ei tule tehdä perustuen tämän tiedotteen osaan tai tietoon sen levittämisestä, eikä näihin tule luottaa minkään sopimuksen, sitoumuksen tai sijoituspäätöksen yhteydessä. Tämän tiedotteen sisältämiä tietoja ei ole riippumattomasti vahvistettu. Tässä tiedotteessa annettujen tietojen tai näkemysten oikeudenmukaisuudesta, virheettömyydestä, täydellisyydestä tai oikeellisuudesta ei ole annettu mitään nimenomaisia tai hiljaisia vakuutuksia tai sitoumuksia, eikä näihin tulisi luottaa. Yhtiö tai mikään sen lähipiiriin kuuluvista tahoista, neuvonantajista tai edustajista tai mikään muu taho ei ole vastuussa mistään (tuottamuksellisesti tai muutoin aiheutuneesta) vahingosta, joka aiheutuu tämän tiedotteen käytöstä tai sen sisällöstä tai muutoin tämän tiedotteen yhteydessä. Jokaisen on luotettava omiin selvityksiinsä ja analyyseihinsa Yhtiöstä, sen tytäryhtiöistä, sen arvopapereista ja transaktioista, mukaan lukien niihin liittyvät hyödyt ja riskit.

Pääjärjestäjä toimii osakeanneissa ainoastaan Yhtiön eikä kenenkään muun puolesta. Pääjärjestäjä ei pidä ketään muuta tahoa asiakkaanaan osakeantien yhteydessä. Pääjärjestäjä ei ole vastuussa kenellekään muulle kuin Yhtiölle asiakkailleen antamansa suojan tarjoamisesta, osakeanteihin liittyvien neuvojen antamisesta tai muista tässä esitetyistä transaktioista tai järjestelyistä.

Tämä tiedote sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä lausumat eivät välttämättä perustu historiallisiin tosiseikkoihin, vaan ne ovat lausumia tulevaisuuden odotuksista. Tässä tiedotteessa esitetyt lausumat, joissa käytetään ilmauksia ”aikoo”, ”arvioi”, ”odottaa”, ”olettaa”, ”pitäisi”, ”saattaa”, ”suunnittelee”, ”tähtää”, ”uskoo”, ”voisi” ja muut Yhtiöön ja transaktioihin liittyvät vastaavat ilmaisut ovat tällaisia tulevaisuutta koskevia lausumia. Muut tulevaisuutta koskevat lausumat voidaan tunnistaa asiayhteydestä, jossa lausumat on esitetty. Nämä tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat tämänhetkisiin suunnitelmiin, arvioihin, ennusteisiin ja odotuksiin, eivätkä ne ole takeita tulevasta tuloksesta. Ne perustuvat tiettyihin tällä hetkellä perusteltavissa oleviin odotuksiin, jotka saattavat osoittautua virheellisiksi. Tällaiset tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat oletuksiin, ja niihin liittyy riskejä ja epävarmuustekijöitä. Lukijoiden ei pitäisi luottaa näihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin. Lukuisat tekijät saattavat aiheuttaa sen, että Yhtiön todellinen liiketoiminnan tulos tai taloudellinen asema eroaa olennaisesti tulevaisuutta koskevissa lausumissa nimenomaisesti ilmaistusta tai niistä pääteltävissä olevasta liiketoiminnan tuloksesta tai taloudellisesta asemasta. Yhtiö tai mikään sen lähipiiriin kuuluvista tahoista, neuvonantajista tai edustajista tai mikään muu taho ei ole velvollinen tarkastamaan, vahvistamaan tai julkaisemaan mitään muutoksia mihinkään tulevaisuutta koskeviin lausumiin, jotta niissä otettaisiin huomioon tämän tiedotteen päivämäärän jälkeiset tapahtumat tai olosuhteet.

LIITTEET:

Merkintäetuoikeusannin ehdot

Suunnatun annin ehdot

Liitteet

Alkuperäinen artikkeli