Etusivu » Ovaro on saanut päätökseen omien osakkeidensa hankinnan

Ovaro on saanut päätökseen omien osakkeidensa hankinnan

Ovaro on saanut päätökseen omien osakkeidensa hankinnan

Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj
Muutokset omien osakkeiden omistuksessa
Pörssitiedote 13.7.2020 klo 08.30

Ovaro on saanut päätökseen omien osakkeidensa hankinnan

Ovaro on saanut päätökseen omien osakkeidensa hankinnan, joka alkoi 1.7.2020 ja päättyi 12.7.2020. Tänä aikana Ovaro hankki 12.086 omaa osaketta. Osakkeet hankittiin Nasdaq Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä hankintahetken markkinahintaan.

Varsinainen yhtiökokous valtuutti 9.6.2020 hallituksen päättämään enintään 900.000 oman osakkeen hankkimisesta, yhdessä tai useammassa erässä, yhtiön vapaalla omalla pääomalla. Valtuutus on voimassa 30.6.2021 asti.

Yhtiön omia osakkeita voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, käytettäväksi vastikkeena yrityskaupoissa tai osana yhtiön kannustinjärjestelmää sekä muutoin edelleen luovutettavaksi, yhtiöllä pidettäväksi tai mitätöitäväksi.

Hankinnan jälkeen Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj:llä on yhteensä 331.777 omaa osaketta, jotka vastaavat n. 3,46 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista (9.598.910).

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Marko Huttunen puh. 050-329 2563.

Jakelu: Nasdaq, www.ovaro.fi, tärkeimmät tiedotusvälineet

Alkuperäinen artikkeli

Jätä kommentti