Etusivu » NoHo Partnersin hallitus päätti 2,4 miljoonan erityisen oikeuden antamisesta Suomen Teollisuussijoitus Oy:lle osana aiemmin toteutettua rahoituskokonaisuutta

NoHo Partnersin hallitus päätti 2,4 miljoonan erityisen oikeuden antamisesta Suomen Teollisuussijoitus Oy:lle osana aiemmin toteutettua rahoituskokonaisuutta

NoHo Partnersin hallitus päätti 2,4 miljoonan erityisen oikeuden antamisesta Suomen Teollisuussijoitus Oy:lle osana aiemmin toteutettua rahoituskokonaisuutta

NoHo Partners Oyj

PÖRSSITIEDOTE 29.6.2020 klo 17.30

NoHo Partnersin hallitus päätti 2,4 miljoonan erityisen oikeuden antamisesta Suomen Teollisuussijoitus Oy:lle osana aiemmin toteutettua rahoituskokonaisuutta

NoHo Partners tiedotti 29.5.2020 tehneensä valtion pääomasijoitusyhtiö Suomen Teollisuussijoitus Oy:n (Tesi) kanssa 10 miljoonan euron lainasopimuksen osana rahoituskokonaisuutta koronapandemian aiheuttamalle poikkeusajalle. Lainasopimuksen mukaan Tesillä on oikeus konvertoida lainasopimuksen mukainen laina korkoineen yhtiön uusiksi osakkeiksi.
NoHo Partnersin varsinaisen yhtiökokouksen 16.6.2020 päättämään valtuutukseen perustuen yhtiön hallitus on päättänyt 29.6.2020 antaa Tesin merkittäväksi 2.400.000 erityistä oikeutta, jotka oikeuttavat merkitsemään yhtiön uusia osakkeita. Kukin erityinen oikeus oikeuttaa merkitsemään yhden uuden NoHo Partnersin osakkeen. Erityisten oikeuksien perusteella mahdollisesti merkittävät osakkeet edustavat yhteensä enintään noin 12,5 % NoHo Partnersin tämänhetkisestä osakemäärästä. Konversio-oikeus alkaa 30.11.2021. Konversio tapahtuu kuittaamalla lainan pääomaa ja lainalle kertyneitä korkoja yhtiön uusien osakkeiden merkintähintaa vastaan. Osakkeiden merkintähinta vastaa konversiotilannetta edeltävän kolmen (3) kuukauden kaupankäyntimäärillä painotettua yhtiön osakkeen keskikurssia Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä pörssilistalla.

Tesillä on lisäksi oikeus käyttää konversio-oikeutta, mikäli yhtiö laskee liikkeeseen osakkeita tai osakkeisiin oikeuttavia instrumentteja, pois lukien yhtiön olemassa olevaan palkitsemisjärjestelmään liittyvät osakeannit. Mikäli osakkeiden merkintä tapahtuu edellä mainitussa tilanteessa, kunkin osakkeen merkintähinta on enintään kyseessä olevassa osakeannissa tai erityisten oikeuksien antamisessa sovellettava osakkeen merkintähinta. Tesillä on oikeus käyttää konversio-oikeutta myös, mikäli yhtiössä tapahtuu merkittävä omistusmuutos tai mikäli on syntynyt lainasopimuksen mukainen eräännyttämisperuste.
Lisätietoja:
Jarno Suominen, varatoimitusjohtaja, toimitusjohtajan sijainen, NoHo Partners Oyj, puh. +358 40 721 5655
Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.noho.fi
NoHo Partners Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin erikoistunut konserni. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintolatoimijana NASDAQ Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu noin 250 ravintolaa Suomessa, Tanskassa ja Norjassa. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Elite, Savoy, Teatteri, Yes Yes Yes, Stefan’s Steakhouse, Palace, Löyly, Hanko Sushi, Friends & Brgrs ja Cock's & Cows. NoHo Partners Oyj:n vuoden 2019 liikevaihto oli 272,8 miljoonaa euroa ja liikevoitto 30,6 miljoonaa euroa. Konserni työllistää sesongista riippuen noin 2 100 henkilöä kokoaikaiseksi muutettuna.
NoHo Partners -yrityssivut: www.noho.fi
NoHo Partners -kuluttajasivusto: www.ravintola.fi

Alkuperäinen artikkeli

Jätä kommentti