Etusivu » Yleinen » Sivu 376

Neo Industrial Oyj:n liikevaihto kasvoi selvästi

Neo Industrial OyjNeo Industrial Oyj:n liikevaihto kasvoi selvästi

6.8.2020 09:00:10 EEST | Neo Industrial Oyj | Puolivuosikatsaus

Tammi–kesäkuussa 2020

  • Konsernin liikevaihto oli 55,7 miljoonaa euroa (49,4 miljoonaa)
  • Käyttökate oli 3,3 miljoonaa euroa (2,4 miljoonaa)
  • Liiketulos oli 1,0 (0,2) miljoonaa euroa.
  • Kaapelitoimialan liiketulos oli 1,4 (0,8) miljoonaa euroa
  • Katsauskauden tulos oli -0,1 (-0,6) miljoonaa euroa

Lähiajan näkymät ennallaan: Vuonna 2020 tilikauden tuloksen odotetaan kääntyvän positiiviseksi edellyttäen, että COVID-19 pandemian aiheuttamat vallitsevat olosuhteet eivät olennaisesti vaikuta yhtiön kaapelitoimialan toimituskykyyn.

Kaapelitoimialan päämarkkinoilla ei tällä hetkellä ole näkyvissä välitöntä merkittävää kysyntämuutosta.

Kumitoimialalta odotetaan positiivista käyttökatetta vallitsevissa markkinaolosuhteissa.

TOIMITUSJOHTAJA JUKKA POUTANEN:

Reka Kaapelin liikevaihto kasvoi selvästi viime vuodesta, vaikka COVID-19 pandemia rajoitti toisella vuosineljänneksellä kasvua.

COVID-19 pandemia ei ole vaikuttanut kaapelitoimialan markkinakysyntään.

Liiketulos parani vaikka COVID-19 pandemia aiheutti ylimääräisiä kustannuksia ja toimitusviiveitä ja lisäksi alumiinin ja kuparin hintavaihtelut rasittivat liiketulosta. Yhteensä nämä pienensivät liiketulosta n. 1 – 1,2 miljoonaa euroa.

Voimakas kasvu sitoi käyttöpääomaa ja vaikutti liiketoiminnan kassavirtaan.

Kesäkuussa toteutetun Reka Kumin hankinnan myötä yhtiölle muodostui uusi toimiala, kumiteollisuus, kaapeliteollisuuden rinnalle. Tämä on askel sijoitusyhtiöstä teolliseksi monialakonserniksi. Reka Kumin alustavassa yhdistelyssä ei syntynyt liikearvoa. Sen sijaan alustava yhdistely vaikutti positiivisesti 0,2 miljoonaa euroa liiketulokseen.

Yhtiö on käynnistänyt valmistelut nimen vaihtamiseksi Reka Industrialiksi.

Green Bond rahoitettavia hankkeita on viety eteenpäin ja uusia on työstettävänä. Panostuksia on laitettu etenkin tuulivoimaan ja energiakulutuksen vähentämiseen liittyviin kohteisiin. Ensimmäinen Green Bond joukkovelkakirjalainan sijoittajakirje julkaistiin maaliskuussa.

KATSAUSKAUDEN KESKEISET TAPAHTUMAT

Neo Industrial Oyj:n tytäryhtiö Reka Kaapeli Oy sai tammikuussa 2020 Skandinaviasta merkittävän maakaapelisopimuksen, jonka kokonaisarvo on noin 9 miljoonaa euroa. Toimitukset ajoittuvat vuosille 2020 – 2022.

Neo Industrial Oyj osti kesäkuussa 2020 Reka Kumin koko osakekannan Neo Industrialin suurimmalta osakkeenomistajalta, Reka Oy:ltä 7,5 miljoonan euron käteisvastikkeella. Hallituksen riippumattoman komitean yrityskaupan arvioimisen tueksi hankkiman ulkopuolisen asiantuntijan fairness opinion -lausunnon mukaan osakkeista maksettava vastike on ostajan kannalta taloudellisessa mielessä kohtuullinen (fair from financial point of view).

Varsinainen yhtiökokous hyväksyi yrityskaupan 24.6.2020 ja kauppa toteutui yhtiökokouksen jälkeen 25.6.2020. Reka Kumi yhdistettiin konserniin 30.6.2020, sillä kaupan toteutuspäivän ja kesäkuun lopun luvuissa ei ollut olennaista eroa. Kauppahinnan alustavassa allokoinnissa muodostui konsernireservi 0,4 miljoonaa euroa, joka tuloutui kesäkuussa. Hankintaan liittyviä kuluja on liiketuloksessa huomioitu 0,2 miljoonaa euroa.

Yrityskaupan myötä yhtiölle muodostui uusi toimiala, kumiteollisuus, kaapeliteollisuuden rinnalle. Tämä on askel sijoitusyhtiöstä teolliseksi monialakonserniksi.

Uuden konsernin odotetaan hyötyvän suuremmasta koosta, toimialojen eri sesongeista ja parhaiden käytäntöjen jakamisesta. Toimialojen eri sesongit pienentävät kausivaihteluiden vaikutusta yhtiön tulokseen.

Suluissa olevat luvut viittaavat vastaavaan ajanjaksoon vuotta aiemmin, ellei toisin mainita. Puolivuosikatsaus on tilintarkastamaton.

AVAINLUVUT
1-6/2020 1-6/2019 1-12/2019
Liikevaihto, milj. euroa 55,7 49,4 97,5
Liiketulos, milj. euroa 1,0 0,2 0,5
Käyttökate, milj. euroa 3,3 2,4 4,9
Katsauskauden tulos, milj. euroa -0,1 -0,6 -1,4
Tulos/osake, euroa -0,02 -0,10 -0,24
Liiketoiminnan kassavirta, milj. euroa -0,8 1,8 7,8
Sijoitetun pääoman tuotto, % (ROI) 0,5 2,1 2,4
IAS 19 oikaistu omavaraisuusaste, % 16,4 19,1 16,8
LIIKEVAIHTO JA TALOUDELLINEN TULOS

Konsernin liikevaihto muodostui kaapelitoimialan liikevaihdosta ja oli 55,7 miljoonaa euroa (49,4).

Käyttökate oli 3,3 miljoonaa euroa (2,4) ja liiketulos oli 1,0 miljoonaa euroa (0,2).

Katsauskauden tulos oli -0,1 miljoonaa euroa (-0,6).

TASE JA RAHOITUS

Taseen loppusumma oli katsauskauden päättyessä 76,9 miljoonaa euroa. 31.12.2019 taseen loppusumma oli 58,9 miljoonaa euroa.

Neo Industrial Oyj osti kesäkuussa Reka Kumin koko osakekannan. Kauppasumma 7,5 miljoonaa euroa maksettiin käteisellä. Kauppa rahoitettiin 7,5 miljoonan euron pankkilainalla. Reka Kumi yhdistettiin konserniin 30.6.2020.

Konserni järjesteli Keuruulla sijaitsevan, konsernin ulkopuolisessa omistuksessa olleen, kiinteistön omistusta. Neo Industrial Oyj osti kyseisen kiinteistön 1,0 miljoonan euron kauppahinnalla käyttäen aikaisemmassa vuokrasopimuksessa ollutta osto-optiota ja myi sen edelleen Reka Eläkekassalle kiinteistölle määritettyyn käypään arvoon, 2,2 miljoonaa euroa. Reka Eläkekassan kanssa tehtiin 10 vuoden vuokrasopimus. Kiinteistön käyvän arvon määrittelivät ulkopuoliset arvioitsijat. Järjestelyssä syntyneellä rahoituksella Neo Industrial Oyj maksoi pois lyhytaikaisen lainansa 1,2 miljoonaa. Järjestelyllä ei ollut merkittävää tulosvaikutusta.

COVID-19

Kaapelitoimialalla COVID-19 pandemia ei ole näkynyt asiakkaiden kysyntämäärissä. COVID-19 pandemia rajoitti kuitenkin kasvua toisella vuosineljänneksellä. Ylimääräisiä kustannuksia ja toimitusviiveitä on pandemiasta kertynyt henkilöstön oltua herkemmin sairaslomalla mahdollisen tartuntariskin eliminoimiseksi. COVID-19 pandemian lisäkustannusten vaikutuksen liiketulokseen kaapelitoimialalla arvioidaan olevan katsauskaudella 0,3 – 0,5 miljoonaa euroa.

Kumitoimialalla COVID-19 on näkynyt asiakkaiden kysyntämäärissä. Osalla asiakkaista volyymit ovat tavanomaisia alhaisempia johtuen joko asiakkaan omasta kysynnästä, muiden toimittajien toimitusongelmista, tehtaiden väliaikaisesta sulkemisesta tai näiden yhdistelmistä.

COVID-19 ei ole merkittävästi vaikuttanut kummankaan toimialan materiaalihankintaan. COVID-19 ei myöskään ole toistaiseksi vaikuttanut asiakkaiden maksukäyttäytymiseen.

HANKITUT LIIKETOIMINNOT

Neo Industrial Oyj osti kesäkuussa 2020 Reka Kumin koko osakekannan Neo Industrialin suurimmalta osakkeenomistajalta, Reka Oy:ltä 7,5 miljoonan euron käteisvastikkeella. Varsinainen yhtiökokous hyväksyi yrityskaupan 24.6.2020 ja kauppa toteutui yhtiökokouksen jälkeen 25.6.2020. Reka Kumi yhdistettiin konserniin 30.6.2020, sillä kaupan toteutuspäivän ja kesäkuun lopun luvuissa ei ollut olennaista eroa. Kauppahinnan alustavassa kohdistuksessa muodostui konsernireservi 0,4 miljoonaa euroa, joka tuloutui kesäkuussa. Hankintaan liittyviä kuluja on liiketuloksessa huomioitu 0,2 miljoonaa euroa.

Reka Kumi on Euroopan johtavia pienten ja keskisuurten kumikomponenttien valmistajia raskaalle ajoneuvoteollisuudelle ja koneenrakennusteollisuudelle. Reka Kumilla on omat tuotantoyksiköt Suomessa (Aura) ja Puolassa (tytäryhtiö Dopiewossa). Lisäksi kumituotteita valmistetaan Reka Kumin hallinnoiman alihankintaverkoston kautta Aasiassa.

Yrityskaupan myötä yhtiölle muodostui uusi toimiala, kumiteollisuus, kaapeliteollisuuden rinnalle.

RISKIT JA LIIKETOIMINNAN EPÄVARMUUSTEKIJÄT

Neo Industrialin rahoitusriskejä ovat valuutta-, korko-, hyödyke-, maksuvalmius-, luotto- ja sijoitustoiminnan markkinariskit. Rahoitusriskejä ja niiden suojaustoimenpiteitä on kuvattu tarkemmin tilinpäätöksen liitetiedoissa. Yhtiön tulevaisuuden riskitekijät liittyvät sen toimialayhtiöiden liiketoiminnan kehitykseen.

Neo Industrialin kaapelitoimialan liiketoiminnan merkittävimmät riskit liittyvät markkinatilanteen kehittymiseen, raaka-aineiden ja valuuttojen hintavaihteluihin sekä käyttöpääoman hallintaan eri tilanteissa. Suurten kausivaihtelujen aikana tavarantoimittajien maksuehdot vaikuttavat olennaisesti niiden kykyyn rakentaa riittävät varmuusvarastot kilpailukykyisen toimitusajan varmistamiseksi. Kausivaihteluiden vaikutusta tehtaiden kuormitustilanteeseen pyritään myös tasaamaan toimintamallien kehittämisellä. COVID-19 pandemia on kaapelitoimialalla näkynyt lisäkustannuksina ja toimitusviiveinä. Pandemian vaikutusta tulevaisuuteen on vaikea arvioida. Lisäkustannusten odotetaan jatkuvan toisella vuosipuoliskolla.

Neo Industrialin kaapelitoimialan liiketoiminnan avainraaka-aineita ovat metallit (kupari ja alumiini) ja muovit. Neo Industrial käyttää metallien ostoissa osittaista hintasuojausta hyödykejohdannaisten avulla. Metallien osalta on tärkeää sekä metallien dollarimääräisen hinnan että USD/EUR valuuttakurssisuhteen kehitys. Valuuttasuojauksia tehdään lisäksi tärkeimpien myyntivaluuttojen osalta. Sähkön hinnan suojauksissa käytetään hintakiinnityksiä.

Euroalueen taloustilanne ja epävarmuus poliittisessa kentässä saattaa vaikuttaa kumitoimialan asiakkaiden hankintamääriin ja uusien projektien käynnistämisiin. COVID-19 on vaikuttanut asiakkaiden hankintamääriin ja pandemian vaikutusta tulevaisuuteen on vaikea arvioida. COVID-19 pandemian odotetaan vaikuttavan asiakkaiden hankintamääriin myös toisella vuosipuoliskolla. COVID-19 pandemian vuoksi kumitoimiala sai Business Finlandilta 100 tuhannen euron avustuksen tuotteidensa, markkinoinnin ja kilpailukyvyn kehittämiseen. Kehittämistoimet ovat käynnissä.

USA:n kauppapakotteiden ja tuotetullien nosto sekä Brexit saattavat vaikuttaa kumitoimialan asiakkaiden tuotevolyymeihin negatiivisesti. Myös aasialaisten toimijoiden lisääntynyt kilpailu Euroalueella voi vaikuttaa asiakkaiden ostopäätöksiin.

Konserni on toteuttanut ja toteuttaa konsernirakenteen yksinkertaistamista sulautumisilla. Verottaja on kyseenalaistanut vuonna 2015 toteutetun tytäryhtiösulautumisen veroneutraaliuden. Neo Industrial Oyj on valittanut veropäätöksestä. Neo Industrial Oyj:n näkemys on, että sulautuminen on yleisseuraanto ja siten veroneutraali. Yhtiön ja verottajan näkemysero on 1,2 miljoonaa euroa.

KATSAUSKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT

Katsauskauden jälkeen ei ole ollut olennaisia tapahtumia.

LÄHIAJAN NÄKYMÄT

Vuonna 2020 tilikauden tuloksen odotetaan kääntyvän positiiviseksi edellyttäen, että COVID-19 pandemian aiheuttamat vallitsevat olosuhteet eivät olennaisesti vaikuta yhtiön kaapelitoimialan toimituskykyyn.

Kaapelitoimialan päämarkkinoilla ei tällä hetkellä ole näkyvissä välitöntä merkittävää kysyntämuutosta.

Kumitoimialalta odotetaan positiivista käyttökatetta vallitsevissa markkinaolosuhteissa.

PUOLIVUOSIKATSAUKSEN JULKISTAMISMENETTELY

Tämä tiedote on tiivistelmä Neo Industrialin vuoden 2020 ensimmäisen vuosipuoliskon puolivuotiskatsauksesta. Koko katsaus taulukoineen on tämän pörssitiedotteen liitetiedostona ja nähtävissä yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.neoindustrial.fi.

Hyvinkäällä 6.8.2020

Neo Industrial Oyj
Hallitus

Lisätietoja:

Jukka Poutanen, toimitusjohtaja, puh. 040 833 9007

Huomautus

Ne tämän katsauksen kannanotot, jotka eivät koske jo toteutuneita tosiasioita, ovat tulevaisuutta koskevia arvioita. Tällaisia arvioita ovat esimerkiksi odotukset, jotka koskevat markkinoiden kehittymistä, kasvua ja kannattavuutta koskevat odotukset sekä lausumat, joissa esiintyy sana ”uskoa”, ”olettaa”, ”tulevat” tai muu vastaava ilmaisu. Koska nämä arviot perustuvat tämänhetkisiin suunnitelmiin ja arvioihin, ne sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä, jotka saattavat johtaa siihen, että todelliset tulokset poikkeavat olennaisesti niitä koskevista kannanotoista.

Tällaisia tekijöitä ovat mm. 1) toimintaedellytykset, kuten esim. tuotannon jatkuva onnistuminen ja siitä saatava tehokkuushyöty, tuotantopanosten saatavuus ja kustannukset, uusien tuotteiden kysyntä, edellytysten muuttuminen koskien pääoman saantia hyväksyttävillä ehdoilla; 2) alan olosuhteet, kuten esim. tuotteiden kysynnän voimakkuus, kilpailutilanne, konsernin tuotteiden vallitsevat ja tulevat markkinahinnat ja niitä koskevat hinnoittelupaineet, konsernin asiakkaiden ja kilpailijoiden taloudellinen tilanne, kilpailijoiden mahdolliset uudet kilpailevat tuotteet ja 3) yleinen taloudellinen tilanne, kuten esim. konsernin maantieteellisten päämarkkina-alueiden taloudellinen kasvu tai valuuttakurssien ja korkotason muutokset.

Suluissa olevat luvut viittaavat vastaavaan ajanjaksoon vuotta aiemmin, ellei toisin mainita.

Tietoja julkaisijasta Neo Industrial Oyj

Neo Industrial Oyj on suomalainen yhtiö, joka rakentaa kestävää tulevaisuutta kehittämällä ja uudistamalla modernia yhteiskuntaa. Omistamme teollista liiketoimintaa harjoittavia kasvuvoimaisia listaamattomia yhtiöitä, joille olemme pitkäjänteinen ja vastuullinen kumppani. Monialayhtiönä luomme vastuullisesti uusia mahdollisuuksia älykkäälle ja energiatehokkaalle yhteiskunnalle. Neo Industrial Oyj:n B-osake noteerataan NASDAQ Helsinki Oy:n päämarkkinalla.

Pörssitiedote muilla kielillä

Liitteet

Tilaa pörssitiedotteemme

Pysy ajan tasalla tilaamalla pörssitiedotteemme sähköpostiisi.

Tilaa

Kaikki tiedotteet on koottu uutishuoneeseen.

UutishuoneAlkuperäinen tiedote

Rovio Entertainment Oyj: Omien osakkeiden hankinta 05.08.2020

Rovio Entertainment Oyj: Omien osakkeiden hankinta 05.08.2020

Rovio Entertainment Oyj PÖRSSITIEDOTE 05.08.2020 klo 19.00
Rovio Entertainment Oyj – Omien osakkeiden hankinta 05.08.2020
Rovio Entertainment Oyj
Helsingin Pörssi
Päivämäärä 5.8.2020
Pörssikauppa Osto
Osakelaji ROVIO
Määrä 30221
Keskihinta 5,807787
Kokonaiskustannus 175517,13
Yhtiön hallussa on 05.08.2020 tehtyjen kauppojen jälkeen 7 441 330 osaketta
Rovio Entertainment Oyj:n puolesta
OP Yrityspankki Oyj
Marko Niemi
Ida Koski

Lisätietoja:
Rene Lindell, talousjohtaja
+358 207 888 300 (vaihde)
RovioIR@rovio.com

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oyj
Keskeiset tiedotusvälineet
https://investors.rovio.com/fi

Rovio lyhyesti:
Rovio Entertainment Oyj on maailmanlaajuinen, peleihin keskittyvä viihdeyhtiö, joka luo, kehittää ja julkaisee mobiilipelejä, joita on jo tähän mennessä ladattu 4,5 miljardia kertaa. Rovio tunnetaan parhaiten Angry Birds -brändistään, joka sai alkunsa mobiilipelistä vuonna 2009 ja on sittemmin lisensointinsa kautta laajentunut peleistä erilaisiin viihde- ja kuluttajatuotekategorioihin. Tänään Rovio tarjoaa useita mobiilipelejä, animaatioita ja on tuottanut Angry Birds -elokuvan, joka oli ensi-iltaviikonloppunaan lipputulojen kärjessä 50 maassa, ja jonka jatko-osan, Angry Birds -elokuva 2 julkaistiin elokuussa 2019. Rovion pääkonttori on Espoossa ja yhtiö on listattu NASDAQ Helsingin päälistalla tunnuksella ROVIO. (www.rovio.com)

Liite

Alkuperäinen artikkeli

Rovio Entertainment Oyj: Omien osakkeiden hankinta 31.07.2020

Rovio Entertainment Oyj: Omien osakkeiden hankinta 31.07.2020

Rovio Entertainment Oyj PÖRSSITIEDOTE 31.07.2020 klo 18.45
Rovio Entertainment Oyj – Omien osakkeiden hankinta 31.07.2020
Rovio Entertainment Oyj
Helsingin Pörssi
Päivämäärä 31.7.2020
Pörssikauppa Osto
Osakelaji ROVIO
Määrä 31554
Keskihinta 5,674443
Kokonaiskustannus 179051,37
Yhtiön hallussa on 31.07.2020 tehtyjen kauppojen jälkeen 7 354 584 osaketta
Rovio Entertainment Oyj:n puolesta
OP Yrityspankki Oyj
Marko Niemi
Ida Koski

Lisätietoja:
Rene Lindell, talousjohtaja
+358 207 888 300 (vaihde)
RovioIR@rovio.com

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oyj
Keskeiset tiedotusvälineet
https://investors.rovio.com/fi

Rovio lyhyesti:
Rovio Entertainment Oyj on maailmanlaajuinen, peleihin keskittyvä viihdeyhtiö, joka luo, kehittää ja julkaisee mobiilipelejä, joita on jo tähän mennessä ladattu 4,5 miljardia kertaa. Rovio tunnetaan parhaiten Angry Birds -brändistään, joka sai alkunsa mobiilipelistä vuonna 2009 ja on sittemmin lisensointinsa kautta laajentunut peleistä erilaisiin viihde- ja kuluttajatuotekategorioihin. Tänään Rovio tarjoaa useita mobiilipelejä, animaatioita ja on tuottanut Angry Birds -elokuvan, joka oli ensi-iltaviikonloppunaan lipputulojen kärjessä 50 maassa, ja jonka jatko-osan, Angry Birds -elokuva 2 julkaistiin elokuussa 2019. Rovion pääkonttori on Espoossa ja yhtiö on listattu NASDAQ Helsingin päälistalla tunnuksella ROVIO. (www.rovio.com)

Liite

Alkuperäinen artikkeli

Investors House Oyj: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 31.7.2020

Investors House Oyj: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 31.7.2020

Investors House Oyj Pörssitiedote 7/31/2020
Investors House Oyj: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 31.7.2020
NASDAQ OMX Helsinki
Päivämäärä 7/31/20
Pörssikauppa Osto
Osakelaji INVEST
Osakemäärä 40 osaketta
Keskihinta/ osake 5.5000 EUR
Kokonaishinta 220.00 EUR
Yhtiön hallussa olevat omat osakkeet 31.7.2020
tehtyjen kauppojen jälkeen: 230 934 kpl.
Investors House Oyj:n puolesta
Nordea Bank Oyj
Janne Sarvikivi Ilari Isomäki
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Petri Roininen, puh 040 761 96 69
www.investorshouse.fi

Liite

Alkuperäinen artikkeli

Orion Oyj: Johtohenkilöiden liiketoimet – Jari Karlson

Orion Oyj: Johtohenkilöiden liiketoimet – Jari Karlson

ORION OYJ JOHTOHENKILÖIDEN LIIKETOIMET 31.7.2020 KLO 15:30

Orion Oyj: Johtohenkilöiden liiketoimet – Jari Karlson

Orion Oyj on saanut seuraavan Markkinoiden väärinkäyttöasetuksen (EU) N:o 596/2014 mukaisen ilmoituksen johtohenkilön tai johtohenkilön lähipiirin liiketoimista Orionin osakkeilla tai muilla Orioniin liittyvillä rahoitusvälineillä.

Ilmoitusvelvollinen
Nimi: Karlson, Jari
Asema: Talousjohtaja
Ensimmäinen ilmoitus
Viitenumero: 74370029VAHCXDR7B745_20200731141630_6
Liikkeeseenlaskija
Nimi: Orion Oyj
LEI: 74370029VAHCXDR7B745
Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot
Liiketoimen päivämäärä: 2020-07-31
Kauppapaikka: NASDAQ HELSINKI LTD (XHEL)
Liiketoimen luonne: Luovutus
Instrumentti: Osake
ISIN: FI0009014377
Volyymi: 1500
Yksikköhinta: 37.75000 Euro
Liiketoimien yhdistetyt tiedot
Volyymi: 1500
Keskihinta: 37.75000 Euro

Orion Oyj

Timo Lappalainen Olli Huotari
Toimitusjohtaja Johtaja, Esikuntatoiminnot

Julkaisija:
Orion Oyj
Viestintä
Orionintie 1A, 02101 Espoo
Kotisivu: www.orion.fi

Alkuperäinen artikkeli

Privanet Capital Markets Oy valitti Finanssivalvonnan päätöksestä

Privanet Capital Markets Oy valitti Finanssivalvonnan päätöksestä

Privanet Group Oyj
YHTIÖTIEDOTE
31.07.2020 kello 13.45

Privanet Capital Markets Oy valitti Finanssivalvonnan päätöksestä

Privanet Group Oyj:n tytäryhtiö Privanet Capital Markets Oy on tänään jättänyt Helsingin hallinto-oikeudelle valituksen Finanssivalvonnan 1.7.2020 antamasta päätöksestä, jolla yhtiölle määrättiin 450 000 euron suuruinen seuraamusmaksu sekä julkinen varoitus liittyen Lapis Rakennus -konsernin yhtiöiden osakkeiden sekä velkasitoumusten markkinointiin ja myyntiin vuosina 2015-2017.

Privanet Capital Markets Oy vaatii valituksessaan päätöksen muuttamista seuraamusmaksun määräämiseen vaikuttaneiden perusteiden osalta. Yhtiö tiedottaa prosessin seuraavista vaiheista valituksen käsittelyn edetessä.

Lisätietoja:
Privanet Group Oyj
Riku Lindström, toimitusjohtaja
+358 (0)40 864 4483
riku.lindstrom@privanet.fi

Privanet Group Oyj:n Hyväksyttynä Neuvonantajana toimii Valkia Advisors Oy, puh. +358 (0)50 368 6866

Privanet Group lyhyesti
Privanet Group Oyj on suomalainen sijoituspalvelukonsernin emoyhtiö. Konsernin tytäryhtiö Privanet Securities Oy harjoittaa sijoituspalveluyrityksen toimiluvan mukaista liiketoimintaa keskittyen Suomen johtavan listaamattomien arvopapereiden jälkimarkkinan ylläpitämiseen sekä erinäisiin rahoitusjärjestelyihin. Privanet Groupin toiminnan tarkoituksena on saattaa yhteen suomalaiset rahoitusta tarvitsevat yritykset ja sijoittajat. Yhtiön asiakkaita ovat yksityishenkilöt, yhteisöt sekä institutionaaliset sijoittajat. www.privanet.fi, www.privanetgroup.fi

Jakelu
NASDAQ Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.privanetgroup.fi

Alkuperäinen artikkeli

Tulosvaroitus: Soprano peruu tulosohjauksensa

Tulosvaroitus: Soprano peruu tulosohjauksensa

Soprano Oyj sisäpiiritieto 31.7.2020 klo 10.00
Tulosvaroitus: Soprano peruu tulosohjauksensa

Soprano on saanut tiedon merkittävän koulutusvientiprojektin asiakkaan halusta sopimuksen päättämiseksi. Asiakkaan ilmoittama pääsyy tähän on maan pahentunut koronatilanne ja sen vuoksi maassa käyttöön otetut voimakkaat säästötoimet. Soprano selvittää hankkeen jatkomahdollisuuksia.

Soprano Group allekirjoitti 21.4.2020 koulutusvientisopimuksen Aasiassa sijaitsevan maksukykyisen, asukasluvultaan keskikokoisen valtiollisen toimijan kanssa maan ammatillisen koulutuksen uudistamisesta.

11.6.2020 julkaistulla pörssitiedotteella yhtiö arvioi, että Sopranon liikevaihto vuonna 2020 kasvaa maltillisesti ja liiketulos paranee selvästi edellisvuodesta koronaviruksesta huolimatta. Samassa tiedotteessa todettiin kuitenkin koronavirustilanteen aiheuttavan tavallista enemmän epävarmuutta vuoden 2020 liikevaihto- ja liiketulosennusteeseen.

Aasian projektista tulleen uuden tiedon sekä koronaviruksen aiheuttaman epävarmuuden johdosta Soprano peruu tulosohjauksensa eikä toistaiseksi anna uutta tulosohjausta.

vt. toimitusjohtaja Pauliina Lautanen-Nissi: ”Selvitämme nyt hankkeen jatkomahdollisuuksia. Käsityksemme mukaan etäkoulutus tarjoaa tässäkin hankkeessa ratkaisuja myös korona-aikana.”

Soprano Oyj
Hallitus
Lisätietoja:
vt. toimitusjohtaja Pauliina-Lautanen-Nissi, 050 3516 277, pauliina.lautanen-nissi@soprano.fi
Talousjohtaja Panu Kauppinen, 044 236 3740, panu.kauppinen@soprano.fi
Soprano Group – Lifelong Learning for Working Professionals

Soprano Group on Pohjoismaiden johtava yksityinen koulutusorganisaatio. Vuonna 2019 koulutuksiimme osallistui 29 111 henkilöä 2 457 organisaatiosta 27 maasta. Konsernin kuuden businesskoulun koulutusohjelmat ovat erikoistuneet informaatioteknologiaan, johtamiseen, viestintään, taloushallintoon ja kansainväliseen kauppaan. Tarjoamme koulutukset, diplomit, sertifikaatit ja ammattitutkinnot verkossa, verkon yli tai perinteisesti luokkahuoneissa.

Koulutusviennissä tavoittelemme monistettavaa ja skaalautuvaa verkkoliiketoimintaa. Sopranon kehittämien digitaalisten ratkaisuiden avulla opinnot, käytännön projektit, testit ja keskustelut opiskelijoiden ja kouluttajien välillä voidaan tehdä itsenäisesti verkossa tai verkon yli.
Soprano palvelee seitsemässä kaupungissa Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä, verkoston kautta kymmenissä maissa sekä virtuaalisesti ympäri maailman. Yhtiöllä on Avainlippu-tunnus ja ISO 9001 -laatujärjestelmä. Soprano Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle.

Soprano Group | MIF | Infor | Johtamistaidon Opisto | Fintra | Informator | Tieturi | www.soprano.fi
Lisätietoja yrityksestämme ja palveluistamme:
Soprano Oyj
www.soprano.fi
www.mifacademy.com

Informator Tieturi Group
www.informator.se
www.tieturi.fi

Management Institute of Finland MIF
www.mif.fi
www.infor.fi
www.jto.fi
www.fintra.fi

Alkuperäinen artikkeli

Asuntomessutalo Honka Huomen tuo äänisuunnittelun asumiseen

logo.jpg

Asuntomessutalo Honka Huomen tuo äänisuunnittelun asumiseen

HONKARAKENNE OYJ LEHDISTÖTIEDOTE
Julkaisuvapaa 31.7.2020 klo 9.30

Asuntomessutalo Honka Huomen tuo äänisuunnittelun asumiseen

”Äänellä on kiistaton vaikutus hyvinvointiin”, sanoo suunnittelija Aki Päivärinne.

”Ääni on elämässämme jatkuvasti läsnä, mutta samaan aikaan se on edelleen meille vieras. Honka Huomen -taloon luomani äänimaailma on ehdotus siitä, mitä tarjottavaa äänisuunnittelulla on asuinympäristöön ja esimerkiksi rentoutumishetkiin”, sanoo suunnittelija Aki Päivärinne. Kaupallisissa tiloissa käytetty äänisuunnittelu laajenee nyt kotiin. Tuusulan asuntomessujen Honka Huomen -talossa se on osa ratkaisuja, jotka ravitsevat kaikkia aisteja.

”Ei pelkästään akustiikalla, vaan myös äänisuunnittelulla on tutkitusti vaikutus hyvinvointiin. Äänen merkitystä tilassa on arvokasta pohtia, sillä vietämme valtavasti aikaa rakennetussa ympäristössä”, sanoo Aki Päivärinne Granlundilta. Suunnittelija on luonut äänimaisemia huvipuistoista lentokentälle ja kauppojen ruokaosastoille, mutta kotiin hän suunnitteli nyt ensimmäistä kertaa.

Honka Huomenen hengittävät luonnonmateriaalit ja ekologinen hirsirakentaminen inspiroivat suunnittelijaa: ”Äänimateriaali aaltoilee hienovaraisesti tilasta toiseen. Lähtökohtana on talon arkkitehtuuri, joka synnyttää tunteen virtaavuudesta. Teokseni rakentuu luonnon äänistä ja vuodenajan vaihteluista sekä siitä, miten ne koemme. On puro, koski, kesäyö järvellä, tunturin huippu ja suo. Olen äänittänyt syksyistä sadetta koivikossa, talvista tunturimaisemaa sekä lumista metsää tammikuussa, kun oksista putoilee lunta”, Aki Päivärinne kertoo.

”Ajatukseni on ollut tarkastella psykoakustisia olosuhteita, eli sitä miten ihminen kuulee ja mitä siihen voisi tuoda. Honka Huomenen vilvoittelutilassa voi uppoutua lukemaan kirjaa, kun taustaäänenä on veden eri olomuotoja. Keittiöön halusin tuoda virtaavan veden ääniä, jotka yhdistyvät raikkauteen ja puhtauteen. Avarassa olohuoneessa taas huomaa erityisesti vuodenaikojen vaihtumisen. Äänisuunnittelulla voidaan edistää palautumista, hartiat laskevat nopeammin.”

Kaunis äänenlähde

Honkarakenne toteuttaa ääniteoksen yhdessä Genelecin kanssa. Iisalmessa valmistettuja aktiivikaiuttimia on kaikkiaan kahdeksan, joista osa on integroitu huomaamattomasti rakenteisiin. Ns. G-sarjan kaiuttimet olohuoneessa ja keittiössä on valmistettu kierrätetystä alumiinista. Kotimaisuusaste on yli 80 %.

”Genelec on edelläkävijä paitsi äänenlaadussa, myös kaiuttimien muotoilussa. Harri Koskisen muotoilemat kaiuttimet ovat jo design-klassikoita. Niitä ihailen omalla studiollanikin päivittäin”, Aki Päivärinne sanoo.

Älykäs hyvän elämän hirsikoti

Messutalon suunnittelua on ohjannut kokonaisvaltainen hyvinvoinnin teema. ”Tutkimme siinä asumisen ratkaisuja, jotka parantavat elämänlaatua. Honka Huomen pitää huolta niin asukkaistaan, itsestään kuin ympäristöstä. Halusimme luoda kodin, jossa on hyvä pysähtyä ja rauhoittua kiireisenkin arjen keskellä”, kuvailee Honkarakenteen markkinointijohtaja Sanna Huovinen.

Pääarkkitehti Anne Mäkisen piirtämä moderni hirsitalo istuu pienelle tontille kaupunkiympäristöön. Sisustuksen pääteemoja ovat hiljaisuus ja rauha. Sisustussuunnittelija Maru Hautala on valinnut taloon vain luonnonmateriaaleja sekä turvallisia M1-päästöluokan materiaaleja ja suosinut kotimaisia valmistajia. Maisema avautuu sisään suurista ikkunoista, ja oleskelutilojen ja saunasiiven väliin jäävässä vilvoittelutilassa luonto ympäröi oleskelijan paitsi Aki Päivärinteen ääniteoksessa, myös taiteilija Kreetta Järvenpään monikerroksisessa viherinstallaatiossa. Seinällä on Katja Hyytiälän kuvataidetta. Terveessä sisäilmassa tuoksuu puhdas puu.

Asumisen laatua valvoo älykäs talotekniikka, joka varmistaa kosteusturvallisuuden ja optimoi lämmityksen ja ilmanvaihdon. Honka Huomenessa hyvä sisäilma on varmistettu rakentamisvaiheesta lähtien hirsitalon koko elinkaarelle.

Honka Huomen on rakennettu asuntomessuille ottamaan vastaan uudet asukkaat. Talo tulee myyntiin messuilla.

Kutsu lehdistölle

Lämpimästi tervetuloa tutustumaan Honka Huomeneen ja tekijöihin sen takana asuntomessujen mediapäivänä pe 31.7.2020 klo 12.30–13.00. Tilaisuudessa keskustellaan siitä kodin vaikutuksesta hyvinvointiin. Kohde 41, Isokarhunkierto 11.

Honkarakenteen toinen messukohde, Suomen esteettömin koti Villa Mikael ja Villa Sanni (kohteet 6a ja 6b) esitellään klo 9.30–10.00.

Ilmoittaudu mukaan täällä.

Aki Päivärinne

Aki Päivärinne on äänisuunnittelija, äänibrändäyksen ammattilainen, säveltäjä, saksofonisti ja äänitaiteilija. Hän on luonut äänimaailmoja mm. helsinkiläiseen Metsä / Skogen -myymälään, Helsinki-Vantaan lentokentän Aukiolle, Oodi-kirjastoon, K-ryhmän ruokaosastoille sekä syksyllä 2020 avautuvaan uudistettuun urheilumuseoon. Ääniteos Honka Huomeneen on Päivärinteen ensimmäinen suunnittelutyö kotiympäristöön ja se toteutetaan yhteistyössä Genelecin kanssa.

Genelec-tuotetiedot

Olohuoneen kaiuttimet:
2 kpl Genelec G Three
1 kpl Genelec F Two

Keittiön kaiuttimet:
2 kpl Genelec G Two

Pesu- ja vilvoitteluhuoneen kaiuttimet:
3 kpl Genelec AIW25

Monihuoneohjaus:
3 kpl Sonos Port -linkkiyksiköitä

Lisätietoja:
Markku Syrjäpalo, kotimaan myyntipäällikkö, Genelec Oy, p. 050 545 2670, markku.syrjapalo@genelec.com
www.genelec.fi

Energiatehokas koti

Honka Huomen -talo (kohde 41) sekä Villa Mikael & Villa Sanni (kohde 6) kuuluvat valtion kestävän kehityksen yhtiön Motivan Energiatehokas koti -hankkeen seurantakohteisiin. Hankkeessa seurataan kolmen asuntomessukohteen energiatehokkuutta kahden vuoden ajan. Honka Huomen kuuluu energialuokkaan B ja on vain pienen askeleen päässä luokasta A, mikä on oivallinen saavutus kokonaan hirrestä valmistetulle talolle. Honka Frame -pilaripalkkitekniikalla rakennetun Villa Mikaelin alustava energiatehokkuusluokka on A. Lue lisää: https://www.energiatehokaskoti.fi/kohteet/seurantakohteet

Honkarakenne Oyj

Honkarakenne Oyj valmistaa Honka®-tuotemerkillään laadukkaita, terveellisiä ja ekologisia omakotitaloja, vapaa-ajan asuntoja ja julkisia rakennuksia suomalaisesta massiivipuusta. Yhtiö on toimittanut 85 000 rakennusta yli 50 maahan. Talopaketit valmistetaan Suomessa, yhtiön oma tehdas sijaitsee Karstulassa. Vuonna 2019 Honkarakenne-konsernin liikevaihto oli 47,5 miljoonaa euroa, josta viennin osuus oli 34 %. www.honka.fi

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

Sanna Huovinen, markkinointijohtaja, Honkarakenne Oyj, 040 1978 707, sanna.huovinen@honka.com
Heidi Kaunokoski, markkinointipäällikkö, Honkarakenne Oyj, 050 524 9687, heidi.kaunokoski@honka.com

Tutustu Honka Huomeneen (kohde 41)

Instagram @honka_huomen
https://www.honka.fi/fi/huomen/
Valokuvat: https://honka.com/en/media/

Alkuperäinen artikkeli

Asuntomessuille valmistautuva Honkarakenne haastaa rakentajat arvokeskusteluun

logo.jpg

Asuntomessuille valmistautuva Honkarakenne haastaa rakentajat arvokeskusteluun

HONKARAKENNE OYJ LEHDISTÖTIEDOTE
Julkaisuvapaa 31.7.2020 klo 9.30

Asuntomessuille valmistautuva Honkarakenne haastaa rakentajat arvokeskusteluun

”Vastuullisesti rakentaen voimme katsoa lapsiamme silmiin.”

Tuusulan asuntomessuille valmistautuva Honkarakenne peräänkuuluttaa arvokeskustelua kotimaiseen rakentamiseen. ”Tavoitteenamme on nostaa vastuullisuus uudeksi suomalaisen rakentamisen normiksi”, sanoo toimitusjohtaja Marko Saarelainen. Messualueelle noussut Villa Mikael on osoitus tinkimättömästä rakentamisesta. Se on täysin esteetön ja elinikäisesti terve talo, joka tukee liikuntarajoitteisen asukkaansa itsenäistä tulevaisuutta ja säästää siten myös yhteiskunnan varoja.

Suomalaisen rakentamisen taso huolettaa. Sisäilmaongelmat aiheuttavat sairauksia ja taloudellista vahinkoa, ja rakennuksia puretaan vain lyhyen käytön jälkeen. ”Tämä johtuu puutteellisesta tuotekehityksestä, taitamattomasta suunnittelusta ja kelvottomista rakennusmateriaaleista”, sanoo Honkarakenteen toimitusjohtaja Marko Saarelainen.

”Se on kallista leikkiä luonnonvaroilla ja ihmisten terveydellä, ja lisäksi täysin turhaa. Kaikki rakennettavat tilat voidaan suunnitella ja toteuttaa siten, että ne kestävät, pysyvät turvallisina ja täyttävät vielä seuraavienkin sukupolvien tarpeet.” Saarelaisen johtamalla yrityksellä on kokemus paitsi omakotitalojen, myös satojen julkisrakennusten kestävästä toteuttamisesta.

Unohdetaan jo hometalot

OMD Finlandin ja Honkarakenteen helmikuussa toteuttaman Hyvinvointia edistävä koti -tutkimuksen mukaan suomalaiset omakoti- ja paritaloasujat pitävät hyvää sisäilmaa talon kaikkein tärkeimpänä ominaisuutena.

”Unohdetaan jo hometalot. Voimme rakentaa terveellisistä ja ekologisista rakennusmateriaaleista, kuten puhtaasta kotimaisesta puusta”, Marko Saarelainen sanoo. Hän toivoo rakentamiselta niin ikään vastuuta ympäristöstä ja suomalaisesta työstä. Honkarakenteen käyttämät raaka-aineet kasvatetaan Suomessa, ja jokaisen kaadetun puun tilalle istutetaan uusi taimi. Hirret työstetään kotimaassa ja rakennustyöt annetaan paikallisille ammattilaisille. Samalla ylläpidetään vuosituhantista puurakentamisen taitoa.

Edelläkävijä esittää alalle kriteerien määrittelyä: ”Päättävät ja kilpailuttavat tahot tarvitsevat apua välttääkseen näennäisesti halvan rakentamisen ansakuopat ja tehdäkseen kestäviä ratkaisuja, joiden elinkaari on pitkä. Vastuullisesti rakentaen voimme katsoa lapsiamme silmiin”, Marko Saarelainen sanoo.

Villa Mikael on esteettömin Suomessa koskaan rakennettu koti

Honkarakenne esittelee Tuusulan asuntomessuilla Villa Mikaelin, Suomen esteettömimmän kodin ja taidonnäytteen, jonka jokainen yksityiskohta tukee asukkaansa kuntoutumista. Talo on suunniteltu Mikael Turtiaiselle, joka sai vaikean aivovamman vuosikymmen sitten liikenneonnettomuudessa. Kaikki hengittämisestä lähtien on pitänyt opetella uudestaan.

Villa Mikael on toteutettu täysin Mikael Turtiaisen ehdoilla ja hänen liikkumisensa ja ulottuvuutensa huomioiden. Automatiikka ja talon lukuisat älyratkaisut helpottavat arkea. Ovet avautuvat sähköisesti ja keittiön yläkaapit sekä astianpesukoneen alataso liikkuvat tarvittaessa ylös tai alas. Lisäksi talon puhdas sisäilma ja luontaisesti antibakteeriset materiaalit edistävät terveyttä ja hengittävät apuna Turtiaiselle, jonka keuhkokapasiteetti on vain puolet normaalista.

Villa Mikaelin toiminnallisuudet mahdollistavat aiempaa huomattavasti itsenäisemmän elämän. Jopa ulkoilu onnistuu ilman apukäsiä, sillä talon lattia on rakennettu täysin samaan tasoon pihan kanssa. Siirtymä on kynnyksetön.

”Tällainen esteetön rakentaminen on uutta Suomessa”, sanoo Mikaelin isä Petri Turtiainen, joka on vastannut talon rakennuttamisesta Mikaelin puolesta. Pihan sekä talon kaikki visuaaliset ratkaisut ja sisustuksen Mikael Turtiainen on suunnitellut itse. Oleskelutilan suurista ikkunoista avautuu vehmas puutarhanäkymä ja elävä tuli. Pihalla on grillikeittiö, viherhuone sekä ulkoporeallas, johon siirtyminen pyörätuolista on ratkaistu mahdollisimman vaivattomaksi. Sisään seinille on ripustettu Mikaelin ja hänen äitinsä maalaamia voimauttavia taideteoksia.

Studio muuntuu kuntoutuksesta saunailtaan

Tulevaisuuden kannalta olennainen osa kotia on uniikki ja aidosti monikäyttöinen kuntoutusstudio. Se taipuu painokevennettyihin kävelyharjoituksiin, fysioterapiaan ja kuntosaliksi, tanssiharjoituksiin ja musiikin tekemiseen – sekä päivän päätteeksi pukutilaksi saunaillassa ystävien kanssa. Ennen onnettomuuttaan MM-tasolla tanssinut Mikael Turtiainen on myös muusikko DJ Mikey.

Itsenäisyyttä lisäävien erityisratkaisujen kustannus on noin 40 000–60 000 euroa, arvioi Petri Turtiainen. Se korvataan Mikaelille lakisääteisesti. ”Toisaalta jos ajatellaan, että avustajan tarve laskee vuorokaudessa nykyisestä 16 tunnista vaikkapa kuudella tunnilla, on yksin sen kustannut 30 000 euroa vuodessa. Ja jos Mikael voi asua talossaan vaikkapa seuraavat 30 vuotta, ratkaisuilla on merkittävä vaikutus yhteiskunnan kustannuksiin”, hän sanoo.

Oivalluksia asumisen erityisvaatimuksiin

Vaikka Villa Mikael kannustaa itsenäisyyteen, yksin ei tarvitse jäädä. Suojaisaa atriumpihaa reunustaa Villa Sanni, johon muuttaa Mikaelin ystävä ja avustaja Sanni Siltala puolisonsa kanssa.

Esteetön, terveeksi rakennettu, kuntoutumista edistävä ja yhteisöllistäkin asumista toteuttava Villa Mikael tarjoaa oivalluksia asumisen erityisvaatimuksiin. ”Villa Mikaelista löytyy poimittavaksi ideoita, jotka tukevat esimerkiksi ikääntyvien itsenäistä ja omaehtoista asumista. Tällaisille ratkaisuille on yhä suurempi kysyntä kotimaassa ja maailmanlaajuisesti”, sanoo Honkarakenteen toimitusjohtaja Marko Saarelainen.

Kutsu lehdistölle

Lämpimästi tervetuloa tutustumaan Villa Mikaeliin ja Villa Sanniin asuntomessujen mediapäivänä pe 31.7.2020 klo 9.30–10.00. Villa Mikaelin erityisratkaisut avautuvat Mikaelin isän Petri Turtiaisen johdattamalla talokierroksella. Paikalla on myös Honkarakenteen toimitusjohtaja Marko Saarelainen herättämässä keskustelua rakentamisen laadusta ja kestävyydestä. Kohteet 6a ja 6b, Pikkukarhunkierto 24a ja 24b.

Honkarakenteen toinen messukohde, hyvän elämän älykäs kaupunkikoti Honka Huomen (kohde 41) esitellään klo 12.30–13.00.

Ilmoittaudu mukaan täällä.

Energiatehokas koti

Villa Mikael & Villa Sanni (kohde 6) sekä Honka Huomen -talo (kohde 41) kuuluvat valtion kestävän kehityksen yhtiön Motivan Energiatehokas koti -hankkeen seurantakohteisiin. Hankkeessa seurataan kolmen asuntomessukohteen energiatehokkuutta kahden vuoden ajan. Honka Frame -pilaripalkkitekniikalla rakennetun Villa Mikaelin alustava energiatehokkuusluokka on A. Honka Huomen kuuluu energialuokkaan B ja on vain pienen askeleen päässä luokasta A, mikä on oivallinen saavutus kokonaan hirrestä valmistetulle talolle. Lue lisää: https://www.energiatehokaskoti.fi/kohteet/seurantakohteet

Honkarakenne Oyj

Honkarakenne Oyj valmistaa Honka®-tuotemerkillään laadukkaita, terveellisiä ja ekologisia omakotitaloja, vapaa-ajan asuntoja ja julkisia rakennuksia suomalaisesta massiivipuusta. Yhtiö on toimittanut 85 000 rakennusta yli 50 maahan. Talopaketit valmistetaan Suomessa, yhtiön oma tehdas sijaitsee Karstulassa. Vuonna 2019 Honkarakenne-konsernin liikevaihto oli 47,5 miljoonaa euroa, josta viennin osuus oli 34 %. www.honka.fi

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

Sanna Huovinen, markkinointijohtaja, Honkarakenne Oyj, 040 1978 707, sanna.huovinen@honka.com
Heidi Kaunokoski, markkinointipäällikkö, Honkarakenne Oyj, 050 524 9687, heidi.kaunokoski@honka.com

Tutustu Villa Mikaeliin (kohde 6)

https://www.honka.fi/fi/mikael/
Valokuvat: https://honka.com/en/media/
Villa Mikael & Villa Sanni -blogi https://villamikaelvillasanni.com/

Alkuperäinen artikkeli

Muutos Vaisala Oyj:n A- ja K-sarjan osakkeiden määrissä

Muutos Vaisala Oyj:n A- ja K-sarjan osakkeiden määrissä

Vaisala Oyj
Pörssitiedote
31.7.2020 klo 09.30

Muutos Vaisala Oyj:n A- ja K-sarjan osakkeiden määrissä

Vaisala Oyj:n hallitus päätti kokouksessaan 21.7.2020, että 20 306 Vaisalan K-sarjan osaketta muunnetaan A-sarjan osakkeiksi. Muunto merkittiin kaupparekisteriin tänään 31.7.2020. Tämän jälkeen Vaisalalla on yhteensä 36 436 728 osaketta, joista 6 731 092 kuuluu sarjaan K ja 29 705 636 sarjaan A. Kaikkien osakkeiden tuottama yhteisäänimäärä on 164 327 476 ääntä. Vaisalalla on hallussaan 437 039 yhtiön omaa A-sarjan osaketta, joiden osuus A-sarjan osakkeista on 1,5 % ja kaikista osakkeista 1,2 %.

Lisätietoja
Kaarina Muurinen, talousjohtaja
Puh. 040 577 5066
Vaisala Oyj

Jakelu
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
vaisala.fi

Vaisala on maailman johtava ympäristön ja teollisuuden mittausratkaisuihin erikoistunut yritys. Yli 80-vuotiseen kokemukseemme pohjaten tarjoamme asiakkaillemme luotettavia mittaratkaisuja ja palveluja paremman päätöksenteon, turvallisuuden ja tehokkuuden tueksi. Vaisalan pääkonttori sijaitsee Suomessa, ja yhtiön palveluksessa on noin 1 850 ammattilaista eri puolilla maailmaa. Yhtiön A-sarjan osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki arvopaperipörssissä. vaisala.fi twitter.com/VaisalaSuomi

Alkuperäinen artikkeli