Etusivu » Yleinen » Sivu 334

Rautelle noin 55 miljoonan euron tilaus Venäjälle

Rautelle noin 55 miljoonan euron tilaus Venäjälle

RAUTE OYJ SISÄPIIRITIETO 16.10.2020 KLO 15.30
RAUTELLE NOIN 55 MILJOONAN EURON TILAUS VENÄJÄLLE

Raute Oyj on saanut noin 55 miljoonan euron arvoisen tilauksen LLC Plitwood -nimiseltä yhtiöltä Venäjälle. Toimituskokonaisuuteen sisältyvät koko vaneritehtaan tuotantoprosessin kaikki koneet ja laitteet sekä niiden asentamiseen, käyttöönottoon ja tehtaan tuotannon käynnistämiseen liittyviä palveluita. Laitteet toimitetaan Vologdan alueelle rakennettavaan uuteen vaneritehtaaseen. Vologdan kaupunki sijaitsee 650 km Pietarista itään. Tehtaan tuotantokapasiteetti tulee olemaan 180 000 m3 koivuvaneria. Koneet ja laitteet toimitetaan vuoden 2021 lopun ja vuoden 2022 alun aikana. Tuotanto vaneritehtaalla käynnistyy vuoden 2022 aikana. Laitteet suunnitellaan ja valmistetaan Rauten yksiköissä Nastolassa, Shanghaissa ja Kajaanissa sekä Rauten yhteistyöverkostossa. Nyt saatu tilauskokonaisuus on yksi Rauten historian suurimpia yksittäisiä tilauksia.

LLC Plitwood on vuonna 2017 tätä hanketta varten perustettu yhtiö. Sen pääomistajat ovat AO CHFMK (Cherepovetsin Vaneri- ja Huonekalutehdas) sekä LLC VLP (Vologdan Metsäteollisuusyrittäjät). Vaikka yhtiö onkin uusi, on sillä taustallansa vankka, yli 60 vuoden puunjalostuksen ja vaneriteollisuuden osaaminen.

Toimittajavalintaan vaikuttivat kokemukset Rauten resurssitehokkaasta teknologiasta ja toimituskyvystä sekä Rauten paikallinen palvelukyky Venäjän markkinoilla. Tilauksen sisällön laajuus on osoitus Rauten johtavasta asemasta vanerintuotannon kokonaisprosessin osaajana.

Nyt saadun tilauksen tarjousprosessin parissa tehty työ alkoi jo vuoden 2019 puolella. Pääosa työstä tehtiin kuitenkin koronapandemian aikana. Poikkeusolojen vuoksi lähes koko neuvottelutyö niin teknisten ratkaisujen kuin sopimuksen ehtojenkin osalta jouduttiin tekemään etäyhteyksiä käyttäen. Tässä onnistuminen edellytti poikkeuksellista venymistä ja joustamista niin Plitwoodin kuin Rautenkin työssä mukana olleilta. Samalla onnistuminen osoittaa, että pandemian pakottama ”digiloikka” on todellisuutta myös Rauten ja asiakaskunnan piirissä.

Nyt saatu tilaus ei vaikuta Rauten tulosnäkymiin vuodelle 2020, mutta parantaa ja varmentaa näkymiä vuodelle 2021. Rauten vuoden 2020 liikevaihdon arvioidaan laskevan vuodesta 2019 ja liiketuloksen arvioidaan heikkenevän selvästi vuodesta 2019.
RAUTE OYJ
Tapani Kiiski
toimitusjohtaja
LISÄTIETOJA:
Tapani Kiiski, toimitusjohtaja, matkapuhelin 0400 814 148

JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy, keskeiset tiedotusvälineet, www.raute.com
RAUTE LYHYESTI:
Raute on maailmanlaajuisesti toimiva teknologia- ja palveluyritys. Rauten asiakkaat ovat puutuoteteollisuudessa toimivia yrityksiä, joiden valmistamia puutuotteita ovat viilu, vaneri, LVL (Laminated Veneer Lumber, viilupalkki) ja sahatavara. Teknologiatarjonta kattaa viilun, vanerin ja LVL:n koko tuotantoprosessin sekä erityismittalaitteita sahatavaralle. Tehdaslaajuisten kokonaisuuksien toimittajana Raute on maailmanlaajuinen markkinajohtaja niin vaneri- kuin LVL-teollisuudessa. Kokonaispalvelukonseptiin kuuluvat lisäksi teknologiapalvelut varaosatoimituksista säännölliseen kunnossapitoon ja konekannan modernisointeihin. Rauten päätoimipiste sijaitsee Lahden Nastolassa. Muut omat tuotantoyksiköt ovat Kajaanissa, Vancouverin alueella Kanadassa, Shanghain alueella Kiinassa ja Pullmanissa, Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Rauten liikevaihto vuonna 2019 oli 151,3 miljoonaa euroa. Henkilöstön määrä vuoden 2019 lopussa oli 778. Lisätietoja yhtiöstä: www.raute.com.

Alkuperäinen artikkeli

Incap Oyj: Incap valmistelee arviolta 10,9 miljoonan euron merkintäetuoikeusantia

Incap Oyj: Incap valmistelee arviolta 10,9 miljoonan euron merkintäetuoikeusantia

Incap Oyj Sisäpiiritieto 16.10.2020 klo 14.05 (EEST)

Incap valmistelee arviolta 10,9 miljoonan euron merkintäetuoikeusantia

EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, AUSTRALIASSA, HONGKONGISSA, ETELÄ-AFRIKASSA, SINGAPORESSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

Incap Oyj (”Yhtiö”) valmistelee merkintäetuoikeusantia, jonka kokonaismäärä olisi arviolta 10,9 miljoonaa euroa. UB Securities Oy toimisi merkintäetuoikeusannin pääjärjestäjänä.

”Incap on kasvanut viime vuosina voimakkaasti ja kannattavasti, ja yhtiömme kasvua tukevat elektroniikan lisääntynyt hyödyntäminen ja globaalit ulkoistamisen trendit. Vahvan kannattavuutemme taustalta löytyvät ainutlaatuinen yrittäjähenkinen kulttuurimme sekä tehokas toimintamallimme.

Tämän vuoden tammikuussa toteutuneen AWS Electronics Groupin hankinnan myötä arvioimme vuoden 2020 liikevaihdon kasvavan huomattavasti vuoden 2019 tasosta ja odotamme liikevoittomme pysyvän suunnilleen vuoden 2019 tasolla. COVID-19 -pandemiasta huolimatta elektroniikan sopimusvalmistuksen kysyntä ja markkinoiden aktiivisuus on säilynyt hyvänä.

Toimialamme on hyvin hajanainen, ja näemme siinä runsaasti kasvu- ja konsolidointimahdollisuuksia myös tulevaisuudessa. Haluamme olla aktiivinen toimija ja vauhdittaa toimialamme konsolidaatiota kustannustehokkuutemme ja pitkän aikavälin kannattavuutemme säilyttäen. Suunnitellulla merkintäetuoikeusannilla valmistaudumme konsolidaation toteuttamiseen ja kansainväliseen kasvuun,” sanoo Otto Pukk, Incap-konsernin toimitusjohtaja.

Merkintäetuoikeusannissa kukin Yhtiön osakkeenomistaja saisi yhden merkintäoikeuden kutakin omistamaansa kolmea Yhtiön osaketta kohden, ja kukin merkintäoikeus oikeuttaisi merkitsemään yhden uuden Yhtiön osakkeen 7,50 euron merkintähintaan.

Valmisteltavan merkintäetuoikeusannin tarkoituksena olisi vahvistaa Yhtiön pääomarakennetta, tasetta ja rahoitusasemaa ja täten luoda edellytykset Yhtiön strategian mukaiselle kasvulle sekä liiketoiminnan kehittämiselle. Merkintäetuoikeusannilla kerättävät varat voitaisiin käyttää Yhtiön lainojen takaisinmaksuun, mahdollisiin tuleviin yritysostoihin ja yleisiin yhtiöoikeudellisiin tarkoituksiin.

Merkintäetuoikeusannin yksityiskohtaiset ehdot julkistetaan 23.10.2020 pidettävän ylimääräisen yhtiökokouksen jälkeen, mikäli kokous päättää osakeantivaltuutuksesta hallituksen ehdotuksen mukaisesti ja mikäli hallitus päättää käyttää valtuutustaan.

INCAP OYJ

Lisätietoja (englanniksi):

Otto Pukk, toimitusjohtaja, puh. +372 508 0798

JAKELU

Nasdaq Helsinki Oy

Keskeiset tiedotusvälineet

Yhtiön kotisivut www.incapcorp.com

INCAP LYHYESTI

Incap Oyj on globaali elektroniikan sopimusvalmistaja, joka tarjoaa valmistuspalveluita keskitetysti. Luotettuna kumppanina Incap on asiakkaidensa tukena koko valmistusarvoketjun läpi – oli kyse sitten suurista monikansallisista yhtiöistä, keskisuurista yrityksistä tai pienistä startupeista. Incap tarjoaa uusinta teknologiaa vahvan yrittäjähenkisen ilmapiirin ja erittäin osaavan henkilöstönsä voimin. Yhtiöllä on toimintaa Suomessa, Virossa, Intiassa, Slovakiassa, Isossa-Britanniassa ja Kiinassa ja sen palveluksessa on noin 1 300 työntekijää. Incapin osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä vuodesta 1997 lähtien.


TÄRKEITÄ TIETOJA

Tätä tiedotetta ei tule pitää tarjouksena myydä arvopapereita Yhdysvalloissa. Arvopapereita ei saa myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvovassa viranomaisessa (Securities and Exchange Commission) tai Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain, muutoksineen, rekisteröinnistä säädetyn poikkeuksen mukaisesti. Yhtiön aikomuksena ei ole rekisteröidä mitään osaa osakeannista Yhdysvalloissa eikä tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa.

Tämän tiedotteen levittäminen voi olla lailla rajoitettua, ja henkilöiden, jotka saavat haltuunsa tässä tiedotteessa mainittuja asiakirjoja tai muita tietoja, on hankittava tiedot näistä rajoituksista ja noudatettava niitä. Tämän tiedotteen sisältämiä tietoja ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Hongkongissa, Etelä-Afrikassa, Singaporessa, Japanissa tai Uudessa-Seelannissa. Näiden rajoitusten noudattamatta jättäminen voi johtaa näiden maiden arvopaperilakien rikkomiseen. Tätä tiedotetta ei ole suunnattu eikä tarkoitettu levitettäväksi millekään henkilölle tai taholle, jolla on kansalaisuus tai joka asuu tai oleskelee missä tahansa paikassa, osavaltiossa, maassa tai muulla alueella, jossa tällainen levittäminen, julkistaminen, saatavilla olo tai käyttäminen olisi lakien tai määräysten vastaista tai mikäli kyseisellä alueella vaaditaan rekisteröintejä tai lupia.

Lukuun ottamatta Suomea, tämä tiedote on tarkoitettu Euroopan talousalueen jäsenvaltioissa vain asetuksessa (EU) 2017/1129 (“Esiteasetus”) määritellyille kokeneille sijoittajille.

Tämä tiedote voidaan jakaa ja on suunnattu vain henkilöille, jotka ovat (i) Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella; tai (ii) vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen (”Määräys”) artiklan 19(5) piiriin kuuluvia sijoitusalan ammattilaisia; tai (iii) Määräyksen artiklan 49(2)(a)-(d) piiriin kuuluvia korkean varallisuusaseman yhtiöitä (high net worth companies) ja muita henkilöitä, joille se voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä ”Relevantit henkilöt”). Kaikki tässä tiedotteessa mainitut arvopaperit on tarkoitettu vain Relevanteille henkilöille, ja jokainen kutsu, tarjous tai sopimus merkitä, ostaa tai muutoin hankkia sanottuja arvopapereita tehdään ainoastaan Relevanteille henkilöille. Kenenkään, joka ei ole Relevantti henkilö, ei tule toimia tämän tiedotteen perusteella tai luottaa siihen tai sen sisältöön.

Tämä tiedote ei ole Esiteasetuksessa tarkoitettu esite eikä sellaisenaan tai osaksi muodosta eikä sitä tule pitää tarjouksena myydä tai tarjouspyyntönä ostaa, hankkia tai merkitä arvopapereita tai kehotuksena sijoitustoimintaan ryhtymiseen.
Mitään sopimusta, sitoumusta tai sijoituspäätöstä ei tule tehdä perustuen tämän tiedotteen osaan tai tietoon sen levittämisestä, eikä näihin tule luottaa minkään sopimuksen, sitoumuksen tai sijoituspäätöksen yhteydessä. Tämän tiedotteen sisältämiä tietoja ei ole riippumattomasti vahvistettu. Tässä tiedotteessa annettujen tietojen tai näkemysten oikeudenmukaisuudesta, virheettömyydestä, täydellisyydestä tai oikeellisuudesta ei ole annettu mitään nimenomaisia tai hiljaisia vakuutuksia tai sitoumuksia, eikä näihin tulisi luottaa. Yhtiö tai mikään sen lähipiiriin kuuluvista tahoista, neuvonantajista tai edustajista tai mikään muu taho ei ole vastuussa mistään (tuottamuksellisesti tai muutoin aiheutuneesta) vahingosta, joka aiheutuu tämän tiedotteen käytöstä tai sen sisällöstä tai muutoin tämän tiedotteen yhteydessä. Jokaisen on luotettava omiin selvityksiinsä ja analyyseihinsa yhtiöstä, sen tytäryhtiöistä, sen arvopapereista ja transaktioista, mukaan lukien niihin liittyvät hyödyt ja riskit.

Pääjärjestäjä toimii osakeannissa ainoastaan yhtiön eikä kenenkään muun puolesta. Pääjärjestäjä ei pidä ketään muuta tahoa asiakkaanaan osakeannin yhteydessä. Pääjärjestäjä ei ole vastuussa kenellekään muulle kuin Yhtiölle asiakkailleen antamansa suojan tarjoamisesta, osakeantiin liittyvien neuvojen antamisesta tai muusta tässä esitetystä transaktiosta tai järjestelystä.

Tämä tiedote sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä lausumat eivät välttämättä perustu historiallisiin tosiseikkoihin, vaan ne ovat lausumia tulevaisuuden odotuksista. Tässä tiedotteessa esitetyt lausumat, joissa käytetään ilmauksia ”aikoo”, ”arvioi”, ”odottaa”, ”olettaa”, ”pitäisi”, ”saattaa”, ”suunnittelee”, ”tähtää”, ”uskoo”, ”voisi” ja muut Yhtiöön ja transaktioihin liittyvät vastaavat ilmaisut ovat tällaisia tulevaisuutta koskevia lausumia. Muut tulevaisuutta koskevat lausumat voidaan tunnistaa asiayhteydestä, jossa lausumat on esitetty. Nämä tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat tämänhetkisiin suunnitelmiin, arvioihin, ennusteisiin ja odotuksiin, eivätkä ne ole takeita tulevasta tuloksesta. Ne perustuvat tiettyihin tällä hetkellä perusteltavissa oleviin odotuksiin, jotka saattavat osoittautua virheellisiksi. Tällaiset tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat oletuksiin, ja niihin liittyy riskejä ja epävarmuustekijöitä. Lukijoiden ei pitäisi luottaa näihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin. Lukuisat tekijät saattavat aiheuttaa sen, että yhtiön todellinen liiketoiminnan tulos tai taloudellinen asema eroaa olennaisesti tulevaisuutta koskevissa lausumissa nimenomaisesti ilmaistusta tai niistä pääteltävissä olevasta liiketoiminnan tuloksesta tai taloudellisesta asemasta. Yhtiö tai mikään sen lähipiiriin kuuluvista tahoista, neuvonantajista tai edustajista tai mikään muu taho ei ole velvollinen tarkastamaan, vahvistamaan tai julkaisemaan mitään muutoksia mihinkään tulevaisuutta koskeviin lausumiin, jotta niissä otettaisiin huomioon tämän tiedotteen päivämäärän jälkeiset tapahtumat tai olosuhteet.

Alkuperäinen artikkeli

Incap Oyj: Incapin hallitus täsmentää ehdotustaan ylimääräiselle yhtiökokoukselle osakeantivaltuutuksen osalta

Incap Oyj: Incapin hallitus täsmentää ehdotustaan ylimääräiselle yhtiökokoukselle osakeantivaltuutuksen osalta

Incap Oyj Pörssitiedote 16.10.2020 klo 14.00 (EEST)

Incapin hallitus täsmentää ehdotustaan ylimääräiselle yhtiökokoukselle osakeantivaltuutuksen osalta

Yhtiön 1.10.2020 julkaisemassa ylimääräisessä yhtiökokouskutsussa hallitus ehdotti, että yhtiökokous valtuuttaisi hallituksen päättämään osakkeenomistajien merkintäetuoikeuden mukaisesta osakeannista siten, että valtuutuksen nojalla voitaisiin antaa enintään 4 365 168 uutta osaketta. Hallitus täsmentää ehdotustaan yhtiökokoukselle siten, että valtuutuksen nojalla voitaisiin antaa enintään 1 455 056 uutta osaketta. Muilta osin ehdotus säilyy ennallaan. Ylimääräinen yhtiökokous järjestetään 23.10.2020.

INCAP OYJ

Hallitus

Lisätietoja (englanniksi):

Otto Pukk, toimitusjohtaja, puh. +372 508 0798

JAKELU

Nasdaq Helsinki Oy

Keskeiset tiedotusvälineet

Yhtiön kotisivut www.incapcorp.com

INCAP LYHYESTI

Incap Oyj on globaali elektroniikan sopimusvalmistaja, joka tarjoaa valmistuspalveluita keskitetysti. Luotettuna kumppanina Incap on asiakkaidensa tukena koko valmistusarvoketjun läpi – oli kyse sitten suurista monikansallisista yhtiöistä, keskisuurista yrityksistä tai pienistä startupeista. Incap tarjoaa uusinta teknologiaa vahvan yrittäjähenkisen ilmapiirin ja erittäin osaavan henkilöstönsä voimin. Yhtiöllä on toimintaa Suomessa, Virossa, Intiassa, Slovakiassa, Isossa-Britanniassa ja Kiinassa ja sen palveluksessa on noin 1 300 työntekijää. Incapin osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä vuodesta 1997 lähtien.

Alkuperäinen artikkeli

Harvia Oyj jakaa lisäosinkoa 0,19 euroa osaketta kohden

Harvia Oyj jakaa lisäosinkoa 0,19 euroa osaketta kohden

Harvia Oyj, Pörssitiedote, 16.10.2020 klo 13:00

Harvia Oyj:n hallitus on päättänyt tänään varsinaisen yhtiökokouksen 2020 sille antaman valtuutuksen perusteella jakaa lisäosinkoa 0,19 euroa osakkeelta (yhteensä 3 551 904,84 euroa). Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingon täsmäytyspäivänä 20.10.2020 merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osinko maksetaan 27.10.2020.

Harvia Oyj:n 2.4.2020 pidetty varsinainen yhtiökokous päätti, että osinkoa voidaan maksaa enintään 0,38 euroa osakkeelta kahdessa erässä. Yhtiökokous päätti 0,19 euron osakekohtaisesta osingosta, joka maksettiin 15.4.2020. Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään harkintansa mukaan enintään 0,19 euron osakekohtaisen lisäosingon jakamisesta.

Lisätietoja antaa:

Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja
puh: +358 50 577 4200
tapio.pajuharju@harvia.fi

Ari Vesterinen, talousjohtaja
puh: +358 40 505 0440
ari.vesterinen@harvia.fi

Harvia on liikevaihdolla mitattuna yksi maailman johtavista sauna- ja spa-markkinoilla toimivista yhtiöistä. Yhtiön tuotemerkit ja tuotevalikoima ovat markkinalla hyvin tunnettuja ja yhtiön kokonaisvaltainen tuotevalikoima pyrkii vastaamaan kansainvälisen sauna- ja spa-markkinan tarpeisiin, sekä alan ammattilaisille että kuluttajille.

Harvian liikevaihto vuonna 2019 oli 74,1 miljoonaa euroa, ja EOSin kanssa yhteenlaskettu vuoden 2019 liikevaihto oli arviolta yli 90 miljoonaa. Harvia-konsernin palveluksessa työskentelee yli 500 alan ammattilaista Suomessa, Kiinassa ja Hongkongissa, Romaniassa, Itävallassa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Virossa ja Venäjällä. Muuramessa Harvian pääkonttorin yhteydessä sijaitsee myös yhtiön suurin saunojen ja saunakomponenttien tuotantolaitos.

Alkuperäinen artikkeli

ELÄMYKSELLISYYTTÄ JA DIGITAALISIA PALVELUITA – MARIMEKKO UUDISTI LIPPULAIVAMYYMÄLÄNSÄ JA PALASI POHJOISESPLANADILLE

ELÄMYKSELLISYYTTÄ JA DIGITAALISIA PALVELUITA – MARIMEKKO UUDISTI LIPPULAIVAMYYMÄLÄNSÄ JA PALASI POHJOISESPLANADILLE

Marimekko Oyj, Lehdistötiedote, 16.10.2020 klo 12.30
Marimekko on tehnyt paluun Pohjoisesplanadille, yhdelle kaupungin keskeisimmistä kauppapaikoista, kun Mikonkadun-lippulaivamyymälän merkittävä laajennus avattiin kokonaisuudessaan yleisölle tänään perjantaina 16.10.2020.
Uudistettu lippulaivamyymälä edustaa Marimekon uusinta myymäläkonseptia, jonka tavoitteena on tarjota asiakkaille Marimekolle ominainen, vahvan elämyksellinen ja kokonaisvaltainen, iloisen ja värikkään Marimekko-lifestylen kokemus. Henkilökohtainen ja asiantunteva asiakaspalvelu on ollut Marimekon kulmakivi yrityksen alkuajoista saakka, ja vastatakseen asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin myymälä tarjoaa myös uudenlaisia palvelukokemuksia, kuten virtuaalisia ja yksityisiä ostoshetkiä sekä mallistoesittelyitä. Koronaviruspandemiasta johtuvan erityistilanteen hellittäessä myymälän on tarkoitus toimia Marimekko-yhteisön kohtauspaikkana, ja tulevaisuudessa luvassa on monenlaisia kiinnostavia tapahtumia yhteistyössä paikallisten luovien alojen tekijöiden ja toimijoiden kanssa.
”Raja verkkokaupan ja myymälöiden välillä hälvenee hälvenemistään, ja pandemian jälkeisessä todellisuudessa myymälöiden tulee entistä vahvemmin lunastaa uusi roolinsa kuluttajien silmissä. Vaikka digitalisaatio mullistaa vähittäiskauppaa, on kivijalkamyymälöillä yhä keskeinen paikkansa asiakaskokemuksen rakentamisessa. Uskomme, että korkeatasoisen henkilökohtaisen asiakaspalvelun ohella myymälöillä on yhä suurempi merkitys brändien elämyksellisinä näyttämöinä ja inspiroivina kohtaamispaikkoina, brändikulttuurin sydäminä. Tämä myymäläuudistus onkin osa Marimekon jatkuvasti kehittyvää saumattomuuteen tähtäävää monikanavaista asiakaskokemusta; uudistunut verkkokauppamme avautuu alkuvuonna 2021” kertoo Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko.
”Marimekko Esplanadi vastaa yhteisömme muuttuviin tarpeisiin muun muassa tarjoamalla digitaalisia palveluita ja heijastaa Marimekon vastuullisia ja ajattomia arvoja tulevaisuudessa myös second hand- ja mallisarjamyynnin muodossa”, Alahuhta-Kasko jatkaa.
Pohjoisesplanadi on paikkana Marimekolle erityisen merkityksellinen, sillä brändin ensimmäinen lippulaivamyymälä avautui siellä jo vuonna 1974. Mikonkadun ja Pohjoisesplanadin kulman moni taas muistaa Marikulmana vuosilta 2011–2015, jolloin lippulaivamyymälä edellisen kerran sijaitsi siinä. Marimekolla on lippulaivamyymälät Helsingissä, Tukholmassa, New Yorkissa, Tokiossa sekä Sydneyssä. Marimekko-myymälöitä on yhteensä noin 150 eri puolilla maailmaa, ja Marimekon verkkokauppa palvelee asiakkaita 32 maassa.
Kuvia Helsingin lippulaivamyymälästä löydät mediapankistamme: https://mediabank.marimekko.fi/l/vqkPJTfM7RN2
Lisätietoa:
Sylvia Sene, Marimekon PR
Puh. 045 632 1091
press@marimekko.com
JAKELU:
Keskeiset tiedotusvälineet

Marimekko on suomalainen lifestyle-designyritys, joka tunnetaan ennen kaikkea omaleimaisista kuvioista ja väreistä. Yhtiön tuotevalikoimaan kuuluu korkealuokkaisia vaatteita, laukkuja ja asusteita sekä kodintavaroita sisustustekstiileistä astioihin. Kun Marimekko vuonna 1951 perustettiin, sen ennennäkemättömät painokankaat antoivat sille vahvan ja ainutlaatuisen identiteetin. Marimekko-tuotteita myydään noin 40 maassa. Vuonna 2019 tuotteiden brändimyynti oli 251 miljoonaa euroa ja yhtiön liikevaihto 125 miljoonaa euroa. Marimekko-myymälöitä on noin 150 eri puolilla maailmaa. Keskeisiä markkinoita ovat Pohjois-Eurooppa, Pohjois-Amerikka ja Aasian-Tyynenmeren alue. Konsernin palveluksessa on noin 450 henkeä. Yhtiön osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.marimekko.com

Alkuperäinen artikkeli

Savosolar luovutti aurinkokaukolämpölaitoksen Saksan Ettenheimissä

Savosolar luovutti aurinkokaukolämpölaitoksen Saksan Ettenheimissä

Savosolar Oyj
Yhtiötiedote 16.10. 2020 klo 9.00 (CEST)

Savosolar luovutti aurinkokaukolämpölaitoksen Saksan Ettenheimissä

Savosolar on luovuttanut 1700 m² aurinkokeräinkentän ja 200 m³ lämpövaraston Fernwärme Ettenheim GmbH:lle. Alun perin syyskuussa 2019 julkaistu hanke kohtasi viivästyksiä Covid-19 -pandemian vuoksi.

1,2 MW:n aurinkolämpölaitos korvaa hakkeen ja öljyn paikallisen kaukolämpöverkon lämmönlähteenä, mikä säästää noin 150 tonnia hiilidioksidipäästöjä vuodessa ilman, että energiakustannus nousee lämmönkäyttäjille. Nyt luovutettu avaimet käteen -toimitus on Savosolarille ensimmäinen Saksan markkinoilla. Ranskassa Savosolarilla on useita vastaavia referenssejä.

Asiakkaan edustaja, kaukolämpöyhtiö Fernwärme Ettenheim GmbH:n toimitusjohtaja Peter Blaser kommentoi: ”Olemme ylpeitä siitä, että emme tehneet vain päätöstä vanhentuneen kaasumoottoriin perustuvan sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksen korvaamisesta uudella samanlaisella. Kannoimme vastuumme tuleville sukupolville ja siirryimme päästöttömään aurinkolämpöön. Läheinen koulu tulee olemaan lämmön pääasiallinen käyttäjä, ja valitsemamme aurinkolämmitys on otettu hyvin myönteisesti vastaan sekä oppilaiden että koko yhteisön toimesta. Käyttämällä ilmaista lämpöä auringosta voimme sekä vähentää hiilidioksidipäästöjä 150 tonnia vuodessa että tarjota vakaan lämmön hinnan asiakkaillemme.”

Jari Varjotie, Savosolarin toimitusjohtaja: ”Olemme erittäin tyytyväisiä, että Fernwärme Ettenheim GmbH, yksi uusiutuvan energian edelläkävijöistä Saksassa, valitsi meidät toimittamaan aurinkolämpölaitoksensa – ja olemme ylpeitä saadessamme jälleen uuden tyytyväisen asiakkaan. Ettenheim-projekti on merkittävä projekti Savosolarille, se on ensimmäinen projektimme Saksassa ja myös tärkeä virstanpylväs meille aurinkokaukolämpöratkaisujen maailmanlaajuisena markkinajohtajana. Uskomme, että tämä Ettenheimin kaupungin 100%:sesti päästötön lämpölaitos lisää muiden yhteisöjen kiinnostusta aurinkolämpöratkaisuihin Saksassa.”

SAVOSOLAR OYJ

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jari Varjotie
Puh: +358 400 419 734
Sähköposti: jari.varjotie@savosolar.com
Tämä yhtiötiedote sisältää tietoja, joita Savosolar Oyj:n on julkaistava markkinoiden väärinkäyttöasetuksen (MAR) perusteella. Yhtiötiedote toimitettiin julkaistavaksi 16.10.2020 klo 9.00 (CEST) edellä mainitun henkilön toimesta.
Savosolar lyhyesti

Savosolarin erittäin tehokkaat keräimet ja suuren mittakaavan aurinkolämpöjärjestelmät ovat vieneet aurinkolämpöenergiateknologian aivan uudelle tasolle. Yhtiön keräimissä on patentoidut, nanopinnoitetut suoravirtausabsorberit, ja tällä johtavalla teknologialla Savosolar auttaa asiakkaitaan tuottamaan puhdasta ja kilpailukykyistä energiaa. Savosolarin visio on olla ensisijainen valinta tehokkaiden aurinkolämpöjärjestelmien toimittajana maailmanlaajuisesti. Yhtiö keskittyy suuren mittakaavan projekteihin kaukolämmön tuotannossa, teollisuuden prosessilämmityksessä ja kiinteistöjärjestelmissä – eli markkinoihin, joissa on iso nopean kasvun potentiaali. Yhtiö toimittaa ensisijaisesti kokonaisia järjestelmiä suunnittelusta asennukseen käyttäen parhaita paikallisia yhteistyökumppaneita. Savosolar on tunnustetusti alan innovatiivisin yritys ja haluaa pysyäkin sellaisena. Yhtiö on myynyt ja toimittanut tuotteitaan lähes 20 maahan neljällä mantereella. Savosolarin osake on listattu Nasdaq First North Growth Market Swedenissä tunnuksella SAVOS ja Nasdaq First North Growth Market Finlandissa tunnuksella SAVOH. www.savosolar.com.
Yhtiön Hyväksytty Neuvonantaja on Augment Partners AB, info@augment.se, puh. +46 8 505 65 172.

Alkuperäinen artikkeli

Verkkokauppa.com julkaisee 23.10.2020 osavuosikatsauksen tammi-syyskuu 2020

Verkkokauppa.com julkaisee 23.10.2020 osavuosikatsauksen tammi-syyskuu 2020

Verkkokauppa.com Oyj LEHDISTÖTIEDOTE 16.10.2020 klo 8.30

Verkkokauppa.com julkaisee 23.10.2020 osavuosikatsauksen tammi-syyskuu 2020

Verkkokauppa.com julkaisee osavuosikatsauksen tammi-syyskuu 2020 perjantaina 23.10.2020 noin klo 8.00. Verkkokauppa.comin toimitusjohtaja Panu Porkka esittelee suomeksi osavuosikatsauksen analyytikoille, sijoittajille ja lehdistölle webcast-lähetyksenä perjantaina 23.10 klo 10.00.

Tämän lisäksi toimitusjohtaja Panu Porkka esittelee katsauksen englanniksi webcast-lähetyksenä samana päivänä klo 11.00.

Sekä suomen-, että englanninkielistä esitystä voi seurata suorana webcast-lähetyksenä internetissä osoitteessa www.verklive.com tai https://investors.verkkokauppa.com. Esityksen seuraaminen ei edellytä kirjautumista. Tallenne esityksestä on saatavilla yhtiön internetsivuilla tilaisuuden jälkeen. Kysymyksiä voi esittää etukäteen tai esitysten aikana sähköpostilla osoitteeseen investors@verkkokauppa.com.

Esitysmateriaali on saatavilla yhtiötiedotteen julkaisemisen jälkeen osoitteessa https://investors.verkkokauppa.com/fi/presentations.

Lisätietoja:

Panu Porkka
Toimitusjohtaja
panu.porkka@verkkokauppa.com
Puh. +358 10 309 5555

Mikko Forsell
Talousjohtaja
mikko.forsell@verkkokauppa.com
Puh. +358 10 309 5555
Jakelu:

Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.verkkokauppa.com

Verkkokauppa.com lyhyesti

Verkkokauppa.com on Suomen suosituin ja vierailluin verkossa toimiva kotimainen vähittäiskauppa, jonka tavoitteena on olla asiakkailleen todennäköisesti aina halvempi paikka tehdä ostoksia. Verkkokauppa.com Oyj markkinoi, myy ja jakelee verkkokauppansa, myymälöidensä ja noutopisteverkostonsa kautta sesongista riippuen noin 60 000–70 000 tuotetta 26 eri päätuotealueella. Yhtiöllä on neljä jättimyymälää: Oulussa, Pirkkalassa, Raisiossa ja Helsingissä, jonka lisäksi verkkokaupasta ostettavat tuotteet ovat noudettavissa yli 3 000 noutopisteen kautta. Verkkokauppa.com on perustettu 1992 ja sen pääkonttori sijaitsee Jätkäsaaressa, Helsingissä. Yhtiön osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena Nasdaq Helsingin pörssilistalla kaupankäyntitunnuksella VERK.

Alkuperäinen artikkeli

Neo Industrial Oyj: Ilmoitus johtohenkilön liiketoimista

Neo Industrial OyjNeo Industrial Oyj: Ilmoitus johtohenkilön liiketoimista

16.10.2020 13:00:00 EEST | Neo Industrial Oyj | Johtohenkilöiden liiketoimet

Neo Industrial Oyj – Johdon liiketoimet
____________________________________________

Ilmoitusvelvollinen
Nimi: Reka Oy
Asema: Lähipiiriin kuuluva henkilö
(X) Oikeushenkilö
Liikkeeseenlaskijan johtotehtävissä toimiva henkilö
Nimi: Rentto, Markku
Asema: Hallituksen jäsen/varajäsen
Liikkeeseenlaskija: Neo Industrial Oyj
LEI: 743700TSB08BO83SJR33
Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS
Viitenumero: 743700TSB08BO83SJR33_20201016090406_3

____________________________________________

Liiketoimen päivämäärä: 2020-10-13
Kauppapaikka: OFF-EXCHANGE LIIKETOIMET (XOFF)
Instrumenttityyppi: OSAKE
ISIN: FI0009800296
Liiketoimen luonne: LUOVUTUS

Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot

(1): Volyymi: 40 000 Yksikköhinta: 2,13 EUR

Liiketoimien yhdistetyt tiedot
(1): Volyymi: 40 000 Keskihinta: 2,13000 EUR

Hyvinkäällä 16.10.2020

Neo Industrial Oyj
Jukka Poutanen
toimitusjohtaja

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jukka Poutanen, puh. 040 833 9007

Tietoja julkaisijasta Neo Industrial Oyj

Neo Industrial Oyj on suomalainen yhtiö, joka rakentaa kestävää tulevaisuutta kehittämällä ja uudistamalla modernia yhteiskuntaa. Omistamme teollista liiketoimintaa harjoittavia kasvuvoimaisia listaamattomia yhtiöitä, joille olemme pitkäjänteinen ja vastuullinen kumppani. Monialayhtiönä luomme vastuullisesti uusia mahdollisuuksia älykkäälle ja energiatehokkaalle yhteiskunnalle. Neo Industrial Oyj:n B-osake noteerataan NASDAQ Helsinki Oy:n päämarkkinalla.

Pörssitiedote muilla kielillä

Liitteet

Tilaa pörssitiedotteemme

Pysy ajan tasalla tilaamalla pörssitiedotteemme sähköpostiisi.

Tilaa

Kaikki tiedotteet on koottu uutishuoneeseen.

UutishuoneAlkuperäinen tiedote

Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 15.10.2020

Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 15.10.2020

Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj Pörssitiedote 15.10.2020
Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 15.10.2020
NASDAQ OMX Helsinki
Päivämäärä 15.10.2020
Pörssikauppa Osto
Osakelaji OVARO
Osakemäärä 575 osaketta
Keskihinta/ osake 4.2100 EUR
Kokonaishinta 2,420.75 EUR
Yhtiön hallussa olevat omat osakkeet 15.10.2020
tehtyjen kauppojen jälkeen: 362 512 kpl.
Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj:n puolesta
Nordea Bank Oyj
Janne Sarvikivi Sami Huttunen
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Marko Huttunen, puh. 050 329 2536
www.ovaro.fi

Liite

Alkuperäinen artikkeli

KUTSU TIEDOTUSTILAISUUTEEN KOSKIEN SSH COMMUNICATIONS SECURITY OYJ:N VUODEN 2020 OSAVUOSIKATSAUSTA 1.1. – 30.09.2020

KUTSU TIEDOTUSTILAISUUTEEN KOSKIEN SSH COMMUNICATIONS SECURITY OYJ:N VUODEN 2020 OSAVUOSIKATSAUSTA 1.1. – 30.09.2020

SSH Communications Securityn osavuosikatsaus 1.1. – 30.9.2020 julkaistaan torstaina 22.10.2020 noin klo 9.00.

Toimitusjohtaja Teemu Tunkelo ja talousjohtaja Niklas Nordström esittelevät tilinpäätöstiedot­teen analyytikoille, sijoittajille ja lehdistölle suunnatussa videokokouksessa samana päivänä.

Esitys pidetään suomeksi ja sen esitysmateriaali on saatavilla SSH:n verkkosivuilta (www.ssh.com) esityksen jälkeen.
Aika: 22.10.2020 klo 10.00–11.00
Paikka: Videokokous
Tilaisuuteen osallistuvia pyydetään ilmoittautumaan keskiviikkoon 21.10.2020 klo 14.00 mennessä sähköpostitse osoitteeseen jussi.mononen@ssh.com. Linkki videokokoukseen lähetetään ilmoittautuneille osallistujille iltapäivän 21.10. aikana.
SSH COMMUNICATIONS SECURITY OYJ
Niklas Nordström
Talousjohtaja

Lisätietoja SSH.COM:ista
SSH.COM auttaa yrityksiä hallitsemaan ja turvaamaan digitaalista ydintään – kriittistä dataa, sovelluksia ja pal­veluita. Yli 3000 asiakkaamme joukossa on 40% Fortune 500 -yrityksistä, monet maailman johtavista rahoitusalojen yrityksistä ja johtavia yrityksiä monilta muilta toimi­aloilta. Autamme asiakkaitamme menes­ty­mään pilviaikakaudella tarjoamalla kitkattomia pääsynhallintaratkaisuja, jotka minimoivat pääsyoikeuksiin liittyvät riskit. SSH.COM myy sovelluksiaan maailmanlaajuisesti verkossa, toimipisteiden kautta sekä kat­tavan myynti­partneri­verkoston avulla. Yhtiön osakkeet (SSH1V) on listattu Helsingin pörssissä. Lisätietoja meistä löydät Internet-osoitteestamme www.ssh.com.

Alkuperäinen artikkeli