Vincitin oma Rising Star -koulutusohjelma alkaa – tavoitteena työllistää jopa 30 uran alussa olevaa ohjelmistokehittäjää Vincit on aloittanut oman Rising Star nimisen koulutusohjelman, jonka tavoitteena on työllistää iso määrä uusia, vasta uransa alkutaipaleella olevia ohjelmistokehittäjiä. Loppuvuoden 2021 rekrytointikierroksen aikana tullaan palkkaamaan uusia työntekijöitä jopa 30.
Rising Star -ohjelma järjestetään Vincitin sisäisen koulutusorganisaation, Univincityn, kautta. Koulutuksessa Vincitin asiantuntijat suunnittelevat ja räätälöivät jokaiselle ohjelmaan osallistuvalle yksilöllisen opinpolun mestari–kisälli-pedagogiikkaa hyödyntäen. Koulutuksen kohderyhmää ovat eri tasoiset ja taustaiset uransa alussa olevat ohjelmistokehittäjät. Osallistujille maksetaan palkkaa 2300–3000 €/kk kokemuksestasi riippuen sekä he saavat käyttää Vincitin kattavaa etupakettia.
Vincit Oyj:n toimitusjohtaja Julius Manni: “Kehittäjäpulasta ja uransa alkuvaiheessa olevien koodaajien työllistämisen vaikeudesta puhutaan paljon. Monien työyhteisöjen tulevaisuus on kuitenkin riippuvainen näistä tulevista digitaalisen ajan superstaroista. Vincit haluaa toimia edelläkävijäyrityksenä ja olla suunnannäyttäjänä luomassa uusia kehittäjäsukupolvia. Haastamme myös muut IT-alan toimijat kantamaan kortensa kekoon ja mahdollistamaan uransa alkutaipaleella olevien kehittäjälupausten kasvun alansa huippuosaajiksi.”
Vincit Oyj:n Univincityn rehtori Essi Isohanni: “Kun yrityksenä lähdemme ottamaan vastuuta koulutustehtävistä näin laajasti, vaatii se sitoutumista koko organisaation tasolla. Myynnin, kollegojen, Univincityn, people-asiantuntijoiden ja liiketoimintajohtajien pitää kaikkien osaltaan tukea junior-koodareita ja heidän ammatillisen kasvunsa mahdollistamista. Tämä vaatii, että pohdimme myös koko organisaatiomme merkitystä ja yhteiskunnallista tehtävää.”
Lisätietoja: Vincit Oyj, markkinointijohtaja Kati Lindholm, puhelin: 040 543 6978 Vincit Oyj, Univincityn rehtori Essi Isohanni, puhelin: 040 579 0321
Vincit Oyj lyhyesti: Vincit on huippuasiantuntijaorganisaatio, joka tarjoaa asiakkailleen aina toimivinta digitaalisuutta ymmärrettävässä paketissa, jotta huominen ei pelota. Vincit Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla, kaupankäyntitunnus VINCIT. www.vincit.fi
Heeros Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 9.12.2021 kello 13.00 alkaen kokoustila Telefunkenissa, Pasilan Visiossa, osoitteessa Televisiokatu 4, 00240 Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen alkaa klo 12.30. Yhtiökokouksessa ei ole kokoustarjoiluja.
A. Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat
Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. Kokouksen avaaminen
2. Kokouksen järjestäytyminen
3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valitseminen
4. Kokouksen laillisuuden toteaminen
5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen
6. Yritysjärjestelyn esittely ja siihenliittyvät päätökset
Heeros Oyj (”Heeros” tai ”Yhtiö”) ja Taimer Oy:n (”Taimer”) osakkeenomistajat ovat 15.11.2021 allekirjoittaneet sopimuksen koskien Taimer Oy:n koko osakekannan kauppaa (”Yritysjärjestely”). Yritysjärjestely ja sen toteutuminen ovat ehdollisia muun muassa sille, että Heeroksen ylimääräinen yhtiökokous hyväksyy Yritysjärjestelyn ja antaa Heeroksen hallitukselle Yritysjärjestelyyn liittyvän suunnatun osakeannin toteuttamiseksi tarvittavat valtuutukset. Yritysjärjestelyä koskeva yhtiötiedote on julkistettu 15.11.2021 klo 8.30.
Yritysjärjestelyssä Taimerin koko osakekanta siirtyisi kokonaisuudessaan Yhtiölle. Kauppahinnasta noin 91 prosenttia eli noin 4,7 miljoonaa euroa, maksettaisiin Yhtiön uusilla osakkeilla myyjille suunnattavalla osakeannilla (”Suunnattu Osakeanti”). Suunnatussa Osakeannissa merkittyjen uusien osakkeiden merkintähinta maksettaisiin apporttina luovuttamalla Yhtiölle Taimer Oy:n osakkeita ja maksettu merkintähinta kirjattaisiin kokonaisuudessaan Yhtiön osakepääomaan. Loppuosa kauppahinnasta eli noin 9 prosenttia eli noin 0,4 miljoonaa euroa, maksettaisiin käteisellä.
Hallituksen tässä asiakohdassa yhtiökokoukselle tekemät päätösehdotukset liittyvät Yritysjärjestelyn toteuttamiseen ja muodostavat siten yhden kokonaisuuden, että kunkin tässä asiakohdassa tehdyn ehdotuksen hyväksyminen edellyttää, että yhtiökokous hyväksyy kaikki tässä asiakohdassa tehdyt hallituksen ehdotukset.
6.1.Yritysjärjestelynhyväksyminen
Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous hyväksyy Yritysjärjestelyn.
6.2.Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta
Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 1.300.000 uuden osakkeen antamisesta yhdessä tai useammassa erässä osakeannilla ja/tai antamalla osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja osakkeisiin oikeuttavia erityisiä oikeuksia. Määrä vastaa noin 29 prosenttia yhtiön osakkeiden kokonaismäärästä kokouskutsun päivämääränä.
Valtuutuksesta enintään 750 000 uutta osaketta esitetään käytettäväksi Yritysjärjestelyn rahoittamiseen ja Yritysjärjestelyyn liittyvän Suunnatun Osakeannin toteuttamiseen.
Muilta osin valtuutusta esitetään käytettäväksi mahdollisten muiden yrityskauppojen tai -järjestelyjen rahoittamiseen ja toteuttamiseen, yhtiön taseen ja rahoitusaseman vahvistamiseen tai muihin hallituksen päättämiin tarkoituksiin.
Valtuutuksen ehdotetaan sisältävän hallituksen oikeuden päättää kaikista osakeantien sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:n mukaisten erityisten oikeuksien antamisen ehdoista, mukaan lukien osakkeiden tai osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien saajat ja maksettavan vastikkeen määrä ja maksutapa. Valtuutus sisältää siten myös oikeuden antaa osakkeita tai erityisiä oikeuksia suunnatusti eli osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen laissa määritellyin edellytyksin. Yritysjärjestelyyn liittyvää Suunnatun Osakeantia lukuun ottamatta osakeanti voi osakeyhtiölaissa mainituin edellytyksin olla myös maksuton.
Ehdotettu valtuutus kumoaisi aiemmat käyttämättömät antivaltuutukset ja on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 18 kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien.
7. Kokouksen päättäminen
B. Yhtiökokousasiakirjat
Tämä kokouskutsu päätösehdotuksineen, tilinpäätös tilikaudelta 2020 sekä yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen 2021 pöytäkirja ja muut osakeyhtiölain edellyttämät asiakirjat ovat saatavilla Heeros Oyj:n internet-sivuilla osoitteessa https://www.heeros.com/sijoittajille/ylimyhtiokokous-2021/. Edellä mainitut asiakirjat ovat myös saatavilla yhtiökokouksessa, ja niistä sekä tästä kokouskutsusta lähetetään pyydettäessä jäljennökset osakkeenomistajille.
C. Ohjeita yhtiökokoukseen osallistujille
1. Osallistumisoikeus ja ilmoittautuminen
Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka 29.11.2021 on merkitty osakkeenomistajaksi Euroclear Finland Oy:n pitämään Heeros Oyj:n osakasluetteloon.
Yhtiön osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, on ilmoitettava osallistumisestaan yhtiölle viimeistään 3.12.2021 klo 16.00, johon mennessä ilmoittautumisen on oltava perillä yhtiössä. Yhtiökokoukseen voi ilmoittautua:
Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa osakkeenomistajan nimi, henkilötunnus/Y-tunnus, osoite, puhelinnumero sekä mahdollisen avustajan tai asiamiehen nimi ja asiamiehen henkilötunnus. Osakkeenomistajien yhtiölle luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä.
Osakkeenomistajan, hänen edustajansa tai asiamiehensä tulee kokouspaikalla tarvittaessa pystyä osoittamaan henkilöllisyytensä ja/tai edustusoikeutensa.
2. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja
Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon täsmäytyspäivänä 29.11.2021. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon viimeistään 6.12.2021 klo 10.00 mennessä. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen.
Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien tilapäistä rekisteröitymistä osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja, joka haluaa osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen, merkittäväksi tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan mennessä.
3. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat
Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan asiamiehen välityksellä. Osakkeenomistajalla ja tämän asiamiehellä saa kokouksessa olla avustaja. Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja, tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan yhtiölle edellä mainittuun ilmoittautumisosoitteeseen sähköpostin liitteenä (esim. pdf) tai kirjeitse ennen ilmoittautumisajan päättymistä.
4. Muut ohjeet ja tiedot
Yhtiökokouksessa läsnä olevalla osakkeenomistajalla on yhtiökokouksessa osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:n mukainen kyselyoikeus kokouksessa käsiteltävistä asioista.
Heeros Oyj:llä on kokouskutsun päivämääränä yhteensä 4 472 073 osaketta ja ääntä. Yhtiön hallussa ei ole omia osakkeita.
Helsinki 15.11.2021
Heeros Oyj
Hallitus
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Mikko Pilkama
Puhelin: 040 828 3717
Hyväksytty neuvonantaja: Alexander Corporate Finance Oy, puhelin 050 520 4098
Kolmannen kvartaalin operatiivinen tulos oli yhtiön kaikkien aikojen paras ollen 0,87 M€ (0,85 M€). Palveluliiketoiminnan osuus liikevaihtoon raportoitavista tuotoista ylitti kiinteistöjen vuokratuotot. Lähes kaikki tuotot olivat luonteeltaan jatkuvia, sopimusperusteisia tuottoja.
Pääoman allokointi pitkästä kiinteistöomistuksesta kohti palveluliiketoimintaa ja kehityshankkeita eteni sekä 15,5 M€ asuntoportfolion myynnillä kansainväliselle sijoittajalle että investoinnilla Kukkulan kehityshankkeeseen. Molemmat toteutettiin katsauskauden jälkeen. Ensinmainitun osalta laskennallinen käyvän arvon ero kirjattiin Q3 2021 tulokseen, mikä heikensi kvartaalin laajaa tulosta.
Kvartaalin aikana tapahtunut kehitys tukee yhtiön syksyllä 2020 vahvistettua strategiaa. Strategian tarkoituksena on kasvava kannattavuus ja sen myötä kasvavat osakekohtaiset osingot. Investors Housen osakekohtainen osinko on nyt kasvanut kuuden peräkkäisen vuoden ajan.
vahvistamalla hankekehityskantaa hankkimalla konsortion jäsenenä 1/3-omistusosuuden laajasta Kukkula-hankkeesta Jyväskylässä
Katsauskauden päättyessä omavaraisuusaste oli vahva ollen 49,0 % (58,8 %). Omavaraisuusaste on ylittänyt strategisen tavoitteen (45 %) viimeisen 27 kvartaalin ajan.
Osakekohtaista nettovarallisuutta kuvaava Epra NRV oli 8,55 €/osake (8,30 €/osake), mikä on raportointihistorian toiseksi korkein.
Yhtiökokous päätti huhtikuussa osingonmaksusta 0,27 €/ osake, mikä oli kuudes peräkkäinen kasvava osakekohtainen perusosinko, minkä lisäksi vuosina 2019 ja 2020 on jaettu lisäosinkoja. Päätetty osinko edusti 76 % edellisvuoden operatiivisesta tuloksesta kun vuosien 2014-2020 tulosten perusteella osinkoina on maksettu keskimäärin 75 % operatiivisesta tuloksesta. Yhtiö maksoi ensimmäisen osan (0,14 €/osake) yhtiökokouksen päättämästä osingosta toukokuussa. Yhtiön hallitus päätti toisen osan (0,13 €/osake) maksusta marraskuussa.
TOIMITUSJOHTAJA PETRI ROININEN:
’’Sanalla sanoen kolmas kvartaali oli erinomainen. Operatiivinen tulos oli kaikkien aikojen paras kiitos sekä tuotto- että kulupuolen kehityksen. Strateginen kehitys eteni kaikilla rintamilla. Tästä on hyvä jatkaa.
Mittaamme jatkuvan liiketoimintamme kannattavuutta 12 kk rullaavalla operatiivisella tuloksella. Hyvän kvartaalikehityksen myötä se jatkoi kasvu-uralla, jolle se palasi toisella kvartaalilla. Viimeisen seitsemän vuoden aikana olemme 20-kertaistaneet operatiivisen tuloksen ja viisinkertaistaneet osakekohtaisen operatiivisen tuloksen.
Strategian kannalta merkittävä seikka on tuottorakenne. Olemme tavoitelleet palveluliiketoiminnan painoarvon kasvua ja siinä on onnistuttu. Kahdella viimeisellä kvartaalilla palveluliiketoiminnan osuus tuotoista on ollut yli puolet ja näin ylittänyt kiinteistöjen vuokratuotot.
Olemme pitkäjänteisesti muovanneet 2010-luvun alkupuoliskon perinteisestä kiinteistösijoitusyhtiöstä palvelu- ja kehitystoimintaan keskittyvää toimijaa. Tämä näkyy nyt sekä tuottorakenteessa että operatiivisessa kannattavuudessa. Yhtiön tuotot ovat pitkälle sopimuspohjaisia ja ennakoitavia palvelu- ja vuokratuottoja, mikä on tärkeää ennustettavan tulos- ja osinkokehityksen kannalta.
Vastaavasti pääoma-allokaation osalta olemme vapauttaneet pääomaa pitkäaikaisesta kiinteistöomistuksesta sekä kohdentaneet sitä palveluliiketoimintaan ja kehityshankkeisiin. Palveluliiketoiminnan arvo ulkopuolisen arvonmäärityksen mukaan syyskuun lopussa oli 20,4 M€ mikä on noin 2,5-kertainen vuodentakaiseen verrattuna.
Päämääränämme on olla kiinteistö- ja rakennusalan ensimmäinen osinkoaristokraatti Suomessa. Olemme edenneet kuusi vuotta nousujohteisen operatiivisen tuloksen sekä kasvavien osakekohtaisten osinkojen kanssa. Tavoittelemme paranevaa kannattavuutta ja kasvavia osinkoja jatkossakin.’’
YHTEENVETOTAULUKKO
7-9/2021
7-9/2020
muutos-%
1-9/2021
1-9/2020
muutos-%
Liikevaihto, t eur
2438
1460
61 %
6749
7738
-13 %
Nettotuotto, t eur
1089
794
37 %
2527
3670
-31 %
Katsauskauden tulos, t eur
-26
152
-117 %
173
1114
-84 %
Omavaraisuusaste, %
49,0
58,5
Operatiivinen tulos, t eur
874
850
3 %
1808
1599
13 %
Nettovarallisuus/osake (EPRA NRV)
8,55
8,30
3 %
Liikevaihdon ja nettotuoton osalta vertailuluvuissa on syytä huomata, että IVH Kampus konsolidoitui 6/2020 saakka tytäryhtiönä konserniin. Sen jälkeen se on ollut osakkuusyhtiö, jonka tulososuus esitettään tuloslaskelmassa yhdellä rivillä. Tämän rakennemuutoksen johdosta liikevaihto ja nettotuottoluvut kuten myös tase 6/2020 alkaen ovat selvästi supistuneet. Yhtiön ohjeistamaan operatiiviseen tulokseen tällä 6/2020 tehdyllä rakennemuutoksella ei ole merkittävää vaikutusta.
LÄHIAJAN RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT
Koronan vaikutukset hyvin vaikeita ennakoida
Korona-pandemian luonteen ja keston aiheuttama epävarmuus muodostaa lähiajan suurimman riskin.
Viime vuonna hiljentynyt sijoittajakysyntä kasvoi selvästi loppuvuonna ja on jatkunut vahvana. Koti- ja ulkomaiset kiinteistösijoittajat ovat palanneet investointimarkkinoille. Asuntomarkkinoilla sijoittajakysyntä on vahvaa. Samoin toimistopuolen sijoittajakysyntä on selvästi lisääntynyt.
Koronan nettovaikutukset konsernin kiinteistöomaisuuden arvoon ovat jääneet kokonaisuutena vähäisiksi, mihin on myös vaikuttanut omistusten hajautus eri kiinteistötyyppeihin sekä palveluliiketoimintaan. Vastaavalla tavalla kuin kiinteistöjen käyvät arvot arvioidaan ulkopuolisen arvioijan toimesta, ulkopuolisen investointipankin toimesta arvioitiin Palvelut -segmentin liiketoiminnan käypä arvo.
Rahoituksen saatavuuteen koronakriisillä ei ole yhtiön kannalta ollut merkittävää vaikutusta.
Asuntojen vuokramarkkinaa on leimannut useassa kaupungissa opiskelijoiden osittainen puuttuminen markkinasta olkoonkin, että tilanne on muuttunut syksyn 2021 aikana.
Toimitilapuolella on selvä, että hotellien ja ravintoloiden sulkeminen sekä tietty epävarmuus vaikuttaa vuokrauspäätösten tekemiseen sekä asiakkaiden kassavirtaan. Toimistojen osalta tunnelma on ollut odottava, mutta käyttöasteet ovat säilyneet hyvinä.
Vaikka koronan vaikutukset ovat olleet toistaiseksi rajalliset, on selvää, että jatkuessaan tai pahentuessaan kriisillä voi olla negatiivisia vaikutuksia vuokraustoimintaan, rahoitukseen ja omaisuuden arvoihin.
Koronan vaikutukset eivät kuitenkaan ole ainoastaan negatiivisia. On mahdollista, että uusi asunto- tai toimistokysyntä vilkastuttaa markkinaa. On myös mahdollista, että elvytyspaketeilla voi olla merkittävä vaikutus.
Muut tekijät ennallaan
Rahoitusjärjestelmän kiristyvät pääomavaateet ja kasvava regulaatio voivat rajoittaa pankkien luotonantoa, millä voi olla negatiivisia vaikutuksia kiinteistömarkkinaan.
Yleinen korkotaso voi nousta, mikä voi vaikuttaa rahoituksen hintaan.
Yhtiön omistamien kiinteistöjen vuokrausaste voi vaihdella.
OHJEISTUS
Investors House linjauksensa mukaisesti ohjeistaa koko vuoden operatiivista tulosta (EPRA).
Investors House arvioi vuoden 2021 operatiivisen tuloksen olevan parempi kuin vuonna 2020.
Sampo Oyj (Y-tunnus 0142213-3, LEI 743700UF3RL386WIDA22) on hankkinut omia A-osakkeitaan (ISIN-koodi FI0009003305) omistukseensa 12.11.2021 seuraavasti:
Sampo ilmoitti 1.10.2021 enintään 750 miljoonan euron suuruisen omien osakkeiden osto-ohjelman käynnistämisestä markkinoiden väärinkäyttöasetuksen (EU) 596/2014 (MAR) ja Euroopan komission delegoidun asetuksen (EU) 2016/1052 mukaisesti. 4.10.2021 aloitetulla osto-ohjelmalla on Sammon varsinaisen yhtiökokouksen 19.5.2021 myöntämä valtuutus.
Sammon omistuksessa on nyt ilmoitettujen transaktioiden jälkeen 3 864 982 Sammon A-osaketta, mikä on 0,70 prosenttia Sampo Oyj:n kaikista liikkeeseen laskemista osakkeista.
Tämän tiedotteen liitteenä on lisätiedot tehdyistä transaktioista.
Sampo Oyj:n puolesta,
Exane BNP Paribas
Lisätiedot:
Sami Taipalus johtaja, sijoittajasuhteet puh. 010 516 0030
Jakelu:
Nasdaq Helsinki Lontoon pörssi Keskeiset tiedotusvälineet Finanssivalvonta www.sampo.com
Heeros Oyj: Heeros Oyj ostaa TaimerOy:n osakekannan
Suomalaiset SaaS–yhtiöt Heeros ja Taimeryhdistävät voimansa taloushallinnan ja toiminnanohjauksenkasvumarkkinalla
Taloushallinnon pilvipalveluista tunnettu ohjelmistoyhtiö Heeros Oyj (”Heeros” tai ”Yhtiö”) ja Taimer Oy:n (”Taimer”) osakkeenomistajat (”Myyjät”) ovat 15.11.2021 allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaisesti Heeros hankkii PSA-toimialan (professional services automation) toiminnanohjaukseen keskittyvän ohjelmistoyhtiö Taimerin koko osakekannan (”Yritysjärjestely”). Taimerin osakekannan kauppahinta yritysjärjestelyssä on 5,1 miljoonaa euroa. Kauppahinta maksetaan pääosin Heeroksen osakkeilla. Yritysjärjestely on ehdollinen sille, että myöhemmin koolle kutsuttava Heeroksen ylimääräinen yhtiökokous hyväksyy Yritysjärjestelyn ja antaa Heeroksen hallitukselle tarvittavat valtuudet vastikkeena annettavien osakkeiden liikkeeseenlaskuun sekä tietyille muille tavanomaisille ehdoille ja edellytyksille.
Heeroksen toimitusjohtaja Mikko Pilkama: ”Taimerin yhdistäminen Heeroksen taloushallintaohjelmistoon on kannaltamme investointi kasvun kiihdyttämiseen niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Taimer on kasvuyhtiö, jonka liikevaihto kasvoi viime tilikaudella noin 40 %. Uskomme, että pystymme kiihdyttämään yhteistä kasvua Taimerin integroiduttua Heeroksen tarjoamaan. Yhtiöiden tuotteet ja sen lisäksi tiimit ja osaaminen täydentävät toisiaan loistavasti. Yhdistetty ratkaisumme tarjoaa PSA-liiketoimintasegmentin yrityksille parhaan kokonaisratkaisun digitalisoida sekä automatisoida koko liiketoimintaprosessinsa yhdeltä luukulta. Toivotankin ylpeänä uudet Taimer-kollegat liittymään kasvavaan Heeros-tiimiin, yhteisen kasvutarinan vahvistamiseen sekä toimialan parhaan käyttökokemuksen luomiseen asiakkaillemme.”
Taimerlyhyesti
Taimer on vuonna 2013 perustettu suomalainen yritys, jonka PSA-järjestelmä on toimialan johtavia ratkaisuja toiminnanohjaukseen markkinointi- ja media-, konsultti-, arkkitehti- ja tilitoimistoyrityksille sekä muille asiantuntijapalveluita tarjoaville toimijoille.
Tilikaudella 1.4.2020–31.3.2021 Taimerin liikevaihto oli 1,1 miljoonaa euroa (edellinen tilikausi 1.4.2019–31.3.2020 0,8 miljoonaa, kasvua edellisestä tilikaudesta 40 prosenttia), käyttökate (EBITDA) -0,0 miljoonaa euroa (-0,3 miljoonaa) ja liiketulos -0,3 miljoonaa euroa (-0,5 miljoonaa). Merkittävä osa Taimerin liikevaihdosta on luonteeltaan jatkuvaa SaaS-liikevaihtoa.
31.3.2021 päättyneellä tilikaudella Taimerin taseen loppusumma oli 1,6 miljoonaa euroa, rahat ja pankkisaamiset 0,4 miljoonaa euroa, oma pääoma 0,1 miljoonaa euroa ja korollinen vieras pääoma 1,0 miljoonaa euroa.
Yritysjärjestelyn keskeiset hyödyt ja vaikutukset Heeroksen toimintaan
Yritysjärjestely vahvistaa Heeroksen kyvykkyyttä vastata asiakkaiden tarpeeseen digitalisoida liiketoimintaprosessejansa. Yhdistämällä Heeroksen ja Taimerin tuotteet Heeros pystyy tarjoamaan etenkin pienille ja keskisuurille yrityksille projektihallinta- ja tuotannonohjausjärjestelmän, joka integroituu saumattomasti taloushallintojärjestelmään sekä laskutusprosesseihin. Myös tilitoimistoasiakkaat ovat kaivanneet Heerokselta toiminnanohjausjärjestelmää, ja tähän tarpeeseen Taimer tulee tarjoamaan erinomaisen ratkaisun. Heeroksen johdon arvion mukaan yritysjärjestelyyn sisältyy merkittävää liiketoiminnallista synergia- ja ristiinmyyntipotentiaalia.
Yrityskaupalla ei ole vaikutusta vuoden 2021 taloudelliseen ohjeistukseen, koska Taimer konsolidoidaan Heeros-konserniin arviolta 1.1.2022 alkaen.
Heeros julkistaa taloudellisen ohjeistuksensa vuodelle 2022 viimeistään seuraavan tulosjulkistuksen yhteydessä.
Yritysjärjestelyn ehdot lyhyesti
Yritysjärjestelyn toteutuessa Heeros maksaa Taimerin osakekannasta 5,1 miljoonaa euroa. Kauppahinnasta noin 91 prosenttia, eli noin 4,7 miljoonaa euroa, maksetaan Heeroksen ylimääräisen yhtiökokouksen niin päättäessä suuntaamalla osakeanti Taimerin osakkeenomistajille (”Myyjät”).
Myyjien merkittäväksi annettavien osakkeiden kokonaismäärä on 748 524 ja suunnatun osakeannin toteutuessa Heeroksen osakkeiden kokonaismäärä nousee 5 220 597 osakkeeseen. Osakkeen merkintähinta on 6,23 euroa ja se vastaa Heeroksen osakkeen Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla määräytynyttä kaupankäyntimäärillä painotettua keskikurssia (VWAP) kolmen viikon ajalta 22.10.–11.11.2021 välisenä aikana. Loppuosa kauppahinnasta, noin 9 prosenttia eli noin 0,4 miljoonaa euroa, maksetaan käteisellä.
Yritysjärjestely on ehdollinen sille, että myöhemmin koolle kutsuttava Heeroksen ylimääräinen yhtiökokous hyväksyy järjestelyn ja antaa Heeroksen hallitukselle tarvittavat valtuudet vastikkeena annettavien osakkeiden liikkeeseenlaskuun sekä tietyille muille tavanomaisille ehdoille. Heeros Oyj:n osakkeenomistajat, jotka edustavat yli 45 % yhtiön osakkeista, ovat ilmoittaneet tukevansa järjestelyä. Osakkeiden ostosopimus raukeaa automaattisesti, mikäli Heeroksen yhtiökokous ei hyväksy Yritysjärjestelyä yhtiökokouksessa annettujen äänten ja yhtiökokouksessa edustettujen osakkeiden perusteella.
Yhtiön hallitus hakee valtuutusta kauppahintana annettavien osakkeiden suuntaamiseen Myyjille 9.12.2021 järjestettävältä Yhtiön ylimääräiseltä yhtiökokoukselta. Yhtiökokouskutsu julkistetaan erillisellä yhtiötiedotteella sekä Yhtiön verkkosivuilla www.heeros.com. Kaupan lopullisesta toteutumisesta tiedotetaan erikseen.
Yritysjärjestelyn yhteydessä tietyt Taimerin omistajat ovat tietyin tavanomaisin ehdoin sitoutuneet olemaan myymättä Yritysjärjestelyssä saamiaan Heeroksen osakkeita siten, että 50 prosenttia vastikkeena saaduista Heeroksen osakkeista vapautuu luovutusrajoituksesta 12 kuukauden ja loput 50 prosenttia 24 kuukauden kuluttua Yritysjärjestelyn täytäntöönpanosta lukien. Luovutusrajoitussitoumusten piirissä olevat osakkeet vastaavat noin 99 % annettavista uusista osakkeista. Luovutusrajoitusten lisäksi Heeroksen palvelukseen siirtyvät kyseiset avainhenkilöt sitoutuvat työskentelemään Heeroksen palveluksessa vähintään 24 kuukauden ajan nykyisin keskeisin ehdoin.
Hyväksytty neuvonantaja: Alexander Corporate Finance Oy 050 520 4098
Jakelu: Nasdaq Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.heeros.com/sijoittajille
Heeros lyhyesti
Taloushallinnon pilvipalveluiden edelläkävijänä Heeroksen missiona on rakentaa helppoa ja sujuvaa taloushallinnon tulevaisuutta. Heeros perustettiin vuonna 2000, ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla kaupankäyntitunnuksella HEEROS. www.heeros.fi
Taimer lyhyesti
Taimer on vuonna 2013 perustettu suomalainen yritys. Taimerin PSA-järjestelmä (professional services automation) on kaikenkattava ratkaisu toiminnanohjaukseen markkinointi- ja media-, konsultti-, arkkitehti- ja tilitoimistoyrityksille sekä muille asiantuntijapalveluita tarjoaville toimijoille.
Yhtiön hallussa on 12.11.2021 tehtyjen kauppojen jälkeen 385 614 omaa osaketta (SAA1V FH).
Yksityiskohtaiset tiedot hankinnasta ovat tämän pörssitiedotteen liitteenä. Sanoma Oyj:n puolesta DANSKE BANK A/S, SUOMEN SIVULIIKE Jonathan Nyberg Antti Väliaho
Lisätietoja
Kaisa Uurasmaa, sijoittajasuhde- ja yritysvastuujohtaja, puh. 040 560 5601
Sanoma
Sanoma on innovatiivinen ja ketterä oppimisen ja median yhtiö, jolla on vaikutus miljoonien ihmisten elämään joka päivä.
Oppimisen tuotteemme ja palvelumme auttavat opettajia kehittämään lasten taitoja niin, että jokainen saavuttaisi parhaat mahdolliset oppimistulokset. Tarjoamme painettuja ja digitaalisia oppimateriaaleja sekä digitaalisia oppimis- ja opetusalustoja ala- ja yläkouluihin sekä toiselle asteelle. Haluamme kasvattaa liiketoimintaamme Euroopassa.
Mediamme Suomessa tarjoavat riippumatonta journalismia ja kiinnostavaa viihdettä tulevillekin sukupolville. Ainutlaatuinen monikanavainen portfoliomme mahdollistaa kumppaneillemme markkinoiden laajimman peiton ja vaikuttavimmat markkinointiratkaisut.
Nykyään toimimme yhdessätoista Euroopan maassa ja työllistämme lähes 5 000 ammattilaista. Vuonna 2020 liikevaihtomme oli n. 1,1 miljardia euroa ja operatiivinen liikevoittoprosentti ilman hankintamenojen poistoja 14,7 %. Sanoman osake on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoja osoitteessa www.sanoma.com/fi.
OMA SÄÄSTÖPANKKI OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 12.11.2021 KLO 16:45, MUUT PÖRSSIN SÄÄNTÖJEN NOJALLA JULKISTETTAVAT TIEDOT
Oma Säästöpankki Oyj laskee liikkeeseen 200 miljoonan euronvakuudettoman senior-ehtoisenjoukkovelkakirjalainan osana joukkovelkakirjalainaohjelmaa
EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, SINGAPORESSA TAI ETELÄ-AFRIKASSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.
Oma Säästöpankki Oyj (”OmaSp” tai ”Yhtiö”) laskee liikkeeseen 200 miljoonan euron vakuudettoman senior-ehtoisen joukkovelkakirjalainan. Joukkovelkakirjalainan eräpäivä on 19.05.2025 ja laina on vaihtuvakorkoinen.
Lainan liikkeeseenlasku tapahtuu OmaSp:n 3 miljardin euron joukkovelkakirjalainaohjelman alla. Finanssivalvonta on hyväksynyt yhtiön joukkovelkakirjalainaohjelmaa koskevan esitteen päivityksen 28.5.2021 sekä täydennykset 4.6.2021 ja 4.11.2021.
Nyt liikkeeseen laskettavan lainan lopulliset ehdot ovat saatavissa englanninkielisenä yhtiön internetsivuilta https://www.omasp.fi/sijoittajat arviolta 16.11.2021.
OmaSp tulee hakemaan joukkovelkakirjalainan ottamista julkisen kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle.
Liikkeeseenlaskun pääjärjestäjinä toimivat Danske Bank A/S ja SEB. Asianajotoimisto Borenius Attorneys Ltd toimii oikeudellisena neuvonantajana.
Oma Säästöpankki Oyj
Lisätiedot: Pasi Sydänlammi, toimitusjohtaja puh. +358 45 6575506 Tony Tötterström, treasurer puh. +358 50 5306623
Jakelu: Nasdaq Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.omasp.fi
OmaSp lyhyesti OmaSp on kasvava suomalainen pankki ja taseen loppusummalla mitattuna Suomen suurin säästöpankki. OmaSp palvelee ympäri Suomen 32 konttorissa ja digitaalisten palvelukanavien kautta 140 000 henkilö- ja yritysasiakasta 300 asiantuntijan voimin. OmaSp keskittyy pääasiassa vähittäispankkitoimintaan ja tarjoaa asiakkailleen monipuolisia pankkipalveluja sekä oman taseensa kautta, että välittäen yhteistyökumppaneidensa tuotteita. Välitetyt tuotteet käsittävät luotto-, sijoitus- ja lainaturvatuotteita. OmaSp harjoittaa myös kiinnitysluottopankkitoimintaa.
OmaSp:n keskeisenä tavoitteena on palvella asiakkaita henkilökohtaisesti ja olla lähellä ja läsnä, sekä digitaalisissa että perinteisissä kanavissa. OmaSp pyrkii ensiluokkaiseen asiakaskokemukseen henkilökohtaisen palvelun ja helpon saavutettavuuden kautta. Myös toiminnan ja palvelujen kehittäminen tapahtuu asiakaslähtöisesti. OmaSp:n henkilöstö on sitoutunutta, ja sen urakehitystä pyritään tukemaan monipuolisten tehtävien ja jatkuvan kehittymisen avulla. Merkittävä osa henkilöstöstä omistaa myös OmaSp:n osakkeita.