DNA:n viestinnästä, vastuullisuudesta ja brändin kehityksestä vastaava johtaja Vilhelmiina Wahlbeck on nimitetty DNA:n johtoryhmän jäseneksi.
Vilhelmiina Wahlbeck, 44, on työskennellyt telealalla lähes koko työuransa, ensin Telian Suomen tytäryhtiössä, sen jälkeen DNA:n aiemman emoyhtiön Finnet Oy:n viestinnästä vastaavana ja vuodesta 2007 alkaen nykyisen DNA-konsernin viestintäjohtajana. Vuodesta 2016 lähtien hänen vastuullaan on ollut myös DNA:n yritysvastuu ja tämän vuoden alusta hänen toimenkuvansa laajeni kattamaan myös DNA:n brändin kehityksen. Koulutukseltaan Vilhelmiina Wahlbeck on valtiotieteiden maisteri. Hän raportoi tehtävässään DNA:n toimitusjohtajalle.
”Sekä vastuullisuuden että erottuvien brändien merkitys kasvaa koko ajan liiketoiminnassa ja ne nivoutuvat entistä enemmän yhteen myös viestinnän kanssa. Vilhelmiina on tiiminsä kanssa menestyksekkäästi kehittänyt toimintaamme tällä saralla. Onkin hienoa saada hänet johtoryhmään, sillä hänen johtamillaan vastuualueilla on yhä merkittävämpi rooli DNA:n liiketoimintastrategiassa”, toteaa DNA:n toimitusjohtaja Jukka Leinonen.
”Olen erittäin iloinen saamastani johtoryhmäjäsenyydestä. Olen saanut olla rakentamassa DNA:ta lähes alusta alkaen pienestä haastajasta liikevaihdoltaan lähes miljardiluokan yritykseksi. Eniten onnistumista koen silti yhdessä rakentamastamme, vapauteen ja vastuuseen perustuvasta yrityskulttuurista, mikä huipentui vuonna 2019 valinnaksi Suomen parhaaksi työpaikaksi. On myös mahtavaa, kuinka työnantaja on tarjonnut minulle aina uusia vastuualueita ja mahdollistanut siten jatkuvan työssäoppimisen”, Vilhelmiina Wahlbeck kommentoi.
Lisätietoja: Jukka Leinonen, toimitusjohtaja, DNA Oyj, puh. 044 044 1000, jukka.leinonen@dna.fi Vilhelmiina Wahlbeck, johtaja, viestintä, vastuullisuus ja brändin kehitys, puh. 044 040 1671, vilhelmiina.wahlbeck@dna.fi
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat mobiilidatan käyttömäärissä jatkuvasti maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2020 liikevaihtomme oli 934 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.
DNA Oyj:n tekniseksi johtajaksi (CTO) ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty insinööri (AMK), eMBA Ville Virtanen.
Ville Virtanen, 45, aloittaa tehtävässään 1. syyskuuta 2021. Hän siirtyy tehtävään DNA:n sisältä, missä hän toimii Runko- ja IP-verkot -osaston johtajana. Virtanen on työskennellyt yhtäjaksoisesti DNA:lla vuodesta 2003 lähtien ja on vastannut aikaisemmin laajasti DNA mobiilien sekä kiinteiden verkkojen palveluista ja liiketoiminnalle kriittisistä palvelualustoista. Ennen DNA:ta Ville on toiminut Telialla useissa verkkojen ja IT-palveluiden kehittämiseen liittyvissä tehtävissä.
Tehtävässään Virtanen tulee vastaamaan DNA:n eri verkkoteknologioista ja niiden kehittämisestä. Hän raportoi DNA:n toimitusjohtajalle. Virtanen seuraa tehtävässä Tommy Oleniusta, joka jatkaa tehtävässä vielä elokuun loppuun saakka.
”Ville on vuosien aikana osoittanut ammattitaitonsa Tekniikka-yksikön eri työtehtävissä. Hänellä on laaja-alainen osaaminen eri verkkoteknologioista ja siitä, miten näitä tulee kehittää tulevina vuosina palvelemaan asiakkaitamme jatkossakin parhaalla mahdollisella tavalla, toteaa DNA:n toimitusjohtaja Jukka Leinonen.
”Olen erittäin otettu ja iloinen valinnastani teknisen johtajan vaativaan tehtävään. On hienoa päästä kehittämään DNA:ta eteenpäin osana Telenor-konsernia. Meillä DNA:lla on vahvaa osaamista, jota voidaan hyödyntää maailmanlaajuisesti uusia verkkopalveluita kehitettäessä. Lisäksi osana Telenoria pääsemme ottamaan oppia parhaista kansainvälisistä toimintatavoista. Odotan innolla mutta nöyränä työskentelyä tuttujen ja uusien ammattilaisten kanssa, Ville Virtanen kommentoi.
Lisätietoja: Jukka Leinonen, toimitusjohtaja, DNA Oy, 044 044 1000, jukka.leinonen@dna.fi Ville Virtanen, johtaja, Runko- ja IP-verkot, DNA Oyj, puh. 044 2203 272, ville.virtanen@dna.fi DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat mobiilidatan käyttömäärissä jatkuvasti maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2020 liikevaihtomme oli 934 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.
Vaisala kutsuu analyytikot ja sijoittajat virtuaaliseen pääomamarkkinapäivään tiistaina 21.9.2021 klo 14.00–17.00. Institutionaaliset sijoittajat ja analyytikot voivat osallistua tilaisuuteen myös Vaisalan tuotekehityskeskuksessa, Vanha Nurmijärventie 21, Vantaa, koronatilanteen salliessa. Esitysten jälkeen järjestetään esittelykierros tuotekehityskeskuksessa.
Tilaisuudessa Vaisalan ylin johto kertoo yrityksen strategiasta ja muista ajankohtaisista asioista. Osallistujien on mahdollista esittää kirjallisia kysymyksiä jokaisen esityksen jälkeen webcast-alustan kautta. Kaikki esitykset nauhoitetaan. Tallenteet ja esitysmateriaalit julkaistaan Vaisalan verkkosivuilla tilaisuuden jälkeen. Tilaisuus on englanninkielinen.
Ilmoittautuminen
Ilmoittaudu tilaisuuteen täyttämällä ilmoittautumislomake 31.8.2021 mennessä. Yksityiskohtainen aikataulu lähetetään ilmoittautuneille viikkoa ennen tilaisuutta. Tietoa tilaisuudesta löytyy myös yhtiön verkkosivuilta osoitteessa vaisala.fi/sijoittajat.
Paula Liimatta, Business Controller ja Head of Investor Relations paula.liimatta@vaisala.com Puh. 040 580 3521
Jakelu
Keskeiset tiedotusvälineet vaisala.com
Vaisala on maailman johtava ympäristön ja teollisuuden mittausratkaisuihin erikoistunut yritys. Yli 85-vuotiseen kokemukseemme pohjaten tarjoamme asiakkaillemme luotettavia mittaratkaisuja ja palveluja paremman päätöksenteon, turvallisuuden ja tehokkuuden tueksi. Vaisalan pääkonttori sijaitsee Suomessa, ja yhtiön palveluksessa on yli 1 900 ammattilaista eri puolilla maailmaa. Yhtiön A-sarjan osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki arvopaperipörssissä. vaisala.fi twitter.com/VaisalaSuomi
Talenom Oyj, Lehdistötiedote 19.7.2021 kello 13.30
Talenom Oyj:n puolivuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2021 julkaistaan 2.8.2021 klo 13.30
Talenom Oyj julkaisee puolivuosikatsauksen tammi-kesäkuulta 2021 maanantaina 2.8.2021 kello 13.30. Yhtiön toimitusjohtaja Otto-Pekka Huhtala esittelee katsauksen pääkohdat analyytikoille, sijoittajille ja medialle suorassa webcast-lähetyksessä maanantaina 2.8.2021 kello 14.00 alkaen. Talousjohtaja Antti Aho esittelee katsauksen englanniksi. Webcastia voi seurata osoitteessa https://talenom.videosync.fi/q2-2021.
Tilaisuutta voi seurata myös yhtiön tiloissa Sanomatalossa (Töölönlahdenkatu 2, 00100 Helsinki). Sanomatalon tilaisuuteen tulee ilmoittautua viimeistään 28.7.2021 sähköpostitse osoitteeseen investors@talenom.fi tai puhelimitse numeroon 0207 525 403. Turvavälien varmistamiseksi paikkoja on rajoitetusti.
Tilaisuuden esitysmateriaali julkaistaan ennen tilaisuuden alkamista yhtiön verkkosivuilla www.talenom.fi/sijoittajat.
Talenom on vuonna 1972 perustettu ketterä ja edistyksellinen tilitoimisto. Liiketoiminta-ajatuksemme on yrittäjien arjen helpottaminen markkinoiden helppokäyttöisimmillä sähköisillä työkaluilla sekä pitkälle automatisoiduilla palveluilla. Kattavien tilitoimistopalvelujen lisäksi tuemme asiakkaidemme liiketoimintaa monipuolisilla asiantuntijapalveluilla sekä rahoitus- ja pankkipalveluilla. Visionamme on tarjota ylivoimaiset tilitoimisto- ja pankkipalvelut pk-yrityksille.
Talenomin kasvuhistoria on ollut vahva: liikevaihdon keskimääräinen vuosikasvu oli noin 15,5 prosenttia vuosina 2005–2020. Talenomin palveluksessa oli vuoden 2020 lopussa 912 työntekijää Suomessa ja Ruotsissa yhteensä 47 toimipisteessä. Talenomin osake on listattu Helsingin pörssin päälistalla.
Liikevaihto oli 524 miljoonaa euroa (572 miljoonaa euroa 1–6/2020).
Liikevoitto oli 146 (181) miljoonaa euroa.
Voitto ennen veroja oli 145 (180) miljoonaa euroa.
Omavaraisuusaste oli 68 % (65 %).
Sijoitetun pääoman tuotto ennen veroja oli 36 % (44 %).
Oman pääoman tuotto verojen jälkeen oli 32 % (38 %).
Laimentamaton osakekohtainen tulos oli 0,82 (1,02) euroa
Osakekohtainen rahavirta ennen rahoituseriä oli 0,53 (0,90) euroa.
Näkymäarvio vuodelle 2021 on ennallaan. Orion arvioi, että vuoden 2021 liikevaihto laskee hieman vuodesta 2020 (liikevaihto vuonna 2020 oli 1 078 miljoonaa euroa). Liikevoiton arvioidaan laskevan tai laskevan selvästi vuodesta 2020 (liikevoitto vuonna 2020 oli 280 miljoonaa euroa).
AVAINLUVUT
4-6/21
4-6/20
Muutos %
1-6/21
1-6/20
Muutos %
1-12/20
Liikevaihto, milj. EUR
254,9
292,5
-12,8 %
523,6
572,4
-8,5 %
1 078,1
Käyttökate (EBITDA), milj. EUR
82,0
110,7
-25,9 %
168,0
209,2
-19,7 %
336,5
% liikevaihdosta
32,2 %
37,8 %
32,1 %
36,6 %
31,2 %
Liikevoitto, milj. EUR
71,0
96,4
-26,3 %
146,0
180,8
-19,2 %
280,1
% liikevaihdosta
27,9 %
33,0 %
27,9 %
31,6 %
26,0 %
Voitto ennen veroja, milj. EUR
70,4
96,5
-27,1 %
145,2
179,9
-19,3 %
278,3
% liikevaihdosta
27,6 %
33,0 %
27,7 %
31,4 %
25,8 %
Tilikauden voitto, milj. EUR
56,0
75,6
-26,0 %
115,5
143,0
-19,2 %
219,9
% liikevaihdosta
22,0 %
25,8 %
22,1 %
25,0 %
20,4 %
T&K-kulut, milj. EUR
28,8
32,3
-10,9 %
53,9
59,2
-8,9 %
123,2
% liikevaihdosta
11,3 %
11,1 %
10,3 %
10,3 %
11,4 %
Investoinnit, milj. EUR
14,4
10,8
+33,1 %
26,4
21,2
+24,8 %
48,5
% liikevaihdosta
5,7 %
3,7 %
5,0 %
3,7 %
4,5 %
Korolliset nettovelat, milj. EUR
-51,1
-53,2
-4,0 %
-185,8
Laimentamaton osakekohtainen tulos, EUR
0,40
0,54
-26,0 %
0,82
1,02
-19,2 %
1,56
Osakekohtainen rahavirta ennen rahoituseriä, EUR
0,33
0,56
-40,1 %
0,53
0,90
-41,2 %
1,85
Omavaraisuusaste, %
68,2 %
65,3 %
66,7 %
Nettovelkaantumisaste (gearing), %
-7,3 %
-7,5 %
-25,4 %
Sijoitetun pääoman tuotto, %
35,6 %
44,4 %
34,8 %
Oman pääoman tuotto verojen jälkeen, %
32,3 %
38,4 %
29,1 %
Henkilömäärä kaudella keskimäärin
3 362
3 336
+0,8 %
3 337
Toimitusjohtaja Timo Lappalainen: Orionin liikevoitto ilman etappimaksuja viime vuoden tasolla
”Vuosi 2021 on edennyt vakaasti COVID-19-pandemian aiheuttamista poikkeusoloista huolimatta. Orionille tämä on tarkoittanut, että olemme keskittyneet huolehtimaan työntekijöiden terveydestä ja turvallisuudesta, tuotannon jatkuvuudesta ja tuotteiden saatavuudesta sekä potilasturvallisuudesta meneillään olevissa kliinisissä tutkimuksissa.
Orionin tammi–kesäkuun 2021 liikevaihto oli 524 (572) miljoonaa euroa ja liikevoitto 146 (181) miljoonaa euroa. Liikevaihdon ja liikevoiton odotettua laskua selittävät pääosin vertailukautta selvästi pienemmät etappimaksut, tuotesuojan päättymisestä johtuva Dexdor®- ja Simdax®-lääkkeiden myynnin lasku sekä eläinlääkkeiden merkittävän jakelusopimuksen päättyminen viime vuoteen. Orionin kirjaama Nubeqa®-tuotteen liikevaihto kasvoi odotetun vahvasti. Erityistuotteet-yksikön liikevaihto oli kokonaisuutena hyvällä tasolla, vaikka se laskikin vahvasta vertailukaudesta. Joidenkin tuoteryhmien kysyntä on ollut selvästi tavanomaista heikompaa, koska COVID-19-pandemiaan liittyvien rajoitusten vuoksi kausiluontoisten tautien esiintyvyys on ollut normaalia vähäisempää ja käynnit lääkärien vastaanotoilla ovat vähentyneet. Nämä pandemian aiheuttamat seuraukset vaikuttivat negatiivisesti myös Easyhaler®-tuotteiston kysyntään. Eläinlääkkeet-yksikön liiketoiminta kehittyi vahvasti kaikilla markkinoilla muun muassa uusien tuotelanseerausten ja jakelusopimusten ansiosta. Kokonaisuutena yksikön liikevaihto jäi kuitenkin vertailukaudesta edellä mainitusta merkittävän jakelusopimuksen päättymisestä johtuen.
Saimme katsauskaudella positiivisia uutisia tutkimus- ja kehityshankkeistamme, kun Orionin kehittämistä eläinlääkkeistä Tessie® sai myyntilupasuosituksen Euroopan lääkeviraston EMA:n eläinlääkekomitealta (CVMP) ja Bonqat® puolestaan sai Euroopan komissiolta myyntiluvan katsauskauden jälkeen.
Myös Orionin digitaalisten terapioiden kehityshankkeiden osalta virtuaalitodellisuuden hyödyntämisen vaikutuksia kroonisen alaselkäkivun hoidossa selvittänyt VIRPI-tutkimus raportoi positiivisia tuloksia kesäkuussa.
Katsauskaudella teimme päätöksen lopettaa uuden kuivajauheinhalaattorin kehityksen ja keskittyä nykyisen Easyhaler®-alustan kehittämiseen sekä kilpailukyvyn parantamiseen. Easyhaler®-teknologia on ollut markkinoilla jo vuosikymmeniä ja sitä on jatkuvasti kehitetty edelleen.
Arviota yhdessä Bayerin kanssa darolutamidilla tehtävän kliinisen vaiheen III ARASENS –tutkimuksen valmistumisesta päivitettiin katsauskaudella, ja nyt tutkimuksen arvioidaan valmistuvan vuoden 2021 viimeisellä neljänneksellä. Muut Orionin keskeiset kliiniset kehityshankkeet etenivät katsauskaudella odotetusti.
Lääketeollisuuden globaalit toimitusketjut ovat toimineet Orionin kannalta kohtuullisen hyvin koko pandemian ajan, eikä merkittäviä katkoksia tai puutteita ole toistaiseksi Orionilla koettu. Tällä hetkellä tiedossamme ei myöskään ole katkoja tai puutteita, jotka vaikuttaisivat loppuvuoden 2021 näkymään. Riski globaalien toimitus- ja logistiikkaketjujen häiriöistä on edelleen selvästi tavanomaista korkeampi, ja riskiä lieventääksemme olemme muun muassa kasvattaneet tuotteiden, raaka-aineiden ja tarvikkeiden varastotasoja selvästi pitkäaikaisia keskiarvoja korkeammiksi. Pandemian aiheuttamat matkustus- ja muut rajoitukset eivät toistaiseksi ole aiheuttaneet Orionilla työvoimapulaa, vaan kaikki erityisasiantuntemustakin vaativat huollot ja tuotantoseisokit on pystytty hoitamaan suunnitellusti.
Katsauskaudella jatkoimme määrätietoista työtä Orionin strategisen kasvutavoitteen saavuttamiseksi ja aloitimme muun muassa valmistelun Euroopan ulkopuolisten toimintojemme laajentamiseksi Australiaan sekä Uuteen-Seelantiin. Viime vuonna laajensimme toimintaamme Singaporeen, Malesiaan ja Thaimaahan, ja näissä maissa operaatiot ovat käynnistyneet suunnitellusti. Systemaattinen työ tuote- ja yrityskauppakohteiden tunnistamiseksi ja arvioimiseksi on myös jatkunut.”
Näkymäarvio vuodelle 2021 (annettu9.2.2021)
Orion arvioi, että vuoden 2021 liikevaihto laskee hieman vuodesta 2020 (liikevaihto vuonna 2020 oli 1 078 miljoonaa euroa).
Liikevoiton arvioidaan laskevan tai laskevan selvästi vuodesta 2020 (liikevoitto vuonna 2020 oli 280 miljoonaa euroa).
Webcast ja puhelinkonferenssi
Englanninkielinen webcast sekä puhelinkonferenssi analyytikoille, sijoittajille ja toimittajille järjestetään maanantaina 19.7.2021 klo 13.30. Tiedotustilaisuus järjestetään vain verkkolähetyksenä ja puhelinkonferenssina. Linkki suoraan webcast-lähetykseen löytyy Orionin verkkosivuilta osoitteesta www.orion.fi/sijoittajat. Tilaisuuden taltiointi on saatavilla kyseisellä sivulla myöhemmin samana päivänä.
Orion on suomalainen lääkeyhtiö – hyvinvoinnin rakentaja, joka toimii maailmanlaajuisesti. Orion kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmis- ja eläinlääkkeitä sekä lääkkeiden vaikuttavia aineita. Yhtiö panostaa jatkuvasti uusien lääkkeiden sekä hoitotapojen tutkimiseen ja kehittämiseen. Orionin lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat neurologiset sairaudet, syöpäsairaudet sekä hengityselinsairaudet, joiden hoitoon Orion kehittää inhaloitavia keuhkolääkkeitä. Orionin liikevaihto vuonna 2020 oli 1 078 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllisti vuoden lopussa noin 3 300 henkilöä. Orionin A- ja B- osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.
Orion-konsernin tulosjulkistukset ja yhtiökokous vuonna 2022
Orion Oyj julkaisee tilinpäätöstiedotteen vuodelta 2021 torstaina 10.2.2022. Vuoden 2022 osavuosikatsaukset ja puolivuosikatsaus julkaistaan seuraavan aikataulun mukaisesti:
Tilinpäätös ja hallituksen toimintakertomus vuodelta 2021 julkaistaan yhtiön verkkosivuilla viimeistään viikolla 9/2022. Varsinainen yhtiökokous on suunniteltu pidettäväksi keskiviikkona 23.3.2022. Taloudelliset katsaukset ja niiden oheismateriaali ovat julkaisuhetkestä lukien saatavilla osoitteesta http://www.orion.fi/sijoittajat. Kotisivulla olevalla lomakkeella voi myös rekisteröityä Orionin tiedotteiden tilaajaksi.
Orion Oyj
Timo Lappalainen Toimitusjohtaja
Olli Huotari Johtaja, Esikuntatoiminnot
Yhteyshenkilö: Tuukka Hirvonen, sijoittajasuhteet, Orion Oyj p. 010 426 2721
Orion on suomalainen lääkeyhtiö – hyvinvoinnin rakentaja, joka toimii maailmanlaajuisesti. Orion kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmis- ja eläinlääkkeitä sekä lääkkeiden vaikuttavia aineita. Yhtiö panostaa jatkuvasti uusien lääkkeiden sekä hoitotapojen tutkimiseen ja kehittämiseen. Orionin lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat keskushermostosairaudet, syöpäsairaudet, suomalaisen tautiperimän harvinaissairaudet sekä hengityselinsairaudet, joiden hoitoon Orion kehittää inhaloitavia Easyhaler®-keuhkolääkkeitä. Orionin liikevaihto vuonna 2019 oli 1 051 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllisti vuoden lopussa noin 3 300 henkilöä. Orionin A- ja B- osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.
Uponor julkaisee vuoden 2021 puolivuosikatsauksen 27.7.2021
Uponor Oyj:n vuoden 2021 puolivuosikatsaus julkaistaan tiistaina 27.7.2021 klo 8.00. Raportti on julkaisemisen jälkeen nähtävillä osoitteessa uponorgroup.com.
Suora webcast-lähetys analyytikoille, rahastonhoitajille, sijoittajille ja median edustajille järjestetään klo 13.00 alkaen. Toimitusjohtaja Jyri Luomakosken ja talousjohtaja Minna Yrjönmäen englanninkielistä esitystä voi seurata osoitteessa https://platform.goodmood.fi/goodmood/uponor/half-year-results-briefing-1-6-2021 tai Uponorin IR-sovelluksen kautta.
Tallenne on katsottavissa pian esityksen jälkeen samasta osoitteesta tai IR-sovelluksesta.
Uponor Oyj
Lisätiedot: Susanna Inkinen Viestintä- ja yritysvastuujohtaja Puh. 020 129 2081
Uponor lyhyesti Uponor kehittää veteen liittyviä ratkaisuja tulevien sukupolvien parhaaksi. Tuotteemme ja palvelumme turvalliseen vedenjakeluun, energiatehokkaaseen lämmitykseen ja viilennykseen sekä luotettavaan yhdyskuntatekniikkaan mahdollistavat kestävämmän elinympäristön. Autamme asiakkaitamme asunto-, liike- ja julkisessa rakentamisessa, teollisuudessa, kunnissa sekä vesi- ja voimalaitoksissa työskentelemään nopeammin ja tehokkaammin. Uponorin palveluksessa on noin 3 700 ammattilaista 26 maassa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Vuonna 2020 Uponorin liikevaihto oli noin 1,1 miljardia euroa. Uponor Oyj on listattu Nasdaq Helsingissä. www.uponorgroup.com
ORION OYJ PÖRSSITIEDOTE / SUURIMMAT OSAKKEENOMISTAJAT -TIEDOTE 16.7.2021 KLO 15.30
Orion Oyj: Arvopaperimarkkinalain 9. luvun 10. pykälän mukainen ilmoitus (BlackRock, Inc.)
Orion Oyj on saanut Arvopaperimarkkinalain 9. luvun 5 §:n mukaisen ilmoituksen, jonka mukaan BlackRock, Inc.:n ja sen rahastojen suoraan tai välillisesti omistamien Orionin osakkeiden osuus on 15.7.2021 ylittänyt viisi (5) prosenttia Orion Oyj:n kaikista osakkeista.
BlackRock, Inc.:n ja sen rahastojen osuus ilmoituksen mukaan:
% osakkeista ja äänistä (Kohta A:n yhteismäärä)
% osakkeista ja äänistä rahoitusvälineiden kautta (Kohta B:n yhteismäärä)
Yhteenlaskettu %-osuus (Kohdat A + B)
Kohdeyhtiön osakkeiden ja äänten kokonaismäärä
Osuus liputusrajan saavuttamisen tai rikkoutumisen jälkeen
5,00 % osakkeista Alle 5 % äänistä
0,04 % osakkeista Alle 5 % äänistä
5,05 % osakkeista Alle 5 % äänistä
141,134,278 osaketta 806,258,215 ääntä
Edellisessä liputusilmoituksessa ilmoitettu osuus (jos liputettu)
4,97 % osakkeista Alle 5 % äänistä
0,04 % osakkeista Alle 5 % äänistä
5,01 % osakkeista Alle 5 % äänistä
Tiedot omistus- ja ääniosuudesta liputusrajan saavuttamisen tai rikkoutumisen jälkeen:
Kohta A: Osakkeet ja äänet
Osakesarja/osakelaji ISIN-koodi
Osakkeiden ja äänten lukumäärä
Osakkeiden ja äänen %-osuus
Suora (AML 9:5)
Välillinen (AML 9:6 ja 9:7)
Suora (AML 9:5)
Välillinen (AML 9:6 ja 9:7)
FI0009014377
7,067,813 osaketta Alle 5 % äänistä
5,00 % osakkeista Alle 5 % äänistä
KOHTA A YHTEENSÄ
7,067,813 osaketta Alle 5 % äänistä
5,00 % osakkeista Alle 5 % äänistä
Kohta B: AML:n 9 luvun 6 a §:ssä tarkoitetut rahoitusvälineet:
Orion on suomalainen lääkeyhtiö – hyvinvoinnin rakentaja, joka toimii maailmanlaajuisesti. Orion kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmis- ja eläinlääkkeitä sekä lääkkeiden vaikuttavia aineita. Yhtiö panostaa jatkuvasti uusien lääkkeiden sekä hoitotapojen tutkimiseen ja kehittämiseen. Orionin lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat neurologiset sairaudet, syöpäsairaudet sekä hengityselinsairaudet, joiden hoitoon Orion kehittää inhaloitavia keuhkolääkkeitä. Orionin liikevaihto vuonna 2020 oli 1 078 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllisti vuoden lopussa noin 3 300 henkilöä. Orionin A- ja B- osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.
Savosolar Oyj Yhtiötiedote, Sisäpiiritieto 16.7.2021 klo 14.15 (CEST)
Savosolarin yt-neuvottelut päätökseen
Savosolar Oyj:n yt-neuvottelut, joista julkaistiin tieto 29.6.2021, on saatu päätökseen. Yhtiö on päättänyt lomauttaa 17 henkilöä osa- tai kokoaikaisesti, maksimissaan 90 päivän ajaksi kolmen kuukauden aikana elokuun alusta alkaen. Tilanteen muuttuessa kolmen kuukauden jaksolla olennaisesti, tai mikäli yhtiö saa uusia tilauksia lomautusaikana, suunnitelmaa voidaan tarpeen mukaan muuttaa.
Yhtiöllä on useita projekteja aktiivisessa tarjous- ja toteutusvaiheessa, eivätkä edellä mainitut sopeuttamistoimenpiteet siten koske myynti- ja projektihenkilöstöä.
Myös yhtiön johto leikkaa palkkioitaan seuraavan kolmen kuukauden aikana. Yhteensä henkilöstöä koskevien järjestelyiden ja muiden menossa olevien säästötoimenpiteiden kautta yhtiö katsoo saavuttavansa noin 0,2 miljoonan euron säästöt seuraavan kolmen kuukauden aikana.
Tämä yhtiötiedote sisältää tietoja, joita Savosolar Oyj:n on julkaistava markkinoiden väärinkäyttöasetuksen (MAR) perusteella. Yhtiötiedote toimitettiin julkaistavaksi 16.7.2021 klo 14.15 (CEST) edellä mainitun henkilön toimesta. Savosolar lyhyesti
Savosolarin erittäin tehokkaat keräimet ja suuren mittakaavan aurinkolämpöjärjestelmät ovat vieneet aurinkolämpöenergiateknologian aivan uudelle tasolle. Yhtiön keräimissä on patentoidut, nanopinnoitetut suoravirtausabsorberit, ja tällä johtavalla teknologialla Savosolar auttaa asiakkaitaan tuottamaan puhdasta ja kilpailukykyistä energiaa. Savosolarin visio on olla ensisijainen valinta tehokkaiden aurinkolämpöjärjestelmien toimittajana maailmanlaajuisesti. Yhtiö keskittyy suuren mittakaavan projekteihin kaukolämmön tuotannossa, teollisuuden prosessilämmityksessä ja kiinteistöjärjestelmissä – eli markkinoihin, joissa on iso nopean kasvun potentiaali. Yhtiö toimittaa ensisijaisesti kokonaisia järjestelmiä suunnittelusta asennukseen käyttäen parhaita paikallisia yhteistyökumppaneita. Savosolar on tunnustetusti alan innovatiivisin yritys ja haluaa pysyäkin sellaisena. Yhtiö on myynyt ja toimittanut tuotteitaan lähes 20 maahan neljällä mantereella. Savosolarin osake on listattu Nasdaq First North Growth Market Swedenissä tunnuksella SAVOS ja Nasdaq First North Growth Market Finlandissa tunnuksella SAVOH. www.savosolar.com. Yhtiön Hyväksytty Neuvonantaja on Augment Partners AB, info@augment.se, puh. +46 8 604 22 55.