Tom Jansson nimitetty F-Secure Oyj:n talousjohtajaksi
Tom Jansson (kauppatieteen maisteri, s. 1968) on nimitetty F-Secure Oyj:n talousjohtajaksi 1.9.2021 alkaen. Hänestä tulee F-Securen johtoryhmän jäsen ja hän raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Juhani Hintikalle.
Ennen siirtymistään F-Securelle Jansson on toiminut muun muassa Posti Group Oyj:n ja Comptel Oyj:n talousjohtajana.
“Toivotan Tomin lämpimästi tervetulleeksi F-Securelle. Hänellä on laaja kokemus taloushallinnon johtamisesta ja kehittämisestä. Odotan häneltä vahvaa panosta yhtiön strategian toteuttamiseen sekä taloushallinnon prosessiemme edelleen kehittämiseen” sanoo F-Securen toimitusjohtaja Juhani Hintikka.
F-SECURE OYJ Juhani Hintikka, toimitusjohtaja
*** CV – Tom Jansson s.1968, kauppatieteen maisteri Keskeinen työkokemus: Talousjohtaja, Posti Group Oyj, 2018-2021 Talousjohtaja, Comptel Oyj, 2013-2017 Useita liikkeenjohdon ja talouden tehtäviä, Tellabs Inc., 1994-2013 Keskeisimmät nykyiset luottamustoimet: Hallituksen jäsen, Nightingale Health Oyj, 2021–
Ilkka-Yhtymä OyjPuolivuosikatsaus 9.8.2021, klo 13.00 ILKKA-YHTYMÄN PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2021 HUHTI-KESÄKUU 2021 – Liikevaihto 12 304 tuhatta euroa (11 340 tuhatta euroa) – Liiketappio 558 tuhatta euroa (liikevoitto 54 tuhatta euroa) – Oikaistu oman toiminnan liikevoitto 125 tuhatta euroa (247 tuhatta euroa) – Liikevoitto/-tappio -4,5 prosenttia (0,5 %) liikevaihdosta ja oikaistu oman toiminnan liikevoittoprosentti 1,0 (2,2) – Nettorahoituserät olivat 547 tuhatta euroa (3 720 tuhatta euroa). Vertailukaudella 4-6/ 2020 Alma Media Oyj:n osakkeista saadut osinkotuotot (3 597 tuhatta euroa) sisältyvät nettorahoituseriin. – Tappio ennen veroja 11 tuhatta euroa (voitto ennen veroja 3 774 tuhatta euroa) ja katsauskauden tulos -72 tuhatta euroa (3 778 tuhatta euroa). – Tulos/ osake -0,00 euroa (0,15 euroa) TAMMI-KESÄKUU 2021 – Liikevaihto 23 814 tuhatta euroa (21 480 tuhatta euroa) – Liiketappio 771 tuhatta euroa (liiketappio 2 423 tuhatta euroa) – Oikaistu oman toiminnan liikevoitto 154 tuhatta euroa (19 tuhatta euroa) – Liikevoitto/-tappio -3,2 prosenttia (-11,3 %) liikevaihdosta ja oikaistu oman toiminnan liikevoittoprosentti 0,6 (0,1) – Nettorahoituserät olivat 3 803 tuhatta euroa (3 369 tuhatta euroa). – Voitto ennen veroja 3 033 tuhatta euroa (946 tuhatta euroa) ja katsauskauden tulos 2 653 tuhatta euroa (1 341 tuhatta euroa). – Tulos/ osake 0,10 euroa (0,05 euroa) – Omavaraisuusaste 88,0 % (84,6 %) – Nettovelkaantumisaste -32,4 % (-33,4 %) AVAINLUVUT
(1000 eur)
4-6/ 2021
4-6/ 2020
1-6/ 2021
1-6/ 2020
1-12/ 2020
Liikevaihto
12 304
11 340
23 814
21 480
45 805
Liikevoitto/ -tappio
-558
54
-771
-2 423
14 528
Voitto/ tappio ennen veroja
-11
3 774
3 033
946
18 567
Osakekohtainen tulos, (EUR)
-0,00
0,15
0,10
0,05
0,74
Liikevoittoon/ -tappioon sisältyvät osuudet osakkuusyhtiöiden tuloksista ja muut oikaistut erät:
Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista
-52
56
-86
225
15 834
Toiminnan uudelleenjärjestelykulut
-641
-641
Hankintamenon käyvän arvon kohdistamisesta aiheutunut oikaisu liikevaihtoon
-1 874
-1 874
Hankintamenon käyvän arvon kohdistamisesta aiheutuneet poistot ja ehdollisen kauppahinnan käyvän arvon muutos
10
-207
-198
-400
-822
Yrityshankinnan kulut
-43
-393
-393
Oikaistu oman toiminnan liikevoitto/ -tappio
125
247
154
19
1 783
TOIMITUSJOHTAJA OLLI PIRHONEN: Talous elpyi toisen vuosineljänneksen aikana ja se näkyi positiivisena kehityksenä niissä toiminnoissa, jotka olivat heikentyneet koronapandemian aikana. Toisen vuosineljänneksen aikana liikevaihdon kehitys oli positiivista erityisesti ilmoitustuottojen ja painopalveluiden osalta. Näiden toimintojen kehitykseen vaikutti myös kesäkuussa pidetyt kuntavaalit. Toisen vuosineljänneksen liikevaihdon kehityksen arvioinnissa on huomioitava myös se, että viime vuoden vastaava ajankohta sisältää äkillisen ja voimakkaan koronapandemian toimintaa heikentävän vaikutuksen. Vuoden 2020 aikana teimme konsernistrategian päivityksen, joka perustuu kannattavan kasvun rakentamiseen. Olemmekin kääntäneet katseemme koronan jälkeiseen aikaan ja jatkaneet määrätietoisesti liiketoimintojemme kehittämistä. Rokotusten edetessä ja pandemian vaikutusten lieventyessä ei konsernin liiketoiminnoissa ole enää kuluvan vuoden aikana toteutettu viime vuoden kaltaisia koronapandemiaan liittyviä sopeutustoimia. Poikkeustilanteen aiheuttamat toimintatapojen muutokset näkyivät kuitenkin edelleen yleiskulujen laskuna esimerkiksi matkakulujen osalta. Viime vuoden osalta äkillisestä koronaviruspandemiasta johtuvien sopeuttamistoimien ja muiden poikkeustilanteen tuomien toimintamuutosten kustannussäästöt olivat koko konsernissa toisen vuosineljänneksen aikana 1,0 miljoonaa euroa ja koko viime vuoden aikana yhteensä 2,0 miljoona euroa. Media- ja markkinointipalveluiden liikevaihto kasvoi toisen vuosineljänneksen aikana 11,0 % ja oli 7 739 tuhatta euroa (6 969 teur). Liikevaihdon kasvu johtui erityisesti ilmoitustuottojen 26,9 prosentin kasvusta edelliseen vuoteen verrattuna. Talouden elpyminen ja kuntavaalit osaltaan vaikuttivat positiivisesti koko Suomen mediamainontaan kaikissa mediaryhmissä. Huhti-kesäkuun muutos mediamainonnassa yhteensä oli 42,9 %, painetuissa sanomalehdissä 34,6 % ja painetuissa kaupunki- ja noutolehdissä 48,5 % (lähde: Kantar TNS AD Intelligence). Liikevaihto kasvoi myös media- ja markkinointipalveluiden muun myynnin osalta 43,4 %. Muussa myynnissä raportoidaan markkinointi- ja viestintäpalveluiden tuottoja. Painopalveluissa teimme katsauskauden aikana päätöksen hankkia sanomalehtipainamisen jatkossa ostopalveluna. Päätöksen myötä sanomalehtipainaminen päättyy Seinäjoella vuoden 2021 loppuun mennessä. Konsernin painetut lehdet jatkavat ilmestymistä entiseen tapaan ja päätös niiden uudesta painopaikasta tehdään myöhemmin. I-print Oy:n muut painotoiminnot eli erikois-, arkki- ja digipaino jatkavat toimintaansa normaalisti. Painotoimialan yleinen markkinatilanne Suomessa on jatkunut tiukkana painovolyymien laskiessa. Koronapandemian negatiiviset vaikutukset ovat näkyneet painopalveluiden ulkoisen liikevaihdon kehityksessä viime vuoden maaliskuusta alkaen. Talouden elpyessä kuluvan vuoden toisen vuosineljänneksen aikana painopalveluiden ulkoinen liikevaihto kuitenkin kasvoi 28,6 % ja oli 1 115 tuhatta euroa (867 teur). Markkinoinnin ja viestinnän teknologiapalveluiden liikevaihto laski toisen vuosineljänneksen aikana 1,5 % ja oli 3 450 tuhatta euroa (3 504 teur). Kyseinen liiketoiminta toimii SaaS-liiketoimintamallilla ja 84,5 % liikevaihdosta oli jatkuvalaskutteista. Nämä jatkuvalaskutteiset palvelut kasvoivat 5,7 %, kun muut palvelut laskivat 28,2 %. Vallitsevat poikkeusolot ovat lyhyellä aikavälillä vaikuttaneet heikentävästi Liana Technologiesin liiketoimintaan. Pitkällä aikavälillä pandemian kuitenkin arvioidaan lisäävän yrityksille suunnattujen digitaalisten palveluiden kysyntää. Liiketoiminnan painottuessa tavoitteidemme mukaisesti jatkuvalaskutteiseen toimintaan, näkyvät pandemian liiketoimintaa heikentävät lyhyenkin aikavälin vaikutukset vasta viiveellä liikevaihdossa. Vastaavasti digitaalisen liiketoiminnan kysynnän kasvu näkyy vasta pidemmän aikavalin kuluessa vaikutuksina jatkuvalaskutteisessa liikevaihdossa. LIIKEVAIHTO JA TULOSKEHITYS HUHTI-KESÄKUU Konsernin liikevaihto kasvoi huhti-kesäkuussa 8,5 prosenttia ja oli 12 304 tuhatta euroa (11 304 teur). Media- ja markkinointipalvelujen ulkoinen liikevaihto kasvoi 11,0 %. Ilmoitustuotot kasvoivat 26,9 % ja sisältötuotot laskivat 1,9 %. Media- ja markkinointipalvelujen muu myynti kasvoi 43,4 %. Painopalvelujen ulkoinen liikevaihto kasvoi 28,6 %. Markkinoinnin ja viestinnän teknologiapalvelujen ulkoinen liikevaihto laski 1,5 %. Markkinoinnin ja viestinnän teknologiapalvelujen jatkuvalaskutteisten palveluiden liikevaihto kasvoi 5,7 % ja muiden palveluiden liikevaihto laski 28,2 %. Liiketoiminnan muut tuotot olivat 21 tuhatta euroa (47 teur). Huhti-kesäkuun kulut olivat 12 838 tuhatta euroa (11 399 teur). Kulut kasvoivat 12,6 %. Materiaaleista ja palveluista aiheutuvat kulut laskivat 1,9 % ja henkilöstökulut kasvoivat 13,6 %. Poistot ja arvonalentumiset kasvoivat 69,3 %. Ilkka-Yhtymä tiedotti 16.6.2021 päätöksestä hankkia sanomalehtipainamisen jatkossa ostopalveluna. Päätöksen myötä sanomalehtipainaminen päättyy Seinäjoella vuoden 2021 loppuun mennessä. Painon sulkemispäätöksen johdosta vuoden 2021 toiselle vuosineljännekselle kirjattiin koneiden ja kaluston arvonalentumista ja poistoja 441 tuhatta euroa sekä liiketoiminnan muihin kuluihin uudelleenjärjestelykuluja 200 tuhatta euroa. Liiketoiminnan muut kulut kasvoivat 11,4 %. Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista oli -52 tuhatta euroa (56 teur). Konsernin liiketappio oli 558 tuhatta euroa (liikevoitto 54 teur). Konsernin liikevoittoprosentti oli -4,5 (0,5). Liikevoittoon/ -tappioon sisältyy oikaistuja eriä yhteensä -683 tuhatta euroa (-193 teur). Huhti-kesäkuussa 2021 oikaistut erät muodostuivat osuudesta osakkuusyhtiöiden tuloksista (-52 tuhatta euroa), hankintameno-oikaisuihin liittyviä eristä (10 tuhatta euroa) sekä painon sulkemispäätökseen liittyviä eristä (-641 tuhatta euroa). Huhti-kesäkuussa 2020 oikaistut erät muodostuivat osuudesta osakkuusyhtiöiden tuloksista (56 tuhatta euroa) sekä yrityshankintaan liittyvistä kuluista ja hankintameno-oikaisuihin liittyvistä eristä (-250 tuhatta euroa). Konsernin oikaistu oman toiminnan liikevoitto oli 125 tuhatta euroa (247 teur) eli 1,0 % (2,2 %) liikevaihdosta. Media- ja markkinointipalvelujen liikevoitto kasvoi 292 tuhatta euroa ja painopalvelujen liikevoitto laski 576 tuhatta euroa. Markkinoinnin ja viestinnän teknologiapalvelujen liikevoitto laski 473 tuhatta euroa. Nettorahoituserät olivat huhti-kesäkuussa 547 tuhatta euroa (3 720 teur). Huhti-kesäkuussa 2020 nettorahoituseriin sisältyy 3 597 tuhatta euroa osinkotuottoja Alma Media Oyj:n osakkeista. Korkotuotot olivat 73 tuhatta euroa (63 teur). Korkokulut ilman niitä suojaavien johdannaisten käyvän arvon muutosta olivat 86 tuhatta euroa (83 teur) ja johtuvat pääosin avoinna olevista johdannaissopimuksista. Koronvaihtosopimukset oltiin alun perin otettu suojaamaan korkoriskiltä muuntamalla vaihtuvakorkoisia velkoja kiinteäkorkoisiksi. Konserni ei käytä suojauslaskentaa, jolloin koronvaihtosopimusten realisoitumattomat markkina-arvon muutokset kirjataan tuloksen kautta. Näiden koronvaihtosopimusten markkina-arvon muutos huhti-kesäkuussa 2021 oli +111 tuhatta euroa (-35 teur). Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävien rahoitusvarojen nettotulos oli 369 tuhatta euroa (176 teur). Konsernin tappio ennen veroja oli 11 tuhatta euroa (voitto ennen veroja 3 774 teur) ja katsauskauden tulos -72 tuhatta euroa (3 778 teur). Osakekohtainen tulos oli -0,00 euroa (0,15 euroa). LIIKEVAIHTO JA TULOSKEHITYS TAMMI-KESÄKUU Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa 10,9 prosenttia ja oli 23 814 tuhatta euroa (21 480 teur). Konsernin vertailukauden 2020 liikevaihtoon sisältyy konserniin 8.1.2020 hankitun Liana Technologies Oy:n hankintamenon käyvän arvon kohdistamisesta aiheutunut oikaisu liikevaihtoon -1 874 tuhatta euroa. Media- ja markkinointipalvelujen ulkoinen liikevaihto kasvoi 4,7 %. Ilmoitustuotot kasvoivat 5,9 % ja sisältötuotot laskivat 1,8 %. Media- ja markkinointipalvelujen muu myynti kasvoi 38,8 %. Painopalvelujen ulkoinen liikevaihto laski 0,7 %. Markkinoinnin ja viestinnän teknologiapalvelujen ulkoinen liikevaihto laski 2,7 %. Markkinoinnin ja viestinnän teknologiapalvelujen jatkuvalaskutteisten palveluiden liikevaihto kasvoi 3,8 % ja muiden palveluiden liikevaihto laski 26,6 %. Liiketoiminnan muut tuotot olivat 427 tuhatta euroa (115 teur). Katsauskaudella 1-6/2021 media- ja markkinointipalvelujen liiketoiminnan muihin tuottoihin sisältyy I-Mediat Oy:n saama median koronatuki 371 tuhatta euroa. Tammi-kesäkuun kulut olivat 24 925 tuhatta euroa (24 239 teur). Kulut kasvoivat 2,8 %. Materiaaleista ja palveluista aiheutuvat kulut laskivat 4,7 % ja henkilöstökulut kasvoivat 7,1 %. Poistot ja arvonalentumiset kasvoivat 40,5 %. Ilkka-Yhtymä tiedotti 16.6.2021 päätöksestä hankkia sanomalehtipainamisen jatkossa ostopalveluna. Päätöksen myötä sanomalehtipainaminen päättyy Seinäjoella vuoden 2021 loppuun mennessä. Painon sulkemispäätöksen johdosta vuoden 2021 toiselle vuosineljännekselle kirjattiin koneiden ja kaluston arvonalentumista ja poistoja 441 tuhatta euroa sekä liiketoiminnan muihin kuluihin uudelleenjärjestelykuluja 200 tuhatta euroa. Liiketoiminnan muut kulut laskivat 9,9 %. Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista oli -86 tuhatta euroa (225 teur). Konsernin liiketappio oli 771 tuhatta euroa (2 423 teur). Konsernin liikevoittoprosentti oli -3,2 (-11,3). Liiketappioon sisältyy oikaistuja eriä yhteensä -925 tuhatta euroa (-2 442 teur). Tammi-kesäkuussa 2021 oikaistut erät muodostuivat osuudesta osakkuusyhtiöiden tuloksista (-86 tuhatta euroa), hankintameno-oikaisuihin liittyviä eristä (-198 tuhatta euroa) sekä painon sulkemispäätökseen liittyviä eristä (-641 tuhatta euroa). Tammi-kesäkuussa 2020 oikaistut erät muodostuivat osuudesta osakkuusyhtiöiden tuloksista (225 tuhatta euroa) sekä yrityshankintaan liittyvistä kuluista ja hankintameno-oikaisuihin liittyvistä eristä (-2 667 tuhatta euroa). Konsernin oikaistu oman toiminnan liikevoitto oli 154 tuhatta euroa (19 teur) eli 0,6 % (0,1 %) liikevaihdosta. Media- ja markkinointipalvelujen liikevoitto kasvoi 823 tuhatta euroa ja painopalvelujen liikevoitto laski 618 tuhatta euroa. Markkinoinnin ja viestinnän teknologiapalvelujen liikevoitto laski 616 tuhatta euroa. Nettorahoituserät olivat tammi-kesäkuussa 3 803 tuhatta euroa (3 369 teur). Nettorahoituseriin sisältyy 2 698 tuhatta euroa (3 597 teur) osinkotuottoja Alma Media Oyj:n osakkeista. Korkotuotot olivat 191 tuhatta euroa (84 teur). Korkokulut ilman niitä suojaavien johdannaisten käyvän arvon muutosta olivat 194 tuhatta euroa (156 teur) ja johtuvat pääosin avoinna olevista johdannaissopimuksista. Koronvaihtosopimukset oltiin alun perin otettu suojaamaan korkoriskiltä muuntamalla vaihtuvakorkoisia velkoja kiinteäkorkoisiksi. Konserni ei käytä suojauslaskentaa, jolloin koronvaihtosopimusten realisoitumattomat markkina-arvon muutokset kirjataan tuloksen kautta. Näiden koronvaihtosopimusten markkina-arvon muutos tammi-kesäkuussa 2021 oli +229 tuhatta euroa (-123 teur). Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävien rahoitusvarojen nettotulos oli 786 tuhatta euroa (-32 teur). Konsernin voitto ennen veroja oli 3 033 tuhatta euroa (946 teur) ja katsauskauden tulos 2 653 tuhatta euroa (1 341 teur). Osakekohtainen tulos oli 0,10 euroa (0,05 euroa). VUODEN 2021 NÄKYMÄT (muuttumaton, päivitetty 21.6.2021) Koronaviruspandemiasta johtuvien poikkeusolosuhteiden vuoksi näkymiin liittyy edelleen paljon epävarmuutta. Ilkka-Yhtymä-konsernin liikevaihdon arvioidaan nousevan edellisvuodesta ja oikaistun oman toiminnan liikevoiton arvioidaan laskevan edellisvuodesta. Vuoden 2020 liikevaihto oli 45,8 miljoonaa euroa ja oikaistu oman toiminnan liikevoitto oli 1,8 miljoonaa euroa. Alma Media Oyj:n osingolla (omistusosuus 10,9 %) on merkittävä vaikutus konsernin tulokseen. KONSERNIN TUNNUSLUVUT
6/2021
6/2020
12/2020
Tulos/osake (eur)
0,10
0,05
0,74
Oma pääoma/osake (eur)
6,55
4,83
6,25
Henkilöstö keskimäärin
439
437
436
Investoinnit (1 000 eur)
1 101
1 013
1 912
Korolliset velat (1 000 eur)
1 889
2 695
2 332
Omavaraisuusaste, %
88,0
84,6
87,7
Nettovelkaantumisaste, %
-32,4
-33,4
-25,3
Tilikauden keskimääräinen osakkeiden lukumäärä
25 450 411
25 450 411
25 450 411
Osakkeiden lukumäärä tilinpäätöspäivänä
25 450 411
25 450 411
25 450 411
TALOUDELLISTEN TIEDOTTEIDEN JULKISTAMINEN Tämä pörssitiedote on tiivistelmä Ilkka-Yhtymän puolivuosikatsauksesta 1.1.-30.6.2021 ja sisältää katsauksen keskeiset tiedot. Varsinainen osavuosikatsaus julkaistaan pdf-tiedostona tämän pörssitiedotteen liitteenä sekä yhtiön internet-sivuilla www.ilkka-yhtyma.fi. ILKKA-YHTYMÄ OYJ Hallitus Olli Pirhonen toimitusjohtaja Lisätietoja: Toimitusjohtaja Olli Pirhonen, Ilkka-Yhtymä Oyj puh. 040 766 5418 JAKELU Nasdaq Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.ilkka-yhtyma.fi Ilkka-Yhtymä lyhyesti Informaatio yhdistää Ilkka-Yhtymän asiakkaita, lukijoita ja liiketoimintoja. Media- ja markkinointipalvelujen liiketoiminta-alueella konserniyhtiöistä toimivat I-Mediat Oy sekä sen tytäryhtiöt Myynninmaailma Oy, Digimoguli Oy ja somessa.com Oy Ab. Sanomalehti Ilkka-Pohjalaisen lisäksi I-Mediat Oy julkaisee kahta kaupunkilehteä ja viittä paikallislehteä. Konsernin painopalveluyhtiö I-print Oy:n liiketoiminta koostuu sanomalehti- ja arkkipainamisesta sekä erikoispainon palveluista. Liana Technologies Oy tytäryhtiöineen tuottaa markkinoinnin ja viestinnän teknologiapalveluita. Konsernin palveluista vastaa noin 450 median, markkinoinnin ja teknologian osaajaa.
Kutsu Afarak Group Oyj:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen
Afarak Group Oyj:n (”Afarak”) osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 30. elokuuta 2021 kello 10:00 yhtiön pääkonttorissa osoitteessa Kaisaniemenkatu 4, 00100 Helsinki. Yhtiön osakkeenomistajat voivat osallistua kokoukseen ja käyttää osakkeenomistajan oikeuksiaan vain äänestämällä ennakkoon tai asiamiehen välityksellä sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon. Kokoukseen ei voi osallistua paikan päällä. Ohjeet osakkeenomistajille löytyvät tämän kutsun C-osasta.
Yhtiön hallitus on päättänyt poikkeuksellisesta kokousmenettelystä 8.5.2021 voimaantulleen väliaikaisen lain (375/2021) nojalla. COVID-19-pandemian leviämisen rajoittamiseksi yhtiö on päättänyt ryhtyä väliaikaisen lainsäädännön mahdollistamiin toimiin, jotta yhtiökokous voidaan pitää ennakoitavalla tavalla huomioiden osakkeenomistajien, yhtiön henkilökunnan ja muiden sidosryhmien terveys ja turvallisuus.
Hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja eivät osallistu yhtiökokoukseen, eikä hallituksen ja johdon puheenvuoroja pidetä kokouksessa.
A. YLIMÄÄRÄISESSÄ YHTIÖKOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT: Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
Kokouksen avaaminen
Kokouksen järjestäytyminen
Kokouksen puheenjohtajana toimii asianajaja Mika Taberman.
Mikäli Mika Tabermanilla ei painavasta syystä johtuen ole mahdollisuutta toimia puheenjohtajana, hallitus nimeää puheenjohtajaksi parhaaksi katsomansa toisen henkilön.
Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen
Pöytäkirjantarkastajana ja ääntenlaskun valvojana toimii asianajaja Kalle Klemetti.
Mikäli Kalle Klemetillä ei painavasta syystä johtuen ole mahdollisuutta toimia pöytäkirjantarkastajana ja ääntenlaskun valvojana, hallitus nimeää pöytäkirjantarkastajaksi ja ääntenlaskun valvojaksi parhaaksi katsomansa toisen henkilön.
Kokouksen laillisuuden toteaminen
Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen
Kokoukseen osallistuviksi osakkeenomistajiksi katsotaan ne osakkeenomistajat, jotka ovat äänestäneet ennakkoon ennakkoäänestysajan kuluessa ja joilla on osakeyhtiölain 5 luvun 6 ja 6a §:n mukaan oikeus osallistua yhtiökokoukseen. Ääniluettelo vahvistetaan Euroclear Finland Oy:n toimittamien tietojen perusteella.
Tilintarkastajan valitseminen
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle tarkastusvaliokunnan suosituksen mukaisesti, että tilintarkastajaksi valittaisiin tilintarkastusyhteisö Tietotili Audit Oy, joka on ilmoittanut yhtiön päävastuulliseksi tilintarkastajaksi KHT Urpo Salon.
Kokouksen päättäminen
B. YHTIÖKOKOUSASIAKIRJAT
Tämä kokouskutsu, joka sisältää ylimääräiselle yhtiökokoukselle tehdyn päätösehdotuksen, sekä muut osakeyhtiölain 5 luvun 22 §:n edellyttämät asiakirjat ovat saatavilla Yhtiön internetsivuilla osoitteessa http://www.afarak.com/en/sijoittajat/yhtiokokoukset/2021/ylimaarainen-yhtiokokous/. Edellä mainituista asiakirjoista sekä tästä kokouskutsusta lähetetään pyydettäessä jäljennökset osakkeenomistajille.
Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä edellä mainituilla verkkosivuilla viimeistään 13. syyskuuta 2021. C. OHJEITA KOKOUKSEEN OSALLISTUJILLE
Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan vain äänestämällä ennakkoon tai asiamiehen välityksellä sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon alla olevien ohjeiden mukaisesti.
1 Osallistumisoikeus
Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on 18.8.2021 mennessä merkittynä yhtiön osakkeenomistajaksi Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon.
Osakkeenomistaja voi osallistua yhtiökokoukseen vain äänestämällä ennakkoon tai asiamiehen välityksellä sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon alla olevien ohjeiden mukaisesti.
2 Ilmoittautuminen ja äänestäminen ennakkoon
Ilmoittautuminen ja ennakkoäänestys alkavat 13.8.2021 klo 10.00, kun määräaika äänestykseen otettavien vastaehdotusten toimittamiselle on päättynyt. Yhtiön osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen äänestämällä ennakkoon, tulee ilmoittautua yhtiökokoukseen ja äänestää ennakkoon viimeistään 23.8.2021 klo 10.00, johon mennessä ilmoittautumisen ja äänten on oltava perillä.
Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa pyydetyt tiedot, kuten osakkeenomistajan nimi, henkilötunnus, osoite ja puhelinnumero. Osakkeenomistajien Afarakille tai Euroclear Finland Oy:lle luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä.
Osakkeenomistajat, joilla on suomalainen arvo-osuustili, voivat ilmoittautua ja äänestää ennakkoon tiettyjen yhtiökokouksen asialistalla olevien asiakohtien osalta 13.8.2021 klo 10.00 ja 23.8.2021 klo 10.00 välisenä aikana seuraavilla tavoilla:
Jos osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen toimittamalla ennakkoäänet Euroclear Finland Oy:lle, äänten toimittaminen katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen, kunhan siitä ilmenevät edellä mainitut ilmoittautumiseen vaadittavat tiedot.
Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen asiamiehen välityksellä. Myös osakkeenomistajan asiamies voi osallistua vain äänestämällä ennakkoon yllä kuvatulla tavalla.
Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja, tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvo-osuustileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa.
Valtakirjat pyydetään toimittamaan Euroclear Finland Oy:lle postitse osoitteeseen Euroclear Finland Oy, Yhtiökokous / Afarak Group Oyj, PL 1110, 00101 Helsinki, tai sähköpostitse osoitteeseen yhtiokokous@euroclear.eu, ja niiden tulee olla perillä ennen ilmoittautumisajan päättymistä.
4 Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja
Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 18.8.2021. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon viimeistään 25.8.2021 klo 10.00 mennessä. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen. Osakkeenomistuksessa yhtiökokouksen täsmäytyspäivän jälkeen tapahtuneet muutokset eivät vaikuta oikeuteen osallistua yhtiökokoukseen eivätkä osakkeenomistajan äänimäärään.
Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet tilapäiseen osakasluetteloon rekisteröitymistä, valtakirjojen antamista ja yhtiökokoukseen ilmoittautumista koskien. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja, joka haluaa osallistua ylimääräiseen yhtiökokoukseen, merkittäväksi tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan mennessä. Lisäksi omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee järjestää ennakkoon äänestäminen hallintarekisteröidyn osakkeen omistajan puolesta hallintarekisteröityjen osakkeiden ilmoittautumisajan puitteissa.
Osakkeenomistajilla, joilla on vähintään yksi sadasosa yhtiön kaikista osakkeista, on oikeus tehdä äänestykseen otettava vastaehdotus yhtiökokouksen asialistalla oleviin päätösehdotuksiin. Tällaiset vastaehdotukset on toimitettava yhtiölle sähköpostitse osoitteeseen ilmo@afarak.com viimeistään 12.8.2021 kello 14.00 mennessä. Vastaehdotuksen tekevän osakkeenomistajan on esitettävä vastaehdotuksen toimittamisen yhteydessä riittävä selvitys omistuksestaan tämän kokouskutsun päivämääränä. Vastaehdotus otetaan käsiteltäväksi yhtiökokouksessa, sillä edellytyksellä, että osakkeenomistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen ja osakkeenomistaja omistaa yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä vähintään yhden sadasosan yhtiön kaikista osakkeista. Jos vastaehdotusta ei oteta käsiteltäväksi yhtiökokouksessa, vastaehdotuksen puolesta annettavat äänet jäävät ottamatta huomioon. Yhtiö julkaisee mahdolliset äänestykseen otettavat vastaehdotukset yhtiön verkkosivuilla osoitteessa http://www.afarak.com/en/sijoittajat/yhtiokokoukset/2021/ylimaarainen-yhtiokokous/ viimeistään 13.8.2021.
Osakkeenomistaja voi esittää osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:ssä tarkoitettuja kysymyksiä kokouksessa käsiteltävistä asioista 16.8.2021 kello 14.00 asti sähköpostitse osoitteeseen ilmo@afarak.com. Tällaiset osakkeenomistajien kysymykset, yhtiön johdon vastaukset niihin sekä mahdolliset muut kuin äänestykseen otetut vastaehdotukset ovat nähtävänä yhtiön verkkosivuilla osoitteessa http://www.afarak.com/en/sijoittajat/yhtiokokoukset/2021/ylimaarainen-yhtiokokous/ viimeistään 19.8.2021. Kysymysten ja vastaehdotusten tekemisen edellytyksenä on, että osakkeenomistaja esittää riittävän selvityksen osakeomistuksestaan.
Afarak Group Oyj:llä on kokouskutsun päivänä 9. elokuuta 2021 yhteensä 252.041.814 liikkeelle laskettua osaketta, joista 252.041.814 tuottaa äänioikeuden. Yhtiön hallussa on 6.073.991 omaa osaketta.
HELSINGISSÄ 9. ELOKUUTA 2021 AFARAK GROUP OYJ HALLITUS Lisätietoja:
Vuosikertomukset ja muut sijoittajille annettavat tiedot ovat tarkasteltavissa Yhtiön verkkosivustolla www.afarak.com.
Afarak Group on erikoismetalliseosten valmistaja, joka tavoittelee vakaata kasvua. Yhtiöllä on erikoismetalliliiketoimintaa Etelä-Euroopassa ja rautametalliliiketoimintaa Etelä-Afrikassa. Yhtiön osake on listattu NASDAQ Helsingissä (AFAGR) ja Lontoon pörssissä (AFRK).
Jakelu: NASDAQ Helsinki Lontoon pörssi Keskeiset tiedotusvälineet www.afarak.com
Aspon uusi toimitusjohtaja Rolf Jansson aloittaa 16.8.2021
Aiemmin 24.3.2021 tiedotetun mukaisesti Rolf Jansson aloittaa monialayhtiö Aspon toimitusjohtajana nykyisen toimitusjohtaja Aki Ojasen jäädessä eläkkeelle. Nyt aikataulu on tarkentunut ja Jansson aloittaa 16.8.2021. Ojanen jää eläkkeelle 15.8.2021.
Aspo tiedotti 12.11.2020, että toimitusjohtaja Aki Ojanen käyttää mahdollisuutta jäädä eläkkeelle vuonna 2021 täyttäessään kuusikymmentä vuotta. Sovitun aikataulun mukaisesti Ojanen jatkaa konsernin toimitusjohtajana ja tytäryhtiöiden hallitusten puheenjohtajana siihen asti, kunnes Jansson aloittaa tehtävässä.
“Lämpimät kiitokset hallituksen ja kaikkien osakkeenomistajien puolesta Akille poikkeuksellisen pitkästä ja ansiokkaasta urasta Aspon toimitusjohtajana. Osakkeen arvon kasvattaminen vastuullisella tavalla on ollut onnistuneesti Aspon kulttuurin ytimessä. Tiedän, että Rolf on erittäin motivoitunut ottaessaan haasteen vastaan löytää Aspolle vieläkin tuloksellisempi vauhti hyödyntäen monialayhtiön mahdollisuuksia”, sanoi Aspon hallituksen puheenjohtaja Heikki Westerlund. ASPO OYJ Hallitus
Lisätiedot: Heikki Westerlund, hallituksen puheenjohtaja, +358 50 5596580
Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintoja Pohjois-Euroopan lisäksi kasvumarkkinoilla keskittyen vaativiin b-to-b -asiakkaisiin. Vahvojen yritysbrändiemme, ESL Shipping, Leipurin, Telko ja Kauko, tavoitteena on olla toimialojensa markkinajohtajia. Ne vastaavat omasta toiminnastaan, asiakassuhteistaan ja niiden kehittämisestä. Kokonaisuutena ne tuottavat Aspon liikearvon. Aspon konsernirakennetta ja liiketoimintoja kehitetään pitkäjänteisesti ilman ennalta määriteltyä aikataulua. JAKELU: Nasdaq Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.aspo.fi
Nexstim Oyj (NXTMH:HEX, NXTMS:STO) (”Nexstim” tai ”Yhtiö”) julkistaa 30.6.2021 päättyneen puolivuotiskatsauksen perjantaina 13.8.2021 noin klo 9.00 Suomen aikaa.
Yhtiö järjestää kaksi webinaaria sijoittajille, analyytikoille ja medialle perjantaina 13. elokuuta 2021. Toimitusjohtaja Mikko Karvinen sekä talousjohtaja Joonas Juokslahti esittelevät taloudelliset ja toiminnalliset tulokset, jonka jälkeen osanottajat voivat esittää kysymyksiä.
Ensimmäinen webinaari on suomeksi klo 11.00 (EEST). Toinen webinaari järjestetään englanniksi klo 15.00 (EEST).
Ohjeet webinaareihin osallistumiseen:
Pyydämme ilmoittautumaan webinaariin alla olevan linkin kautta. Ilmoittautuneille lähetetään lisätietoa sähköpostitse.
Lisätietoja saa verkkosivulta www.nexstim.com tai ottamalla yhteyttä:
Mikko Karvinen, toimitusjohtaja + 358 50 326 4101 mikko.karvinen@nexstim.com
Erik Penser Bank AB (Certified Adviser) +46 8 463 83 00 certifiedadviser@penser.se
Tietoja Nexstim Oyj:stä
Nexstim on suomalainen, kansainvälisillä markkinoilla toimiva lääkintäteknologiayritys. Missionamme on mahdollistaa haastavien aivosairauksien yksilöllinen ja tehokas diagnostiikka ja hoito.
Nexstim on kehittänyt uraauurtavan noninvasiivisen aivostimulaatioteknologian nimeltä SmartFocus®. SmartFocus® perustuu kallon ulkopuoliseen aivostimulaatioon (TMS eli transcranial magnetic stimulation), johon on yhdistetty 3D-navigointijärjestelmä. Uniikki teknologia mahdollistaa halutun aivoalueen tarkan ja yksilöllisen stimuloinnin.
SmartFocus® TMS teknologiaa käytetään Nexstimin kehittämässä NBT® (Navigated Brain Therapy) -laitteistossa, jolla on FDA:n markkinointi- ja jakelulupa vakavan masennuksen hoitoon Yhdysvalloissa. NBT®-laitteisto on CE-hyväksytty Euroopassa käytettäväksi vakavan masennuksen ja kroonisen neuropaattisen kivun hoidossa.
Lisäksi Nexstim markkinoi kehittämäänsä, SmartFocus® TMS teknologiaan perustuvaa NBS (Navigated Brain Stimulation) -laitteistoa. Nexstimin NBS-laitteisto on ainoa FDA:n hyväksymä ja CE-merkitty navigoiva TMS-laitteisto liikeaivokuoren ja aivojen puhealueiden leikkausta edeltävää kartoitusta varten. Nexstimin osakkeet on listattu Nasdaq First North Growth Market Finlandin ja Nasdaq First North Growth Market Swedenin markkinapaikoilla.
QPR Software Oyj, Yhtiötiedote 9.8.2021 kello 10.00
QPR Software Oyj:n hallitus tiedotti 24.6.2021 valinneensa tuotantotalouden diplomi-insinööri Jussi Vasaman QPR Softwaren uudeksi toimitusjohtajaksi. Vasaman aloituspäiväksi on vahvistunut 1.10.2021.
Sujuvan siirtymäkauden varmistamiseksi hallitus ja yhtiötä vuoden 2008 alusta lähtien johtanut nykyinen toimitusjohtaja Jari Jaakkola ovat sopineet, että Jaakkola jatkaa tehtävässään syyskuun loppuun saakka.
QPR Software Oyj
Hallitus
Lisätietoja:
Pertti Ervi Hallituksen puheenjohtaja puh. +33 68 583 9153
Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj Lehdistötiedote 9.8.2021 klo 8.30
Ovaron heinäkuunraportti – vuokrasalkun vuokrausaste oli 96,21 %
Ovaron asuntomyynnit ja Vuokrasalkun vuokrausaste
Ovaro julkaisee kuukausittain Vuokrasalkun neliöpohjaisen vuokrausasteen sekä tiedot asuntojen myyntimääristä. Heinäkuussa Ovaro myi 6 asuntoa velattomilta hinnoiltaan 1,2 M€. Vuoden 2021 alusta yhtiö on myynyt yhteensä 155 asuntoa velattomilta hinnoiltaan 18,4 M€.
Toimitusjohtaja Marko Huttunen:
Vuokrausaste jatkoi kasvuaan myös heinäkuussa ja oli 96,21 %. Vuokra-asuntomarkkinoilla kysyntä kohdistuu suurempiin ja kohtuuhintaisiin vuokra-asuntoihin, josta Ovaro on hyötynyt. Vuokrausasteen mittavaa kasvua selittää viime vuonna aloitettu vuokra-asuntojen remonttiohjelma ja ulkoistettujen vuokrauspalveluiden purkaminen omaksi toiminnaksi. Vuokrausaste on nyt vakiintumassa strategian määrittämälle 95 %:n minimitason yläpuolelle.
Vuokrasalkun neliömetripohjaisesti laskettu vuokrausaste:
Professori Jarno Limnéll Innofactorin kyberturvallisuusliiketoiminnan vetäjäksi – tavoitteena vahvistaa luottamusta ja turvallisuutta digitaalisessa Suomessa yhteistyössä Microsoftin ja KPMG:n kanssa
Innofactor Oyj:n lehdistötiedote 9.8.2021 klo 7.00
Innofactor on nimittänyt 9.8.2021 alkaen Aalto-yliopiston työelämäprofessori Jarno Limnéllin uuden kyberturvallisuusyksikkönsä johtajaksi. Innofactorjärjestää yhdessä HUSin, KPMG:n ja Microsoftin kanssa suomalaisten organisaatioiden kyberturvallisuutta käsittelevän virtuaalisen mediatilaisuuden tänään klo 12.00. Tilaisuudessa on mahdollisuus esittää kysymyksiä kyberturvallisuudesta SuomessaLimnéllille ja muille puhujille.
Innofactor on nimittänyt 9.8.2021 alkaen Aalto-yliopiston työelämäprofessori Jarno Limnéllin uuden kyberturvallisuusyksikkönsä johtajaksi. Hän kuuluu Innofactorin Suomen johtoryhmään, vastaa Microsoft-tietoturvaratkaisuihin keskittyvän yksikön liiketoiminnasta sekä Innofactorin pohjoismaisen kyberturvallisuustarjooman kehittämisestä. Limnéll on koulutukseltaan sotatieteiden tohtori, VTM ja majuri evp. ja on työskennellyt turvallisuusasioiden parissa 25 vuotta julkishallinnossa, yrityselämässä ja akateemisessa maailmassa. Hän on Suomen tunnetuimpia turvallisuusasiantuntijoita ja Maailman talousfoorumin asiantuntijaverkoston jäsen.
”Olen jo pitkään osallistunut kyber- ja kokonaisturvallisuuskeskusteluun ja toteutukseen Suomessa ja maailmalla ja tuonut esille uskoni suomalaisten organisaatioiden ja yhteiskunnan haluun ja kykyyn parantaa niin turvallisuuttaan kuin resilienssiään meitä ympäröiviä ja alati kehittyviä kyberturvallisuusuhkia vastaan”, Jarno Limnéll toteaa. ”Turvallisuudesta huolehtiminen ei kuitenkaan saa johtaa sulkeutumiseen ja teknologian tarjoamien mahdollisuuksien ohittamiseen. Se tie johtaa vain näivettymiseen ja palveluiden heikkenemiseen. Turvallisuus on paremminkin teknologian ja digitalisaation hyötyjen mahdollistaja ja luottamuksen rakentaja. Haluankin olla mukana rakentamassa luottamusta ja turvallisuutta digitaalisessa maailmassa yhdessä johtavien suomalaisten organisaatioiden, kuten mediatilaisuudessa alustavan HUSin kanssa. Innofactor ja sen yhteistyö Microsoftin ja KPMG:n kaltaisten globaalien kyberturvallisuuskumppanien kanssa tarjoavat minulle tähän loistavan mahdollisuuden.”
Limnéllin vetämä uusi yksikkö tulee tarjoamaan sekä kyberturvallisuuden konsultointipalveluja että Microsoftin Azure Securityyn ja Microsoft 365 Securityyn perustuvia julkisen pilven tietoturvaratkaisuja. Innofactor haluaa olla mukana varmistamassa, että asiakkaiden käyttämät tietojärjestelmät suunnitellaan, toteutetaan ja niitä käytetään mahdollisimman turvallisesti. Innofactor on Microsoftin Gold Security -kumppani ja haluaa kasvattaa osaamistaan entisestään.
”On hienoa, että Innofactorin kaltainen ansioitunut ja asiantunteva yhteistyökumppani panostaa merkittävissä määrin nyt Microsoftin tietoturvatarjoomaan. Uusi kyberturvallisuusyksikkö lujittaa entisestään pitkään jatkunutta yhteistyötämme eri toimialoilla ja tuoteryhmissä. Luottamus ja turvallisuus ovat Microsoftin työn ytimessä, joten pidän merkittävänä, että voimme yhdessä tämän uuden hankkeen kautta vahvistaa pilven tietoturvaratkaisujen asemaa Suomessa. Tarjoamalla organisaatioille kokonaisvaltaisia tietoturvaratkaisuja pystymme auttamaan jokaista organisaatiota luomaan turvallisia ja toimivia ratkaisuja, jotka vastaavat myös tulevaisuuden tarpeita”, sanoo Microsoft Oy:n toimitusjohtaja Jussi Tolvanen.
Innofactorin uuden yksikön perustamisen myötä sen viime vuonna julkistettu yhteistyö KPMG:n kanssa laajenee myös kyberturvallisuuden osa-alueelle. Yhdessä yhtiöt kykenevät auttamaan asiakkaitaan varmistamaan pilvipalveluidensa tietoturvan ja vaatimustenmukaisuuden ja näin tarjoamaan suomalaisille entistä toimivampia ja parempia julkisia ja yksityisiä palveluita.
”KPMG:n ainutlaatuisen pitkä kokemus virallisena arviointilaitoksena mm. Microsoftin pilvipalveluista ja niiden vaatimustenmukaisuudesta sekä yhteistyö Innofactorin kanssa tarjoaa yhteisille asiakkaillemme erinomaisen mahdollisuuden tietoturvallisten digitaalisten palvelujen kehittämiseen. KPMG:n tietoturvapalvelujen laaja osaajajoukko sekä kokemus tietoturvallisuuden konsultoinneista ja auditoinneista täydentää Innofactorin tarjoomaa vaatimustenmukaisuuden lisäksi myös mahdollisten tietoturvapoikkeamien selvittelyssä ja tutkinnassa”, sanoo KPMG:n tietoturvapalvelun johtaja Mika Iivari.
”Innofactor on vahvasti mukana rakentamassa pilvipohjaisia digitaalisia ratkaisuja yhdessä Suomen johtavien organisaatioiden kanssa. Meille kaikille suomalaisille on tärkeää, että saamme käyttöömme laadukkaita ja tehokkaita digitaalisia palveluita, olivat ne sitten julkisen tai yksityisen sektorin tarjoamia. Julkinen pilvi, kuten Microsoft Azure, on keskeisessä asemassa tämän mahdollistajana. Siksi onkin erityisen tärkeää, että voimme tarjota asiakkaillemme korkealuokkaisia tietoturvaratkaisuja ja poistaa näin esteet julkisen pilven hyödyntämiseltä. Olen erittäin tyytyväinen, että saamme Jarnon kaltaisen osaajan mukaan tiimiimme johtamaan tätä työtä ja rakentamaan digitaalisesta Suomesta entistä toimivampaa ja turvallisempaa paikkaa”, sanoo Innofactorin toimitusjohtaja ja perustaja Sami Ensio.
Innofactorin, HUSin ja kumppanien virtuaalinen mediatilaisuussuomalaisten organisaatioiden kyberturvallisuusuudesta järjestetään tänään 9.8. klo 12.00
Innofactor, HUS, KPMG ja Microsoft järjestävät tänään klo 12.00 Microsoft Teamsillä pidettävän mediatilaisuuden, jossa Innofactorin Jarno Limnéll, HUSin CIO Mikko Rotonen, KPMG:n Head of Cyber Security Services Mika Iivari ja Advisory Senior Manager Olli Knuuti sekä Microsoftin Suomen toimitusjohtaja Jussi Tolvanen kertovat lisää Suomen organisaatioiden kyberturvallisuustilanteesta ja julkisen pilven tietoturvasta. Tapahtumassa on mahdollista kysyä kysymyksiä. Voit lukea tapahtuman aiheista lisää täällä tai liittyä tilaisuuteen suoraan tänään klo 12.00 tästä.
Innofactor Innofactor on johtava yritysten, julkishallinnon ja kolmannen sektorin modernin digitaalisen organisaation edistäjä Pohjoismaissa noin 1 000 asiakkaalleen. Innofactorilla on Pohjoismaiden laajin Microsoft-ekosysteemin ratkaisutarjonta ja johtava osaaminen. Innofactorilla työskentelee yli 500 innostunutta ja motivoitunutta huippuasiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Vuosina 2016–2020 Innofactorin liikevaihdon vuotuinen kasvu on ollut keskimäärin 8,3 %. Innofactor Oyj:n osake on noteerattu NASDAQ Helsinki Oy:n päälistalla toimialalla teknologia. www.innofactor.fi #ModernDigitalOrganization #PeopleFirst #CreatingSmiles