Incapin Kuressaaren tehdas otti käyttöön uudet tuotantolaitteet

Incapin Kuressaaren tehdas otti käyttöön uudet tuotantolaitteet

| Source:

Incap Oyj:

Incap Oyj:

Helsinki, FINLAND

English
Finnish

Elektroniikkateollisuusyritys Incap Electronics Estonia otti käyttöön Kuressaaren tehtaassa nykyaikaisen aaltojuotoskoneen ja selektiivisen juotoskoneen. Avajaisiin osallistuneen Viron elinkeino- ja tietotekniikkaministeri Andres Suttin mukaan saarenmaalaisten huipputeknologia luo vahvan perustan Viron avaruusteollisuudelle.

“Uudet laitteet hankittiin Incapin Viron tehtaaseen ennen muuta nostamaan tuotannon laatu korkeimmalle tasolle ja täyttämään vielä paremmin asiakkaiden odotukset”, Incapin Viron tehtaan johtaja Greg Grace kertoo. Investoinnin arvo on yhteensä 250 000 euroa.

“Elektronisia laitteita käytetään päivittäin yhä enemmän, ja niiden valmistus tuodaan yhä lähemmäs kotimarkkinoita. Se rohkaisee meitä investoimaan huipputeknologiaan”, sanoo Grace. Korkealaatuisten tuotteiden tarjoaminen on tuonut erinomaisia asiakkaita – esimerkiksi Incapin Kuressaaren tehtaan tiimi pääsi mukaan NASAn avaruusohjelmaa varten valmistetun kuuntutkimuskameran elektronisten komponenttien valmistukseen, jossa laatuvaatimukset ja -standardit ovat erittäin tiukat.

Uusien laitteiden avajaisiin osallistunut elinkeino- ja tietotekniikkaministeri Andres Sutt totesi, että Viron teollisuudella on nykyään valmius valmistaa vaikkapa kaikki, mitä Kuuhun lähtevään esineeseen tarvitaan. “Meillä Virossa on kaikki tarvittavat taidot älykkäästä laitteisto- ja ohjelmistokehittämisestä valmistusyrityksiin, joilla on tarvittava toimitusketju todellisten maailmanluokan hankkeiden toteuttamista varten. Jo pelkästään Incapin tuotanto on erinomainen esimerkki siitä, että täkäläinen huipputeknologia voi tehdä Virosta varteenotettavan avaruusmaan”, Sutt sanoo.

Incapin tehtaalla käyttöönotettu aaltojuotoskone on laite, jolla voidaan juottaa nopeasti ja laadukkaasti piirilevyyn erilaisia läpivientikomponentteja. Selektiivisellä juotoskoneella puolestaan voi asentaa piirilevyyn sellaisia komponentteja, jotka eivät siedä tavanomaisen aaltojuottoprosessin kuumuutta ja sellaisia, jotka asennetaan piirilevyn molemmin puolin, jolloin vaaditaan erittäin suuri tinan annostelutarkkuus.

Incap on kansainvälinen elektroniikkalaitevalmistaja, joka tarjoaa sekä suurteollisuudelle että pienemmille startup-yrityksille uusimmalla teknologialla valmistettuja elektroniikkalaiteratkaisuja. Incapin elektroniikkaa löytyy esimerkiksi etäluettavista sähkömittareista, kevyistä sähköajoneuvoista, älykkäistä katuvaloista Viron eri alueilla sekä maailman suurimman merenkulkukonsernin laitteista. Incapin akkupankkien avulla esimerkiksi Viron ensimmäinen hybridiristeilyalus Tõll kuljettaa matkustajia Virtsu–Kuivastu-reitillä, ja pian NASAn avaruusohjelman puitteissa lentää Kuuta tutkimaan Kuressaaressa valmistettua elektroniikkaa sisältävä kamera.

Kuressaaressa toimiva Incap Electronics Estonia -elektroniikkatehdas kuuluu Incap-konserniin, joka toimii Suomessa, Virossa, Intiassa, Slovakiassa, Isossa-Britanniassa ja Hongkongissa työllistäen lähes 2 000 henkilöä, joista noin sata työskentelee Saarenmaalla.

Lisätietoja antavat:

Otto Pukk, toimitusjohtaja, puh. +372 508 0798 (englanniksi)
Greg Grace, Incapin Viron toiminnoista vastaava johtaja, puh. +372 516 3643 (englanniksi)

LYHYESTI INCAPISTA

Incap Oyj on elektroniikan valmistuksen palveluiden luotettava kumppani ja täyden palvelun toimittaja. Globaalina elektroniikan valmistuksen palveluyrityksenä Incap tukee asiakkaita suurista monikansallisista ja keskisuurista yrityksistä pieniin startup-yrityksiin niiden koko valmistusarvoketjussa. Incap tarjoaa huipputeknologiaa yrittäjäkulttuurin ja korkeasti koulutetun henkilöstön tukemana. Yritys toimii Suomessa, Virossa, Intiassa, Isossa-Britanniassa, Slovakiassa ja Hongkongissa työllistäen noin 1 900 henkilöä. Incapin osake on vuodesta 1997 listattu Nasdaq Helsinki Oy:n pörssissä.

Liite

Kuvia uuden tuotantolinjan avajaisista: https://photos.app.goo.gl/mUpER3XPCMSgB6Xv9

Alkuperäinen artikkeli

Ilkka-Yhtymän osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2021

Ilkka-Yhtymän osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2021

| Source:

Ilkka-Yhtymä Oyj

Ilkka-Yhtymä Oyj

Seinäjoki, FINLAND

Ilkka-Yhtymä OyjOsavuosikatsaus 8.11.2021, klo 13.00
ILKKA-YHTYMÄN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2021
HEINÄSYYSKUU 2021
– Liikevaihto 11 883 tuhatta euroa (11 462 tuhatta euroa)
– Liikevoitto 493 tuhatta euroa (1 263 tuhatta euroa)
– Oikaistu oman toiminnan liikevoitto 908 tuhatta euroa (986 tuhatta euroa)
– Liikevoitto 4,1 prosenttia (11,0 %) liikevaihdosta ja oikaistu oman toiminnan liikevoittoprosentti 7,6 (8,6)
– Nettorahoituserät olivat 109 tuhatta euroa (249 tuhatta euroa).
– Voitto ennen veroja 601 tuhatta euroa (1 512 tuhatta euroa) ja katsauskauden tulos 623 tuhatta euroa (1 466 tuhatta euroa).
– Tulos/ osake 0,02 euroa (0,06 euroa)
TAMMI-SYYSKUU 2021
– Liikevaihto 35 697 tuhatta euroa (32 942 tuhatta euroa)
– Liiketappio 278 tuhatta euroa (liiketappio 1 160 tuhatta euroa)
– Oikaistu oman toiminnan liikevoitto 1 062 tuhatta euroa (1 005 tuhatta euroa)
– Liikevoitto/-tappio -0,8 prosenttia (-3,5 %) liikevaihdosta ja oikaistu oman toiminnan liikevoittoprosentti 3,0 (3,1)
– Nettorahoituserät olivat 3 912 tuhatta euroa (3 618 tuhatta euroa).
– Voitto ennen veroja 3 634 tuhatta euroa (2 458 tuhatta euroa) ja katsauskauden tulos 3 275 tuhatta euroa (2 807 tuhatta euroa).
– Tulos/ osake 0,13 euroa (0,11 euroa)
– Omavaraisuusaste 87,1 % (86,3 %)
– Nettovelkaantumisaste -31,2 % (-30,9 %)
AVAINLUVUT

(1000 eur) 7-9/ 2021 7-9/ 2020 1-9/ 2021 1-9/ 2020 1-12/ 2020
Liikevaihto 11 883 11 462 35 697 32 942 45 805
Liikevoitto/ -tappio 493 1 263 -278 -1 160 14 528
Voitto/ tappio ennen veroja 601 1 512 3 634 2 458 18 567
Osakekohtainen tulos, (EUR) 0,02 0,06 0,13 0,11 0,74
Liikevoittoon/ -tappioon sisältyvät osuudet osakkuusyhtiöiden tuloksista ja muut oikaistut erät:
Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista 24 487 -62 712 15 834
Toiminnan uudelleenjärjestelykulut -116 -757
Hankintamenon käyvän arvon kohdistamisesta aiheutunut oikaisu liikevaihtoon -1 874 -1 874
Hankintamenon käyvän arvon kohdistamisesta aiheutuneet poistot ja ehdollisen kauppahinnan käyvän arvon muutos -234 -209 -432 -610 -822
Yrityshankinnan kulut -88 -88 -393 -393
Oikaistu oman toiminnan liikevoitto/ -tappio 908 986 1 062 1 005 1 783

TOIMITUSJOHTAJA OLLI PIRHONEN:
Jatkoimme määrätietoisesti liiketoimintojemme kehittämistä ja hankimme 25. elokuuta 2021 tehdyllä kaupalla enemmistöosuuden sosiaalisen median markkinointipalveluihin keskittyvästä MySome Oy:stä. Yrityskauppa toteuttaa strategiaamme ja laajentaa yritysasiakkaillemme tarjottavien markkinointipalvelujen valikoimaa. Kolmannen vuosineljänneksen aikana konsernin liikevaihdon kehitys oli positiivista, mutta vaihteli paljon eri liiketoimintojen sisällä. Talouden edelleen elpyessä kolmannen vuosineljänneksen osalta on kuitenkin huomioitava, että viime vuoden vastaavan neljänneksen aikana talous oli myös nousussa.
Rokotusten edetessä ja pandemian vaikutusten lieventyessä ei konsernin liiketoiminnoissa ole enää kuluvan vuoden aikana toteutettu viime vuoden kaltaisia koronapandemiaan liittyviä sopeutustoimia. Poikkeustilanteen aiheuttamat toimintatapojen muutokset näkyivät kuitenkin edelleen yleiskulujen laskuna esimerkiksi matkakulujen osalta. Viime vuoden osalta äkillisestä koronaviruspandemiasta johtuvien sopeuttamistoimien ja muiden poikkeustilanteen tuomien toimintamuutosten kustannussäästöt olivat koko konsernissa kolmannen vuosineljänneksen aikana 0,5 miljoonaa euroa ja koko viime vuoden aikana yhteensä 2,0 miljoona euroa.
Media- ja markkinointipalveluiden liikevaihto kasvoi kolmannen vuosineljänneksen aikana 5,8 % ja oli 7 632 tuhatta euroa (7 217 teur). Liikevaihdon kasvu johtui erityisesti ryhmässä muu myynti raportoitujen markkinointi- ja viestintäpalvelujen 83 prosentin kasvusta. Tämä kasvu oli pääosin yrityshankintojen seurausta. Sisältötuottojen lasku oli 0,7 % ja ilmoitustuotot laskivat 6,8 %. Heinä-syyskuun kasvu koko Suomen mediamainonnassa yhteensä oli 7,3 %, painetuissa sanomalehdissä kasvu oli 2,1 % ja painetuissa kaupunki- ja noutolehdissä laskua puolestaan oli 8,3 % (lähde: Kantar TNS AD Intelligence).
Painopalveluissa teimme kesäkuussa päätöksen hankkia sanomalehtipainamisen jatkossa ostopalveluna. Päätöksen myötä sanomalehtipainaminen päättyy Seinäjoella vuoden 2021 loppuun mennessä. Konsernin painetut lehdet jatkavat ilmestymistä entiseen tapaan ja elokuussa Ilkka-Yhtymään kuuluva I-Mediat Oy teki sopimuksen painoyhteistyöstä Kokkolassa toimivan Botnia Print Oy Ab:n kanssa. Tämä yhteistyö alkaa vuoden 2022 alusta alkaen. I-print Oy:n muut painotoiminnot eli erikois-, arkki- ja digipaino jatkavat toimintaansa normaalisti.
Painotoimialan yleinen markkinatilanne Suomessa on jatkunut tiukkana painovolyymien laskiessa. Koronapandemian negatiiviset vaikutukset ovat näkyneet painopalveluiden ulkoisen liikevaihdon kehityksessä viime vuoden maaliskuusta alkaen. Vuoden kolmannen vuosineljänneksen aikana painopalveluiden ulkoinen liikevaihto laski 5,9 % ja oli 906 tuhatta euroa (964 teur).
Markkinoinnin ja viestinnän teknologiapalveluiden liikevaihto nousi kolmannen vuosineljänneksen aikana 1,9 % ja oli 3 345 tuhatta euroa (3 282 teur). Kyseinen liiketoiminta toimii SaaS-liiketoimintamallilla ja 88,3 % liikevaihdosta oli jatkuvalaskutteista. Nämä jatkuvalaskutteiset palvelut kasvoivat 6,2 %, kun muut palvelut laskivat 21,9 %.
Vallitsevat poikkeusolot ovat lyhyellä aikavälillä vaikuttaneet heikentävästi Liana Technologiesin liiketoimintaan. Pitkällä aikavälillä pandemian kuitenkin arvioidaan lisäävän yrityksille suunnattujen digitaalisten palveluiden kysyntää. Liiketoiminnan painottuessa tavoitteidemme mukaisesti jatkuvalaskutteiseen toimintaan, kysynnän kasvu näkyy vasta pidemmän aikavälin kuluessa vaikutuksina liikevaihdossa.
Katsauskauden jälkeen Ilkka-Yhtymään kuuluva Liana Technologies on hankkinut 29. lokakuuta 2021 tehdyllä kaupalla omistukseensa enemmistöosuuden ruotsalaisesta markkinointiteknologiayhtiö Ungapped Ab:sta. Yrityskauppa toteuttaa Liana Technologiesin strategiaa kasvaa Pohjoismaiden suurimmaksi markkinoinnin ja viestinnän pilvipalveluja tarjoavaksi toimijaksi. Ungapped Ab:n liikevaihto vuonna 2021 päättyneellä tilikaudella oli noin 10 MSEK. Yrityskaupan myötä Ilkka-Yhtymä-konsernin henkilöstö kasvaa kymmenellä markkinointiteknologian osaajalla.
LIIKEVAIHTO JA TULOSKEHITYS HEINÄ-SYYSKUU
Konsernin liikevaihto kasvoi heinä-syyskuussa 3,7 prosenttia ja oli 11 883 tuhatta euroa (11 462 teur). Media- ja markkinointipalvelujen ulkoinen liikevaihto kasvoi 5,8 %. Ilmoitustuotot laskivat 6,8 % ja sisältötuotot laskivat 0,7 %. Media- ja markkinointipalvelujen muu myynti kasvoi 83,0 %. Painopalvelujen ulkoinen liikevaihto laski 5,9 %. Markkinoinnin ja viestinnän teknologiapalvelujen ulkoinen liikevaihto kasvoi 1,9 %. Markkinoinnin ja viestinnän teknologiapalvelujen jatkuvalaskutteisten palveluiden liikevaihto kasvoi 6,2 % ja muiden palveluiden liikevaihto laski 21,9 %.
Liiketoiminnan muut tuotot olivat 22 tuhatta euroa (77 teur).
Heinä-syyskuun kulut olivat 11 450 tuhatta euroa (10 759 teur). Kulut kasvoivat 6,4 %. Materiaaleista ja palveluista aiheutuvat kulut laskivat 4,4 % ja henkilöstökulut kasvoivat 9,3 %. Poistot ja arvonalentumiset kasvoivat 18,2 %. Ilkka-Yhtymä tiedotti 16.6.2021 päätöksestä hankkia sanomalehtipainamisen jatkossa ostopalveluna. Päätöksen myötä sanomalehtipainaminen päättyy Seinäjoella vuoden 2021 loppuun mennessä. Painon sulkemispäätöksen johdosta vuoden 2021 kolmannelle vuosineljännekselle kirjattiin koneiden ja kaluston ylimääräisiä poistoja sekä liiketoiminnan muihin kuluihin uudelleenjärjestelykuluja yhteensä 116 tuhatta euroa. Liiketoiminnan muut kulut kasvoivat 13,1 %.
Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista oli 24 tuhatta euroa (487 teur). Konsernin liikevoitto oli 493 tuhatta euroa (1 263 teur). Konsernin liikevoittoprosentti oli 4,1 (11,0). Liikevoittoon sisältyy oikaistuja eriä yhteensä -415 tuhatta euroa (277 teur). Heinä-syyskuussa 2021 oikaistut erät muodostuivat osuudesta osakkuusyhtiöiden tuloksista (24 tuhatta euroa), yrityshankintaan liittyvistä kuluista ja hankintameno-oikaisuihin liittyvistä eristä (-323 tuhatta euroa) sekä painon sulkemispäätökseen liittyviä eristä (-116 tuhatta euroa). Heinä-syyskuussa 2020 oikaistut erät muodostuivat osuudesta osakkuusyhtiöiden tuloksista (487 tuhatta euroa) sekä hankintameno-oikaisuihin liittyvistä eristä (-209 tuhatta euroa). Konsernin oikaistu oman toiminnan liikevoitto oli 908 tuhatta euroa (986 teur) eli 7,6 % (8,6 %) liikevaihdosta. Media- ja markkinointipalvelujen liikevoitto laski 46 tuhatta euroa ja painopalvelujen liikevoitto laski 81 tuhatta euroa. Markkinoinnin ja viestinnän teknologiapalvelujen liikevoitto laski 9 tuhatta euroa.
Nettorahoituserät olivat heinä-syyskuussa 109 tuhatta euroa (249 teur). Korkotuotot olivat 27 tuhatta euroa (115 teur). Korkokulut ilman niitä suojaavien johdannaisten käyvän arvon muutosta olivat 84 tuhatta euroa (99 teur) ja johtuvat pääosin avoinna olevista johdannaissopimuksista. Koronvaihtosopimukset oltiin alun perin otettu suojaamaan korkoriskiltä muuntamalla vaihtuvakorkoisia velkoja kiinteäkorkoisiksi. Konserni ei käytä suojauslaskentaa, jolloin koronvaihtosopimusten realisoitumattomat markkina-arvon muutokset kirjataan tuloksen kautta. Näiden koronvaihtosopimusten markkina-arvon muutos heinä-syyskuussa 2021 oli +91 tuhatta euroa (+50 teur). Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävien rahoitusvarojen nettotulos oli 66 tuhatta euroa (172 teur).
Konsernin voitto ennen veroja oli 601 tuhatta euroa (1 512 teur) ja katsauskauden tulos 623 tuhatta euroa (1 466 teur). Osakekohtainen tulos oli 0,02 euroa (0,06 euroa).
LIIKEVAIHTO JA TULOSKEHITYS TAMMI-SYYSKUU
Konsernin liikevaihto kasvoi tammi-syyskuussa 8,4 prosenttia ja oli 35 697 tuhatta euroa (32 942 teur). Konsernin vertailukauden 2020 liikevaihtoon sisältyy konserniin 8.1.2020 hankitun Liana Technologies Oy:n hankintamenon käyvän arvon kohdistamisesta aiheutunut oikaisu liikevaihtoon -1 874 tuhatta euroa. Media- ja markkinointipalvelujen ulkoinen liikevaihto kasvoi 5,0 %. Ilmoitustuotot kasvoivat 1,7 % ja sisältötuotot laskivat 1,4 %. Media- ja markkinointipalvelujen muu myynti kasvoi 53,0 %. Painopalvelujen ulkoinen liikevaihto laski 2,4 %. Markkinoinnin ja viestinnän teknologiapalvelujen ulkoinen liikevaihto laski 1,2 %. Markkinoinnin ja viestinnän teknologiapalvelujen jatkuvalaskutteisten palveluiden liikevaihto kasvoi 4,6 % ja muiden palveluiden liikevaihto laski 25,4 %.
Liiketoiminnan muut tuotot olivat 449 tuhatta euroa (192 teur). Katsauskaudella 1-9/2021 media- ja markkinointipalvelujen liiketoiminnan muihin tuottoihin sisältyy I-Mediat Oy:n saama median koronatuki 371 tuhatta euroa.
Tammi-syyskuun kulut olivat 36 375 tuhatta euroa (34 998 teur). Kulut kasvoivat 3,9 %. Materiaaleista ja palveluista aiheutuvat kulut laskivat 4,6 % ja henkilöstökulut kasvoivat 7,7 %. Poistot ja arvonalentumiset kasvoivat 32,9 %. Ilkka-Yhtymä tiedotti 16.6.2021 päätöksestä hankkia sanomalehtipainamisen jatkossa ostopalveluna. Päätöksen myötä sanomalehtipainaminen päättyy Seinäjoella vuoden 2021 loppuun mennessä. Painon sulkemispäätöksen johdosta katsauskaudella on kirjattu koneiden ja kaluston arvonalentumista ja poistoja 467 tuhatta euroa sekä liiketoiminnan muihin kuluihin uudelleenjärjestelykuluja 290 tuhatta euroa. Liiketoiminnan muut kulut laskivat 3,5 %.
Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista oli -62 tuhatta euroa (712 teur). Konsernin liiketappio oli 278 tuhatta euroa (1 160 teur). Konsernin liikevoittoprosentti oli -0,8 (-3,5). Liiketappioon sisältyy oikaistuja eriä yhteensä -1 340 tuhatta euroa (-2 165 teur). Tammi-syyskuussa 2021 oikaistut erät muodostuivat osuudesta osakkuusyhtiöiden tuloksista (-62 tuhatta euroa), yrityshankintaan liittyvistä kuluista ja hankintameno-oikaisuihin liittyvistä eristä (-520 tuhatta euroa) sekä painon sulkemispäätökseen liittyviä eristä (-757 tuhatta euroa). Tammi-syyskuussa 2020 oikaistut erät muodostuivat osuudesta osakkuusyhtiöiden tuloksista (712 tuhatta euroa) sekä yrityshankintaan liittyvistä kuluista ja hankintameno-oikaisuihin liittyvistä eristä (-2 877 tuhatta euroa). Konsernin oikaistu oman toiminnan liikevoitto oli 1 062 tuhatta euroa (1 005 teur) eli 3,0 % (3,1 %) liikevaihdosta. Media- ja markkinointipalvelujen liikevoitto kasvoi 777 tuhatta euroa ja painopalvelujen liikevoitto laski 699 tuhatta euroa. Markkinoinnin ja viestinnän teknologiapalvelujen liikevoitto laski 625 tuhatta euroa.
Nettorahoituserät olivat tammi-syyskuussa 3 912 tuhatta euroa (3 618 teur). Nettorahoituseriin sisältyy 2 698 tuhatta euroa (3 597 teur) osinkotuottoja Alma Media Oyj:n osakkeista. Korkotuotot olivat 218 tuhatta euroa (199 teur). Korkokulut ilman niitä suojaavien johdannaisten käyvän arvon muutosta olivat 277 tuhatta euroa (255 teur) ja johtuvat pääosin avoinna olevista johdannaissopimuksista. Koronvaihtosopimukset oltiin alun perin otettu suojaamaan korkoriskiltä muuntamalla vaihtuvakorkoisia velkoja kiinteäkorkoisiksi. Konserni ei käytä suojauslaskentaa, jolloin koronvaihtosopimusten realisoitumattomat markkina-arvon muutokset kirjataan tuloksen kautta. Näiden koronvaihtosopimusten markkina-arvon muutos tammi-syyskuussa 2021 oli +319 tuhatta euroa (-73 teur). Kaupankäyntitarkoituksessa pidettävien rahoitusvarojen nettotulos oli 852 tuhatta euroa (140 teur).
Konsernin voitto ennen veroja oli 3 634 tuhatta euroa (2 458 teur) ja katsauskauden tulos 3 275 tuhatta euroa (2 807 teur). Osakekohtainen tulos oli 0,13 euroa (0,11 euroa).
VUODEN 2021 NÄKYMÄT (muuttumaton)
Koronaviruspandemiasta johtuvien poikkeusolosuhteiden vuoksi näkymiin liittyy edelleen paljon epävarmuutta.
Ilkka-Yhtymä-konsernin liikevaihdon arvioidaan nousevan edellisvuodesta ja oikaistun oman toiminnan liikevoiton arvioidaan laskevan edellisvuodesta. Vuoden 2020 liikevaihto oli 45,8 miljoonaa euroa ja oikaistu oman toiminnan liikevoitto oli 1,8 miljoonaa euroa.
Alma Media Oyj:n osingolla (omistusosuus 10,9 %) on merkittävä vaikutus konsernin tulokseen.
KONSERNIN TUNNUSLUVUT

9/2021 9/2020 12/2020
Tulos/osake (eur) 0,13 0,11 0,74
Oma pääoma/osake (eur) 6,45 5,10 6,25
Henkilöstö keskimäärin 443 440 436
Investoinnit (1 000 eur) 1 591 1 453 1 912
Korolliset velat (1 000 eur) 1 259 2 503 2 332
Omavaraisuusaste, % 87,1 86,3 87,7
Nettovelkaantumisaste, % -31,2 -30,9 -25,3
Tilikauden keskimääräinen osakkeiden lukumäärä 25 450 411 25 450 411 25 450 411
Osakkeiden lukumäärä tilinpäätöspäivänä 25 450 411 25 450 411 25 450 411

TALOUDELLISTEN TIEDOTTEIDEN JULKISTAMINEN
Tämä pörssitiedote on tiivistelmä Ilkka-Yhtymän osavuosikatsauksesta 1.1.-30.9.2021 ja sisältää katsauksen keskeiset tiedot. Varsinainen osavuosikatsaus julkaistaan pdf-tiedostona tämän pörssitiedotteen liitteenä sekä yhtiön internet-sivuilla www.ilkka-yhtyma.fi.
ILKKA-YHTYMÄ OYJ
Hallitus
Olli Pirhonen
toimitusjohtaja
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Olli Pirhonen, Ilkka-Yhtymä Oyj
puh. 040 766 5418
JAKELU
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ilkka-yhtyma.fi
Ilkka-Yhtymä lyhyesti
Informaatio yhdistää Ilkka-Yhtymän asiakkaita, lukijoita ja liiketoimintoja. Media- ja markkinointipalvelujen liiketoiminta-alueella konserniyhtiöistä toimivat I-Mediat Oy sekä sen tytäryhtiöt Myynninmaailma Oy, Digimoguli Oy, somessa.com Oy Ab ja MySome Oy. Sanomalehti Ilkka-Pohjalaisen lisäksi I-Mediat Oy julkaisee kahta kaupunkilehteä ja viittä paikallislehteä. Konsernin painopalveluyhtiö I-print Oy:n liiketoiminta koostuu sanomalehti- ja arkkipainamisesta sekä erikoispainon palveluista. Liana Technologies Oy tytäryhtiöineen tuottaa markkinoinnin ja viestinnän teknologiapalveluita. Konsernin palveluista vastaa noin 480 median, markkinoinnin ja teknologian osaajaa.

Liite

Attachments


Osavuosikatsaus_Q3_2021

Osavuosikatsaus_Q3_2021…Alkuperäinen artikkeli

Evli Pankki Oyj: A-osakkeiden muunto B-osakkeiksi

Evli Pankki Oyj: A-osakkeiden muunto B-osakkeiksi

| Source:

Evli Pankki Oyj

Evli Pankki Oyj

Helsinki, FINLAND

English
Finnish

EVLI PANKKI OYJ PÖRSSITIEDOTE 8.11.2021 KLO 12.55 (EET/EEST)

Evli Pankki Oyj:n hallitus on kokouksissaan 20.10.2021 ja 1.11.2021 hyväksynyt osakkeenomistajien pyynnöt 109.716 A-osakkeen muuntamisesta B-osakkeiksi yhtiöjärjestyksen 4 §:n nojalla.

Muunnon jälkeen Evli Pankin A-osakkeiden määrä on yhteensä 14.507.948 ja B-osakkeiden määrä on yhteensä 9.601.472 osaketta. Evli Pankki Oyj:n osakkeiden kokonaismäärä pysyy ennallaan 24.109.420 kappaleessa. Yhtiön osakkeiden tuottama äänimäärä on muunnon jälkeen yhteensä 299.760.432.

Osakkeiden muunto on rekisteröity kaupparekisteriin 8.11.2021. Muunnetut osakkeet tulevat julkisen kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsingissä yhdessä vanhojen osakkeiden kanssa 9.11.2021 alkaen.

EVLI PANKKI OYJ

Juho Mikola
Talousjohtaja

Lisätietoja:
Sari Paronen, viestintäasiantuntija, Evli Pankki Oyj, p. +358 40 7442697, sari.paronen@evli.com

Evli Pankki Oyj

Evli on sijoittamiseen erikoistunut pankki, joka auttaa yhteisöjä, yrityksiä ja yksityishenkilöitä kasvattamaan varallisuuttaan. Tuote- ja palveluvalikoima sisältää sijoitusrahastoja, varainhoitoa ja pääomamarkkinapalveluita, vaihtoehtoisia sijoitustuotteita, osakeanalyysia, kannustinjärjestelmien suunnittelu- ja hallinnointipalveluja sekä yritysjärjestelypalveluita. Yhtiö tarjoaa myös asiakkaiden sijoitustoimintaa tukevia pankkipalveluita. Evli on Suomen parhaaksi arvioitu* ja suosituin** yhteisövarainhoitaja.

Evlin hallinnoitavana on 16,8 miljardia euroa asiakkaiden varoja (netto 9/2021). Evli-konsernin oma pääoma on 125,4 miljoonaa euroa ja BIS-vakavaraisuussuhde 16,1 prosenttia (30.9.2021). Yhtiön palveluksessa työskentelee noin 280 henkilöä. Evli Pankki Oyj:n B-osake on listattu Nasdaq Helsingissä.

*Kantar Prospera External Asset Management Finland 2015, 2016, 2017, 2018, 2019, 2021 **Kantar Prospera External Asset Management Finland 2017, 2018, 2019, 2020, 2021

Jakelu: Nasdaq Helsinki Oy, keskeiset tiedotusvälineet, www.evli.com

Tags

share conversion

evli

osakkeiden muuntoAlkuperäinen artikkeli

Ilkka-Yhtymä Oyj:n hallitus on päättänyt osingon toisen erän täsmäytyspäivän ja maksupäivän

Ilkka-Yhtymä Oyj:n hallitus on päättänyt osingon toisen erän täsmäytyspäivän ja maksupäivän

| Source:

Ilkka-Yhtymä Oyj

Ilkka-Yhtymä Oyj

Seinäjoki, FINLAND

Ilkka-Yhtymä Oyj Pörssitiedote 8.11.2021, klo 10.15
ILKKA-YHTYMÄ OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT OSINGON TOISEN ERÄN TÄSMÄYTYSPÄIVÄN JA MAKSUPÄIVÄN
Ilkka-Yhtymä Oyj:n hallitus on päättänyt osingon toisen erän, 0,10 euroa osakkeelta, maksupäivän ja täsmäytyspäivän. Osingon toinen erä maksetaan sille osakkeenomistajalle, joka osingonjaon täsmäytyspäivänä 10.11.2021 on merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön omistajaluetteloon. Osingonmaksupäivä on 17.11.2021.
Ilkka-Yhtymä Oyj:n varsinainen yhtiökokous 21.4.2021 päätti, että vuodelta 2020 maksetaan osinkoa yhteensä 0,30 euroa osakkeelta, kahdessa erässä. Ensimmäinen erä, 0,20 euroa, maksettiin 30.4.2021. Yhtiökokouksessa päätettiin, että Ilkka-Yhtymä Oyj:n hallitus päättää toisen erän, 0,10 euroa, täsmäytyspäivän kokouksessaan marraskuussa.
ILKKA-YHTYMÄ OYJ
Olli Pirhonen
toimitusjohtaja
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Olli Pirhonen, Ilkka-Yhtymä Oyj
puh. 040 766 5418
JAKELU
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ilkka-yhtyma.fi
Ilkka-Yhtymä lyhyesti
Informaatio yhdistää Ilkka-Yhtymän asiakkaita, lukijoita ja liiketoimintoja. Media- ja markkinointipalvelujen liiketoiminta-alueella konserniyhtiöistä toimivat I-Mediat Oy sekä sen tytäryhtiöt Myynninmaailma Oy, Digimoguli Oy, somessa.com Oy Ab ja MySome Oy. Sanomalehti Ilkka-Pohjalaisen lisäksi I-Mediat Oy julkaisee kahta kaupunkilehteä ja viittä paikallislehteä. Konsernin painopalveluyhtiö I-print Oy:n liiketoiminta koostuu sanomalehti- ja arkkipainamisesta sekä erikoispainon palveluista. Liana Technologies Oy tytäryhtiöineen tuottaa markkinoinnin ja viestinnän teknologiapalveluita. Konsernin palveluista vastaa noin 480 median, markkinoinnin ja teknologian osaajaa.

Alkuperäinen artikkeli

Eezy Oyj:n uudet osakkeet on merkitty kaupparekisteriin

Eezy Oyj:n uudet osakkeet on merkitty kaupparekisteriin

| Source:

Eezy Oyj

Eezy Oyj

Helsinki, FINLAND

English
Finnish

EEZY OYJ — PÖRSSITIEDOTE — 8.11.2021 KLO 8.45

Eezy Oyj:n uudet osakkeet on merkitty kaupparekisteriin

Eezy Oyj:n ("Eezy") 1.11.2021 tiedotetussa suunnatussa osakeannissa merkityt 151 597 uutta osaketta on merkitty kaupparekisteriin 8.11.2021.

Eezyn osakemäärä nousi suunnatun osakeannin seurauksena 25 046 815 osakkeeseen.

Uudet osakkeet otetaan julkisen kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsingissä yhdessä Eezyn muiden osakkeiden kanssa 9.11.2021.

Lisätietoja:

Hannu Nyman
talousjohtaja
hannu.nyman@eezy.fi
puh. +358 (0)50 306 9913

Alkuperäinen artikkeli

KUTSU INVESTORS HOUSE OYJ:N Q3 2021 JULKISTAMISTILAISUUTEEN 15.11.2021 KLO 13.00

KUTSU INVESTORS HOUSE OYJ:N Q3 2021 JULKISTAMISTILAISUUTEEN 15.11.2021 KLO 13.00

| Source:

Investors House Oyj

Investors House Oyj

Helsinki, FINLAND

Investors House Oyj
Lehdistötiedote

KUTSU INVESTORS HOUSE OYJ:N Q3 2021 JULKISTAMISTILAISUUTEEN 15.11.2021 KLO 13.00

Investors House Oyj julkaisee Q3 2021 osavuosikatsauksen 15.11.2021 noin klo 8.30.

Investors Housen toimitusjohtaja Petri Roininen esittelee osavuosikatsauksen sekä samalla katsauksen yhtiön strategiasta ja näkymistä analyytikoille, sijoittajille ja medialle maanantaina 15.11.2021 klo 13.00.

Tilaisuus pidetään webcastinä ja on seurattavissa osoitteessa https://investorshouse.videosync.fi/2021-q3 . Webcastissä voi netin kautta esittää reaaliaikaisesti kysymyksiä, joihin toimitusjohtaja tilaisuudessa vastaa.

Esitysaineistot ovat saatavilla tiedotustilaisuuden jälkeen osoitteessa www.investorshouse.fi.

Helsinki 8.11.2021

Investors House Oyj

Petri Roininen, toimitusjohtaja

Jakelu: Nasdaq Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.investorshouse.fi

Investors House luo omistaja-arvoa yhdistämällä osaamisensa kiinteistö- ja finanssimarkkinan koko arvoketjussa. Toimintamalli tarjoaa useita kasvu- ja ansaintamahdollisuuksia, minkä lisäksi yhtiö pystyy hyödyntämään tehokkaasti markkinoilla avautuvia mahdollisuuksia ja allokoimaan pääomia parhaaksi katsomallaan tavalla.

Alkuperäinen artikkeli

Sampo Oyj:n omien osakkeiden ostot 5.11.2021

Sampo Oyj:n omien osakkeiden ostot 5.11.2021

| Source:

Sampo Oyj

Sampo Oyj

Helsinki, FINLAND

English
Finnish

SAMPO OYJ PÖRSSITIEDOTE 8.11.2021 klo 08:30

Sampo Oyj:n omien osakkeiden ostot 5.11.2021

Sampo Oyj (Y-tunnus 0142213-3, LEI 743700UF3RL386WIDA22) on hankkinut omia A-osakkeitaan (ISIN-koodi FI0009003305) omistukseensa 5.11.2021 seuraavasti:

Sampo Oyj:n omien osakkeiden ostot Yhteenlaskettu päiväkohtainen volyymi (osakkeiden lukumäärä) Hankittujen osakkeiden päiväkohtainen painotettu keskihinta* Markkinapaikka (MIC-koodi)
28 409 44,74 AQEU
53 536 44,70 CEUX
6 341 44,51 TQEX
152 416 44,82 XHEL
YHTEENSÄ 240 702 44,77

*kahden desimaalin tarkkuuteen pyöristettynä

Sampo ilmoitti 1.10.2021 enintään 750 miljoonan euron suuruisen omien osakkeiden osto-ohjelman käynnistämisestä markkinoiden väärinkäyttöasetuksen (EU) 596/2014 (MAR) ja Euroopan komission delegoidun asetuksen (EU) 2016/1052 mukaisesti. 4.10.2021 aloitetulla osto-ohjelmalla on Sammon varsinaisen yhtiökokouksen 19.5.2021 myöntämä valtuutus.

Sammon omistuksessa on nyt ilmoitettujen transaktioiden jälkeen 3 112 294 Sammon A-osaketta, mikä on 0,56 prosenttia Sampo Oyj:n kaikista liikkeeseen laskemista osakkeista.

Tämän tiedotteen liitteenä on lisätiedot tehdyistä transaktioista.

Sampo Oyj:n puolesta,

Exane BNP Paribas

Lisätiedot:

Sami Taipalus
johtaja, sijoittajasuhteet
puh. 010 516 0030

Jakelu:

Nasdaq Helsinki
Lontoon pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
Finanssivalvonta
www.sampo.com

Liite

Attachments


Sampo_share_buyback_2021-11-05_fin

Sampo_share_buyback_2021-11-05_fin…Alkuperäinen artikkeli

KORJATTU Oma Säästöpankki Oyj – Omien osakkeiden hankinta 5.11.2021

KORJATTU Oma Säästöpankki Oyj – Omien osakkeiden hankinta 5.11.2021

| Source:

Oma Säästöpankki Oyj

Oma Säästöpankki Oyj

Seinäjoki, FINLAND

Finnish
English

OMA SÄÄSTÖPANKKI OYJ, PÖRSSITIEDOTE 08.11.2021 KLO 08.30, MUUTOKSET OMIEN OSAKKEIDEN OMISTUKSESSA

KORJATTU Oma Säästöpankki Oyj Omien osakkeiden hankinta 5.11.2021

Oma Säästöpankki Oyj korjaa 5.11.2021 klo 18:55 pörssitiedotettaan omien osakkeiden hankinnasta. Yhtiön hallussa olevien osakkeiden määrä oli ilmoitettu virheellisesti 104 634 kpl ja tällä tiedotteella korjaamme määräksi 105 148 kpl.

Nasdaq Helsinki Oy (XHEL):

Päivämäärä: 5.11.2021
Pörssikauppa: Osto
Osakelaji: Oma Säästöpankki Oyj (OMASP)
Osakemäärä, kpl: 17 000
Kokonaishinta, euroa: 291 798,20
Keskihinta/osake, euroa: 17,1646
Ylin hankintahinta/osake, euroa: 17,35
Alin hankintahinta/osake, euroa: 16,70

Yhtiön hallussa on 5.11.2021 tehtyjen kauppojen jälkeen 105 148 omaa osaketta (OMASP).

Yksityiskohtaiset tiedot hankinnasta ovat tämän pörssitiedotteen liitteenä.

Oma Säästöpankki Oyj:n puolesta

Nordea Bank Oyj

Janne Sarvikivi Sami Huttunen

Lisätietoja:
Sarianna Liiri, talousjohtaja, puh. +358 40 835 6712, sarianna.liiri@omasp.fi
Minna Sillanpää, viestintäjohtaja, puh. +358 50 66592, minna.sillanpaa@omasp.fi

JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.omasp.fi

OmaSp on kasvava suomalainen pankki ja taseen loppusummalla mitattuna Suomen suurin säästöpankki. OmaSp palvelee ympäri Suomen 32 konttorissa ja digitaalisten palvelukanavien kautta 140 000 henkilö- ja yritysasiakasta noin 300 asiantuntijan voimin. OmaSp keskittyy pääasiassa vähittäispankkitoimintaan ja tarjoaa asiakkailleen monipuolisia pankkipalveluja sekä oman taseensa kautta, että välittäen yhteistyökumppaneidensa tuotteita. Välitetyt tuotteet käsittävät luotto-, sijoitus- ja lainaturvatuotteita. OmaSp harjoittaa myös kiinnitysluottopankkitoimintaa.

OmaSp:n keskeisenä tavoitteena on palvella asiakkaita henkilökohtaisesti ja olla lähellä ja läsnä sekä digitaalisissa että perinteisissä kanavissa. OmaSp pyrkii ensiluokkaiseen asiakaskokemukseen henkilökohtaisen palvelun ja helpon saavutettavuuden kautta. Myös toiminnan ja palvelujen kehittäminen tapahtuu asiakaslähtöisesti. Henkilöstö on sitoutunutta, ja sen urakehitystä pyritään tukemaan monipuolisten tehtävien ja jatkuvan kehittymisen avulla. Merkittävä osa henkilöstöstä omistaa myös OmaSp:n osakkeita.

Liite

Attachments


OMASP_5.11_trades

OMASP_5.11_trades…Alkuperäinen artikkeli

Oma Säästöpankki Oyj – Omien osakkeiden hankinta 5.11.2021

Oma Säästöpankki Oyj – Omien osakkeiden hankinta 5.11.2021

| Source:

Oma Säästöpankki Oyj

Oma Säästöpankki Oyj

Seinäjoki, FINLAND

Finnish
English

OMA SÄÄSTÖPANKKI OYJ, PÖRSSITIEDOTE 05.11.2021 KLO 18.55, MUUTOKSET OMIEN OSAKKEIDEN OMISTUKSESSA

Oma Säästöpankki Oyj Omien osakkeiden hankinta 5.11.2021

Nasdaq Helsinki Oy (XHEL):

Päivämäärä: 5.11.2021
Pörssikauppa: Osto
Osakelaji: Oma Säästöpankki Oyj (OMASP)
Osakemäärä, kpl: 17 000
Kokonaishinta, euroa: 291 798,20
Keskihinta/osake, euroa: 17,1646
Ylin hankintahinta/osake, euroa: 17,35
Alin hankintahinta/osake, euroa: 16,70

Yhtiön hallussa on 5.11.2021 tehtyjen kauppojen jälkeen 104 634 omaa osaketta (OMASP).

Yksityiskohtaiset tiedot hankinnasta ovat tämän pörssitiedotteen liitteenä.

Oma Säästöpankki Oyj:n puolesta

Nordea Bank Oyj

Janne Sarvikivi Sami Huttunen

Lisätietoja:
Sarianna Liiri, talousjohtaja, puh. +358 40 835 6712, sarianna.liiri@omasp.fi
Minna Sillanpää, viestintäjohtaja, puh. +358 50 66592, minna.sillanpaa@omasp.fi

JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.omasp.fi

OmaSp on kasvava suomalainen pankki ja taseen loppusummalla mitattuna Suomen suurin säästöpankki. OmaSp palvelee ympäri Suomen 32 konttorissa ja digitaalisten palvelukanavien kautta 140 000 henkilö- ja yritysasiakasta noin 300 asiantuntijan voimin. OmaSp keskittyy pääasiassa vähittäispankkitoimintaan ja tarjoaa asiakkailleen monipuolisia pankkipalveluja sekä oman taseensa kautta, että välittäen yhteistyökumppaneidensa tuotteita. Välitetyt tuotteet käsittävät luotto-, sijoitus- ja lainaturvatuotteita. OmaSp harjoittaa myös kiinnitysluottopankkitoimintaa.

OmaSp:n keskeisenä tavoitteena on palvella asiakkaita henkilökohtaisesti ja olla lähellä ja läsnä sekä digitaalisissa että perinteisissä kanavissa. OmaSp pyrkii ensiluokkaiseen asiakaskokemukseen henkilökohtaisen palvelun ja helpon saavutettavuuden kautta. Myös toiminnan ja palvelujen kehittäminen tapahtuu asiakaslähtöisesti. Henkilöstö on sitoutunutta, ja sen urakehitystä pyritään tukemaan monipuolisten tehtävien ja jatkuvan kehittymisen avulla. Merkittävä osa henkilöstöstä omistaa myös OmaSp:n osakkeita.

Liite

Attachments


OMASP_5.11_trades

OMASP_5.11_trades…Alkuperäinen artikkeli

Uponor Oyj: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 5.11.2021

Uponor Oyj: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 5.11.2021

| Source:

Uponor Oyj

Uponor Oyj

Vantaa, FINLAND

English
Finnish

Uponor Oyj Pörssitiedote 5.11.2021
Uponor Oyj: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 5.11.2021
Helsingin Pörssi
Päivämäärä 5.11.21
Pörssikauppa Osto
Osakelaji UPONOR
Osakemäärä 33,000 osaketta
Keskihinta/ osake 21.7119 EUR
Kokonaishinta 716,492.70 EUR
Yhtiön hallussa olevat omat osakkeet 5.11.2021
tehtyjen kauppojen jälkeen: 286 206 kpl.
Uponor Oyj:n puolesta
Nordea Pankki Oyj
Janne Sarvikivi Sami Huttunen
Lisätietoja:
Uponor Oyj
Susanna Inkinen
viestintä- ja yritysvastuujohtaja
Puh. 020 129 2081
www.uponorgroup.com

Liite

Attachments


Uponor_5.11_trades

Uponor_5.11_trades…Alkuperäinen artikkeli