Kreate Group Oyj:n instituutioanti on ylimerkitty ja merkintäaika keskeytetty

Kreate Group OyjKreate Group Oyj:n instituutioanti on ylimerkitty ja merkintäaika keskeytetty

17.2.2021 12:00:01 EET | Kreate Group Oyj | Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Kreate Group Oyj Pörssitiedote 17.2.2021 klo 12:00 EET

EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI SINGAPORESSA TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

Kreate Group Oyj:n instituutioanti on ylimerkitty ja merkintäaika keskeytetty

Kreate Group Oyj:n ("Kreate") listautumisanti institutionaalisille sijoittajille Suomessa ja soveltuvien lakien mukaisesti Yhdysvaltain ulkopuolella kansainvälisesti ("Instituutioanti") on ylimerkitty. Kreaten hallitus ja päämyyjä Intera Fund II Ky ovat päättäneet Instituutioannin merkintäajan keskeyttämisestä listautumisannin ehtojen mukaisesti tänään 17.2.2021 klo 12:00.

Lisätietoja antaa

Timo Vikström, toimitusjohtaja, Kreate Group Oyj, puh. +358 400 740057

Antti Heinola, talousjohtaja, Kreate Group Oyj, puh. +358 40 352 1033

Tietoa Kreatesta

Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin ja ratoihin, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Vaativien kohteiden erikoisosaaja panostaa kokonaisvaltaiseen laatuun ja kustannustehokkuuteen. Konsernin liikevaihto vuonna 2019 oli noin 220 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 400 henkilöä.

TÄRKEÄ HUOMAUTUS

Tätä tiedotetta tai tässä tiedotteessa esitettyjä tietoja ei ole tarkoitettu julkaistavaksi tai levitettäväksi, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvaltoihin, Australiaan, Kanadaan, Hongkongiin, Japaniin, Uuteen-Seelantiin, Etelä-Afrikkaan tai Singaporeen tai muuhunkaan maahan, jossa julkaiseminen tai levittäminen olisi lainvastaista. Tiedotteen sisältämä tieto ei muodosta tarjousta arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Kreate Group Oyj:n ("Yhtiö") tarkoituksena ei ole rekisteröidä mitään osaa arvopapereita koskevasta tarjouksesta Yhdysvalloissa eikä tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa.

Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, tarjoamiselle, käyttämiselle ja/tai myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö tai Järjestäjät eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan.

Tiedotteen sisältämä tieto ei muodosta tarjousta myydä tai tarjouspyyntöä hankkia tiedotteessa mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä tai tarjota alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä tämän tiedotteen tarkoittamia arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia tämän tiedotteen tarkoittamia arvopapereita, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen.

Yhtiö ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle Yhdistyneessä kuningaskunnassa tai missään muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Lukuun ottamatta Suomea, Yhdistyneessä kuningaskunnassa tai missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joissa sovelletaan Esiteasetusta (kukin "Relevantti Jäsenvaltio"), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkaisemista Relevantissa Jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa Jäsenvaltioissa ainoastaan (a) Esiteasetuksessa määritellyille kokeneiden sijoittajien edellytykset täyttäville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esiteasetuksen 1(4) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu "tarjota arvopapereita yleisölle" tarkoittaa missä tahansa muodossa ja minkä tahansa kanavan kautta henkilöille suunnattua viestintää, jossa annetaan riittävät tiedot tarjouksen ehdoista sekä tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja voi tehdä päätöksen näiden arvopapereiden ostamisesta tai merkitsemisestä. Ilmaisu "Esiteasetus" tarkoittaa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2017/1129, muutoksineen.

Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla ja (iii) Määräyksen 49(2) mukaisille yhteisöille, joilla on korkea varallisuusasema (high net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti antaa tiedoksi (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, "Relevantit Henkilöt"). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan Relevanttien Henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan Relevanttien Henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole Relevantti Henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.

Listautumisannin ehdot ja ohjeet on sisällytetty kokonaisuudessaan esitteeseen, jonka Yhtiö on laatinut listautumisannin yhteydessä, ja julkaistu Yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.kreate.fi/listautuminen.

Sijoittaja kehotetaan tutustumaan esitteessä esitettyihin sijoitukseen liittyviin riskeihin ja etuihin ennen sijoituksen tekemistä. Finanssivalvonnan tekemää esitteen hyväksymistä ei tule pitää tarjottavien arvopapereiden hyväksyntänä.

Järjestäjät toimivat listautumisannissa ainoastaan Yhtiön eikä kenenkään muun puolesta. Järjestäjät eivät pidä ketään muuta tahoa asiakkaanaan listautumisannin yhteydessä. Järjestäjät eivät ole vastuussa kenellekään muulle kuin Yhtiölle asiakkailleen antamansa suojan tarjoamisesta, listautumisantiin liittyvien neuvojen antamisesta tai muusta tässä esitetystä transaktiosta tai järjestelystä.

TULEVAISUUTEEN SUUNTAUTUVAT LAUSUNNOT

Tietyt tämän tiedonannon lausunnot ovat "tulevaisuuteen suuntautuvia lausuntoja". Tulevaisuuteen suuntautuviin lausuntoihin sisältyvät lausunnot suunnitelmista, oletuksista, arvioista, päämääristä, tavoitteista, pyrkimyksistä, strategioista, tulevista tapahtumista, tulevista tuloista tai suorituksista, pääomamenoista, rahoitustarpeista, suunnitelmista tai aikomuksista, jotka liittyvät yrityskauppoihin, Yhtiön kilpailuun liittyviin vahvuuksiin ja heikkouksiin, rahoitukseen liittyviin suunnitelmiin tai tavoitteisiin, tuleviin toimintoihin ja kehitykseen, sen liiketoimintastrategiaan ja odotettavissa oleviin trendeihin toimialan poliittisessa ja oikeudellisessa ympäristössä, jossa se toimii, sekä muut tiedot, jotka eivät ole historiallisia tietoja. Joissakin tapauksissa ne voidaan tunnistaa tulevaisuuteen suuntautuvan terminologian käytöstä, mukaan lukien termit "uskoo", "aikoo", "saattaa", "tahtoo" tai "pitäisi" tai kussakin tapauksessa niiden kieltomuodot tai vastaavan terminologian muunnelmat.

Tämän tiedotteen tulevaisuuteen suuntautuvat lausunnot perustuvat oletuksiin. Tulevaisuuteen suuntautuvat lausunnot sisältävät olennaisia riskejä, epävarmuustekijöitä ja oletuksia, sekä yleisiä että erityisiä, ja on olemassa riski, että ennusteita, ennakkoarvioita, arvioita, suunnitelmia ja muita tulevaisuuteen suuntautuvia lausuntoja ei saavuteta. Ottaen huomioon nämä riskit, epävarmuustekijät ja oletukset, sinua kehotetaan olemaan nojautumatta liiallisesti tällaisiin tulevaisuuteen suuntautuviin lausuntoihin. Kaikki tulevaisuuteen suuntautuvat, tässä sisällytetyt lausunnot on kirjoitettu tiedotteen julkaisupäivän mukaisten tietojen valossa. Yhtiö ei aio, eikä omaksu velvollisuutta, päivittää tai korjata mitään tiedotteeseen sisältyviä tulevaisuuteen suuntautuvia lausuntoja.

Pörssitiedote muilla kielillä

Liitteet

Tilaa pörssitiedotteemme

Pysy ajan tasalla tilaamalla pörssitiedotteemme sähköpostiisi.

Tilaa

Kaikki tiedotteet on koottu uutishuoneeseen.

UutishuoneAlkuperäinen tiedote

Avidly antaa ennakkotietoja vuodelta 2020: heinä–joulukuun 2020 liikevaihto noin 12,0 miljoonaa euroa ja liikevoitto noin 0,3 miljoonaa euroa

Avidly antaa ennakkotietoja vuodelta 2020: heinä–joulukuun 2020 liikevaihto noin 12,0 miljoonaa euroa ja liikevoitto noin 0,3 miljoonaa euroa

16.2.2021 15:45:00 EET | Avidly Oyj | Yhtiötiedote

Avidly antaa ennakkotietoja vuodelta 2020: heinä–joulukuun 2020 liikevaihto noin 12,0 miljoonaa euroa ja liikevoitto noin 0,3 miljoonaa euroa

Avidly Oyj, sisäpiiritieto, 16.2.2020 klo 15.45

Avidlyn liiketoiminnan ennustettavuus oli vuonna 2020 heikkoa koronaviruspandemiasta johtuneen maailmantalouden epävarman tilanteen vuoksi, eikä yhtiöllä ole ollut voimassa olevaa tulosennustetta vuodelle 2020. Avidly Oyj antaa tästä syystä ennakkotietoja vuoden 2020 luvuista. Luvut perustuvat alustaviin, tilintarkastamattomiin tietoihin.

Avidly arvioi, että yhtiön liikevaihto heinä–joulukuussa 2020 nousee noin 12,0 miljoonaan euroon (10,4 miljoonaa euroa). Toisen vuosipuoliskon liikevoiton arvioidaan olevan noin 0,3 miljoonaa euroa (-2,1 miljoonaa euroa).

Toisen vuosipuoliskon alustavaan liikevoittoon sisältyy IFRS:n mukainen, noin -0,2 miljoonan euron kulu kaudella kirjatusta konsernin johdon osakepohjaisesta pitkän aikavälin kannustinjärjestelmästä. Kulu on teknisluonteinen eikä sillä ole kassavirtavaikutusta. Hallitus päätti kannustinjärjestelmästä heinäkuussa 2020.

Koko vuoden 2020 liikevaihdon arvioidaan kasvavan noin 25,0 miljoonaan euroon (22,1 miljoonaa euroa) ja liiketuloksen olevan noin -0,1 miljoonaa euroa (-2,4 miljoonaa euroa).

Avidly vuoden 2020 tilinpäätöstiedote julkaistaan 4.3.2020. Yhtiö ei anna lisätietoja tämän tiedotteen sisällöstä ennen tilinpäätöstiedotteen julkaisemista. Avidlyn vuosikertomus, joka sisältää yhtiön hallituksen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2020, julkaistaan viikolla 10, 2021.

Tällä tiedotteella Avidly Oyj julkistaa EU:n Markkinoiden väärinkäyttöasetuksen 17 artiklan nojalla sisäpiiritietoa.

AVIDLY OYJ
HALLITUS

Lisätietoja:
Jesse Maula, toimitusjohtaja, puhelin +358 40 548 0248
Hans Parvikoski, talousjohtaja, puhelin +358 40 586 6154

Yhtiön Hyväksyttynä Neuvonantajana toimii Oaklins Merasco Oy, puhelin +358 9 6129 670

Avidly on johtava markkinointiteknologia-alan palveluntarjoaja, joka on listattu Nasdaq First North -markkinapaikalla Helsingissä. Tarjoamme asiakkaillemme kokonaisvaltaisia digitaalisia markkinoinnin ja myynnin palveluja ja ratkaisuja. Asiakaskokemus, data ja teknologia kietoutuvat tiiviisti yhteen Avidlyn vaikuttavuushakuisessa kasvustrategiassa. Avidlyn tiimiin kuuluu noin 230 henkilöä yhteensä 16 toimipisteessä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Saksassa. Lue lisää: investors.avidlyagency.com

Pörssitiedote muilla kielillä

Tilaa pörssitiedotteemme

Pysy ajan tasalla tilaamalla pörssitiedotteemme sähköpostiisi.

Tilaa

Kaikki tiedotteet on koottu uutishuoneeseen.

UutishuoneAlkuperäinen tiedote

Harvia Oyj: Johtohenkilöiden liiketoimet

Harvia Oyj: Johtohenkilöiden liiketoimet

HARVIA OYJ PÖRSSITIEDOTE 15.2.2021 KLO 16.00

Harvia Oyj – Johdon liiketoimet
____________________________________________

Ilmoitusvelvollinen
Nimi: Pelkonen, Anssi
Asema: Muu ylin johto
Liikkeeseenlaskija: Harvia Oyj
LEI: 7437002ULTBOWQQOXL69

Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS
Viitenumero: 7437002ULTBOWQQOXL69_20210215090510_2
____________________________________________

Liiketoimen päivämäärä: 2021-02-12
Kauppapaikka: NASDAQ HELSINKI LTD (XHEL)
Instrumenttityyppi: OSAKE
ISIN: FI4000306873
Liiketoimen luonne: LUOVUTUS

Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot
(1): Volyymi: 31 Yksikköhinta: 31,5 EUR
(2): Volyymi: 5 Yksikköhinta: 31,5 EUR
(3): Volyymi: 70 Yksikköhinta: 31,5 EUR
(4): Volyymi: 17 Yksikköhinta: 31,5 EUR
(5): Volyymi: 4 Yksikköhinta: 31,5 EUR
(6): Volyymi: 80 Yksikköhinta: 31,5 EUR
(7): Volyymi: 16 Yksikköhinta: 31,5 EUR
(8): Volyymi: 4 Yksikköhinta: 31,5 EUR
(9): Volyymi: 446 Yksikköhinta: 31,5 EUR
(10): Volyymi: 620 Yksikköhinta: 31,5 EUR
(11): Volyymi: 207 Yksikköhinta: 31,5 EUR

Liiketoimien yhdistetyt tiedot
(11): Volyymi: 1 500 Keskihinta: 31,5 EUR

Lisätietoja antaa:

Ari Vesterinen, talousjohtaja
p. +358 40 5050 440
ari.vesterinen@harvia.fi

Harvia on liikevaihdolla mitattuna yksi maailman johtavista sauna- ja spa-markkinoilla toimivista yhtiöistä. Yhtiön tuotemerkit ja tuotevalikoima ovat markkinalla hyvin tunnettuja ja yhtiön kokonaisvaltainen tuotevalikoima pyrkii vastaamaan kansainvälisen sauna- ja spa-markkinan tarpeisiin, sekä alan ammattilaisille että kuluttajille.

Harvian liikevaihto vuonna 2020 oli 109,1 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa työskentelee yli 600 alan ammattilaista Suomessa, Kiinassa ja Hongkongissa, Romaniassa, Itävallassa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Virossa ja Venäjällä. Muuramessa Harvian pääkonttorin yhteydessä sijaitsee myös yhtiön suurin saunojen ja saunakomponenttien tuotantolaitos.

Lue lisää: https://harviagroup.com

Alkuperäinen artikkeli

Harvia Oyj: Johtohenkilöiden liiketoimet

Harvia Oyj: Johtohenkilöiden liiketoimet

HARVIA OYJ PÖRSSITIEDOTE 15.2.2021 KLO 16.00

Harvia Oyj – Johdon liiketoimet
____________________________________________

Ilmoitusvelvollinen
Nimi: Ahonen, David
Asema: Muu ylin johto
Liikkeeseenlaskija: Harvia Oyj
LEI: 7437002ULTBOWQQOXL69

Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS
Viitenumero: 7437002ULTBOWQQOXL69_20210215151613_2
____________________________________________

Liiketoimen päivämäärä: 2021-02-12
Kauppapaikka ei sovellu
Instrumenttityyppi: OSAKE
ISIN: FI4000306873
Liiketoimen luonne: ANNETTU LAHJA, LAHJOITUS TAI PERINTÖ

Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot
(1): Volyymi: 640 Yksikköhinta: N/A

Liiketoimien yhdistetyt tiedot
(1): Volyymi: 640 Keskihinta: N/A

Lisätietoja antaa:

Ari Vesterinen, talousjohtaja
p. +358 40 5050 440
ari.vesterinen@harvia.fi

Harvia on liikevaihdolla mitattuna yksi maailman johtavista sauna- ja spa-markkinoilla toimivista yhtiöistä. Yhtiön tuotemerkit ja tuotevalikoima ovat markkinalla hyvin tunnettuja ja yhtiön kokonaisvaltainen tuotevalikoima pyrkii vastaamaan kansainvälisen sauna- ja spa-markkinan tarpeisiin, sekä alan ammattilaisille että kuluttajille.

Harvian liikevaihto vuonna 2020 oli 109,1 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa työskentelee yli 600 alan ammattilaista Suomessa, Kiinassa ja Hongkongissa, Romaniassa, Itävallassa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Virossa ja Venäjällä. Muuramessa Harvian pääkonttorin yhteydessä sijaitsee myös yhtiön suurin saunojen ja saunakomponenttien tuotantolaitos.

Lue lisää: https://harviagroup.com

Alkuperäinen artikkeli

Savosolar on solminut sovintosopimuksen Sunti SAS:n kanssa

Savosolar on solminut sovintosopimuksen Sunti SAS:n kanssa

Savosolar Oyj
Yhtiötiedote, Sisäpiiritieto 15.2.2021 klo 13.00 (CET)

Savosolar on solminut sovintosopimuksen Sunti SAS:n kanssa

Savosolar Oyj (”Savosolar” tai ”Yhtiö”) tiedotti 8.1.2021 saaneensa ennakkotiedon Montpellierin kauppatuomioistuimen 23.12.2020 tekemästä ratkaisusta Savosolarin ja ranskalaisen Sunti SAS:n välisessä riita-asiassa.

Savosolar ja Sunti SAS ovat nyt solmineet sovintosopimuksen, jonka mukaan kumpikaan osapuoli ei valita Montpellierin kauppatuomioistuimen 23.12.2020 tekemästä ratkaisusta. Savosolarin Sunti SAS:lle maksettavaksi tulevan vahingonkorvauksen ja kertyneiden korkojen lopullinen määrä on yhteensä noin 137.000 euroa.

SAVOSOLAR OYJ

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jari Varjotie
Puh: +358 400 419 734
Sähköposti: jari.varjotie@savosolar.com
Tämä yhtiötiedote sisältää tietoja, joita Savosolar Oyj:n on julkaistava markkinoiden väärinkäyttöasetuksen (MAR) perusteella. Yhtiötiedote toimitettiin julkaistavaksi 15.2.2021 klo 13.00 (CET) edellä mainitun henkilön toimesta.
Savosolar lyhyesti

Savosolarin erittäin tehokkaat keräimet ja suuren mittakaavan aurinkolämpöjärjestelmät ovat vieneet aurinkolämpöenergiateknologian aivan uudelle tasolle. Yhtiön keräimissä on patentoidut, nanopinnoitetut suoravirtausabsorberit, ja tällä johtavalla teknologialla Savosolar auttaa asiakkaitaan tuottamaan puhdasta ja kilpailukykyistä energiaa. Savosolarin visio on olla ensisijainen valinta tehokkaiden aurinkolämpöjärjestelmien toimittajana maailmanlaajuisesti. Yhtiö keskittyy suuren mittakaavan projekteihin kaukolämmön tuotannossa, teollisuuden prosessilämmityksessä ja kiinteistöjärjestelmissä – eli markkinoihin, joissa on iso nopean kasvun potentiaali. Yhtiö toimittaa ensisijaisesti kokonaisia järjestelmiä suunnittelusta asennukseen käyttäen parhaita paikallisia yhteistyökumppaneita. Savosolar on tunnustetusti alan innovatiivisin yritys ja haluaa pysyäkin sellaisena. Yhtiö on myynyt ja toimittanut tuotteitaan lähes 20 maahan neljällä mantereella. Savosolarin osake on listattu Nasdaq First North Growth Market Swedenissä tunnuksella SAVOS ja Nasdaq First North Growth Market Finlandissa tunnuksella SAVOH. www.savosolar.com.
Yhtiön Hyväksytty Neuvonantaja on Augment Partners AB, info@augment.se, puh. +46 8 505 65 172.

Alkuperäinen artikkeli

Efecte Oyj: Tilinpäätöstiedotteen 2020 julkistaminen 25.2.2021 ja kutsu tiedotustilaisuuteen

Efecte Oyj: Tilinpäätöstiedotteen 2020 julkistaminen 25.2.2021 ja kutsu tiedotustilaisuuteen

EFECTE OYJ — LEHDISTÖTIEDOTE — 15.2.2021 KLO 13.45

Efecte Oyj: Tilinpäätöstiedotteen 2020 julkistaminen 25.2.2021 ja kutsu tiedotustilaisuuteen

Efecte Oyj julkistaa torstaina 25.2.2021 tilinpäätöstiedotteen vuodelta 2020 arviolta klo 8:30.

Analyytikoille, medialle ja kiinnostuneille sijoittajille järjestetään tiedotustilaisuus verkkoyhteyden välityksellä tiistaina 25.2.2021 klo 16.00. Webcastina järjestettävään tilaisuuteen voi ilmoittautua osoitteessa https://www2.efecte.com/efecte-2020-results. Webcast järjestetään englanniksi ja kirjallisia kysymyksiä on mahdollista esittää webcast-portaalissa. Tallenne tilaisuudesta ja esitysmateriaali ovat saatavilla jälkikäteen yrityksen sijoittajasivuilla osoitteessa investors.efecte.com.

Lisätietoja:

Tatu Paavilainen
Head of IR
Efecte Oyj
tatu.paavilainen@efecte.com
0400 383 064

Hyväksytty neuvonantaja:
Evli Pankki Oyj, puh. 040 579 6210

Efecte Oyj

Efecte auttaa palveluorganisaatioita digitalisoimaan ja automatisoimaan työtään. Eurooppalaiset asiakkaamme käyttävät pilvipalveluitamme toimiakseen ketterämmin, parantaakseen loppukäyttäjäkokemusta ja säästääkseen kustannuksissa. Ratkaisuitamme käytetään muun muassa IT-palvelunhallintaan ja tiketöintiin sekä työtekijäkokemuksen, liiketoiminnan työnkulkujen ja asiakaspalvelun parantamiseen. Olemme eurooppalainen vaihtoehto alamme globaaleille toimijoille. Pääkonttorimme sijaitsee Suomessa ja alueelliset toimipisteemme Saksassa ja Ruotsissa. Efecte on listattu Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla.

www.efecte.com

Alkuperäinen artikkeli

Nokia Oyj – Johtohenkilöiden liiketoimet

Nokia Oyj – Johtohenkilöiden liiketoimet

Nokia Oyj – Johtohenkilöiden liiketoimet
Nokia Oyj
Johtohenkilöiden liiketoimet
15.2.2021 klo 13.00
Nokia Oyj – Johtohenkilöiden liiketoimet

Markkinoiden väärinkäyttöasetuksen 19. artiklan mukainen ilmoitus liiketoimesta.
____________________________________________
Ilmoitusvelvollinen
Nimi: Abou-Khalil, Nassib
Asema: Muu ylin johto
Liikkeeseenlaskija: Nokia Corporation
LEI: 549300A0JPRWG1KI7U06

Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS
Viitenumero: 549300A0JPRWG1KI7U06_20210211180915_2
____________________________________________

Liiketoimen päivämäärä: 2021-02-10
Kauppapaikka ei sovellu
Instrumenttityyppi: OSAKE
ISIN: FI0009000681
Liiketoimen luonne: OSAKEPALKKION VASTAANOTTAMINEN

Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot
(1): Volyymi: 49 242 Yksikköhinta: N/A

Liiketoimien yhdistetyt tiedot
(1): Volyymi: 49 242 Keskihinta: N/A

Nokia
Luomme teknologiaa ja kriittisiä verkkoja tuomaan yhteen maailman innovaatiot ja osaamisen eri toimialoilla, kaupungeissa, tuotantoketjuissa ja yhteisöissä.

Olemme sitoutuneet jatkuvaan innovaatioon ja teknologiajohtajuuteen palkitun Nokia Bell Labsin johdolla. Mahdollistamme viimeisintä teknologiaa ja osaamista hyödyntäviä verkkoratkaisuja niin mobiili-, infrastruktuuri- kuin pilvipalveluissa.

Sitoutumalla korkeimpiin eettisiin liiketoimintaperiaatteisiin ja turvallisuusstandardeihin olemme mukana rakentamassa tuottavampaa, vastuullisempaa ja monimuotoisempaa maailmaa.

Seuraa meitä ja uusimpia uutisiamme verkkosivuillamme www.nokia.com ja Twitterissä @nokia.

Lisätietoja tiedotusvälineille:
Nokia
Viestintä
Puh. +358 (0) 10 448 4900
Sähköposti: press.services@nokia.com
Katja Antila, johtaja, mediasuhteet

Alkuperäinen artikkeli

Nokia Oyj – Johtohenkilöiden liiketoimet

Nokia Oyj – Johtohenkilöiden liiketoimet

Nokia Oyj – Johtohenkilöiden liiketoimet
Nokia Oyj
Johtohenkilöiden liiketoimet
15.2.2021 klo 13.00
Nokia Oyj – Johtohenkilöiden liiketoimet

Markkinoiden väärinkäyttöasetuksen 19. artiklan mukainen ilmoitus liiketoimesta.
____________________________________________
Ilmoitusvelvollinen
Nimi: Uitto, Tommi
Asema: Muu ylin johto
Liikkeeseenlaskija: Nokia Corporation
LEI: 549300A0JPRWG1KI7U06

Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS
Viitenumero: 549300A0JPRWG1KI7U06_20210211193356_2
____________________________________________

Liiketoimen päivämäärä: 2021-02-10
Kauppapaikka ei sovellu
Instrumenttityyppi: OSAKE
ISIN: FI0009000681
Liiketoimen luonne: OSAKEPALKKION VASTAANOTTAMINEN

Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot
(1): Volyymi: 14 807 Yksikköhinta: N/A

Liiketoimien yhdistetyt tiedot
(1): Volyymi: 14 807 Keskihinta: N/A

Nokia
Luomme teknologiaa ja kriittisiä verkkoja tuomaan yhteen maailman innovaatiot ja osaamisen eri toimialoilla, kaupungeissa, tuotantoketjuissa ja yhteisöissä.

Olemme sitoutuneet jatkuvaan innovaatioon ja teknologiajohtajuuteen palkitun Nokia Bell Labsin johdolla. Mahdollistamme viimeisintä teknologiaa ja osaamista hyödyntäviä verkkoratkaisuja niin mobiili-, infrastruktuuri- kuin pilvipalveluissa.

Sitoutumalla korkeimpiin eettisiin liiketoimintaperiaatteisiin ja turvallisuusstandardeihin olemme mukana rakentamassa tuottavampaa, vastuullisempaa ja monimuotoisempaa maailmaa.

Seuraa meitä ja uusimpia uutisiamme verkkosivuillamme www.nokia.com ja Twitterissä @nokia.

Lisätietoja tiedotusvälineille:
Nokia
Viestintä
Puh. +358 (0) 10 448 4900
Sähköposti: press.services@nokia.com
Katja Antila, johtaja, mediasuhteet

Alkuperäinen artikkeli

Nokia Oyj – Johtohenkilöiden liiketoimet

Nokia Oyj – Johtohenkilöiden liiketoimet

Nokia Oyj – Johtohenkilöiden liiketoimet
Nokia Oyj
Johtohenkilöiden liiketoimet
15.2.2021 klo 13.00
Nokia Oyj – Johtohenkilöiden liiketoimet

Markkinoiden väärinkäyttöasetuksen 19. artiklan mukainen ilmoitus liiketoimesta.
____________________________________________
Ilmoitusvelvollinen
Nimi: Werner-Dietz, Stephanie
Asema: Muu ylin johto
Liikkeeseenlaskija: Nokia Corporation
LEI: 549300A0JPRWG1KI7U06

Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS
Viitenumero: 549300A0JPRWG1KI7U06_20210211191959_4
____________________________________________

Liiketoimen päivämäärä: 2021-02-10
Kauppapaikka ei sovellu
Instrumenttityyppi: OSAKE
ISIN: FI0009000681
Liiketoimen luonne: OSAKEPALKKION VASTAANOTTAMINEN

Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot
(1): Volyymi: 14 758 Yksikköhinta: N/A

Liiketoimien yhdistetyt tiedot
(1): Volyymi: 14 758 Keskihinta: N/A
Nokia
Luomme teknologiaa ja kriittisiä verkkoja tuomaan yhteen maailman innovaatiot ja osaamisen eri toimialoilla, kaupungeissa, tuotantoketjuissa ja yhteisöissä.

Olemme sitoutuneet jatkuvaan innovaatioon ja teknologiajohtajuuteen palkitun Nokia Bell Labsin johdolla. Mahdollistamme viimeisintä teknologiaa ja osaamista hyödyntäviä verkkoratkaisuja niin mobiili-, infrastruktuuri- kuin pilvipalveluissa.

Sitoutumalla korkeimpiin eettisiin liiketoimintaperiaatteisiin ja turvallisuusstandardeihin olemme mukana rakentamassa tuottavampaa, vastuullisempaa ja monimuotoisempaa maailmaa.

Seuraa meitä ja uusimpia uutisiamme verkkosivuillamme www.nokia.com ja Twitterissä @nokia.

Lisätietoja tiedotusvälineille:
Nokia
Viestintä
Puh. +358 (0) 10 448 4900
Sähköposti: press.services@nokia.com
Katja Antila, johtaja, mediasuhteet

Alkuperäinen artikkeli

Nokia Oyj – Johtohenkilöiden liiketoimet

Nokia Oyj – Johtohenkilöiden liiketoimet

Nokia Oyj – Johtohenkilöiden liiketoimet
Nokia Oyj
Johtohenkilöiden liiketoimet
15.2.2021 klo 13.00
Nokia Oyj – Johtohenkilöiden liiketoimet

Markkinoiden väärinkäyttöasetuksen 19. artiklan mukainen ilmoitus liiketoimesta.
____________________________________________
Ilmoitusvelvollinen
Nimi: Sahgal, Raghav
Asema: Muu ylin johto
Liikkeeseenlaskija: Nokia Corporation
LEI: 549300A0JPRWG1KI7U06

Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS
Viitenumero: 549300A0JPRWG1KI7U06_20210211191220_2
____________________________________________

Liiketoimen päivämäärä: 2021-02-10
Kauppapaikka ei sovellu
Instrumenttityyppi: OSAKE
ISIN: FI0009000681
Liiketoimen luonne: OSAKEPALKKION VASTAANOTTAMINEN

Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot
(1): Volyymi: 65 201 Yksikköhinta: N/A

Liiketoimien yhdistetyt tiedot
(1): Volyymi: 65 201 Keskihinta: N/A