Etusivu » Kutsu Incap Oyj:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen

Kutsu Incap Oyj:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen

Kutsu Incap Oyj:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen

Incap Oyj Pörssitiedote 1.10.2020 klo 12.45

KUTSU INCAP OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

Incap Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 23.10.2020 alkaen klo 15.00 Incap Oyj:n tiloissa osoitteessa Bulevardi 21 (sisäänkäynti Albertinkatu 25), 00180 Helsinki. Ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänilippujen jakaminen aloitetaan kokouspaikalla klo 14.30.

COVID-19-epidemian leviämisen rajoittamiseksi Incap Oyj kehottaa osakkeenomistajia välttämään kokouspaikalle saapumista. Henkilökohtaisen osallistumisen sijasta osakkeenomistajia kehotetaan seuraamaan yhtiökokousta verkossa videolähetyksen välityksellä (tarkemmat ohjeet löytyvät alta kohdasta C. Ohjeita kokoukseen osallistuville).

Yhtiökokousta videoyhteyden kautta seuraavien ei katsota osallistuvan kokoukseen, eikä videoyhteyden kautta voi esittää kysymyksiä eikä äänestää. Yhtiökokouksen päätöksenteon turvaamiseksi yhtiö on saanut tietyiltä suurimmilta osakkeenomistajiltaan tiedon, että he kannattavat hallituksen ehdotuksia yhtiökokoukselle.

Kokous pidetään mahdollisimman lyhyenä, eikä kokouksen yhteydessä ole tarjoilua. Yhtiön hallituksen ja johtoryhmän yhtiökokoukseen osallistuvien jäsenten määrä rajoitetaan mahdollisimman pieneksi.

Incap Oyj seuraa tarkoin viranomaisten asettamia rajoituksia ja suosituksia ja kehottaa osallistujia huomioimaan toimivaltaisten viranomaisten suositukset muun muassa kasvomaskin käytöstä. Yhtiökokous voidaan järjestää vain, mikäli viranomaisten asettamia vaatimuksia voidaan noudattaa. Yhtiö päivittää yhtiökokousta koskevaa ohjeistustaan tilanteen niin vaatiessa.

  1. Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat

Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. Kokouksen avaaminen
  2. Kokouksen järjestäytyminen
  3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen
  4. Kokouksen laillisuuden toteaminen
  5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen
  6. Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista

Yhtiön hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään osakkeenomistajien merkintäetuoikeuden mukaisesta osakeannista seuraavasti:

Valtuutuksen nojalla voidaan antaa enintään 4 365 168 uutta osaketta. Osakkeet tarjotaan yhtiön osakkeenomistajille merkittäväksi siinä suhteessa kuin he osakeannin täsmäytyspäivänä omistavat yhtiön osakkeita. Hallituksella on oikeus päättää osakkeenomistajien ensisijaisen merkintäoikeuden nojalla mahdollisesti merkitsemättä jääneiden osakkeiden tarjoamisesta osakkeenomistajille tai muille tahoille. Hallitus valtuutetaan päättämään kaikista muista osakeannin ehdoista.

Valtuutus on voimassa 31.12.2020 asti.

Valtuutus ei kumoa aikaisempia valtuutuksia, joiden nojalla yhtiön hallitus on valtuutettu päättämään osakkeiden ja/tai osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta.

  1. Kokouksen päättäminen
  1. Yhtiökokousasiakirjat

Tämä kokouskutsu, joka sisältää kaikki yhtiökokouksen asialistalla olevat päätösehdotukset, on saatavilla yhtiön internet-sivuilla osoitteessa www.incapcorp.com. Myös muut osakeyhtiölain 5 luvun 21 §:n 1 ja 2 momentin mukaiset asiakirjat ovat saatavilla mainituilla internet-sivuilla. Tämä kokouskutsu ja muut edellä mainitut asiakirjat ovat myös saatavilla ylimääräisessä yhtiökokouksessa, ja niistä lähetetään pyydettäessä jäljennökset osakkeenomistajille. Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä mainituilla internet-sivuilla viimeistään 6.11.2020 alkaen.

  1. Ohjeita kokoukseen osallistujille
  1. Osakasluetteloon merkitty osakkeenomistaja

Oikeus osallistua ylimääräiseen yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 13.10.2020 rekisteröity Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon.

Osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua yhtiölle viimeistään 20.10.2020 klo 10.00 mennessä. Ilmoittautumisen on oltava perillä ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Ilmoittautuminen voi tapahtua:

  1. sähköpostitse osoitteeseen communications@incapcorp.com; tai
  2. kirjeitse osoitteeseen Incap Oyj/Yhtiökokous, Bulevardi 21, 00180 Helsinki.

Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa osakkeenomistajan nimi, henkilö-/y-tunnus, osoite, puhelinnumero tai sähköpostiosoite sekä mahdollisen avustajan tai asiamiehen nimi ja mahdollisen asiamiehen henkilötunnus. Osakkeenomistajien luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä. Osakkeenomistajan, hänen edustajansa tai asiamiehensä tulee kokouspaikalla tarvittaessa pystyä osoittamaan henkilöllisyytensä ja/tai edustusoikeutensa.

  1. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja

Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 13.10.2020. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon viimeistään 20.10.2020 klo 10.00 mennessä. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen. Osakkeenomistuksessa yhtiökokouksen täsmäytyspäivän jälkeen tapahtuneet muutokset eivät vaikuta oikeuteen osallistua yhtiökokoukseen eivätkä osakkeenomistajan äänimäärään.

Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien rekisteröitymistä tilapäiseen osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja merkittäväksi tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan mennessä.

  1. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat

Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan asiamiehen välityksellä. Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja, tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa.

Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan sähköpostitse osoitteeseen communications@incapcorp.com ennen ilmoittautumisajan päättymistä, mihin mennessä valtakirjojen on oltava perillä.

  1. Muut tiedot

Yhtiö järjestää kokoukseen tämän yhtiökokouskutsun mukaisesti ilmoittautuneille osakkeenomistajille mahdollisuuden seurata yhtiökokousta verkossa videolähetyksen kautta. Yksityiskohtaiset ohjeet videolähetyksen seuraamista varten ovat saatavilla yhtiön internet-sivuilla osoitteessa https://incapcorp.com/hallinto/ viimeistään 9.10.2020. Osakkeenomistajia pyydetään huomioimaan, että kokouksen seuraaminen videolähetyksen kautta ei tarkoita osallistumista yhtiökokoukseen, eikä mahdollista osakkeenomistajan oikeuksien käyttämistä yhtiökokouksessa.

Kokoukseen ilmoittautuneiden osakkeenomistajien on mahdollista esittää yhtiölle etukäteen kirjallisesti kysymyksiä yhtiökokouksessa käsiteltävistä asioista 20.10.2020 klo 10.00 saakka lähettämällä kysymykset sähköpostitse osoitteeseen communications@incapcorp.com. Yhtiö voi huomioida esitetyt kysymykset valmistellessaan esityksiä yhtiökokoukseen ja pyrkii mahdollisuuksien mukaan vastaamaan kysymyksiin yhtiökokouksessa.

Yhtiökokouksessa läsnä olevalla osakkeenomistajalla on yhtiökokouksessa osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:n mukainen kyselyoikeus kokouksessa käsiteltävistä asioista.

Incap Oyj:llä on kokouskutsun päivänä 1.10.2020 yhteensä 4 365 168 osaketta, jotka edustavat yhtä montaa ääntä.

Helsingissä 1.10.2020

INCAP OYJ

Hallitus

Lisätietoja (englanniksi):

Otto Pukk, toimitusjohtaja, puh. +372 508 0798

JAKELU

Nasdaq Helsinki Oy

Keskeiset tiedotusvälineet

Yhtiön kotisivut www.incapcorp.com

INCAP LYHYESTI

Incap Oyj on globaali elektroniikan sopimusvalmistaja, joka tarjoaa valmistuspalveluita keskitetysti. Luotettuna kumppanina Incap on asiakkaidensa tukena koko valmistusarvoketjun läpi – oli kyse sitten suurista monikansallisista yhtiöistä, keskisuurista yrityksistä tai pienistä startupeista. Incap tarjoaa uusinta teknologiaa vahvan yrittäjähenkisen ilmapiirin ja erittäin osaavan henkilöstönsä voimin. Yhtiöllä on toimintaa Suomessa, Virossa, Intiassa, Slovakiassa, Isossa-Britanniassa ja Kiinassa ja sen palveluksessa on noin 1 300 työntekijää. Incapin osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä vuodesta 1997 lähtien.

Alkuperäinen artikkeli