Etusivu » Yleinen » Sivu 284

Admicom Oyj:n tytäryhtiössä Admicom Finland Oy:ssä aloittaa toimitusjohtajana Anna-Maija Ijäs

logoAdmicom-lime-450px.png

Admicom Oyj:n tytäryhtiössä Admicom Finland Oy:ssä aloittaa toimitusjohtajana Anna-Maija Ijäs

Admicom Oyj:n tytäryhtiössä Admicom Finland Oy:ssä aloittaa toimitusjohtajana Anna-Maija Ijäs

ADMICOM OYJ SISÄPIIRITIETO 15.1.2021 KLO 09:55

Admicom Oyj:n tarkoituksena on tulevaisuudessa eriyttää emo- ja tytäryhtiöiden johtamista, ja tytäryhtiö Admicom Finland Oy:n toimitusjohtajaksi nimettiinkin 14.1.2021 yhtiön sisältä Anna-Maija Ijäs.

– Olen kiitollinen minulle annetusta mahdollisuudesta päästä viemään Admicom Finland Oy:tä seuraavaan vaiheeseen. Aion varmistaa kannattavan kasvun myös tulevina vuosina. Tuotteen automatisoinnin kasvattaminen on tärkeä osa tätä, paitsi Admicomin, myös asiakasyritystemme kannattavuuden näkökulmasta. Tehtäväni on huolehtia, että työntekijöiden tekemisen palo ja yrittäjähenkisyys säilyy. Admicom kasvutarina on syntynyt ihmisistä ja tulee jatkumaan työntekijöiden vahvuuksien kautta, yli 7 vuotta monipuolisissa tehtävissä Admicomilla toiminut Ijäs toteaa.

Aiemmin yhtiö tiedotti 7.1.2021 uuden toimitusjohtajahaun käynnistämisestä emoyhtiön nykyisen toimitusjohtajan, Antti Sepän, jättäytyessä pois yhtiöstä vuoden 2021 loppuun mennessä. Uusi nimitys ei vaikuta emoyhtiön tilanteeseen, vaan Antti Seppä jatkaa toimitusjohtajana toistaiseksi, auttaa uuden strategian ja organisaatiomallin käynnistyksessä sekä tukee tulevan uuden toimitusjohtajan perehdytyksessä.

Lisätietoja antavat:

Antti Seppä
Toimitusjohtaja
antti.seppa@admicom.fi
+358 40 575 9709

Petri Aho
Talousjohtaja
petri.aho@admicom.fi
+358 50 340 2986



Hyväksytty neuvonantaja:

Oaklins Merasco Oy
puhelin: 09-6129 670

Admicom Oyj

Admicom on vuonna 2004 perustettu rakentamisen, talotekniikan ja teollisuuden järjestelmäkehityksen edelläkävijä ja kokonaisvaltainen ohjelmisto- ja tilitoimistokumppani. Yhtiön pilvipalveluna toimiva SaaS-pohjainen Adminet-toiminnanohjausjärjestelmä auttaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä parantamaan kilpailukykyään automatisoimalla työmaan ja toimiston rutiineja saumattomasti kirjanpitoon asti.

Tytäryhtiömme Tocoman Oy:n kehittämillä kustannuslaskennan ja tuotannonhallinnan ohjelmistoilla on rakennusalalla pitkä historia ja vankka markkina-asema. Yhdistämällä Tocomanin tuotevahvuuksia Adminetin vahvuuksiin, syntyy rakennusalalle kirkkaasti kokonaisvaltaisin pilvipalvelu.

Yhtiöllä on yli 160 työntekijää Jyväskylässä, Vantaalla, Tampereella, Oulussa ja Helsingissä sijaitsevissa toimipisteissään. Lisätietoa: www.admicom.fi

Admicomin tiedotteet ja tulosraportit: https://www.admicom.fi/sijoittajille/tiedotteet-ja-julkaisut/

JAKELU
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet

Alkuperäinen artikkeli

Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 14.1.2021

Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 14.1.2021

Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj Pörssitiedote 14.1.2021
Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj: OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA 14.1.2021
NASDAQ OMX Helsinki
Päivämäärä 14.1.2021
Pörssikauppa Osto
Osakelaji OVARO
Osakemäärä 2,459 osaketta
Keskihinta/ osake 4.4580 EUR
Kokonaishinta 10,962.22 EUR
Yhtiön hallussa olevat omat osakkeet 14.1.2021
tehtyjen kauppojen jälkeen: 412 238 kpl.
Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj:n puolesta
Nordea Bank Oyj
Janne Sarvikivi Sami Huttunen
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Marko Huttunen, puh. 050 329 2536
www.ovaro.fi

Liite

Alkuperäinen artikkeli

SCANFIL OYJ:N OMIEN OSAKKEIDEN LUOVUTUS OSANA OPTIO-OHJELMAA 2016(B)

logo.jpg

SCANFIL OYJ:N OMIEN OSAKKEIDEN LUOVUTUS OSANA OPTIO-OHJELMAA 2016(B)

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 14.1.2021 KLO 15.30
SCANFIL OYJ:N OMIEN OSAKKEIDEN LUOVUTUS OSANA OPTIO-OHJELMAA 2016(B)

Scanfil Oyj:n (”Yhtiö” tai ”Scanfil”) optio-oikeuksilla 2016(B) on 13.1.2021 merkitty yhteensä 110 000 kpl Yhtiön osaketta. Tehtyjen merkintöjen merkintähinta 392 700 euroa kirjataan kokonaisuudessaan Yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Scanfil luovuttaa optio-oikeuksilla tehtyjen merkintöjen perusteella merkitsijälle yhteensä 110 000 kappaletta Yhtiön hallussa olevaa omaa osaketta. Luovutuksen jälkeen Yhtiön hallussa on 248 738 omaa osaketta.
Lisätietoja Yhtiön optio-ohjelmista on nähtävissä Yhtiön verkkosivuilla scanfil.com/fi/sijoittajat.
SCANFIL OYJ
Petteri Jokitalo
CEO
Lisätiedot:
CEO Petteri Jokitalo
Puh. +358 8 4882 111
JAKELU Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.scanfil.com

Scanfil Oyj on kansainvälinen elektroniikkateollisuuden sopimusvalmistaja ja järjestelmätoimittaja, jolla on yli 40 vuoden kokemus vaativasta sopimusvalmistustoiminnasta. Scanfil tarjoaa asiakkaiden käyttöön laajan palvelukokonaisuuden, joka ulottuu tuotesuunnittelusta tuotteen valmistukseen, materiaalien hallintaan sekä logistisiin ratkaisuihin. Vertikaalisesti integroitu tuotanto ja kokonaisvaltainen toimitusketju luovat pohjan Scanfilin kilpailuvalteille: nopeudelle, joustavuudelle ja luotettavuudelle.

Tyypillisiä Scanfilin valmistamia tuotteita ovat mobiili- ja tietoliikenneverkkolaitteet, automaatiojärjestelmien moduulit, taajuusmuuttajat, hissien ohjausjärjestelmät, analysaattorit, erilaiset peli- ja itsepalveluautomaatit sekä hoitoteknologiaan ja säähavainnointiin liittyvät laitteet. Scanfilin palveluita käyttävät monet kansainväliset automaatio-, energia-, tietoliikenne- ja terveystekniikan alan toimijat sekä kaupungistumiseen liittyvien toimialojen yritykset. Scanfilin tehdasverkostoon kuuluu Euroopassa, Aasiassa sekä Pohjois-Amerikassa sijaitsevat tuotantoyksiköt.

Alkuperäinen artikkeli

Siili Solutions Oyj kasvattaa omistustaan tytäryhtiössään VALA Group Oy:ssä

Siili Solutions Oyj kasvattaa omistustaan tytäryhtiössään VALA Group Oy:ssä

Siili Solutions Oyj Sisäpiiritieto Pörssitiedote 14.1.2021 kello 14.15

Siili Solutions Oyj (”Siili”) tulee ostamaan 14.1.2021 allekirjoitetun sopimuksen nojalla 21,4 % ohjelmistotestaukseen, laadunvarmistukseen ja testiautomaatioon erikoistuneen tytäryhtiönsä VALA Group Oy:n (”VALA”) osakekannasta. Ennen kauppaa Siili omistaa 60 % VALAn osakekannasta. Kaupan jälkeen Siilin omistus nousee 81,4 %:iin. VALAlla on henkilöstön optio-ohjelma, joka tulee myöhemmin laimentamaan kaikkien nykyisten omistajien osakeomistusta enintään 8 % vuoden 2023 loppuun mennessä. Sami Tuomisaari jatkaa edelleen VALAn toimitusjohtajana sekä vähemmistöomistajana. Kauppa toteutetaan viimeistään 30.4.2021 mennessä.

Siili hankki 60 % VALAn osakekannasta 1.8.2018. Alkuperäisen kauppasopimuksen mukaisesti sekä Siilillä että myyjillä on ollut oikeus toteuttaa kauppa jäljellä olevista VALAn osakkeista aikaisintaan vuoden 2021 alussa. Yksi omistajista on käyttänyt myyntioikeuttaan kokonaisuudessaan. Muiden osalta osapuolet ovat sopineet, että vähemmistöomistajat jatkavat edelleen omistajina ja työntekijöinä yhtiössä.

”Yhteistyö on sujunut erinomaisesti ja on hyvä esimerkki Siilin portfolioyhtiöstrategian toimivuudesta, mistä syystä molemmille osapuolille on luontevaa jatkaa samankaltaisella omistusrakenteella myös tulevaisuudessa”, Siilin toimitusjohtaja Marko Somerma kommentoi.

Uuden sopimuksen mukaan myyjillä on optio myydä loput osakkeensa Siilille vuosittain vuoden 2022 jälkeen.

”Osapuolten tavoitteena on tällä mallilla mahdollistaa pitkäaikainen omistusrakenne ja yhteistyö”, Somerma lisää.

Kauppahinta, liittyen 21,4 %:n osuuden hankintaan VALAn osakekannasta, määräytyy 1.8.2018 allekirjoitetun kauppasopimuksen mukaisesti, ja se perustuu VALAn vuosien 2018–2020 liikevaihdon ja tuloksen kehitykseen, sekä VALAn nettokassan määrään. Alustavan arvion mukaan kauppahinta tulee olemaan 4,7–4,9 miljoonaa euroa. Lopullinen kauppahinta määräytyy vuoden 2020 tarkastetun ja hyväksytyn tilinpäätöksen perusteella. Kauppahinta maksetaan käteisvastikkeella, joka rahoitetaan osittain nostettavalla pankkilainalla ja osittain kassavaroista.

VALA on yhdistelty 100-prosenttisesti konsernitilinpäätökseen 1.8.2018 alkaen, ja alkuperäisen sopimuksen mukainen vähemmistöosuuden ehdollisen ostohinnan käypä arvo on raportoitu osana Siilin konserniliikearvoa ja pitkäaikaisia korollisia velkoja. Ehdollisen kauppahintavelan käyvän arvon muutokset on kirjattu tulosvaikutteisesti. Uusi sopimus ei muuta VALAn yhdistelyä konsernitilinpäätökseen, mutta vaikuttaa uuden lunastusvelvoitteisen vähemmistöosuuden perusteella määritettävän kauppahintavelan määrään.

”Yhteisellä matkallamme Siilin kanssa on ollut hyvää oikeastaan kaikki. Olemme nauttineet samanaikaisesti sekä pienen että suuremman yrityksen hyvistä puolista. Olemme pystyneet vaalimaan työntekijöiden hyvinvointia korostavaa kulttuuriamme samalla, kun olemme palvelleet asiakkaitamme onnistuneesti. Koemme, että matkamme on kuitenkin vasta alkutaipaleella ja odotamme tulevalta paljon”, kommentoi VALAn toimitusjohtaja Sami Tuomisaari.

”VALAn liiketoiminnassa on edelleen kasvupotentiaalia ja tätä viestittää myös VALAn johdon sitoutuminen pitkäaikaiseen omistajuuteen. Meistä on mukava jatkaa saman ydintiimin kanssa töitä tällä polulla”, Somerma toteaa.

Lisätietoja:

Marko Somerma
Toimitusjohtaja, Siili Solutions Oyj
050 5181 496
marko.somerma(at)siili.com

Sami Tuomisaari
Toimitusjohtaja, VALA Group Oy
040 590 5007
sami.tuomisaari(at)valagroup.com


Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.siili.com/fi

Siili Solutions lyhyesti:
Siili Solutions Oyj on digitaalisen muotoilutoimiston ja teknologian moniosaajan ainutlaatuinen yhdistelmä. Kaiken työmme lähtökohtana on syvällinen ymmärrys ihmisen käyttäytymisestä. Siili on asiakkaalle paras kumppani, kun haetaan kasvua, tehokkuutta ja kilpailuetua digitaalisin keinoin. Siilillä on toimistot Suomessa, Saksassa, Puolassa ja USA:ssa. Siili Solutions Oyj:n osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalla. Siili on kasvanut kannattavasti perustamisestaan vuodesta 2005 lähtien. www.siili.com/fi

Alkuperäinen artikkeli

Scanfil Oyj: Johdon liiketoimet

logo.jpg

Scanfil Oyj: Johdon liiketoimet

SCANFIL OYJ JOHTOHENKILÖIDEN LIIKETOIMET 14.1.2021 klo 14.00

Scanfil Oyj: Johdon liiketoimet
Nimi: Jokitalo Juha Petteri
Asema: Toimitusjohtaja

Liikkeeseenlaskija: Scanfil Oyj
LEI: 7437004XD6U0FFDCT507

Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS
Viitenumero: 7437004XD6U0FFDCT507_20210114124916_2
____________________________________________

Liiketoimen päivämäärä: 2021-01-13
Kauppapaikka ei sovellu
Instrumenttityyppi: OSAKE
ISIN: FI4000029905
Liiketoimen luonne: MERKINTÄ
(X) Liiketoimi liittyy osakeoptio-ohjelman toteuttamiseen

Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot
(1): Volyymi: 110 000 Yksikköhinta: 3,57 EUR

Liiketoimien yhdistetyt tiedot
(1): Volyymi: 110 000 Keskihinta: 3,57 EUR

SCANFIL OYJ
Petteri Jokitalo
Toimitusjohtaja
Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Petteri Jokitalo
Puh. +358 8 4882 111
www.scanfil.com

Alkuperäinen artikkeli

Scanfil Oyj: Johdon liiketoimet

logo.jpg

Scanfil Oyj: Johdon liiketoimet

SCANFIL OYJ JOHTOHENKILÖIDEN LIIKETOIMET 14.1.2021 klo 14.00

Scanfil Oyj: Johdon liiketoimet
Ilmoitusvelvollinen
Nimi:
Jokitalo Juha Petteri
Asema: Toimitusjohtaja

Liikkeeseenlaskija: Scanfil Oyj
LEI: 7437004XD6U0FFDCT507

Ilmoituksen luonne: ENSIMMÄINEN ILMOITUS
Viitenumero: 7437004XD6U0FFDCT507_20210114123555_2
____________________________________________

Liiketoimen päivämäärä: 2021-01-11
Kauppapaikka: NASDAQ HELSINKI LTD (XHEL)
Instrumenttityyppi: OSAKE
ISIN: FI4000029905
Liiketoimen luonne: LUOVUTUS

Liiketoimien yksityiskohtaiset tiedot
(1): Volyymi: 110 000 Yksikköhinta: 6,5 EUR

Liiketoimien yhdistetyt tiedot
(1): Volyymi: 110 000 Keskihinta: 6,5 EUR

SCANFIL OYJ
Petteri Jokitalo
Toimitusjohtaja
Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Petteri Jokitalo
Puh. +358 8 4882 111
www.scanfil.com

Alkuperäinen artikkeli

ARVOPAPERIMARKKINALAIN 9 LUVUN 10 PYKÄLÄN MUKAINEN ILMOITUS OMISTUSOSUUDEN MUUTOKSESTA

ARVOPAPERIMARKKINALAIN 9 LUVUN 10 PYKÄLÄN MUKAINEN ILMOITUS OMISTUSOSUUDEN MUUTOKSESTA

ROBIT OYJ PÖRSSITIEDOTE 14.1.2021 KLO 14.00
ARVOPAPERIMARKKINALAIN 9 LUVUN 10 PYKÄLÄN MUKAINEN ILMOITUS OMISTUSOSUUDEN MUUTOKSESTA

Robit Oyj on vastaanottanut 14.1.2021 Arvopaperimarkkinalain 9. luvun 5. pykälän mukaisen ilmoituksen Fondita Rahastoyhtiö Oy:ltä.

Yhtiön saamien tietojen mukaan Fondita Nordic Micro Cap -sijoitusrahaston omistusosuus Robit Oyj:n osakkeiden kokonaismäärästä on laskenut alle viiden (5) prosentin 13.1.2021.

Fondita Nordic Micro Cap -sijoitusrahaston osuus ilmoituksen mukaan:

% osakkeista ja äänistä % osakkeista ja äänistä rahoitusvälineiden kautta Yhteenlaskettu
% -osuus
Kohdeyhtiön osakkeiden ja äänten kokonaismäärä
Osuus liputus-
rajan saavuttamisen
tai rikkoutumisen jälkeen
4,72 % 4,72 % 1 000 000
Edellisessä liputusilmoituksessa ilmoitettu osuus
(jos liputettu)
6,22 %

Tiedot omistus- ja ääniosuudesta liputusrajan rikkoutumisen jälkeen:

A: Osakkeet ja äänioikeudet
Osakesarja / osakelaji ISIN-koodi Osakkeiden ja äänten lukumäärä Osakkeiden ja äänten %-osuus
Suora
(AML 9:5)
Välillinen
(AML 9:6 ja 9:7)
Suora
(AML 9:5)
Välillinen
(AML 9:6 ja 9:7)
FI4000150016 1 000 000 4,72 %
YHTEENSÄ A 1 000 000 4,72 %

Tietoja liputusvelvollisesta.

Koko määräysketju (ylintä määräysvaltaa käyttävästä luonnollisesta henkilöstä tai oikeushenkilöstä alkaen), jonka kautta osakkeita, äänioikeuksia tai rahoitusvälineitä hallitaan:

Nimi %-osuus osakkeista ja äänistä % osakkeista ja äänistä rahoitusvälineiden kautta Osakkeet, äänet ja rahoitusvälineet yhteensä
Fondita Rahastoyhtiö Oy 4,72 % 4,72 %

ROBIT OYJ
Tommi Lehtonen

Lisätietoja:
Tommi Lehtonen, toimitusjohtaja
+358 40 724 9143
tommi.lehtonen@robitgroup.com

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.robitgroup.com

Robit on voimakkaasti kansainvälistynyt kasvuyhtiö, joka myy kulutusosia eli porakalustoa globaalisti asiakkailleen seuraavilla markkinasegmenteillä: kaivosteollisuus, louhinta ja tuenta, maanalainen rakentaminen sekä kaivonporaus. Yhtiön tarjonta jakaantuu kahteen tuote- ja palvelualueeseen: Top Hammer ja Down-the-Hole. Yhtiöllä on maailmalla 9 omaa myynti- ja palvelupistettä ja aktiivinen myyntiverkosto yli 100 maassa. Robitilla on tuotantoyksiköt Suomessa, Etelä-Koreassa, Australiassa ja Englannissa. Robitin osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja osoitteessa: www.robitgroup.com.

Alkuperäinen artikkeli

Enento Group muuttaa liiketoiminta-aluerakennetta ja muodostaa Data and Analytics -toimintoyksikön

Enento Group muuttaa liiketoiminta-aluerakennetta ja muodostaa Data and Analytics -toimintoyksikön

ENENTO GROUP OYJ, PÖRSSITIEDOTE 14.1.2021 KLO 12.00

Enento Group muuttaa liiketoiminta-aluerakennetta ja muodostaa Data and Analytics -toimintoyksikön

Enento Group Oyj julkisti tänään suunnitelman liiketoiminta-aluerakenteen muuttamisesta ja uuden Data and Analytics -yksikön muodostamisesta. Organisaatiomuutoksen tavoitteena on mahdollistaa nopeampi ja sujuvampi strategian implementointi sekä korostaa datan ja analytiikan tärkeyttä.

Enento Groupilla on tällä hetkellä neljä liiketoiminta-aluetta: Risk Decisions, Customer Data Management, SME & Consumers ja Digital Processes. Uusi organisaatiorakenne sisältää kolme liiketoiminta-aluetta, jotka ovat Business Insight, Consumer Insight ja Digital Processes. Nämä uudet liiketoiminta-alueet korvaavat nykyiset (Risk Decisions, Customer Data Management ja SME and Consumers) Digital Processes liiketoiminta-alueen pysyessä ennallaan.

Heikki Koivula, nykyisen Risk Decisions liiketoiminta-alueen johtaja vastaa jatkossa uudesta Business Insight liiketoiminta-alueesta. Siri Hane, nykyisen SME and Consumers liiketoiminta-alueen johtaja vastaa jatkossa uudesta Consumer Insight -liiketoiminta-alueesta. Siri Hanen vanhempainvapaan aikana Gabriella Göransson (Head of Risk Decisions Sweden) sijaistaa Siri Hanea ajalla 1.4. – 1.10.2021. Gabriella Göransson toimii kyseisin ajan myös Enento Groupin johtoryhmän jäsenenä. Heikki Ylipekkala jatkaa Digital Processes liiketoiminta-alueen johdossa.

Uusi Consumer Insight -liiketoiminta-alue keskittyy asiakaslähtöisiin kuluttajatietopalveluihin ja uusi Business Insight liiketoiminta-alue yritystietopalveluihin.

Uutta Data and Analytics toimintoyksikköä tulee johtamaan Karl-Johan Werner, Chief Data & Analytics Officer. Nykyinen Karl-Johan Wernerin johtama Customer Data Management liiketoiminta-alue sisällytetään uusiin liiketoiminta-alueisiin. Karl-Johan Werner jatkaa Enento Groupin johtoryhmän jäsenenä.

Organisaatiomuutos ei sisällä suunnitelmia henkilöstövähennyksiksi, mutta edellyttää yhteistyömenettelyä Suomessa ja Ruotsissa. Neuvottelut aloitetaan välittömästi. Uusi organisaatiorakenne tulee voimaan 1. huhtikuuta 2021.

ENENTO GROUP OYJ

Lisätietoja:
Jukka Ruuska
toimitusjohtaja
puh. 010 270 7111

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
enento.com/sijoittajat

Enento Group on pohjoismainen asiantuntijayritys, joka on tuottanut tietoa yhteiskunnan käyttöön jo vuodesta 1905. Keräämme ja jalostamme tietoa käytettäväksi ihmisten, yritysten ja yhteiskunnan välisessä kanssakäymisessä. Digitaaliset palvelumme, tieto ja informaatio tukevat yrityksiä ja kuluttajia päivittäisessä digitaalisessa päätöksenteossa sekä rahoituksen, myynnin ja markkinoinnin prosesseissa. Enento Groupissa työskentelee noin 420 henkilöä Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Konsernin liikevaihto vuonna 2019 oli 146 miljoonaa euroa. Enento Group on listattu Nasdaq Helsinkiin kaupankäyntitunnuksella ENENTO.

Alkuperäinen artikkeli

Gofore Oyj: Gofore Oyj:n liiketoimintakatsaus 1.–31.12.2020: Vahva päätös vuodelle – Joulukuun liikevaihto 7,1 miljoonaa euroa, neljännen vuosineljänneksen kasvu 40,6 %

Gofore Oyj: Gofore Oyj:n liiketoimintakatsaus 1.–31.12.2020: Vahva päätös vuodelle – Joulukuun liikevaihto 7,1 miljoonaa euroa, neljännen vuosineljänneksen kasvu 40,6 %

GOFORE OYJ YHTIÖTIEDOTE 14.1.2021 KLO 9.30

Gofore Oyj:n liiketoimintakatsaus 1.–31.12.2020: Vahva päätös vuodelle – Joulukuun liikevaihto 7,1 miljoonaa euroa, neljännen vuosineljänneksen kasvu 40,6 %

Goforen liikevaihto oli 7,1 miljoonaa euroa joulukuussa 2020 (2019: 4,6 miljoonaa euroa). Kauden lopussa Gofore-konsernin palveluksessa oli yhteensä 724 henkilöä (582 henkilöä).
Vuoden 2020 liikevaihto oli 78,0 miljoonaa euroa (64,1 miljoonaa euroa), jossa oli kasvua 21,7 prosenttia.

Neljännen vuosineljänneksen (1.10.–31.12.2020) liikevaihto oli 24,3 miljoona euroa (17,3 miljoonaa euroa), jossa oli kasvua 40,6 prosenttia.

Toimitusjohtaja Mikael Nylund kommentoi:

“Joulukuun liikevaihto 7,1 miljoonaa euroa vastasi odotuksiamme. Normaaliin tapaan joulun ja uudenvuoden aikana Goforella pidettiin vapaita, ja työpäiviin suhteutettu liikevaihto oli hieman muita kuukausia matalampi.

Asiakasprojektien rintamalla edettiin jälleen hyvin ja vahvistimme asemaamme tulevaisuuden digitaalisen, kestävämmän yhteiskunnan rakentajana.

Joulukuussa vahvistimme yhteistyötämme VR:n kanssa, kun tulimme valituksi pilvipalveluasiantuntijoiden joustavan resurssipalvelun toimittajaksi. Gofore toimii Azure-pilviasiantuntijapalvelun ensisijaisena tuottajana ja AWS-asiantuntijapalvelun toissijaisena tuottajana VR:n ranking-pohjaisessa hankintamallissa. Neljän vuoden sopimus (2 + 2 vuoden optio) on hyvä esimerkki pilvipalveluihin liittyvän asiantuntijapalvelun tarpeesta ja hyvästä kysynnästä. Sopimuksen arvon arvioimme olevan noin 1,5 miljoonaa euroa.
Kansaneläkelaitos (Kela) toteutti marras-joulukuussa IT-palveluhankintojaan vuosille 2021–2022 ja valitsi meidät kumppaniksi useaan eri projektiin. Projektit kattavat laajasti konsultointipalveluitamme ylimmän johdon strategiatuesta kehitystoiminnan ketteröittämiseen sekä ohjelmisto- ja palvelukehitykseen ja tietoturvakonsultointiin. Kokonaisvaltainen digitaalinen muutos suuressa organisaatiossa vaatii erityisen laajaa osaamista ja uudenlaista kyvykkyyttä. Meille on ilo pystyä kulkemaan tässä tärkeän asiakkaamme rinnalla ja varmistaa osaltamme merkittävän muutoksen onnistuminen. Yhteisarvoltaan nämä sopimukset ovat noin 3,4 miljoonaa euroa.
Gofore jatkoi kannattavaa kasvuaan vuonna 2020. Kasvumme on jatkunut keskeytyksettä nyt jo 16 peräkkäistä tilikautta, mistä kiitos kuuluu asiakkaillemme ja kaikille goforelaisille nyt ja aiemmin matkan varrella. Julkaisimme joulukuussa päivitykset strategiaamme ja pitkän aikavälin taloudellisiin tavoitteisiimme. Tavoittelemme kasvun jatkamista uusilla, aiempaa kansainvälisemmillä painotuksilla. Tule mukaan pääomamarkkinapäiväämme tänään 14.1.2021 ja kuule, miten näemme tarinamme jatkuvan.

Joulukuussa Goforen tietoturvan hallintajärjestelmä sai ISO 27001 -sertifikaatin. Kyberturvallisuuteen sekä eettisen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen liittyvät teemat ovat olleet vahvasti esillä ja olemme nähneet miten laiminlyönnit ja epäonnistumiset näillä alueilla voivat johtaa valtaviin inhimillisiin ja liiketoiminnallisiin menetyksiin. Sertifiointimme on yksi esimerkki sitoutumisestamme kyberturvallisuuteen ja tietosuojaan. Suhtaudumme näihin kysymyksiin vakavasti ja jatkamme asiakkaidemme luotettavana kumppanina nyt ja tulevaisuudessa".
Liiketoimintakatsauksissaan Gofore julkaisee kuukausikohtaisen henkilöstömäärän ja kuukausiliikevaihdon vertailutietoineen. Katsaukset sisältävät myös muita tunnuslukuja ja tunnuslukujen vertailun eri kausien välillä, mikä helpottaa yhtiön kasvustrategian toteutumisen seuraamista. Mukana ovat Full Time Equivalent (FTE) -kokonaiskapasiteettia kuvaavat luvut ja alihankinnan FTE-luvut. Lisäksi yhtiö julkaisee maaliskuun ja syyskuun liiketoimintakatsauksissaan konsernin oikaistun liikevoiton ennen liikearvopoistoja (oikaistu EBITA) ja oikaistun EBITA-liikevoittoprosentin päättyneeltä vuosineljännekseltä sekä näiden vertailuluvut viime vuoden vastaavalta ajanjaksolta.

Luvut ovat tilintarkastamattomia.
Kehitys vuosineljänneksittäin

Konserni (konsolidoitu) Q1/2020 Q2/2020 Q3/20201 Q4/20202
Liikevaihto, milj. euroa 18,8 18,6 16,3 24,3
EBITA, milj. euroa, oikaistu 3,3 2,5 1,8
EBITA, %, oikaistu 17,3 % 13,8 % 11,3 %
Konserni (konsolidoitu) Q1/2019 Q2/2019 Q3/2019 Q4/2019
Liikevaihto, milj. euroa 16,7 16,8 13,3 17,3
EBITA, milj. euroa, oikaistu 2,9 2,1 1,2 1,8
EBITA, %, oikaistu 17,2 % 12,6 % 9,2 % 10,5 %
Kasvu, % Q1/2020 Q2/2020 Q3/20201 Q4/20202
Liikevaihto, kasvu, % 12,8 % 10,6 % 22,1 % 40,6 %
EBITA, oikaistu, kasvu, % 13,9 % 20,8 % 49,2 %

1 Qentinel Finland Oy:n luvut on yhdistetty Gofore-konsernin lukuihin 1.9.2020.
2 Oikaistu EBITA, oikaistu EBITA, % ja oikaistu EBITA kasvu, % julkaistaan 5.3.2021 julkistettavassa tilinpäätöstiedotteessa vuodelta 2020.

Kuukausi
(2020)
Liikevaihto,
milj. euroa
(liikevaihto
2019)1
Henkilöstö-
määrä2
Työpäivien
lukumäärä
Suomessa
(työpäiviä 2019)
Kokonais-
kapasiteetti,
FTE3
Alihankinta,
FTE4
Joulukuu 7,1 (4,6) 724 21 (18) 669 105
Marraskuu 8,5 (6,0) 727 21 (21) 670 128
Lokakuu 8,7 (6,6) 718 22 (23) 663 127
Syyskuu 8,3 (5,9) 716 22 (21) 666 107
Elokuu 5,6 (5,3) 612 21 (22) 579 64
Heinäkuu 2,4 (2,2) 609 23 (23) 569 33
Kesäkuu 6,1 (5,1) 610 21 (19) 579 71
Toukokuu 6,0 (6,2) 606 19 (21) 572 75
Huhtikuu 6,4 (5,5) 596 20 (20) 559 80
Maaliskuu 6,8 (6,1) 585 22 (21) 549 73
Helmikuu 5,9 (5,3) 578 20 (20) 539 68
Tammikuu 6,1 (5,2) 587 21 (22) 548 60

1 Liikevaihto, milj. euroa (liikevaihto vuonna 2019) kertoo kyseisen kuukauden tilintarkastamattoman liikevaihdon.
2 Henkilöstömäärä katsauskauden päättyessä.
3 Kokonaiskapasiteetti, Full Time Equivalent (FTE) -luku kertoo konsernin henkilöstön kokonaiskapasiteetin määrän täysipäiväisten työntekijöiden lukumäärää vastaavaksi arvoksi muutettuna. Lukuun lasketaan mukaan koko henkilökunta roolista riippumatta. Vuosilomat, ylityövapaat, sairauslomat tai muut lyhyemmät poissaolot eivät vaikuta lukuun. Osa-aikaisuus ja muut pitkäaikaiset normaalityöajan poikkeamat vähentävät kokonaiskapasiteetin määrää verrattuna työsuhteessa olevan henkilöstön kokonaismäärään.
4 Alihankinta, Full Time Equivalent (FTE) -luku kertoo laskutettavassa työssä käytetyn alihankinnan määrän täysipäiväisten työntekijöiden lukumäärää vastaavaksi arvoksi muutettuna.

Lisätietoja:
Mikael Nylund, toimitusjohtaja, Gofore Oyj
p. 040 540 2280
mikael.nylund@gofore.com
Hyväksytty neuvonantaja: Evli Pankki Oyj, p. 040 579 6210
Gofore Oyj on kansainvälistä kasvua tavoitteleva digitalisaation asiantuntija. Yhdessä asiakkaidemme kanssa rakennamme digitaalista, eettistä maailmaa. Meitä on Suomessa, Saksassa, Espanjassa ja Virossa yhteensä yli 700 alan johtavaa asiantuntijaa, jotka ovat yrityksemme sydän, aivot ja kädet. Kaikella tekemisellämme on positiivinen vaikutus – oli kyse sitten johdon konsultoinnista, muotoilusta tai koodauksesta. Meillä tehdään töitä ihmisistä, yhteisöistä ja organisaatioista välittäen. Toimintaamme ohjaavat vahvat arvomme: olemme jokaiselle hyvä työpaikka ja elämme asiakkaidemme onnistumisista. Liikevaihtomme vuonna 2020 oli 78,0 milj. euroa. Gofore Oyj:n osake noteerataan Nasdaq First North Growth Finland -markkinapaikalla. Lisätietoja osoitteessa www.gofore.fi.

Alkuperäinen artikkeli

MUUTOKSIA MARTELAN JOHTORYHMÄSSÄ

MUUTOKSIA MARTELAN JOHTORYHMÄSSÄ

Mikko Mäkelä, VP, Innovation to Market -liiketoiminnan vetäjä ja johtoryhmän jäsen, siirtyy uusiin haasteisiin Martelan ulkopuolelle. Mikko Mäkelä lopettaa yhtiön palveluksessa tammikuun lopussa.

”Kiitän Mikkoa hänen panoksestaan Innovation to Market -liiketoiminnan kehittämisessä ja toivon menestystä hänen tuleviin haasteisiin”, toteaa toimitusjohtaja Artti Aurasmaa.

Toimitusjohtaja Artti Aurasmaa vastaa toistaiseksi oman toimensa ohella Innovation to Market -organisaation toiminnasta.

Martela Oyj

Artti Aurasmaa
CEO

Jakelu
Nasdaq OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet

www.martela.com

Missiomme ”better working” ja visiomme ”people centric workplaces” määrittelevät strategisen suuntamme. Martela toimittaa käyttäjälähtöisiä työympäristöjä, joissa käyttäjät ja heidän hyvinvointi ovat keskiössä. Keskitymme Pohjoismaihin, sillä yhteisen avoimen työkulttuuritaustamme ja tarpeidemme myötä Pohjoismaat ovat hybridien työympäristöjen edelläkävijöitä.

Alkuperäinen artikkeli