Mikael Fryklund nimitetty Enedo Oyj:n väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi 8. kesäkuuta 2021 alkaen
Enedo Oyj:n hallitus on nimittänyt Mikael Fryklundin Enedo Oyj:n väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi. Nimitys seuraa Vesa Leinon päätöstä jättää yhtiö. Vesa hoitaa Mikaelin perehdytyksen yhtiön asiakkaisiin ja toimintaan.
Mikael Fryklund on toiminut Hexpol AB:n toimitusjohtajana vuosina 2017-2020 ja ennen sitä Trelleborgin teollisuusratkaisujen johtajana ja Trelleborg AB:n konsernin johtoryhmän jäsenenä vuosina 2012-2017. Mikaelilla on kokemusta myös muista johtotehtävistä Trelleborg-konsernissa vuodesta 2002 ja Bosch-konsernissa. Mikael on tekniikan DI ja kauppatieteiden kandidaatti ja hän on syntynyt vuonna 1963.
”Mikael Fryklundin aloittamisen myötä Enedolla on väliaikainen toimitusjohtaja, jolla on laaja kansainvälinen kokemus ja joka on uransa aikana vienyt menestyksekkäästi läpi muutoksia ja parantanut eri liiketoimintojen tuloksellisuutta. Olen luottavainen siihen, että Mikaelin vahva kokemus nopeuttaa vaadittujen parannusten toteuttamista Enedossa”, sanoo Olle Hulteberg, Enedo Oyj:n hallituksen puheenjohtaja.
Enedo Oyj Hallitus
Lisätietoja antaa hallituksen puheenjohtaja Olle Hulteberg, puh. +46 707 20 24 44
JAKELU Nasdaq Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet
Enedo
Enedo on korkealuokkaisten tehoelektroniikkatuotteiden ja -systeemien eurooppalainen suunnittelija ja valmistaja, jonka tuotteet soveltuvat kriittisiin toimintoihin vaativimmissakin ympäristöissä. Enedon tehtävänä on tehdä sähkövirrasta parempaa – luotettavampaa, turvallisempaa ja energiatehokkaampaa – ja juuri käyttötarkoitukseensa sopivaa. Enedon kolme päätuotekategoriaa ovat LED Drivers, Power Supplies ja Power Systems. Vuonna 2020 konsernin liikevaihto oli 38,5 milj. euroa. Enedossa työskentelee 354 henkilöä ja sen päätoiminnot sijaitsevat Suomessa, Italiassa, Tunisiassa ja Yhdysvalloissa. Konsernin pääkonttori sijaitsee Suomessa ja emoyhtiö Enedo Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.enedopower.com
Orion ja Veripalvelu yhteistyöhön uuden CAR T -syöpähoidon kehittämiseksi
Orion Oyj ja Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu ovat tehneet sopimuksen tutkimusyhteistyöstä, jonka tavoitteena on kimeerisen antigeenireseptorin (chimericantigenreceptor, CAR) sisältävän T-soluvalmisteen (CAR T-soluhoito) kehitys.
Syövän immuunihoidot ja yhtenä sen toteutustavoista CAR T -soluhoidot ovat tuoneet aivan uusia mahdollisuuksia syövän hoitoon. CAR T -soluhoidossa potilaan omia valkosoluja muokataan geneettisesti niin, että ne käyvät potilaan oman syövän kimppuun tuhoten sitä. Tällä hetkellä CAR T -soluilla hoidetaan vaikeita verisyöpiä.
Ensimmäiset CAR T -soluhoidot saivat myyntiluvan USA:ssa 2017 ja Suomessa 2019 uusiutuneen akuutin lymfaattisen leukemian ja B-solulymfooman hoitoon. Hyvistä hoitotuloksista huolimatta CAR T-soluhoidoissa on tunnistettu kehitystarpeita, minkä vuoksi CAR-T-soluterapiaan liittyvää tutkimusta tehdään edelleen.
Veripalvelulla on pitkä kokemus solututkimuksesta sekä kudosvalmisteiksi luokiteltavien istukkaveri- ja kantasolusiirteiden toimittamisesta sekä lääkkeeksi luokiteltavien ATMP-soluvalmisteiden valmistuksesta. Veripalvelulla on myös osaamista ja tarvittavat puhdastilat solujen tutkimukseen sekä korkeatasoiseen valmistukseen. Orionilla on vahva tutkimusinfrastruktuuri ja Orion on tuonut useita alkuperälääkkeitä markkinoille eri terapia-alueilta. Orionin onkologialääkkeiden terapia-alue tutkii ja kehittää uusia alkuperälääkkeitä syövän hoitoon. Viime vuosina Orion on laajentanut tutkimustoimintansa mm. syövän immunologisiin hoitoihin.
Uusia mahdollisuuksia syövän hoitoon
Tutkimusyhteistyö pohjaa uusiin innovaatioihin, jotka parantaisivat CAR T-soluvalmisteen rakennetta. Veripalvelussa tutkimusta johtavan ylilääkäri Matti Korhosen mielestä yhteistyö tarjoaa hienon mahdollisuuden kehittää uusia soluhoitovalmisteita potilaiden hoitoon. Orionin T&K:n Discovery Sciences -osaston johtajan, Ph.D. Oliver Cooperin mukaan Orionin osaaminen lääkekehitystyössä antaa tälle hankkeelle tarvittavaa vauhtia.
”Kohdennetut immuunihoidot ovat avanneet aivan uudenlaisia mahdollisuuksia syövän hoitoon, ja on tärkeää, että Suomessakin viedään tätä kehitystä eteenpäin. Uskon myös, että kehitystyön tuloksena aiempaa useampi potilas pääsee hyötymään tästä tehokkaasta hoidosta”, Matti Korhonen toteaa
Projektipäälliköt Satu Juhila Orionista ja Jan Koski Veripalvelusta toteavat yhteistyön alkaneen hyvin: ”Molemmat osapuolet ovat erittäin innoissaan yhteistyön mahdollisuuksista, ja suomalaisen soluterapiakehityksen eteenpäin viemisestä. Uskomme yhteistyön tuovan paljon uusia mahdollisuuksia soluterapiavalmisteiden kehitystyössä.”
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu huolehtii keskitetysti koko Suomen verivalmistehuollosta. Tehtäviin kuuluvat niin verenluovuttajien rekrytointi, verenluovutusten järjestäminen ja veren keräys kuin myös luovutetun veren testaus ja verivalmisteiden tuotanto sekä valmisteiden varastointi ja jakelu sairaaloihin. Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu huolehtii myös kantasolusiirteiden välittämisestä, elin- ja kantasolusiirtojen kudostyypityksistä sekä eräistä vereen liittyvistä laboratoriotutkimuksista. Veripalvelun Solutuotantokeskus kehittää ja tuottaa kokeellisia soluhoitovalmisteita potilaiden hoitoon. Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tekee alaansa liittyvää tieteellistä tutkimusta. Tarkemmat tiedot Veripalvelun vuosikertomus 2020.
Lisätietoa: Orion Oyj: Outi Vaarala johtaja, Tutkimus ja tuotekehitys, Orion Oyj Puh. 010 426 3472 outi.vaarala@orion.fi Yhteyshenkilö medialle:
Orion on suomalainen lääkeyhtiö – hyvinvoinnin rakentaja, joka toimii maailmanlaajuisesti. Orion kehittää, valmistaa ja markkinoi ihmis- ja eläinlääkkeitä sekä lääkkeiden vaikuttavia aineita. Yhtiö panostaa jatkuvasti uusien lääkkeiden sekä hoitotapojen tutkimiseen ja kehittämiseen. Orionin lääketutkimuksen ydinterapia-alueita ovat neurologiset sairaudet, syöpäsairaudet sekä hengityselinsairaudet, joiden hoitoon Orion kehittää inhaloitavia keuhkolääkkeitä. Orionin liikevaihto vuonna 2020 oli 1 078 miljoonaa euroa, ja yhtiö työllisti vuoden lopussa noin 3 300 henkilöä. Orionin A- ja B- osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä.
TÄYDENNYS VALOE OYJ:N 22.4.2021 JULKISTETTUUN PÖRSSITIEDOTTEESEEN: VALOEN VUOSIKATSAUS JA SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ ON JULKAISTU
Valoe Oyj täydentää 22.4.2021 julkaisemaansa tiedotetta pdf-liitteellä: Palkka- ja palkkioselvitys 2020.pdf. Palkka- ja palkkioselvitys on tämän pörssitiedotteen liitteenä sekä saatavilla yhtiön verkkosivuilta https://valoe.fi/.
Valoe Oyj:n vuosikatsaus 2020 on julkaistu. Vuosikatsaus on saatavilla suomeksi ja englanniksi yhtiön verkkosivuilla https://valoe.fi/ .
Vuosikatsaus sisältää hallituksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen, tilintarkastuskertomuksen sekä selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä.
Selvitys Valoen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä löytyy myös yhtiön verkkosivuilta https://valoe.fi/.
Mikkelissä 7. päivänä kesäkuuta 2021
Valoe Oyj
HALLITUS
Lisätietoja: Toimitusjohtaja Iikka Savisalo, Valoe Oyj p. 0405216082 email: iikka.savisalo@valoe.com
Jakelu: Nasdaq Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet www.valoe.com
Valoen toimiala muodostuu uusiutuvaan energiaan, erityisesti aurinkosähköön, liittyvistä sovellutuksista. Valoe myy sen omaan teknologiaan pohjautuvaa automaattista aurinkosähkömodulien valmistustekniikkaa, modulien valmistuslinjoja, moduleita sekä modulien avainkomponentteja. Valoen pääkonttori on Mikkelissä.
Incap Oyj 7.6.2021 kello 16.15 Pörssitiedote Sisäpiiritieto
INCAP AJAA TEHTAITAAN YLÖS INTIASSA, LIIKKUMISKIELTOA JATKETTU 14.6.2021 ASTI. YHTIÖN AIEMMIN JULKISTAMAT NÄKYMÄT VUODELLE 2021 SÄILYVÄT ENNALLAAN.
Incap tiedotti 10.5.2021 sulkeneensa Tumkurin tehtaansa väliaikaisesti 24.5.2021 asti. 24.5.2021 Incap tiedotti, että sulkutilaa oli jatkettu 7.6.2021 asti ja että yhtiö oli saanut luvan tehtaiden osittaiseen toimintaan. Tällä hetkellä Karnatakan sulkutilaa on jatkettu 14.6.2021 asti. Incapin tehtaat Intiassa ovat olleet osittain toiminnassa 24.5.2021 lähtien ja yhtiö jatkaa tuotannon ylösajoa voidakseen aloittaa täyden toiminnan 14.6.2021.
”Olemme täysin sitoutuneita tukemaan paikallishallintoa viruksen torjumiseksi ja suojelemaan työntekijöidemme terveyttä ja turvallisuutta. Sen lisäksi, että noudatamme tiukkoja rajoituksia, jotka takaavat sosiaalisen etäisyyden tehtaillamme, jatkamme kuljetusten järjestämistä työntekijöidemme ja heidän perheidensä rokottamisen helpottamiseksi. Tukeaksemme paikallista yhteisöä olemme lahjoittaneet tietokoneita keskukselle, joka vastaa Tumkurin alueen pandemiatilanteen seurannasta ja valvonnasta. Ajamme tuotantoamme ylös ja pyrimme edelleen rajaamaan vaikutuksia, joita rajoituksilla voi olla asiakastoimituksiimme”, kertoo Incapin toimitusjohtaja Otto Pukk.
Incapin tehtaiden sulkemisella ja osittaisella toiminnalla ei ole vaikutusta yhtiön 21.4.2021 julkistamiin vuoden 2021 näkymiin. Incapin aiemmin julkistamat näkymät vuodelle 2021:
Incap arvioi, että yhtiön liikevaihto, oikaistu liikevoitto (EBIT) ja liikevoitto (EBIT) vuonna 2021 ovat selvästi suurempia kuin vuonna 2020.
Liikevaihto- ja liikevoittoennusteen noston taustalla vaikuttavat Incapin Intian liiketoiminnan vahva kehitys ja tehtaiden laajennuksen käyttöönotto, joka on edennyt arvioitua nopeammin. Myös asiakkaiden ennusteisiin ja yhtiön liiketoiminnan kehityksestä tekemiin arvioihin liittyvä näkyvyys on parantunut aiemmasta.
Arviot perustuvat oletukseen, ettei koronaviruspandemiatilanteessa, valuuttakursseissa tai komponenttien saatavuudessa tapahdu merkittäviä muutoksia, ja ne pohjautuvat sekä Incapin asiakkaiden ennusteisiin että yhtiön omaan arvioon liiketoiminnan kehityksestä.
INCAP OYJ
Lisätietoja:
Otto Pukk, toimitusjohtaja, puh. +372 508 0798 (englanniksi) Murthy Munipalli, Incap Intian toimitusjohtaja, puh. +91 98802 31431 (englanniksi)
Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet Yhtiön kotisivut www.incapcorp.com
INCAP LYHYESTI
Incap Oyj on globaali elektroniikan sopimusvalmistaja, joka tarjoaa valmistuspalveluita keskitetysti. Luotettuna kumppanina Incap on asiakkaidensa tukena koko valmistusarvoketjun läpi – oli kyse sitten suurista monikansallisista yhtiöistä, keskisuurista yrityksistä tai pienistä startupeista. Incap tarjoaa uusinta teknologiaa vahvan yrittäjähenkisen ilmapiirin ja erittäin osaavan henkilöstönsä voimin. Yhtiöllä on toimintaa Suomessa, Virossa, Intiassa, Isossa-Britanniassa, Slovakiassa ja Hong Kongissa, ja sen palveluksessa on noin 1 900 työntekijää. Incapin osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä vuodesta 1997 lähtien.
Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 §:n mukainen liputusilmoitus
Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj on vastaanottanut tänään 7.6.2021 arvopaperimarkkinalain 9 luvun 5 pykälän mukaisen liputusilmoituksen, jonka mukaan Pekka Ollikaisen omistusosuus on 4.6.2021 tehtyjen osakekauppojen jälkeen ylittänyt 5 %:n rajan Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj:n osakkeiden kokonaismäärästä ja äänimäärästä.
Ovaro Kiinteistösijoitus Oy:n osakekanta koostuu yhteensä 9.598.910 osakkeesta ja äänestä.
Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj
Lisätiedot: Toimitusjohtaja Marko Huttunen, puh. +358 50 329 2563.
Jakelu: Nasdaq, www.ovaro.fi, tärkeimmät tiedotusvälineet
KUTSU NORDIC ID OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN
Nordic ID Oyj:n (”Nordic ID”, ”yhtiö”) osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 29.6.2021 klo 14:00 alkaen osoitteessa Salo IoT Campus, Joensuunkatu 7, Salo.
Yhtiön hallitus on päättänyt poikkeuksellisesta kokousmenettelystä 8.5.2021 voimaan tulleen väliaikaisen lain (375/2021) nojalla. COVID-19 -pandemian leviämisen rajoittamiseksi yhtiö on päättänyt ryhtyä väliaikaisen lain mahdollistamiin toimiin, jotta yhtiökokous voidaan pitää ennakoitavalla tavalla huomioiden osakkeenomistajien, yhtiön henkilökunnan ja muiden sidosryhmien terveys ja turvallisuus. Yhtiön osakkeenomistajat voivat osallistua kokoukseen ja käyttää osakkeenomistajan oikeuksiaan vain asiamiehen välityksellä sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon. Ohjeet osakkeenomistajille löytyvät tämän kutsun osasta ”Ohjeita kokoukseen osallistuville”.
Yhtiön hallitus on nimennyt Nordic ID:n talousjohtajan Henri Ojasen käytettäväksi osakkeenomistajien asiamiehenä kokouksessa. Tätä tarkoitusta varten Nordic ID:n internet-sivuilla osoitteessa: https://www.nordicid.fi/sijoittajille/ylimaarainen-yhtiokokous-29-6-2021/ on 8.6.2021 lähtien saatavilla valmis valtakirjapohja ja tarkemmat ohjeet valtuutuksen tekemiseen.
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat
Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
Kokouksen avaaminen
Kokouksen järjestäytyminen
Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojan valitseminen
Kokouksen laillisuuden toteaminen
Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen
Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen
Brady S.a.r.l., joka omistaa yli 90 % yhtiön osakkeista ja äänimäärästä, ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiön hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistetaan neljä (4).
Hallituksen jäsenten valitseminen
Brady S.a.r.l., joka omistaa yli 90 % yhtiön osakkeista ja äänimäärästä, ehdottaa yhtiökokoukselle, että toimikaudeksi, joka alkaa ylimääräisen yhtiökokouksen päättyessä ja päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä, valitaan seuraavat henkilöt hallituksen varsinaisiksi jäseniksi:
Michael Nauman
Aaron J. Pearce
Brett Wilms
Juuso Lehmuskoski
Edellä mainitut jäsenehdokkaat ovat antaneet suostumuksensa valintaan.
Michael Nauman, BSc Management, on syntynyt 1962. Hän on Yhdysvaltain kansalainen. Michael Nauman on toiminut Brady Corporation -yhtiön hallituksessa ja toimitusjohtajana elokuusta 2014 lähtien. Ennen siirtymistään Bradylle Nauman toimi Molex Incorporated -yhtiön eri johtotehtävissä autoteollisuuden, tietoliikenteen, teollisuuden, lääketieteen, sotilas-/ilmailu- sekä mobiilialalla ja myös globaalien integroitujen tuotteiden toimialajohtajana.
Aaron J. Pearce, BSc Business Administration, on syntynyt 1970. Hän on Yhdysvaltain kansalainen. Aaron Pearce toimii Brady Corporation -yhtiön talousjohtajana ja rahastonhoitajana ja on myös toiminut Bradyn sisäisen tarkastuksen johtajana ja muissa johtotehtävissä konsernin sisällä yli 15 vuoden aikana.
Brett Wilms, Bachelor of Engineering, on syntynyt 1974. Hän on Belgian kansalainen. Brett Wilms on toiminut Bradyn IDS EMEA:n toimitusjohtajana vuodesta 2018. Ennen Bradylle siirtymistään hän työskenteli viisi vuotta AUTAJON Groupissa toimitusjohtajana AUTAJON Beneluxissa.
Juuso Lehmuskoski, KTM, on syntynyt 1982. Hän on Suomen kansalainen ja on toiminut viimeisimpänä Nordic ID Oyj:n toimitusjohtajana sekä yhtiön Palvelut- ja ratkaisut-liiketoiminnan johtajana ja johtoryhmän jäsenenä.
Ehdottavan osakkeenomistajan arvion mukaan Michael Nauman, Aaron J. Pearce ja Brett Wilms ovat riippumattomia yhtiöstä. Juuso Lehmuskoski on yhtiön toimitusjohtaja eikä hän ole riippumaton yhtiöstä. Ehdottavan osakkeenomistajan arvion mukaan kukaan jäsenehdokkaista ei ole riippumaton yhtiön merkittävimmästä osakkeenomistajasta.
Jäsenehdokkaat eivät omista yhtiön osakkeita.
Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen
Brady S.a.r.l., joka omistaa yli 90 % yhtiön osakkeista ja äänimäärästä, ehdottaa yhtiökokoukselle, että valittaville hallituksen jäsenille ei makseta palkkiota ylimääräisen yhtiökokouksen päättyessä alkavalta toimikaudelta.
Kokouksen päättäminen
Yhtiökokousasiakirjat
Yhtiökokouksen esityslista, hallituksen ehdotukset sekä tämä kokouskutsu ovat saatavilla Nordic ID Oyj:n internet-sivuilla osoitteessa https://www.nordicid.fi/sijoittajille/ylimaarainen-yhtiokokous-29-6-2021/. Asiakirjoista lähetetään pyydettäessä jäljennökset osakkeenomistajille. Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä yhtiön internet-sivuilla viimeistään 12.7.2021.
Ohjeita kokoukseen osallistujille
Osakasluetteloon merkitty osakkeenomistaja
Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on 16.6.2021 rekisteröity Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon.
Yhtiön osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua viimeistään 16.6.2021 klo 15.00, mihin mennessä ilmoittautumisen on oltava perillä. Yhtiökokoukseen voi ilmoittautua:
• sähköpostitse: shareholders@nordicid.com
• kirjeitse: Nordic ID Oyj, Henri Ojanen, Salo IoT Campus, Joensuunkatu 7, 24100 Salo
Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa osakkeenomistajan nimi, henkilö- tai y-tunnus, osoite, puhelinnumero sekä asiamiehen nimi ja asiamiehen henkilötunnus. Osakkeenomistajien Nordic ID Oyj:lle luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä.
Osakkeenomistajan asiamiehen tulee kokouspaikalla tarvittaessa pystyä osoittamaan henkilöllisyytensä ja/tai edustusoikeutensa.
Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja
Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon 16.6.2021. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeen omistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon viimeistään 23.6.2021 klo 15.00 mennessä. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen.
Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet rekisteröitymisestä tilapäiseen osakasluetteloon, valtakirjojen antamisesta ja ilmoittautumisesta yhtiökokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeenomistaja, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, merkittäväksi tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan mennessä.
Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat
Kuten kutsun alussa on todettu, osakkeenomistajat eivät voi osallistua henkilökohtaisesti yhtiökokoukseen paikan päällä ja he voivat sen sijaan valtuuttaa yhtiön talousjohtajan Henri Ojasen asiamiehekseen yhtiökokouksessa. Valmis valtakirjapohja ja tarkemmat ohjeet valtuutuksen tekemisestä ovat saatavilla yhtiön verkkosivuilla osoitteessa https://www.nordicid.fi/sijoittajille/ylimaarainen-yhtiokokous-29-6-2021/. Valtakirjat äänestysohjeineen toimitetaan yhtiölle 23.6.2021 klo 15.00 mennessä.
Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan vain asiamiehen välityksellä. Asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa.
Mahdolliset muun asiamiehen valtuuttamista koskevat valtakirjat pyydetään toimittamaan alkuperäisinä osoitteeseen Nordic ID Oyj, Henri Ojanen, Salo IoT Campus, Joensuunkatu 7, 24100 Salo 23.6.2021 klo 15:00 mennessä.
Yhtiökokous voidaan järjestää vain, jos osallistujamäärä paikan päällä on niin vähäinen, että viranomaismääräyksiä on mahdollista noudattaa.
Vastaehdotukset, kyselyoikeuden käyttäminen
Osakkeenomistajilla, joilla on väliaikaislain tarkoittamalla tavalla vähintään yksi sadasosa (1/100) yhtiön kaikista osakkeista, on oikeus tehdä äänestykseen otettava vastaehdotus ylimääräisen yhtiökokouksen asialistalla oleviin päätösehdotuksiin. Tällaiset vastaehdotukset on toimitettava yhtiölle sähköpostilla osoitteeseen shareholders@nordicid.com viimeistään 11.6.2021 klo 15.00, mihin mennessä vastaehdotusten on oltava perillä. Vastaehdotus otetaan käsiteltäväksi ylimääräisessä yhtiökokouksessa, sillä edellytyksellä, että osakkeenomistajalla on oikeus osallistua kokoukseen ja osakkeenomistaja omistaa ylimääräisen yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 16.6.2021 vähintään yhden sadasosan (1/100) yhtiön kaikista osakkeista. Jos vastaehdotusta ei oteta käsiteltäväksi yhtiökokouksessa, vastaehdotuksen puolesta annetut äänet jäävät ottamatta huomioon. Yhtiö julkaisee mahdolliset äänestykseen otettavat vastaehdotukset yhtiön internetsivuilla osoitteessa https://www.nordicid.fi/sijoittajille/ylimaarainen-yhtiokokous-29-6-2021/ viimeistään 15.6.2021.
Osakkeenomistaja voi esittää osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:ssä tarkoitettuja kysymyksiä ylimääräisessä yhtiökokouksessa käsiteltävistä asioista. Kysymykset tulee lähettää sähköpostitse osoitteeseen shareholders@nordicid.com 21.6.2021 klo 15.00 asti, mihin mennessä kysymysten on oltava perillä. Tällaiset osakkeenomistajien kysymykset, yhtiön vastaukset niihin sekä mahdolliset muut kuin äänestykseen otetut vastaehdotukset ovat nähtävänä yhtiön internetsivuilla osoitteessa https://www.nordicid.fi/sijoittajille/ylimaarainen-yhtiokokous-29-6-2021/ viimeistään 23.6.2021. Kysymysten ja vastaehdotusten tekemisen edellytyksenä on, että osakkeenomistaja esittää riittävän selvityksen osakeomistuksestaan.
Muut ohjeet
Yhtiön tarjoama valtakirjaedustaja Henri Ojanen tekee yhtiökokouksessa ehdotukset kokouksen puheenjohtajasta ja kokouksen toimihenkilöistä. Yhtiökokouksessa läsnä olevat asiamiehet valitsevat kokousvirkailijat ja vahvistavat ääniluettelon.
Nordic ID Oyj:llä on yhtiökokouskutsun päivänä yhteensä 2.532.056 osaketta ja ääntä.
Hyväksytty neuvonantaja: Translink Corporate Finance Oy, puh. 0400 735 835
Nordic ID Oyj lyhyesti:
Nordic ID Oyj on suomalainen RFID-teknologiayhtiö, joka tarjoaa asiakkailleen pilvipohjaista, palveluratkaisua (PaaS, Platform as a Service) tavaravirtojen ja tuotteiden reaaliaikaiseen seurantaan ja hallintaan. Yhtiön liikevaihto tilikaudella 1.1.- 31.12.2020 oli 6,7 miljoonaa euroa. Liikevaihdosta 78 % muodostuu viennistä; yhtiön tavoitteena on vahvistaa entisestään asemaansa Euroopassa sekä kasvattaa markkinaosuuttaan Pohjois-Amerikassa. Yhtiö on listattu Nasdaq First North Growth Market-markkinapaikalla. www.nordicid.fi
Netum Group Oyj Matti Mujunen, toimitusjohtaja +358 40 047 6401 Sähköposti: matti.mujunen@netum.fi
Hyväksytty neuvonantaja:
Evli Pankki Oyj Puhelinnumero: +358 40 579 6210
Netum Group lyhyesti
Netum Group Oyj on kannattavasti kasvava IT-palvelutalo, jolla on yli 20 vuoden kokemus vaativista IT-hankkeista. Yhtiö palvelee julkishallintoa ja yritysasiakkaita Legacy to Digi® -konseptilla, joka yhdistää käytössä olevat perinteiset tietotekniikkaratkaisut uusimpiin digitaalisiin sovelluksiin – vastuullisesti ja turvallisesti. Netumin tavoitteena on olla alansa luotetuin kumppani ja halutuin työnantaja. Netumin palveluihin kuuluvat digipalveluiden kehitys, järjestelmien jatkuvuuspalvelut, integraatiopalvelut, kyberturvallisuuspalvelut sekä johdon konsultointipalvelut. Lisäksi yhtiöllä on kaksi omaa SaaS-palveluna tarjottavaa ohjelmistoa, määrämuotoisten aineistojen testausalusta Truugo ja IT-omaisuudenhallintajärjestelmä Netum DUX. Netum-konsernin liikevaihto vuonna 2020 oli 17,5 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa työskentelee yli 160 henkilöä Suomessa.
Netum Group Oyj on kannattavasti kasvava IT-palvelutalo, jolla on yli 20 vuoden kokemus vaativista IT-hankkeista. Yhtiö palvelee julkishallintoa ja yritysasiakkaita Legacy to Digi® -konseptilla, joka yhdistää käytössä olevat perinteiset tietotekniikkaratkaisut uusimpiin digitaalisiin sovelluksiin – vastuullisesti ja turvallisesti. Netumin tavoitteena on olla alansa luotetuin kumppani ja halutuin työnantaja. Netumin palveluihin kuuluvat digipalveluiden kehitys, järjestelmien jatkuvuuspalvelut, integraatiopalvelut, kyberturvallisuuspalvelut sekä johdon konsultointipalvelut. Lisäksi yhtiöllä on kaksi omaa SaaS-palveluna tarjottavaa ohjelmistoa, määrämuotoisten aineistojen testausalusta Truugo ja IT-omaisuudenhallintajärjestelmä Netum DUX. Netum-konsernin liikevaihto vuonna 2020 oli 17,5 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa työskentelee yli 160 henkilöä Suomessa.
Tilaa pörssitiedotteemme
Pysy ajan tasalla tilaamalla pörssitiedotteemme sähköpostiisi.
Kutsu Afarak Group Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen
Afarak Group Oyj:n (”Afarak”) osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 29. kesäkuuta 2021 kello 14:00 yhtiön pääkonttorissa osoitteessa Kaisaniemenkatu 4, 00100 Helsinki. Yhtiön osakkeenomistajat voivat osallistua kokoukseen ja käyttää osakkeenomistajan oikeuksiaan vain äänestämällä ennakkoon tai asiamiehen välityksellä sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon. Kokoukseen ei voi osallistua paikan päällä. Ohjeet osakkeenomistajille löytyvät tämän kutsun C-osasta.
Yhtiön hallitus on päättänyt poikkeuksellisesta kokousmenettelystä 3.10.2020 voimaan tulleen väliaikaisen lain (677/2020) nojalla. COVID-19-pandemian leviämisen rajoittamiseksi yhtiö on päättänyt ryhtyä väliaikaisen lainsäädännön mahdollistamiin toimiin, jotta yhtiökokous voidaan pitää ennakoitavalla tavalla huomioiden osakkeenomistajien, yhtiön henkilökunnan ja muiden sidosryhmien terveys ja turvallisuus.
Tavoitteena on pitää yhtiökokous mahdollisimman lyhyenä varmistaen kuitenkin, että kaikki lailliset velvoitteet täyttyvät. Hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja eivät osallistu varsinaiseen yhtiökokoukseen, eikä hallituksen ja johdon puheenvuoroja pidetä kokouksessa.
A. VARSINAISESSA YHTIÖKOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT:
Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. Kokouksen avaaminen
2. Kokouksen järjestäytyminen
Kokouksen puheenjohtajana toimii asianajaja Mika Taberman.
Mikäli Mika Tabermanilla ei painavasta syystä johtuen ole mahdollisuutta toimia puheenjohtajana, hallitus nimeää puheenjohtajaksi parhaaksi katsomansa toisen henkilön.
3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen
Pöytäkirjantarkastajana ja ääntenlaskun valvojana toimii asianajaja Kalle Klemetti.
Mikäli Kalle Klemetillä ei painavasta syystä johtuen ole mahdollisuutta toimia pöytäkirjantarkastajana ja ääntenlaskun valvojana, hallitus nimeää pöytäkirjantarkastajaksi ja ääntenlaskun valvojaksi parhaaksi katsomansa toisen henkilön.
4. Kokouksen laillisuuden toteaminen
5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen
Kokoukseen osallistuviksi osakkeenomistajiksi katsotaan ne osakkeenomistajat, jotka ovat äänestäneet ennakkoon ennakkoäänestysajan kuluessa ja joilla on osakeyhtiölain 5 luvun 6 ja 6a §:n mukaan oikeus osallistua yhtiökokoukseen. Ääniluettelo vahvistetaan Euroclear Finland Oy:n toimittamien tietojen perusteella.
6. Tilikauden 2020tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilitarkastuskertomuksen esittäminen
Koska yhtiökokoukseen voi osallistua vain ennakkoäänestyksen kautta, yhtiön 31.3.2021 julkistamat tilinpäätös, hallituksen toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus katsotaan esitetyksi yhtiökokoukselle. Tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus ovat saatavilla Afarakin verkkosivuilla http://www.afarak.com/fi/sijoittajat/yhtiokokoukset/2021/.
7. Konsernin tilinpäätöksen, tuloslaskelman ja taseen vahvistaminen
8. Taseen osoittaman voiton käyttämisestä ja osingonmaksusta päättäminen
Hallitus ehdottaa, että osinkoa ei jaeta 31. joulukuuta 2020 päättyneeltä tilikaudelta. Koska Afarak Group Oyj teki tappiota tilikaudella 2020, vähemmistöosinkoa ei voi vaatia.
9. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle 10. Toimielinten palkitsemisraportinkäsittely
Koska yhtiökokoukseen voi osallistua vain ennakkoäänestyksen kautta, yhtiön 7.6.2021 julkistama toimielinten palkitsemisraportti katsotaan esitetyksi yhtiökokoukselle. Toimielinten palkitsemisraportti on saatavilla Afarakin verkkosivuilla http://www.afarak.com/fi/sijoittajat/yhtiokokoukset/2021/. Päätös palkitsemisraportista on neuvoa-antava.
11. Hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan palkkioista päättäminen
Yhtiökokoukselle ehdotetaan, että johtoon kuulumattomille hallituksen jäsenille maksetaan 3.000 euroa kuukaudessa ja hallituksen puheenjohtajalle maksetaan lisäksi 1.500 euroa kuukaudessa. Lisäksi yhtiön johtoon kuulumattomille hallituksen valiokuntien jäsenille maksetaan valiokuntatyöskentelystä 1.500 euroa kuukaudessa. Yhtiön johtoon kuuluvat hallituksen jäsenet eivät ole oikeutettuja hallitustyöskentelystä tai valiokuntatyöstä maksettaviin palkkioihin. Hallituksen jäsenille korvataan matka- ja majoituskulut sekä muut välittömästi hallitus- ja valiokuntatyöstä aiheutuneet kulut yhtiön matkustussäännön mukaisesti.
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö maksaa tilintarkastajan palkkion yhtiön tarkastaman laskun mukaisesti.
12. Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen
Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistetaan kolme (3).
13. Hallituksen jäsenten valitseminen
Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että Jelena Manojlovic, Thorstein Abrahamsen ja Guy Konsbruck valitaan uudelleen seuraavalle toimikaudelle, joka alkaa yhtiökokouksen päätyttyä ja päättyy vuoden 2022 yhtiökokouksen päättyessä. Osakkeenomistajat Atkey Ltd ja LNS Resources Ltd ovat ilmaisseet tukensa ehdotukselle ja aikovat äänestää sen puolesta tulevassa yhtiökokouksessa. Nämä osakkeenomistajat edustavat 52,66 %:a yhtiön osakekannasta.
14. Tilintarkastajan valitseminen
Yhtiö on pyytänyt tarjouksia tilintarkastuspalveluista. Toistaiseksi Yhtiö ei ole saanut sen tarpeisiin soveltuvaa tarjousta. Tämän vuoksi hallitus ehdottaa, että tilintarkastajan valinta päätetään erikseen pidettävässä ylimääräisessä yhtiökokouksessa vuoden 2021 aikana.
15. Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallitus valtuutetaan päättämään osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta.
Valtuutuksen nojalla annettavat osakkeet voitaisiin antaa yhdessä tai useammassa erässä, ja annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla enintään 50.000.000 uutta osaketta tai yhtiön omistamaa osaketta. Tämä vastaa noin 19,8 %:a yhtiön tämänhetkisistä rekisteröidyistä osakkeista. Hallitus saisi valtuutuksen nojalla päättää osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden erityisten oikeuksien antamisesta.
Hallitus voi käyttää valtuutusta muun muassa lisärahoituksen keräämiseen sekä yrityskauppoihin tai muihin liiketoiminnan järjestelyihin ja sijoituksiin tai työntekijöiden kannustin- ja sitouttamisjärjestelmiin. Hallitus esittää, että hallitus voi valtuutuksen nojalla päättää sekä maksullisesta että maksuttomasta osakeannista. Merkintähinta voitaisiin myös suorittaa muutenkin kuin rahana. Valtuutus sisältäisi oikeuden päättää osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poikkeamisesta edellyttäen, että osakeyhtiölaissa asetetut edellytykset täyttyvät.
Hallitus ehdottaa, että valtuutus kumoaa kaikki aikaisemmat valtuutukset ja että se on voimassa kaksi (2) vuotta yhtiökokouksen päätöksestä lukien.
16. Kokouksen päättäminen
B. YHTIÖKOKOUSASIAKIRJAT
Afarak Group Oyj on julkaissut hallituksen toimintakertomuksen, vuoden 2020 tilinpäätöksen, tilintarkastuskertomuksen, selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä palkitsemisraportin sekä suomeksi että englanniksi. Asiakirjat sekä tämä kokouskutsu ovat saatavilla yhtiön verkkosivuilla osoitteessa http://www.afarak.com/fi/sijoittajat/yhtiokokoukset/2021/. Edellä mainituista asiakirjoista sekä tästä kokouskutsusta lähetetään pyydettäessä jäljennökset osakkeenomistajille.
Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä edellä mainituilla verkkosivuilla viimeistään 13. heinäkuuta 2021. C. OHJEITA KOKOUKSEEN OSALLISTUJILLE
Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan vain äänestämällä ennakkoon tai asiamiehen välityksellä sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon alla olevien ohjeiden mukaisesti.
1 Osallistumisoikeus
Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on 16.6.2021 mennessä merkittynä yhtiön osakkeenomistajaksi Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon.
Osakkeenomistaja voi osallistua yhtiökokoukseen vain äänestämällä ennakkoon tai asiamiehen välityksellä sekä esittämällä vastaehdotuksia ja kysymyksiä ennakkoon alla olevien ohjeiden mukaisesti.
2 Ilmoittautuminen ja äänestäminen ennakkoon
Ilmoittautuminen ja ennakkoäänestys alkavat 11.6.2021 klo 10.00, kun määräaika äänestykseen otettavien vastaehdotusten toimittamiselle on päättynyt. Yhtiön osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen äänestämällä ennakkoon, tulee ilmoittautua yhtiökokoukseen ja äänestää ennakkoon viimeistään 21.6.2021 klo 10.00, johon mennessä ilmoittautumisen ja äänten on oltava perillä.
Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa pyydetyt tiedot, kuten osakkeenomistajan nimi, henkilötunnus, osoite ja puhelinnumero. Osakkeenomistajien Afarakille tai Euroclear Finland Oy:lle luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä.
Osakkeenomistajat, joilla on suomalainen arvo-osuustili, voivat ilmoittautua ja äänestää ennakkoon tiettyjen yhtiökokouksen asialistalla olevien asiakohtien osalta 11.6.2021 klo 10.00 ja 21.6.2021 klo 10.00 välisenä aikana seuraavilla tavoilla:
Sähköiseen ennakkoäänestämiseen tarvitaan osakkeenomistajan arvo-osuustilin numero.
b) Sähköpostin tai postin kautta
Osakkeenomistaja voi toimittaa yhtiön verkkosivuilla http://www.afarak.com/fi/sijoittajat/yhtiokokoukset/2021/ saatavilla olevan ennakkoäänestyslomakkeen Euroclear Finland Oy:lle sähköpostitse osoitteeseen yhtiokokous@euroclear.eu tai postitse osoitteeseen Euroclear Finland Oy, Yhtiökokous / Afarak Group Oyj, PL 1110, 00101 Helsinki.
Jos osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen toimittamalla ennakkoäänet Euroclear Finland Oy:lle, äänten toimittaminen katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen, kunhan siitä ilmenevät edellä mainitut ilmoittautumiseen vaadittavat tiedot.
Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen asiamiehen välityksellä. Myös osakkeenomistajan asiamies voi osallistua vain äänestämällä ennakkoon yllä kuvatulla tavalla.
Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja, tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvo-osuustileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa.
Valtakirjat pyydetään toimittamaan Euroclear Finland Oy:lle postitse osoitteeseen Euroclear Finland Oy, Yhtiökokous / Afarak Group Oyj, PL 1110, 00101 Helsinki, tai sähköpostitse osoitteeseen yhtiokokous@euroclear.eu, ja niiden tulee olla perillä ennen ilmoittautumisajan päättymistä.
4 Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja
Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 16.6.2021. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon viimeistään 24.6.2021 klo 10.00 mennessä. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen. Osakkeenomistuksessa yhtiökokouksen täsmäytyspäivän jälkeen tapahtuneet muutokset eivät vaikuta oikeuteen osallistua yhtiökokoukseen eivätkä osakkeenomistajan äänimäärään.
Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet tilapäiseen osakasluetteloon rekisteröitymistä, valtakirjojen antamista ja yhtiökokoukseen ilmoittautumista koskien. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja, joka haluaa osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen, merkittäväksi tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan mennessä. Lisäksi omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee järjestää ennakkoon äänestäminen hallintarekisteröidyn osakkeen omistajan puolesta hallintarekisteröityjen osakkeiden ilmoittautumisajan puitteissa.
Osakkeenomistajilla, joilla on vähintään yksi sadasosa yhtiön kaikista osakkeista, on oikeus tehdä äänestykseen otettava vastaehdotus yhtiökokouksen asialistalla oleviin päätösehdotuksiin. Tällaiset vastaehdotukset on toimitettava yhtiölle sähköpostitse osoitteeseen ilmo@afarak.com viimeistään 10.6.2021 kello 14.00 mennessä. Vastaehdotuksen tekevän osakkeenomistajan on esitettävä vastaehdotuksen toimittamisen yhteydessä riittävä selvitys omistuksestaan tämän kokouskutsun päivämääränä. Vastaehdotus otetaan käsiteltäväksi yhtiökokouksessa, sillä edellytyksellä, että osakkeenomistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen ja osakkeenomistaja omistaa yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä vähintään yhden sadasosan yhtiön kaikista osakkeista. Jos vastaehdotusta ei oteta käsiteltäväksi yhtiökokouksessa, vastaehdotuksen puolesta annettavat äänet jäävät ottamatta huomioon. Yhtiö julkaisee mahdolliset äänestykseen otettavat vastaehdotukset yhtiön verkkosivuilla osoitteessa http://www.afarak.com/fi/sijoittajat/yhtiokokoukset/2021/ viimeistään 11.6.2021.
Osakkeenomistaja voi esittää osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:ssä tarkoitettuja kysymyksiä kokouksessa käsiteltävistä asioista 14.6.2021 kello 14.00 asti sähköpostitse osoitteeseen ilmo@afarak.com. Tällaiset osakkeenomistajien kysymykset, yhtiön johdon vastaukset niihin sekä mahdolliset muut kuin äänestykseen otetut vastaehdotukset ovat nähtävänä yhtiön verkkosivuilla osoitteessa http://www.afarak.com/fi/sijoittajat/yhtiokokoukset/2021/ viimeistään 17.6.2021. Kysymysten ja vastaehdotusten tekemisen edellytyksenä on, että osakkeenomistaja esittää riittävän selvityksen osakeomistuksestaan.
Afarak Group Oyj:llä on kokouskutsun päivänä 7. kesäkuuta 2021 yhteensä 252.041.814 liikkeelle laskettua osaketta, joista 252.041.814 tuottaa äänioikeuden. Yhtiön hallussa on 6.073.991 omaa osaketta.
Vuosikertomukset ja muut sijoittajille annettavat tiedot ovat tarkasteltavissa Yhtiön verkkosivustolla www.afarak.com.
Afarak Group on erikoismetalliseosten valmistaja, joka tavoittelee vakaata kasvua. Yhtiöllä on erikoismetalliliiketoimintaa Etelä-Euroopassa ja rautametalliliiketoimintaa Etelä-Afrikassa. Yhtiön osake on listattu NASDAQ Helsingissä (AFAGR) ja Lontoon pörssissä (AFRK).
Jakelu:
NASDAQ Helsinki Lontoon pörssi Keskeiset tiedotusvälineet
Netum Group Oyj: 10 suurinta osakkeenomistajaa listautumisannin päättymisen jälkeen
7.6.2021 11:30:00 EEST | Netum Group Oyj | Suurimmat osakkeenomistajat
Netum Group Oyj: 10 suurinta osakkeenomistajaa listautumisannin päättymisen jälkeen
Seuraavassa taulukossa on esitetty Netum Group Oyj:n (”Yhtiö”) kymmenen suurinta rekisteröityä osakkeenomistajaa omistuksineen listautumisannin päättymisen jälkeen (4.6.2021 tilanne Euroclear Finland Oy):
Osakkeenomistaja
Osakkeiden lukumäärä
Prosenttia osakkeista ja äänistä1
1. Matti Mujunen
1 965 000
17,04
2. Cascate Oy2
1 445 000
12,53
3. Osaamo Oy
1 327 440
11,51
4. Aloma Oy3
1 300 000
11,27
5. Jari Lilja
757 808
6,57
6. Oy Fincorp Ab
501 709
4,35
7. Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen
437 500
3,79
8. Olli Savolainen
397 808
3,45
9. Tero Nummijärvi
232 409
2,01
10. Ari Pulkkinen
227 094
1,97
Kymmenen suurinta rekisteröityä osakkeenomistajaa, yhteensä
8 591 768
74,48
Muut osakkeenomistajat
2 943 232
25,52
Yhteensä
11 535 000
100,00
1 Yhtiöllä on yksi osakesarja, ja kukin osake oikeuttaa yhteen ääneen Yhtiön yhtiökokouksessa. 2 Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Olavi Köngäksen määräysvaltayhteisö. Yhtiön aiempi nimi oli BHMSec Oy. 3 Yhtiön hallituksen jäsen Lars Laaksosen määräysvaltayhteisö.
Seuraavassa taulukossa on esitetty Yhtiön kymmenen suurinta rekisteröityä osakkeenomistajaa omistuksineen ennen listautumisantia:
Osakkeenomistaja
Osakkeiden lukumäärä
Prosenttia osakkeista ja äänistä1
1. Matti Mujunen
1 965 000
21,83
2. Aloma Oy2
1 600 000
17,78
3. Cascate Oy3
1 445 000
16,06
4. Osaamo Oy
1 250 000
13,89
5. Jari Lilja
745 000
8,28
6. Olli Savolainen
385 000
4,28
7. Tero Nummijärvi
224 286
2,49
8. Ari Pulkkinen
214 286
2,38
9. Jari Tuori
205 000
2,28
10. Juha-Pekka Leskinen
200 000
2,22
Kymmenen suurinta rekisteröityä osakkeenomistajaa, yhteensä
8 233 572
91,48
Muut osakkeenomistajat
766 428
8,52
Yhteensä
9 000 000
100,00
1 Yhtiöllä on yksi osakesarja, ja kukin osake oikeuttaa yhteen ääneen Yhtiön yhtiökokouksessa. 2 Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Olavi Köngäksen määräysvaltayhteisö. Yhtiön aiempi nimi oli BHMSec Oy. 3 Yhtiön hallituksen jäsen Lars Laaksosen määräysvaltayhteisö.
Lisätietoja antaa:
Netum Group Oyj Matti Mujunen, toimitusjohtaja +358 40 047 6401 Sähköposti: matti.mujunen@netum.fi
Hyväksytty neuvonantaja:
Evli Pankki Oyj Puhelinnumero: +358 40 579 6210
Netum Group lyhyesti
Netum Group Oyj on kannattavasti kasvava IT-palvelutalo, jolla on yli 20 vuoden kokemus vaativista IT-hankkeista. Yhtiö palvelee julkishallintoa ja yritysasiakkaita Legacy to Digi® -konseptilla, joka yhdistää käytössä olevat perinteiset tietotekniikkaratkaisut uusimpiin digitaalisiin sovelluksiin – vastuullisesti ja turvallisesti. Netumin tavoitteena on olla alansa luotetuin kumppani ja halutuin työnantaja. Netumin palveluihin kuuluvat digipalveluiden kehitys, järjestelmien jatkuvuuspalvelut, integraatiopalvelut, kyberturvallisuuspalvelut sekä johdon konsultointipalvelut. Lisäksi yhtiöllä on kaksi omaa SaaS-palveluna tarjottavaa ohjelmistoa, määrämuotoisten aineistojen testausalusta Truugo ja IT-omaisuudenhallintajärjestelmä Netum DUX. Netum-konsernin liikevaihto vuonna 2020 oli 17,5 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa työskentelee yli 160 henkilöä Suomessa.
Netum Group Oyj on kannattavasti kasvava IT-palvelutalo, jolla on yli 20 vuoden kokemus vaativista IT-hankkeista. Yhtiö palvelee julkishallintoa ja yritysasiakkaita Legacy to Digi® -konseptilla, joka yhdistää käytössä olevat perinteiset tietotekniikkaratkaisut uusimpiin digitaalisiin sovelluksiin – vastuullisesti ja turvallisesti. Netumin tavoitteena on olla alansa luotetuin kumppani ja halutuin työnantaja. Netumin palveluihin kuuluvat digipalveluiden kehitys, järjestelmien jatkuvuuspalvelut, integraatiopalvelut, kyberturvallisuuspalvelut sekä johdon konsultointipalvelut. Lisäksi yhtiöllä on kaksi omaa SaaS-palveluna tarjottavaa ohjelmistoa, määrämuotoisten aineistojen testausalusta Truugo ja IT-omaisuudenhallintajärjestelmä Netum DUX. Netum-konsernin liikevaihto vuonna 2020 oli 17,5 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa työskentelee yli 160 henkilöä Suomessa.
Tilaa pörssitiedotteemme
Pysy ajan tasalla tilaamalla pörssitiedotteemme sähköpostiisi.