Muutokset Nokia Oyj:n omien osakkeiden omistuksessa
Espoo – Nokia on tänään luovuttanut 162 751 yhtiön hallussa ollutta Nokian osaketta (NOKIA) vastikkeetta suorituksena Nokian osakepohjaisiin kannustinohjelmiin osallistuneille ohjelmien ehtojen mukaisesti. Osakkeiden luovutus perustuu 4.2.2021 julkistettuun hallituksen päätökseen yhtiön hallussa olevien osakkeiden antamisesta ohjelmien mukaisten sitoumusten täyttämiseksi.
Nokia Oyj:n hallussa olevien omien osakkeiden lukumäärä luovutuksen jälkeen on 34 458 896.
Nokia Luomme teknologiaa, jonka avulla maailma voi toimia yhdessä.
Olemme luotettava kumppani kriittisissä verkoissa ja sitoutuneet jatkuvaan innovaatioon sekä teknologiajohtajuuteen matkapuhelin-, kiinteissä ja pilvipalveluverkoissa. Luomme arvoa immateriaalioikeuksilla ja pitkäaikaisella tutkimus- ja kehitystyöllä palkitun Nokia Bell Labsin johdolla.
Sitoutumalla korkeimpiin eettisiin liiketoimintaperiaatteisiin ja turvallisuusstandardeihin olemme mukana rakentamassa tuottavampaa, vastuullisempaa ja monimuotoisempaa maailmaa.
Lisätietoja:
Nokia Viestintä Puh. +358 10 448 4900 Sähköposti: press.services@nokia.com Katja Antila, johtaja, mediasuhteet
Enento Group Oyj:n puolivuosikatsaus 1.1. – 30.6.2021 julkaistaan keskiviikkona 21.7.2021 klo 12.00. Puolivuosikatsaus on saatavilla julkaisun jälkeen Enenton sijoittajasivuilla osoitteessa https://enento.com/sijoittajat/
Järjestämme samana päivänä analyytikoille, sijoittajille ja toimittajille englanninkielisen webcast-lähetyksen, jossa toimitusjohtaja Jukka Ruuska ja talousjohtaja Elina Stråhlman esittelevät toisen vuosineljänneksen tapahtumia ja tuloskehitystä.
Puhelinkonferenssiin voi osallistua soittamalla alla oleviin numeroihin. Suomi: +358 (0)9 7479 0360 Ruotsi: +46 (0)8 5033 6573 Iso Britannia: +44 (0)330 336 9104 Yhdysvallat, LA: +1 323-794-2095 Yhdysvallat, NY: +1 929-477-0630 Puhelinkonferenssin ID-koodi: 584612
Tilaisuuden esitysmateriaali on saatavilla Enenton sijoittajasivuilla klo 13.30 ja webcast-tallenne myöhemmin samana päivänä.
ENENTO GROUP OYJ
Lisätietoja: Pia Katila Sijoittajasuhdepäällikkö puh. 010 270 7506
Jakelu: Nasdaq Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet enento.com/sijoittajat
Enento Group on pohjoismainen asiantuntijayritys, joka on tuottanut tietoa yhteiskunnan käyttöön jo vuodesta 1905. Keräämme ja jalostamme tietoa käytettäväksi ihmisten, yritysten ja yhteiskunnan välisessä kanssakäymisessä. Digitaaliset palvelumme, tieto ja informaatio tukevat yrityksiä ja kuluttajia päivittäisessä digitaalisessa päätöksenteossa sekä rahoituksen, myynnin ja markkinoinnin prosesseissa. Enento Groupissa työskentelee noin 425 henkilöä Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Konsernin liikevaihto vuonna 2020 oli 151,3 miljoonaa euroa. Enento Group on listattu Nasdaq Helsinkiin kaupankäyntitunnuksella ENENTO.
Helsinki, Suomi, 7.7.2021 klo 11.00 – QPR on 2. heinäkuuta 2021 solminut sopimuksen QPR ProcessAnalyzer -ohjelmiston myynnistä ja toimituksesta globaalin huipputeknologiayrityksen kanssa.
Asiakkaan ensimmäinen prosessilouhintahanke keskittyy konsernipalvelujen hankintaprosesseihin. Hankkeella tuotetaan läpinäkyvyyttä ja liiketoimintahavaintoja monimutkaisista, usein räätälöidyistä, hankintaprosesseista. Hankkeen tavoitteena on nostaa tehokkuutta ja toimittaa merkittäviä säästöjä.
Saavuttaakseen nämä tavoitteet asiakas tarvitsee tarkkoja prosessihavaintoja, jotka voidaan saada prosessilouhintaohjelmiston avulla. QPR ProcessAnalyzer -tuotteen valmiit yhteydet eri lähdejärjestelmiin varmistavat liiketoimintaprosessien automaattisen mallintamisen asiakkaan hankintaprosesseihin käyttämistä järjestelmistä. Asiakas tulee analysoimaan QPR ProcessAnalyzerilla tietoa useista eri lähdejärjestelmistä tehdäkseen esimerkiksi juurisyyanalyysin merkittävimmistä prosessipoikkeamista ja pullonkauloista. Tämän ansiosta asiakas voi tehdä nopeasti tarkoin kohdistettuja toimenpiteitä kehittääkseen hankintaprosessejaan.
Syyt QPR ProcessAnalyzerin valinnalle olivat järjestelmän yleinen helppokäyttöisyys ja mahdollisuus vaivattomaan käyttöönottoon useiden liiketoimintaprosessien ja -järjestelmien yli. Investoinnin kannalta ratkaisevaa oli QPR ProcessAnalyzerin käyttäjilleen tarjoamat alan johtavat kyvykkyydet, monipuoliset analyysit ja kehittyneet näkymät. Lisäksi ohjelmistoinvestoinnin tuotto ja nopea takaisinmaksuaika olivat asiakkaalle erittäin tärkeitä.
”Olemme ylpeitä aloittaessamme yhteistyön yhden maailman johtavan huipputeknologiayrityksen kanssa auttaaksemme heitä nopeasti hyödyntämään QPR ProcessAnalyzerin kyvykkyyksiä millä tahansa asiakkaan tarvitsemilla liiketoiminta-alueilla. Asiakas toimittaa kehittyneitä ratkaisuja ja palveluja asiakkailleen ympäri maailman, mikä vaatii monimutkaisten toimitusketjujen vahvaa taloudellista hallintaa. Asiakkaan ammattitaitoinen konsernipalvelujen organisaatio on jo valmiina aloittamaan prosessilouhinnan. Olen varma, että he saavuttavat nopeasti poikkeuksellisen hienoja tuloksia QPR ProcessAnalyzerin avulla”, sanoo johtaja Matti Erkheikki, QPR Software.
QPR Software Oyj
QPR Software Oyj (Nasdaq Helsinki) tarjoaa asiantuntijapalveluja ja ratkaisuja toiminnan johtamiseen ja kehittämiseen, sekä muutoshankkeiden ja operatiivisen toiminnan tukemiseen. Näiden tueksi QPR Software toimittaa yli 50 maassa strategian toimeenpanon, tulos- ja prosessijohtamisen, prosessien louhinnan sekä kokonaisarkkitehtuurin ratkaisuja tukevia ohjelmistoja.
Sanoma julkaisee vuoden 2021 puolivuosikatsauksensa 28.7.2021
Sanoma julkaisee vuoden 2021 puolivuosikatsauksensa keskiviikkona 28.7.2021 n. klo 8.30. Raportti ja siihen liittyvät materiaalit ovat saatavilla osoitteessa www.sanoma.com/fi/sijoittajat heti julkistamisen jälkeen.
Analyytikoille ja sijoittajille järjestetään englanninkielinen webcast ja puhelinkonferenssi klo 11.00. Konsernin tuloksen esittelevät toimitusjohtaja Susan Duinhoven ja talousjohtaja ja operatiivinen johtaja Markus Holm. Suoraa webcast-lähetystä voi seurata osoitteessa https://sanoma.videosync.fi/2021-q2-results.
Suorassa lähetyksessä voi esittää kysymyksiä puhelimitse, jota varten pyydämme soittamaan 5–10 minuuttia ennen tilaisuuden alkua numeroon 09 8171 0310. Vahvistuskoodi on 10291293#
Tiedotustilaisuuden jälkeen medialla on mahdollisuus haastatteluihin Teamsin kautta tai puhelimitse. Pyydämme osoittamaan haastattelupyynnöt viestintäjohtaja Marcus Wiklundille sähköpostitse osoitteeseen marcus.wiklund@sanoma.com.
Lisätietoja Kaisa Uurasmaa, sijoittajasuhde- ja yritysvastuujohtaja, p. 040 560 5601 Sanoma
Sanoma on innovatiivinen ja ketterä oppimisen ja median yhtiö, jolla on vaikutus miljoonien ihmisten elämään joka päivä.
Oppimisen tuotteemme ja palvelumme auttavat opettajia kehittämään lasten taitoja niin, että jokainen saavuttaisi parhaat mahdolliset oppimistulokset. Tarjoamme painettuja ja digitaalisia oppimateriaaleja sekä digitaalisia oppimis- ja opetusalustoja ala- ja yläkouluihin sekä toiselle asteelle. Haluamme kasvattaa liiketoimintaamme Euroopassa.
Mediamme Suomessa tarjoavat riippumatonta journalismia ja kiinnostavaa viihdettä tulevillekin sukupolville. Ainutlaatuinen monikanavainen portfoliomme mahdollistaa kumppaneillemme markkinoiden laajimman peiton ja vaikuttavimmat markkinointiratkaisut.
Nykyään toimimme yhdessätoista Euroopan maassa ja työllistämme lähes 5 000 ammattilaista. Vuonna 2020 liikevaihtomme oli n. 1,1 miljardia euroa ja operatiivinen liikevoittoprosentti ilman hankintamenojen poistoja 14,7 %. Sanoman osake on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoja osoitteessa www.sanoma.com/fi.
Kuntarahoitus Oyj Pörssitiedote 7.7.2021 klo 10.00
Kuntarahoitus laskee liikkeeseen50 miljoonan Yhdysvaltain dollarinjoukkovelkakirjalainanosana joukkovelkakirjalainaohjelmaa
Kuntarahoitus Oyj laskee liikkeeseen 50 miljoonan Yhdysvaltain dollarin joukkovelkakirjalainan 8.7.2021. Lainan eräpäivä on 8.7.2024 ja sille maksetaan vuosittaista korkoa 0,513 %.
Lainan liikkeeseenlasku tapahtuu yhtiön 40 miljardin euron joukkovelkakirjalainaohjelman alla. Ohjelmaa koskeva esite on saatavilla englanninkielisenä yhtiön verkkosivuilta osoitteesta www.munifin.fi/investor-relations.
Kuntarahoitus on hakenut joukkovelkakirjalainan ottamista julkisen kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle. Julkisen kaupankäynnin odotetaan alkavan 8.7.2021.
Liikkeeseenlaskun järjestäjänä toimii Jefferies GmbH.
KUNTARAHOITUS OYJ
Lisätietoja:
Joakim Holmström Johtaja, Pääomamarkkinat ja vastuullisuus puh. 050 444 3638
Kuntarahoitus Oyj on Suomen suurimpia luottolaitoksia: yhtiön tase on noin 44 miljardia euroa. Kuntarahoituksen omistavat kunnat, Keva ja Suomen valtio.
Kuntarahoituksen tehtävänä on rakentaa vastuullisesti parempaa tulevaisuutta yhdessä asiakkaiden kanssa. Yhtiön asiakkaita ovat Suomen kunnat, kuntayhtymät, niiden määräysvallassa olevat yhteisöt sekä yleishyödylliset asuntoyhteisöt. Asiakkaamme rahoittavat Kuntarahoituksen tarjoamilla rahoitusratkaisuilla ympäristön kannalta kestäviä ja yhteiskunnallisesti vastuullisia kohteita, kuten julkisen liikenteen hankkeita, kestävää rakentamista, sairaaloita ja terveyskeskuksia, päiväkoteja ja kouluja sekä erityisryhmien asumista.
Kuntarahoituksen asiakaskunta on kotimaista, mutta toimintaympäristö on globaali. Yhtiö on aktiivisin suomalainen joukkovelkakirjalainojen liikkeeseenlaskija kansainvälisillä pääomamarkkinoilla sekä ensimmäinen suomalainen vihreiden ja yhteiskunnallisten joukkovelkakirjalainojen liikkeeseenlaskija. Kuntarahoituksen varainhankinnalla on Kuntien takauskeskuksen takaus.
Kuntarahoitus-konserniin kuuluu myös tytäryhtiö Rahoituksen neuvontapalvelut Inspira Oy.
Lue lisää: www.kuntarahoitus.fi
Tärkeitä tietoja
Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkaistavaksi tai levitettäväksi, kokonaisuudessaan tai osittain, suoraan tai välillisesti missään sellaisissa valtioissa tai muutoin sellaisissa olosuhteissa, joissa julkaiseminen tai levittäminen olisi lainvastaista. Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole arvopapereita koskeva myyntitarjous eikä pyyntö ostotarjouksien saamiseksi, eikä arvopapereita myydä valtioissa, joissa myyntitarjous, ostotarjouspyyntö tai myynti olisi lainvastaista ilman rekisteröintiä, rekisteröintivaatimuksen poikkeusta tai rajausta siten kuin näistä säädetään kyseisen valtion arvopaperilainsäädännössä.
Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa. Arvopapereita ei ole rekisteröity eikä niitä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) (“Yhdysvaltain Arvopaperilaki”) eikä minkään Yhdysvaltojen osavaltion soveltuvan arvopaperilain mukaisesti, eikä niitä saa tarjota tai myydä, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa tai yhdysvaltalaisten henkilöiden hyväksi tai lukuun, ellei tämä tapahdu soveltuvan Yhdysvaltain Arvopaperilain mukaista rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen puitteissa tai järjestelyssä, johon Yhdysvaltain Arvopaperilain rekisteröintivelvollisuudet eivät sovellu.
Huhtamäki nimittää Marco Hiltyn Flexible Packaging -liiketoimintasegmentin johtajaksi
Marco Hilty, (49), kauppatieteiden tohtori, University of St. Gallen (Sveitsi), on nimitetty Huhtamäen Flexible Packaging -liiketoimintasegmentin johtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi 1.9.2021 alkaen. Hän raportoi toimitusjohtaja Charles Héaulméelle asemapaikkanaan Ronsberg, Saksa.
Marco siirtyy Huhtamäelle Rubicon -ohjelmistokehitysyhtiöstä, joka tarjoaa älykkäitä jäte- ja kierrätysratkaisuja yksityisen ja julkisen sektorin toimijoille ympäri maailmaa. Ennen Rubiconia hän on toiminut Amcorilla useissa eri myynnin ja kaupallisen kehittämisen johtotehtävissä Sveitsissä ja Yhdysvalloissa viimeisimpänä tehtävänään johtaa Amcorin joustopakkausliiketoimintaa Pohjois-Amerikassa. Aiemmin hän työskenteli asiakasvastaavana McKinsey & Company -konsulttiyhtiössä Yhdysvalloissa ja Sveitsissä.
“Toivotan Marcon lämpimästi tervetulleeksi Huhtamäelle ja konsernin johtoryhmään. Hänen vahva kaupallinen taustansa, jossa yhdistyvät vankka kokemus joustopakkausteollisuudesta, jäte- ja kierrätysratkaisuista sekä kiertotaloudesta antavat hänelle poikkeuksellisen hyvät valmiudet johtaa joustopakkausliiketoimintaamme kestävään kasvuun”, sanoo toimitusjohtaja Charles Héaulmé.
“On kunnia saada liittyä Huhtamäen kaltaiseen yhtiöön, jolla on vahva perintö ja näytöt vastuullisuustyöstä. Flexible Packaging -liiketoiminnalla on erittäin vahva jalansija kehittyvillä markkinoilla, ja se on tunnettu erinomaisesta innovaatiokyvystään. Odotan innolla työskentelyä koko Flexible Packaging -liiketoimintasegmentin globaalin tiimin kanssa kestävän ja kannattavan kasvun vauhdittamiseksi”, sanoo Marco Hilty.
Yllämainitun muutoksen seurauksena konsernin johtoryhmän jäsenet ovat 1.9.2021 lähtien:
Charles Héaulmé (puheenjohtaja), toimitusjohtaja; Marco Hilty, johtaja, Flexible Packaging; Eric Le Lay, johtaja, Fiber and Foodservice Europe-Asia-Oceania; Ann O’Hara, johtaja, North America; Thomas Geust, talousjohtaja; Thomasine Kamerling, vastuullisuus- ja viestintäjohtaja; Marina Madanat, johtaja, strategia ja liiketoiminnan kehitys; Sami Pauni, hallinto- ja lakiasiainjohtaja; Teija Sarajärvi, henkilöstö- ja työturvallisuusjohtaja; ja Antti Valtokari, johtaja, tietohallinto ja prosessitehokkuus.
Lisätietoja: Charles Héaulmé, toimitusjohtaja, puh. 010 686 7801 Teija Sarajärvi, henkilöstö- ja työturvallisuusjohtaja, puh. 010 686 7027
HUHTAMÄKI OYJ Konserniviestintä
Huhtamäestä Huhtamäki on maailmanlaajuisesti johtava vastuullisten pakkausratkaisujen toimittaja, joka mahdollistaa hyvinvointia ja sujuvaa arkea kuluttajille ympäri maailmaa. Innovatiiviset tuotteemme suojaavat noutoruokaa ja elintarvikkeita, varmistaen niiden hygieenisyyden ja turvallisuuden, sekä ehkäisevät ruokahävikkiä. Toimimme kaikessa kestävää kehitystä edistäen. Olemme sitoutuneet saavuttamaan hiilineutraalin tuotannon ja suunnittelemaan kaikki tuotteemme kierrätettäviksi, kompostoitaviksi tai uudelleenkäytettäviksi vuoteen 2030 mennessä.
Olemme mukana UN Global Compact -yritysvastuualoitteessa ja vuonna 2020 MSCI ESG Ratings antoi meille A-luokituksen asteikolla AAA ─ CCC. Tehdäksemme osamme ilmastonmuutoksen torjumiseksi olemme sitoutuneet asettamaan Science Based Targets -aloitteen hyväksymät tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet. EcoVadis on myöntänyt Huhtamäelle hopeatason tunnustuksen vastuullisuustyöstämme.
Meillä on sadan vuoden historia ja vahva pohjoismainen perintö, ja toimimme 36 maassa ja 81 tuotantolaitoksessa ympäri maailmaa. Arvomme Välitä, Uskalla, Tee valmiiksi ohjaavat toimintaamme ja auttavat 18 100 työntekijäämme saamaan aikaan muutosta siellä missä sitä tarvitaan. Vuonna 2020 liikevaihtomme oli 3,3 miljardia euroa. Huhtamäki-konsernin pääkonttori on Espoossa, ja emoyhtiö Huhtamäki Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja siitä, kuinka kannamme vastuuta ruoan, ihmisten ja maapallon suojelemisesta löydät osoitteesta www.huhtamaki.com.
Valoe Oyj:n ("Yhtiö") hallitus on 22.4.2020 julkistetun Yhtiön ja Winancen välisen rahoitusjärjestelyn (”Rahoitusjärjestely”) ehtojen mukaisesti päättänyt hyväksyä Winancen pyynnön konvertoida 100.000 euron vaihtovelkakirjalainaosuus yhtiön osakkeiksi merkintähinnalla 0,08 euroa per osake. Vaihto toteutetaan siirtämällä Winancelle yhteensä 1.250.000 kappaletta Yhtiön hallussa olevia omia osakkeita. Siirron jälkeen Yhtiön hallussa on yhteensä 35.035.616 kappaletta Yhtiön omia osakkeita.
Mikkelissä 6. päivänä heinäkuuta 2021
Valoe Oyj
HALLITUS
Lisätietoja: Toimitusjohtaja Iikka Savisalo, Valoe Oyj p. 0405216082 email: iikka.savisalo@valoe.com
Jakelu: Nasdaq Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet www.valoe.com
Valoen toimiala muodostuu uusiutuvaan energiaan, erityisesti aurinkosähköön, liittyvistä sovellutuksista. Valoe myy sen omaan teknologiaan pohjautuvaa automaattista aurinkosähkömodulien valmistustekniikkaa, modulien valmistuslinjoja, moduleita sekä modulien avainkomponentteja. Valoen pääkonttori on Mikkelissä.
Vaisala julkaisee tammi–kesäkuun 2021 puolivuosikatsauksen 23.7.2021
Vaisala Oyj julkaisee tammi–kesäkuun 2021 puolivuosikatsauksen perjantaina 23.7.2021 noin klo 9.00. Puolivuosikatsaus on saatavilla yhtiön verkkosivuilla osoitteessa vaisala.fi/sijoittajat. Toimitusjohtajan esitys julkaistaan osoitteessa vaisala.fi/sijoittajat klo 11.00 mennessä samana päivänä.
Puhelinkonferenssi
Analyytikoille, sijoittajille ja medialle järjestetään englanninkielinen puhelinkonferenssi samana päivänä klo 11.00 alkaen. Puhelinkonferenssiin, jonka aikana voi esittää kysymyksiä, voi osallistua soittamalla numeroon 09 8171 0310, rekisteröintitunnus 26026783#.
Audiocast
Toimitusjohtaja Kai Öistämön esitystä voi seurata myös reaaliaikaisena verkkolähetyksenä (audiocast) osoitteessa vaisala.fi/sijoittajat klo 11.00 alkaen. Esitys julkaistaan tallenteena klo 13.00 mennessä samassa osoitteessa.
Lisätietoa
Paula Liimatta, Business Controller and Head of Investor Relations
puh. 040 580 3521
Jakelu
Keskeiset tiedotusvälineet
vaisala.fi
Vaisala on maailman johtava ympäristön ja teollisuuden mittausratkaisuihin erikoistunut yritys. Yli 85-vuotiseen kokemukseemme pohjaten tarjoamme asiakkaillemme luotettavia mittaratkaisuja ja palveluja paremman päätöksenteon, turvallisuuden ja tehokkuuden tueksi. Vaisalan pääkonttori sijaitsee Suomessa, ja yhtiön palveluksessa on yli 1 900 ammattilaista eri puolilla maailmaa. Yhtiön A-sarjan osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki arvopaperipörssissä. vaisala.fi twitter.com/VaisalaSuomi