Etusivu » QPR Software Oyj:n toimitusjohtaja vaihtuu

QPR Software Oyj:n toimitusjohtaja vaihtuu

QPR Software Oyj:n toimitusjohtaja vaihtuu

| Source:

QPR Software Oyj

QPR Software Oyj

Helsinki, FINLAND

English
Finnish

QPR Software Oyj, Yhtiötiedote, 5.5.2021 klo 15.00

Sisäpiiritieto


QPR Software Oyj:n toimitusjohtaja Jari Jaakkola on ilmoittanut yhtiön hallitukselle jättävänsä tehtävänsä yhtiön toimitusjohtajana. Sujuvan siirtymäkauden varmistamiseksi hallitus ja Jaakkola ovat sopineet, että Jaakkola jatkaa tehtävässään arviolta syyskuun alkuun saakka. Hallitus aloittaa uuden toimitusjohtajan rekrytoinnin välittömästi.

"Olen toiminut QPR Softwaren toimitusjohtajana jo vuoden 2008 alusta asti, ja nyt on aika täyttäessäni 60 vuotta suunnata uudenlaiseen elämänvaiheeseen. Ajatukseni on ottaa hieman enemmän vapaa-aikaa, mutta myös tehdä töitä kasvuyhtiöiden parissa erilaisissa projekteissa sekä mahdollisesti myös hallituksissa. Nyt tähän muutokseen on hyvä hetki, kun QPR:n tuoteportfoliota on uudistettu ja yhtiön liikevaihto sekä tulos kääntyivät kasvuun alkuvuonna. On ollut upeaa saada tehdä työtä sitoutuneiden ja työhönsä intohimoisesti suhtautuvien ihmisten kanssa. Jatkamme tiiviisti yhdessä vielä syksyyn saakka, ja sitten on aika kiittää kaikkia hienosta yhteistyöstä näinä vuosina", sanoo Jari Jaakkola.

"Haluamme kiittää hallituksen puolesta Jaria hänen pitkäaikaisesta panoksestaan yhtiön rakentamisessa, ensin liiketoimintajohtajana ja viimeiset 13 vuotta sen toimitusjohtajana", sanoo QPR Software Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Pertti Ervi. "Pyrimme löytämään Jarille seuraajan kesän kuluessa ja tulemme tarvittaessa nimittämään yhtiölle syksyllä väliaikaisen toimitusjohtajan uuden toimitusjohtajan aloitukseen asti."

QPR Software Oyj

Hallitus


Lisätietoja:

Pertti Ervi

Hallituksen puheenjohtaja

puh. +33 68 583 9153

Tags

QPR Software

2021Alkuperäinen artikkeli