Etusivu » Muutos Enedo Oyj:n johtoryhmässä

Muutos Enedo Oyj:n johtoryhmässä

Muutos Enedo Oyj:n johtoryhmässä

| Source:

Enedo Oyj

Enedo Oyj

Vantaa, FINLAND

English
Finnish

ENEDO OYJ Pörssitiedote 4.5.2021 klo 9:45

Muutos Enedo Oyj:n johtoryhmässä

Enedon talous- ja rahoitusjohtaja (CFO) ja johtoryhmän jäsen Olli Mustonen on irtisanoutunut tehtävästään siirtyäkseen uusien haasteiden pariin Enedon ulkopuolelle. Hän jatkaa nykyisessä tehtävässään ja johtoryhmän jäsenenä toistaiseksi, kuitenkin enintään elokuun 2021 loppuun saakka.

“Ollin panos Enedon liiketoimintojen muutoksissa ja rahoitusasioiden suunnittelussa sekä toteuttamisessa viimeisen kolmen vuoden aikana on ollut täysin korvaamaton. Olli on ollut olennainen osa Enedon käännesuunnitelman suunnittelua ja aloitusta. Haluan jo nyt kiittää Ollia hänen erinomaisesta työstään ja toivottaa hänelle menestystä tulevaisuudessa omalla yrittäjäpolullaan”, sanoo Enedon toimitusjohtaja Vesa Leino.

Uuden talousjohtajan hakuprosessi on käynnistetty.

ENEDO OYJ
Vesa Leino
Toimitusjohtaja
Lisätietoja antaa Enedo Oyj:n toimitusjohtaja Vesa Leino, puh. 040 759 8956.
JAKELU
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet

Enedo

Enedo on korkealuokkaisten tehoelektroniikkatuotteiden ja -systeemien eurooppalainen suunnittelija ja valmistaja, jonka tuotteet soveltuvat kriittisiin toimintoihin vaativimmissakin ympäristöissä. Enedon tehtävänä on tehdä sähkövirrasta parempaa – luotettavampaa, turvallisempaa ja energiatehokkaampaa – ja juuri käyttötarkoitukseensa sopivaa. Enedon kolme päätuotekategoriaa ovat LED Drivers, Power Supplies ja Power Systems. Vuonna 2020 konsernin liikevaihto oli 38,5 milj. euroa. Enedossa työskentelee 354 henkilöä ja sen päätoiminnot sijaitsevat Suomessa, Italiassa, Tunisiassa ja Yhdysvalloissa. Konsernin pääkonttori sijaitsee Suomessa ja emoyhtiö Enedo Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.enedopower.com

Alkuperäinen artikkeli