Etusivu » Keskisuomalainen Oyj julkaisee päivitetyt näkymät vuodelle 2020

Keskisuomalainen Oyj julkaisee päivitetyt näkymät vuodelle 2020

Keskisuomalainen Oyj julkaisee päivitetyt näkymät vuodelle 2020

Keskisuomalainen Oyj, sisäpiiritieto, pörssitiedote, 23.10.2020 klo 11.00

Keskisuomalainen Oyj julkaisee päivitetyt näkymät vuodelle 2020. Keskisuomalainen Oyj on 23.3.2020 perunut aiemmin julkaisemansa näkymät vuodelle 2020 vallitsevan koronaviruspandemian aiheuttaman liiketoiminnan häiriötilanteen ja siitä seuranneen epävarmuuden vuoksi.

Päivitetyt näkymät vuodelle 2020

Vuonna 2020 Keskisuomalainen Oyj odottaa liikevaihdon ja vertailukelpoisen liikevoiton laskevan vuoden 2019 tasosta. Vuonna 2019 Keskisuomalainen Oyj:n liikevaihto oli 231,1 Me ja liikevoitto oli 14,1 Me.

Keskisuomalainen-konsernin sisältötuotteiden kysyntä on ollut vahvalla tasolla. Vuonna 2020 liikevaihtoa laskee vallitsevan koronaviruspandemian vaikutukset Suomen mainosmarkkinaan. Merkittävien tehostamistoimien ansiosta vuonna 2020 toisen puolivuotiskauden liikevoiton odotetaan kuitenkin olevan olennaisesti ensimmäisen puolivuotiskauden liikevoittoa parempi. Koko vuoden 2020 vertailukelpoisen liikevoiton odotetaan noin puolittuvan edellisestä vuodesta. Päivitetyt näkymät vuodelle 2020 perustuvat oletukseen, että koronaviruspandemia ei olennaisesti muuta loppuvuoden markkinatilannetta.

Koronaviruspandemian merkittävimmät vaikutukset Keskisuomalainen-konsernin liiketoimintaan on esitetty 20.8.2020 julkaistussa vuoden 2020 puolivuosikatsauksessa.

Lisätietoja: Vesa-Pekka Kangaskorpi, toimitusjohtaja, Keskisuomalainen Oyj, p. 050 688 33

Keskisuomalainen Oyj

Vesa-Pekka Kangaskorpi

toimitusjohtaja

www.keskisuomalainen.com

Alkuperäinen artikkeli