Etusivu » Baswarelle verkkolaskupalvelusopimus kansainvälisen teknologia- ja elektroniikkayrityksen kanssa Saksassa

Baswarelle verkkolaskupalvelusopimus kansainvälisen teknologia- ja elektroniikkayrityksen kanssa Saksassa

Basware

Baswarelle verkkolaskupalvelusopimus kansainvälisen teknologia- ja elektroniikkayrityksen kanssa Saksassa

Basware Oyj, pörssitiedote, 27.3.2015 klo 12:00

Baswarelle verkkolaskupalvelusopimus kansainvälisen teknologia- ja elektroniikkayrityksen kanssa Saksassa

Basware on sopinut verkkolaskupalvelujen toimittamisesta kansainväliselle teknologia- ja elektroniikkayritykselle Saksassa. Sopimus kattaa saapuvat verkkolaskut. Sopimuksen arvo on yli 650 000 euroa seuraavien kolmen vuoden aikana.

”Asiakkaamme on yksi maailman suurimmista autoalan toimittajista. Basware Commerce Network -verkoston avulla asiakas voi tehdä yhteistyötä, käydä kauppaa ja tiivistää suhteitaan kumppaneihinsa. Verkkolaskutuksella on keskeinen osa taloushallinnon prosessien ja läpinäkyvyyden parantamisessa, ja sillä saavutetaan merkittävä kustannussäästöjä ja vahvistetaan toimittajan ja ostajan välisiä suhteita”, Basware Oyj:n toimitusjohtaja Esa Tihilä kertoo. ”Olemme jatkuvasti vahvistaneet asemaamme autoteollisuudessa, ja tämä sopimus on jälleen uusi osoitus kyvystämme kasvattaa markkinaosuuttamme alalla.”

Lisätietoja:

Esa Tihilä, toimitusjohtaja, Basware Oyj

Puh. 040-480 7098

Jakelu:

NASDAQ OMX Helsinki Oy

Keskeiset tiedotusvälineet

www.basware.fi

This content was originally distributed by GlobeNewswire on 2015-03-27 11:00 CET

© Hugin BV.

Permalink: /2015/03/27/Baswarelle+verkkolaskupalvelusopimus+kansainv%C3%A4lisen+teknologia+ja+elektroniikkayrityksen+kanssa+Saksassa+HUG1906820.html